Siirry pääsisältöön

elokuvat

913 julkista ilmoitusta

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Avaa tarkempi haku

Kaveri-ilmoitukset

913 ilmoitusta

  • Musiikki on minulle tärkeä osa jokaista päivää, ja soittolistallani pyörii fiiliksen mukaan kaikkea särmikkäästä rockista ja metallista aina rentoon suomipoppiin. Tykkään käydä livekeikoilla ja leffoissakin. Pienet irtiotot arjesta piristävät ja mielelläni lähden vaikkapa kesäterassille nauttimaan kylmän oluen hyvässä seurassa. Toisaalta viihdyn vähintään yhtä hyvin kotona sohvan nurkassa, hyvän musiikin, leffan tai rennon jutustelun parissa. En tarvitse jatkuvaa menoa ympärilleni, vaan enemmänkin ihmisen, jonka seurassa tavallisestakin päivästä tulee vähän parempi. Olen empaattinen, huumorintajuinen ja nauru herkässä. Olen myös lähtökohtaisesti aina valmis mukaan, jos jotain hauskaa yhdessä keksitään. Nautin hetkistä mielelläni ilman turhaa suorittamista ja kanssani on helppo jutella kaikenlaisista asioista, kunhan tutuiksi tullaan Löytyisikö mukava mies, jonka kanssa olisi helppo viettää aikaa, vaihtaa ajatuksia ja tutustua rauhassa? Jos kemiat kohtaavat, ehkä siitä voisi syntyä jotain enemmänkin.

    Lue koko ilmoitus
  • Etsin Vantaalta mielellään sellaista joka kaipailisi myös parasta/pitkäaikaista ystävää, jonka kanssa jakaa elämän ilot ja surut sekä voisi tavata kasvotustenkin ja tehdä mukavia rentoja asioita. Jo olemassa olevat kaverit asuvat muissa paikkakunnissa tai maissa joten olo on aika yksinäinen. Etsin vain pitkäaikaisia ystävyyssuhteita, aviopuoliso löytyy kotoa kahden kissan kera. Minua kuvaillaan positiiviseksi ja reiluksi. Omaan myös hyvän huumorintajun lisäksi mustan huumorintajun, joten toivottavasti sinulta löytyy myös. Olen ambivertti, ja viestittely sekä puhuminen on välillä myös mukavaa. Klinikkaeläintenhoitajana puhun päivät pitkät joten ei haittaa vaikkei ihan joka päivä olisikaan juttua. Aina ei tarvitse olla menossa johonkin mutta teen mielelläni laidasta laitaan kaikennäköistä: sohvalla löhöilyä, elokuvien tai sarjojen katsomista, ulkoilua, pelailua, huvipuistoilua, kahviloissa ja ravintoloissa käymistä sekä shoppailua, mitä vaan keksitäänkin mutta kaipailisin seuraa myös kirkossa käyntiin. Baareihin/klubeihin/viininmaistajaisiin ja lentokoneeseen sekä benji-hyppyihin minua ei saa mutta ei haittaa jos itse tykkäät käydä.

    Lue koko ilmoitus
  • Heippa! Olen 34v nainen Helsingistä ja etsin uusia kavereita kaikenlaiseen tekemiseen. Lisäksi etsimme puolisoni kanssa mukavia ja rentoja pariskuntia, joiden kanssa voisi viettää aikaa vaikkapa hyvän ruuan ja matkustelun parissa. Yhteinen haaveemme olisi, että löytäisimme pienen kaveriporukan ja voisimme vuokrata yhdessä villan vaikkapa etelä-ranskasta 🤩 Itse olen luonteeltani introvertti mutta uudet tuttavuudet ja kaverit olisi tosi kiva juttu! Saatan aluksi vaikuttaa ujolta, mutta tutustuttaessa paremmin juttu luistaa kyllä 😊puolisoni on luonteeltaan aika samanlainen kuin minä. Olemme molemmat korkeakoulutettuja ja työelämässä. Viihdymme molemmat liikunnan parissa, tykätään kokkailla, rakastan kaikenlaisia eläimiä (meillä kaksi pientä koiraa) ja tykätään tehdä kaikkea arkea ”romantisoivaa” ja nauttia samalla myös ihan tavallisista arkisista asioista. Itse etsin kaveriseuraa vaikka kävely/juoksulenkille, tapahtumiin, keikoille, kahville, uusien ravintoloiden testaamiseen yms. Joitain koiraharrastuksiakin on, eli jos koirasi harrastaa esim. noseworkia niin yhteistreenit voisi olla kivaa! Lähden mielelläni kokeilemaan myös uutta. Puolisoni on vuoden vanhempi kuin minä. Rakastaa sisustamista ja kaikenlaisia kauniita asioita. Japaninkieli ja kulttuuri on hänelle erityisesti sydäntä lähellä.

    Lue koko ilmoitus
  • Hei. Etsin ystävää/ystäviä naisista.Miespuolisetkin käy myös. Ikähaarukka 60-.80v. Juttuseuraksi,kirjekaveriksi,elokuviin,teatteriin tai museoreissuihin. Pidän lukemisesta.Käyn silloin tällöin vesijuoksussa ,tosin minun kunnollani kävelen en juokse. Olen luonteeltani enemmänkin introvertti. Kuuntelen mieluimmin kun puhua pälätän. Joudun liikkuessani ulkona käyttämään rollaattoria huonon tasapainon ja kipujen takia. Jos sinua kiinnostaa ystävyys niin laitahan "kirjettä" tulemaan. Vastaan mielelläni kaikille ,jotka kirjoittavat. Olisi mukava saada ystävä/ystäviä kenen kanssa jakaa ajatuksia .

    Lue koko ilmoitus
  • Moii :) Olen 18 vuotias tyttö Satakunnasta. Oon kristitty. Luonteeltani olen intohimoinen, herkkä ja utelias. Mulla on paljon mielenkiinnon kohteita ja voin aikalailla puhua mistä vaan. Tykkään erityisesti käsitöistä (ompelu, maalaaminen, piirtäminen, askartelu yms), elokuvista ja musiikista. Kuuntelen tosi paljon musiikkia. Tykkään kielistä ja opiskelen tällä hetkellä ranskaa. Tykkään kaikenlaisesta hauskasta tai rauhallisesta tekemisestä ja uusista kokemuksista. Haluaisin oikean ystävän. Etsin toista kristittyä, ikä luokkaa 17-20. Ainakin aluksi haluisin vaan nettikaverin.

    Lue koko ilmoitus
  • Uusia kavereita ois hauska löytää. Sukupuolella, iällä tai paikkakunnalla ei oo väliä. Oon avoin ja ennakkoluuloton. Mun huumorintaju on mustempaa ku mun aamukahvi, mutta osaan jutella myös vakavasti. Voi ehdottaa kaikenlaista tekemistä kahvittelusta leffailtoihin ja lenkkeilystä spontaaneihin reissuihin! :)

    Lue koko ilmoitus
  • Etsin uusia kavereita Hämeenlinnan lähistöltä, sukupuolella ei väliä. Itse olen parisuhteessa. Tykkään harrastaa liikuntaa monipuolisesti, kävelyä, maastopyöräilyä, padelia, salilla käyntiä, frisbeegolfia. Luonnossa on kiva liikkua ja istuskella notskilla. Lautapelit kanssa kiinnostais jos mukava porukka siihen löytyisi. Ihan vaan juttuseuraa kaipailen myös.

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 47-vuotias mies Keski-Suomesta. Muutin tänne noin vuosikymmen sitten töiden perässä, eikä ystäviä ole oikein löytynyt. Nyt kun työkin on pelkkää etätyötä, niin kaipaisin ihan sellaista samassa tilassa olevaa ihmiskontaktia. Pidän liikunnasta; lenkkeilen, pyöräilen ja käyn kuntosalilla. Minusta on mukavaa lukea historiaa ja matkakertomuksia. On myös kivaa katsoa standup-komediaa Netflixistä. Leffoista ja sarjoista scifi kiinnostaa eniten. Minua on väitetty huumorintajuiseksi, ja vitsit sitten uppoavat tai eivät. Musta huumorikin on lähellä sydäntäni. Kaipaisin seuraa, ikään tai sukupuoleen katsomatta, lenkkipoluille, kirppareille, kahville tai keikalle. Juteltaisiin vain ja parannetaan maailmaa. Sen sellaista.

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! Täällä ois viiskymppinen mies hakemassa kirjekaveria. Oon vähän uudessa elämäntilanteessa - muutamia vuosia sitten elämässä vähän kaikki hajosi alta mm. eron, uupumuksen ja masennuksen takia ja sain toisen mahdollisuuden rakentaa kaiken alusta. Oon vahvempi, sinut tunteideni ja itseni kanssa, mulla on paljon sanoitettavia tunteita ja loputtomasti kirjoitettavaa, mutta ei ehkä tällä hetkellä kauheasti mahdollisuuksia jakaa sitä kaikkea. Oisko susta ihmiseksi, joka haluaisi kirjoitella? Aina ei tarvitse ruotia pohjamutia, voidaan ottaa kevyemminkin ja jutella ihan niitä näitä. Mulla on myös muitakin kiinnostuksenaiheita kuin äärettömästi tunnepuolen tulivuorenpurkauksia, sillä pidän mm. lukemisesta, valokuvaamisesta, taiteesta niin monin tavoin, musiikista, matkustamisesta, luonnosta, tacoista ja kimchistä, avaruuden ihmeistä ja elokuvista. Myös ruoanlaitto on lähellä sydäntä! Koska vahvat naiset on kasvattaneet mut, mä kirjoittaisin ehkä mieluummin naisen kanssa. Mun miehisyys ei oo nyt mitenkään helisemässä sen suhteen että oon ihan sinut myös feminiinin puoleni kanssa, mutta merkittävämmät yhteydet tuntuu tosiaan löytyvän helpommin vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa. Jos tuntuu että haluaisit tutustua muutenkin, en sulje sitä mahdollisuutta pois. Kirjoittaminen on eniten mun juttu, mutta oon jo iso poika ja pystyn toimimaan muutenkin. Oon kaikkea tätä, mut varmasti paljon enemmäkin. Ota selvää ja kirjoita mulle!

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! Olen 32-vuotias mies Joensuusta ja etsinnässä kavereita ja toivottavasti myöhemmin ystäviä. Sukupuolella ei oikeestaan ole väliä ja ikähaarukka voisi olla n. 25-35v, mutta ei niin väliä. Olen rento, iloinen ja ystävällinen tyyppi. Olen aika puhelias ja avoin ja tulen kyllä toimeen erilaisten ihmisten kanssa, kunhan ovat hyviä tyyppejä. 😊 Harrastan crossfittiä, kuntosalia ja lauta- sekä videopelejä. Olen avoin myös uusille harrastuksille tai ihan vaan hengailemaan tai käymään terassilla.

    Lue koko ilmoitus
  • Heippa! Täällä 22v opiskelija Oulusta. Nyt syksyllä jatku toinen vuosi opintoja ja välillä tuntuu, että on vapaa-aikaa ihan liikaakin. Joten uudet tuttavuudet on oikeinki tervetulleita🙏🏼. Tykkään liikkua esim sulkkis on oikeinki mukavaa. Autojen kanssa on tullu paljon värkkäiltyä jotenka autot on hyvin lähellä sydäntä🤌🏼. Tykkään myös käydä viettämässä baarissakin iltaa esim karaoke parissa taikka muuten vaan hengailemalla kavereitte kans. Etsin aikalailla saman ikäistä seuraa, sukupuolella ei oo väliä. Otahan yhteyttä jos kiinnostusta heräsi niin voidaan lähtiä vaikka ajelulle, kahville, kävelylle taikka yhille käymään.

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Olen 22-vuotias nainen Turusta. Asustelen täällä kahden koiran, kissan ja puolison kanssa. Opiskelen tällä hetkellä tietojärjestelmätiedettä, mutta todennäköisesti vaihdan alaa. Mielenkiinnon kohteisiin kuuluu elokuvat, lukeminen, eläimet, ruuanlaitto ja leipominen, käsityöt ja askartelu, metsässä olo ja pelit. Luonteeltani olen ensiksi ehkä hieman ujo, mutta lämpenen kyllä. Etsisin lisää kavereita, joiden kanssa viettää aikaa ja pitää hauskaa. Tykkäisin käydä esimerkiksi lenkeillä, baareissa, ravintoloissa, kirpputoreilla, vaelluksilla, elokuvissa ja olisin avoin kokeilemaan myös muuta kuten uusia harrastuksia. Vaihtoehtoisesti myös pelaamiseen olisi kiva saada kavereita. Olen tosi uusi pelaaja, joten hieman kärsivällisyyttä ja rentoa meininkiä tarvitaan. Pelit kiinnostaa aika laidasta laitaan, suurimmaksi osaksi rennot Co-op pelit. Esimerkkeinä peleistä mitä mulla olisi: Stardew valley, Subnautica 2, Schedule I, The outlast trials, Reanimal, Minecraft, The divisions 2 ja Far cry 5. Muutinkin pelit käy, olen avoin kokeilemaan (melkein) mitä vaan. Ota rohkeasti yhteyttä ja katsotaan sujuuko juttu.

    Lue koko ilmoitus
  • Hei. Olen Tobias, 23-vuotias Ulvilalainen mies. Etsin uusia ystäviä Satakunnan alueelta. Harrastan rap-musiikin tekemistä. Luonteeltani olen aika kilttiluontoinen ja ehkä vähän suruluontoinen yksinäisyydestäni johtuen. Kaipaisin elämääni luotettavaa ystävää, jonka kanssa jakaa elämän iloja ja suruja. Ja käydä vaikka kahvilla tai keilaamassa.

    Lue koko ilmoitus
  • Heippa, Aikuisena uusien ystävien löytäminen ei aina ole aivan suoraviivaista. Työ, perhe-elämä, harrastukset ja kaikenlaiset velvollisuudet täyttävät kalenterin helposti vuosiksi. Sitten saattaa yhtäkkiä huomata kaipaavansa ihmistä, jonka kanssa voisi jutella jotain ihan muuta, tehdä jotain arjesta poikkeavaa yhdessä ja jakaa tavallisia, pieniä ja suurempia elämän tapahtumia. Olen itse ollut jo pidempään melko kiireinen työn ja omien harrastusteni parissa. Viihdyn mainiosti omissa oloissani, ja ympärilläni on kyllä ihmisiä. Viime aikoina olen huomannut kaipaavani enemmän aitoa vuorovaikutusta: rentoja keskusteluja, yhteisiä kokemuksia ja sellaista mutkatonta ystävyyttä, jossa voi vaihtaa ajatuksia ilman turhaa suorittamista. Etsin ensisijaisesti naispuolista ystävää, mutta tämä ei ole missään tapauksessa vaatimus. Koen, että keskusteluyhteys vain syntyisi näin helpommin ja luontevammin. Minusta olisi kiinnostavampaa puhua siitä miltä tuntuu, kuin siitä, mitä kuuluu. Elämässäni on juuri senkaltaiselle ystävyydelle pieni tyhjä tila. Voisimme lähteä vaikka kahville, kävelylle, tapahtumaan tai kokeilla jotakin yhteistä harrastusta. Yhtä hyvin ystävyys voi alkaa viesteistä ja arkisesta ajatustenvaihdosta. Minulle tärkeintä ovat avoimuus, vähän pimeä huumorintaju, vastavuoroisuus ja se, että molemmat voivat olla omia itsejään. Sinun ei tarvitse olla erityisen ulospäinsuuntautunut tai elää täydellisen kiinnostavaa elämää. En aseta sinulle mitään vaatimuksia tai odota sinulta mahdottomia. Joskus jo se, että joku kysyy aidosti, miten päivä meni, tekee arjesta vähän vähemmän yksinäistä.

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Mukava olisi löytää ystäviä,joita nähdä ja jotka haluaa pitää yhteyttä..laita viestiä! Ei haittaa,vaikka olisit minua paljon nuorempi,kunhan jutut kohtaa.🙂 Asun miehen ja 5 Ragdoll kissan kera Lumijoella. Työt on arkisin Oulussa,niin tulee Oulussa paljon liikuttua. Olen eläinrakas. Tykkään myös koirista,niitä ollut aiemmin. Olen huumorintajuinen, luotettava ja hyvä kuuntelija. Musiikki lähellä sydäntä,kuuntelen paljon musaa ja mielellään käyn live keikoillakin ja kaipailen kavereita keikoille ja eri menoihin. Ysäri,pop,dance,disco/menomusa,rock uppoaa ja kelpaa myös metallimusiikki. Tykkään tanssiakin ja käydä iltamenoissa, jos kaveria löytyy. Bändien keikoillekin kaipaisi kaveria sekä myös kaveria raskaamman musan keikoille. Kahvittelemassa,leffassa,stand up keikoilla,shoppailemassa tms. voi käydä,mitä nyt keksitään arjen vastapainoksi. ☺️👍 Minut on helppo houkutella eri menoihin.😊😄 Leffoja ja sarjoja tulee katseltua laidasta laitaan. Ilmoitus ei vanhene!! Ota yhteyttä 🙂👍

    Lue koko ilmoitus
  • Heips! 👋 Olen 30-vuotias mies pääkaupunkiseudulta täynnä positiivisuutta ja energiaa. Kuvailisin itseäni iloiseksi, pirteäksi ja empaattiseksi, joka arvostaa elämän pieniä hetkiä – hiljaiset ja aikaiset aamut ovat itselleni omia lemppareita, olen siis aamuvirkku. 😂 Harrastuksiini kuuluu ahkerasti kuntosalilla käyminen, ruoanlaitto sekä yleisesti itsestäni huolehtiminen. Rentoutuminen esimerkiksi käymällä kylpylässä tai eri ruokapaikkojen kokeileminen on kivaa puuhaa. 🙂 Inspiraation iskiessä tykkään yrittää tehdä myös konemusiikkia harrastuksen muodossa. 🎼 Arkeni on tasapainottelua työn ja harrastusten välillä. Olisi mahtavaa löytää kaveri jakamaan hetkiä vaikkapa treenien parissa (olen hyvä motivoimaan😂), käymällä elokuvissa tai jonkin muun hauskan tekemisen parissa. Tykkään myös paljon kissoista! Mikäli löytyi samoja mielenkiinnon kohteita niin laita ihmeessä viestiä! Kivaa syksyä! 😊

    Lue koko ilmoitus
  • Etsin ystävää Etsin uusia ystäviä, joiden kanssa voisi vaihtaa ajatuksia, jutella elämästä, nauraa, jakaa kokemuksia ja viettää joskus aikaa yhdessä. En tupakoi enkä juo alkoholia, enkä oikeastaan ole mikään bile- tai baarityyppi. Käyn kuntosalilla noin joka toinen päivä ja juoksen lähes päivittäin. Vapaa-ajalla tykkään elokuvista, animesta ja manhwasta. Joskus olisi kuitenkin kiva lähteä ulos ja tehdä jotain hauskaa, esimerkiksi keilaamaan, pelaamaan biljardia tai minigolfia, elokuviin tai metsäretkelle. Ystävyyden suhteen sukupuolella ei ole minulle väliä, eikä iällä ole suurta merkitystä. Tärkeintä on molemminpuolinen kunnioitus, hyvä keskustelu ja se, että molemmat voivat olla omia itsejään. Jos kuulostaa siltä, että voisimme tulla hyvin toimeen, laita rohkeasti viestiä!

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka👋 Näin aikuisiällä on aika haastavaa löytää kavereita tai edes samoista asioista kiinnostuneita, joten kokeillaan nyt tätäkin sit🙃 Harrastan kalastusta,elokuvia,marjastusta/sienestystä,käsitöitä( neulonta, virkkaus ja ompelu) ja valokuvausta... Se on vain vähän jäänyt. Luonteeltani olen sosiaalinen, rauhallinen ja melko huumorintajuinen.

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 28v nainen ja haluaisin taas löytää parhaan kaverin. Paras kaveri mulla on viimeksi ollut ala-asteella ja sitä tunnetta kaipaan! Olen kotoisin pohjois pohjanmaalta ja muuttanut miehen kanssa keski-suomeen. Täällä mulla ei ole kavereita ja olen todella yksinäinen. Haikeudella muistelen mm. opiskeluaikaa, kun laittauduttiin opiskelukavereiden kanssa, etkoiltiin ja lähdettiin viettämään iltaa. Tykkäisin löytää kaverin, jonka kanssa voisi yhdessä meikkailla, juoda lasin viiniä ja lähteä humpalle.💃 Voitaisi myös käydä vaikka lenkillä tai shoppailemassa yhdessä! Kaffekupposelle tai mitä vaan hulluu ja kivaa keksittäis yhdessä! Tutustutaan! Ps sun iällä ei ole väliä kunhan meidän ajatukset kohtaa🥰

    Lue koko ilmoitus