Kuvaus

Hei! Täällä kirjoittaa Tampereella asustava 26-vuotias mietiskelijä. Etsin uusia kavereita ja ystäviä Tampereen alueelta hengailuun, sekä arkisten ja syvällisten ajatusten jakamiseen. Luonteeltani olen rauhallinen, empaattinen ja ystävällinen hassuttelija. Mieleeni putkahtaa jatkuvasti typerääkin typerämpiä juttuja, joille on mukava naureskella toisen kanssa tai vähintäänkin omassa mielessä. :P Hassuttelun tasapainoksi minulla on taipumusta pohdiskeluun ja ajatuksiini uppoutumiseen. Arvostan syvällisiä pohdintoja myös hyvässä seurassa, toisen perspektiivi on omiin ajatuksiin sulkeutumista antoisampaa. Olen kiinnostunut kulttuurista ja taiteesta laajemmin, kuten museoissa ja taidenäyttelyissä käymisestä sekä kirjallisuuden kuluttamisesta. Myös musiikki, kuten metalli, rock ja suomi-indie, kulkee mukana arjessa, ja minä sen mukana keikoilla. :D Edellisten lisäksi pidän paljon kokkaamisesta ja uusien reseptien kokeilemisesta. Liikunnan saralla käyn (tai ainakin yritän käydä :P) säännöllisesti lenkkeilemässä lähimaastossa. Seuraa olisi kiva saada esimerkiksi lenkkeilyyn, museokierroksille, keikoille tai lautapelailuun. Lähden myös avoimin mielin kokeilemaan uutta, en halua jumiutua mukavuusalueelleni. Varsinaisen tekemisen lisäksi olisi ihana jakaa toisen kanssa mietteitä juuri lukemastaan kirjasta tai kokeilemastaan reseptistä. Jos jokin ilmoituksessa resonoi, niin laita rohkeasti viestiä! :)

Samankaltaiset profiilit