Uusia kavereita etsimässä. Oon 41 v mies ja oon muuttanut jokin aika sitten Oulusta Sotkamoon. Etsin suunnilleen 35–45 v kaveria Sotkamosta tai läheltä. Harrastan itse monenlaista tekniikkaan liittyvää juttua, esim. moottoripyöräilyä, moottorikelkkailua, remontointia. Tosin en oo ajanut nyt pitkään aikaan. Käyn myös avannossa uimassa, koiran kanssa lenkillä, leffassa ja kahvilla. En jaksa roikkua baareissa, mutta voi siellä harvakseltaan käydä vaikka yhdellä.
Löydä uusia kavereita.
Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.
Selaa kategorioita ja seuratoiveitaKaveri-ilmoitukset
75 ilmoitusta
Rakastan inspiroitua käymällä keskusteluja erilaisten ihmisten kanssa, sillä vaikka olemme kaikki erilaisia, niin on meillä silti jokaisella oma tarina kerrottavana. Maailmasta kiinnostunut varautunut tarkkailija, joka tykkää tehdä päivittäin havaintoja ympäristöstä täyttääkseen osaltaan sammumatonta tiedon janoaan ja osaltaan haurasta sieluaan. Kiinnostunut erityisesti käymään syvällisiä keskusteluja. Juttu kumppani vain usein puuttuu ;( Vapaa-ajallaan harrastaa aktiivisesti liikuntaa erimuodoissa opiskelujen ja töiden ohella. Etsin ystäviä erityisesti lähialueelta, koska olisi kiva löytää ystäviä oikeaan elämään, joiden kanssa tehdä silloin tällöin jotain kivaa tai ihan vain olla täyttääkseen omaa yksinäisyyttään. Arvostan ihmisissä erityisesti aitoutta ja uskallusta olla juuri sitä mitä he ovat. Se voisi olla itseasiassa hauskaa, mikäli meissä ei olisi mitään samaa, koska se rikastuttaisi elämääni. Iällä ja sukupuolella ei siis todellakaan ole väliä. Haluaisin kohdata sinut omana itsenäsi, joten laitathan rohkeasti viestiä niin tutustutaan toisiimme paremmin.
Seuratoiveet
Moi! Etsin kavereita sillä minulla ei niitä oikein ole, oon Kaijjjaanilainen nuori. Ammatiltani oon lähihoitaja ja tällä hetkellä teen töitä kehitysvammaisten aikuisten ohjaajana. Sekä opiskelen mielenterveys- ja päihdetyön ammattitutkintoa. Asustelen mun poikakaverin kanssa, ollaan oltu vuosi kihloissa sekä meillä on 1v ja 3kk vanha mopsi poika Pate. Harrastan salia, koiranäyttelyitä ja rakennekynsien tekoa. Tuun toimeen kaiken ikäisten ja luontoisten ihmisten kanssa. Tykkään käydä metsässä, kynttilöistä, lautapeleistä, videopeleistä, festareista, musiikista, eläimistä. Ota rohkeasti vain yhteyttä jos haluat tutustua.
Olen lähes 50-v yksin asuva puhelias nainen. Lapset ovat jo maailmalle karanneet ja minä koirien kanssa asustelen. Päivät kuluu töissä, mutta iltoihin ja vapaalle olisi mukava saada seuraa kahville, teelle, viinille, metsäretkille, mökkeilemään tai kohan vaan olemaan. Huumorintajua löytyy, ikä vain numeroita, mieli edelleen kuin 20-kymppisellä🤣🤗 Joskus tulee baarissakin pyörähettyä, mutta tosiaan nykyään harvemmin. Kaikki henkilöt, sukupuoleen katsomatta, viestit tervetulleita🤗
Heipsan kaikenkarvaiset näköiset ikäiset ja väriset kanssatallaajat! Nyt ois rekrytointi pelikaverin paikalle auki, otatko haasteen vastaan? Parikymppinen nainen Kainuun korvesta kaipailis avoinmielistä ja kutakuinkin samanhenkistä kaveria jutustelemaan ja viettämään iltoja pelien äärelle. Pelialustana toimii PC, joten vastapuolelta pitäis sellanen mieluusti sit kanssa löytyä niin saahaan pelit rullaamaan. Pelejä menee kyllä sekalainen sakki survival/indie/kauhusta, välillä cs:ssää ja muutaki räiskintää hetken mielijohteesta :D Etenki naispuoleiset kaverit ois erittäin tervetulleita, mutta olit vaikka mies tai soppakauha niin ei muutakun viestiä tulemaan! Enemmän musta saat irti kun laitat viestiä ja tuut tutustumaan! Laita koodia johonki näistä: Steam: Dyalin Discord: Dyalin#4797 Snapchat: Dyalinn Instagram: Dyaliin Kik: Dyaliin
Seuratoiveet
Moi! ☺️ Täällä kirjoittaa 25-vuotias nainen. Asun Kajaanin lähettyvillä avomieheni kanssa. Opiskelen viimeistä vuotta rakennusinsinööriksi ja teen tällä hetkellä opinnäytetyötä. Olen melko puhelias ja pidän pitkistä keskusteluista, hassuttelusta ja hyvistä nauruista, kun vain alun ujoudesta pääsee. Huumorintajuni on sarkastista, kaksimielistä ja välillä vähän mustaa. Tiedän olevani hyvä kuuntelija ja haluan kuulla toisten huolet. Olen empaattinen, rauhallinen ja melko herkkä. Jotain harrastuksistani, jos niitä niiksi voi kutsua: Kaikki esteettisesti kaunis kiehtoo minua. Rakastan leivosten ja kokkausten suunnittelua ja toteuttamista (mutta erityisesti syömistä 😅). Kauniissa maisemissa liikkuminen on lähellä sydäntäni. Rakastan auringonlaskuja ja kuutamoa. Pidän myös lukemisesta, käsitöistä, elokuvien ja sarjojen katsomisesta, eläimistä (varsinkin koirista), musiikin kuuntelusta, askartelusta, valokuvaamisesta jne. Neuloosi on viime aikoina iskenyt pahasti! ❤ Olisi ihanaa löytää aito ystävä, jota voisi kutsua sielunsiskoksi ja jonka kanssa voisi jakaa kaikki, hyvät ja huonot, asiat. Minusta saisi ystävän, joka kuuntelisi sinua aina, ainakin yrittäisi ymmärtää kaikkia hassuja tapojasi ja oikkujasi, toivottavasti saisi sinut nauramaan usein, lähtisi monenlaiseen tekemiseen tai tekemättömyyteen mukaan ainakin pienen perseelle potkimisen jälkeen ja jonka kanssa voisi puhua kepeistä ja syvällisistä asioista. Haluaisin ystäväkseni naisen, joka olisi samaa ikäluokkaa, jotta meillä olisi mahdollisimman paljon yhteistä. Asuinpaikallasi ei ole väliä, mutta mitä lähempänä asuisit sitä todennäköisemmin ja useammin voisi nähdä 😊 Laita viestiä, jos kuulostan uudelta ystävältäsi ☺️
Olen 28-vuotias muualta Kainuuseen eksynyt nainen, jolla perheeseen kuuluu mies ja 1-vuotias pikkupoika. Etsin kavereita kaikenlaiseen touhuiluun, kahvitteluun ja höpöttelyyn. Parastahan se olisi, jos mielenkiinnon kohteet osuisivat! :) Minulla lähellä sydäntä ovat luonto, hevoset ja omavaraisuuden sekä metsästyksen opettelu yhdessä ajokoiralapsen kanssa.
Olen kainuussa asuva nainen. Etsin naispuolisia ihmisiä keskusteluun ja voidaan ehkä joskus nähdäkin.
Olen 51 vuotias iloinen ja sosiaalinen tyttönen, lämminhenkinen. Tykkään jutella, kahvitella, käydä kävelyllä ja ostoksilla. Livekeikat kiinnostaa ja pikku reissut esim. Lappiin tai etelään kun mahdollista. Mutta ihanaa olisi löytää joku jonka kanssa soitella ja tavata ja olla ystävä😊 Muutin juuri uudelle paikkakunnalle, Suomussalmelle. Ajattelin aloittaa taas ratsastusharrastuksen tauon jälkeen, sinnekin olet tervetullut mukaan. Mutta toivottavasti tutustutaan oli harrastukset mitkä vaan. 🌷
Oon asunut Kajaanissa n 2 v kaverito olen ja hae uusia
minä halvan ystava
Etsin Naista arjessa tavallisen elävää, kliseitä kummempia ilman, hienouksia kummosia. Toista samanmoista arjessa yksin olevaa, tavallista arjen elävää, joka haluaisi jakaa joskus ajatuskia ja muutakin jos mitä mielenhaluissa olis... Jos sinäkin olet kyllästynyt olemaan arkea, viikonloppuja, päiviä, iltoja yksin ota yhteyttä! Tutustutaanko jossain ensin, watsissa, mesessä, tai miten meille molemmille sopiikin. Niin, olisko molemmille parasta mieluiten, jos Kainuussa, jos jopa Kajaanissa olisit sinäkin.(?) Vois helpommin olla silmätystenkin, jos siihen päädytään... Olen 175 korkeutta, 63kg leveyttä seisoen tai maaten ;) iloa loistaen saan silmilles, huulilles hymyyn sut saan:)
Seuratoiveet
Hei. Löytyiskö täältä tulevalle kesälle naispuolista "hidasta kävelijää" kaveriksi 63v miehelle. Joko Hiidenportin tai Tiilikkajärven kansallispuiston maisemiin. Sarkasmi ja itseironia myös suotavaa mutta ei pakollista. Omaan pieniä "paheita" mutta omalla ajalla ja paheksuvilta katseilta piilossa🙂
Seuratoiveet
Etsin uusia kavereita Kainuun alueelta. Omistan auton ja kortin mutta ois mukava tutustua myös kortillisiin että näkeminen puolin ja toisin onnistus paremmin :) tykkään käydä muutamilla, ajella ja katella leffoja ja sarjoja. Oon aika hiljanen aluksi mutta kun muhun on tutustunu nii juttua riittää (jos synkkaa)
Etsin luotettavaa ja huumorintajuista ystävää sukupuoleen tai ikään katsomatta. Voidaan rupatella niitä näitä ja vaihdella kuulumisia tai pohtia vaikka syvällisempiäkin aiheita. Jos luonteet natsaa yhteen niin vain taivas on rajana! Toivoisin kuitenkin että olet hyvissä aikein liikkeellä,eli niinsanotut feikit voivat jättää tämän ilmoituksen huomiotta. Etsin nimenomaan aitoa rehellistä ihmistä. Jos minun pitäisi lyhyesti luonnehtia itseäni niin sanoisin että olen empaattinen,elämänmyönteinen ja iloinen ihminen. Luonto on erittäin lähellä sydäntäni. Mukavaa joulunodotusta juuri sinulle! (:
Hellurei ja hellät tunteet😁😁 Täälläpä olis 22 v Kuhmolainen nuorimies, opiskelen rekkakuskiksi ☺️. Kaipasin kavereita tähän yksinäisyyteen 🥺. Sydäntä lähellä on autojen tuunaus ja autohifi 😄. Ota yhteyttä niin lähetään vaikka ajelee ja juttelee ja vaikka pussailee ja halailee jonnekki kivaan paikkaan ja tottakai musiikkia kuuntelee
Seuratoiveet
Onko juomakavereita Kajjaanissa perjantaina? oon 20v nainen ja toiveena olis kans nainen seuraks kun omistan miesystävän 🙈
Olen muuttanut vuosi sitten töiden perässä Kajaaniin, eikä täällä ole vielä kovin montaa tuttua. Olisi mukava löytää kaveri, jonka kanssa nähdä vapaa-ajalla ja käydä vaikka kahvilla. Olen luonteeltani rauhallinen ja vähän hidas tutustumaan aluksi. Pidän luonnossa liikkumisesta ja kirjojen lukemisesta.
Seuratoiveet
22v nainen täällä etsii uutta ystävää ja suunnilleen samasta ikäluokasta Kainuusta tai lähialueelta. Kavereita ei hirveästi ole joten uuden ystävän löytäminen olisi tarpeen, jolle voisi vuodattaa kaikki elämän ilot ja surut. Olen rauhallinen ja hieman ujo uusien ihmisten kanssa, mutta kun tutustutaan niin tulen puheliaammaksi. Olisi kiva käydä yhdessä lenkillä, kaupungilla tai ihan vaan hengailla! Jos olet yksinäinen tai muuten vaan kaipailet ystävää niin ota yhteyttä ja tutustutaan ja mahdollisesti voitais myös tavata kasvokkain! 🙂
Hei. Olen muuttamassa Kuopioon kesäkuussa 2021. En tunne alueelta paljon ketään kuin omia sukulaisia ja olisi kiva tutustua uusiin ihmisiin. Luonteeltani olen sosiaalinen, mutta alussa voin olla ujo, mutta juttua voi helposti syntyä. Vapaa-ajalla harrastan ratsastusta, lukemista ja neulomista.