Siirry pääsisältöön

manga

52 julkista ilmoitusta

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Avaa tarkempi haku

Kaveri-ilmoitukset

52 ilmoitusta

  • Moi, täällä kirjoittelee 27-vuotias kuopiolainen. Ensisijaisesti hakusessa Kuopiosta/Kuopion lähistöltä samanhenkisiä kavereita, joiden kanssa voisi viettää ihan livenä aikaa, käydä esim. kahvilla tmv. Pelkkä juttuseurakin kelpaa, jolloin on sama missä asut. Iällä tai sukupuolella ei ole niin väliä. Tällä hetkellä asustelen Puijonlaaksossa kahdestaan kissani kanssa, ja käyn päivätöissä. Vapaa-ajalla tykkään mm. piirtää, kokkailla, kuunnella musiikkia, käydä elokuvissa ja kierrellä kirppareita. Muihin harrastuksiin kuuluu mm. videopelit ja manga. Baari- tai bileseuraksi minusta ei ole. Jos sinulla on yhtään samansuuntaisia kiinnostuksen kohteita laita ihmeessä viestiä! Aluksi voidaan ihan kirjoitella, ja miettiä tapaamista sitten jos juttu luistaa.

    Lue koko ilmoitus
  • 27 vuotias nokialainen nainen etsiskelee kavereita ja juttuseuraa. Päivät kuluu lähinnä töiden, videopelien, animen ja muiden juttujen äärellä. Salilla aloitin juuri käymään eli siihenkin alkaa aika kulua ja lenkkeily olisi tarkoitus aloittaa. Olen puhelias ja ystävällinen ihminen, jolla on vähän omanlainen huumorintaju. Osaan olla myös todella rauhallinen ja jutella syvällisiä. Puhun myös mieluummin rennosti kuin kysyen miljoona kysymystä. Pistä viestiä jos kiinnostaa tutustua 😊 Ps : Avopuoliso löytyy eli pysyttehän asiallisena ja jätätte taka-ajatukset pois kokonaan.

    Lue koko ilmoitus
  • Hei, oon perheellinen isä joka etsii peli seuraa ps5 sekä PC:lle Olen lasten kanssa melkein joka päivä niin en kerkeä aina pelaa ja voin vastaa hitaasti siksi😄 Live seuraa olis myös kiva saada mutt eniten peliseuraa Iällä ja sukupuolella ei oo väliä kunhan on hauska tyyppi😁 Snap - legomyshi Kik--the_oldknight Ig - Komentajaville Discord - Legomyshi#1452 Ps5 - Legomyshi

    Lue koko ilmoitus
  • Heippa! Täällä 31v. kainuusta kotoisin oleva mies etsii kavereita, vaikka näin aluksi netin välillä kaikesta höpöttelyyn. Luonnehtisin itseäni ystävälliseksi ja hieman ujoksi aluksi ja luonteeltani olenkin aikamoinen introvertti henkeen ja vereen, joten kotona vietän vapaan aikani suurimmaksi osaksi. Kiinostuksen kohteita on luonto ja siellä liikuminen joko pyörällä tai kävellen ja talvisin myös joskus hiihtämällä. Koulutustaustaa minulla on elektroniikka ja IT-alalta ja toki myös paljon kiinnostusta niitä kohtaan. Myös videopelit ovat lähellä sydäntä ja niitä tulee pelattua enimmäkseen pcllä. Viime vuosina on tullut myös luettua mangaa ja suosikki genreni on dark fantasy -(berserk!) ja kaikki sarjat joissa on vähänkin mainintaa lohikäärmeistä. Nuorena tuli myös piirreltyä jonkin verran mutta se jäi sitten aikuisiällä pois ja se on vähän harmittanut jälkeen päin kun ei tullut pidettyä piirtotaitoa yllä. Viime aikoina tosin kiinnostuin 3D-mallintamisesta ja sitä on tullut harjoiteltua. Yhteyttä voi laittaa vaikka sähköpostilla tai discordillla

    Lue koko ilmoitus
  • Olen ujo ja tunnen usein ahdistusta sosiaalisissa tilanteissa. Minun on vaikea saada ääntäni kuuluviin ryhmätilanteissa; puhuminen onnistuu paremmin kahden kesken. Minun on ollut edellä mainituista syistä johtuen vaikea saada ystäviä. Minulla on muutamia etäisiä kavereita, muttei yhtään läheistä ystävää. Olen vasta muuttanut takaisin Suomeen Norjasta, jossa asuin 3,5 vuotta. Olen suuressa elämän kriisissä, sillä avomieheni otti minusta eron yllättäen tänä vuonna. En kuitenkaan etsi parisuhdetta, vaan vain ystäviä! Asun tällä hetkellä Helsingissä, mutten tiedä, kuinka kauan. Olisi ihanaa, jos minulla olisi ystävä, jolle voisin kertoa melkein mitä tahansa. Olen hyvä kuuntelija eli voisit totta kai myös kertoa mulle niin ilot kuin surutkin. Ei ole väliä, missä asut. En juo ollenkaan alkoholia, joten en viihdy ollenkaan baareissa tai muissa vastaavissa. Mielenkiinnonkohteitani ovat mm. kielet ja kulttuurit (erityisesti Japani), matkustelu (en tosin tykkää matkustaa yksin; rakastan myös matkojen suunnittelua), eläimet, hyvä ruoka, musiikki (rock, pop, metalli, Euroviisut), kirjat (erityisesti fantasiakirjat ja japanilaiset kirjat), pelaaminen (sekä tietokone-, konsoli- että lautapelit) ja kulttuurijutut (museot, ooppera).

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! Oon 23v nainen Helsingistä ja etsisin etenkin peliseuraa :D. Oon pelannut wowia koko elämän niin olis kiva jos voin jakaa tän pelin jonkun kanssa. Mutta kyllä aika moni peli uppoaa, ei vaan wowi :p Harrastan just pelaamista, palapelien tekoa ja pienoismallien rakentamista. Mangaa luen myös paljon :D Etsisin vaan hyviä ystäviä, VAIN naispuolisia, koska niitä ei nyt vaan ole löytynyt. Olen suhteessa, niin en nyt etsi mieskamuja :)!. Etäkaverit kelpaa tosi hyvin! Laita rohkeesti viestiä 🥰

    Lue koko ilmoitus
  • Moi! Olen 29-vuotias luovan alan kulkija, Kainuun korpien korvilta. Olen etsimässä kummia tuttavuuksia, syvällisiä keskusteluita ja uusia kokemuksia. Haluaisin jonkun, jonka kanssa jutella kaikesta maan ja taivaan välillä, politiikasta viihdemaailman huonoihin elokuviin. Vaikken nyt itseäni hirveän syvällisenä henkilönä pidä, onhan se toki mielenkiintoista kuunnella asioita eri kanteilta. Mutta kuitenkin joku sellainen jonka kanssa jakaa asioita. Sydäntäni lähellä on piirtäminen, sarjakuvat (ja keräily) tarkennettuna, joita koitan rustailla ammatikseni kuin harrastuksenakin. Tykkään myös japanilaisesta kulttuurista, lähinnä animesta ja enemmän mangasta. Kaiken maailman mytologiat on myös aina mielenkiintoisia. Jos olet myös taiteilijasielu, niin olisi kiva piirtää jotain vaikkapa yhdessä, tai muuten vaan tsempata toisiamme tai vaihtaa palautetta. Pelailen myös jonkin verran pelejä, että ei jokin peliseura olisi pahitteeksi. Kaikenlainen nörtteily menee muutenkin. Olen luonteeltani aika ujo aluksi, mutta sitten kun ajatukset natsaa niin avaudun paljon paremmin. Kainuu on tosiaan maakuntana, että sen sisäpuolella liikkuminen ei välttämättä ole ongelma jos vaikka haluaa tavata. En ehkä ihan kaikenlaisten ihmisten kanssa tule niin toimeen, mutta jos tunsin samankaltaisuutta tekstistäni niin kirjoita vain jos vähänkin alkoi kiinnostamaan!

    Lue koko ilmoitus
  • Väärään maailmaan syntynyt nuorekas naisoletettu kalkkis etsii kirjoittelukaveria. Olen koko ikäni harrastanut kirjeenvaihtoa – etanapostista siirryin jo vuosia sitten sähköpostiin ja Discordiin. Nyt vain tuli taas kaipuu, josko jostain löytyisi yhä samanhenkistä seuraa, kun tuntuu, että ikätovereideni kiinnostuksenkohteet ovat usein jotain ihan muuta kuin omani. Olisi hienoa, jos olisit suunnilleen 35–60-vuotias ja jakaisit mahdollisimman paljon samoja kiinnostuksia: - anime - manga (etenkin BL-manga) - manhua - Itä-Aasia - pelaaminen (Genshin Impact, Cyberpunk 2077, The Elder Scrolls...) - RPG - AI-taide - luonto Olen naimisissa, joten en etsi parisuhdetta, vaan aitoa, lämminhenkistä kirjoitteluystävyyttä. 💌

    Lue koko ilmoitus
  • 24v Mies, Vantaa Ei alkuun kovin puhelias mutta kun puheenaihe löytyy niin innostun helposti. Yleensä väsynyt. Ananas menee pizzaan. Mielenkiintoja ovat valokuvaus, tarinoiden kirjoittaminen, videopelit, manga, anime, showpaini, historia, kielet. Musiikkimaku on moninainen. Keskustelukanavina käy Instagram, Twitter/X, Guilded, Steam, Revolt. Nettikaveruuteen riittää kun päivittäin toivoo huomenta ja yötä ja kysyy miten menee. Jos asuu Vantaalla tai siellä päin, niin voidaan tavata myös kasvokkain kun ollaan tunnettu jonkin aikaa.

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka, olen 28-vuotias mies Helsingistä. Haen kavereita discordiin (myös peleihin jos löytyy sama pelimaku) sekä myös mahdollisesti live seuraksi leffoihin, kahville taikka vaan hengaamaan ja pelaamaan lautapelejä. Sukupuolella ei ole väliä. Tykkään hölöttää niistä näistä ja meemies postailu varsinkin sujuu. Käyn vakituisesti töissä ja harrastuksina partnerin kanssa hengailu, kokkaus, pelaaminen ja animen/mangan kuluttaminen.

    Lue koko ilmoitus
  • Hei olen 18v tyttö ja asun pohjois Kirkkonummella. Etsin kaveria joka tykätä animesta ja mangasta. Koska pidän itse niistä erityisesti. Mutta olen valmis kokemaan uusia asioita. Ei ole väliä oletko mies vai nainen ja etsin mieluiten samaa ikäluokka noin 18-21v. Otathan yhteyttä jos kiinnostaa olla anime nörtin kaveri.

    Lue koko ilmoitus
  • Minä (25M) & avovaimoni (26F) olemme etsimässä kavereita Tampereelta, olemme juuri muuttaneet Tampereelle & haluaisimme kavereita täältä, asumme Hervantaan puolella kaupunkia. I (25M) & my fiancé (26F) are looking for friends in Tampere, we have just recently moved here and would like to get friends here too! We live in the Hervantaa side of the city. Haluamme peli kavereita, IRL sekä online. Minä muummuassa pelaan ARK:ia, CoD, Minecraft, Stardew Valley, Among us/GGDuck/muita "party pelejä". Avovaimoni pelaa Otome pelejä, Animal Crossing, Stardew Valley, Sims & "party pelejä". We want gaming friends, IRL and online. I usually play games like ARK, CoD, Minecraft, Stardew Valley, Among us/GGDuck/other "party games". My Fiancé plays Otome games, Animal Crossing, Stardew Valley, Sims & "party games". Olemme myös kiinnostuneita lautapeleihin! Emme ole pelanneet D&D mutta olemme valmiita oppimaan! We are also interested on tabletop games! We haven't played D&D before by we are ready to learn! My Fiancé only speaks English & German, but I don't speak German so English would need to be the primary language. Send me a message if you are interested! Don't be shy! Ps. We are going to the "I Love Me" it's a beauty Convention. Ps. Ps. Send me a msg about yourself & your Discord. Ps. Ps. Ps. We are also interested in Pokemon Go groups

    Lue koko ilmoitus
  • Heips, Oisin tosiaan Espoo-Helsinki rajoilt, 24v(kevääl 25), cisnainen joka kokee itsensä myös sukupuoli neutraaliksi vaikka ulkoisesti extra feminiinin oloinen, ja aseksuaali. Eli LGBTQA+ ja seksuaalisuus positiivisuutta/tiedon puolella. En tykkää sukupuoli jaotteluista, ellei puhuta tutkimuksista ja psykasta(eli olen näitä jotka itse opiskelee, tutkii ympäristöö ja lukee psykologiaa kirjoina tai artikkeleina, analysoiva, kuulema INTP-A/T jolla INFP piirteit, mutten ota noit täys vakavissani). Joten kaikki sukupuolet ja seksuaalisuudet tervetulleit tutustuu(~20-28 ikähaarukalla). Haen juttelu kavereit joille voi avoimesti puhua laajasti kaikenlaisia aiheita, toiveena olisi avoimuutta ja kiinnostusta erillaisuuksiin, pystyy arvostamaan että ollaan kaikki omia identiteettejä omine persoonallisuuksiemme kaa muista irti ja ei tarvii olla ku muut, ei oletuksia ja sosiaalisia normien tiukkapipoja. Saa olla oma ittensä. Haluun myös viettää yhdessä aikaa tehden asioita ja kokeillen uutta. Tykkään käydä esim tytkimassa uusia kahviloita/ravintoloita tai drinkillä hipistelemässä yhen juoman jossain kivan oloisessa paikassa. Oon ollut absolusti viimeset vuodet ja pysyn yhä parin juoman rajoilla, vaikka yhä rennommatkin paikat käy ja rakastan tanssimista. Olen siis myös muuten päihteetön(joten olethan myös, kiitos) ja en pidä tupakoinnista(saat kuitenkin oman halun mukaan, hyvä kuitenki mainita etten pidä hajusta). Museotkin kivoja. Muuten harrastuksiini/mielenkiintoihin kuuluu esim: Merenneito uinti/vapaa sukellus, manga, anime, tankotanssi, muoti(etenkin japanin, alternatiivia siis), taide monessa muodossa, runoilu/kirjottaminen(kuten täs näkyy), valokuvaust ja... Jotain ehk tulee viel ilmi myöhemmin. xD Multa löytyy kissaki. Mut saa kiinni esim discordista: _merena_

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! Täällä kirjoittelee 24-vuotias lähihoitajaopiskelija Joensuusta! Ystäväni jäivät Tampereelle jouduttuani muuttamaan perhesyistä takaisin kotiseuduilleni, joten olen nykyään aika yksinäinen. Harrastuksiini kuuluu piirtäminen, kirjoittaminen, musiikin kuuntelu ja soittaminen, käsityöt, luonnossa rauhakseen kulkeminen ja vuodenaikojen muutosten tarkkailu, tähtien tuijottelu, haaveilu ja satunnaisesti videopelit sekä sarjat ja elokuvat, myös anime ja manga. 🌻 Kaiken lisäksi rakastan kokeilla uusia asioita ja miut saa monenlaiseen touhuun mukaan! Luonteeltani olen avoin, sosiaalinen, rento ja rauhallinen. Monet kuvailevat minua myös äärimmäisen positiiviseksi ilopilleriksi, sillä löydän aina kaikesta sen hopeareunuksen. 🤭 Kaipaan silti välillä omaa aikaa täysin yksinäni. Ystävyydessä välitän ainoastaan siitä, että tulemme toimeen ja kemiamme kohtaavat edes jollain tasolla. Iällä ja sukupuolella ei siis ole väliä. 😁 Lähtökohtaisesti etsin seuraa ulkoiluun ja videopelien pelaamiseen, mutta kaikki muukin käy. Myös etäystävyydet onnistuvat! Saa tulla jutulle! 🥳

    Lue koko ilmoitus
  • Oon tällänen Lappeenrantalainen, 18 vuotias tyttö. Miulla ei oo niin paljoo kavereita. Online ystäviä kyllä löytyy pelistä jota pelaan (sky children of the light). Katson animea silloin tällöin. Tykkään piirtää kaikista eniten mangaa. Tykkään paljon myös eläimistä ja muodista. Kuuntelen eniten elektronista musiikkia (englanniksi). Itse etsin kaveria joka on noin suunnilleen miun ikäinen, 18-25 ehkää. Mieluiten chattailen muiden kanssa. Et jos asut kauempana ni ei se mitään☺️

    Lue koko ilmoitus
  • Oon ihan chilli jätkä joka ettii seuraa netissä tai livenä. Pelaan paljon videopelejä niin olen mahtava pelitoveri, varsinkin kun pelaan melkein jokaista genreä. Mieluiten samanikäisiä ja sukupuolella ei ole mitään väliä. Puhun kanssa todella hyvää englantia. Jos etit hauskaa tyyppii jonka kaa pelaa tai vaikkapa tehä jotain livenä nii sit ota vaan rohkeasti yhteyttä!

    Lue koko ilmoitus
  • Moi! Olen 31 vuotias nainen, asun Kuopiossa, olen kotoisin etelä-Suomesta. Olen töissä käyvä. Ystävät ovat kadonneet ja tunnen itseni yksinäiseksi. Olisi kiva jos voitaisiin jutella mitä mieleen tulee kuin iloista ja suruistakin. Jos asut lähellä voitaisiin nähdä, mutta ei haittaa jos asut kauempana.

    Lue koko ilmoitus
  • Hei, täällä kirjoittelee 30-vuotias yksinäisyydestä kärsivä miekkonen Tampereelta. Lyhykäisyydessään yksinäisyys painaa, kun vanhat kaverit ovat muuttaneet pitkin poikin Suomen maata ja itsekkin tuli muutettua hetki sitten Kangasalle. Viihdyn paljon luonnossa ja nautin retkeilystä, laavuilusta sekä kahvin hörppimisestä hienoja maisemia katsellessa. Tykkään lukea paljon erilaisia kirjoja ja nautin hyvistä keskusteluista. Katselen animea ja luen mangaa 😅😅 Pelailen jonkin verran mm CoD:a. Tykkään myös pelailla erilaisia seura- ja lautapelejä, niin mölkystä aina poliittisesti epäkorrektiin 😁 Omaan "hyvän" ja jokseenkin oudon huumorintajun 😅😅😂 Olisi kiva löytää kaveri kenen kanssa käydä pyöräilemässä, kalassa, pelailla tai ihan vaan höpötellä niitä näitä. Kahvittelu ja terassiseurakaan ei olisi pahitteeksi. Iälläsi tai sukupuolellasi ei ole merkitystä, mutta olisi kiva jos mielenkiinnon kohteemme jotenkin kohtaisivat. Niin joo, olen heinäkuun lomalla ja sitten jatkuu työt toimisto aikataulun mukaisesti 😊 Ja en tiedä onko sillä merkitystä, mutta sanon kuitenkin; olen onnellisesti kihloissa 😊

    Lue koko ilmoitus
  • Etsin saman henkisiä kavereita PK seudulta. Vähän huono kirjoittamaan omia ajatuksia teksti muotoon, mutta jos nyt harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita listaa ensin lyhyesti. - Warhammer 40k sekä muut miniatyyri sotapelit - Pc pelaaminen - Anime & Manga - Cosplay ja Conit - Kuntosali & muu liikunta Tuossa muutama tämän hetken isoimmat kiinnostuksen kohteet, esimerkiksi DnD on aina kiinnostanut mutta seuraa tähän ei ole ollut. Vaikka suurin osa näistäkin harrastuksista onki sellaisia missä tapaa paljon uusia ihmisiä, ei silti ole pintaa syvempiä kaveri suhteita näistä koskaan syntynyt joten päätin pistää vähän supporttia asialle tämän ilmoituksen muodossa. Asustelen pienen kissan kanssa Helsingissä, jos vähäänkään samaistut tilanteeseen niin pistä ihmeessä viestiä täällä, jos juttu lähtee rullaa niin voidaan siirtyä vaikka Discordin puolelle :) Ilmoitus ei vanhene koskaan,

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 22-vuotias yliopisto-opiskelija Tampereelta ja etsin uusia kavereita suunilleen samasta ikäluokasta. Olis kiva löytää joku juttukaveri, jolla olis samoja kiinnostuksenkohteita ja ois myös tehdä asioita yhessä!! Tällä hetkellä suurin osa ajastani menee animen, mutta myös muiden sarjojen parissa, kuuntelen paljon musiikkia, piirtelen ja kirjotan. Tykkään tosi paljon myös muodista, muumeista ja tatuoinneista. Harrastan myös tankotanssia, jos se kiinnostaa :) Kavereiden kanssa tykkään käydä kirppareilla ja kahviloissa testamaassa herkkuja. Rakastan myös käydä keikoilla ja coneissa! Olen omasta mielestäni todella pohtiva, huumorintajuinen ja harkitsevainen ihminen. Olen ystävänä todella luotettava, empatiakykyinen ja välitän mun ystävistä todella paljon, vaikka oon aluksi varmasti ujo :) Mulla on myös joitakin ongelmia mielenterveyden kanssa tällä hetkellä, joten voin mielelläni tarjota ihan vaan vertaistukea! Olis ihanaa, jos laittaisit viestiä, jos siltä tuntuu! Parhaiten vois mun puolesta keskustella somessa, kuten instagram, mutta muuallakin kelpaa!

    Lue koko ilmoitus