Siirry pääsisältöön

Löydä uusia kavereita.

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Selaa kategorioita ja seuratoiveita

Kaveri-ilmoitukset

904 ilmoitusta

  • Moikka! Koska elämä on harhauttanut meidät aiempien ystävieni kanssa eri teille, ajattelin ruveta etsimään mahdollisuutta muodostaa uusi tosiystävyys ellei toinenkin vielä näin aikuisiässä. Olisi mahtavaa löytää loppuelämän ystävä. Olen 25-vuotias (vm. - 93) ja asun yhdessä avopuolisoni ja kahden ison koiran kanssa kerrostalokolmiossa Turussa. Olemme lapsettomia, eikä lasten hankinta ole tavoitteemme. Yleensä yhteinen tie ystävieni kanssa on päättynyt juurikin lapsien hankinnan jälkeen. Elämämme ovat vain olleet lopulta liian erilaiset. Harrastan pääasiassa musiikkia ja hevosurheilua. Olen mieheni kanssa metallisti, eli kuunnellaan metallia ja käydään keikoilla, mutta itse kuuntelen kyllä metallin lisäksi lähes mitä musiikkia tahansa. Soitan pianoa ja tarkoituksena tehdä omaa musiikkia enemmän sitten ehkä joskus jos on aikaa. Mikään kultturelli tai kovin taiteellinen persoona en ole. Rupesin juuri opiskelemaan. Tavoitteena myöhemmin psykologian opinnot. Ala kertoo minusta persoonana mahdollisesti hieman. Ymmärrystä minulta löytyy paljon erilaisille ihmisille. Olen tosi rento ja huumorintajuinen luonteeltani. Alkuun varautunut, tuttuna jotain ihan muuta. Läheiset ystävät ovat mulle erittäin tärkeä osa elämää. Panostan heihin, mutta kaipaan myös minuun panostamista. Kaipaan ystävää, jonka seurassa voin olla just sitä mitä olen ja jonka kanssa voisin tehdä spontaaneja asioita, ennalta suunniteltuja reissuja, lojuta sohvalla, viestitellä turhanpäiväistä, käydä salilla kohottamassa kuntoa ja baarissa hakemassa huonoa oloa.., tai mitä ikinä mieleen tuleekaan. Ystäväehdokkaalta toivon tosiystävyyteen sopivaa luonnetta ja elämäntilannetta. Ikähaarukka noin 22-35v. Laita viestiä, jos vähääkään nappaa. :)

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Täällä kirjoittelee 29 v. nainen Paimiosta. Olen asunut muutamia vuosia Turussa jo, mutta kaverit ovat jääneet vähän muille paikkakunnille. Olisi kiva löytää ystävä myös vähän lähempää! Aikuisiällä tuntuu olevan vaikeampi tutustua. Kaipaisin ihan vain juttuseuraa, kaveria lenkille, elokuviin, kahville tai miksei vaikka baariin :) Pelkkä viestittely ei nappaa, toivon kaveria jonka kanssa viettää aikaa ihan livenä. Itse harrastan vapaa-ajalla lähinnä erilaista liikuntaa, käyn salilla ja lenkkeilen. Eläimet ovat hyvin lähellä sydäntä, kissoja löytyy kotoa :) Olen naimisissa. Jos sinäkin olet ystävää vailla, laita rohkeasti viestiä! Toivon että asut Turun seudulla ja iältäsi olet noin 24-35 vuotta.

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka, Olen 29-vuotias nainen Turusta. Olis kiva löytää uusia ystäviä elämään täältä Turun seudulta. Olen kolmisen vuotta itse täällä asustellut, mutta liikkunut sen verran "pienissä piireissä", että en oikein uusiin ihmisiin ole paljoa päässyt tutustumaan. Tässä tullutkin nyt huomattua, että työpäivän jälkeen vapaa-ajalle kaipailisi enemmän seuraa ja toimintaa :) Olen positiivinen ja iloinen tyyppi ja minut on helppo saada innostumaan mukaan monenlaisiin asioihin. Voitaisiin lähteä yhdessä vaikka lenkille, salille, kahville, viinille, keikoille, leffaan, shoppailemaan tai ihan muuten vaan hengailemaan ja höpöttelemään ja ihmettelemään kaikkea mahdollista ja mahdotonta :)

    Lue koko ilmoitus
  • Heips! Etsin toista kirjoittajaa tarinalleni harrastusmielessä! Fantasiapohjaista tarinaa tulisi kirjoitettua watsappissa monissa eri miljöissä ja monen eri hahmon kanssa ja sitä kirjoitetaan repliikein, eli äidinkielelläsi ei ole väliä! Genre on seikkailu, myös kauhu. Kirjoittajalta odotan aktiivisuutta, luovaa mielikuvistusta ja rohkeutta. Kirjoittaja saa itse kehittää omat hahmonsa ja kehitellä jopa miljöitä! Pääasia, että siitä pitää! Ota yhteyttä jos kiinnostuit tai haluat lisäkysymyksiä! Iälläsi, sukupuolellasi ja asuinpaikallasi ei ole väliä!

    Lue koko ilmoitus
  • Heippa. Reipas ja iloinen, vauhdikaskin, neljän alle 11v lapsen äiti kaipaisi kaveria jakamaan arjen iloja ja suruja. Olen itse ulospäinsuuntautunut ja huumorintajuinen, koska sitä tässä vilinässä tarvitaan :D tykkään lenkkeillä ja käydä kirppareilla tai vaan lösähtää sohvalle kahvikupin seuraan parantamaan maailmaa. Minulla on myös kaksi koiraa ja suunnittelen palaavani vielä ratsaillekkin joku päivä :) Päivät kuluvat nyt vain paljon jokellellessa joten aikuinenkin seura olisi tervetullutta :) minusta saat varmasti luottokaverin kun tutustutaan kunnolla. Odotan molemmin puolista yhteydenpitoa ja leppoisaa viestittelyä. Ota rohkeasti yhteyttä.

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! Olen 19-vuotias ujo tyttö Turusta, tosin opiskelen tällä hetkellä Lahdessa. Olen työharjoittelun takia loppuvuoden Turussa. Opiskelen leipuri-kondiittoriksi, ja tykkäänkin leipoa. Sen lisäksi tykkään aika lailla kaikesta taiteellisesta; piirtämisestä, maalaamisesta yms. Muita harrastuksiani on lukeminen, pelailu (lähinnä lauta- ja konsolipelit) sekä laskettelu. Tykkään kissoista ja hevosista, ja olen aiemmin harrastanut ratsastusta. Tykkään myös animesta, ja käynkin muutamia kertoja vuodessa animetapahtumissa ympäri Suomea. Etsin yli 18 vuotiasta nais/mies-kaveriseuraa Turusta/Lahdesta/niiden lähiseuduilta. Ota rohkeasti yhteyttä jos kiinnostuin, en pure :)

    Lue koko ilmoitus
  • Täällä 35 vuotias nainen etsii uusia ystäviä lenkkeilyyn joskus shoppailee uimaan yms olen naimisissa ja omistan 2 kissaa ota rohkeasti yhteyttä kavereita milloinkaan ei ole liikaa

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 19-vuotias nuori nainen Turusta ja kaipaan uusia kavereita joiden kanssa tehdä asioita. Vanhat kaverit ovat jääneet ja menneet omia polkujaan. Olisi kiva taas kokoontua jollakin porukalla esim. istumaan iltaa ja jutella "tyttöjen juttuja", käydä leffassa/ kahvilla ja shoppailemassa tai vaikka vain hengailla. Kun minuun tutustuu saatan vaikuttaa ujolta aluksi, mutta olen ennemmin tilanteen tarkkailija kuin ujo. Yllä mainitun lisäksi tykkään vaatteista, valokuvaamisesta, somettamisesta, videopeleistä ja sisustamisesta. Innostun helposti uusista asioista, joten ei ole väliä vaikka kiinnostuksenkohteesi ovat erilaisia kuin minulla, uskon, että juttua riittää. Saa laittaa vapaasti viestiä, jos etsit itsekkin uusia kavereita :)

    Lue koko ilmoitus
  • Elikkäs oon 20v. tyttö Turusta. poikaystävä löytyy, mutta kavereille olisi kaipuuta. Oon alkuun ujo, mut sitku oppii tuntee ni aika puhelias, luotettava, rehellinen, empaattinen, kiltti ja huumorintajuinen. Heitän paskaa läppää myös. Mut on helppo saada mukaan lähes mihin vain ja tykkään tehä extempore juttuja. Mulla ei oo välii minkä ikänen sä oot tai millanen sä oot, kuhan klikkaa kaverimieles ni se riittää ainakin mulle :) Olis kiva jos asuisit turussa/lähialueilla ni voitais nähdä ja mennä shoppailee/laival/kahville/baarii tai yksille/leffaa tai oleskelee muuten vaa tai pitää tyttöjeniltaa. En sulje pois pelkkiä juttukavereitakaan, eli saa laittaa viestii vaiks oisit kauempaa :) HUOM: edellisessä ilmotuksessa väärä sposti eli oikee: [email protected]

    Lue koko ilmoitus
  • Moi, Otsikko kertoo jo kaiken olellisen elämästäni. Olen ollut kiinni jatkuvasti arjen pyörittämisessä. Omaa aikaa ei ole ollut pitkään aikaan, tämän takia on harrastukset ja ystävät jäänneet vähiin. Onneksi tässä pikku hiljaa alkaa arki sujumaan ja vapaa-aikaakin olisi. Nyt vaan pitäisi keksiä mitäs sitä tekisi?? Yksin asioiden tekeminen on yleensä tylsempää ja haastavampaa motivoida itseään esim. Liikkumaan. Olisi kivaa lähteä lenkille, puistoon, kahville, jne. Ulos täältä neljän seinän sisältä.

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! Olen 22v nuori nainen Turusta ja tällä hetkellä tunnen toisinaan itseni hieman yksinäiseksi. Akuutisti kaipaisin seuraa ensi viikon ruisrockkiin, mutta tavoitteena olisi löytää myös pidempiaikaisia ystäviä. Olen luonteeltani avoin, sosiaalinen sekä helpostilähestyttävä. Vapaa-ajallani tykkään käydä kävelyillä, nauttia auringosta, kokeilla uusia harrastuksia sekä lukea. Kerron itsestäni mielelläni lisää, jos laitatte viestiä. :)

    Lue koko ilmoitus
  • Varsinais-Suomi hoi! Hei olen 28vuotias mies ja etsiskelen tässä aivan mahtavaa seuraa kenen kanssa voisi jutella aivan fantastisista asioista ja vaihdella mielipiteitä, heittää sitä aivan mahtavaa hyvää läppää, mutta tietenkin kohtuudella! Sinun iälläsi ei ole mitään väliä tai minkälainen ajatusmaailmasi on, vaan se miten haluat sen asia tuoda esille :) ja positiivinen elämän asenne on tervettä. Olemme kaikki aivan mahtavia ihmisiä.

    Lue koko ilmoitus
  • Mitäs sitä korjottais. Olen parikymppinen jätkä Varsinais-Suomesta. Huumorintajunen, mukava, omalaatuinen ja ilonen ihminen olen. Pidän terdellä istumisesta, ajeluista, urheilusta, shoppailusta, ruoasta yms. Ois hieno lytää seuraa jonka kanssa vaikka ajella, käydä uimas, mennä terdel, festareil, juhliin, pelailla pelei tai sit mennä vaiks leffaa katsoon. Kaikki joita kiinostaa edes pikkusen niin ottakaa yhteyttä :)

    Lue koko ilmoitus
  • Täällä kirjottaa 18 v naisenalku Turusta joka kaipais uusii ihmisii elämäänsä :) Harrastan kuvataiteita ja musiikki on kans tärkeetä mulle. Voin olla aluksi ujo mutta kaverit on sanonu, että tutustuttuaan muhun oon hauska, ystävällinen ja luotettava. Oon ennakkoluuloton ja lähen helposti mukaan juttuihin. Ois kiva jutella vähä aikaa netis ja sitte vaikka tavata. Voitais tehä mitä vaan (leffaan, kahvil, lintuja bongaamaan ihan sama), vaikka musta ei parasta seuraa mihinkään baariin saa, tuppaan hiljenee isois joukois. Voidaan jutella päivän tapahtumista, meemeistä tai syvällisemmistäkin jutuista. Jos kiinnostaa ollenkaan niin pistä rohkeesti viestiä, tä ilmoitus ei vanhene. Ei oo välii sukupuolel tai mis asut, kunhan oisit suunnilleen yhtä vanha:D

    Lue koko ilmoitus
  • Päälle kolmekymppinen perheen äiti etsii itselleen lisää ystäviä. Kylästely tuttuja löytyy tarpeeksi, joten yhteyttä toivoisin naisilta, jotka kaipaa molemminpuolista välittävää ystävyyttä. Minulle ei ole suurta merkitystä millainen persoona olet, vain sillä miten käyttäytyy itseään ja muita kohtaan on merkitystä. Tykkään ilahduttaa ystäviäni ja pitää heistä huolta. Siinäpä se ystävyys oikeastaan kokonaisuudessaan on. Jos samaistut, niin laita ihmeessä viestiä tulemaan:)

    Lue koko ilmoitus
  • Heippa. Olen iloinen ja sosiaalinen 32v äiti ihminen Liedon lähettyviltä. Perheeseeni kuuluu miehen lisäksi, kaksi alakouluikäistä ja kaksi pientä lasta sekä kaksi koiraa. Nautin luonnosta ja lenkkeilystä, hevoset ovat olleet pienestä saakka lähellä sydäntäni. Innostun aktiivisista jutuista ja olen valmis aloittamaan syksymmällä vaikka uuden harrastuksen :) minulla on hyvä huumorintaju (omastamielestäni :D) ja sen voimin mennään pitkälle arjen pyörityksessä. Kaipaisin elämääni ystävää/ystäviä joiden kanssa vaihtaa ilot ja surut. Joku jonka kanssa lähteä vaikka kirpputorille tai lämmittää pihasauna ja nauttia lasi viiniä maailman parannuksen merkeissä. Nauraa vedet silmissä ja itkeä surut jos siltä tuntuu. Olisi ehkä hyvä, että ystävällä olisi itselläänkin lapsia, jotta tätä sirkusta ymmärtäisi paremmin :D ota rohkeasti yhteyttä !

    Lue koko ilmoitus
  • Hei, muutin äskettäin Turkuun ja haen nyt harrastuskavereita, miehiä tai naisia. Olisin kiinnostunut lähinnä urheilemaan, vaikka minulla ei ole aiempaa kuntopohjaa juuri lainkaan!?! Eli kuntosali, jooga, juoksu tai melonta voisivat olla lajeja joissa voisin rämpiä. Olen avoin myös muille lajeille kuten vaellus, pyöräily jne. En tavoittele romantiikkaa, olen jo naimisissa. T: Pekka 52v. Hi gals and guys, I am new in Turku, and am looking for training buddies for gym, running, yoga or canoeing to mention a few. I am relatively new to all this stuff, but am going to give them a try. I`m not looking for romance though as I am already married. I am open to all different cultural and professional backgrounds. Cheers, Pekka (52) March 30, 2018 < just a starting point...

    Lue koko ilmoitus
  • Heippa! Etsitään uutta ystävää tai juttuseuraa lähialueelta tuomaan piristystä perusarkeen. ☕✨ Minua kiehtovat: ✨ Yliluonnolliset ja mystiset asiat 🎨 Taide eri muodoissaan 🐾 Eläimet 🎵 Rauhallinen musiikki (tulee usein kuunneltua YouTubesta) Olisi mukavaa löytää joku, jonka kanssa vaihtaa ajatuksia pintaa syvemmistäkin aiheista. Laita viestiä, jos tuntuu siltä, että meillä voisi synkata!

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka, olen 57- vuotias turkulainen nainen. Ulkoiset palikat elämässä kohdillaan, sisäiset järjestymään päin ja kaipaan aikuista seuraa elämääni. Kivaa ystävää/kaveria, jonka kanssa lähteä kävely- tai fillarilenkille, jonka kanssa tehdä kivoja juttuja yhdessä. Jonka kanssa käydä läpi päivän polttavat kysymykset kuten esim. Selviytyjien uudet käänteet. Jonka kanssa itkeä yhdessä Celine Dionin uusimpia konserttiklippejä katsoen. Etsin ihmistä, jolla on aikaa ystävyyssuhteelle. 24/7 ei tietenkään tarvitse hengata yhdessä, mutta toivon ettei sun ajankäyttöä ja liikkumista rajoita liiaksi perhe, parisuhde tai terveysongelmat. Kaikki edellä mainitut ovat hyvin inhimillisiä ja ymmärrettäviä syitä, mutta ensisijaisesti toivon, että voidaan nähdä/ olla yhteyksissä muutakin kuin kerran kuukaudessa. Mulle tärkeitä arvoja on rehellisyys, luottamus, oikeudenmukaisuus ja luonto. Isossa porukassa en ole se puheliain keskipiste, mutta en nyt ihan seinätapettiinkaan sulaudu. Liikun paljon, sekä maalla että vedessä. Tykkään pelata korttia ja lautapelejä. Kirppikset on mun toinen koti. No ei nyt sentään, mut on ne kivoja, kierrätys on ihan parasta. Rakastan laulamista ja musiikkia, vaikka ne onkin jääneet taka-alalle mun elämässä viime aikoina. Millanen sä oot, kerro, niin tutustutaan.

    Lue koko ilmoitus
  • Olen puhelias, taiteellinen ja hieman boheemi mimmi Turun lähistöltä. Etsin juttuseuraa, parhaimmillaan ihan kavereita. En katso ikää, sukupuolta tai paikkakuntaa. Tykkään kuunnella ja tehdä musaa, kirjoittaa runoja, valokuvailla ja piirtää. Katson toisinaan elokuvia & sarjoja. Oon avoin, empaattinen ja utelias luonne. Toivoisin löytäväni luovia tai muuten vaan omalaatuisia ihmisiä kaveriksi. Ilmoittaudu siis asap!

    Lue koko ilmoitus