Siirry pääsisältöön

Löydä uusia kavereita.

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Selaa kategorioita ja seuratoiveita

Kaveri-ilmoitukset

597 ilmoitusta

  • Hei sinulle, Olen 41 vuotias mies Oulusta. Vapaa-aikanani nautin luonnossa liikkumisesta ja retkeilystä. Minulla on koira, jonka kanssa tuleekin kuljettua paljon lähimetsissä. Pidän myös mm. kirppiksistä, lautapeleistä, käsitöistä, pyöräilystä, musiikista, eläimistä, maalaamisesta ja kivojen sarjojen katselusta. Olen ehdottomasti enemmän koti-ihminen, kuin kaupungilla menijä. Aluksi saatan olla hieman varautunut uusien ihmisten seurassa. Small talk ei kuulu minun vahvuuksiini, mutta kun olen tutustunut toiseen, olen hyvinkin avoin ja puhelias. Olen jäänyt leskeksi 4 vuotta sitten ja sen jälkeen elämä on ollut paikoin kovin yksinäistä. Tällä hetkellä asustelen kaksin koirani kanssa. Koen monesti, että oma näkemykseni ihmisistä ja tästä maailmasta on aika erilainen, kuin ns. tavanomaisella ihmisellä. Minun mielelläni koettuna tämä maailma ei aina tunnu kovinkaan kauniilta tai turvalliselta paikalta. En oikein siedä pinnallisuutta, ahneutta, suvaitsemattomuutta ja teennäisyyttä. Olen aina kokenut olevani enemmän tai vähemmän ulkopuolinen ja erilainen. Olen vaativa itseäni ja hieman myös muitakin ihmisiä kohtaan. En odota ystävältä kuitenkaan mahdottomia, vaan ihan sellaisia tavallisia perusarvoja ja toisia kunnioittavia käytöstapoja. Minulle itselleni tällaisia hyvin tärkeitä arvoja elämässä ovat esim. rehellisyys, suvaitsevaisuus, aitous ja turvallisuus. Toivoisin sinulta avointa mieltä, aitoutta ja aitoa halua katsoa voisimmeko ystävystyä. Toivon että löytäisin sellaisen ystävän kenen kanssa voisi nähdä ja tehdä kivoja ja ihan niitä tavallisiakin arjen asioita yhdessä. Ensin voisimme kuitenkin kirjoitella täällä ja katsoa tuleeko molemmille sellainen tunne, että haluttaisi tavata livenäkin. Sukupuolellasi tai iälläsi ei ole väliä, mutta olen jostain syystä ollut aina enemmän samalla taajuudella naisten, kuin miesten kanssa. Mukavaa olisi tietenkin, jos olisit suunnilleen samaa ikäluokkaa ja katsoisit maailmaa suunnilleen samanlaisten verhojen takaa. Minulla on epätyypillinen autismi, jota ihmiset eivät yleensä edes huomaa, ellen siitä kerro heille. Haluan kuitenkin tuoda asian nyt heti esille. Olen ihan tavallinen ihminen, jolle tietyt asiat ovat vain hieman haastavampia, kuin tavanomaisille ihmisille ja joka kuormittuu joistakin asioista helposti. Itse koen sen, että aistin tätä maailmaa eri tavalla, hyvin myönteisinä asiana. On mukava aistia, niin sanotusti pintaa syvemmältä. Olen työskennellyt sote-alalla ihan viime vuosiin saakka, mutta tällä hetkellä olen työttömänä.  On vaikea yrittää kertoa itsestään näin lyhyesti. Jos kuitenkin tunnistit itsessäsi jotain samaa, niin olisi kiva jos otat yhteyttä. Katsotaan sitten tulisiko meistä ystäviä toisillemme.' "Jos sinulla on yksi ystävä, olet rikkaampi kuin jos sinulla olisi kymmenen kaveria" Sellainen vielä tähän lopuksi, että minulla ei valitettavasti ole Discordia käytössä.

    Lue koko ilmoitus
  • Kaveri etsinnässä työssäkäyvälle koiranomistaja miehelle ulos ja sisälle. Harrastan kuntoilua, kirjoittamista, shakkia, mökkeilyä, vapaaehtoistoimintaa, järjestysmieheilyä. Työssäkäyvä oon kokopäiväisesti. Oon luotettava, hauska, ystävällinen. Ystävyys ei katso ikärajaa.

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka, olisi ilo ☀️ tutustua uusiin Ihmisiin 😊 Arvostan aitoja, lojaaleja ihmissuhteita. Hyviä keskusteluja. Rentoja yhteisiä menoja (kahvittelu, teatteri, konsertit, liikunta, jne..). Olen lämmin ja iloinen, reilu 50- vuotias nainen. Omaan terveet elämäntavat. Jos kemiamme kohtaavat, sitten voisimme tavatakin. Vastailen viesteihin tänne, en sähköposti/vierasviesteihin, kiitos.☀️

    Lue koko ilmoitus
  • Kaveria liikunnan pariin ja muuhunkin maailman parantamiseen. Iällä tai sukupuolella ei väliä. Harrastuksia kuntosali, lenkkeily, eri pallolajit, kuntoportaat jne.. En vastaile enää s-postitse kun suurin osa jättää vastaamatta. Eli viestit vain tämän saitin kautta.

    Lue koko ilmoitus
  • Reilu nelikymppinen introvertti etsii samanhenkistä seuraa. Viihdyn paremmin kahdestaan kuin isossa porukassa, enkä kaipaa jatkuvasti menoa tai ohjelmaa. Tykkään luonnosta, metsästä, sateesta, kauhuleffoista ja -kirjoista, vähän oudosta ja kuivasta huumorista ja siitä että toisen seurassa voi olla rennosti oma itsensä. Kahvi, kävely, leffa, yksillä käynti, joku pieni reissu tai ihan vaan viestittely toimii hyvin. En etsi bilekaveria enkä ihmistä jonka kanssa pitäisi olla koko ajan tekemässä jotain. Olis kiva löytää joku, jonka kanssa juttu kulkee luontevasti, voi nauraa ihan typerille asioille ja välillä puhua vähän syvällisempiäkin 😊

    Lue koko ilmoitus
  • 52v savuton, yksin asuva, sote- alan opiskelija/ työssä käyvä mies Oulusta, etsii oululaista luotettavaa ystävää, jonka kans vois jutella elämän eri asioista, liikkua yhdessä, viettää yhteistä aikaa vapailla mm kierrellä eri paikoissa, käydä kahveilla, syömässä, ulkoilla, mitä nyt keksitäänkin😊. Ehkä sitä 'oikiaakin'..😉😁 Baarielämä ei niin hirveesti kiinnosta, joten niihin et minusta seuraa välttämättä saa. Miksei silloin tällöin yhdellä taikka kahdella drinkillä, mutta muutoin arvostan nykyään ihan muita asioita. Juoksut on siis juostu😂 Rohkeasti miehet ja naiset yhteyksiä!

    Lue koko ilmoitus
  • Aiempien tällaisten kokeilujen yhteydessä minua tutustumismielessä lähestyneet ovat olleet lähinnä sellaisia, jotka itse ovat jääneet ulkopuolelle, ovat omien haasteidensa takia kokeneet esteitä ihmissuhteiden luomisessa, tai ovat vain muuten kavereiden tarpeessa. Oman kokemukseni mukaan asioiden eteneminen ei näissä tapauksissa loppujen lopuksi tahdo toimia, pysähtyen useimmiten omien taitojeni puutteeseen. Tarvitsen vain elämääni jotakin enemmän; sellaisia, jotka kykenisivät toimimaan tukiverkkona. Olen tosiaan tilanteessa, jossa elämääni ei ole jäänyt sellaisia läheisiä ihmisiä, jotka pystyisivät elämässäni isommin mukana olemaan. Sosiaalisissa tilanteissa tuttavuustasolle pääseminen ihmisten kanssa ei vain tahdo onnistua, ellei toisella ole taitoja ja halua tutustua, koska omat kykyni vuorovaikutuksessa ja kontaktin ottamisessa ovat siinä määrin rajoittuneet, eivätkä monet muut taustallani olevat vaikeat kokemukset myöskään ole asioita olleet helpottamassa. Koen tämän johdosta olevani niin sanotussa umpikujatilanteessa. Aikani kuluu nykyään pääosin kotona ilman että monesti saan kummempaa tekemistä aikaiseksi. Olisi tosiaan hyvä, jos osana elämääni olisi ihmisiä, jotka voisivat läsnäolollaan helpottaa tilannettani tuomalla ympärille hyvää ilmapiiriä ja tietynlaista turvaa, ihanteellinen olisi vaikka ihan muutamasta ihmisestä koostuva piiri, yhdestäkin voi toki alustavasti lähteä. Varsinkin viestiyhteydellä keskustelu ei taidoillani oikein luonnistu, eli voisi olla hyvä jos pian onnistuisi vaikka nähdä. Tekemiseksi seurassa kelpaa ihan vaan vaikka käveleminen tai istuminen jossain, voi kyllä muutakin miettiä. Toivon yhteydenottoja sellaisilta, joilla on vakaa elämäntilanne, ja joilla on taitoja tulla monenlaisten ihmisten kanssa toimeen. Mieluiten omasta ikäryhmästäni, muutaman vuoden ero suuntaan tai toiseen ei haittaa. Sukupuolen osalta olen sinällään avoin, naispuolisen kanssa tosin saattaa ehkä helpommin onnistua olla avoimempi joistain itseeni liittyvistä asioista. Toivoisin seuraksi myös ihan lähellä asuvia, että pystyisi kunnolla tekemisissä olemaan. Muutto Etelä-Suomeen päin on myös ollut mietinnässä, sitäkin asiaa hoitaessa voi jonkinlainen apu olla ihan tarpeen.

    Lue koko ilmoitus
  • Oon 22-vuotias nainen ja etin uusia oikeita ystäviä! Tykkään rennosta hengailusta ja extempore jutuista. Oon avoin kaikkeen kivaan erilaiseen tekemiseen. Olis super löytää uusia samanhenkisiä ystäviä. Voitais käydä just esim lasillisella, kahvilla, urheilemassa, shoppailemassa tai oikeestaan mitä vaan

    Lue koko ilmoitus
  • Eipä tässä oikeen ole mitään erikoisempaa kerrottavaa minusta muutakun että oon sirkuksen johtaja kavereiden kesken 😎 Useiten huumoria löytyy matkasta ja se tuppaa välillä olemaan aika ronskia mutta jos siitä selviää nii luultavasti tullaa toimeen! Peli ja höpöttelyseura kelpaa aina ihan sama missäpäin suomee asustelee. Sukupuolella ei oo mitään merkitystä mutta ikähaarukkaa jos saa siihen 28v tai alle nii ollaan hyvissä vesissä 😅😌

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! 👋🏻 Tajusin, että elämässä voisi olla vähän enemmän yhteisiä kahvihetkiä ☕️, lautapelejä 🎲 ja extempore-ideoita kuin pelkkää yksin kotona pyörimistä, joten kokeillaan kaverihakua. Luonteeltani olen ambivertti, ystävällinen, luotettava ja ikuinen opiskelija. Tykkään omasta rauhasta, käsitöistä, salilla käymisestä ysärin tahtiin 🎶, sarjoihin ja elokuviin uppoutumisesta, mutta välillä huomaan kaipaavani myös seuraa ja ajatusten vaihtoa. Olisi hauska löytää seuraa esim. sulkapalloon 🏸, pyöräilyyn🚴, leffailtoihin 🎬 tai rentoon hengailuun 🎳. Tykkään myös laittaa ruokaa, pelata lautapelejä tai pleikkaria — tai tehdä extempore-juttuja ilman sen kummempaa suorittamista. Rennolla meiningillä — jos kuulostaa tutulta, viestitellään 🌿

    Lue koko ilmoitus
  • Hei, Olen 20v tyttö Oulusta, joka haluaisi tutustua uusiin ihmisiin ja saada lisää kavereita. Haluaisin kavereita lähialueelta ja aikalailla samaa ikäluokkaa Tykkään kulkea luonnossa, pelata pelejä joten peliseura kiinnostaa sekä lukea kirjoja. Musiikki on myös lähellä sydäntä. Saatan olla aluksi hiukan hiljaisen oloinen, mutta se muuttuu, kun ollaan tutustuttu

    Lue koko ilmoitus
  • Etsin Kaveri liikunnan pariin, kuntosalille tai mailapelin pelaamiseen ja miksei kävelylenkeille. Painopudotus on se tarkka asiaa.

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! Täällä huutelee 26 vuotias pelastaja opiskelija Oulusta. Opiskelen itse kuopiossa, mutta silti puolet ajasta tulee vietettyä täällä Oulussa. Luonteeltani olen hyvinkin rento ja mielestäni asiallinen. Olen hyvin empaattinen ja se näkyy minussa monella tavalla. Monesti törmään tilanteisiin joissa laitan muut ihmiset itseni edelle ja huolehdin ensisijaisesti, että ihmisllä lähelläni olisi kaikintavoin hyvä olla. Kuvailisin itseäni sosiaaliseksi introvertiksi, pidän aidosti uusiin ihmisiin tutustumisesta, mutta samalla ajoittain kaipaan aivan yksinoloakin ja läheisten ihmisten seuraa jossa saa täysin vapaasti olla ja ladata akkuja tulevaa varten. Olen hyvin liikunnallinen ja se on myös osa edellistä työnkuvaani. Olen toiminut koko aikuisikäni mm liikunnanopettajana ja ryhmäliikunta ohjaajana. Harrastuksiini kuuluu Crossfit, pyöräily, lenkkeily ja oikeastaan lähes mitä tahansa jossa saa liikkua vapaasti ja toivottavasti vielä hyvän seuran kera. Vastapainona pidän myös vähintänkin yhtä paljon rauhallisesta oleskelusta, ruoanlaitosta, koti-illoista elokuvista ja videopelaamisesta. Jos täältä löytyisi joku samoilla ajatuksilal liikenteessä oleva seuraksi vaikkapa crossfitin tai lenkkeilynkin pariin ja miksipä ei muuhunkin niin rohkeasti saa laittaa viestiä tulemaan :) PS: Sinä joka laitoit viestiä 16.9 klo 15:32, laitatko jonkun vaihtoehtoisen paikan jossa voin ottaa sinuun yhteyttä. Ei anna vastata sinuun profiilisi täällä koska se on piilotettu :)

    Lue koko ilmoitus
  • Oon 27-vuotias oululainen nainen ja toivoisin mun elämään lisää kavereita. Opiskelen ammattikorkeassa ja vapaa-ajalla tykkään esim. ulkoilla, soittaa pianoa ja liikkua. Tykkään myös kokeilla uusia asioita ja lähden usein innokkaasti mukaan kaikenlaisiin ideoihin! Oon kuitenkin perusluonteeltani aika rauhallinen, sekä myös empaattinen ja avarakatseinen ihminen. Olis kivaa löytää ystävä, jonka kanssa keksiä yhteistä tekemistä ja jakaa elämän iloja ja suruja :) mulla on kumppani, joten etsin vain ystäviä.

    Lue koko ilmoitus
  • Kuten otsikosta voi päätellä, olisin kiinnostunut keskustelemaan (/tutustumaan) sellaisten ihmisten kanssa, jotka pystyvät tuntemaan muiden ihmisten energioita, ainakin tasolla positiivinen/negatiivinen. Itselläni on vastaava aistimiskyky ollut pikkupojasta asti, vaikkakin en siihen kiinnittänyt mitään sen kummempaa huomiota aikaisemmin elämässäni. Parin viime vuoden aikana olen tutkinut asiaa systemaattisemmin, ja se on saanut minussa aikaan aidon uteliaisuuden kyseistä ilmiötä kohtaan. Ja nyt tuo uteliaisuus käytännössä ajoi minut kirjoittamaan tämän hakutekstin. Kasvoin varsin narsistisessa perheessä ja hieman myöhemmin elämässäni, siis aikuisiässä, joudin sisarukseni narsistisen hyväksikäytön kohteeksi. Noiden kokemusten jälkeen olen sivistänyt itseäni ihmisen käyttäytymisen suhteen länsimaisen psykologian, mutta myös esimerkiksi Tolteekki-opetusten (mukaan lukien muut shamanistiset lähestymistavat) kautta. Olen perehtynyt myös hieman neurotieteeseen ja hermojärjestelmän sekä aivojen toimintaan. Luonnollisesti analysoin myös omaa käyttäytymistäni ja harrastan meditaatiota. Edellä kuvattu on pintaraapaisu tutkimistani asioista. Tutkin asioita ilman ennakkoasenteita, mutta kuitenkin varsin analyyttisesti. Siis, jos täällä sattuu olemaan ihmisiä, jotka kokevat tuntevansa toisten ihmisten energioita, ja joilla on myös mahdollisesti traumaattisia kokemuksia esimerkiksi narsistin kanssa toimimisesta/elämisestä, mutta jotka riippumatta mahdollisesti traumaattisista taustoistaan puskevat eteenpäin omassa elämässään, niin laittakaa ihmeessä viestiä, jos keskustelu kyseisistä teemoista (toki muistakin asioista voi luonnollisesti keskustella) kiinnostaa. Iällä tai sukupuolella ei ole väliä.

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! Etsin kavereita Oulun alueelta. Olen 18v ja muutin viime syksynä Ouluun. Kavereita en ole oikein saanut aikaiseksi täältä hankkia niin koitan nyt tätä kautta ettiä 😅 Arki menee koulussa ja töissä käydessä, käyn semiaktiivisesti salilla ja myös ratsastan :) Kaipaisin seuraa ihan vaikka perustekemisiin: kahvilla käyntiin, shoppailuun, kävelylle tai vaikka viinittelyyn. Uusien ihmisten kanssa saatan olla hiljainenkin mutta tutustuessa alan kyllä rentoutumaan ja olemaan oma itseni :D tuun kuitenkin kaikkien kanssa toimeen 💕Saa rohkeesti laittaa viestiä niin tutustutaan! Olen parisuhteessa joten etsin pelkästään kavereita! 😊

    Lue koko ilmoitus
  • No mitäs tähän keksis.. Moi, oon tosiaan 19v introvertti jätkä oulusta. Yleisimpiin mielenkiintoihin kuuluu musiikinteko koneella, kitaransoitto, kirjojen luku, videopelit, anime. Oon kyllä avoin vähän kaikelle tho sillä oon adhd npc. Vapaa-aika menee aikaisemmin mainitsemieni harrastuksien parissa, mukaanlukien kävelyt ja muut random aktiviteetit ofc. Tykkään huumorista (musta varsinkin) erityisen paljon vaikka en olekaan erityisen hauska :D. Siitä huolimatta rakastan heittää läppää siitä sun tästä oli se nyt sitten kuin huonoa tahansa. Sosiaalitaidot ovat vähän ruosteessa tällä hetkellä joten toivottavasti ei haittaa :D Munkaa voi olla ihan oma ittensä ja oikeastaan yleensä tuun helpommin toimeen neuroepätyypillisten kanssa sillä oon itsekin vähän outo kala meressä. Ota yhteyttä jos kiinnostaa vaikka aluksi discord Vc ja hengailu kuten vaikka kävelyt ulkona tai vaikka koripallon heittely (mitä ikinä nyt julkisesti) Ps: älä ota yhteyttä jos olet umpimielinen, rasisti, tai harrastat toksista maskuliinisuutta.

    Lue koko ilmoitus
  • Moi! Oon heinäkuun alussa Ouluun muuttanut 20-vuotias nuori ja haluaisin löytää kavereita täältä. Tykkään käydä salilla ja olisi kiva saada kaveri, jonka kanssa siellä kulkea. Tykkään myös lenkkeillä, käydä elokuvissa, shoppailee ja käydä myös terdellä. En oikeen hyvin vielä tunne Oulua, niin paljon ois paikkoja mitä on testaamatta ja näkemättä. Ois kiva löytää samanhenkisiä kavereita täältä ja tehä yhdessä kaikkee kivaa☺️

    Lue koko ilmoitus