Kuvaus

Muutama vuosi sitten Tampereelle muuttanut ihminen etsii tässä muita ihmisiä olemaan ihmisiä yhdessä. Jotain tuohon suuntaan? Olen neurokirjolla, vähän ehkä kummallinen, joskus hauska. Olen filosofian maisteri ja luovalla alalla epätavallisessa työssä. Olen varattu, mutta lapseton, pienituloinen ja muutenkin epätyypillisessä elämäntilanteessa. Oman ikäryhmän keskusteluista jään usein ulos ja on vaikea löytää kosketuspintaa. Koen olevani kroonisesti ulkopuolinen, ja viihdyn hyvin huonosti yhtään isommissa ryhmissä. Taipumusta melankolisuuteen, ahdistukseen ja mustaan huumoriin, mutta ilkeilyä en siedä. Rakastan kirjoittamista ja kirjallisuutta, elokuvia ja muitakin taiteita. Pidän kovasti myös peleistä, lautapeleistä sekä konsolipeleistä, mutta en nykyään ole pelannut mitään verkkopelejä, joita voisi yhdessä pelailla. Musiikin suurkuluttaja, mutta täysin ulkona listahiteistä. Määrittelen itseni nykyään muunsukupuoliseksi. Arvoni ovat vihreät ja vasemmalla. Olen vegaani ja eläinrakas. Sitä on vaikeampi ilmaista, mitä oikeastaan etsin. Minulla on hyvän päivän tuttuja ja muutamia kavereita, mutta läheisempiä ystäviä puuttuu. Usein minusta tuntuu, että olen "eri kanavalla" kuin suuri osa ihmisistä. Jos joudun jotenkin näyttelemään tavallista, se käy tosi raskaaksi. Ikä ja sukupuoli eivät ole minulle keskeisiä tekijöitä ystävyyssuhteessa, jos on oikeasti jotakin yhteistä ja ollaan samalla taajuudella. Yritän vastata kaikkiin viesteihin, mutta pyydän kertomaan jotakin enemmän itsestäsi. Mitä tähän loppuun sanotaan? Hilirimpsis!

Samankaltaiset profiilit