Siirry pääsisältöön

kirppikset

595 julkista ilmoitusta

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Avaa tarkempi haku

Kaveri-ilmoitukset

595 ilmoitusta

  • Hei olen 27 vuotias nainen Parisuhteessa. Etsin saman henkisiä kavereita. Olen synkempään pukeutuva savolainen. Olen hieman ujo alussa mutta kyllä se siitä. Juttu seuraa tai miksi ei silloin tällöin vois nähdäkin työni estää joka päiväistä näkemisen jos on muualta. Sen verran kerron itsestäni että itselläni on oppimis vaikeus eli Dysfasia josta on paljon kokemusta. Joten englanti ei minulla oikein taivu. Manga ja anime ovat lähellä sydäntäni kuten myös piirtäminen ja rakasta ottaa kuvia kissoistani. Tatuointien tekikin kiinnostaa mutta harjoitellaan eka vaan paperille piirtämään ja keino iholle. Raskas musiikki on lähellä sydäntä Turmion kätilöt ja Nightwish näin alkuun mainitaan että no on kyllä aika kovia. Ja kyllä aika monta muutakin kategoriaa menee esim Lady Gaga ja Cascada. Etsin siis saman henkistä juttu seuraa. Ainiin itselleni alkoholi ei ole mitenkään tärkeää juon tosi tosi harvoin. Joten ei ongelmia olla selvin päin todellakaan. Joten ota rohkeasti yhteyttä.

    Lue koko ilmoitus
  • Oon 23-vuotias, pienen pojan äiti Raisiosta. Aluksi oon ujo ja hiljainen, mutta kun vähän tutustuu niin oon aika puhelias. Osaan silti myös kuunnella. Omaan paskan huumorintajun. En oikein osaa muuta itsestäni sanoa, mutta tutustumalla selviää. Tykkään: huonoista jutuista ja vitseistä eläimistä (meillä 2 pupua ja gekko) lauta- ja videopeleistä 🎲🧩🎮 autojen korjailusta/laittamisesta🔧🚗 kirppistelystä ja shoppailusta🛍️ luonnosta 🏞️ musiikista 🎧🎤 kahvista ☕ Olis kiva saada kaveri esim. vaunulenkille tai ihan vaan puhumaan paskaa ja kahvittelemaan. Jos kiinnostaa laita viestiä niin tutustutaan.

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka, oon 20v oulusta Etsin Lisää naispuolisia kavereita ✨️ kaikenlaiseen tekemiseen 🫶🏻 Ite Tykkään kierrellä kirppareita, shoppailla, luonto, pyöröily, ulkoilu, ruoan laitto ja leipominen, välillä syömässä ja kahviloissa, taulujen maalailut, Lautapelit, biknik, kotona Chillailut yms olen avoin melkeen kaikenlaiselle tekemiselle voidaan lähtä porukalla vaikka keilaa Alkuun saatan olla hieman ujohko mut sitten kun tutustuu tarpeeksi niin aika puhelias ja höpöttelijä 😅 olen ystävällinen, huumorintajuinen, Empaattinen, kuunteleva, avulias, luotettava ja rehellinen 🙂 🤪 sitten kun saan ja pystyn olee oma itteni niin oon aika naurava ja heittäytyvä 🥺 olis todella kiva löytää lisää kavereita oulun ja lähialueelta laita rohkeasti viestii jos tuntuu siltä että meistä tulis kaverei/ystäviä 🤗 niin ja olis aika kiva että olis molemmin puolin yhteyden pito ja ettei yhtäkkiä kaveruus lopu 🥹 👋🏻 voitas nähä ja keksii yhdessä jotain tai porukalla. voin tulla vaikka jos sulla on joku porukka kasassa! 🫶🏻 👥️ Mulla on poikaystävä kenen kans asun yhdessä 🙂‍↕️🫶🏻 nii ja olis kiva jos lähettäs esim tupla treffeille 🤩😆 Ei vielä ajokorttii mut autolla kruisailut on👍🏻 musiikin kuuntelut En opiskele enkä käy töissä Sekavaa esittely mut menköön 😅 Ikä haarukka noin 19-35v Ei haittaa jos sulla on lapsia ☺️ Tuu rohkeesti juttelee ja tutustuu ehkä meistä tulis ystäviä 🤍 somet voin antaa!

    Lue koko ilmoitus
  • Mulle tärkeitä asioita ja arvoja on taiteilu, käsityöt, laulaminen, kirjottaminen, luonto, veganismi ja feminismi❤️‍🔥 Kiinnostaa noituus ja rakastan sienestämistä. Oon ihanan pikku taapertajan yh-mama💖 Kaipaan samanhenkistä ystävää vaikka metsäseikkailulle tai kirpparikierrokselle. Sillä ei oo mulle väliä onko sulla lapsia, kunhan et oo vihaaja. Oon huono smalltalkissa, syvällisemmät keskustelut sujuu paremmin. Jos resonoi niin tiedät mitä tehdä🌞

    Lue koko ilmoitus
  • Heips!🎀 Mä oon 22v porilainen, joka on juuri muuttanut Vantaalle, ja olis tosi kiva löytää pk-seudulta ystäviä🤩. Vantaalle muutin asumaan poikaystävän kanssa, ja kävi myös niinkin hyvä tuuri, että melkein vuoden kestänyt työttömyys päättyi, sillä sain työpaikan🙌🏼 Mä oon luonteeltani aluks tosi ujo ja rauhallinen, mutta kyllä se ujous äkkiä väistyy. Mä vietän tosi paljon aikaa kotona ja viihdynkin parhaiten omassa kodissa. Nyt kun on alkamassa uudenlainen arki uudessa kaupungissa, niin myös uudet ystävät olisi todella tervetulleita🩷 Olisi tosi kiva jos löytäisi jonkun, kenen kanssa hengata ja viettää aikaa.🫶🏼 Mä tykkään paljon lukemisesta, palapeleistä, värittämisestä, sarjojen/leffojen katsomisesta ja pelaamisesta. Mulla on vihdoin oma pieni pelisetup, joten pelikaverit ois enemmän kun tervetulleita! Kauhuelokuvat on mulla tooodella lähellä sydäntä. Rakastan eläimiä, ja varsinkin kissoja. Oon ollut vuoden ajan vapaaehtoisena eläinsuojeluyhdistyksellä, jonka kautta oon päässyt auttamaan kodittomia kissoja, ja se on ollut ihan parasta🐈‍⬛🩶 Haluaisin jatkaa sitä hommaa sitten, kun uusi arki lähtee rullaamaan. Laita ihmeessä viestiä jos kuulostaa siltä, että voitais tulla juttuun💕

    Lue koko ilmoitus
  • Olen Jaana, reilut kolmekymppinen nainen Ylöjärveltä. Olen jo pidempään kaivannut itselleni sydänystävää, jonka kanssa voisi jakaa ilot ja surut ja naurut. Käydä yhdessä kävelyillä, vesijuoksemassa, kirpparilla ja soitella extempore sillon kun tuntuu siltä. Löytyisiköhän se täältä? Toivon että asut Pirkanmaan alueella, sillä vaikka itellä ei ole autoa niin onneksi bussit kulkee että pystytään näkemäänkin. Avopuolisoni kanssa ollaan 10 vuotta oltu yhdessä ja kissa kuuluu kanssa perheeseen. Paljon katselen elokuvia, kuuntelen rokkia, askartelen, luen ja tykkään kokata ja leipoa. Siinäpä ne tärkeimmät harrastukset tuli laitettua. Sinulta toivon vain sitä, että olet luotettava ja kaipaat kanssa elämääsi oikeaa ystävää, jonka keskustelu ei rajoitu pelkkiin korulauseisiin "moi", "mitä kuuluu" ja "ihan hyvää" Syysterkuin Jaana

    Lue koko ilmoitus
  • Etsin uusia ystäviä Etelä-Pohjanmaan alueelta miehistä sekä naisista. Olen luonteeltani rauhallinen, huumorintajuinen ja toiset huomioon ottava. Tykkään retkeilemisestä luonnossa joten siihen olisi kiva saada kaveri. Kesällä tulee uitua ja pyöräiltyä. Lautapelien pelaaminen on myös mukavaa puuhaa. Tykkään katsella elokuvia ja eniten genreinä pidän trillereistä, komediasta ja draamasta. Minulla on yksi tytär, joka asuu jo omillaan. Seuraa minulle pitää kaksi suloista kissaani, petteri ja pipsa :) Laita rohkeasti viestiä niin tutustutaan!

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 21-vuotias opiskelija Helsingistä ja etsin naispuolisia ystäviä. 😊 Oon aluksi ujo, mutta muuten rento ja avoin tutustumaan uusiin tyyppeihin! Tykkään kierrellä kirpputoreilla, käydä kahviloissa, shoppailla ja kävellä kaupungilla. Jos ehdotat jotain tekemistä, olen varmasti mukana! Jos joku näistä asioista kuulostaa sun jutuilta, laita viestiä! 💖 Voidaan jutella vaikka Snapissa

    Lue koko ilmoitus
  • Moi!😊 Oon 22-vuotias nainen Espoosta. Asun avopuolison kanssa eli vain naispuolisia kavereita etsin. Oon ujo ja introvertti mutta oon myös empaattinen, rauhallinen ja huumorintajuinen kunhan tutustutaan paremmin.🥰 Viime aikoina alkanut kaverisuhteet erkaantumaan, ja oon huomannu että vietän paljon aikaa yksin tai avopuolison kanssa. Olis kiva löytää joku/jotkut joiden kanssa silloin tällöin viettää aikaa, puhua netissä (voi siis kauempaa Suomesta laittaa viestiä), ja ehkä jopa mahdollisesti olla pitkäaikasia kavereita?🤔 Mun kiinnostuksen kohteita on leipominen, käsityöt, videopelit, kristinusko, lukeminen ja uuden oppiminen😊 Etsin vain samanikäisiä (21-30v) naispuolisia kavereita.

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! Täällä ois yks 19-vuotias Uudeltamaalta joka ettis kavereita! Lähinnä alkuun vaan juttuseuraa/nettikavereita, mut miksei sitä livenäkin vois joskus tavata jos juttu oikein luistaa. Tykkään muun muassa lautapeleistä, lukemisesta ja kirjottamisesta, rauhallisista ulkolenkeistä sekä kirjakauppojen ja kirppisten kiertelystä. Kirppiksiltä tykkään metsästää kaikennäköstä lehmä-tavaraa (lehmä-kokoelma on kyllä toistaiseksi vielä valitettavan pieni) ja kotona tykkään myös kattoo paljon sarjoja. Lähiaikoina oon myös vähän hurahtanu leipomiseen. Luonteeltani oon tosi iso introvertti ja kaikki bilettäminen yms. ei oo yhtään mun juttu, mutta tästä huolimatta kyllä mulla juttua riittää jos aihe on vaan mieleinen. Tykkään myös tosi paljon kuulla ihmisten intohimoista ja kiinnostuksen kohteista, joten mulle voi lähettää vaikka romaanin verran tekstiä sun lempi asioista. Mulle voi myös puhua oikeestaan ihan mistä vaan maan ja taivaan väliltä, oli sun jutut sitten aamuyön filosofisia mietteitä, suruja ja murheita tai ihan vaan sun päivän kuulumiset. Mainitsen nyt vielä että oon myös trans, joten näiden asioiden suhteen sun pitäis olla avoin✌️ Jos yhtään kuulostaa siltä et meillä vois lentää juttu hyvin niin ota ihmeessä yhteyttä! Sukupuolellas ei oo väliä mutta iältäs voisit mieluusti olla 18-21 vuotias! Snäppi, Ig ja Discord löytyy mikäli niitä haluaa käyttää ja ne saa kysymällä :)

    Lue koko ilmoitus
  • Heräsin suureen yhteisön kaipuuseen hiljattain ja morkkistelun sijaan päätin aktiivisesti lähteä rakentamaan sellaista. Pähkinänkuoressa - kommari ekonomi, vihervassarihevari* etsii uusia ystäviä joiden kanssa rakentaa yhteyksiä ja yhteisöä. *sinun ei tarvitse olla mitään näistä. Rakastan ja arvostan ihmisiä juuri sellaisina erilaisina yksilöinä kuin he tulevat. Uudet ja erilaiset näkökulmat kiinnostaa aina. Sitten vähän pidemmin - Olen huithapeli taiteilija sielu joka rakastaa taidetta ja musiikkia - niin luontia kuin myös kulutusta. Olisi mahtavaa saada ympärille ihmisiä joiden kanssa tehdä ja jakaa luomisen ilot ja vitutukset. Olen akateeminen, poliittinen, vahvat mielipiteet omaava joista olen valmis ja ihan halukaskin keskustelemaan hyvässä hengessä.Ihmisoikeuksista ja ihmisarvosta en tosin suostu väittelemään. En toki odota kaikkien ystävieni suorittavan valtavia syväanalyysejä siitä miten maailma makaa mutta mikäli sellaiset kiinnostaa niin keitän mielelläni kahvit ja voidaan pelastaa maailma. Olen ravintola-alan ammattilainen toki ilman sitä alkoholiongelmaa. Käytän kuitenkin alkoholia ja muita päihteitä aika ajoin. Vaikka vietänkin suuren osan elämästäni tiskin takana saa minusta myös bilekaverin. Mennäänkö klubille, reiveihin vai laulamaan karaokea? Vaiko ihan vaan yksille kivaan kapakkaan? Asunut ympäri Eurooppaa ja matkustanut ympäri maailmaa. Tarkoitus olisi jatkaa matkustelua joten mahdolliset maailman matkaaja seuralaiset myös olisi valtavan mahtavia. Olen myös hyvin urheilullinen. Aika ajoin tavoitteellista urheilua juoksun, pyöräilyn, voimannoston ja martial arts muodossa. Kuitenkin enimmäkseen pidän itseni liikkeessä ja nostan painavia asioita saadakseni dopamiinia. Salikaveri hakusessa? Mennään yhdessä mutta tehdään erikseen. Iällä tai sukupuolella ei ole minulle mitään väliä. En kaihda pitkiä välimatkoja mutta enimmäkseen toivoisin ihmisiä joiden kanssa jakaa fyysistä tilaa joten pääkaupunkiseutulaiset eritoten helsinkiläiset hakusessa. Ota yhteyttä matalalla kynnyksellä!

    Lue koko ilmoitus
  • Heips. Olen elämän iloinen mummeli. Etsin kaveria 💃🕺 kaikkeen kivaan: Etsimään Adventureja, Pyörä-ja kävelyretkille Tanssimaan lavoille tai tanssikursseille , osaan itse viedä Pelaamaan korttia tai lautapelejä Kiertämään kirppiksiä Teatteriin, elokuviin Erilaisiin tapahtumiin Matkustamaan Suomessa tai Espanjassa.

    Lue koko ilmoitus
  • Moi mä oon 30 vuotias poika ja asun lahessa, etin noin saman ikäistä kaveria 28-36 vuotiasta joka on myös leikkisä ja haluaisi tulla mukaan kattomaan teatteri esityksiä ja pelaamaan sulkapalloa tai esimerkiksi tekee lumiukkoa ulos tai ihan vaan isoa lumipalloa. Mä tykkään kirjottaa runoja, kirjoja ja piirtää sekä tykkään taiteesta ja urheilusta. Haluisin käydä museossa, taidenäyttelyssä, teatterissa, urheilutapahtumissa, ravintolassa jonkun kanssa ja olis kivaa jos joku haluis lähtee käymää kohde baarissa juomassa parit ja pelaa jotain lautapelei mitä sieltä löytyy.

    Lue koko ilmoitus
  • Heipsan! Täällä kirjoittelee 3 naista Vantaalta/ Helsingistä. Etsitään meijän porukkaan lisää naisia tekemään ja kokemaan uutta. Ollaan spontaaneja, sosiaalisia ja avoimia oikeestaan kaikelle. Rakastetaan käydä piknikeillä, grillaamassa, kirppiksillä, drinksuilla baarissa tai ihan vaan pelata lautapelejä kotona ja paljon muuta hauskaa 🤗 Etsitään tosi ystäviä ❤️ Laittakaa rohkeesti esim. snäpit viestillä! Kootaan meistä sitten ryhmä.

    Lue koko ilmoitus
  • Helou! Olisi kiva löytää uusia kavereita pääkaupunkiseudulta. Olisi mahtavaa yhdessä harrastaa tai keksiä jotain hulvatonta tekemistä, kuten esimerkiksi lenkkeilyä, kuntosalia, luonnossa liikkumista, leffojen katselua, pelailua yms. Mielelläni lähden myös keikoille tai ihan extemporena matkustamaan maailmalle. Itse olen huumorintajuinen, sosiaalinen ja luotettava tyyppi, joka mielellään tutustuu uusiin ihmisiin. Tykkään oppia uusia asioita ja nauttia elämästä. Mikäli kiinnostuit, niin laita ihmeessä viestiä :) Laita rohkeasti viestiä, mikäli kiinnostuit! :)

    Lue koko ilmoitus
  • Lähdetkö mun kanssa vaikka kirpparille, kahvilaan, Vapriikkiin (tai muihin museoihin, joihin pääsee Valttikortilla), pelibaariin tai ihan vaan kylään vaikka katsomaan jotain sitcomia ja pelaamaan lautapelejä? Baari-illat kiinnostavat myös, tai vaikka ihan vaan kalsarikännit. Mielenkiinnonkohteena ruoanlaitto ja leivonta, kissat (omistan yhden) ja koirat (en omista, mutta hoidan paljon), cosplay ja conitus, videopelit, lautapelit, my little pony, monster high, ketut, ristikot, simpsonit, sylvanian familiessit, piirtäminen... lempipeli on binding of isaac rebirth Lyhyesti voisin kuvailla itseäni ehkä eksentrisenä naislapsena, hieman ujona, tosin äärimmäisen sosiaalisena. Sanon asiat suoraan. Olen aito ja rehellinen oma itseni, vaikkakin siinä saattaa hetki mennä että kanssasi pystyn juttelemaan ns. normaalisti. Luultavasti autisminkirjolla, not diagnosed but something is wrong. Arki tällä hetkellä suht tyhjää, käyn terapiassa, hoidan koiria. Muuten vaan olen kotona, työtön tällä hetkellä. Rahatilanteen salliessa tykkään kiertää kirppiksillä, todella paljon :) Kaipaan naispuoleisia ystäviä. Haluan kunnon tyttöjeniltoja, jossa lakataan kynsiä ja laitetaan kasvomaskeja. Haluan käydä shoppailemassa ilman että seuralainen vain istuu penkillä. :D Kaipaisin ihan parasta ystävää, sellaista jolle voi kertoa kaiken ja joka olisi mulle se nro 1 tyyppi! Sinä: - 18 - 35-vuotias - asut tampereella - nainen - omaat edes jotain samoja mielenkiinnonkohteita ja hei, kiinnostaisi myös joku ryhmächat. ei kovin iso, joku max 5-10hlö. toimin ehkä paremmin ryhmäkeskusteluissa kuin yksittäin :) laita viestiin jos sua kiinnostaisi, voisin tehdä ryhmän vaikka discordiin!

    Lue koko ilmoitus
  • Elikkäs olen 55-v,koirakas, kaksi kissaa,tyttö 20-v ja puoliso,Hki 00730. Musiikki tärkeää,keikat kutsuu heti kun taas mahdollista,rämpyttelen kitaraa ja kannelta ja omaan jo suht paljon soittimia,taitotasooni nähden😂rento soittelu kimpassa tod jees🙏. Näyttelyt,kulttuuri,koirailu(urokseni sietää nartut),kotimaan matkailu jne tod monet asiat kiinnostaa.Jos omaat mökin minusta saa hyvän,tekeväisen(auttavan) mökki kaverin. En omaa,vielä,korttia enkä tietty autoa,jossain vaiheessa kyllä. Rehellisyys on ehdoton vaade ystävyydelle,muita ei niinkään,blokkaan kieroilijat samoin tein. Ottakaa yht,laittakaa puh,Whatsapp helppo alusta viestittelyyn. Olen jumittunut liikaa kotiini,nyt kaipaan seuraa ihan mihin vaan 🌟mm puistoon virkkaamaan ja keikoille ja kaikkeen🌻 olen oikeasti kiva ihminen

    Lue koko ilmoitus
  • Moi, olen 25-v. Nainen Porista joka etsii kavereita ja juttuseuraa. Kyseessä olisi suuhteellisen suurenluokan piilonörtti, jonka mielenkiinnon kohteet hyppelee sinne tänne, Anime& Manga, Pc-Pelit, Lukeminen, Elokuvat& tv-sarjat on suuri osa vapaa-aikaa, samoin kuin piirtäminen ja kirjoittaminen- kavereiden kanssa tykkään käydä kahvilla, hengailla ihan kotosalla, kiertää kirppiksillä ja ihan vaan jutella siittä sun tästä. Sukupuolella ei ole väliä, mutta olis kiva jos olisit suurin piirtein saman ikänen (20-30). Muuten ei oo väliä, kunhan oot oma ittes.

    Lue koko ilmoitus