Kuvaus

Hei, Olen 31-vuotias nainen ja kaipaan seuraa esim. käsityöharrastukseen, olisi mukava vaikkapa neuloa yhdessä ja vaihtaa kuulumisia. Seuraa kaivataan myös luonnossa liikkumiseen ja erilaisiin vauvatapaamisiin. Mieluusti lähden kaveriksi klassisen musiikin konsertteihin. Kaipaan syvällisiä ihmissuhteita, joissa pidettäisiin tasapuolisesti yhteyttä. En ole tuomitseva ihminen, minulta löytyy ymmärrystä mielenterveyden haasteisiin ja minusta saa vertaistukea vaikkapa uusperheen kiemuroihin. Voitaisiin tukea toisiamme myös odotusaikana, mikäli olet samassa elämäntilanteessa. Yksinäisen minusta on varmaan tehnyt päihteettömyys ja se etten tykkää mistään juoruamisesta, mikä on herättänyt useinkin kummastelua. Olen aika herkkä tyyppi ja ahdistun herkästi kaikenlaisesta pahan puhumisesta ym. ilkeilystä. Mikään pinnallinen tyyppi en ole, ei siis kiinnosta meikit ja muoti puheenaiheena, eikä myöskään muiden ulkonäön arvostelu ja myös tämä piirre on aina erottanut minut muista naisihmisistä. Haluaisin kuitenkin uskoa, että jostakin löytyisi samanhenkinen nainen kaveriksi. Mihinkään seurakuntaan en aikoinani sopinut, sillä kavahdan kaikkea ahdasmielisyyttä ja jyrkkyyttä, tässä toinen vertainen, jos olet joutunut lähtemään jostakin seurakunnasta ja haluaisit puhua kokemuksestasi jonkun kanssa. Halutessaan minulle voi ehdottaa monenlaista tekemistä, innostun herkästi uudesta. Tapaamisten ei kuitenkaan aina tarvitse olla mitään ihmeellistä, myös arjen puuhasteluun olisi kiva löytää ystävä. Sinun ei välttämättä tarvitse olla samassa elämäntilanteessa, kunhan muuten kemiat kohtaa, yhdistävä tekijä voi olla vaikkapa yhteinen käsityöharrastus. Huom! Etsin vain naispuolisia kavereita ja olen parisuhteessa.

Samankaltaiset profiilit