Siirry pääsisältöön

vaellus

164 julkista ilmoitusta

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Avaa tarkempi haku

Kaveri-ilmoitukset

164 ilmoitusta

  • Moi! En nyt tiedä mitä tähän kirjoittaa, mutta oon jo hetken aikaa ollut hieman yksinäinen, vanha kaveriporukka nuoruudesta hajosi jo jonkin aikaa sitten. Nykyään on puoliso ja koira jonka kanssa suurin osa ajasta kuluu. Olisi silti ihana saada uusia ystäviä, joiden kanssa jakaa elämää jne. Olen kiinnostunut monista asioista, tällä hetkellä kiinnostavimmat asiat ovat musiikin tekeminen (laulan ja räppään) vaeltaminen ja kuntoilu. Rakastan myös kuitenkin videopelejä ja juuri tulikin päivitettyä tietokonetta jotta se jaksaa pyörittää uusia vaativia pelejä. Olen introvertti ja ujo, mikä selittääkin sen, että olen täällä etsimässä seuraa xD Tällä hetkellä olen elämäni risteyksessä, ADHD tutkimukset käynnissä, opiskelupaikka hakusessa, minipalkka duuni... Olisi kiva saada jonkinnäköistä vertaistukea tähän, ei silti pakollista xD. Tottakai sukupuolella ei ole väliä, mutta olen huomannut, että tulen hieman paremmin toimeen naisten kanssa, koska on helpompi puhua tunteista, eikä keskustelu ole niin rajoittunutta. Silti jos olet mies, ja et "ns" juntti ja ahdasmielinen mies, niin ehdottomasti olet tervetullut juttelemaan. Olipas erikoinen ja suht. haavoittuvainen olo tämän tekemisessä.

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Olen akuutisti retkeilykaverin puutteessa! Arki on aika aikataulutettua vielä ruuhkavuosien rippeissä ja harrastaessa koiran kanssa, mutta viikonloppuisin (ja arkivapaatkin onnistuvat joskus) olisi kiva saada retkeilyseuraa. Asun pk-seudulla ja retkeilisin mielellään 1-2- yön retkiä sekä tässä lähistöllä että ympäri Suomen (Lappikin houkuttaisi), mutta yksin ei tule uskallettua matkaan. Mun mukana kulkee keskikokoinen koira, joten retkeilykaverin olisi syytä olla ainakin vähän eläinrakas. Koira tulee pääsääntöisesti toimeen kaikkien elollisten kanssa, joten koirakaverikaan ei olisi pahitteeksi. Retkeilyn lisäksi olisi ihana lähteä joskus pienille irtiotoille Suomeen tai ulkomaille. Ai niin, ikä vielä: olen 42-vuotias. Sinun iälläsi ei ole väliä, kunhan jalka nousee ja mieli on virkeä :) Ensisijaisesti etsin seuraa naisista, koska parisuhdeasiat ovat jo jiirissä. Kirjoittele, jos yhtään natsaa!

    Lue koko ilmoitus
  • Oon 27-vuotias kulttuurialalla oleva naishenkilö. Kavereita mulla on ennestään opintojen ja harrastuksien piiristä, mutta olis kiva tutustua kans uusiin tyyppeihin. Oon empaattinen ja luova optimisti, ketä kiinnostaa muun muassa tällaset asiat: -moninäkökulmaiset keskustelut -reppureissaus & roadtripit -kulttuuri (museot!, näyttelyt, kaikki musiikkiin liittyvä) -pyöräily ja pyöräreissut :) -lauta- ja pallopelit (tennis jee, ei Trivial Pursuit xd) -kokkaus (oon hyvä tekemään uunijuureksia) -luonto (kaikensorttiset luontoreissut best!) -käsityöt, puutarhanhoito yms puuhailu

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka ☀️ Etsinnässä kesän lähestyessä seikkailukamua erinäisiin reissuihin, miksei pientä porukkaakin jos enemmän innostuneita löytyy! Itselle mieluisimpia ovat erityisesti luontomatkailut ja muut (ulko)aktiviteetit sekä Suomessa että ulkomailla 🍂 Toki muitakin kokemuksia mielellään kerää Oon ihan sosiaalinen ja rento tapaus, joka tulee hyvin juttuun erilaisten ihmisten kanssa. Vapaalla tulee mm. liikuttua eri harrastusten parissa. Laitahan viestiä jos ilmoitus kolahti, oot nuorehko aikuinen ja omaat samankaltaisia mielenkiinnon kohteita! Alkuun mieluusti tutustuisi muutoin ja voitais kartoittaa molempien reissumietteitä :)

    Lue koko ilmoitus
  • Etsin elämääni ystävää – sellaista, jonka kanssa voisi ajan myötä rakentua lämmin, turvallinen ja aito yhteys.💕 Olen ihan tavallinen, täysipäinen ja tasapainoinen aikuinen, ja toivon sinulta suunnilleen samaa – lisäksi avointa mieltä, ystävällisyyttä ja halua tutustua. Minulla on kumppani, joten etsin nimenomaan ystävyyttä.✨ En käytä alkoholia, ja viihdyn parhaiten sellaisessa yhdessäolossa, jossa tärkeintä on hyvä seura, kiva tekeminen ja hyvät keskustelut.👌 Olen ollut pitkään parisuhteessa ja keskittynyt paljon omaan elämään ja perheeseen, joten ystävyydet ovat vuosien varrella jääneet vähän pienempään rooliin. Nyt huomaan kaipaavani elämääni enemmän ystäviä, uusia tuttuja ja seuraa.☺️ Tällä hetkellä harrastan kaikenlaista liikuntaa omaksi iloksi sekä hoidan kasvimaata ja puutarhaa, joista saan paljon iloa. Lähellä sydäntä ovat myös käsillä tekeminen ja luonto.🌲☀️ Olisi ihanaa löytää ystävä, jonka kanssa voisi lähteä vaikka lenkille, metsäretkelle/vaeltamaan luontoon tai vaikka virkkailla ja jutella. Tykkään myös telttailusta ja sellaisesta kiireettömästä yhdessäolosta – vaikka grillata, paistaa lettuja tai vain olla. Lähtisin mielelläni myös uimaan, kalastamaan tai muuten vesille. Tykkään käsitöistä ja luovasta tekemisestä, esimerkiksi maalaamisesta, savitöistä, virkkaamisesta, huonekalujen tuunaamisesta... Lisäksi kiinnostavat ratsastus, melominen, kasvien hoitaminen, kirpputorit… Kirkkonummi–Espoo, mutta kauempikin voi sopia, jos liikkuminen onnistuu. Etsin siis kavereita kasvotusten tapaamisiin!☺️ En ole somessa ja siksi tämä oli ensimmäinen paikka, jonka löysin kokeilla ystävän etsimistä netin kautta. Jos jokin tässä kuulosti tutulta tai tuli tunne, että voitaisiin tulla juttuun, laita rohkeasti viestiä! 🥰

    Lue koko ilmoitus
  • Moi! Olen Baski Kuvataiteilija että etsii kavereita suomessa. Muutin suomeen 4 vuotta sitten Espanjasta koska vaimoni on suomalainen. Asun Kauniaisessa vaimonin ja koiranin kanssa. Haluan ystäviä, joiden kanssa jakaa suunnitelmia, keskusteluja ja harrastuksia. Mun suomalainen kieli taito ei ole viela hyvin, sitten sori, mä vaihdan englanniksi, jota osaan paremmin. :D I moved to Finland letting all behind and since I live here was hard to make new friends. I have pretty niche tastes, and I am introvert so has became even harder. But I really wish to find real and genuine connections. As a visual artist I spend big time of my day thinking and planing art proyects and ofc making art. I make pencil and ink illustrations and oil paintings. Sometimes I like to take my camera and make artistic photos. I see myself as an dark romantic and symbolist artist. In my art I like to talk about feelings, human condition, and about dark and weird side of the universe. In my free time I really enjoy going to nature and wondering in forest or outdoor adventures in general. Hiking makes me feel alive. If I can go with my dog it is even better. I really love my dog :D In home, specially in the night I relax playing video games or reading a book. My favorite games I could say that are The witcher 3, Final Fantasy X, Bloodborne or Baldur´s Gate 3. And about books, Dracula and Lord of The Rings are probably my sancta sanctorums. Universes and the lore of Tolkien and Lovecraft are my biggest inspiration. But also I love Dune, Wuthering Heights, Bukowski´s works, Lovecraft and Stephen King´s works... and a lot of more. But Fantasy, Sciencie fiction and Horror are my great passions in all cultural stuff. I´m also History and mythology nerd, specially ancient world like Ancient Greece, Rome, Celts and Germanic tribes, Mesopotamia and Persia, Ancient China... And medieval world, Vikings, feudal Japan..they fascinate me also. I´m into music also. In general I´m so Rock and metal person but I lisen all kind of stuff depending of my mood. But I would lie to you if I don´t say that in general I ´m into dark music. And well not all is about outdoors or being in home with my hobbies, sometimes, specially with people, I like to make city plans like go to concerts, visit museums like for example Ateneum when they have interesting exhibition, or go to the coast just to hang out. I´m introvert, or at least I was considered introvert in Spain haha but in Finland I feel less introvert since here people it is more reserved than me. But with this I want to say that if you are good person I can open to you so easily. I´m good lisener and I enjoy having deep conversations about politics and philosophical shits. I really like dark humour, life is enough hard to not laugh about it. BTW I talk Spanish and Basque, English and so basic Finnish. If all of these resonates with you, please don´t doubt to answer me.

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 47v nainen Vantaalta. Pääkaupunkiseudulla elänyt jo reilut 20v. Olen luonteeltani sosiaalinen ja puhelias. Rakastan eläimiä, ulkoilua, tähtitaivaan ihailua yöllä, lumisessa metsässä kävelyä, mökkeilyä, raskaampaa musiikkia, elokuvat (trilleri, scifi, toiminta), hyvää ruokaa, juustot/viinit😋 jne. Huumori ja sarkasmi kuuluu elämääni myös vahvasti. Iälläsi ei ole kauheasti väliä vaan tärkeämpää on mitä korvien välistä, huumorista ja mielikuvituksesta löytyy😆. Kavereita toki itseltä jo löytyy, mutta hyviä lisää mahtuu aina😊. Kaipaisin kävely/lenkkeily kahvittelu, höpöttely seuraa huumorin tajuisista naisista. Asunut jokusen vuotta ulkomailla, joten kaikki tutut vähän jääneet sillä aikaa.

    Lue koko ilmoitus
  • Hei kaikille! Etsin uutta ystävää Kuopiosta ja ympäri Suomea, joka olisi valmis lähtemään kanssani vaikka retkelle tai vaellukselle. Olen rento, liikunnallinen, ystävällinen 27-vuotias mies ja tykkään luonnossa liikkumisesta, tanssimisesta, sekä kaverit ovat minulle tärkeitä. Iällä ei niin väliä, kunhan kiinnostuksen kohteet ovat samankaltaiset.

    Lue koko ilmoitus
  • Moros, 21v poika keski-pohojammaan seudulta. Kiinnostelee autot sun muut hilavitkuttimet, koneella tullu myös pelailtua mutta jäänyt vähemmälle. Tykkään rassailla ja värkätä kaikennäköstä. Moottoriurheilu lähellä sydäntä, erityisesti ralli, mutta toki muukin kiinnostaa. Tykkään myös retkeilystä ja luonnosta. Seuraa hakusessa monenlaisee :)

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka, Olen 31-vuotias nainen Lappeenrannasta ja etsin kavereita ulkoiluun, retkeilyyn tai vaikka retkiluisteluun. Uudet lajit kiinnostaa ja olis kiva saada joku rohkea ulkoilu- ja luontoihminen viettämään vapaa-aikaa harrastusten parissa ja kokeilemaan uusia lajeja. Telttailu, melonta ja vaellus myös juttuja mitä tykkään tehdä kesällä ja syksyllä. Omistan kaksi koiraa joten myös lenkkiseura tai koirapuistoilu kiinnostaisi. Seikkailumieli, kyllä tästä selvitään - ja rento asenne plussaa. Jos koet olevasi yhtään samanhenkinen eikä pikku sade haittaa menoa niin laita ihmeessä viestiä niin mietitään mistä lähdettäis liikkeelle.

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 29 vuotias rovanniemelle muuttanut mies joka kaipailisi uusia kavereita. Arkisin teen toimistotöitä ja vapaa-aikaani käytän esimerkiksi kuntosaliin, lasketteluun, urheiluun, uintiin, retkeilyyn yms. Olisi mukavaa löytää vaikkapa urheilun pariin seuraa. Laita ihmeessä viestiä jos kiinnostaa niin voidaan tutustua paremmin :).

    Lue koko ilmoitus
  • Moi! Olen 35-vuotias suomen kielen opiskelija, joka asuu Saksassa ja haluaisi tavata mukavia uusia ihmisiä, jotka puhuvat kärsivällisesti suomea. Olen opiskellut suomea noin puolitoista vuotta, mutta valitettavasti en voi harjoitella kielikurssin lisäksi, koska en tunne yhtään suomalaista. Ehkä sinäkin et tunne yhtään saksalaista, mutta haluat harjoitella saksaa. Harjoitellaan yhdessä! :-) Vapaa-ajallani pidän teatterista, musikaaleista ja kielten oppimisesta. Suomen kielen lisäksi opiskelen tällä hetkellä myös unkaria ja hollantia. Tykkään vaeltaa ja olla luonnossa, lukea kaikenlaisia kirjoja ja katsoa rikosohjelmia televisiosta. Olen huumorintajuinen ja avoin, hieman introvertti, mutta tykkään tutustua uusiin ihmisiin. Kesällä lähden häämatkalle Suomeen ja haluaisin osata puhua paremmin siihen mennessä! Voimme ehkä lähettää teksti- tai ääniviestejä tai kirjoittaa (perinteisiä) sähköposteja. Odotan innolla tutustumista sinuun!

    Lue koko ilmoitus
  • Moikkaa! Ois kiva löytää uusia samanhenkisiä ystäviä, voitais tehä hyvää ruokaa ja istua iltaa herkkujen kera, käydä kirppareilla, lähtee reissuun, käydä salilla tai kalassa, oon poikaystävän kanssa ruvennut kalastamaan joka viikko oikeestaan tulee käytyä jossain päin kalassa. Kiinnostuksen kohteena kalassa käyminen kesällä ja talvella pilkkiminen ajan kuluksi. Autot ja auto tapahtumat kiinnostaa tai ylipäätään erilaiset tapahtumat. Joka viikko tulee lenkkeiltyä ja rakastan sisustaa kotia. Koirat on lähellä sydäntä, pian tuloss akoiranpentu❤️ Oon töissä palvelukotiavustajana mielenterveys- ja päihdekuntoutus kodissa. Kaverisuhteet on vähä kuihtunut luultavasti syystä että ei enää kiinnosta juhlia joka viikonloppu vaan kotona tehdään mieluummin hyvät ruuat ja käydä esim. keilaamassa tai sit yhtäkkiä lähtee johonkin tapahtumaan tai kalaan. Ois kiva löytää samanhenkinen ihminen tai pariskunta tai voit laittaa viestiä muutenkin jos kolahti yhtään!

    Lue koko ilmoitus
  • Moi! Olen 30-vuotias mies ja tuore Tamperelainen. Tällä hetkellä olisi hakusessa kaveri tai pari, joiden kanssa voisi tehdä kaikenlaista luontoon ja valokuvaamiseen liittyvää. Tampereen seudulta löytyy jo muutamia kavereita, mutta arki on usein kaikilla kiireistä, joten uusia ystäviä olisi mukava saada. Olen intohimoinen luontovalokuvaaja ja se minua vie luontoon kuvausretkille. Tykkään myös perinteisestä retkeilystä, sekä tulistella nuotiolla ja parantaa maailmaa. Valokuvauksessa minua kiinnostavat erityisesti eläimet, linnut ja maisemat. Viime aikoina, myös koirien kuvaaminen on alkanut kiehtoa. Luonteeltani olen rauhallinen ja sosiaalinen, “vähän insinööri” sekä jalat maassa oleva tyyppi. Etsin kaveria, jolla olisi aitoa kiinnostusta luontoon, jos tämä täyttyy, uskon että meillä voisi olla paljon yhteistä puhuttavaa ja koettavaa. Iällä tai sukupuolella ei ole merkitystä, mutta arvostan nuorekasta elämänasennetta ja avointa ajattelua. Jos kiinnostuit, laita viestiä! 😊

    Lue koko ilmoitus
  • Sain puolisoni kanssa marraskuussa vauvan ja etsin nyt seuraa kärrylenkeille ja muuhun toimintaan, jota voi pienen vauvan kanssa harrastaa. Sinulla ei itselläsi tarvitse olla lapsia, mutta toivon, että ymmärrät, että minulla on vauva aina mukana. Olisi kiva löytää tosiystävä, jonka kanssa voisi jutella elämästä, ei välttämättä vain vauva-arjesta 😄 Olen luonteeltani rauhallinen, mutta tykkään rupatella kaikesta, mieluiten keskityn yhteen ihmiseen kerrallaan ja tutustun rauhassa 😄 Pidän vaeltamisesta, lukemisesta, tv-sarjoista ja elokuvista. Luonnossa oleminen ja liikunta on mulle tärkeitä asioita, niiden avulla jaksaa mitä vain 😄 Harrastan myös avantouintia, noin kerran viikossa tulee pulahdettua. Etsin vain naispuoleisia kavereita.

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Kokeillaan nyt tätä kautta. Kiinnostaako sua seuraavat aiheet: historia, kansantarut ja -perinteet, folk-musiikki, mytologia, mystiikka, maailmanuskonnot, luonto, eränkäynti ja vaeltaminen, ”survival skills” (😀), taide noin yleisesti, sekä kulinaristiset nautinnot. Olen mielenkiinnon kohteideni perusteella aika marginaalissa, ja harvoin tulee törmättyä ihmisiin, keiden kanssa syntyisi edellämainituista aiheista pitkiä ja hyviä keskusteluja. Olen naimisissa, enkä etsi miesystävää tai muutakaan säpinää. Laita viestiä, jos nappasi!

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! 🥾 Etsin täällä lähinnä seikkailumielisiä naispuolisia vaellustovereita. Olen jo pitkään haaveillut kunnon vaellusretken toteuttamisesta, mutta omasta lähipiiristäni ei valitettavasti löydy henkilöä, joka olisi valmis lähtemään pidemmälle (noin viikon tai yli pituiselle) vaellusretkelle. Olisikin mahtavaa löytää tätä kautta yksi tai useampi naispuolinen retkikaveri, jonka kanssa lähteä viemään tätä haavetta käytäntöön. ☺️ Lyhyemmät patikkaretket sopivat hyvin alkuun, mutta etsin erityisesti seikkailumielistä ja innostunutta retkeilijää, joka olisi valmis lähtemään pidemmälle vaellusreissulle. Omasta takaa kokemusta löytyy pääasiassa päivävaelluksista/-retkistä niin Nuuksiosta kuin Alpeilta. Toki myös muutama yön yli patikkaretki myös alla.

    Lue koko ilmoitus
  • Hei, Etsin kavereita, ystäviä, sielunsiskoja, lenkkiseuraa, vaellusseuraa – erilaisia tuttavuuksia ja kohtaamisia Turun suunnilta. Olen 43-vuotias perheellinen nainen, ja omien kavereiden lisäksi haussa on myös kokonaiset perheet ja pariskunnat kavereiksi grillailun, marjametsän, mökkeilyn, patikoinnin tms. merkeissä. Olen feministi, vege, avarakatseinen maailmanparantaja. Mulla on ystäviä ympäri maailmaa erilaisista poliittisista, uskonnollisista ym. taustoista. Muutin Turkuun jokin aika sitten. Teen luovaa yhteiskunnallista työtä kotoa käsin, joten ihmisiin tutustuminen on ollut haastavaa. Vapaa-ajalla tanssin, kuljen metsäpolkuja, kesällä sup-lautailen ja pyöräilen, talvella hiihdän, lisäksi luen, maalaan, käyn salilla ja uimassa. Pidemmillä lomilla patikoin ja vaellan. En käytä päihteitä, mulla on terveet elämäntavat ja tapaankin mielelläni ihmisiä erilaisen rennon reippailun tai ulkoilun lomassa. Myös lukupiiri ym. toiminta kiinnostaa. Jos sait kiinni jostain, jos kolahti, ota yhteyttä!

    Lue koko ilmoitus
  • Heippa. Täällä 48v ylöjärveläinen huhuilee retkiseuraa ja ennen kaikkea ystävyyttä. Aina ei ole tarve tehdä jotain vaan voi vaikka teekupin kanssa käpertyä sohvan nurkkaan vaihtamaan ajatuksia. Tykkään patikoida ja ihmetellä luonnossa.. Eväät, keitin ja hyvä seura, siitähän se kiva eräilypäivä on tehty😅. Luonto ja liikunta ovat mulle siis energian lähde ja voimaannuttava asia. Tykkään kaikenlaisista ulkoilma-aktiviteeteista mm. retkiluistelu, liukulumikenkäily, melonta ja kulkee auton perässä lumikengätki joskus. Treenaan kuntomielessä polkujuoksua ja fatbikea. Saatanpa joskus eksyä salille ja uimaanki. Taikka hiihtämään. Oon elämyshakuinen ja nautin pienistä asioista mutta myös isommista seikkailuista. Sekä rauhakseen mökillä vietetystä ajasta. Läsnäolo, kiirettömyys ja syvälliset keskustelut ja pohdiskelu sytyttää. Kiinnostun helposti uusista asioista, ilmiöistä ja ihmisestä tarinoiden takana. Mielelläni tutustuisin uusiin tyyppeihin ja kuulisin sun tarinan ja mietteitä elämästä. Naurua ja iloa unohtamatta. Huumorintajuni on monta kertaa tilannehuumoria tai sarkasmia. Sielunmaisemaani on rauha, seesteisyys, syvyys, empatia ja nauru& positiivinen vire. Oon aito, empaattinen ja rauhallinen. Pohdiskeleva. Joustavuus, arvoliberalismi, suoruus, uteliaisuus. Kovin monenlaiset asiat ja ajattelu kiinnostaa. Mulla on kaks kouluikäistä lasta vuoroviikoin 🥰. Heittäytyminen ja lasten kanssa puuhailu on ihan parasta. Sulta toivon seikkailuhenkisyyttä, syvyyttä, uteliaisuutta ja sosiaalisuutta. Itse olen introvertti niin varmasti samanhenkinen tyyppi kolahtaa kaikista parhaiten. Oothan tästä Pirkanmaalta ja suurinpiirtein saman ikäinen. Sukupuolella ei ystävyydessä ole väliä.

    Lue koko ilmoitus
  • Muutin joulukuussa tyttöystäväni kanssa Tervakoskelle ja olisi mukava löytää tästä lähistöltä kaveri! Meillä on kolme rescuekissaa ja yksi rescuekoira, joten eläimet ovat lähellä sydäntäni. Jos tykkäät ulkoilusta niin koiralenkeille olisi mukava saada seuraa! Ihmisestä on vaikee antaa mielikuva tällein tekstin välityksellä niin listaan alle satunnaisia asioita joista pidän ja jos joku niistä kiinnostaa suakin niin se vois olla jo hyvä alku! Mut löytää instagramista nimellä semiolli niin sieltä saa ainakin visuaalisen kuvan musta. Viestiä voi laittaa joko siellä tai sitten tätä kautta :) - liikunta, tällä hetkellä etenkin pyöräily ja squash - viherkasvit - tatuoinnit - jooga - musiikki, etenkin kitaran soitto ja laulaminen - lautapelit - DIY-rakennusprojektit - moottoriajoneuvojen kunnostus - vaeltaminen

    Lue koko ilmoitus