Hei! Olen vasta Mänttään muuttanut nuori, ja kaipaisin kavereita, joiden kanssa voisin tehdä asioita vapaa-ajalla. Etsin enimmäkseen oman ikäistäni seuraa. Minulla on pentukoira, ja lenkkeilyseura kelpaisi.
Seuratoiveet
Käsityöt, luovuus ja muut harrastukset
Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.
59 ilmoitusta
Hei! Olen vasta Mänttään muuttanut nuori, ja kaipaisin kavereita, joiden kanssa voisin tehdä asioita vapaa-ajalla. Etsin enimmäkseen oman ikäistäni seuraa. Minulla on pentukoira, ja lenkkeilyseura kelpaisi.
Seuratoiveet
Olen 45 vuotias mies. Etsin kavereita ja toivottavasti tosiystäviä suunnilleen +- 20 v. naisista ja miehistä. Toivottavasti pidät kirjallisuudesta tai muusta kulttuurista. Kirjallisuus on intohimoni ja olen monipuolisesti kiinnostunut muusta kulttuurista. Olen introvertti ja lämpenen uusille ihmisille ajan kanssa. Ethän tupakoi. Huumorintajuni on musta, mutta en pidä ilkeästä huumorista. Etsin myös kaverinaista tangotanssipariksi lavoille ja sisätansseihin. Ilmoitukseni on pysyvästi voimassa. Luen enimmäkseen tietokirjoja, mutta myös klassikkoromaaneja ja jonkun verran fantasiaa. Muut kulttuuriharrastukseni ovat teatteri, museot, taidemuseot ja taidenäyttelyt. Satunnaisesti käyn tanssimassa tangoa. Kävelen ja pyöräilen lämpiminä vuodenaikoina. Pidän eläimistä luonnossa. Minut saa houkuteltua melko varmasti erilaisiin kulttuuritapahtumiin, paitsi nykytaidenäyttelyyn. En sovellu bileseuraksi. Pidän leffa-/sarjailloista ja keskusteluista erilaisista näkökulmista. Näkisin mielelläni lyhyen kirjoittelun jälkeen esim. kahvilassa, kävelyllä, taidemuseossa tms. Kirjoittamalla saa helposti väärän kuvan toisesta ihmisestä.
Seuratoiveet
Mieskaveria vailla kävelylenkeille, kirppistelyyn, museoihin, kahvitteluun ym. mitä kivaa keksitäänkään :) Etsinnässä siis rauhallisen miehen seuraa, itse ollen puhelias, elämänmyönteinen, nuorekas, itsestään ulkoisesti sekä sisäisesti huolenpitävä, raittiit ja terveelliset elämäntavat omaava nainen :) Ei baareissa notkuvia, alkon käyttäjiä muutenkaan kiitos :) Sun yhteydenottoa odotellen , mielellään ikääni vähän vanhempaa... -Vuosia yksinolleena -
Seuratoiveet
Moi! Täällä 32-vuotias rauhallinen ja rento tyyppi Helsingistä. Olen lapseton ja asun yksin. Etsin uusia kavereita pk-seudulta (sukupuoleen katsomatta) jakamaan arkea ja harrastuksia. Museokortti löytyy ja on aktiivisessa käytössä, lähden mielelläni myös kahville, valokuvaamaan, leffaan, pyöräilemään tai vaikka sulkapalloa pelaamaan Vapaa-aika kuluu usein luonnossa liikkuen, lauta- ja videopelien parissa tai elektronista musiikkia (trance, tekno) kuunnellen. Myös matkustelu ja uudet seikkailut kiinnostavat Laita viestiä, jos tuntuu että meillä voisi synkata, mennään vaikka näyttelyyn tai testataan uutta peliä
Seuratoiveet
Heipähei! Täällä olisi utelias ja sosiaalinen, mutta välillä omiin ajatuksiin uppoutuva ihmisolento etsimässä uusia kavereita ja ystävyyksiä. Kaikenlaiset älylliset, henkisesti ja emotionaalisesti syvälliset jutut sytyttää, mutta löytyy minulta näiden lisäksi huumorintajua ja kepeyttäkin. Sellaiset hienovaraiset, nokkelat ja spontaanit hetkessä improvisoidut vitsit ovat parhautta! Tai pohdiskelut siitä, millaista olisi olla vaikkapa kala. Arvostan toki ihan arkisistakin asioista keskustelua ja yleensäkin avointa ajatusten jakamista. Harrastuksia on vaihtelevasti, mutta liikunta on ollut osa arkea jo pitkään. Tällä hetkellä käyn pääasiassa salilla. Liikkumisen lisäksi tykkään myös lukea laidasta laitaan esimerkiksi artikkeleita, esseitä, tietokirjallisuutta, fiktiota ja runoutta. Setvin myös omia ajatuksiani kirjoittamalla ja etenkin viime aikoina runsaasti runouden kautta! Iso, iso, iso plussa jos olet runouden ystävä! Yleensäkin uusien asioiden oppiminen kiehtoo, niin mielenkiinnon kohteet elävät! Seura kelpaisi kahvitteluun, kävelyille, yleiseen hengailuun, yhdessä kirjoitteluun, museoissa ja taidenäyttelyissä käymiseen tai johonkin sellaiseen mitä en ole keksinyt vielä kokeilla. Olen avoin uusille kokemuksille, joten kaikkea saa ehdottaa. Discord, Telegram ja sähköpostilla viestittely onnistuu kirjautumattomien kanssa. Tosin sähköpostivastaukset saattaa kuulemma mennä joskus roskapostiin eli katso sieltäkin jos ei kuulu. Ei olla teknologian kanssa aina samalla puolella =)
Seuratoiveet
Hei! Etsin ystävää, sillä muutin Helsinkiin noin pari vuotta sitten ja minulla ei ole täällä kauheasti läheisiä ystäviä mutta haluaisin nyt korjata tilanteen. Olen rento, helposti innostuva, empaattinen, syvällinen mutta tykkään silti vitsailla. Tykkään kokeilla uusia asioita mutta tällä hetkellä vapaa-ajalla luen, kiipeilen, pelaan, käyn salilla, kuuntelen musiikkia, maalaan, askartelen, yritän myös virkata, kerään kasveja kasvioon, retkeilen, käyn keikoilla, käyn leffassa, kirppistelen ja nautin myös hyvästä ruuasta. Arvoissani on feminismi, tasa-arvo, oikeudenmukaisuus. Rakastan koiria mutta ei ole omaa. Haen ystävää jonka kanssa viettää aikaa, jutella syvällisistä tai omaa elämää koskettavista asioista tai käydä harrastamassa jotain. Jos samaistut johonkin niin ole yhteydessä! 😄
Seuratoiveet
Etsin ystävää jakamaan kivoja asioita. Pidän näyttelyistä, museoista, konserteista, ulkoilusta ja ylipäätään olen kiinnostunut uusista asioista. Harrastan vapaaehtoistyötä ja italian kielen opiskelua. Pidän lukemisesta ja kevyestä liikunnasta. Olen parisuhteessa, joten etsi seurustelukumppania vaan toivon tapaavani mukavia kavereita, joiden kanssa jakaa kokemuksia ja ystävyyttä.
Seuratoiveet
Morjens Etsin uusia kavereita, juttuseuraa.. Olisi kiva tutustua uusiin ihmisiin. Olen vuosien aikana muuttanut useamman kerran paikkakunnalta toiselle, kavereita on ollut vähän joka puolella Suomea ja iän myötä jäänyt näkeminen vähemmälle, suurin osa myös muuttanut kokonaan Suomesta pois. Tälleen vanhempana uusia kavereita Turun/Kaarinan seudulta ei ole juurikaan tullut Olen parisuhteessa ja on yksi lapsi, joiden kanssa aika menee enimmäkseen normaalisti. Teen vuorotyötä, joten vapaa-aikaakin on itselle riittävästi. Välillä olisi kiva jutella enemmän muidenkin ihmisten kanssa asioista Harrastan kuntosalilla käymistä ahkerasti, se on minulle ollut elämäntapa jo pitkään. Pidän myös erityisesti moottoriurheilusta, muitakin lajeja (esim. jääkiekko) tulee seurattua tilaisuuden tullen yms. Voin myös käydä ajankuluksi heittelemässä korista tai vähän lätkimässä sulkapalloa, ei mitenkään ammattimaisesti, täysin amatööri. Sanoisin, että nykyään kokeilen helpommin uusia asioita. Saatan olla aluksi hieman ujo, mutta äkkiä se ohi on aina mennyt. En enää hirveästi käytä alkoholia, mutta en ole täysin absolutistiksi ryhtynyt. Jos kuulostaa siltä, että haluat laittaa viestiä, niin pistä rohkeasti viestiä ja katsotaan löytyykö jotain yhteistä puhuttavaa tai tekemistä :) lupaan myös vastata, jos viestin lähettää. En ole koskaan pitänyt siitä, että jätetään vastaamatta. Työhistoriaa, koulutuksia tai mitään CV:tä en tähän kirjoita, kaikesta voimme sitten keskustella, jos tutustutaan :)
Seuratoiveet
Olisi kiva löytää arkeen aktiivista puuhaseuraa, tykkäisin esimerkiksi höntsätä sulkkista, käydä lintubongaamassa, tutkia museoita, pelata lauta- ja videopelejä, opetella jotain uutta tai ihan vaan käydä ulkona syömässä välillä! :) Olen aika kiireinen, mutta silloin tällöin haluaisin puuhailla jotain muutenkin kuin yksinäni. Voisi kiinnostaa myös yrittäjien keskeinen tuki, sparrailu, markkinoinnin pyörittely ja yhteiset työskentelytuokiot! Mulla on kaksi koiraa, valokuvaan, kuuntelen äänikirjoja (olisi kiva palata myös ihan oikeiden kirjojen lukemiseen), yritän hitaasti tehdä muutoksia terveellisempään elämään ja puuhailen välillä kaikenlaisia sivuseikkailuja, kuten palapelejä, videopelejä tai värityskirjoja. Käyn paljon myös metallikeikoilla ja -festareilla. Tyyppinä olen aika rauhallinen, luotettava ja vähän herkkä, mutta myös aika jämpti. Lievästi AuADHD, mikä voi välillä kysyä kärsivällisyyttä. Olen aika väsynyt jatkuvan kuittailun kulttuuriin, sekä ainaiseen vertailuun ja kilpailuun. Välillä voisi myös tsempata toisia ja yrittää olla aidosti ystävällinen ilman jotain sarkasmiverhoa. :)
Seuratoiveet
Olen jonkinlainen pähkähullun professorin, filosofin ja lavaesiintyjän risteytys. Elämä on heitellyt eteeni yhtä sun toista, mutta valitettavasti ei sydänystäviä. Kirjekaveria en kaipaa. Minulla on 8-vuotias lapsi ja erosin muutama vuosi sitten. Nyt on uusi parisuhde ehkä alkamassa. Etsin suunnilleen samassa elämäntilanteessa olevaa ystävää. Toiveissa se, että sinulla olisi lapsia, mutta sekään ei ole välttämätöntä. Sukupuolella ja iällä ei niin väliä, kunhan olet keskustelutaitoinen ja sopivasti omalaatuinen persoona. Kaipaan sekä syvällisiä keskusteluja että jotain mukavaa tekemistä, hyvässä tasapainossa. Viihdyn kahviloissa, avantosaunassa, puistoissa, lautapelien, taiteen ja laulun parissa tai lumilauta jaloissani. Tanssi on unholaan jäänyt harrastus, joka olisi kiva herättää henkiin.
Seuratoiveet
Heippa! Olen 36-vuotias nainen ja kaipailisin kavereita nimenomaan Tampereelta. Olen melko laajasti kiinnostunut eri asioista ja olisi ihanaa löytää seuraa monenlaiseen puuhaan. Olen sinkku ja lapseton, joten etenkin viikonloppuisin olisi aikaa nähdä ja tehdä. Itseä kiinnostaa ainakin kulttuuri (museot, teatteri, konsertit), penkkiurheilu (melkein kaikki urheilu livenä menee) ja monenlainen muu puuha. Vapaa-ajalla tykkään katsella erilaisia sarjoja, lukea, neuloa ja tanssia. Välillä on myös hauska käydä tuulettumassa, yökerhoissa tanssiminen on parasta ja kesällä olisi kiva käydä festareilla pitämässä hauskaa. Rakastan sivistää itseäni, mutta välillä on hyvä tuijotella roskasarjoja tai muuten viihdyttää itseä. Jos yllä olevat asiat yhtään kuulostivat siltä, että meillä voisi olla yhteistä, niin lähetä viestiä. Kesä on tulossa ja etenkin silloin olisi mahtava, jos elämässä olisi ihminen, jonka kanssa tehdä vaikka ja mitä! :)
Seuratoiveet
Hei, 46 vuotias nainen kaipaa ajatustenvaihtoseuraa mailitse tai muutoin. Ei väliä missä asut, jos haluat lähinnä kirjoitella. Itse asun pääkaupunkiseudulla ja voin myös tavata kasvotusten. Jos asut kauempana niin mahdollisia tapaamisia varmaan harvemmin, mutta mahdollista. Elämä pyörii lähinnä työn, harrastusten ja perheen ympärillä. Lapset ovat jo isoja, joten on enemmän omaa aikaa. Olen introvertti. Kaipaan kuitenkin aina välillä sosiaalista elämää, uusia ihmisiä, ajatuksia ja harrastuksia. Helpoiten keskustelen kahden kesken mutta pidän myös ryhmään kuulumisen tunteesta. Toivoisin avointa ajatusten jakamista ja keskustelua mielenkiinnon kohteista tai elämästä ja maailmasta yleensä tai ihan mistä vaan.
Seuratoiveet
Olen asunut Tampereella noin 8 vuotta, nykyään länsipuolella. Useampi kiva tuttavuus on löytynyt mutta aina on hauska tutustua uusiin tyyppeihin😊 Olen rento ja melko viihteellinen, puhelias tyyppi. Olen myös yrittäjä. Tykkään kaikesta luovasta näpertelystä, luonnosta, kirpparit ja vintage, puutarhahommat, nautiskelu! Minut saa mukaan kaikkeen pelaamiseen futiksesta lautapeleihin. Laulan kotosalla Singaa. Musamakuni on melko indie/rock ja tykkään käydä keikoilla, musikaaleissa ja museoissa. Mulla on monen ikäisiä kavereita, koska en iästä niinkään välitä, vaan siitä että jutut kohtaa☺️ Mulla on puutalo, 11v-lapsi ja mies sekä pieni rescue-koira🫶🏻 Jos tekstini kuulostaa yhtään samantapaiselta menolta kuin sulla niin voit käydä stalkkaamassa Instassa @puutarhaunia ja sitten laittaa viestiä jos keksittäis jotain hauskaa yhdessä🤩
Seuratoiveet
Hei! 😄 Etin Tampereelta uusi kavereita, joiden kanssa voisi viettää aikaa. Olen alkuun melko hiljainen, mutta lämpenen kyllä ajan kanssa. Tykkään pelaamisesta ja sen parissa meneekin paljon aikaa. Ei haittaisi yhtään saada uusia pelikavereita. 🤓 Harrastuksiin kuuluu myös kitaran soittaminen (vaikka se onkin jäänyt vähemmälle viime aikoina) ja kova yritys saada taas innostusta salilla käymiseen. Tampereella olen asunut jo muutaman vuoden, mutta ystäväpiiri on jäänyt melko pieneksi. Puoliso ja pari seniori koiraa löytyy. Olis kiva löytää seuraa esimerkiksi kahville, museoon tai ihan vaan juttelemaan ja viettämään aikaa. Ei tarvitse olla mitään ihmeellistä tekemistä. Jos kaipaat myös uusia kavereita, niin laita viestiä!
Seuratoiveet
Moikka! Etsin uusia kavereita arkeen ja vapaa‑aikaan. Olen rauhallinen, luotettava ja helposti lähestyttävä tyyppi, jonka kanssa juttu luistaa niin kevyistä aiheista kuin syvemmistäkin pohdinnoista. Vapaa‑ajalla tykkään mm. ulkoilusta, leffoista ja hyvästä ruuasta. Seura kelpaa yhtä hyvin lenkille, kahville, tapahtumiin tai ihan vaan juttelemaan. Arvostan avoimuutta, huumorintajua ja reilua meininkiä. Jos kaipaat uutta kaveria tai juttuseuraa, laita rohkeasti viestiä 😊
Seuratoiveet
Etsinnässä ystävä liikuntaan ja kulttuuriin mielellään Länsi-Helsingin alueelta. Omat lajini ovat kuntosali, juoksu ja uinti. Kokeilen mielelläni uusia lajeja. Käyn paljon myös museoissa ja olisi kiva käydä enemmän esim. konserteissa tai keikoilla samanhenkisen tyypin kanssa. Musiikkimaku on laaja mutta nykyään enempi metallinen. Olen sateenkaareva, non-binary ja vegaani, jos sillä on sinulle merkitystä. Arvot vihreät ja vasemmalla, katsomukseltani olen agnostinen.
Seuratoiveet
Olen 33-vuotias mies Turun seudulta Asun yksin 18.v kissan kanssa. Minua on kuvailtu sanavalmiiksi ja ulospäinsuuntautuneeksi. Miellän itseni ambivertti luonteiseksi. Mielenkiinnon kohteisiini kuuluu: musiikki, kirjallisuus, ja lukeminen sekä teatteri, tällä hetkellä opiskelen Englannin kielen alkeita ja käyn kuorossa. Pidän kulttuuritapahtumissa käymisestä (museokortin omistaja olen) Juon satunnaisesti viiniä (Kaljat ja siiderit eivät kuulu valikoimaani) Etsin uusia ystäviä/kavereita 18-40 vuotiaista joilla on samanlaiset kiinnostuksen kohteet kuin minulla, enkä pistä pahitteeksi vaikka olisi liikunallinen ihminen joka käy esim: kuntosalilla, itse käyn uimassa satunnaisesti. Eikä lenkkeilykaveri olisi myöskään pahitteeksi.
Seuratoiveet
Moi, Olen töiden perässä pk-seudulle muuttanut 27v mies jolta vapaa-aikaa löytyisi harrastuksien ja muutaman vanhan ystävän lisäksi uusille ihmisille. Pidän urheilusta ja harrastelen mm. sulkapalloa (muutkin mailapelit jollain tasolla hallussa :D), lenkkeilyä ja pyöräilyä. Seuraan myös aktiivisesti formuloita ja kisakatsomoita kaverien seurassa olisi myös mukava viettää. Näiden lisäksi lähden mielelläni myös rentoon ajanviettoon vaikka minigolfin, museoiden tai baarivisojen äärellä. Miehet ja naiset molemmat tervetulleita uusiksi ystäviksi.
Seuratoiveet
Hei, Olen 38-vuotias akateeminen kissanainen Tampereelta. Etsin uusia ystäviä Tampereelta tai lähialueelta. Olisi kiva jos saisi seuraa vaikka elokuviin, ravintoloihin, museovierailulle, taidenäyttelyihin, kahvilaan tai shoppailureissuille. Harrastuksiini kuuluu hevoset, kirjallisuus, jooga, uiminen, elokuvat (erityisesti kauhuelokuvat), viinit, muoti, meikit ja kirjoittaminen & runous. Tykkään myös lenkkeilystä mutta en etsi täältä urheilu- tai lenkkeilykavereita koska treenaan yksin jo ihan tarpeeksi hevosten ja joogan parissa.
Seuratoiveet
Moro! 40v. Junantuoma turkulaistunut nainen vailla uusia kavereita ikään ja sukupuoleen katsomatta. Lähdetkö oppaaksi maastopyöräpoluille? Höntsäämään pesistä,fudista etc. Tai sparraamaan lenkille/kuntosalille? Kaveria liikuntaan,kirppikselle,teatteriin, leffaan,museoon etc. Olen aluksi ujo ja hiljainen mutta kun tutustun enemmän niin kielenkannat on herkässä. En etsi suhdetta/sutinaa vaan kaveria ja ystävää koska niitä ei ole montaa. Kuljen sateenkaaren alla joten toivon että oot suvaitsevainen tyyppi. Kysymällä saat musta enemmän selvää. 🏳️🌈
Seuratoiveet
Näillä sivuilla voit selata tiettyä tekemistä etsivien ilmoituksia.