Matkaseura
Löydä matkaseuraa ulkomaille, kotimaan reissuille, kaupunkilomille, Lappiin, road tripeille ja muihin matkoihin.
645 julkista profiilia
Löydä matkaseuraa ulkomaille, kotimaan reissuille, kaupunkilomille, Lappiin, road tripeille ja muihin matkoihin.
645 julkista profiilia
Sitä voisi piipahtaa johokin nauttimaan auringosta. Madeira, Cape Verde, Santorini, Dubai, Rooma + Florence + Milano tms. Loma-ajankohta on vielä määrittämättä joten nyt ois parhaat tsäänssit järkätä. Riippuen vähän kohteesta ja aikatauluista, meno on ollut jossain välillä, mennään aina yhdessä tai vaan jaettu hotellihuone tasolla jos ei oo muuten menot ja mielenkiinnot sattuneet yksiin. Japani, Etelä-Korea, Kiina reissu ois myös tiedossa, mutta ei nyt ihan talvilomalla.
Moikka Pitkään asiaa miettineenä, olisi kiva jos löytyisi sellaisia kavereita/ystäviä, joiden kanssa voisi viettää mukavia iltoja ja tehdä kaikkea hauskaa. Itse olen melko yllytyshullu ja minut saa mukaan kaikenlaiseen tekemiseen. Oli sitten kyse urheilusta, elokuvista, museoista tai mistä vain. Haluaisin, silloin tällöin käydä viihteellä rentoutumassa tai syömässä/kahvilla jonkun kanssa. Melkein kaikilla ystävilläni on lapsia, joten heidän kanssaan ajan viettäminen ei aina ole niin helppoa. Jos yhtään tuntuu siltä, että uudet kaverit tai vaikka ryhmä kiinnostaisi, niin pistä viestiä :) ps. myös mahdollinen matkaseura on plussaa!
En tiedä onko tämä aivan älytön ajatus... Olen ollut paljon työreissuilla parin vuoden sisään ja monta kertaa miettinyt, että olisipa mukavaa kun olisi seuraa. Suomessa käyn eri kaupungeissa lähes viikottain. Melkein joka kuukausi on myös jokin lyhyt matka ulkomaille: usein Berliiniin, Kööpenhaminaan tai Osloon. Noissa matkoissa menisi helposti joku muukin mukana. Usein minulla on puoli päivää töitä kohteessa ja sitten vapaata paluuseen saakka. Monesti olisi kiva tutustua paikkaan ja viettää aikaa - jäädä yhdeksi yöksi tai kahdeksi, mutta yksin jää helposti vain tuijottamaan hotellin seiniä. Siinä etenkin olisi kiva, jos jokun kanssa voisi kiertää kaupunkia ja käydä syömässä. Eikä se nyt olisi haitaksi, jos olisi juttuseuraa myös matkustamiseen menevän ajan. Eikä mikään tietenkään estä, että olisi yhteydessä myös muutoin kuin matkalla. Tämä on aika omalaatuinen ilmoitus, joten sinäkin saat olla omanlaisesi. Kerro kuka olet. :)
Moikka moi kaikille! Etsin pääkaupunkiseudulta uusia suht samanikäisinä kavereita seuraksi esim. teatteriin, stand upiin, keikoille, lasilliselle, uusiin liikunnan lajikokeiluihin, luontoretkiin jne. Liikunta ja kulttuuri yleisesti kiinnostavat kaikissa muodoissaan. Matkustaminen kuuluu myös harrastuksiin eli jos sinusta voisi saada matkaseuraa silloin tällöin niin mikä jottei! Asun Helsingin keskustan tuntumassa, harrastan monipuolista liikuntaa ja olen toimistotöissä. Arvostan avarakatseisuutta, seikkailunhaluisuutta sekä aitoutta ja positiivista spontaaniutta ja huumorintajua. Tykkään pohtia elämää ja maailman menoa itsekseni paljonkin, mutta miksei näitäkin juttuja voisi pohtia jonkun kanssa silloin tällöin vaikka viinilasillisen tai kävelylenkin merkeissäkin. Tai sitten voidaan vaan mennä after workeille nollat taulussa nauramaan elämälle, kummatkin vaihtoehdot kävisivät enemmän kuin hyvin! :) Jos olet kiinnostunut samantyyppisistä asioista niin laita viestiä ja tutustutaan paremmin! Kavereita ja varsinkaan ystäviä ei ole koskaan liikaa.
Moikka! Täällä kirjoittelee 19-vuotias tyttö Itä-Suomesta. Etsin samantyylisiä ihmisiä joihin tutustua. Olisi myös ihanaa löytää uusia oikeita ystävyyssuhteita! Mielestäni minulla on useampia kavereita/ystäviä. Joskus vain tuntuu että on hankala löytää oikeita ystäviä, joiden kanssa nähdä useammin ja tehdä erilaisia asioita. Olen harrastanut pienestä pitäen urheilua ja nykyään käyn tavoitteelisesti salilla yms. Urheilu ja treenaaminen (myös terveellinen ruokavalio) on siis todella iso ja tärkeä osa elämääni. Tykkään laittautua ja pitää huolta ulkonäöstäni. Tykkään myös shoppailla, kuunnella musiikkia ja viettää aikaa kavereiden kanssa! Tykkään matkustella ja haaveilen, että joku päivä voisin asua ulkomailla. En oikein vielä tiedä, mitä haluaisin tehdä elämässäni seuraavaksi. Tykkään myös todella paljon kesästä ja festareista! Etsin juttuseuraa/kavereita, jotka olisi n. 18-22-vuotiaita. Paikkakunnalla ei ole merkitystä, sillä olisi mukavaa saada kavereita ympäri Suomea! Olen myös suunnitellut, että muuttaisin mahdollisesti opiskeluiden perässä muualle päin Suomea. Haluaisin enemmän naispuolisia kavereita. Laita viestiä! :)
Heippa! Olen 36-nainen, muutan tämän vuoden loppuun mennessä itsekseni joko Turkuun tai Kaarinaan. Ystäviä ei koskaan ole liikaa ollut osin ujoudesta ja herkkyydestä johtuen. Tämänhetkiset ystävät ovat perustaneet perheitä ja elelevät pikkulapsiaikaa. Jään tästä paitsi tahattomasta lapsettomuudesta johtuen. Koen itseni ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi vaikka minulla onkin elämässäni muutama tärkeä ja läheinen ihminen. Aikuisena on jotenkin hirmuisen hankala saada uusia ystäviä. Tuntuu, että muiden "laumat" ovat jo täynnä. Olen ihmissuhteissa alkuun aika varovainen ja jännittynyt. Kun tutustun paremmin ja minuun tutustuu, olen hersyvä, avoin ja sydänjuuria myöten sydämellinen ja herkkä ihminen. Yhteys muihin ihmisiin on minulle elintärkeää ja kaipaan syvällisiä ihmissuhteita, joissa voi olla oma itsensä iloineen ja suruineen. Olisi ihanaa käydä kaverin tai ystävän kanssa niin museossa, metsällä, salilla, viettää kässä-tai/ja peli-iltoja hyvästä ruoasta nauttien tai lähteä juhlistamaan elämää. Innostun vähän kaikesta. Lapsesta asti olen kuulemma haaveillut siitä, että olisi piiitkä pöytä, jonka ääressä vietetään iltaa läheisten kanssa. Tämä unelma elää yhä ja on välillä toteutunutkin. Nautin suunnattomasti luonnosta ja mökkeilystä. Luonnon vaaliminen ja ekologinen elämäntapa ovat lähellä sydäntäni. Samoin hidastaminen ja hiljentyminen. Harrastan joogaa, tanssimista, mindfulnesia, käsitöiden tekemistä, kulttuuria ja monenlaista muuta mielentilan mukaan. Ystävänäni on ainakin toistaiseksi teini-ikäinen norwichinterrieri Tahvo. Toimin kokemusasiantuntijana ja opiskelen Rakentavaa vuorovaikutusta hankekoulutuksessa. Jos kuvaukseni resonoi sinuun ja arvostat aitoja, syvällisiä ihmissuhteita ja olisit utelias tutustumaan minuun niin viestiä vain tulemaan😊
Täällä 22v tyttö tarviis uusia kavereita turun seudulta! Oon aika rento tyyppi,en ota elämää turhan vakavasti ja pyrin pitämään menon hauskana :D Jos toimeen tullaan niin mun kans pystyy kyl puhumaan mistä vaan! Ravihevosten kans oon harrastanut ja tehnyt töitä reilu 10v, mut ne hommat on jäänyt tänne muutettua. Jos täällä on joku hevosharrastaja joka tarvii tallille hommiin kaveriks niin heti mulle viestiä!! :D Välillä tulee lähettyä baariin viikonloppusin ja olis kiva saada kaveri kenen kans lähtee ulos! :) Laita viestiä ja jutellaan sit enemmän!
Olen 29-vuotias töissä käyvä nainen Pohjois-Helsingistä, joka etsii uusia ystäviä suurin piirtein samanikäisistä ihmisistä. Luonteeltani olen avoin, utelias, kiltti ja empaattinen. Toiveissa olisi seuraa erityisesti uusiin urheilu-/harrastuskokeiluihin, luontoretkiin, taidetapahtumiin, konsertteihin, kiinnostaviin ravintoloihin, tai ihan vain kahvittelemaan ja maailmanparannukseen viinilasin äärellä. Kaikenlainen shoppailu ja hemmottelu on myös mieleistä.:) Asun avoliitossa ja etsin vain kavereita/ystäviä. Sukupuolellasi ja elämäntilanteellasi ei ole väliä, kunhan yhteisiä mielenkiinnon kohteita löytyisi.:)
Olisi mahtavaa löytää erityisesti kiireettömistä luontoretkistä ja jopa hiljaisuudesta nauttiva kaveri villivadelman poimintaan ja kivien keräilyyn, syksyllä sieneen, kesällä kenties ug-metsiin tai päiväretkille tai meripihkaa metsästämään Latvian rannoille.. en omista ajokorttia tai autoa, vielä. Terveisin työtön taiteilija-visionääri-ongelmanratkaisija-ajattelija, INTJ ja ENTP :)
Moi! Elikkäs tällänen 39v. naimisissa olen mies maaseudulta jolla myös syksyllä tokalle luokalle menevä poika, etsii uusia tuttavuuksia oikeestaan kaikkeen mitä ny keksiikään. Mun harrastukset/mielenkiinnonkohteet on autot, moottoripyörät, äänentoisto, kotiteatteri, mökkeily, matkailu.... Yms. Vaimo tekee vuorotyötä (myös vkl.),. Minä en, vaan pelkkää aamuvuoroo(ma-pe), eli aika paljon joutuu yksin(pojan kaa) puuhastelee, eikä se auton/prätkän ropaaminen aina yksin maistu tai kaiuttimien rakentelu.... Eli ota rohkeesti yhteyttä, oot sit nainen tai mies... Ps. Lähimmät kylät on Karkkila, Vihti, Nummi-Pusula
Moikka! Oon 23-vuotias nainen Tampereen ja Kangasalan rajalta. Koen kuitenkin ihan asuvani Tampereella ja siellä päin myös liikun 😊 Pääsin tänä vuonna Tampereen yliopistoon ja opinnot alkaa elokuun loppupuolella. Harrastan tanssia ja salilla käymistä. Tässä vuosien kuluessa kaveripiirit on muuttunut ja oon huomannut olevani loppujen lopuksi todella yksinäinen. Useimmiten päivät menee poikaystävän kanssa kotona tai sitten ihan yksin, kun poikaystävä touhuaa omia projekteja. Olis ihanaa löytää naispuolinen ystävä, jonka kanssa olisi samalla aaltopituudella ja vois sitten yhdessä tehdä kaikenlaista! ☀️ Seura kelpaisi jo vaikka ihan näinä hienoina keleinä lähipäivinä. Olis ihana mennä rannalle tai johonkin muualle vaikka piknik-meiningillä 🍉 Rakastan mm. leffojen ja sarjojen katselua, silloin tällöin ulkona syömässä käymistä ja bilettämistä. Mulla on tosi laaja leffamaku ja katson oikeestaan laidasta laitaan eri genrejen leffoja. Suosikkisarjoja on mm. Moderni perhe, Jane the Virgin, Grimm, Stranger Things, Pako jne. Myös disney-leffa on lähellä sydäntä 🎬 Oon tosi eläinrakas ja mulla on useampi lemmikki kotona. Rakastan koiria ja jossain kohtaa elämää mulle sellanen vielä tuleekin 🐶 Oon puhelias (toki tää riippuu siitä, miten kemiat kohtaa 😊), huumorintajuinen ja sisimmiltään herkkä ihminen. Kuvailisin itseäni lojaaliksi ystäväksi. Mä välitän aidosti ja tykkään nauraa ja pitää hauskaa. Tärkeintä ei oo se, mitä tekee yhdessä - se voi olla ihan vaan istuskelua ja hengailua tai sitten vaikka shoppailua, pakopelejä, minigolffia, kiipeilyä tai mitä tahansa - tärkeintä on se, että on hyvä fiilis ja ilmapiiri! Mä toivoisin, että sullakin olisi ihan ystävä etsinnässä (hassua käyttää koko aika sanaa ystävä, mutta koitan sillä korostaa, että etsin jotain syvempää kuin sellasta juttelua joskus ja silloin tällöin), eikä vain pintapuolinen kaveri tai hyvänpäiväntuttu. Juttelen mielelläni viesteillä esim. whatsappilla, mutta parasta olis, että nähtäis kuitenkin mahdollisimman nopeasti niin näkee sitten, miten tulee oikeesti livenä juttuun. Laita mulle viestiä! 😊 Ilmoitus ei vanhene ja milloin vaan voi laittaa viestiä 👩🏻
Täällä huhuilee 26-vuotias nainen uusia ystäviä Oulun alueelta. Nykyisistä jotenkin kasvanut erilleen ja kaikkien kanssa ei enää vaan viihdy. Ihmiset muuttuu ja ajat muuttuu. Olen ehkä alkuun vähän varautunut mutta kunhan jää rikkoutuu, luottamusta löytyy, olen erittäin rempseä ja nauravainen:) Mielestäni olen hyvin htajuinen, avarakatseinen, kaikenlaista tähän ikään mennessä nähnyt ja kokenut. Iälläsi ei ole merkitystä kunhan vaan juttu luistaa ja löytyy samoja mielenkiinnon kohteita. Tykkään shoppailla, kierrellä kirppareita, matkustella niin suomen sisällä kuin ulkopuolellakin, käydä ulkona, festareilla/keikoilla, käsitöitäkin välillä hurahdan tekemään:) Omasta mielestäni minusta saa hyvän ja luotettavan ystävän jos vaan tahtoo:)
Moikka kaikille! Saisiko täältä uusia ystäviä? Olen siis 27 vuotias mies. Suurin osa vanhoista kaverisuhteista jäänyt pimentoon tosiaan elämäntilanteen/muuton suhteen, pari hyvää ystävää sentään on jäänyt, mutta uusille on todellakin aina tilaa! Tätä nykyään asustelen Uudellamaalla ja olisikin kiva löytää täältä suunnilta mukavaa porukkaa tai miksei kauempaakin jos ja kun juttu luistaa! Tykkään ulkoilla melko paljon, kuntosalilla käyn, pyöräilen ja muuten lenkkeilen ihan omaksi iloksi, välillä on vaan kiva pysähtyä vaikkapa metsän siimekseen ajattelemaan asioita. Arkisin käyn töissä ja säännöllinen työaika löytyy, joten helppo suunnitella aina menot sen mukaan. Olisi kiva päästä testaamaan joskus jotain mukavaa uutta urheilulajia ? Tykkään myös vaan välillä olla ja rentoutua leffojen/sarjojen parissa ja niitä tuleekin katsottua melko paljon. Olen sosiaalinen, rento, rehellinen ja muutenkin luotettava ihminen, jokaisen pitää olla oma itsensä! Iällä ja sukupuolella ei ole merkitystä, tärkeintä on että juttu luistaa :) whatsapp löytyy myös jos siellä haluaa jutustella.
Hei, Olen 20-vuotias nuori nainen ja kaipailisin uusia kavereita Helsingistä tai sen lähialueilta. Mielenkiinnon kohteisiini kuuluu esimerkiksi matkustelu, erilaiset tapahtumat, ryhmäliikunta, shoppailu ja kirpparien kiertely jne. Kuuntelen musiikkia suurimman osan päivästä ja esim.rap-musiikki on lähellä sydäntä. Olen itse suht avoin uudenlaisille ihmisille enkä tuomitse toisia helposti vaikka olenkin alkuun ujo ja hiljainen. (Mainittakoon muuten jo nyt että mikäli olet rasisti, niin en usko, että tulemme toimeen). Musta saa seuraa spontaanistikin erilaisiin tapahtumiin, kahville, uimarannalle, silloin tällöin clubeille/ulos tanssimaan tai mitä vaan keksitäänkään. Laittakaa rohkeasti viestiä, sukupuolella ei ole väliä (mutta olen onnellisesti suhteessa eli en hae deittiseuraa kenestäkään) eikä iälläkään, mutta toivon että olet yli 20-vuotias. :)
Olen 40-vuotias nainen Vantaalta. Etsin uusia ystäviä kahville, syömään, ulkoilemaan, erilaisiin tapahtumiin (musiikki/teatteri/markkinat jne), elokuviin, matkusteluun tai ihan vaan juttuseuraksi. Aluksi saatan olla hieman ujo, mutta sitten kun tutuksi pääsee niin juttua kyllä tulee :). Luonteeltani olen iloinen, ystävällinen sekä huumorintajuinen. Oletan sinä myös rehellisesti oma itsesi ja sinulla on positiivinen asenne elämään. Jos kaipaat uutta kaveria elmämääsi, otathan rohkeasti yhteyttä!
Olen 42-vuotias nainen Helsingistä ja etsin uusia kavereita - matkusteluun, pyörä-/patikka-/sieniretkille, keilailuun, syömään, lasilliselle, keikoille, teatteriin, balettiin, kaupunkitapahtumiin ja ihan vaan aitoa ja mukavaa höpöttelyseuraa :) Lisäksi pidän joogasta, lukemisesta, syvällisistä keskusteluista sekä itsensä henkisestä kehittämisestä ja uuden oppimisesta. Luonteeltani olen pohdiskelija, empaattinen, rauhallinen ja huumorintajuinen. Laita toki viestiä niin tutustutaan. Olethan myös aito, rehellinen ja luotettava ja suht kohtuulliset elämäntavat, toki kuitenkin rennolla elämänasenteella :) Lapset ja lemmikit ok. Hyvää kesää kaikille :)
Terve Ystävät tuntuvat olevan hukassa. Haluaisitko sinä iloisen ja pitkäaikaisen ystävän, täältä löytyisi sellainen. Ystävän kanssa olisi mukava lähteä vaikka teatteriin, lenkille, kahville, terassille, piknikille, syömään, leffaan ja talvella vaikka luistelemaan tai laskettelemaan. Tai lähteä kokeilemaan myös jotain ihan uutta ja ihmeellistä. Pitkät ja syvälliset sekä vähemmän syvälliset keskustelut kiinnostaa. Jos sitten itsestä muutama sananen olen iloinen, tunnollinen, rehti ja luotettava. Sanon usein mielipiteeni aika suoraan, mutta osaan myös kuunnella ja ottaa muiden mielipiteet huomioon. En tupakoi ja alkoholia käytän vain silloin tällöin. Tykkään myös matkustaa ulkomaille muutamia kertoja vuodessa joten jos sinuakin kiinnostaa matkustus niin se on plussaa. Ystävien/kavereiden sukupuolella eikä iällä ole merkitystä. Pääasia on, että kemiat ja juttu luistaa. Rohkeasti saa ottaa yhteyttä
olen 25-vuotias 1 lapsen äiti uudeltamaalta. opiskelen ja käyn töissä, puoliso löytyy, mutta multa puuttuu ystäviä joiden kanssa ihmetellä ja kahvitella. oon pakana, luonto, henkisyys ja ympäristöasiat on tärkeitä. tykkään kirppiksistä, pitkistä keskusteluista, metsistä ja läheisyydestä. etsin kaveria, jonka kanssa viettää aikaa vapaapäivinä ja viestitellä muutoin. musta saa kaverin vaikkapa taidenäyttelyyn, keikalle tai uuteen liikuntalajiin. toivon, että olet suvaitsevainen, muita kriteerejä en osaa asettaa.
Etsin ystäviä jakamaan elämää ja kokemuksia ja tuntemaan ystävyyden side. Tuntuu että kaikilla on joku jonka kanssa mennä vaikka lenkille, kahville, konserttiin, tanssimaan tms. mutta minulla ei ole. On minulla naiskavereita, mutta he asuvat kauempana. Olen 58 vuotias, liikunnallinen, luotettava ja avoin vesimies nainen. Ikä ei ole niinkään tärkeää, mutta samanhenkisyys ja kiinnostus toista ihmistä kohtaan lujittaa ystävyyttä.
Moni ystävistä ja kavereista on hävinnyt toisiin kaupunkeihin tai ei muuten vaan näen enää niitä.. Oma arkeen kuuluu töitä ja opiskelu sekä sekarotuinen koira . Tykkään paljon liikunnasta ja eri lajeista sekä itse urheilla tai katso paikan päältä tai tvstä. Luonto ja eräjormailu on kanssa kivaa. Viihdyn myös iha vaan himassa saunomassa ja kattomassa vaikka leffaa tai terassilla hyvä olut kädessä. Oon avoin kaikelle jutuille oli se liikuntaa tai jnt muuta. Olen itse sosiaalinen ja avoin ja tulen kaikkien kanssa toimeen . Pistele viestii jos kiinnostaa lähteä vaikka kävelylenkille tai terssille yhille yms. : )