Kulttuuri- ja tapahtumaseura
Löydä seuraa keikoille, festareille, elokuviin, teatteriin, museoihin, näyttelyihin, coneihin ja muihin tapahtumiin.
2 176 julkista profiilia
Löydä seuraa keikoille, festareille, elokuviin, teatteriin, museoihin, näyttelyihin, coneihin ja muihin tapahtumiin.
2 176 julkista profiilia
Moikka! Koska elämä on harhauttanut meidät aiempien ystävieni kanssa eri teille, ajattelin ruveta etsimään mahdollisuutta muodostaa uusi tosiystävyys ellei toinenkin vielä näin aikuisiässä. Olisi mahtavaa löytää loppuelämän ystävä. Olen 25-vuotias (vm. - 93) ja asun yhdessä avopuolisoni ja kahden ison koiran kanssa kerrostalokolmiossa Turussa. Olemme lapsettomia, eikä lasten hankinta ole tavoitteemme. Yleensä yhteinen tie ystävieni kanssa on päättynyt juurikin lapsien hankinnan jälkeen. Elämämme ovat vain olleet lopulta liian erilaiset. Harrastan pääasiassa musiikkia ja hevosurheilua. Olen mieheni kanssa metallisti, eli kuunnellaan metallia ja käydään keikoilla, mutta itse kuuntelen kyllä metallin lisäksi lähes mitä musiikkia tahansa. Soitan pianoa ja tarkoituksena tehdä omaa musiikkia enemmän sitten ehkä joskus jos on aikaa. Mikään kultturelli tai kovin taiteellinen persoona en ole. Rupesin juuri opiskelemaan. Tavoitteena myöhemmin psykologian opinnot. Ala kertoo minusta persoonana mahdollisesti hieman. Ymmärrystä minulta löytyy paljon erilaisille ihmisille. Olen tosi rento ja huumorintajuinen luonteeltani. Alkuun varautunut, tuttuna jotain ihan muuta. Läheiset ystävät ovat mulle erittäin tärkeä osa elämää. Panostan heihin, mutta kaipaan myös minuun panostamista. Kaipaan ystävää, jonka seurassa voin olla just sitä mitä olen ja jonka kanssa voisin tehdä spontaaneja asioita, ennalta suunniteltuja reissuja, lojuta sohvalla, viestitellä turhanpäiväistä, käydä salilla kohottamassa kuntoa ja baarissa hakemassa huonoa oloa.., tai mitä ikinä mieleen tuleekaan. Ystäväehdokkaalta toivon tosiystävyyteen sopivaa luonnetta ja elämäntilannetta. Ikähaarukka noin 22-35v. Laita viestiä, jos vähääkään nappaa. :)
Hei, moi, päivää ja huomenta. Täällä on tämmöinen hieman omalaatuinen tapaus, muutamia vuosia sitten oli surkeiden sattumusten kirjava tapahtuma jono ja koin pahemman laatuisen burnoutin, depression jonka seurauksena ihmiset ympäriltä katosivat kuin pieru saharaan, ei siis mitään vakavaa mutta en tiedä sit mihin menivät, elämä on hieman monimutkaista. Olen oman elämäni filosofi, luen aika paljon ja olen utelias (curiosity killed the cat) kuin mikä. Tämän rinnalla myös pelailen, PC:llä, konsolilla, viettäisin myös aikaa lautapelien kanssa mutta se on kovin ikävää yksin niitä räpeltää. Vuosien varrella takertunut hieman kuivaa/mustaa huumoria, kikattelen siis itsekseni oudoille asioille :) Löytyy myös ADD, saatan siis kadota väittelemään itseni kanssa milloin mistäkin tai mahdollisesti pelaamaa bingistä itseni kanssa mieleni omaan maailmaan. Olen aika ymmärtäväistä sorttia, ei siis haittaa jos joku mieltää itsensä hevoseksi tai oravaksi, en siis tuomitse, eiköhän kaikelle syy, tarina tai tarkoitus löydy. Teen muille niinkuin haluan itselleni tehtävän, menee myös toiseenkin suuntaan. Omistan kissan ja tavallaan se olisi kiva keskustella mullekkin kuin tuolle vaikka ei kai tuossakaan vikaa ole. Kaiken näiden asioiden keskellä olen aika yksinkertainen tapaus, pidän pienistä asioista elämässä, isotkin menee mutta niitä pitää pysähtyä pureskelemaan hetkeksi. Kaikkea muutakin voisin tähän kertoa mutta mitä sitä suotta ihan kaikkea välittömästi kertomaan :D Löytyy discordista HraxKeen#3899 tai vaikka steam Hrax
Haussa kavereita pk-seudulta (ja miksei kauempaakin, etäisyys ei ole mulle ongelma!) iloihin ja suruihin ja keikoille ja syömään ja leffaan ja mitä nyt keksitäänkään. Olen todella avoin ja ennakkoluuloton tyyppi ja tykkään tutustua erilaisiin ihmisiin. Ikä on vain numero eli mikäli meillä on vain yhteistä niin iälläsi ei ole väliä. En ole itse tyypillinen 3-kymppinen eli elämä on suhteellisen vapaata, mitä nyt töissä pitää käydä. Vanhat kaverit on vielä elämässä mukana mutta kaikilla tuntuu olevan lapsia joten intressit eivät ehkä enää kohtaa vapaa-ajan suhteen. Olen naimisissa onnellisesti eli en etsi myöskään parisuhdetta. Tykkään käydä keikoilla (metalli, rock), pelata ja matkustella. Näihin kolmeen asiaan panostan elämässä varmasti eniten. Tykkään myös työstäni joten siihen tulee myös panostettua, unohtamatta kuitenkaan tasapainoa työn ja vapaan välillä.
Heippa! Oon 23 vuotias nainen Helsingistä joka hakee samanhenkisiä kavereita, ei niinkään sukupuolella tai muulla väliä. Harrastan taiteita kuten maalausta, keramiikkaa, digitaalista kuvataidetta, käsitöitä ja yleistä sketchailua. Näiden lisäksi myös kirjoitan suhteellisen aktiivisesti ja laulan harrastus - ja hubamielessä. Pidän myös videopeleistä, lautapeleistä ja roolipelaamisesta. Avoin jollekin larppaamiselle tai vastaavalle hauskalle. Kodin ulkopuolella tykkään käydä lenkillä ja thainyrkkeilyssä, teatterissa ja muissa tapahtumissa. Kahvittelu ja viinittely on myös aina mukavaa. TOISINSANOEN, olen vähän jokapaikan partahöylä ja avoin kaikenlaiselle touhuamiselle. Tykkään keskustella syvällisiä, koen harvoja asioita tabuiksi ja olen aina avoin kuuntelemaan kaikenlaista. Kiinnostuksenkohteita minulla on paljon, mutta pidän kauhusta ja muusta makabeerista, psykologiasta, erilaisista kulttuureista, okkultismista, dadaismista, animaatioista, tanssimisesta, viinistä, koirista, seikkailusta, väristä keltainen, avokistani ja luonnosta. Näitä on varmaan lisääkin, mutta kirjoitin mitä pään päältä osaan nyt sanoa. Olisi kivaa saada ystäviä kenen kanssa käydä ulkona ja vaikka harrastaa jotain luovaa yhdessä! Mukavaa loppuvuotta ♡
Oon 23vuotias vartija Helsingistä , etsin uusia kavereita ja ehkä myös jotain vakavampaa. Olen sosiaalinen,huumorintajuinen, mukava ja muutenki aika hyvä tyyppi . Tykkään kierellä ympäri suomea ja keräillä muistoja matkan varrelta , lähetkö messiin 😉 Pistä viestiä nii tutustutaan !
Olen 18 täyttänyt nuori, joka kaipaisi kavereita. Olen kiinnostunut valokuvaamisesta, leipomisesta ja lukemisesta. Sulkapalloki ois kivaa mut sitä on vaikee pelaa yksin. Suurimpana unelmana olisi kiertää maailmaa ja haluaisin lähteä roadtripille. Eläimet on mahtavia otuksia ja niiden kanssa meneekin päivät jollei muuta tekemistä löydy. Kaipaisin ennemmin live seuraa, joka potkii mut liikkeelle. Nuoriso ja vapaa-ajan ohjaajan opinnot ovat hieman vielä kesken. ig: _pikkumyy_photos_
36v hetero mies isolla H:lla kaipailee juttu seuraa naisista.oon rock henkinen ja tatskattu hiukan reilummin...omistan prkl:leen äkäsen keskikokosen villakoiran :) töissä käyn päivisin ja iltaisin teen mitä jaksan/haluan.oon tällänen oman elämäni Gandalf.rohkeesti juttusille...parannellaan maailmaa lause kerrallaan.
Ajattelin kokeilla nyt ihan extempore jos täältä löytyis joku samanhenkinen ihminen. Oon 23-vuotias opiskelija. Tosi tavallinen tyttö, mulla ei vaan kavereita liiaksi ole, joten sellasia kaipailisin. Mun elämä on suoraan sanottuna tällä hetkellä koostunut velvotteiden lisäksi vain tv:n katselusta, ja oisi kiva saada muutakin tekemistä sekä keskusteluseuraa. Oon luonteeltani rauhallinen ja ystävällinen, vähän melankolinen ja erittäin luotettava. Viihdyn parhaiten kahden kesken tai pienissä porukoissa, en oo omimmillani uusien ihmisten seurassa tai isoissa ryhmissä. Ois tosi kiva löytää juttuseuraa, aluksi vaikka esimerkiksi whatsappin kautta viestittelyyn mut mieluiten ihan irl-tapaamisiinkin. Mulla on poikaystävä, ja oiskin ihan unelma löytää joku samanhenkinen pariskunta, jonka kanssa järjestää vaikka lautapeli-iltoja. Toisaalta kaipaisin myös tyttökaveria juomaan viiniä ja keskustelemaan kaikenlaisista asioista. Varsinainen baareilu mua ei juurikaan kiinnosta, mutta satunnaisesti mut ehkä saa sinnekin suostuteltua. En niinkään etsi mitään hyvänpäiväntuttuja vaan ihan läheistä ystävää, jonka kanssa voi keskustella mistä tahansa. Ota ihmeessä yhteyttä ja kerro itestäsi jos yhtään alkoi kiinnostaa. Ihan rennolla asenteella, katotaan klikkaako meillä 🤓 miehetkin tietysti voi ottaa yhteyttä jos kuulostaisin sopivalta kaverilta sulle! Suunnilleen samanikäistä seuraa etsin, eli oothan noin 19-25v.
Moikka, Olen 29-vuotias nainen Turusta. Olis kiva löytää uusia ystäviä elämään täältä Turun seudulta. Olen kolmisen vuotta itse täällä asustellut, mutta liikkunut sen verran "pienissä piireissä", että en oikein uusiin ihmisiin ole paljoa päässyt tutustumaan. Tässä tullutkin nyt huomattua, että työpäivän jälkeen vapaa-ajalle kaipailisi enemmän seuraa ja toimintaa :) Olen positiivinen ja iloinen tyyppi ja minut on helppo saada innostumaan mukaan monenlaisiin asioihin. Voitaisiin lähteä yhdessä vaikka lenkille, salille, kahville, viinille, keikoille, leffaan, shoppailemaan tai ihan muuten vaan hengailemaan ja höpöttelemään ja ihmettelemään kaikkea mahdollista ja mahdotonta :)
Olen parikymppinen nainen, joka etsii AITOJA ja huipputyyppejä, joihin tutustua. En etsi mitään negatiivisuutta elämääni, joten jos et ole tositarkoituksella liikkeellä, niin ei ehkä kannata laittaa viestiä. Ihmiset kuvaavat yleensä mua hauskaksi, mukavaksi ja energiseksi tyypiksi. Energisyyttä tosin tasaa myös sairastamani on-off masennus ja paniikkihäiriö taustalla, jonka takia kaverisuhteet hävinneet :( . Mielenterveysongelmat ovat vaikuttaneet siis sosiaaliseen elämään aika rajusti, ja kaipaisin ystävyyttä, jossa seurassa voisi olla täysin oma itsensä, ilman pelkoa siitä että tulee väärinymmärretyksi. Ystävää, joka pysyy tukena elämän huipuissa ja laskuissa. Tykkään urheilusta, leffoista, musiikista, piirtämisestä, leipomisesta, matkustelusta. Eli ihan perusjutuista! Olisi kiva jos oltaisiin näiltä osin samanhenkisiä, mutta erilaisuuskin on plussaa, koska ite oon innostunut uusista asioista. "Only true friends go straight to your refrigerator when they go to your house." :D
Etsin uusia kavereita kaikenlaiseen mukavaan yhdessä tekemiseen. Leffa, lenkki, kahvi, urheiluharrastamista, ym. jutustelua Mitä vaan mieleen juolahtaa. Iällä tai sukupuolella ei ole väliä, kuhan vaan juttu luistaa👍ja asioiden tekeminen yhdessä on mukavaa.
Hei! Olen asunut Tampereella vasta vähän yli kuukauden, enkä tunne täältä vielä kovinkaan montaa ihmistä. Asun avomiehen kanssa lähellä keskustaa. Olen kiinnostunut erityisesti elokuvista ja elokuvissa käymisestä. Lempigenrejä on animaatiot, komediat, trillerit, fantasia ja scifikin menee. Olen kovan luokan Disney, Marvel, Harry Potter ja Studio Ghibli fani. Tykkään myös pelata Pokemon gota, niin mielellään voi pyytää pogo-lenkille mukaan :) Lautapelit kiinnostavat paljon erityisesti strategiapelit (Suburbia, Samurai, Carcassone jne.) ja muutkin pelit kelpaavat varmasti. Kaiken ikäiset ja sukupuoliset ihmiset saavat ottaa yhteyttä :) voi myös ehdottaa muita aktiviteetteja, kun mitä olen yllä maininnut
Heippa Olen 34v. nainen vailla kaveria ulkoiluun. Liikuntakärpänen on iskenyt ja kaipailisin kaveria luontopolulle liikkumaan. Uusia ystäviä olisi muutenkin kiva saada lisää. Muita kiinnostuksen kohteita ovat mm. kirppikset, leffat, musiikki, leipominen&ruoanlaitto, tv-sarjat, ja yleinen ihmettely vaikkapa kahvikupin tai viinilasin äärellä. Olen arvoiltani suvaitsevainen ja avarakatseinen. Vähän arka (jännittäjä tyyppi) aluksi uusien ihmisten kanssa. Toivoisin yhteydenottoja erityisesti naisilta, koska en etsi parisuhdetta.
Hei. Etsin itselleni samanhenkistä seuraa vapaa-ajalle. Kuopiossa iso osa ajasta menee opiskellessa, sillä asun virallisesti toisella paikkakunnalla. Kaipaan kuitenkin arki-iltoina välillä tekemistä ja seuraa ajatusten vaihtoon ja vaikka keikoille. Opintojeni lisäksi taide on minulle hyvin tärkeää, luova ajattelu erityisesti. Olen harrastanut kuvataidetta melko pitkään, ja tykkään mm. käydä näyttelyissä. Muukin kulttuuri ja taidemuodot kiinnostavat yleisellä tasolla. Olisi kiva, jos aihepiiri kiinnostaisi sinuakin. Arkeeni mahtuu kuitenkin myös (hyöty)liikuntaa, lukemista ja koiria. Omistan kaksi karvaista ystävää. Kun on mahdollista, vietän niiden kanssa aikaa luonnossa ja muissa rauhallisissa ympäristöissä. Olenkin perusluonteeltani pohdiskeleva ja introvertti, mutta oikeanlainen seura tuo erilaisia puolia esiin. Pistä viestiä jos kolahti. :)
Heips! Kavereita siis ettisin Kuopion/Siilinjärven alueelta, ite asun Siilinjärvellä. Tykkään liikkua ja käydä kuntosalilla, pelailla tietokonepelejä, kuunnella musiikkia ja lukea joskus. Sarjojakin kattelen ja elokuvia (ihan liikaa). Jos haluaisit tehä jotain noista tai vaikka käydä kahvilla höpöttelemässä, niin laita ihmeessä viestiä :-)
Rakastatko metallia ja rokkia? Kaipaisitko saman henkisiä ystäviä vaikka keikoille tai festareille, istumaan iltaa tai jauhamaan kaikkea whatsappiin? Laita mailia ni pistetää ryhmä pystyyn ja tutustutaan!
Täältä löytyy vielä hädintuskin 42-vuotias Kouvolasta vailla ystäviä. Elämäntilanteet karsivat jo vuosia sitten ystävät elämästäni. Tuttuja on kyllä mutta ei sellaista, sellaisia oikeita ystäviä, joiden kanssa voin viettää aikaa ja puhua syvällisiä. Mul on kroppa krakannu jo n. 25-asti ja se valitettavasti on näkyny näiden ns. ystävien katoamiseen. Olen aika empaattinen introvertti mutta rakastan aitoja ihmisiä ja sosiaalista elämää - jos sitä olisi. Ois niin kiva käydä kahvilla, pyörii kaupoilla ja kirppareilla, lenkkeillä, puhua kaikesta maan ja taivaan välillä. En aja autoo niin olisi ihana löytää ystäviä tästä Kouvolasta mutta myös kauempaa. Ota yhteyttä! En ole ikärasisti tai mikää muukaan rasisti - englannilla pärjään erittäin hyvin, muut kielet ovat tosin enemmän tai vähemmän ruosteessa
Moi, hakusessa ois lyhyen ytimekkäästi kavereita ja miksei ystäviäkin jos niikseen tulee :) ja tähän alkuun, yhden sijaan saatat saada kaksi kaveria. Eli olemme nuori (27m & 25n) vasta Jyväskylään töiden ja elämän perässä muuttanut pariskunta. Emme ole vielä onnistuneet löytämään omaa lokeroamme täältä. Itse olen lähtöisin pohjois-suomesta ja tyttöystäväni taas vähän kauempaa, läntisestä euroopasta (hänen englantinsa on erinomainen, ja oppii päivä päivältä lisää suomea). Vink vink, hyvä tilaisuus myös treenata englannin kielen taitojasi, tai opettaa tyttöystävälleni suomea (:. Meitä kiinnostaa monet asiat jo valmiiksi ja uusille ehdotuksille on aina korvat auki. Kavereiden kanssa totta kai kiinnostaisi mm. elokuvissa käynti, kahvikupposen ääressä istuminen, lautapelien pelaaminen ja kaikenlainen ulkoilu ja luonnossa liikkuminen. Olemme myös hyvin eläinrakkaita, vaikka kaksin toistaiseksi elämmekin. Ja autokin meiltä löytyy, joten voimme vähän kauemmaskin lähteä, ei tarvitse välttämättä Jyväskylän keskustassa asua, itsekin asumme parin kilometrin päässä sieltä. Bonuskorttina, meitä kiinnostaisi DnD:n pelaaminen aivan tuhottomasti, mutta emme ole vielä löytäneet sopivaa ryhmää. Ja ei se oikein kahdestaankaan onnistu. Joten, nakkaa myös viestillä, jos haluat roolipeliryhmääsi yhden gnome wizardin ja half-elf rangerin. En pure, eikä tyttöystävänikään. Jos alkoi kiinnostamaan, meitä saa lähestyä ihan rohkeasti. Oletko kenties myös itse uus-jyväskyläläinen? Miksi emme lähtisi yhdessä tutkimusretkelle tutustumaan kaupunkiin ja sen ympäristöön? Eikä haittaa, jos olet ikäsi täällä asunutkin. Jos natsaa niin sitten natsaa, ikähaarukkaa ei ole.
Heei kaikille! Olen 19 vuotias nainen Porista (täytän kohta 20) Tarvitisin ystävän kenelle jakaa ilot ja surut ja kuka oikeesti välittäisi. Minun kanssa voi mennä vaikka kahville, yhille, leffaan tai lenkille :) Luonteeltani olen luotettava, ujo aluksi, sosiaalinen, ystävällinen ja huolehtivainen. Olisi kiva löytää sellanen ”sielun sisko” kenen kanssa voisi viettää aina aikaa ja ketä voisi nähdä vaikka joka päivä, eli joka asuisi todella lähellä minua. Rakastan pupuja ja kissoja ja kaikkia muitakin eläimiä! :) Kysymällä saa lisää tietoa.. Tulkaa vaan rohkeesti tutustumaan snäpin kautta! :) Muita sosiaalisia medioita saa kysymällä.. Snap: liisaliini