Siirry pääsisältöön

Löydä uusia kavereita.

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Selaa kategorioita ja seuratoiveita

Kaveri-ilmoitukset

815 ilmoitusta

  • Hei vaan :) Haen uusia kavereita piristämään elämää ja vaihtamaan ajatuksia vähän kaikesta. Hakusessa on mukavat ja huumorintajuiset ihmiset, joilla olis joskus aikaa harrastaa jotakin yhdessä. Ois kiva tutustua ihan rauhassa, mutta haluaisin tavata myös livenä. Vähän minusta: Nainen, 40 vuotias, elän avoliitossa. Tykkään pohtia asioita eri näkökulmista. Olen avarakatseinen ja maailmanparantajan vikaakin musta löytyy. Kertakäyttökulttuuri ei oikein siis nappaa. Eläimet ja luonto on mulle tärkeitä. Niin on toisaalta kulttuuriin ja viihteeseen liittyvät jutut. Harrastan ulkoilua ja lemmikkien kaa puuhailua. Sitten tykkään elokuvista,sarjoista ja vähän taidejutuistakin. Uusilta kavereilta toivoisin keskustelutaitoa ja avarakatseisuutta. Ois kiva välillä hengailla ja jutella asioista ja sitten joskus käydä vaikka kaupungilla.Vois mahdollisesti viettää aikaa vaikka liikunnan parissa. Mua ei haittaa, jos sullakin on ollut vähän vaikeaa elämässä. Kunhan oot suht kunnossa nyt ja haluat jatkaa eteenpäin. Pääasia, että olisit motivoitunut tutustumaan ja jaksat kertoa sinulle tärkeistä asioista omaan tahtiin. Kirjoittele jos haluat tutustella :) Iällä, sukupuolella tai muilla asioilla ei niin väliä, persoona ja henkilökemiat on niitä tärkeimpiä juttuja ystävyyden kannalta :)

    Lue koko ilmoitus
  • Kaipaan uusia kavereita tai jopa kaveriporukkaa elämään. Tykkään valokuvata, käydä salilla ja liikkua luonnossa. Olisi tosi kiva tutustua uusiin ihmisiin ja luoda kaverisuhteita. (OULU) Olen löytänyt muutamia kavereita tämän kautta ja lisää mahtuu! Kivoja keskusteluita päässyt käymään.

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! 🌈 Täällä kirjoittelee kolmekymppinen AuDHD bi-mies. Olen sairaseläkkeellä ja paljon kotona. Pelaan PC-pelejä ja jumppaan/lenkkeilen ja opiskelen yliopistossa. Arvojani ovat tasavertaisuus, syrjimättömyys, kestävä elämäntapa, antikapitalismi, kasvissyönti ym... ois ihan kiva jos jaat näistä joitain :-) Erityismielenkiinnonkohde on tällä hetkellä Interview with the Vampire/The Vampire Lestat (AMC) sekä The Vampire Chronicles -kirjat (Anne Rice) ja vampyyrit muutenkin 🧛‍♂️. Pelaan tällä hetkellä myös BG3:sta. Yleisesti kiinnostaa roolipelit (videopelit), joissa on romansseja. Haen seuraa lähinnä muista sateenkaarevista ja neuroepätyypillisistä ihmisistä, mutta jos olet ok näiden asioiden kanssa niin laita ihmeessä viestiä :) Parhaiten saa kiinni Discordista ja siellä jutustelu sujuu mulle helpoiten. Voidaan nähdä livenä tai olla nettikavereita! (Olen parisuhteessa joten ihan ystävämeiningillä mennään.)

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 21-vuotias opiskelija Oulusta, opiskelen merkonomiksi, koulun lisäksi käyn työharjoittelussa. Vapaa-ajalla ei tällä hetkellä ole mitään ihmeellisempää sisältöä. Joten haussa seuraa jutteluun ja tekemiseen. Olen alussa yleensä aika ujo/hiljanen, mut kun tutustuu paremmin nii yleensä juttua riittää. Tykkään taiteesta, valokuvaamisesta, autoista/ autoilusta, luonnossa liikkumisesta, extempore jutuista:D Etsisin suunnilleen samanikäistä seuraa, jotka asuvat samalla paikkakunnalla. En ole kauheen kiinnostunut nettikavereista, eikä mulla ole snäppiä.

    Lue koko ilmoitus
  • Haluaisin löytää ystävän naisesta, kiva olisi että voisimme tavata, käydä vaikka lenkillä, elokuvissa tai vaan viestittely seuraa. Ikä saisi olla: 20-45v. Olen itse luonteeltani rehellinen, luotettava, rauhallinen ja huumorintajuinen. Tykkään katsoa elokuvia, seurata urheilua ja kuunnella musiikkia. Harrastan lenkkeilyä kävellen ja pyöräilen. Ota yhteyttä niin tutustutaan! :)

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Olen 58v nainen ja kaipailisin naista kaveriksi erinlaisiin liikuntahommiin täältä Oulun seudulta..esim squash, keilaaminen, kuntosali, sulkapallo. Muutenkin olis kiva käydä esim kahvilla, teatterissa ja elokuvissa. Minulla ei ole kavereita täällä Oulussa muutakun työkaverit ja olis mukava vapaalla käydä nuissa harrasteissa :) Otahan yhteyttä jos kiinnostuit :)

    Seuratoiveet

    Lue koko ilmoitus
  • Oon 27-vuotias mies, luonteeltani maanläheinen ja helposti lähestyttävä tyyppi. Hakusessa olisi semmosia **oikeita ystäviä**, joiden kans vois viettää aikaa ilman päivien tai viikkojen suunnittelua :D Kaipaan sitä aikaa ku näkeminen ei vaatinu jatkuvaa aikatauluttamista, vaan pysty vaa laittaa viestiä ja lähtemää johonki tai poiketa käymään. Olipa se sitten hengailua, kahvia, ajelua, keikoille lähtemistä tai jonkun aktiviteetin pariin. Kiinnostuksen kohteita löytyy laidasta laitaan. Psykologia, ihmismieli, kirjat, lenkkeily ja uuden oppiminen kiinnostaa. Lisäksi autoihin ja moottoriurheiluun liittyvät jutut kiinnostaa ja viihdyn yhtä hyvin näpertelemässä jotain, reissussa, ulkoilemassa tai ratin takanakin. 😄 Lähden mielelläni myös extempore-jutuille – laskettelemaan, road tripille, peli-iltaan tai melkee mihin vaan. Erityisesti kuitenkin etsin kavereita ihan tavalliseen arkeen, joiden kanssa voisi tehdä asioita rennosti ilman turhaa säätyä. Jos tuntuu, että voitaisiin tulla juttuun, niin laitappa viestiä!

    Lue koko ilmoitus
  • Eli mitä olisi hakusessa: -iällä/sukupuolella/sijainnilla ei ole väliä -olisi kiinnostunut puuhastelemaan yhdessä netin kautta tai miksei tosielämässäkin Eli mitä voisimme tehdä netin kautta? -Tekstiroolipelata -pelata jotain online peliä, oli se sitten miniclipin kasipalloa tai steamin kautta kunnollisempaa peliä. -antaa mahdollisesti vertaistukea toisillemme tai jakaa elämänsuruja ja iloja keskenämme. -antaa haasteita toisillemme. Esimerkiksi piirustushaasteet ovat siitä kivoja että molemmat menee mukavuusalueensa ulkopuolelle kun mennään toisen toiveen mukaisesti!. Mikäli olet p-pohjanmaalta niin miksei tosielämäänkin voisi kehitellä jotain.Olen avoimin mielin eli tutustua voi niin kahvitellessa, jossain tapahtumassa tai vaikka lenkkipolulla. Shoppailemaankin saa mukaa jos siitä lähdetään. Olen myös miettinyt tanssikurssilla käymistä joten tässäpä olisi molemmille matalempi kynnys moiseen (sukupuoleen katsomatta) mikäli kiinnostusta aiheeseen olisi! :) Mikäli vähänkään kiinnostaa niin viestiä saa nakata, hämmenetään sitten yhdessä soppa. Yksityisviestillä on hyvä lähestyä ja pikaviestimiä löytyypi :)

    Lue koko ilmoitus
  • Uudet tuttavuudet hakusessa. Olen 49 v nainen Oulusta ja yhdessä tekemistä kaipaan ja juttukaveria. Voisi kokeilla jotain uutta lajia, käydä tapahtumissa, tulistella, mitä nyt keksitään.

    Lue koko ilmoitus
  • Hakusessa eläimistä ja luonnosta kiinnostunutta seuraa. Mieluiten 30-50 vuotiasta naista. Voi olla mistäpäin suomea tahansa. Ajatusten vaihtoa, arjen asioiden vaihtoa, omien lemmikkien kokemusten jakamista, mitä nyt elämä tuo tullessaan. Olen vajaa 50 v. nuorekas mies, tykkään luonnossa liikkumisesta, koirista, vaeltamisesta, matkailusta. Haaveena pidempi vaellus Pohjois-Suomessa, päiväretket Alpeilla ja vaellus Espanjassa. Laita viestiä, jään odottamaan. 😊

    Lue koko ilmoitus
  • Täällä tämmöinen 31-vuotias mieshenkilö vailla uusia tuttavuuksia! Olen työelämässä ja opiskelen myös samaan aikaan. Kiinnostuksen kohteena musiikki, kitarat ja kiipeily (boulderointi). Kiinnostaa myös ihan arkielämän jutut ja henkiset asiat. Varsinkin kiipeilyyn olisi mukava saada seuraa, tulee nyt yksin käytyä sitä tekemässä :) Sukupuolella ei väliä. Laita viestiä jos tuntuu että kolahtaa.

    Lue koko ilmoitus
  • Etsinnässä kavereita, suunnilleen samasta ikäluokasta olisi kiva😊 Oma aika kuluu enimmäkseen töissä ja vapaa-ajalla tykkään lukea ja kerätä kirjoja kun sille päälle tulen, maalailla ja liikkuu salilla tai luonnossa. Oon aika taiteellinen luonne, mutta muuten luonteeltani oon rauhallinen, empaattinen ja monipuolisesti tykkään kaikesta mahollisesta tekemisestä. Musta saa kyllä seuraa mukaan, mikäli haluttaa viihteelle tai vaikka kokeileen eri ruokapaikkoja. Haluaisin kaverin jonka kaa voitaisiin kokeilla kaikkee uutta, puhua ihan kaikesta ja tukea toista kun elämäntilanne niin vaatii.😇 Pistä rohkeesti viestiä 💛

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 34v Oulusta, etsin 26- 36 kavereita, ystäviä, kuuntelijaa, kahvittelu, lenkkeily, pelailu ja leffa seuraa=). kysy minulta lisää sit =). Olen luotettava, kohtelias, auttavainen ja rehellinen =). Harrastan valokuvausta, lenkkeilen ja uintia. Jos aloit kiinnostumaan minun ilmoituksesta ja laitathan viestiä :)

    Lue koko ilmoitus
  • Olen eronnut kolmen lapsen äiti. Monet ystävät ja tuttavat ovat kiireisiä, tai unohtuneet menneisyyteen. Seuraa lenkille, jutusteluun ja menoihin on vaikea saada!! Pidän lenkkeilystä, luonnosta, käsitöistä, teatterista, konserteista, kirppareista, leipomisesta ja välillä käyn salilla.. Lähialueretkeily kiinnostaa ja uusia harrastuksia olisi myös mukava kokeilla ja toki ne olisi yhdessä kivempaa! Erilaisiin tapahtumiin olisi myös kiva saada seuraa:) Asun lähellä Oulun keskustaa. Jos sinulla on samanlaisia ajatuksia niin tässä olisi mutkatonta seuraa tarjolla☺️ Kuulostaa treffi-ilmoitukselta, mutta this is only for women:) Olisi mukava löytää samanhenkinen nainen tai naisia ystäväksi. Deittailut ovat asia erikseen.. miehistä pidän, mutta hakusassa siis naisten juttuja:)

    Lue koko ilmoitus
  • Hei, olen kolmikymppinen mies ja etsin aluksi ainakin juttuseuraa tänne nettiin jos sellaista sattuu löytymään sopivia. Olen luonteeltani rauhallinen ja introverttiuteen taipuvainen, mustan huumorin viljelijä mutta en mikään tosikko tosiaankaan ja omaan vähän erikoisen oman huumorintajun. Mitä harrastan ja miten kulutan vapaa-aikani, niin kiinnostaa esim. yhteiskunnalliset aiheet, historia, kulttuuri, tiede. Ja aika paljon tulee kuunneltua äänikirjoja ja podcasteja ja luettua sekä tuijotettua sarjoja tai elokuvia, eli melko maltillista ajantappamista. Tosin olen kiinnostunut melko paljon eri aiheista, myös kevyemmistä niin monesti juttua riittää vaikka mistä. Ja jos pitäisi leikillisesti kuvailla mikä kiinnostaa niin kaikki paitsi äijäjutut ja muoti. Arki kuluu töissä ja vastapainona on pakko latautua eli ei houkuttele viihteellä käynti eikä festarit sun muut ryyppäjäiset tai mikään paikka missä on ryysis. Mieluiten vietän vapaapäivät omalla mökillä ainakin kesällä. Mutta en ihan täyserakkokaan ole ettenkö ikinä missään kävisi. Parhaiten tulen juttuun muiden yksinäisten kanssa ja sellaisten jotka kokevat ulkopuolisuutta kaikesta tästä meiningistä mitä nykyään on ja koko oravanpyörästä missä me eletään, siitä saisikin hyviä syvällisiä keskusteluita aikaan mikä merkitys tällä kaikella on. Hyvää syksyn jatkoa

    Lue koko ilmoitus
  • Hakusessa olisi ystäviä, joiden kanssa jutella niitä näitä ja syvällisempiäkin. Kiinnostuksen kohteita on luonto, koirat, eräily, itsensä kehittäminen henkisesti/fyysisesti. Minulle voi jutella ihan mistä vaan. Lähinnä haen meili kirjoitteluun ystävää. Vaan kukapa tietää kuin hyvä ystävyys syntyy, joten en sulje pois, etteikö voisi myöhemmin nähdä ja tehdä jotain ihan livenäkin. Rohkeasti vaan ottamaan yhteyttä.

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 35-vuotias nainen, asun Oulussa avopuolison, kissan ja Suomenlapinkoiran kanssa. Päivät meneekin yleensä kotona oleskellessa. Tykkään käydä keikoilla/festareilla, kierrellä kirppiksiä, piirtää, katsoa animea, lukea kirjoja, lauleskella ja kirjoittaa tarinoita. Haaveena olisi jossain vaiheessa kirjoittaa oma kirja. Jääkiekkoa tulee myös jonkin verran seurattua. Luonteeltani olen rento, empaattinen, huumorintajuinen (musta huumori on parasta), avulias, tykkään auttaa ja kuunnella ihmisiä. Nautin syvällisistä keskusteluista. Aluksi olen aika ujo ja varautunut, mutta yleensä se menee nopeasti ohi, varsinkin jos juttu luistaa hyvin. Olisi kiva löytää seuraa vaikka keikoille, kirpparikierrokselle tai johonkin muuhun tekemiseen, olen aika avoin kaikelle. Kuuntelen lähinnä metallimusiikkia. Sukupuolella tai paikkakunnalla ei ole väliä. Ilmoitus ei vanhene.

    Lue koko ilmoitus