Seuraa: kitaransoitto
Löydä käyttäjiä, joiden seuratoiveena on kitaransoitto.
Löydä käyttäjiä, joiden seuratoiveena on kitaransoitto.
Moi! Oon sellainen ihminen joka on aina viihtyny enemmän tai vähemmän yksin. Mutta toisaalta olisi kivaa päästä jakamaan omaa arkea samankaltaisen ihmisen/ihmisten kanssa. Mielenkiinnonkohteet ei tarvi olla samoja. Arvostan sitä, että toisella on eri harrastuksia ja haluan kuulla niistä :^) Pyrin elämään tasaisen rauhallista ja perus terveellistä elämää. Tykkään liikkua: kävely varsinkin syksyisin ja talvisin & sulkapallo. Vapaa-ajalla myös soitan erilaisia soittimia ja opettelen uusia asioita kuten musiikin teoriaa tai kieliä. Jos on oikeen tylsää niin pelaan jotain koneella tai switchillä :D Yhteydenotot on enemmän kuin tervetulleita, ihan ympäri Suomen :^)
Moikka! Muutin kesällä Tampereelle yliopiston takia ja nyt olisi etsinnässä uusia kavereita ja tuttavuuksia. Harrastan kitaran soittoa ja vähän kaikenlaista musiikkiin liittyvää, joten soittokaverit ovat aina tervetulleita. Myös luonto ja siellä liikkuminen on minulle tärkeä asia ja olenkin kalastanut ihan pienestä pitäen. Olen luonteeltani melko rauhallinen ja viihdyn paremmin pienemmissä porukoissa kuin suurissa joukoissa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että huumorilla ja rennolle meiningille ei olisi aina tilaa😉 Iällä ja sukupuolella ei ole suuremmin väliä, jos vain kemiat kohtaa
Wazzup! 🦇 Täällä puhuu tämmönen 21 - vuotias elämänsä oikea pelle! Etsin lähinnä samanikäistä seuraa (20-23v) ja sukupuolella ei väliä! Vähän tässä tullut pohdiskeltua että olis hyvä etsiä uusia ihmisiä elämään, sillä eihän niitä koskaan voi olla liikaa. Jotain hauskaa infoa varmaan olis hyvä pistää ittestäni vähän tähän väliin! Rakastan kaikkea musiikkiin liittyvää, voisin yappailla varmaan jostain Children Of Bodom tai Ripsipiirakka bändistä pari tuntia. Tykkään myös taiteilla ja duunailla musiikkia mun bändin kanssa. Voin ihan mielellään chattailla ja myös jossain vaiheessa tavata, jos vibat matchaa! Huomautan kuitenkin, että tarvitsen myös omaa aikaa sosiaalisen patterin palautumiseen. Ja hei jos joku haluis lähtee tsiigailee kukkakauppoi tai eläinkauppoja niin hit me up!!! c:< Ja hei ps!!! Atm bändissä jossa olen, on yhden basistin, kitaristin sekä naissolistin paikka auki, joten jos musiikin tekeminen kiinnostaa niin vinkkaappa niin heitän linkin meidän bändin ilmoitukseen!!!
Kiva ku luet tätä! Etsin kaveria sekä viestittelyyn että viettään aikaa kasvotusten. Luonteeltani olen lähimpänä ambiverttiä. Uskoisin olevani mukavaa seuraa ja ota ihmeessä yhteyttä, niin ainakin viestitellään ja kerron itsestäni mieluusti lisää :)
Opiskelija vailla uusia kavereita, joiden kanssa touhuta jotain kevyttä opiskeluiden ulkopuolella. Tykkään musiikista ja sen soittamisesta/tekemisestä ja ulkoilusta. Käyn vaihtelevalla taajuudella kehonpainotreenillä ja boulderoimassa. Suurin piirtein oman ikäistä seuraa sukupuolesta riippumatta. Lisätietoja saa viestillä!
Terve, oon 20-vuotias mies Helsingistä ja tarkoituksena olisi löytää seuraa jutusteluun tai muuhun vapaa-ajan viettoon. Kuvailisin itseni olevan luonteeltani ystävällinen, rehellinen sekä optimistinen, ja erityisesti rehellisyyttä ja avoimuutta arvostan myös muissakin. Harrastuksiini kuuluu kaikenlainen musiikkiin liittyvä, kuten kitaran soittaminen sekä musiikin kuuntelu. Tykkään myös elokuvien sekä sarjojen katselusta. Lisäksi kävely- ja juoksulenkit sekä satunnaiset urheilulajit ovat myös osa arkeani :) Toivoisin sinun olevan suunnilleen saman ikäinen (18-22), sukupuolella ei ole väliä. Lisäksi toivoisin sinun olevan PK-seudulta, sillä en ole niinkään kiinnostunut pelkästä nettikaveruudesta.
Mooi! 👻 Oon 21 vuotias mies Vantaalta. Asuin ennen Lahdessa, mutta muutin opintojen perässä. Kavereita voi olla mistä päin vaan tho! Opiskelen nykyään merkonomiksi ja olen pitänyt kyseisestä alasta erittäin paljon. Koulu oli nyt pidempään tauolla sairasloman takia, mutta nyt olen takaisin koulun penkillä! Vapaa-aikaani kulutan esimerkiksi pelaten eri pelejä. Multa löytyy mm. Overwatch 2, Outlats Trials, Rocket League, Minecraft…Olen konsolipelaaja 🎮 Overwatchia tulee pelattua eniten! Tykkään myös piirtää paljon ja olen suunnitellut tatuointejakin. Unelma olisi perustaa oma tatuointistudio. Pidän piirtämisen lisäksi ketuista, kahvista, kauhuelokuvista ja musiikista 🎸 Jos vähääkään kiinnostuit, olisi kiva jos pistäisit viestiä. Ikähaarukka mieluiten 18-30v. Sukupuolella ei väliä! Toivoisin myös jos voitaisiin joskus tavatakkin :) Kahville, elokuviin, keilaamaan, opiskellaan yhdessä? Mitä nyt keksitään :) Snapchat: sarjarumpaaja Discord: sarjarumpaaja
Moikka, Olen 35v nainen Hyvinkäältä. Etsin uusia kavereita ja ystäviä. Harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita on kuvataide, henkisyys, kissat, luonnossa kävely, musiikki, kitaran soitto, keskustelu, asmr-videot, kädentaidot. Olen ujo tutustumaan uusiin ihmisiin. Kokemusta on sosiaalisesta jännittämisestä ja yksinäisyydestä. Olisi mukava löytää joku, jonka kanssa jakaa asioita, löytyisi jotain yhteistä ja voisi mahdollisesti viettää aikaa joskus irl. Laita viestiä jos kiinnostuit.^^ Ps. En etsi täällä parisuhdetta
Hei, toivoisin löytäväni syvän yhteyden jonkun keskustelutaitoisen ihmisen kanssa. Eletään omituisia aikoja - toivon elämältä iloa, hymyä, tuoksuja ja tunteita - mutta ennen kaikkea mukavia kohtaamisia aitojen ihmisten kanssa..
Kaikenlaisia kavereita luoviin aktiviteetteihin, teelle tai istuskelemaan ulos
Hei, Oon tämmönen rento ja rauhallinen jätkä. Vapaa-ajalla vietän paljon aikaa leffojen, sarjojen, kirjallisuuden, tietokonepelien ja musiikin parissa. Lisäksi tulee lenkkeiltyä ja kuntosaliakin oon tässä aloitellut. Löytyy myös mielenkiintoa kokeilla vähän kaikenlaista muutakin. Oon todella matalan kynnyksen kaveri siltä osin, että nautin myös suuresti ihan sellasesta haihattelusta ja oleskelusta. Steamit ja discordit löytyy pelailuja varten. Voidaan myös lähteä vaikka pussikaljalle nauttimaan keväästä/kesästä!
Hei! 😄 Etin Tampereelta uusi kavereita, joiden kanssa voisi viettää aikaa. Olen alkuun melko hiljainen, mutta lämpenen kyllä ajan kanssa. Tykkään pelaamisesta ja sen parissa meneekin paljon aikaa. Ei haittaisi yhtään saada uusia pelikavereita. 🤓 Harrastuksiin kuuluu myös kitaran soittaminen (vaikka se onkin jäänyt vähemmälle viime aikoina) ja kova yritys saada taas innostusta salilla käymiseen. Tampereella olen asunut jo muutaman vuoden, mutta ystäväpiiri on jäänyt melko pieneksi. Puoliso ja pari seniori koiraa löytyy. Olis kiva löytää seuraa esimerkiksi kahville, museoon tai ihan vaan juttelemaan ja viettämään aikaa. Ei tarvitse olla mitään ihmeellistä tekemistä. Jos kaipaat myös uusia kavereita, niin laita viestiä!
Moi! Olen 34-vuotias, outo, mukavakin, parisuhteessa oleva nainen Keravalta. Etsin pääasiassa naispuoleisia kavereita. 👩🏻🦰👩🏾🦱👱🏻♀️👩🏻 Huom! Mies, jos olet aina huomannut tulleesi paremmin toimeen naisten kuin miesten kanssa. Niin mikäs sitten. Luonteeltani olen introvertti, pohdiskeleva ja utelias luonne. Ja oikeassa seurassa musta kuoriutuu hassun hauska seuralainen 😁 kääntöpuolena joskus ylianalysoin, ahdistun ja katson love islandia. Tykkään mm. maalata, lukea, laulaa, ommella, pyöräillä ja jumppailla, toivottavasti joku näistä yhdistäisi. Olis kiva saada uusia nettituttavuuksia ja miksei jopa myöhemmin seuraa kirppistelyyn tai lenkkiseuraksi luontopolulle 🌳🍀🌾
Etsin elämääni uusia tuttavuuksia, joiden kanssa synkkaa luontevasti, ilman draamaa tai kiirettä. Yhteistä tekemistä mm: treenata, ideoida, rakentaa ja välillä vain vaihtaa ajatuksia. Hyvät keskustelut, yhteinen tekeminen ja flow ratkaisee. Arki on hyvässä balanssissa: työt kunnossa, treenit rullaa ja omat projektit etenee. Nyt haussa tyyppejä, joiden kanssa elämää voi viedä yhdessä vähän eteenpäin. Teen asioita pitkäjänteisesti ja määrätietoisesti sekä elämäntyylinä on itseni kehittäminen. Kiinnostuksen kohteita mm.: – kuntosali 💪 – kryptot, raha-ajattelu ja talous – kirjallisuus ja oppiminen – kitara, metalli ja luova tekeminen 🎸 – itsensä kehittäminen kokonaisuutena Salilla tulee käytyä säännöllisesti. Uusia treenikavereita, spottaajia tai lenkkiseura toimii aina. Yhdessä treenaaminen on aina vähän enemmän kuin yksin. Sähkökitara soi lähes päivittäin. Rakennan MarkoShreds-kitaraprojektia ja luon siihen liittyvää sisältöä sosiaalisessa mediassa. Teen myös markkinointiin liittyviä töitä. Tykkään brainstormata, kehittää ja viedä ideoita eteenpäin – musiikki, sisältö, projektit tai ihan uudet jutut. Grindaamisen vastapainoksi tykkään matkustelusta ja liikkeessä olemisesta – roadtrip Suomessa tai reissu ulkomaille, molemmat käy. Elämässä oltava tilaa kokemuksille, ei pelkästään duunille. Rohkeasti viestiä, olit mies tai nainen. Hyvät energiat kyllä kohtaa. Instagram: @markolauk tai @markoshreds Ilmoitus ei vanhene.
Moi! 25v työssäkäyvä mies etsii uusia kavereita hengailuun, salille ja kesällä moottoripyöräilyyn. Soitan kitaraa, kuuntelen paljon musiikkia ja pelaan välillä videopelejä. En käytä päihteitä. Etsinnässä suunnilleen omanikäistä seuraa. Laita rohkeasti viestiä! :)
Kuopioon muuttanut, alkuun tosi ujo ja rauhallinen tyyppi. Kun tutustutaan enemmän, uskallan jopa avautua 😅 Etsin harrastus/hengailu/kahvittelukavereita tylsiin päiviin. Tykkään mm. kitaran ja basson soitosta, keilauksesta, frisbeegolfista, sulkapallosta, tenniksestä, kalastuksesta, biljardista ja beach volleystä jne. 🎸 Saat ehdottaa muutakin! Päivien sisältö on minulla tällä hetkellä tosi tyhjää, joten ehdittäisiin varmasti nähdä useamminkin 😊 Iällä tai sukupuolella ei ole myöskään niin väliä. Myös englanniksi juttelu onnistuu / It also doesn't matter if you only speak English 😁🇺🇸🇬🇧 Ilmoitus ei vanhene.
Löytyisköhän täältä bändisoitosta kiinnostuneita tamperelaisia soittelemaan silloin tällöin porukalla 😊 Multa löytyy kotoa sähköpiano, 2 akustista kitaraa (toinen teräskielinen vahvistettava ja toinen nailonkielinen täysin akustinen), mobiilirummut, laulumikki, ukulele ja muutama muukin soitin. Toki itsekin soittelen näillä välillä mutta olisi kiva saada näille enemmän käyttöä ihan bändisoiton muodossa. Itsellä vahvimmat instrumentit laulu ja piano joten eniten tarttisin kitaristia ja rumpalia. Pianisti myös erittäin tervetullut. Ja tarkoituksena siis ihan rennosti soitella ja pitää hauskaa silloin tällöin yhdessä eli en etsi esiintyvää bändiä, vaikka en toki sitäkään täysin poissulje. Laita viestiä jos kiinnostuit niin katsotaan saataisko porukka kasaan 😊🎤🎸🎹🥁
Nukahtamismusiikki soi vielä puhelimesta vaikka hän on nukkunut jo tovin. Olisi kiva vaihtaa aikuisen ihmisen kanssa ajatuksia, ja jakaa kokemuksia ihmisyydestä, elämästä ja maailmasta. Toisaalta olisi kiva ihan vain nähdä ja tehdä asioita sponttaanisti. Lähteä kävelylle lapsen kanssa töiden jälkeen ja jutella kulumisia, tai viikonloppuna suunnata laavulle paistamaan makkaraa tai maissia. Itsekseen ei tule aina lähdettyä vaikka haluaisin. Olen heittäytyjä. Heittäytynyt kaikenlaiseen mukaan varmaan koko aikuisiän ja siksi historia on täynnä kaikenlaisia juonenkäänteitä enkä ole juurtunut mihinkään. Nyt hiljattain eronneena kaverit ovat pitkin suomea ja olisi tilaa uusille. Niin livenä kuin etänä. Helpompi kertoa millainen en ole. En seuraa sähkön hintoja. En ole kiinnostunut televisiosta, autoista, materiasta, julkkisjuoruista, maailmanpolitiikasta, euroviisuista tai olymppialaisista. Olisi kiva kuulla miten näet maailman ja sekoittaa pääsi sillä miten itse sen näen tai sillä mitä tapahtui tänään :) Teen musiikkia aika paljon, käyn kuntosalilla, tykkään luonnosta ja aidoista ihmisistä, sekä opittujen normien kyseenalaistamisesta. Olen vuorovanhempi kahdelle lapselle eli toisinaan mulla on aikaa itsekseni ja toisinaan on lapsi, välillä kaksikin matkassa (3v ja 8v), pärjään niiden kanssa hyvin, mutta meistä kaikista ois kivata tavata uusia ihmisiä :) tai sitten jutella netissä
Moikkelis, olen 35-vuotias urheilullinen neitokainen, olen aloitteleva yrittäjä, kuitenkin päivätyössä edelleen käyvä. Olen ambivertti, viihdyn tosi hyvin kotona ja ystäviä näen harvakseltaan. Päivätyöni on ihmisten ympärillä toimimista, joten se hieman verottaa sosiaalista mittariani. Harrastan kuntosalia ja olen kiinnostunut etenkin kehonpainoharjoittelusta ja keholla hienoja liikkeiden tekemisestä, jos olet kuullut kalisteniikasta niin se on laji jota harjoitan innolla. Soitan myös kitaraa ja olisi enemmän kuin M A H T A V A A löytää ystävä, jolle musiikki ja soittaminen on intohimo. Olen itse soittanut noin pari vuotta akustista kitaraa, en ole proo, mutta nautin soittamisesta valtavasti! Asustelen avopuolison kanssa Oulussa. Uusi ystävä voit olla Oulusta tai ihan mistä päin maailmaa tahansa.