Kasvotusten pimeyden kanssa
- Sukupuoli ja ikä:
- Nainen38v
- Sijainti:
- Kanta-Häme
- Päivitetty:
Kuvaus
Mitähän tähän laittaisi... Maailmanmenoon melko kyllästynyt ihminen etsii kaltaisiaan turhantoimittajia ja väliinputoajia, menoeriä mitään tuottamattomia, suorastaan tilastojen rumentajia. Ihmisiä, joita on potkittu päähän mutta asenne elämään on silti myönteinen. Pitkään työelämästä poissaolleena mutta nyttemmin oravanpyörään palanneena olen joutunut havahtumaan, että ulkopuoliseksi olen aina itseni tuntenut mitä tulee odotuksiin keskivertoihmisenä oloon ja vaikuttaa siltä, että sellaisena myös pysyn. Ura ja omaisuuden kerryttäminen ei ole minua varten, kaikki on näennäistä. Kolmio ei millään mene ympyrän muotoisesta reiästä läpi. Eipä tälle muuta voi kuin levitellä käsiä ja nauraa kiusallisesti, pyyhkiä kyynel silmäkulmasta ja jatkaa eteenpäin jonnekin, minne lie. Elämä kantaa, sanotaan. Miksi Kaverihaku? Viihdyn yksin, mutta olen huomannut tuntevani oloni ajoittain yksinäiseksi. Siksipä mietin, josko tätä kautta voisi löytyä pienellä kynnyksellä järkevää jutteluseuraa. Sijainnilla ei merkitystä, joskin silloin tällöin voisi tavatakin ihan kasvotusten - pidän ihmisistä, vaikka melko ujo olenkin. Olen avoin melkein mille tahansa ajanvietolle, mutta täysin ex tempore ei onnistu tämänhetkisessä elämäntilanteessani. Lähden mielelläni kulttuuririentoihin, kokeilemaan uutta urheilulajia tai vaikka ihan vain samoilemaan luonnonhelmaan tai kaupungille bongailemaan hienoja ikkunanpuitteita ja verhokuoseja. :P Läheiseni luonnehtivat minua herttaiseksi ”linnanneidoksi” (tyylini vuoksi, ei siis lusijaneito sentään!), olen kärsivällinen, kuuntelen mielelläni ja näen kauneutta monessa asiassa. Rennoksi myös sanottu, mutta jos koen kilteyttäni käytettävän hyväksi, muutun etäiseksi. Vapaa-aika kuluu pääasiassa haaveillen, kirjoitellen, kirjoja lukien, joskus dokkareita katsellen. Kirpputoreilla tykkään etsiä varsinkin mielenkiintoisia kirjoja ja koruja. En ole some-ihmisiä an sich, erilaisten nettipalstojen parissa vietän joskus liikaakin aikaa sen sijaan, että vaikkapa preppaisin saksaa tai muuta kieltä. Luen pääasiassa tietokirjallisuutta, näennäistieteitä viihdykkeeksi, mutta romaanejakin löytyy kirjahyllystä. Mangasta pidän, mutta en ole vuosiin lukenut. Videopelit (eritoten survival horror, rpg) ovat lähellä sydäntä, mutta energiaa ja aikaa niille ei ole pitkään aikaan löytynyt. TL;DR Minulle ei ole juuri merkitystä mitä olet ja edustat - pääasia on, että vilpittömästi kaipaat tasavertaista juttuseuraa, kaverin tai jopa ystävän, laita viestiä. Minun on kuitenkin sanottava, että en jaksa kovin paljoa kuunnella esim. syvää ihmisvihaa ja antisemitismiä - Ylilauta ja vauvapalsta on niitä varten. Eksessiivistä päihteilyä inhoan, hallittua kippistelyä en. Alkuun viestittelyä täällä ja ehkä sähköpostittelua, koska olen kalkkis, sitten Whatsapp/Signal ja/tai Discord mikäli jaksan opetella sen käytön.