Olen 18-Vuotias Oululainen poika joka on vailla kumppania. Iällä ei ole väliä kunhan luonne korvaa iän.
Tutustu alueen ilmoituksiin. Voit rajata tuloksia iän ja sukupuolen mukaan.
Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.
597 ilmoitusta
Olen 18-Vuotias Oululainen poika joka on vailla kumppania. Iällä ei ole väliä kunhan luonne korvaa iän.
Olen Googlen mukaan keski-ikäinen nainen. Olen omillani hyvin toimeentuleva, vastuullisessa roolissa työni tekevä, perheellinen henkilö, jonka koti sijaitsee Oulussa. Kotonani asuu lisäkseni mieheni sekä kaksi kouluikäistä lasta. Elämä pyörii pääsääntöisesti töissä ja "kodin pyörittämisessä". Omia kiinnostuksen kohteitani ovat mm. tietokonepelit, latinalaiset tanssit ja valokuvaus. Luonteeltani olen avoin, rehellinen, puhelias ja eloisa. Muutamalla adjektiivilla minua kuvaa myös ei-missään-järjestyksessä pisamat, kynttilät, nenäkoru, vihreä ja punainen. Hakusessa on ystävä, jonka kanssa saan hetken hengähtää. Jonka kanssa keskustelen muutakin, kuin perhearjesta. Jonka kanssa voisin viettää aikaa - kenties jopa harrastaa jotain. Joka on kiinnostunut juuri minusta! Heräsikö mielenkiintosi? Kuulisin mielelläni sinusta - ja kerron mielelläni lisää itsestäni! Also, I am quite fluent in English - I do not condone superficial and totally useless boundaries like language or skin color restrictions! I have travelled quite a bit, although not necessarily seen the downside or negative sides of different cultures. I would not mind broadening my circle of friends with "London" speaking [no pun intended! just a possibly poor sign of my - twisted? - personality when labelling things] people. And to justify myself, I simply adore - eh, well, all the different accents while speaking English! And no, purposefully staying far-far away from dictionaries while writing this. So, hit me with a message! ... And pardon my possible - or maybe probable - grammatical errors :) Oh - and, for those looking for sexual encounters - keep on looking.
Seuratoiveet
Täällä uusia naispuoleisia kavereita etsii nelikymppinen lapseton nainen. Nuoruuden ystävät ovat vuosien varrella muuttaneet ympäri Suomea ja välillä tuntuu siltä että haluaisin elämääni uusia ihmisiä, arki on välillä aika harmaata, tylsää ja yksinäistä. Olispa kivoja uusia kavereita joiden kanssa viettää aikaa 🤗 Haluaisin esim käydä vaikka syömässä, leffassa, kahvitella puolin ja toisin, ehkä käydä vaikka sulkapalloa pelaamassa tai keilaamassa tai ihan vaan höpötellä milloin mistäkin 😊 Tykkään mm. liikunnasta, luonnosta, reissuista lähelle tai kauemmas, hyvästä ruuasta, kesästä 💚 No, talvi tulee eli laskettelureissu johonkin olis kans ihan parasta 😄
Etsin uusia kavereita kun nykyisten kavereiden kanssa ei ole paljoa yhteistä tekemistä. Tykkään ulkoilusta, ruuanlaitosta ja matkustelusta. Ois mukava lähteä joskus viettämään iltaa viikonloppusin tai vaikka kattoa leffoja kotisohvalla. Oon aika avoin ihminen joten mun kanssa voi jutella oikeestaan mistä tahansa. Sukupuolella ja iällä ei ole väliä, kaipaan vaan tekemistä vapaa-ajalle! Mut saa parhaiten kiinni snäpillä!
Otappa yhteyttä ennen kuin kesä loppuu. Olen oululainen karvaisen koiran omistaja. Ystävä hakusessa. Terv.Tibbe
Estsin uusia kavereita pelaamiseen (konsolille) ja muutenkin viettämään aikaa. Asustelen yksinään
Seuratoiveet
moii! oon 19v (03) tyttö Oulusta, ja toiveena olis löytää kavereita (irl tai netin välitykselläkin). valmistun lukiosta nyt talvella ja tällä hetkellä mun päivät koostuu pitkälti töiden etsimisestä, neulomisesta, ulkoilemisesta ja lukemisesta. pelaan myös muutamia pelejä nintendo switchillä tai tietokoneella. muita kiinnostuksenkohteita on astrologia, historia ja elokuvat. lähen ilosesti melkeen kaikkeen aina mukaan! tuun toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa, vaikka oonki aluksi ehkä vähän ujo. sukupuolella ei oo väliä, ja mieluusti suurinpiirtein samanikäisiä kavereita etsin. oon ite queer, joten kaikki LGBTQ -ihmiset on tietenkin enemmän kuin tervetulleita!! laittakaa vaan vapaasti viestiä, voidaan jutella vaikka discordissa, snapchatissä tai instagramissa :)
Seuratoiveet
Moikka, täällä kirjoittelee 26v naispuolinen henkilö, joka elelee Oulussa aviomiehensä ja kissansa kanssa. Työelämään päässyt jo kiinni ja opinnot on viimeistelyssä Oulun yliopistolla teknisen puolen alaan liittyen. Olen luonteeltani puhelias, avulias, luotettava ja kainuulaisittain pessimisti. Kaverit asuvat sen verran kaukana, että olisi kiva löytää naispuolinen ystävä (25-35v), jonka kanssa voisi vaihtaa kuulumisia ja päteä kuulumisista/joutavia/kaikkea mielenpäällä olevaa sekä käydä syömässä, kahvilla, leffassa, kirppareilla kiertelemässä liikuntajutuissa yms. Etsinnässä olisi pidempiaikaista ystävää. Laita viestiä, jos kiinnostaisi tutustua kanssani paremmin. Viestitellään vaikka aluksi tai voidaan tutustua vaikka kahvinkin merkeissä.
Hei, olen 57-vuotias, työssäkäyvä, parisuhteessa oleva nainen. Olen mielestäni avoin, toiset huomioon ottava ja huumorintajuinen tyyppi. Kaipailisin naiskaveria kaikenlaiseen kivaan jutusteluun, lenkkiseuraksi ja ylipäätään maailman parantamiseen vaikkapa kulttuurin tai kahvikupposen äärellä. Baari-ja karaokeillatkin sopii, vaikka en käytäkään paljon alkoholia. Ota rohkeasti yhteyttä, niin saadaan sovittua kivaa tekemistä kesälle :)
Hei kaikki pyöräilyn ystävät. Etsin reipasta , naispuolista pyöräilijää kaveriksi ensivuoden matkalleni. Olet jo harrastanut pitkän matkan pyöräilyä polkupyörällä. Osaat alkeet, eli leiriytymisen, ja sinulla on tarvittavat varusteet matkalle lähtöä varten. Pidät muutenkin kunnostasi huolta , että pystyt ajamaan 50-70 km päivässä. Iällä ei ole väliä , pää asia on että rakastaa seikkailua. Ota yhteyttä niin suunnitellaan.
Seuratoiveet
Olisiko täällä kiinnostuneita kaveriksi kesän ja syksyn marja- ja sienimetsiin?. Itse olen keski-ikäinen mies, ja sinä saat olla se mikä olet. Olisi mukava (mutta ei pakollista), jos tietäisit sellaisia paikkoja Oulun seudulta, joista jotain vosi löytääkin. Sienistä tunnistan itse täydellä varmuudella noin kaksi lajia, ehkä sinä tunnistat useamman.
Seuratoiveet
Olen muutaman vuoden Oulussa asunnut 43v mies . Vapaat menee perheen parissa. Mutta ystäviä ei ole. Työn kautta vain työkavereita. Mut ystävät puuttuu Oulusta.
Hakusessa tosiystävä/ystäviä niin erilaisiin aktiviteetteihin ja seikkailuihin kuin myös ihan perus rötväilyyn tyyliin pizzan ja sarjojen pariin. Kavereiksi kelpuutan kaikki ikään, hiustenväriin tai sukupuoleen katsomatta. Luonne ja yleinen hyvä viba ratkaisee✌️Nään ihmisiä mieluummin ihan livenä sillä pelkkä kirjekaverimeininki ei juurikaan napostele. Itse oon 27v nainen Oulusta. Aika kuluu parhaillaan pitkälti töissä ja kotona päikkäreitä ottaen ja haaveillen. Luonteeltani oon rento, avoin, rauhallinen, lämminhenkinen easy-going persoona, joka tulee toimeen hyvin erisorttisten tyyppien kanssa. Rakastan niin hyvää ruokaa, keikkoja ja muita tapahtumia, kulttuuria ja taidetta, eläimiä ja myös maailman näkemine kuuluu mun intohimoihin. Ei muutaku koodia ja katotaan mitä kivaa keksittäs!
Olen muuttanut Ouluun pari kuukautta sitten. Arki pyörii pääasiassa töiden parissa. Tykkään vapaa-ajalla käydä uimassa, ja pelaamassa biljardia. En oikein tunne täältä Oulusta oikeastaan ketään, eli etsin uusia ystäviä. Keiden kanssa vois jakaa uudet kokemukset, ja lähteä viettämään vaikka viikonloppu iltaa. Minulle ei henkilökohtaisesti ole merkitystä toisen sukupuolella. Minulta löytyy omasta ystävä piiristä, niin naisia, kuin miehiäkin. Snap: RC.jokinen
😁🔥 Etsin ystäviä joiden kanssa voisi pitää yllä jotain sosiaalista kontaktia. Tykkään kuntoilla, kehitellä kaikkea mahdollista ja pysyn avoimena kaikelle muulle myös mikä kuulostaa mukavalta. oon aika luova, yleensä pirteä ja hieman lapsekas 😃 puhutaan vaikka ensin eli laita viestiä jos haluat👇
Moi! **Etsinnässä olis ystäviä, jotka tosissaan haluaa nähdä vaivaa ystävyyssuhteen luomiseksi, minusta ei oo kirjekaveriksi. *** Oulussa asustelen ja käyn töissä. Asun puolison ja koiran kanssa. Oon itte ihan tavallinen, ei mitenkään massasta erottuva tyyppi :D Oon huomannu, et oon tosi introvertti ja isoissa porukoissa jään helposti seinäruusuks, mut sit jos pienellä porukalla ollaan niin löytyy kyllä myös ääntä ja naurua! Käyn pari kertaa viikossa salilla (tai sillon ku jaksan) ja ulkoilen toki päivittäin koiran kanssa. Tykkään käydä vaikka keskustassa kahvittelemassa tai viini-iltaa pitää silloin tällöin. Tykkään bailatakkin, mutta sinne ei oo sellaista jatkuvaa hinkua. :D Rakastan hirveesti keskustella kaikesta syvällisestä ja kyllä multa huumoria kans löytyy! Oon ite omasta mielestä sosiaalinen tyyppi ja sellaista rentoa seuraa. Kaipaisin kavereita, joiden kanssa vois vaikka laitella viestiä muuten vaan ja höpötellä! Jos ja kun aikataulut sopii, niin voitais vaikka pitää viini-iltaa tai vaikka käydä siellä salilla! Eikä kaveruus heti kaatuis siihen, jos ei kerkee näkee, joten no stress! Etin suurin piirtein saman ikäisiä kavereita ja joilla on vähän saman tyyppinen elämäntilanne, kun itellä. Laittele viestiä, jos kiinnostaa :)
Seuratoiveet
Hei! Täällä kirjoittelee pariskunta Oulusta. 😊 Iältään olemme 26-vuotiaita, meillä asustelee pieni cottonpentu.🐾 Etsimme siis yhteisiä kavereita, joita voisi kutsua meille kesällä grillaamaan , kahville yms. Tai pelaamaan sulkapalloa, keilaamista tai katsomaan jotain keikkaa tai vaikka pesäpalloa. Minä (nainen) olen hyvin spontaani, ulospäinsuuntautunut, mustan huumorin omistava ja rento tyyppi. Mielenkiinnon kohteet on muoti, sisustaminen, musiikki ja luonto sekä urheilu Tykkään pyöräillä, käydä koiran kanssa lenkillä, sisustaa ja siivota sekä tehdä käsitöitä. Olen hieman kotihiiri , mutta minusta saa kyllä myös kaupungille seuraan. Yhdessä: mökeillään sekä kierretään kansallispuistoreittejä, käydään katsomassa pesäpalloa, jääkiekkoa ja artistejen keikkoja. Sitten mieheni on hieman arempi ja ujompi alkuun. Luonteeltaan on hyvin rauhallinen. Kun tulee tutuksi on puheliaampi. Mielenkiinnonkohteet: urheilu, musiikki ja pelaaminen (ps5 ja lol) Tykkää käydä salilla, lätkäpeleissä ja pesäpallopeleissä sekä katsomassa keikkoja. Mökkeily on myös mieleistä hommaa. Jos sinusta tuntuisi että me voisimme olla teidän kaveripariskunta. Otathan rohkeasti yhteyttä 😎
Seuratoiveet
Hei! Olen 22-vuotias nainen Oulusta ja etsisin lisää kavereita täältä, joiden kanssa viettää aikaa. Tässä jotain minusta: - toivoisin että voisimme nähdä ihan livenäkin, olen välillä tosi huono pitämään yhteyttä pelkkien viestien välityksellä eli en etsi pelkästään nettituttavuuksia - olen parisuhteessa, joten ensisijaisesti etsin naispuolisia ystäviä - minulla on 1 lapsi - tykkään käydä vapaa-ajallani kavereiden kanssa mm. Kirppareilla, syömässä, lenkillä tai kahvitella. Lähden mielelläni myös muihin aktiviteetteihin mukaan, viikonloppuisin myös mahdollista päästä viettämään vaikka iltaa yhdessä. Jos sinultakin löytyy lapsia voimme keksiä muksujen kanssa puuhaa ☺️ Laita minulle viestiä mikäli haluaisit tutustua lisää:)
Hei! Etsin ainoastaan filosofiasta kiinnostunutta, syvällistä keskusteluseuraa mihinkään taustaan tai kategorioihin katsomatta. Mielipiteiden vaihtoa, henkevää arkirupattelua tai jotakin kiinnostavampaa asiallista puheenaihetta koskettaen sinua, kaikki käy-kaikkea viisautta rakastavassa hengessä. Vaikka kahvikupposen ääressä tai puistossa kävellen paikkakuntalaisena ja etänä kauempaa muualta päin sähköpostin, somen keskustelusovellusten (mese, insta ja whatsapp), videopuheluiden välityksellä ja vaikka jopa perinteisesti kirjeitse. Tämä ilmoitus ei vanhene, ellei jokin sitä fyysisesti estä.
19-vuotias poika oulun seudulta kaipailis juttuseuraa/kavereita vapaa-ajan viettoon. Oon luonteeltani huumorintajuinen, mukava ja rento. Asun tyttöystäväni kanssa. Kiinnostuksen kohteita on monia, mm autot, pelaaminen ja musiikki. Yleensä kulutan aikaa laittamalla autoa tai ajelemalla sielläsuntäällä. Etsin kavereita ensisijaisesti oulun alueelta mutta voi olla myös jostain vähän kauempaa. Tulen toimeen monenlaisten ihmisten kanssa. Otathan yhteyttä niin lähdetään vaikka kaljalle :D
Seuratoiveet