Kuvaus

Suht uutena asukkaana täällä Turussa huhuilen, että olisi mukava saada uusia ihmisiä elämään, kun ei oikein huvita tehdä kaikkea yksinään ja muutenkin yhteisöllisyys olisi tervettä. Minusta saisi seuraa ainakin ihan vaan olemiseen/ myötäelämiseen, mutta tykkään esimerkiksi kaikesta luontoon liittyvästä, aina metsäretkistä vaikkapa eteeristen öljyjen nuuhkimiseen, tykkään käydä taidenäyttelyissä, maalaaminen & piirtäminen on mun sydämen juttuja ja kohta myös valmistun kuvataiteilijaksi. Jooga ja meditaatio, pyöräily + kaikki muu itsestään huolehtiminen ja itsensä kehittämien on hyviä juttuja. No toki myös toisten auttaminen on hymyilyttävä juttu, silloin kun siihen on voimavaroja. Aina ei ole ja se on ihan sallittua 8). Tykkään keskustella syvällisiäkin juttuja, pohtia ihmisyyttä ja elämää. Silti välillä on hyvä mennä selälleen, tuijottaa tähtitaivasta ja vaan olla hiljaa kaikkeuden äärellä. Olen tainnut hieman hurahtaa huonekasveihin, välillä kerään kiviä, lueskelen kaikenlaista ja kuuntelen musiikkia laidasta laitaan, viimeksi soinut vuorotellen klassinen ja konemusiikki. Olen yleensä rauhallinen tyyppi, mutta kai minulla niitä vilkkaita hetkiä myös on. Välillä elämässä on haasteellista ja epämukavaa, mutta minussa on niin vahva positiivinen kuumana hehkuva kipinä, että sitä ei luultavasti sammuta mikään. Sitä kuitenkin kaipaa niitä ihmisiä, että kipinä voisi hehkua loistokkaammin. Tässä ainakin näin alustavasti jotakin minusta. Mitään suuria vaatimuksia ei ole ketään kohtaan...rehellisyys (toisaalta rehellisyys tuntuu kyllä olevan suuri vaatimus välillä), luonnollisuus, kanssakulkijan tasavertainen kunnioitus ja avoimuus on ominaisuuksia joita arvostan. Jos yhtään kiinnostuit, niin laita viestiä ja katsotaan jos vaikka nähtäisiin. 8) Tämä ilmoitus ei vanhene