Siirry pääsisältöön

marjastus

44 julkista ilmoitusta

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Avaa tarkempi haku

Kaveri-ilmoitukset

44 ilmoitusta

  • Hei! Asun Söderkullassa tämän kesän. Lähden syyskuun lopussa, mutta ennen sitä kaipaisin lähialueelta (Sipoo, Helsinki, Porvoo) noin 20-28 vuotta vanhaa ihmistä/ihmisiä, joiden kanssa pyöriskellä. En juo alkoholia ollenkaan. Minua ei haittaa, jos sinä juot, mutta en ole kiinnostunut lähtemään baariin tai kotibileisiin. Autismia on minussa huomattavissa, jotenka jos sinussakin on niin löydämme varmaan nopeiten yhteisen sävelen. Ei tosin ole pakko olla. Minulla on koira ja luonnossa kulkeminen on minulle jokapäiväistä. Lähtisin mielelläni myös ilman koiraa pidemmille/haastavammille reissuille. Tykkään käydä kiipeilemässä. Sekä boulder että itsevarmistava ovat tuttuja. Käyn kiipeilemässä täysin huvin vuoksi enkä ota sitä kamalan tosissaan. Voidaan siis lähteä käymään, vaikka et olisi koskaan kokeillut. Lautapeleistä nautin. Erityisesti sellaisista, joissa pääsee miettimään ja strategisoimaan paljon. Olen pariin kertaan kokeillut ttrpg-pelejä ja kiinnostusta niihin kyllä löytyy. Pidän erityisesti aika keveistä ja hassuttelevista peleistä. Olen aikalailla vielä sääntöjen kanssa aloittelija, mutta kiinnostunut oppimaan. Kaikki aktiviteetit kiinnostaa. Voidaan vaikka mennä pelaamaan biljardia tai ajamaan rallisimulaattoria tai kartingia. Budjetti ei ole satasissa päivää varten, mutta jos on halua lähteä, niin kyllähän ne huvipuistoliputkin voi kerran kesässä ostaa :D Kesän jälkeen en vielä tiedä, minne päädyn. Ehkä takaisin Jyväskylään tai jonnekin muualle kumppanin työn perässä. Minua kiinnostaisi jatkaa puheluiden parissa, pelaamalla esim. Minecraftia tai muita leppoisia pelejä tai matkailemalla toistemme luokse silloin tällöin. Heitä vaan viestiä ja kerro, mitä tykkäät tehdä. Yritetään sopia jotain kivaa pyörimistä vielä loppukesälle :)

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 2 lapsen (synt. 21 ja 22) äiti ja olemme juuri muuttaneet Juvalle perheeni kanssa. Perheeseen kuuluu mies, lapset ja kaksi koiraa. Kaipailisin samassa elämäntilanteessa olevia tuttavuuksia uudelta paikkakunnalta 😊 Arki kuluu töiden, lasten ja harrastusten parissa. Viihdyn luonnossa ja eläinten parissa. Luonteeltani olen ystävällinen ja avoin. Lähdetään vaikka puistoon leikkitreffeille lasten kanssa ja tutustutaan lisää!

    Lue koko ilmoitus
  • Olisi mukava löytää oikea ystävä vastakkaisen sukupuolen edustajasta ja ja jakaa mielipiteitä kaikkeen elämään liittyvästä. Olen nyt asunut kohta kymmenen vuotta Asperger poikani kanssa kahdestaan ja ollut hänen huoltajansa ja edunvalvojana. Olen vielä parusterve ilman mitään kansa sairauksia ja ilman mitään lääkkeitä. Olen täysin raitis ilman Alkoa ja sauhuttelua. Ajan autoa omasta mielestäni ihan joustavasti ja toiset huomioon ottaen. Olen puhelias, mutta annan suunvuoron toisillekin. Iälläsi ei ole väliä, ystävyydellä/kaveruudella ei ole ikärajoja. Ystävyys on vastavuoroista auttamista,kuuntelemista ja lohduttamista aina tilanteen mukaan. Jokainen on oman onnensa seppä 🤗

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Olen 45-vuotias nainen Espoosta. Minulla on teinitytär ja koira :). Sekä miesystävä, toistaiseksi asumme eri osoitteissa. Elämäni on varsin balanssissa ja ystäviä sekä tuttavia löytyy. Ystäviä ei ole koskaan liikaa, toivon löytäväni uusia ihmisiä, joiden kanssa jakaa elämän suuria ja pieniä asioita. Moni kuvailee minua sanoilla aito, eloisa ja luotettava. Pidän syvällisistä keskusteluista, mutta ei elämän aina tarvitse niin vakavaa olla. Olisi kiva saada seuraa esim ulkoiluun, kulttuuritapahtumiin, lasilliselle, tai mitä ikinä keksitäänkin! Mutkatonta yhdessäoloa. Live and let live.

    Lue koko ilmoitus
  • hei olen 30v sinkku mies porista. olen vailla uusia kavereita. olen fiksu mukava rento mies mun kanssa voi keskustella aiheesta kuin aiheesta. harrastan kuntosalia, jääkiekkoa ja tykkään pelailla kaikennäköistä mutta en konsoleilla. olis kiva vaikka lähtee leffaan kahville tai vaikka drinksuille🙂 laita viestii tulemaan jos oot kavereita vailla. snap: nemo_nemoi

    Lue koko ilmoitus
  • Olen avoin mielinen tyyppi juuri muuttanut imatralle, haluasin tutustua paikkalisiin tyttolle. Etsin parikympinen neido mielellään. rohkeasti vaan. Harrastan lenkkeily, lukemista, uimista ja lentopalloa. Ota yhteyttä rohkeasti vaan.

    Lue koko ilmoitus
  • Tulin katsoneeksi Sinulle on postia- nimisen leffan tässä taannoin ja ajattelin että oishan se kiva taas aloittaa tämä kirjeenvaihtoharrastus. Aikoinaan tein sitä paljonkin, varmaan ensimmäiset kaverit löysin W.I.T.C.H-lehden ilmoituksesta. Sitten jonkun aikaa lähettelin Postcrossing postikortteja. Olen 29-vuotias "nuori" naisoletettu. Kaveripiiri on kutistunut täysin olemattomiin ja yli kymmenen vuoden takainen koulukiusaaminen vaikuttaa yhä. Haaveilen äitiydestä mutta mietin pääni puhki kuinka lasinen lapsuus saattaa vaikuttaa omaan vanhemmuuteeni. Tykkään maaseudusta ja puutarhanhoidosta mutta ajokortittomana olen ajatellut että olisiko kuitenkin helpompi muuttaa kaupunkiin. Rakastan samoilla metsissä, sienestää, marjastaa mutta saan ahdistuskohtauksen kun vaan mietinkin että onkohan se viime vuoden mustikkametsä vielä pystyssä. Tykkään ommella, virkata, neuloa, askarrella, nikkaroida. Luen paljon ja kirjoitan tarinoita mutta kärsin valkoisen paperin kammosta, juuri nyt on meneillään kausi etten saa aikaiseksi yhtään kunnon lausetta. Olen eläinrakas ja olen omistanut kaikenkarvaisia ja karvattomiakin. Okapiruja, akaattikotiloita, jauhomatoja, käpiösiilin, koiria, kissoja, pupuja, marsuja, kanoja, kukkoja, hevosia, poneja. Jospa tämä sepustus riittäisi herättämään kiinnostuksen jossakussa.

    Lue koko ilmoitus
  • Etsinnässä olisi kavereita nainen tai mies kavereita 😊 olen 32 vuotias yksinhuoltaja 5 vuotiaan pojan äiti 🥰 tällä hetkellä on vain yksi kaveri minulla. Olisi hyvä löytää kavereita, voisi käydä kävelyllä tai leikkipuistoissa tai jotain muuta 😃 laittakaa rohkeasti viestiä 🙏

    Lue koko ilmoitus
  • Hei, asun Keravalla ja ikää 46v, 3 lapsen isänä lapset mukana parin viikon välein,eli ylimääräistä aikaa jää muullekin touhulle, en etsi parisuhdetta,vain ystävää/kaveria arjen keskelle välillä touhuamaan ulkoilun,uinnin, yms merkeissä. Liikun sujuvasti niin luonnossa kuin kaupungissa,eli ota yhteyttä mikäli seura kiinnostaa. Saat kiinni sähköpostilla tai discord Hjalmar77

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Etsin uusia ystäviä. Olen 28-vuotias korkeasti koulutettu nainen ja muuttanut juuri Kuopioon. Rakastan taidetta ja toivoisin seuraa keskusteluun, elokuviin, taidegallerioihin, teatteriin yms. Harrastan filosofiaa ja pitkät, innostuvat keskustelut ovat minulle mielekkäitä. Minua kiinnostavat myös lenkkipolut sekä kaikenlainen urheilu. Joukkuelajeista en tiedä mitään, mutta lähden mielelläni potkimaan tai lyömään palloa, kiipeilemään tai vaikkapa pariakroilemaan. Ystävilleni minulla ei ole kummempia vaatimuksia. Kiitos kun luit ilmoitukseni ja mukavaa jos laitat viestiä!

    Lue koko ilmoitus
  • Olisiko täällä kiinnostuneita kaveriksi kesän ja syksyn marja- ja sienimetsiin?. Itse olen keski-ikäinen mies, ja sinä saat olla se mikä olet. Olisi mukava (mutta ei pakollista), jos tietäisit sellaisia paikkoja Oulun seudulta, joista jotain vosi löytääkin. Sienistä tunnistan itse täydellä varmuudella noin kaksi lajia, ehkä sinä tunnistat useamman.

    Lue koko ilmoitus
  • Moi. Löytyisikö Pirkanmaalta (muualtakin käy vaikka kirjekaveri) mukavaa ja rehellistä kaveria / hyvää ystävää juttukaveriksi, harrastuksiin, ulkoiluun, tee (tai kaffe) hetkiin, kyläilyyn, teatteriin, ja kaikkeen mukavaan ja molemmille sopivaan mitä hyvät ystävät keksivät yhdessä tehdä. Ikä voisi olla 45 ylöspäin. Olen nuorekas mutten viihdy bilettämässä enää. Asun maalla omakotitalossa ja harrastuksia löytyy paljon, kesäisin enemmän ulkoilupainotteista. Pidän hyvistä elokuvista, matkailusta, lemmikeistä ja kauniista, sekä käytännöllisistä asioista. Olen vähän hurtin huumorin ystävä, mutta otan tarpeelliset asiat vakavasti. Olen savuton. Jos tunnistit jonkin tai useammankin näistä ominaisuuksista koskettavan itseäsi, niin ota yhteyttä, jutellaan lisää.

    Lue koko ilmoitus
  • Haluisin löytää naisystävän , joka hyväksyisi sen,että olen muunsukupuollinen.Tykkään eläimistä ja liikkua luonnossa esim marjastaen. Olen 52v ja asun pohjoisessa keski-suomessa. Tykkään käyttää myös värikkäitä vaatteita.Haluaisin seuraa luontoretkille , kahville jne .Ihanaa olis ,jos saisin ainakin yhden uuden ystävän .Pusuja ja haleja kaikille :)

    Lue koko ilmoitus
  • Hei, Olen 24v hieman yksinäinen nainen ja etsin mieskaveria vapaa-ajalle. En polta, juhli tai juo, mutta sen sijaan vaikka liikuntaa, luonnossa liikkumista. Harrastan ihan lenkkeilyä, kesällä kiva uida luonnonvesissä. Tykkään myös esim marjastaa metsissä. Olen melko rauhallinen, ihan iloinen. Etsin jossain määrin samanhenkistä miestä alkuun ihan ystäväksi.

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 45v nainen vantaalla.etsin uusia ystäviä kahvitteluun,kävelemään,matkusteluun.olidi kiva vaihtaa ajatuksia. 2 läheistä ystävääni muuttivat ulkomaille ja koen pientä yksinäisyyttä. Ystävä kivaan tekemiseen puuttuu. Ota yhteyttä ja tutustutaan.

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 75- vuotias nuorekas, liikunnallinen nainen Varsinais-Suomesta. Haussa olisi suunnilleen samanikäinen tai nuorempikin mies ystäväksi,joka arvostaa tasa-arvoa ihmissuhteissa, pitää musiikkia tärkeänä osana ja yleensä elämää rikastuttavana harrastuksena. Olen elämäniloinen, päihteetön, luonnossa viihtyvä ja eläinrakas. Voimme tutustua Sp:n välityksellä ensin. Jos kemiat natsaavat, tavatakin voimme.

    Lue koko ilmoitus
  • Moi. Olen 35v sinkku nainen ja etsin kaikenikäisiä ystäviä kaikenlaisiin harrastuksiin. Tykkään käydä leffassa, keikoilla, baarissa, minut saa melkein mihin vaan mukaan. Tykkään fantasiasta, eläimistä, perhosista, elokuvista, peleistä, korttipeleistä, videopeleistä, urheilusta, penkkiurheilusta, vaikka mistä sarjoista, käsitöistä. Melkein mistä vaan. Laita rohkeasti viestiä! Perustin myös wa ryhmän kavereiden löytämiseksi Liity WhatsApp-ryhmääni napauttamalla linkkiä: https://chat.whatsapp.com/FdYgljqhtM2BpkQGBZrwaY

    Lue koko ilmoitus