Hei sinä mahdollinen tuleva ystäväni! Olisiko susta jakamaan arjen pienet ilot tai surut? tai ehkä vaan huoletonta ja hauskaa yhdessäoloa. Etsin elämääni uutta ystävää/kaveria (tai ehkä useampaakin), jonka kanssa voisi tehdä kaikkea kivoja asioita yhdessä ja pitää vähintäänki säännöllisesti yhteyttä. Jos ei päivittäin, niin ainaki viikottain. Arjessa viihdyn kävelyillä, keittiökokeiluissa, pelien parissa ja rennot liikunnalliset aktiiviteetit myös kiinnostavat sekä lautapelailu on hauskaa ajanvietettä :) Vanhoista kamuista moni muuttanut pois ja uusien löytäminen on vähän haastavaa, kun ei oikee tiedä missä sitä vois tutustua uusiin ihmisiin.. Baareissa en erityisemmin viihdy ennemminkin luonnossa tai kotosalla. Toivoisin sun olevan mieluiten Oulun alueelta tai ainakin suhteellisen läheltä mahdollisten tapaamisten onnistumiseksi. Mutta myös kirjeenvaihto voisi olla vaihtoehto jos sijaitset kauempana. Olen huumorintajuinen, empaattinen ja vähintäänki perusmukava tyyppi. Tykkään niin syvällisistä keskusteluista kuin rennommista ja huolettomistakin. Jos tuntuu, että meidän energiat voisi kohdata, laita viestiä. Tutustutaan kaikessa rauhassa, ilman paineita tai kiirettä, katsotaan mitä siitä syntyy vai syntyykö mitään :)
Löydä uusia kavereita.
Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.
Selaa kategorioita ja seuratoiveitaKaveri-ilmoitukset
1 282 ilmoitusta
Toiveena yhteydenottoja kirjoitteluun ja myöhemmin live tapaamisiin. Joskus yhteinen sävel voi löytyä nopeastikin. Harrastan liikuntaa ja kulttuuria eri muodoissa. Ikä on vain numero. Ota rohkeasti yhteyttä!
Oon 22v Oulusta ja ettisin kavereita niin vapaa-ajalle hengailuun, että pelailemaan. Suurimmaksi osaksi aika kuluu töiden tekoon, mutta olis kiva, että vappailla olisi joku kenen kanssa höpötellä ja viettää aikaa. Luonteeltani oon empaattinen, vissiin ihan mukavakin ja tuun juttuun oikeastaan kaikkien kanssa. Tykkään pelailla pleikalla ja väsäillä jotain omia käsityö-/askarteluprojekteja, kun niihin sattuu olemaan motivaatiota😅 Myöskin truecrime podeja ylikulutan. Tulkaa tutustuun, jee! Ei kiinnosta, mitä sukupuolta edustat tai minkä ikäinen oot. Pääasia, et tullaan juttuun!🤗 Saatan olla tääl melko epäaktiivinen, nii saa laittaa myös esim. Snp tai dc käyttikset, niin pyrin täältä niitä addaileen, kun ehdin😁
Seuratoiveet
Moikka, oon opiskelija ja asun tällä hetkellä Vaasassa. Luonteeltani enimmäkseen introvertti ja harrastukset sen mukaisia(pelit, sarjat, jne), mutta voin myös lähteä mukaan tapahtumiin :D Mieluiten haluaisin kavereita Vaasasta tai sen lähettyviltä, mutta en ole etäkaverisuhteita vastaan. Ilmoitus ei vanhene!
Seuratoiveet
Kristilliset arvot ovat minulle ykkösjuttu :) Etsin vain naispuolisia ystäviä.
Seuratoiveet
Etsin ystävää Oulusta, jonka mielenkiinnon kohteina olisi erityisesti koirat 😊 Luonteeltani olen toisista välittävä, iloinen ja empaattinen. Haen seuraa kasvokkain tapaamisiin, nettiystävälle ei ole tarvetta.
Seuratoiveet
Etsin tosiaan kaveria ajatustenvaihtoon, joko naamakkain tai (ainakin aluksi) kirjallisessa muodossa. En ole itse mikään varsinainen sosiaalisuuden perikuva (asun yksin ja muutenkin vietän aikaa paljon yksin), mutta tykkäisin kyllä keskusteluista ja maailman ihmettelemisestä yhdessä. Haussa olisi siis henkilö, jolla riittäisi tämmöiseen keskittymiskykyä ja kiinnostusta nykyisessä maailmanajassa. Tavallaan vaivaa se, että ihmiset tuntuvat nykyään vähän kärsimättömiltä ja pinnallisilta, ehkä tämän kaiken nettailun ja somettamisen takia, enkä ole onnistunut löytämään hyvää keskustelu/kirjoitteluseuraa. Minua kiinnostaa myös tosi paljon mitä ihmiset oikeasti ajattelevat kaiken pinnan takana. Voisitko yllättää minut iloisesti kuka oletkaan. 🙂 Itse olen siis 42-vuotias nainen.
Seuratoiveet
Etsinnässä olisi uusia ystäviä, sukupuolella ei ole väliä. Tykkään lenkkeillä, käydä elokuvissa ja retkeillä. Rakastan auringonlaskuja. Käyn kuntosalilla ja luen paljon kirjoja ja vietän muutenkin rauhallista elämää
Seuratoiveet
Moikka oon 26v mies Oulusta. Asunut täällä noin 2.5 vuotta ja ois kiva löytää kavereita samalta alueelta vaikka kahvitteluun tai peliseuraa, ei haittaa vaikka oiski kauempaa :D Mulla on 2 lasta ja oon kihloissa : ) Tykkään animesta, Pelaamisesta(Pc), kokkaamisesta, musiikista ja kitaran soittamisesta.
Seuratoiveet
Etsin uusia kavereita, joiden kanssa voisi viettää aikaa vapaa-ajalla. Voit laittaa viestiä, vaikka asuisitkin kauempana – uusia tuttavuuksia ei mielestäni ole koskaan liikaa. Vapaa-ajalla tykkään liikkua monipuolisesti. Harrastuksiini kuuluvat muun muassa luonnossa liikkuminen, kuntosali, pyöräily ja uinti. Lisäksi lähden mielelläni shoppailemaan, kahville tai muuten vain tekemään jotain kivaa yhdessä. Musiikkimakuni on todella monipuolinen: kuuntelen esimerkiksi dnb:tä, reggaeta, hiphopia, kotimaista musiikkia, klassista sekä listapoppia. Laita rohkeasti viestiä!
Seuratoiveet
Tilanneäly, introversio, älykkyys, verbaalinen nokkeluus, vastuullinen lapsenmielisyys, aitous, hymy ja ilo, meemit, suorapuheisuus välttelyn ja puhumattomuuden asemasta, aidot kuulumiset, kyvykkyys ilmaista itseään ja ajatuksiaan, kirjoittaminen, ihmismieli, mbti, hyveellisyys, ajattelu, ideoiden pallottelu, elämässä eteenpäin pyrkiminen, oma persoona ja omat tavoitteet. Luonto, luonnollisuus, taide. Kuulolla, mikäli keskustelu tämän tyyppisistä asioista kiinnostaa. Mainittakoon, että itseäni ei kiinnosta jutustelu pinnallisista asioista (mitä kuuluu, mitä teit viikonloppuna, mitä harrastat..) keskustelujen pääasiallisena ja ensisijaisena sisältönä. Tule sellaisena kuin olet, jos ilmoitus resonoi. 😊
Moii! 😇👋🏻 Etin seuraa arkeen: kaveria kenen kanssa vois ilman paineita hengailla ja viettää aikaa esimerkiksi tv sarjoja katellessa, tai ihan muuten vaan höpötellessä ja omia juttuja yhessä puuhastellessa 😄 Luonteeltani oon INFJ - mutta omilla sanoilla sanoisin oleva: empaattinen, avoin, pohdiskeleva, nauravainen, avaramielinen, luova, asioista helposti innostuva, + useimmiten aikas puhelias (ellei sosiaalinen patteri oo lopussa 🪫) :DD Mulla on paljon erilaisia mielenkiinnonkohteita jotka muuttuu koko ajan 😶🌫️ Tykkään esim: kattoo elokuvia ja tv sarjoja, lukee kirjoja, kuunnella musiikkia (ihan laidasta laitaan), tehdä käsitöitä, askarrella, käydä kirppiksillä ja museoissa, pelata lautapelejä (+ vähän tietokoneellakin) 📚📺🎧🎨🎟🎲 Ihan kaikenlaiset ja ikäset ihmiset on tervetullutta seuraa! Arvostan toisessa mm. huumorintajua, rentoutta, aitoutta, ystävällisyyttä ja halua oppia uutta. Jos yhtään kiinnostuit, nii laita vaan rohkeesti viestiä!! :) Lopuks vielä lyhyesti: Oon joitakin vuosia sitten muuttanu Tampereen suunnilta Ouluun ja täältä en oo oikein vielä saanu uusia kavereita. Oon tällä hetkellä kuntoutumassa takasin opintoihin, minkä takia jaksamisen kanssa on välillä vähän haasteita ✌🏻
Seuratoiveet
Etsinnässä aitoa juttuseuraa ja uusia ystäviä. Asun Seinäjoen lähistöllä. Ihmisenä olen suora ja rehellinen tyyppi, jonka kanssa tiedät heti missä mennään. Tykkään viettää aikaa ystävien kanssa, keittää kahvit, katsoa hyviä sarjoja ja liikkua metsässä koiran kanssa. Olen myös erittäin hyvä tarttumaan extempore ideoihin 🤩 Musiikki on mulle elämän eliksiiriä, sen myötä tulee käytyä usein keikoilla tai festareilla. Harrastan myös puskaparkkeilua, ja sellaista päämäärätöntä matkailua 🤗 Työt teen kotoa joten seuraa mieluusti kodin ulkopuolelle 😁 koiralenkeille ainakin pääsee hyvin helposti mukaan. 😊 Jos kaipaat seuraasi ihmistä, joka ei esitä mitään ja arkesi pyörii samantyyppisten asioiden ympärillä, niin laitahan viestiä. Olisi kiva tutustua.
Seuratoiveet
Olisi kiva löytää samanhenkistä ja suunnilleen omanikäistä seuraa, jonka kanssa voisi jutella niin kevyistä kuin syvällisemmistäkin aiheista. Olen rauhallinen, ystävällinen, melko ujo, mutta kuitenkin aika avoin persoona. Minulla on ollut elämässä jonkin verran vaikeuksia, ja toivoisin ettet olisi kovin tuomitseva, lisäksi jonkunlainen huumorintaju olisi suotavaa. Pidän muun muassa koirista, lautapeleistä ja tunnelmallisista illoista, ja viihdyn paljon kotona. Voidaan vaikka kahvitella, pelata lautapelejä tai muuta sellaista rentoa ja rauhallista. Olen avoin myös muille ehdotuksille, mutta mihinkään kovin urheilullisiin tai aktiivisiin tekemisiin en välttämättä ole paras vaihtoehto. Myös pelkkä viestittelyseura on tervetullutta, mutta ensisijaisesti toivoisin ihan livetapaamisiakin ainakin jossakin vaiheessa.
Oon aika huono kirjoitteleen tämmösiä ja muutenkin kertoon itsestäni, mutta mä yritän jotenkin. Mä oon vasta aloittanut opiskelut Oulussa oppisopimuksella, kun vaihdan alaa ja sitä myötä muuttanut tänne. Oulussa olen ennenkin kulkenut, mutta lähinnä käynyt vaan shoppailemassa. Olen luonteeltani ystävällinen, rauhallinen, vähän ujo, mutta jos pääsen kuoresta ulos niin osaan olla vähän menevämpi ja voi olla puhettaki tulee reippaammin. Harrastuksia minulla ei ole virallisesti, mutta tykkään vapaa ajalla pelailla konsolilla, kuunnella musiikkia, tehdä käsitöitä joskus, käydä joskus lenkillä, katsoa sarjoja ja leffoja. Olisi kiva tehdä vapaa ajalla jotakin uutta ja saada uusia kokemuksia. :) Kavereita mulla ei ole ollut sitten ala-asteen, kun koulua olen joutunut vaihteleen useampaan kertaan ja kaverit sitten jäi vanhoille paikkakunnille. Olis kiva löytää joku tai jotkut keiden kanssa vois hengailla ja osaisi viedä mut mun mukavuus alueen ulkopuolelle joskus. Voitais vaikka käydä kahviloissa, shoppailla, pelata jotakin, joskus vaikka baarissakin käydä ja mitä nyt nykyään kaverit tekeekään. (✿^‿^) Lomilla tykkään käydä mökillä ja siellä viettää aikaa luonnossa, pihalla hommia tehdessä sekä saunoa. Kesäisin on tullut tavaksi käydä ainakin yksillä festareilla siskon kanssa, mutta se ei onnistu enää ens kesänä, kun hänellä on muuta hommaa silloin. Joten voitais yhdessä käydä joillakin festareilla. Olisi kiva löytää aika lailla omaa ikä luokkaa n. 20-24v joilla olisi jotakin samaa tai ei mitään samaa mutta kiinnostuit tästä ilmoituksesta. Laitakaa vaan viestii niin vastailen niihin sitten. Eipä mulla varmaa mitään menetettävää oo, kun tän tänne laitan. Paitsi se pari tuntii minkä käytin tän kirjoittamiseen. ¯\_༼ ಥ ‿ ಥ ༽_/¯ PS. Hakemus ei vanhene, niin laita rohkeasti viestiä mulle. (. ❛ ᴗ ❛.)
Heipä hei, nykyisin elämäni pyörii käytännössä ja ainoastaan töiden ja kodin välillä, joten olisi ihan mukava saada jotain muutakin aktiviteettia elämään. Jokin harrastus olisi aika kiva aloittaa kun nekin kuuluu nykyisin yllä mainittuihin kahteen asiaan. Nuorempana pelasin enemmälti sulkapalloa ja tennistä, joten ne voisivatkin luonnistua oivallisesti, en sano että hyvin nykyään, mutta luonnistuu. Kiipeily voisi olla myös sellainen mikä olisi kiva aloittaa ja kunnhan säät rupiaa olemaan kohillaan niin moottoripyörä pärähtää taatusti käyttöön. Pelaamista harrastan myös, pääosin pc ja ps5 käytössä. Mitään ei suljeta pois ja kaikkea voi aina kokeilla, eli yhteyttä voi ottaa jos nappasi kiinnostuskiikareihisi mikään näistä. Oulun seudulle sijoittuva haku, ei pelkästään Oulu. Kattellaan!
Seuratoiveet
Etsiskelen uusii ystäviä vaikka liikkuu luontoon retkelle, käymään kahvilla lammen rannalla kattoo aallokkoo ja kuuntelee hiljaa luontoo, kattelee sarjaa, lähtee mökkeilee järven rannalle, viini-iltaa (sivistyneesti lasilliset vai) tekee vaiks unelmakarttaa pelaa korteilla tai lautapeleillä jne mitä nyt keksiikää. Baareihin en lähde enkä tykkää juhlia mut valituilla lemppari artistien keikoilla käyn klubeilla tai festareilla ihan vaa kuuntelee keikan(päihteettömällä linjaa). Mie oon pian 24v, vasta valmistunut kodinhuoltaja, asustelen koiran kaa pienes mumman mökiis maalaiskylässä. Harrastelen lenkkeilyä/retkeilyy, perus lihaskunnon ylläpitoa(kotisalilla) ja talvisin hiihtelen/luistelen jaksamisen mukaa/sen miten nivelet kestää keliä, arki koostuu lähinnä harrastuksista kodin lämmittelystä/omk talon erijutuista ja opiskelusta(amkissa) välillä töistä. Oon luonteeltani alussa tosi ujo jännittäjä ja ahdistuja enkä tiedä mistä pitäs alottaa puhua mut ystävänä oon kuullu et olisin lojaali/luotettava, extempore juttuihin mukaan lähtijä, rehellinen, avoin, empaattinen ja perhe kuvailee terapeuttiseks kuuntelijaks/positiiviseks kannustajaks. Pyrin hyväksyyn kaikki sillaa kun on, yritän ystävänä kumminki tukea parhaani mukaan sen mitä osaan ja voin ja aina voi oppia uutta.<3 Tervetuloo jubailees ja kyselee vaiks jotaa. En eti parisuhdetta, mullon ihminen kenen kaa löyty jalkojen alle kantavaa maata ja värit maailmaan!
Seuratoiveet
Hei. Täällä kirjoittelee 30v ikää lähestyvä nainen Oulusta. Luonteeltaani olen huumorintajuinen, rauhallinen, eläinrakas (varsinkin kissat ❤️🐈), avoin, hyvä kuuntelija, introvertti ja ainakin aluksi ujo. Tykkään pelata lautapelejä, käydä kirppiksellä, nuotioretkillä, kahviloissa, reissata Suomessa ja mitä milloinkin 😊 Toivoisin elämääni kavereita joiden kanssa tehdä mukavia asioita ja jakaa niin ilot kuin surutkin 🫶🏻
Hei, Etsin naispuolisia kavereita viettämään vapaa-aikaa esim. leffan tai illanvieton merkeissä. Olisi kiva löytää samanhenkinen tyyppi, jonka kanssa voisi jutella mistä vaan. Olen lapseton, työssäkäyvä ja asun yksin keskustan lähellä.
Hei, kaipaan elämääni uusia ystäviä joiden kanssa viettää aikaa. Muuttojen vuoksi minulla on riittävästi sähköposti- ja puheluystäviä että niitä en kaipaa yhtään lisää. Kaipaan kohtaamisia... tekemisellä ei niinkään väliä jos kemiat toimii =). Tykkään käydä kävelyillä, juoksulenkeillä, rentoutua, käydä elokuvissa tai kattoa kotona elokuvaa, rupatella kahvittelun merkeissä, käydä luontopoluilla ja grillata makkarat päälle, kokkailla, käydä keilaamassa, paint&party-tapahtumat ovat myös ihan huippuja, käydä yksillä tai parilla, nauttia herkullisista jäätelöistä ja salmiakista, pidän kiipeilystä, ompelusta / käsitöistä, lautapeleistä, puusaunan lämmittämisestä ja saunomisesta, avannossa on tullu käytyä muutaman kerran tänä talvena,... jne. Jos jotain en listannu niin ehdota vaan, kokeilen kyllä mielellään myös uusia juttuja. Itte oon 44v nainen, sukupuolella tai iällä ei ole merkitystä mutta mitään seurustelukumppania en etsi. Vaan ystävää/ystäviä jonka kanssa viettää aikaa, jutella ja nauraa.
Seuratoiveet