Siirry pääsisältöön

elokuvat

919 julkista ilmoitusta

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Avaa tarkempi haku

Kaveri-ilmoitukset

919 ilmoitusta

  • Hei, etsin ystävää Joensuun seudulta. Asun itse Uimaharjussa. Iällä tai sukupuolella ei ole väliä. Myös mahdollinen kumppani haussa n. 30 - 40-vuotiaasta naisesta, jos arvot ja kemiat kohtaa. Olen ujo ja hiljainen introvertti. Olen tottunut olemaan yksin, mutta olisi kuitenkin kiva välillä tavata jonkun kanssa. Harrastan 3D-mallinnusta, piirtämistä, valokuvausta ja runojen kirjoittamista. Tykkään metallista, iskelmästä sekä klassisesta musiikista, elokuvista, historiasta ja tähtitieteestä. Joitakin haaveitani: Perheen perustaminen, klassisen musiikin säveltäminen, elokuvakäsikirjoituksen kirjoittaminen, runokirjan julkaiseminen. Olen savuton ja raitis, toivon samaa sinulta. Sopivia aktiviteetteja voisivat olla muun muassa lenkkeily, kahvilla käyminen, elokuvien katselu, pelaaminen ja musiikin kuunteleminen.

  • Moikka! Ajattelin pistää tänne tämmöisen lyhkäsen kaverihaku ilmoituksen :). Oon siis 23-vuotias nainen Vantaalta päin. Arkisin tulee käytyä töissä ja vapaa-ajalla tykkään esimerkiksi pelailla videopelejä tai katsoa sarjoja. Esimeriksiksi mitä oon tykännyt kattoa niin: animea, kdrama (ja kunnia maininnat marvel ja starwars elokuville🫶🏻). Uutena ”harrastuksena” itelle tullu cosplay, joten tulee semmosia välillä tehtyä ja tietenkin käytyä tapahtumissa :D. Tykkään kuunnella vähän kaikkea, Kpopista rockiin ja siitä metalliin, ehkä nykyään enemmän kpop… Etin itelle ihan IRL- ja peliseuraa -> Parempi pistää viestiä ja tutustua lisää, kuin että laitan hirveen pitkän ilmoituksen, joten saa ottaa yhteyttä, voidaan vaikka vaihtaa discordit tai snapit! Ja semmonen huomio, että jos tulee yhtään ”outoja” yhteyden ottoja niin estän.

  • Hei Etsin ystäviä! Olen 26 vuotias nainen Jyväskylästä. Minulla on 6 vuotias lapsi. Tykkään käsitöistä, lukemisesta, ulkoilusta jne.

  • Täällä kirjoittelee 23-vuotias opiskelija Helsingistä. Oon kotoisin maaseudulta, joten muutto opintojen perässä Helsinkiin loi aikamoisen välimatkan vanhoihin kavereihin. Oon kiltti, empaattinen ja vähän ujo. Tykkään vapaa-ajalla käydä salilla ja urheilemassa, katsoa leffoja, käydä koiran kanssa kävelyllä, pelailla rentoja pelejä ja käydä kirppiksillä. Kuuntelen myös paljon podcasteja ja äänikirjoja. Kavereitten kanssa on parasta jutella ja viettää aikaa, kokeilla uusia juttuja ja tutustua toisen kiinnostuksen kohteisiin. Jos energiat ja vibat täsmää niin nautin myös yhteisistä projekteista, esim. lyhärin kuvaamisesta, vaikka taitoa tai tietoa ei kunnolla löytyisikään. Tärkeintä on hauskanpito! Ystävyydessä mulle on tärkeää luottamus ja samankaltainen huumorintaju. Niillä pärjää mun mielestä jo tosi pitkälle! Toki samankaltaiset kiinnostuksenkohteet on plussaa. Kumppani viereltä löytyy jo, joten ystäviä haussa! Också svenskspråkiga vänner är välkomna! :)

  • Hei, Olen 38-vuotias akateeminen kissanainen Tampereelta. Etsin uusia ystäviä Tampereelta tai lähialueelta. Olisi kiva jos saisi seuraa vaikka elokuviin, ravintoloihin, museovierailulle, taidenäyttelyihin, kahvilaan tai shoppailureissuille. Harrastuksiini kuuluu hevoset, kirjallisuus, jooga, uiminen, elokuvat (erityisesti kauhuelokuvat), viinit, muoti, meikit ja kirjoittaminen & runous. Tykkään myös lenkkeilystä mutta en etsi täältä urheilu- tai lenkkeilykavereita koska treenaan yksin jo ihan tarpeeksi hevosten ja joogan parissa.

  • Hei, Olen Helsinkiläinen 30v mies ja etsin ystäviä netissä tai kasvotusten. Sukupolella ei ole väliä, mutta haluaisin saman ikäisiä ystäviä (25-40v). Minua kiinnostavat yleensä luovat asiat ja media mutta olen kiinnostunut kokeilemaan uusiakin asioita jos haluat seuraa esim harrastuksiin tai käymään jossakin. Olen rauhallinen ja avoin, mutta minulla on ollut masennusta jo useamman vuoden. Yleensä vietän aikaani itsekseni, koska en tunne monia ihmisiä Helsingissä kasvotusten. Monesti aika siis menee elokuvia katsellessa, pelatessa tai muuten vaan kotona ollessa. Pidän aikalailla kaikista genreistä, mutta yleensä kauhu ja jännitys kiehtovat, tosin pelien suhteen strategiat ja mobat eivät maistu. Musiikin kanssa sama juttu. Mitä vaan klassisesta metalliin. Minulta löytyy discord ja whatsapp.

  • Etsin kaveria jonka kansa kuluttaa aikaa töiden ulkopuolella. Saat minusta seuraa ja itse pidän: - koiran kanssa lenkkeilystä (itselläni vajaa puolen vuoden ikäinen Shiba) - kaikista konserteista (en ole kranttu musiikin suhteen) - lautapelailusta ja tietokonepeleitä (jos en ole pelannut niin varmasti kokeilen jos kuulostaa hauskalta) - Leffoista ja sarjoista! (kunhan ei kauhua 😅) - lukuseuraa - salille (jos jaksat opastaa, itsellä on viime kerrasta useampi vuosi) - Kahvillehhan voi mennä aina ☕ Mielenkiinnon kohteiden ei tarvitse olla just samat. Vastavuoroisuus on tärkeää ja kunhan olet mukava ihminen jolla olisi aikaa myös useammin kun kerran kuussa niin muu tuppaa luonnistumaan. Sukupuolella tai iällä ei ole minulle suurta väliä kunhan tullaan juttuun 🙂

  • Moikka! Täällä olisi tuleva kuopiolainen etsimässä uusia ystäviä. Kuopioon muutan puolison kanssa (haussa on siis vain ystäviä) ja ystävät ja tutut jäävät kotikaupunkiin enkä vielä tunne ketään Kuopiosta. Olisikin mukavaa löytää seuraa esimerkiksi kulttuurin pariin (keikoille, leffaan, käsityökursseille), kahville tai kaljalle, ihan vaan oleskelemaan tai vaikkapa pelaamaan jotain. Oma arkeni kuluu paljolti töiden, opiskeluiden ja koirien parissa. Kotona tykkään katsoa tv-sarjoja (niistä myös mielelläni vaihdan mielipiteitä), kokeilla erilaisia käsitöitä, lukea ja pelailla. Käyn myös mielelläni kirjastossa, leffassa, keikoilla sun muualla. Erityisesti raskaampi musa iskee, joten metallikeikoille musta voi kaverin saada. Jonkin verran kuuntelen myös muunlaista musiikkia. Nautin opiskelusta ja tällä hetkellä suoritankin opintoja töiden ohella. Ehkä voitaisiin mennä yhdessä vaikka kirjastoon opiskelemaan? Ihmisenä olen aikalailla jalat maassa oleva rauhallinen introvertti. Mitään bileseuraa musta ei saa; olen vähän vanha ja laiska. Mutta kaljalle/viinille tai festareille mut saattaa kyllä saada. Olen lapseton, mutta sulla saa toki olla lapsia. Jos jokin kuulosti siltä, että meillä voisi olla jotain yhteistä, niin laita viestiä. Sähköpostin huomaan varmemmin kuin tämän sivun kautta laitetut viestit. :)

  • Moi! 🦋 Oon 23-vuotias nuori nainen läheltä Turkua. Etsiskelisin lisää ystäviä, mieluiten Varsinais-Suomesta. Tykkään mm. lueskelusta, psykologiasta, kulttuurista ja taiteen eri muodoista. Eläimet myös lähellä sydäntä. 🐾❤️ Voitaisiin esimerkkinä mennä kävelemään, kahvilaan, museoihin, eri tapahtumiin tai ihan vaan hengaamaan ja juttelemaan. Kaikkee kivaa mitä vaan keksii. Jos kuulostan siltä, että voisi tutustua, niin laita ihmeessä viestiä! 🌼

  • Heippa! Olen 27-vuotias nainen ja tämä vekkuli on päättänyt lähteä Flow-festareille sunnuntaina 10.8. katsomaan (eritoten) Fontaines d.c.:tä, mutta ystäväpiiristäni ei löytynyt muita festareille lähtijöitä. :( Etsinkin nyt seuraa festareille ja miksei muutenkin elämään! Asustelen Tampereella ja olen intohimoinen käsitöiden osaaja ja taiteen kuluttaja. Tykkään kokeilla uusia juttuja, mutta eniten sytyttävät matkustelu (Suomessa ja sen ulkopuolella), luonto, sulkkis, mindfullness ja leffat/sarjat to name a few. Ystävänä olen kuunteleva, joustava, spontaani sekä huumorintajuinen. :) Ihan ensisijaisesti etsin uusia kaverisuhteita, enkä romanttisia. Iällä ei väliä, olen itse aika kypsä näinkin lapsenmieliseksi. :') Jos tämä resonoi --> laita yhteydenottoa ja jutskaillaan lisää!

  • Hei! Olen juuri 52-vuotta täyttänyt mies ja etsin uusia ystäviä. Harrastan lukemista, tv-sarjoja, elokuvia ja tykkään viettää aikaa ulkona sekä kokeilla uusia asioita. Luonto ja eläimet ovat minulle tärkeitä asioita. En käytä alkoholia enkä tupakoi. Paheeni ovat suklaa ja jäätelö. Etsin kaveria, jonka kanssa voisin jakaa ajatuksia, käydä tapahtumissa tai vaikka vain chillailla. Olisi kiva tutustua uusiin ihmisiin ja viettää aikaa yhdessä. Jos olet kiinnostunut, laita viestiä! Odotan innolla kuulevani sinusta!

  • Moikka! Nyt ihan oikeesti okei kaikki ettii vaan johki cs, loliin ymsyms aina peliseuraa, mut hei.. mä yritän löytää frendei joiden kaa pelata peliä jota mäki pystyn pelaa (kun mul on valoherkkä epilepsia). Pelin saa koneelle, tabulle, sekä kännylle whatever ite tykkään kännyllä ku kirjotan muutenki mieluiten siel. Se on hauska peli & haluisin pelaa sitä porukal välillä välil iha vaa yhen tai parin kans dc puhelus yht aikaa myös! Aina en käytä puheluu messis mut oon pitkää toivonu et sais puhelupeliseuraa & esim opettaa tän pelin taas joillekki 😂🫶 Peli on Wv = Wolvesville, jos oot yhtään kiinnostunu / voisit testaa mun kaa pelail tms nii pistä viestii 😊 Btw. Oon 28v nuori nainen jos sil mitää välii en vaa varsinkaa peliseuras välitä iästä sen pahemmi 😂 Eri asia sit jos on irl frendei nii iäl on pikkuse väliä 👍 Juttuseura/kaverit kans aina tervetulleit nyt atm vaa oon innostunu tost pelist nii ois jees löytää siihe tyyppei! 🤛 Lisään alle vanhan tekstini vielä, voimassa kumpikin 😊 Moikka! Päivitän mun pari vuotta vanhan tekstin nyt ajantasalle, tosin kirjotan täysin uuden koska niin moni asia on muuttunut kuten paikkakunta esim🙈 Okei elikkäs oon Nokialla asusteleva 8päivän päästä 28v nainen. Muutin Helsingistä Nokialle rakkauden perässä eikä mulla oo täällä päin pirkanmaan alueella muita kuin kumppani, joten etsiskelen mieluiten ystävää/ystäviä abt lähistöltä, mut miksei kauempaakin jos ollaan samalla aaltopituudella tarpeeks, tykätään samoista asioista tms.. mää oon luonteeltani symppis, empaattinen, huumorintajunen sarkasmilla & omalaatusel huumoril välil vähä mustalla sellasella omaava henkilö! Tykkään jutella paljon, mut sen lisäks tylsistyn livenä helposti jossei oo mitään muuta tekemistä kuin jutella 24/7 nii alkaa vähän kyllästyttää 🙈 Oon siis myös spontaani & toiminnallinen ihminen 😅 Asun kolmin tyttöystäväni & kohta 5kk vanhan meijän yhtesen koiranpennun kanssa. Käyn Tampereella & Helsingissä enimmäkseen, Helsingissä yhä laulutunneilla & Tampereella muuten vaan kaupoilla jne. Ainii pieni lisäys tähän väliin.. jos tuomitset ihmisen ulkonäöllisistä syistä, erilaisuudesta, seksuaalivähemmistöön kuuluvuudesta TAI mt-ongelmista niin skippaa mut suosiolla 🫶 & vaikka mulla on masennus + paniikkihäiriö osaan pitää hauskaa ihan kuten muutkin & puhua muustakin kuin ahdistavista asioista 🙈 Oikeestaan en hevillä kelle tahansa avaudu omasta elämästäni niiden suhteen kauheesti, ellei oo kyse ihmisestä joka on kans kokenu vaikka & mitä, saatan sillon olla ystävänä sellai et kumpikin meist on toisilleen myös tukena & turvana aina / valmis kuuntelee & vähintään yrittää ymmärtää toisiaan. Mut en arvosta sitä jos sellanen on vain ykspuolista, on tärkeetä itelle et kumpikin saa tuntea olevansa tärkeä toiselle & molemmat ottaa toisensa huomioon 🤗 Mut jos on sattunu ton tyylinen ihminen mun elämään oon saattanut saada parhaan ystävän. Mulla on 2 sellaista tällä hetkellä paljon kauempana asuvaa, mutta ystävi ei voi ikinä olla liikaa & kaipaan myös lähempää ihan vaan kavereita/ystäviä & hyvällä tsägällä parhaan ystävän mut sellasta en odota 🙈 Me tullaan juttuun jos tullaan & siit sit voi sanoo millane ystävyys suhde meijä välillä ois mahollisesti ❤️ Mun kans voit rohkeest sitte ku itest tuntuu hyvältä nii olla oma ittes & uskaltaa olla avoin/suorapuhenen yms! Mut se on monen kohal joihin oon tutustunu tapahtunu automaattisesti pikkuhiljaa 😊 Luottamus ansaitaan & näytetään et välittää aidosti, enkä itekkään ikinä suosittele sokeena samantien luottamaan kehenkään satasella! 👍 Kiinnostuksenkohteita: Syvälliset keskustelut Hauskanpito/tilannehuumeri/sarkasmi yms Lauta/korttipelit Sulkkis, jalkapallo jne Onkiminen (mä en koske matoihin, enkä kyl yleensä kalaakaan irrota ite!)🙈 xd Ystävät/uskollisuus Kokkaus/leipominen Musiikki/laulaminen Uiminen Hengailu/kaupoilla käyminen Kirppikset & kaakaol käynti Sarjat, elokuvat Hp~Disney~anime~fantasia jne 🫶 Pistä rohkeesti viestiä mieluiten täällä tai snap; Tursumajori. Sähköposteja katon sillontällön, wa & dc; n saa vasta snapin tai ign kautta. Jos kiinnostaa tutustuu nii let’s do this 💕 Btw, just kävin wiinijuhlis kuunteleen/kattoo Robinii & Jannaa, neljä ruusuu jäi nyt välistä kun olin työnantajan kanssa, eli hänen mukaan myös! + en pysty itse olla valoissa muuta kun valosalla jollon voi kattoo muualle kun vilkkuu 😌✨

  • Hey there! I'm a 31-year-old master's student always on the lookout for new friends to share experiences with. Sports and gaming are my usual outlets, but I also enjoy the peace and quiet of nature. I'm particularly interested in finding people who enjoy the outdoors and staying active. I'm currently brushing up on my Finnish and would love to find a language partner. It would be great to explore the city together, try new things, or simply chat and help each other improve. If you're open to making new connections and sharing interests, tell a bit about you and your hobbies I'd like to hear from you!

  • Olen 32-vuotias mies Oulusta, jonka sosiaalinen elämä on aika olematonta ja jolle on kehittynyt tunne, että olisi ehkä ihan kiva tehdä muutakin kuin mennä kodin ja työpaikan väliä. Olen aika paljon kiinnostunut kaikenlaisesta, mm. kulttuurista, historiasta (mitä olen opiskellutkin) ja kaikenlaisesta muusta millä voin ylläpitää pseudointellektuelleja kuvitelmiani itsestäni. Tykkään pohdiskella kaikenlaisia juttuja, sekä syvällisiä että vähemmän syvällisiä, ja silloin tällöin ehkä osa siitä mitä suustani päästän saattaa olla jopa jotain mielenkiintoista. Voi mennä aika nörtiksi kyllä välillä. Tykkään tosi paljon elokuvista ja leffaseura on aina tervetullutta! Viime aikoina on tullut käytä melkein joka viikko elokuvissa, ja mukaan kyllä mahtuu. Animaatiot ovat lähellä sydäntäni. Japanijuttuja on tullut myös harrastettua. On vähän tylsää vastata kysymykseen ”Millaisesta musiikista pidät” sanomalla ”kaikesta”, joten käännän kysymyksen omasta mielestäni helpompaan muotoon ”Mitä olet kuunnellut viime aikoina?” ja vastaan tähän, että ”elektronista musiikkia, kasaria sekä J-poppia”. Voin ehkä lisätä että jazzia tulee kuunneltua myös paljon, joten kokonaisuudessa voisi sanoa, että musiikkimaussani ei ole päätä eikä häntää. Tämä on sama juttu mikä mainitaan n. 50% ilmoituksista täällä, mutta mainitsenpa silti, että saatan olla alkuun vähän ujo ja voi mennä hetki, ennen kuin saan kiinni toisen henkilön flow'sta. Sitten kun tunnen oloni mukavammaksi, ole valmis lukemaan lähettämiäni esseepituisia pohdintoja siitä, miten Rooman historia linkittyy Attack on Titaniin tai geopolitiikan roolista Marvel-elokuvissa. Kesämmällä tykkään käydä pyöräilemässä ja lenkkeilemässä, mutta nyt talvella enemmän salipohjaista liikuntaa. Mutta esimerkiksi pyöräretkellä käyminen olisi kesällä aika kivaa. Viime aikoina retkeilykin on alkanut kiinnostamaan. Tykkään käydä istumassa kahviloissa tai syömässä ravintoloissa, mutta olen hirveän huono tekemään sitä yksin, niin jos joku haluaa tulla turvaksi, niin paikka auki! Ja vaikka aika harvoin juon, kyllä minut drinkillekin tai pussikaljalle voi saada suostuteltua.

  • Täällä kirjoittelee nainen 24v joka etsii aitoja ystäviä elämäänsä. Asun etelä-pohjanmaalla, perheeseeni kuuluu kissa ja mieheni :) Olen ujo aluksi mutta kun tutustuu niin juttua kyllä riittää :) Tykkään katsoa sarjoja ja leffoja, olen myös luova ja tykkään erilaisista käsitöistä:) Etsin ystävää jonka kanssa nähdä ja jutella, joka olisi valmis pitämään ystävyyttä yllä nii kuin minäkin :) Etsin samanikäisiä kavereita kuin itse olen, sukupuolella ei ole väliä :)

  • Etsin uusia kavereita, jotka tykkäävät Fennada-Filmin elokuvista. Haluan kuulla mielipiteesi kyseisistä elokuvista!

  • Tere! Täälä kirjottelee 28v mies Tampereelta. Olen melko introvertti ja täysin tuntemattomiin ihmisiin tutustuminen ei itselleni ole kovin helppoa, mutta todistetusti välillä siinäkin onnistunut 😄. Tästä syystä oma kaveripiiri on jäänyt melko pieneksi, mutta toisaalta sitäkin tärkeämmäksi. Kuitenkin toivoisin että tätä kautta löytyisi kaveria erilaisiin aktiviteetteihin, nykyisiä kun tulee melko harvoin tätä nykyä nähtyä. Tällä hetkellä työt vievät suuren osan arjesta, ja joskus turhankin suuren osan myös viikonlopuista. Vapaa-ajalla olen kuitenkin mieluusti menossa mukana ihana livenä vaikka kirpparilla, luontopolulla tai biliksen merkeissä, tai netin välityksellä videopelejä pelatessa. Hyvästä leffasta tai (video/lauta/kortti)peli-illasta en myöskään kieltäydy 😁. Kuten otsikosta pystyykin päättelemään, omat mielenkiinnon kohteet painottuvat vahvasti nörtteilyn suuntaan pelejen, leffojen, sarjojen ja (nirsosti) animen kera, mutta en kuitenkaan pelkää auringonvaloa 😎. Jos tänne asti jaksoit lukuea, niin varmaan jotain samaa tunnistit itsestäsi ja vaikka mitään yhteistä mielenkiintoa ei olisi tämän perusteella ollutkaan, niin pistä kuitenkin viestiä, eiköhän jotain tekemistä keksitä 😁. Sukupuolella ei väliä, ikähaarukka varmaan jokin +-6 vuotta, mikä ei sekään tiukka ole (henkkareita ei tarkasteta) 😅

  • Mulla on paljon nettikavereita ja olen tavannut heitä, mutta haluaisin enemmän seuraa Kuopiossa! Haluan oikeita, outoja ja kilttejä ihmisiä joittenka kanssa voidaan tehdä melkein mitä tahansa kivaa. Varsinkin goth, punk, metal, alternative ihmiset, ottakaa yhteyttä pliis 🙏 olen hyvin suorasanainen enkä siedä valehtelua, I would want some like-minded people 💖 ei teinejä! Olen kaveri myös miesten kanssa. Ota yhteyttä 💗

  • Hei. Haussa olis uusia tuttavuuksia, joiden kanssa käydä vaikka syömässä, shoppailemassa tai vaikka ulkoilemassa. Eläimistä pidän, vaikkei ole omia. Olen hyvin lapsirakas, vaikka itselläni niitä ei olekkaan. Katson mielelläni monenlaisia elokuvia ja sarjoja, erityisesti suomalaisia. Pidän myös suomalaisesta musiikista. Olen ujo suurissa porukoissa, mutta ihan puhelias ja rento tuttujen seurassa. Arvostan elämässä pieniä asioita ja tunneälyä. Asustelen yksikseni. En käytä alkoholia, niin baarissa käyminen ei oikein kiinnosta. Viihdyn yksikseni, mutta rauhallisia ja jokseenkin samanhenkisiä kavereita olis kiva saada lisää, joiden kanssa vaihtaa ajatuksia. Pistähän viestiä, jos kiinnostaa tutustua.

  • Etsin aitoja ystävyyssuhteita — ihmisiä, joiden kanssa voi jakaa sekä arjen ilot että pohdinnat elämästä. Olen 30-vuotias luova, hiukan boheemi tyyppi Lahdesta. Tykkään käydä kävelyillä. Olen kiinnostunut taiteesta ja kulttuurista. Etsin uusia kavereita joiden kanssa jutella, käydä kävelyllä, kahvilla, syömässä, pulkkailemassa, puistossa, leffassa, keikoilla, maakuntamatkailemassa tai taidemuseossa. Myös leffailta, uiminen, grillaaminen tai istuskelu kotoisassa rauhallisessa pikkupubissa voisi olla kiva. Lähden myös mielellään heittelemään korista jos sulta löytyy pallo, vaikka omat taidot ei oo mitkään parhaimmat. Ilmoitusta jättäessäni olen juuri eronnut ja aika huterassa tilassa. Olen itkuista ja surullista seuraa. (mutta kyllä tästä vielä noustaan). Jos on vaikka muita eron läpikäyneitä niin vertaistuki kelpaisi. Ystäviä ei tosiaan ole paljoa ja sitä huomaa joskus kaipaavansa seuraa ja tekemistä. Olen hiukan erakoitunut ujo introvertti, mutta haluisin astua oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja kaipaan uusia kokemuksia ja ystäviä. Etsin ystäviä, joiden kanssa voisi kasvaa, nauraa, oppia uutta ja olla juuri sellainen kuin on. Jos sinäkin kaipaat syvällisiä keskusteluja tai vaikka ex tempore -seikkailuja, kirjoita rohkeasti! Haen etenkin matalan kynnyksen kohtaamisia livenä, joissa voidaan tunnustella miten kaveruuskemiat kohtaa =) Tulen toimeen monenlaisten erilaisten ihmisten kanssa. Pääasia että meininki on rentoa ja aitoa. Olisi siistiä löytää joku, joka ei elä normikaavalla eikä stressaa turhasta, vaan osaa olla maailmassa vähän omalla tavalla. Telegram: @eepyhead