Siirry pääsisältöön

Löydä uusia kavereita.

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Selaa kategorioita ja seuratoiveita

Kaveri-ilmoitukset

592 ilmoitusta

  • Hei te uusia tuttavuuksia etsivät! Olisi ihana löytää naispuoleisia kavereita ja mahdollisesti myös uusia läheisiä ystäviä Jyväskylästä tai lähialueelta vapaa-ajan rientoihin sekä arjen ilojen ja surujen jakamiseen. 😊 Olen itse 31v nainen ja olen muuttanut Jyväskylään 1,5 vuotta sitten töiden perässä. Asun avopuolisoni kanssa. En tunne Keski-Suomen seudulta ketään töiden ulkopuolelta, joten olisi kiva löytää suunnilleen samanikäisiä ja samanhenkisiä kavereita, joiden kanssa voisi viettää aikaa vapaa-ajalla. Luonteeltani olen sosiaalinen ja luotettava persoona. Tykkään matkustella, ulkoilla ja liikkua luonnossa esim. lenkkeillen, hiihtäen tai kansallispuistoissa retkeillen, mutta välillä olisi mukava käydä kaupungillakin ihmisten ilmoilla terassilla/yöelämässä tai vaikkapa keikoilla ja festareilla pyörähtämässä. 🥂 😊 Ja miksipä ei voisi vapaa-aikaa viettää muidenkin kiinnostavien aktiviteettien merkeissä, jos sellaisia yhteisesti löytyy tai esimerkiksi kokeilla uusia liikuntalajeja yhdessä! Laita viestiä, mikäli olet vailla kaveria ja ystävää jutustelemaan esim. viinilasin äärelle tai lenkkipolulle, niin voidaan mahdollisesti tutustua paremmin. 😊

    Lue koko ilmoitus
  • Helou! Etsin kavereita erityisesti Jyväskylän ja muun Keski-Suomen alueelta, mutta kaikki otan vastaan. Oon pitkään ollut yksinäinen, joten ajattelin kokeilla onneani täällä, sillä mitään menetettävää ei ole. Oon aika ujo ja huono aloittamaan keskusteluja tai keksimään puheenaiheita, mutta vastaan ja juttelen mielelläni, jos minuun otetaan yhteyttä! Sanoisin, että olen kiltti, hyvä kuuntelemaan, innostun helposti asioista vaikka sitä en näyttäisi, luova, spontaani ja hauska (ainakin pikkusiskon mielestä). Tykkään monista asioista, mutta aktiiviisiin harrastuksiini kuuluu kirjoittaminen, lukeminen, pelaaminen (videopelit ja lautapelit) ja elokuvien katsominen (yleensä animaatioelokuvat). Tykkään myös piirtää, katsoa animea ja kuunnella musiikkia (k-pop). Olen myös kokeillut kerran dnd:tä, joten jos joku haluaa aloittelevaa peliseuraa, niin mua saa pyytää mukaan. Kaikki nörttikulttuuri siis kiinnostaa :D Muhun voi ottaa yhteyttä Instagramissa @vilmaluukkanen tai Discordissa vilma7819.

    Lue koko ilmoitus
  • Heips kaipaan juttu seuraa vaikka vain näin netin välityksellä elän parisuhteessa..en hae mitään suhdetta mutta ystävää sitäkin enemmän.olen puoli vuotta sitten muuttanut jyväskylään enkä oo oikeen tutustunut kehenkään vaikka olen puhelias ja elämän iloinen. voit olla mies tai nainen kunhan olet luotettava ...Hyvää kevään aikaa kaikille

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 35-vuotias perheellinen persoona. On puoliso ja on lapsi. Etsin ystävää, alkuun mieluiten kasvottomana viestitellen. Pidän pyöräilystä, uinnista, kirppistelystä, hyvästä musiikista, en niinkään radiohiteistä, lautapeleistä, mutta haluan voittaa. Askartelen, virkkaan ja värkkään. Luen hyvää kaunokirjallisuutta ja joskus kuraakin. Näistä kurakirjoista haluan varoittaa. Pidän siivoamisesta. Sijoittelen pennosiani. Lahjoitan kuukausittain eläintensuojeluun ja luonnonsuojeluun. Äänestän vasemmistoa. Tuskastun ja tuohdun maailman menoon. Annan alkuun kuvan, että olen rauhallinen typerä lammas. Todellisuudessa äkkipikainen rääväsuu. Jos haluat, niin laita viesti. Saatan vastata.

    Lue koko ilmoitus
  • moi, oon 21v nainen jyväskylästä. opiskelen täällä yliopistossa ja ois kiva saada suunnilleen samanikäsiä kavereita myös kouluporukan ulkopuolelta :)

    Lue koko ilmoitus
  • Elikkäs olen 36v nuorimies keski-suomesta ja etsin uusia kavereita/ystäviä elämääni. Elämä on koetellut monin eri tavoin ja olisi mukava jakaa iloja ja suruja. Keskustella ihan arkisista asioista ja viettää aikaa sitten ulkoillen tai katsellen elokuvaa tai tv-sarjaa. Harrastan kävelyä ja pyöräilyä. Autoilu kuuluu myös osana elämään. Ne vähäisetkin kaverit ovat kaikonneet elämästäni kuka minnekin muuttaen ja yhteydenpito on vain jäänyt. Olisi hienoa jos täältä löytyisi ihan vaikka vain juttukaveria viestittelyyn. Olen aina tullut nais-sukupuolen kanssa paremmin tekemisiin joten naiset ottakaa myös rohkeasti yhteyttä 🙂

    Lue koko ilmoitus
  • Etsinnässä kavereita joiden kanssa jutella ja käydä ilta ajelulla tai syömässä ja kuluttaa aikaa töiden jälkeen Kysymällä saa snäpin siellä kerron itsestäni lisää

    Lue koko ilmoitus
  • Oon tälläinen yksinäinen äiti täältä kuokkalan perukoilta. No mut siihen asiaan. Etsin kavereita/ystäviä. Mielellään myös äitejä, itellä lapset 7-15v. Oon huono kirjoittaa. Siksi näin huono teksti.(lukihäiriö) Tykkään -taiteesta -leffoista -ihan vaan oleilusta -uimisesta -ja luonto on tärkee

    Lue koko ilmoitus
  • Heipsan! Etsin kavereita joiden kanssa puuhastella jotakin arkena tai vaikka lähteä terassille Jos tykkäät käydä ulkona kävelyllä, katsoa sarjoja, uida, viettää aikaa ulkona, tehdä ristikoita, pelata lauta / korttipelejä, lukea tai tehdä käsitöitä, niin voipi olla että saisimme kaverisuhteen alulle ja eteenpäin. Keskittymiskyky on joko 0 tai täys 100. Tykkään myös tuttavallisesta rupattelusta sekä syvemmistä keskusteluista. Jos kiinnostuksesi heräsi niin heitäppäs viestillä ja katsotaan olisiko juuri meillä synkkaavat kemiat.

    Lue koko ilmoitus
  • Etsin kavereita nettihöpöttelykamuiksi tai ihan reaalimaailman seikkailuihinkin :) Olen 31v queer nainen, joka rakastaa lukemista, televisiosarjoja, kirpparikiertelyä, askartelua ja musiikin kuuntelua. Lähden mielelläni metsälenkeille tai vaikka kirpparikierrokselle, yksille istumaan tai höpöttelen näistä ja muista millä alustalla nyt on mukava höpötellä.

    Lue koko ilmoitus
  • Moi! Täällä kirjoittelee 27 vuotias nainen Jyväskylästä. Kaipailen uusia tuttavuuksia elämääni, sillä kaverisuhteita minulla ei hirveästi ole. Olen työssäkäyvä ja kaipailisin seuraa vapaa-ajalle esim kahvittelun merkeissä tai kenties viikonloppureissulle 😇 luonteeltani olen alkuun hieman arka, positiivinen ja hyvä kuuntelemaan 😊 otathan yhteyttä, mikäli kiinnostuit ja kerro vaikka hieman itsestäsi 🤗

    Lue koko ilmoitus
  • Moi! Oon 29-vuotias ja etsin kaveria täältä Jyväskylästä (tai netistä). Tää teksti on käännetty tekoälyllä, koska suomi on vielä työn alla – puhun siis englantia. Lyhyesti musta: Oon rento tyyppi, joka arvostaa hyviä keskusteluja ja nauramista. Tykkään yhtä lailla syvällisistä pohdinnoista kuin tyhmien juttujen heittämisestä. Oon aina opettelemassa jotain uutta, joten mulla on yleensä joku random fakta jaettavana. Tää on myös hyvä tilaisuus kulttuurivaihtoon. Tykkään: Leffoista ja sarjoista, hyvästä ruoasta, kirjoista, valokuvauksesta, tähtitieteestä ja kaikenlaisten outojen juttujen väsäämisestä. Luonne: Oon introvertti, mut hyvä kuuntelija ja aito kaveri. Mun kanssa ystävyys on "low maintenance": voidaan olla viikko hiljaa tai puhua koko päivä putkeen, eikä kumpikaan oo outoa. Etsin: Suurin piirtein samanikäistä (+/- 5v) ja samanhenkistä seuraa. Sukupuolella ei väliä. Laita viestiä jos kiinnostuit! :)

    Lue koko ilmoitus
  • Heippa oon 24-vuotias nainen Jyväskylästä. Oon tosi sosiaalinen ja höpöttelen paljon. Löydän kyllä sellaisia hyvän päivän tuttuja helposti elämääni. Kaipaisin kuitenkin sellaista syvempää yhteyttä ajatuksien tasolla. Olen aina kokenut olevani jotenkin ulkopuolinen ja yksinäinen, vaikka ympärilläni olisi ollut miten paljon ihmisiä. Aidosti ymmärretyksi ja nähdyksi tuleminen on ollut vajanaista. Ei kaikesta tarvitse eikä tietenkään edes kuulu olla samaa mieltä ja pidänkin myös hyväntahtoisista väittelyistä, joissa molemmilla on hyvät perustellut mielipiteet. Olen kiinnostunut syy-seuraussuhteista. Tykkään pohdiskella kaikenlaista miten ihmiset toimii ja maailma yleensäkin. Pidän ajatusleikeistä ja hypoteettisten tilanteiden luomisesta. Tykkään spontaanista uusien asioiden kokeilemisesta ja olen yleisesti vähän kaikesta kiinnostunut. Kaiken analysoinnin ja pohdiskelun lisäksi omaan erittäin kuivan ja kömpelön huumorintajun. Olen perusluonteeltani hieman laiska ja mukavuudenhaluinen. Tänä vuonna olen kuitenkin innostunut käymään erilaisissa ryhmäliikunnoissa. Yleiskuntoni on toki monen vuoden laiskottelun jälkeen todella heikko. En siis ihan heti pysty lähtemään lenkkikaveriksi. Olen myös opiskelija, joten en harrasta isojen budjettien harrastuksia. Etsin elämääni ihmistä/ihmisiä, joiden kanssa voitaisiin pohdiskella kaikenlaista ja pitää pitkiä analysointi- ja pohdiskeluhetkiä. Toivoisin kaveria Jyväskylän alueelta, sillä etäyhteyksien pitäminen tuntuu hankalalta ja kömpelöltä. Etsin nimenomaan kaveria, sillä kumppani minulta jo kotoa löytyy. Iällä tai sukupuolella ei niinkään ole väliä, jos ajatusmaailmat ja vibat kohtaavat. Kysy lisää, pidetään toisillemme haastattelut tai jotakin muuta vastaavaa! :)

    Lue koko ilmoitus
  • Alunperin Pohjanmaalta, nyt sitten asustelen Jyväskylässä opiskelujen takii. Olis kiva saada lisää uusia kavereita täältä! Tykkään paljon taiteista, leffoista, sarjoista, kuuntelen paljon musiikkia, ja varsinki rock on best ja 70-80-luvun musiikki. Tykkään myös eläimistä ja omistanki ite 4v kissan. Rauhalliset ja syvälliset keskustelut mahtavia ja rento hengailu (herkkuja, hyvä leffa ja viltti mihin käpertyä), mutta myös villit baari-illat ja extempore meininki on mun makuun. Luonteeltani oon avoin, sosiaalinen ja puhun paljon, mutta oon myös hyvä kuuntelija. Musta saa seuraa syömään (sushi ehdoton lemppari), yksille kaksille tai vaikka viisille, kahville, kävelylenkille/muuhun urheiluun, kirppiskierrokselle, shoppailemaan tai mitä ikinä sattuu keksimäänkään. Hakusessa tosiaan kavereita, joiden kanssa voisi viettää aikaa ja pitää muutenkin yhteyttä, sukupuolella ei väliä! Jos koet, että voitais tulla toimeen niin viestiä tulemaan :)

    Lue koko ilmoitus
  • 🌍 Seikkailunhaluinen ja aina valmis uusiin haasteisiin sekä yllytyshullu! 🎓 23-vuotias opiskelija JAMKissa ja käyn töissä samaan aikaan. 💪🏼 Sali on lähellä sydäntäni. 📚 Luen kirjoja ja pidän leffamaratoneja aina kun kerkeän. 🍣 Heikkouteni on sushi. Jos olet kiinnostunut kirjoista tai treenaamisesta, niin laita ihmeessä viestiä! Jos et ole, niin laita silti 😀. Opiskelen IT-alaa JAMKissa ja käyn myös kuntosalilla. Minulla on monipuoliset kiinnostuksen kohteet, mutta en tunne yhtäkään Jyväskyläläistä samoista aiheista kiinnostunutta. Olen myös täyspäiväisessä työssä IT-alalla. Olen vuoden kerennyt asumaan Jyväskylässä. Lenkkeily, sali ja urheilu ovat lähellä sydäntäni, ja lähden mielelläni mukaan. Luen kirjoja ja katselen leffoja sekä sarjoja. Pelailen myös PC ä kaiken näköistä. Terassillekin voi lähteä, jos keli sallii. Tykkään puhua syvällisiä. Asun keskustassa, joten pääsen helposti lähes minne päin. Haluan tutustua uusiin ihmisiin ja laajentaa tuttavapiiriäni. Jos jaat samoja mielenkiinnon kohteita tai haluat vain jutella Lisäksi nautin hyvistä keskusteluista ja olen aina valmis kokeilemaan uusia asioita. Ystävät kuvailevat minua avoimeksi ja rennoksi, joten kanssani on helppo tulla toimeen. Olisi mahtavaa löytää samanhenkistä seuraa Jyväskylästä! Laita viestiä, jos haluat tutustua! 😄

    Lue koko ilmoitus
  • Hellurei kaikki! Oon 32v nainen täältä Jyväskylästä 😊 Mun kanssa jutut lähtee usein liikkeelle aika helposti, vaikka ihan jostain pienestäkin. Tykkään ihmisistä, joilla on omia kiinnostuksen kohteita, vähän omanlainen tapa katsoa maailmaa ja sopivasti huumoria mukana. Olen itse enemmän rauhallinen kuin äänekäs, mutta innostun kyllä helposti hyvistä keskusteluista. Pidän asioista, joissa on jotain omaa fiilistä. Paikoista, joihin päätyy vähän vahingossa ja jotka jäävät mieleen. Tykkään keskusteluista, joissa voi olla samaan aikaan fiksu ja vähän höpsö ilman että kumpaakaan tarvitsee selitellä toiselle. Arjessa ilahduttavat pienet asiat, pitkiksi venyvät tee- tai kahvihetket hyvässä seurassa ja ihmiset, joilla on jokin vähän erikoinen ja mielenkiintoinen innostuksen kohde. Etsin seuraa, jossa ei tarvitse yrittää liikaa. Olisi kiva löytää ihmisiä, joiden kanssa voi jutella sekä kevyistä että syvällisistä asioista tai ihan vaan kaikesta mahdollisesta. Sellaista seuraa, jonka kanssa voisi lähteä kahville, kävelylle tai ihan vain vaihtamaan ajatuksia. Minuun on helppo tutustua siksi, etten odota mitään täydellistä ensivaikutelmaa — riittää, että on oma itsensä, kuitenkin kunnioittaen toisen rajoja ja sitä, mitä täältä on hakemassa :) Jos tää jotenkin kolahti, niin laita viestiä. 😊 Ps. Vastailen täällä viiveellä viesteihin. Jos oot samaa mieltä siitä, että tää alusta on vähän kökkö viestittelyyn, niin voidaan jatkaa vaikka discordissa lisää :)

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka moi! Hakusessa olisi tosiaan muita sateenkaarevia, ilman sen suurempaa rajausta 🤭 Oma tuttava piiri on hyvin musta-valkoista, ja kaipaan ystäviä tästä omasta yhteisöstäni kovasti 😊 Olen eloisa ja helposti innostuva höpöttäjä, mutta uusien tuttavien löytäminen on aina ollut vaikeaa näin aikuisella iällä 😅 Rakastan kahvia, viiniä, kirjoja, kasveja, eläimiä, luontoa ja lankatöitä (kaikki käsityö oikeastaan) ja SAMMAKOITA 😍 Olen hieman introverttiin taipuva ambivertti, eli elän aikalailla tuttavapiirin menemisten mukaan tyytyväisenä, mutta ehdottomasti olen enemmän kotihiiri kuin baariluutta jos saan valita, vaikkakin välillä tuuli heittää ihan toiseen suuntaan 😂 Huumori on räiskyvää ja vähän joka suuntaan lentävää välillä 🤭 Haluaisin ystäviä tai jopa kaveripiirejä, joiden kanssa jutella kaikenlaista kevyistä kuulumisista syvempiin keskusteluihin, ja puuhata yhdessä jotain jos samalla paikkakunnalla ollaan, kuten vaikka kahvittelu, pelaaminen, illanvietto, kaupoilla kiertely tai joku harrastus ihan 😊 Laita vaan rohkeasti viestiä, niin kerron itsekin lisää 😊

    Lue koko ilmoitus
  • Moro! Etsin uusia ystäviä joiden kanssa käydä esimerkiksi salilla, uimassa, muutoin liikkumassa ja tehdä mitä milloinkin! Tykkään itse pelata videopelejä, uida ja käydä salilla, mutta olen hyvin avoin uudellekkin tekemiselle. Olen tällä hetkellä hieman elämän välivaiheessa ja kaipaisin uusia ihmisiä elämääni tämän johdosta. Otahan yhteyttä jos kiinnostaa!

    Lue koko ilmoitus
  • Löysin tämän sivuston kun yritin etsiä salikaveria. Tykkään eläimistä, autoista, videopeleistä, elokuvista/sarjoista ja salilla käymisestä! Käyn Fitness 24 sevenillä (jkl), jos kiinnostaa käydä lenkillä, salilla, pelata tai muuten vain jutustella niin laita viestiä! Huom. Etsin vain naispuolisia!

    Lue koko ilmoitus
  • Moi! Etsin uusia tuttavuuksia. Olen 25-vuotias työmyyrä, perheeseen kuuluu puoliso ja kaksi erittäin karvaista lasta.🐱 Olen sosiaalinen introvertti, avoin, rehellinen ja huumorintajuinen. Kaikista eniten olisi toiveissa samanhenkinen kaveri jonka kanssa jakaa elämän pieniä ja suuria iloja ja suruja. Musta saa seuraa esim. kirppikselle, kävelylle, kahville tai vaikka eväsretkelle!

    Lue koko ilmoitus