Siirry pääsisältöön

Löydä uusia kavereita.

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Selaa kategorioita ja seuratoiveita

Kaveri-ilmoitukset

280 ilmoitusta

  • Olen 24-vuotias ja asun Lahden Nastolassa. Etsin ystävää, jonka kanssa voisi viettää aikaa ja jutella kaikesta. Tällä hetkellä miun arki on aika tylsää ja yksinäistä joten olisi kiva saada juttelu seuraa ja tehdä jotain muutakin kuin olla vaan kotona. Tykkään lukea, piirtää, katsella sarjoja ja elokuvia, kuunnella musiikkia sekä valokuvailla keräilemiäni Pullip-nukkeja, joita voisin sanoa lukemisen ohella harrastuksekseni- ne ovat minulle todella tärkeitä ja rakkaita<3 Myös eläimet ja luonto ovat todella lähellä sydäntäni ja tällä hetkellä perheeseeni kuuluu porukoideni ohella kaksi koiraa sekä kaksi omaa kissaani. Olen rauhallinen ja avoin enkä tuomitse ketään, En kuitenkaan tykkää käydä baareissa, sillä olen absolutisti. Olisi mukava löytää samanhenkinen ihminen (sukupuolella ei väliä). Laita rohkeasti viestiä, jos haluaisit tutustua😊

    Lue koko ilmoitus
  • Moro, Täällä olis 29-vuotias opiskelija Lahdesta. Luonteeltani olen enemmän introvertti joka tule paremmin toimeen pienemmissä porukoissa. Päivisin aika menee opiskellessa, mutta iltaisin ja viikonloppusin on aikaa, jota kulutan joko kavereiden kanssa pelaillessa tai muiden harrastusten parissa. Erilaisia harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita on aika paljon, mutta jos pari luettelen, historia, videopelit ja lukeminen. Tulee myös käytyä valokuvaamassa aina kun jaksaa ja sää sallii. Hakusessa olis suunnilleen saman ikänen +/- 5 vuotta, mutta ei ole kiveen hakattu, sukupuolella ei ole väliä. Voit olla mistä tahansa päin, myös ihan peliseuraa on hakusessa, mutta olisi myös kiva tutustua ihmisiin joita voisi tavata ihan kasvotustenkin joskus.

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 18-vuotias, kesällä 19, muunsukupuolinen ja autistinen nuori Lahdesta. Etsiskelen samanikäisiä (17-25v) ystäviä ympäri Suomea, mutta mieluiten Lahdesta tai lähialueilta! Olisi ihanaa nähdä ihmisia kasvokkain ja käydä kahvilla, kirppareilla tai kävelyllä luonnossa. Minulla ei ole oikeastaan koskaan ollut paljoa kavereita erityispiirteideni takia, joten ajattelin nyt kokea onneani tällä sivustolla. Vapaa-ajalla tykkään piirrellä, pelata, virkata ja urheilla. Olen myös todella kiinnostunut uskonnoista, historiasta ja biologiasta! Minulle saa aivan vapaasti laittaa viestiä! Saatan olla aluksi todella ujo ja vastata hitaasti, mutta koitan parhaani. :)

    Lue koko ilmoitus
  • Oon 24 vuotias likka vailla kavereita/luotettavaa juttuseuraa. Mulla on 4 ja 2 vuotiaat staffi urokset, niiden sekä töiden ympärillä arki onkin tässä nyt pyörinyt. Vapaa-aikana tykkään myös olla paljon mökillä, jos säät niin sallii! Tykkään: ulkoilusta/lenkkeilystä (en oo kuitenkaan mikään himo urheilija), yksillä käymisestä vaikka jollain terdellä, koti-illoista/illanvietoista ja välillä myös tykkään olla ihan omissa oloissa. Kaverit on vuosien varrella vähentynyt ja tällä hetkellä niitä ei ole oikeastaan yhtään. Olis kiva jos tätä kautta löytyis samanhenkisiä ja luotettavia ihmisiä joiden kanssa vois jutella ja toivottavasti joskus myös ihan nähdä kasvotustenkin! Iällä tai sukupuolella ei ole väliä. Toivottavasti joku lukija innostuu ja kokee, että ollaan samanhenkisiä ja ottaa muhun rohkeasti yhteyttä🫶🏼

    Lue koko ilmoitus
  • Etsin uusia ystäviä joiden kanssa voisi jutella mistä tahansa. Lisäksi Liikuntaa, pelailua yhdessä, syvällisien keskustelu. Mitä vaan keksitään. Olen hyvä kuuntelemaan ja antamaan vinkkejä. Aikuisiällä on vaikea tutustua keneenkään ja olen todella varsutunut aluksi. Mutta kun tutustutaan ja uskallan olla oma itseni niin olen nauravainen, huumorintajuinen, hauska, ystävällinen, lämminhenkinen, luotettava tyyppi. Itse harrastan esimerkiksi frisbeegolfia, salibandyä ja futista. Joskus olen ollut kova myös pyöräilemään. Lenkkeily käy myös. Videopelit, lauta ja korttipelit, sekä triviat suosiossa myös. Seuraan aktiivisesti urheilua myös. Maantieto, tiede, historia ja psykologia ja mytologia lähellä sydäntä.

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! Olen 27-vuotias, hiljattain Lahden seudulle muuttanut omakotitaloelämään totutteleva eläinrakas höpöttelijä 🦧 Mulla olisi kaikki maailman aika tehdä, nähdä ja kokea yhdessä, mutta ei ystäviä/kavereita/tuttavuuksia kenen kanssa jakaa sitä aikaa. En tunne näiltä suunnilta vielä ketään, mutta kaipuu sosiaaliseen elämään on kroonisen kova. Varsinaisesti en harrastele mitään, tällä hetkellä päivät täyttyvät keikkatyön lisäksi enemmänkin arkisista ajanvietteistä kuten esimerkiksi kävelylenkit, ulkoilu, pienet luontoretket, leipominen, leffaillat, remppailu, palapelien väsäily, päiväretket ja kevytmuotoinen taiteilu. Muutoin olen persoonaltani empaattisen huolehtivainen, mukautumiskykyinen ja usein höpsöttelevä herkuttelija, jolle harvoin mikään ehdotus on liian spontaania. Rakastan auringonpaistetta, eläinten paijaamista, kukkasia, museoita, mekkokelejä, laadukkaita trillereitä, saunomista, kakkuja, sekä toisten ilahduttamista 💐 Mulle on erityisen tärkeää olla ystävyyssuhteissani aidosti aktiivinen, vastavuoroinen ja luoda ympärilleni kaikinpuolinen turvallinen ilmapiiri 😊 Haluaisinkin siis löytää täältä lähiseuduilta (Päijät-Häme) tositarkoituksella seuraa, jonka kanssa aidosti päästä matalallakin kynnyksellä jakamaan tätä arkea ja toki juhlaakin sen kohdalle osuessa. On se sitten retkeilyä, kahvittelua, kyläilyä tai mitä tahansa, ei aktiviteetilla niin merkitystä, vaan sillä yhteydellä ja kohtaamisella 🤗 Olen itse lapseton, mutten tietenkään säiky jos sinulta niitä löytyy! Olen myös naimisissa, joten senkaltaista seuraa ei ole haussa. Ikä/sukupuoliero suuntaan tai toiseen ei ole minulle ongelma, jos ei se ole sitä sinullekaan 🙏🏻

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka, oon koht 25-vuotias nainen, parisuhteessa. Asun lahessa, saikulla tällä hetkellä mt ongelmien takia. Tykkään vapaa-ajalla ajella, käydä kahvilla, leipoa, kattoa sarjoja, käydä kävelemässä, kirppareilla. Välillä myös baarissakin tai vaikka vaan yhellä terasilla. Saatan olla alkuunsa vähä hiljasempi, mut kun tutustuu ni sit juttuu tulee kyllä. 😁 Oon omasta mielestä mukava, ystävällinen, rento yms. En etsi parisuhdetta. Ota yhteyttä jos tuntuu siltä :) Somet saa kysymällä, snäppiä tulee eniten käytettyä tällä hetkellä.

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 20-vuotias nuori aikuinen lahesta! etsin ystäviä yksinäiseen arkeen :) opiskelen tällä hetkellä hoiva-avustajaksi! Mielenkiinnon kohteisiin kuuluu piirtäminen ja eläimet. oisi mukava tätä kautta tavoittaa joku ihminen kenen kanssa viettää aikaa, perheen ja kumppanin lisäksi<3 mul ei oikeestaa oo hirveesti ystäviä ja yksin jääminen varsinki näin aikuis iällä alkaa pelottaa. Laita mulle viestiä jos haluut tutustua 🙋🏻‍♀️ (etsin ystäviä ihan tosi tarkoituksella about samaa ikäluokkaa <3)

    Lue koko ilmoitus
  • Heippa Koetaan sitä kautta Asun Lahdessa Olen aito rehellinen ja sekä sosiaalinen luotettava ,ihminen tuntuu että ystävä puuttua olisi hyvää juttu tutustua uusia ihmisiä M Ikä ei väliä ihmisyys ystävällisyys on tärkeitä Laita viestiä tutustumme paremmin Harrastan biljardi käyn välillä salli

    Lue koko ilmoitus
  • Morjesta! Oon tänne Lahteen teknisesti paluumuuttajana siirtynyt mieshenkilö. Kiinnostuksen kohteita on aika runsaasti tuolta nörttipuolelta, lauta-rooli-PC-peleistä sarjoihin ja leffoihin sekä historia (ei niinkää ne suositut WW2 ja Rooma; oma bravuuri renesanssi), mystiikka ja esoteriikka ja taiteen tekeminen. Käsistä löytyy kasvava tatuointiportfolio. Paikallisilla kavereilla alkaa olla taloa ja perhettä ja silläaikaa itse oon sinkuksi jäänyt kolmatta vuotta sitten niin lähinnä etsin porukkaa jotka haluaisi lähteä vaikka taidenäyttelyyn tai museoon, lounaalle tai kahville. Retkeily on yksi asia mitä on tuntunut tylsältä harrastaa yksinään, mutta aina on tullut lähdettyä tilaisuuden ja seuran tullen. Oon myös palautellut kotitreeniä rutiiniin vuoden tauon jälkeen mutta musta saisi salikaverinkin. Livemusiikki kiinnostelee myös. Jos tiiät hyvii baareja täältä ja ite käyt niin lähetään joku vklp. Gameriseuraa voi kanssa löytyä jos keksitään yhteisiä pelejä, mutta enemmän hakusessa on tyyppejä jotka tsemppaa, tai itse toivoo että joku tsemppaa, nousemaan muuallekin pelituolista. Molempi tietysti parempi. Bottom linena että yksin ei ole kiva lähteä moneenkaan paikkaan, ja jos itsestäsi tunnistat samaa ja sulla on joku idea mihin kaipaat kaveria niin hmu. Iällä ei ole mulle juuri väliä, vaikka luulen että mitä lähempänä ollaan sitä helpommin tullaan juttuun. Sukupuolella vielä vähemmän. Ja parisuhdettahan täältä ei kuulukaan ettiä. Siirryn ihan mielellään muualle jutustelemaan. Discord löytyy vielä toistaiseksi ja se on oma suosikki, samoin Wappi, Snäppi ja IG.

    Lue koko ilmoitus
  • En osaa oikeen kirjoittaa hianoo romaania kuka tai mikä oon, mutta kavereita olisin vailla täällä vieraalla savolaisella maaperällä. Olen 29 -vuotias pohjanmaalainen akka, joka on tullu opiskelun ja myöhemmin jääny miehen takia savoon. Moon vähä tällääne maalaisjuntti, joka nauraa pieruhuumorille ja on oon myös täys tontu torvelo, eli sattuu ja tapahtuu. On hetkiä, jolloin ois hyvä ku olisi ystäviä, joiden kans vois rupatella paskaa, pelata, kalastaa, touhuta ja nauraa elämälle. Iällä, sukupuolella eikä ulkonäöllä ole merkitystä. Mää lähren melekee mihin vaan mukaan, sillä kaikkee on kiva kokeilla. Vielä jossain välissä olis tarkoitus hommata ihtelle metästyskorttiki, kuha vaan malttaisi lukee.

    Lue koko ilmoitus
  • Olen muuttamassa toukokuussa Lahden kolmen lapsen kanssa ja etsin uusiä ystäviä. Lapset ovat 15v 13v ja 1,9 v itse 36v. Olisi kivä löytää kavereitä kenen kanssa vaikka mennä kahvilaan.1,9 v tyttö olisi iloinen jos sais leikkikavereitä.

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Olen espanjalainen mies ja muutin ihan hiljattain Nastolaan. En tunne vielä täältä kovin paljon ihmisiä, ja olisi mukavaa löytää seuraa. En itse viihdy baareissa tai yöelämässä, vaan pidän enemmän rauhallisista jutuista, kuten kävelyistä, kahvilla käymisestä ja hyvästä juttelusta. Opiskelen parhaillani ja teen samalla töitä. Huomaan kuitenkin, että yksinäisyys ei ole hyväksi, ja siksi olisi hienoa tutustua uusiin ihmisiin täällä. Erityisesti olisi mukava tutustua naisiin, joiden kanssa voisi jakaa mukavia hetkiä, lähteä kävelylle tai viettää aikaa kaupungilla. Näin pienistä asioista voi syntyä hyvä yhteys. Jos sinua kiinnostaa lähteä kävelylle tai kahville ja tutustua paremmin, laita viestiä! 🙂

    Lue koko ilmoitus
  • Olen tällä hetkellä opiskelija harrastelen musiikkia, musiikki maku on tosi laaja ja monia kiinostuksen kohteita eri aiheista esim tekniikasta tai kemiasta näihin aiheisiin kouluttautunutkin joskus. Aika avoinmielinen tyyppi ja onnistuu aika syvällisetkin keskustelut. Nyt ollut projektina pitkään että liikkunut päivittäin niin aika hyvässä kunnossa. Sekoilu kännissä ei enää kiinosta eikä oikeen pelitkään näistä on ollu kyllä ennen kokemusta. Pitäs nähdä ihmisiä muuallaki ku koululla. Voi ottaa suoraa yhteyttä vaikka discordis (yumu9841), "twitter"(pikitsy) tai pistää tääl viestiä ja ehdottaa jotaki muuta sovellusta jutteluun.

    Lue koko ilmoitus
  • Tässäpä kirjuuttelee 44 vuotias nainen Kontiolahdelta. Hakusessa olisi vapaa-ajalle mukava seura kaikkeen rentoon ajanviettoon. Mielenkiinnonkohteisiin kuuluu kuntosali, lenkkeily ja liikunta ylipäätään. Lukeminen ja moottoripyöräily omalla prätkällä on myös lähellä sydäntä. Tykkään käydä leffassa, keilaamassa, kirppareilla, matkustella tai kesällä vaikka vain rannalla makoilemassa ja uimassa. Retkeilyynkin olisi kiva patikointitoveri löytää. Puoliso kotoa löytyy, joten hakusessa siis ihan kaveriseura. Lapsetkin ovat jo muuttaneet omilleen, joten itsekin kaipailisin kaveria vapaa-aikaan :) Ollaanpa yhteyksissä!

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 46 vuotias mies vesilahdesta. Hakusessa olis seuraa melonta retkille. Lyhyille ja pitemmille. Nyt käynnistyy 5 vuosi ja yksin tullu mentyä tähän asti. Pitemmille retkille olis mukava olla ainakin seuraa. Eli jos intoa ja kuntoa löytyy niin ota yhteyttä. Eli aikuista seuraa sukupuolella ei merkitystä. Niin ja pyhärvellä tullu melottua tähän asti kun ei oo omaa autoo kuskata mut saan varmaan tarpeen tullen myös liikuttua.

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! Oon 26-vuotias parisuhteessa oleva nainen Lahdesta. Oon sosiaalinen, puhelias, räväkkä, toimelias, aktiivinen, eläinrakas ja tykkään höpötellä oikeastaan ihan mistä vaan. Innostun helposti erilaisista aiheista ja juttua kyllä riittää. Etsin tositarkoituksella ystävää, jonka kanssa voisi arkenakin lähteä spontaanisti tekemään asioita ja olisi myös innokas pitämään yhteyttä viestitse oma-aloitteisesti. Mennään käymään keikalla, kahvilla, kirppiksillä, leffassa, ulkoilemassa, messuilla, pelataan lautapelejä tai mennään vaikka mökille!<3 Jos koet että jaksaisit aidosti antaa energiaa uuteen ihmissuhteeseen, niin laitappa äkkiä viestiä!

    Lue koko ilmoitus
  • Etsin uusia pitkäaikaisia ystäviä joiden kanssa viettää aikaa käydä leffassa kahvilla tms . Olen 44v nainen ja naimisissa. Minulla on pitkäaikaisia sairauksia,mutta olen oppinut elämään niiden kanssa.vaikka tuokin omat haasteensa.olen ajatellut sairaudet rikkautena. Tällä hetkellä olen sairaslomalla . Harrastan kirjeenvaihtoa, luen jonkun verran, puutarhan hoidosta tykkään,lenkkeilen jonku verran,leffassa tulee käytyä jonku verran. Olen kokenut kovia,mutta olen selviytynyt niistä entistä vahvempana. En tykkää juorukelloista,selän takana pahaa puhuvia.arvostan aitoja ihmisiä ,joiden seurassa voi olla ihan oma itsensä.

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka. Oon alkanut käymään salilla ja kaipaisin kovasti salikaveria. Olis helpompi testata uusia juttuja ja muutenkin seura olis todella kiva sekä voitaisiin toimia motivaationa molempiin suuntiin! Oon 23 vuotias nainen ja muuttanut viime syksynä lahteen opiskelemaan joten muutenkin olisi kiva saada kavereita.

    Lue koko ilmoitus
  • Olen Julia, 18v merkonomiksi opiskeleva ja muutin tänä syksynä Lahteen. Toivoisin juttuseuraa ja uusia tuttavuuksia☺️ Olen eläinrakas, tykkään musiikista ja hei seuraan myös lätkää🩵 oon huumorintajuinen ja hyvät käytöstavat omaava! Oon aluksi ujo, mut kun tutustutaan oon ehkä liiankin puhelias. Sanoisin, että sukupuolella ei ole väliä, mut ikä siinä 18-27 välillä! 🫠 Laita rohkeasti viestii en pure ja hei ilmoitus ei vanhene! 😚 Snp @juliatolvanen07

    Lue koko ilmoitus