Siirry pääsisältöön

Löydä uusia kavereita.

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Selaa kategorioita ja seuratoiveita

Kaveri-ilmoitukset

232 ilmoitusta

  • Heipä hei! Täällä kirjoittelee 30-vuotias paljasjalkainen joensuulainen, joka on huomannut, että se parempi puolisko tosiaan ei tee autuaan onnelliseksi ja täytä kaikkia elämän tyhjiä kohtia. Ystävä/harrastuskaveri on jäänyt uupumaan. Erityisesti etsin kaveria, jonka kanssa tehdä (pitkiä) (pyörä)lenkkejä, käydä luontokohteissa tai telttailla, mutta hyvin voin myös möhnöttää sisällä elokuvan tai musiikin kuuntelun parissa. En ole lainkaan kokenut eräilijä, mutta ei sinunkaan tarvitse olla; voimme opetella yhdessä. Olen kiinnostunut myös parantamaan omia läsnäolon taitojani, joten olisipa hienoa, jos voisimme tukea toisiamme ja tehdä vaikka läsnäoloharjoitteita yhdessä. Toivon, että kännykkä ei ole aina ensimmäisenä kädessä eikä tyhjiä hetkiä tarvitse aina täyttää, mutta toki niin voi tarvittaessa tehdä. Ei mitään nipoilumeininkiä siis, mutta toivon meidän jakavan saman tavoitteen mitä tulee läsnäolevuuteen. Olen mielenterveyskuntoutuja. Ihan mukavaa voisikin olla tavata toinen traumataustainen henkilö, antaa ja saada ulkoilun lisäksi vertaistukea. Terveen etäisyyden kanssa tietenkin; emme ole toistemme terapeutteja ja olemme sen verran hyvässä voinnissa, että voimme pitää lupauksistamme kiinni. Olisi mukava vaihtaa ajatuksia tunnetaidoista, traumatriggereiden hallinnasta, dissosiaatiosta, rauhoittumisen taidosta jne. Etsin suunnilleen samanikäistä naista (25-40v). Ota yhteyttä, niin jutellaan lisää ja tavataan pian, jos kolahtaa.

    Lue koko ilmoitus
  • Yksinäisyys vaivaa aika paljon tämänhetkistä elämää, joten kokeillaanpas tällaista. Olen 25-vuotias naikkonen Joensuun seudulta ja valmistuin viime vuonna liiketalouden tradenomiksi, joskin tällä hetkellä työtön. Olen parisuhteessa, mutta siitä huolimatta kaipaan niitä ystäviä, joiden kanssa voisi purkaa kaikenlaiset huolet ja höpötykset. Olen intohimoinen sosiaalisen median käyttäjä ja seuraan aktiivisesti erilaisia uutismedioita. Vapaa-aikani kuluu lähinnä leffojen ja sarjojen parissa, erityisesti romanttiset komediat ja toiminta ovat minun makuuni, mutta lenkkeilen myös paljon ja vietän aikaa perheeni koirien kanssa. Tykkään myös käydä paljon livekeikoilla ja käyn useamman kerran vuodessa risteilemässä. Musiikkimakuni on aika vaihteleva, lähinnä kaikkea muuta paitsi raskasta heviä/metallia tulee kuunneltua. Minulla on ADHD, jonka puolesta olen jo luonnostaan melko äkkipikainen ja suorasukainen. Koen, että ihmiset eivät vain ole tottuneet sellaiseen eikä sen takia minulla ole oikein ystäviä tai edes kavereita. Sanon aika suoraan mielipiteeni, mutta osaan ne myös usein perustella asianmukaisesti. Olen sosiaalinen ja tulen juttuun melkeinpä kaikkien kanssa, mutta jostain syystä samanhenkisiä ihmisiä ei vain ole elämääni löytynyt kovinkaan montaa. Koskaan en ole ollut tervetullut mihinkään kaveriporukoihin, joten minulta ovat jääneet väliin niin syntymäpäiväjuhlat kuin myös kaikki normaalit juhannukset ynnä muut. Jos koet tarvitsevasi juttuseuraa tai muuten vain tunnet piston sydämessäsi niin ota ihmeessä yhteyttä! :) Aina löytyy keskusteltavaa ja koskaan ei ole liikaa hyvän päivän tuttavuuksia. Minut löytää ig:stä nimellä nannizi_! Tervetuloa sitäkin kautta suoraan vaan rupattelemaan. :)

    Lue koko ilmoitus
  • Hei, kiinnostaako paskan jauhaminen synnyistä syvistä, tieteistä tai taiteista, tai vaikkapa politiikasta? Olisin kiinnostunut tapaamaan uusia ihmisiä jotka ovat avomielisiä ja uteliaita, ja nauttivat kahvittelusta. Toki voimme myös tavata urheilun tai vaikkapa ihan päämäärättömän kävelyn merkeissä. Olen urheilullinen, puhelias ja jokseenkin omalaatuinen tyyppi. Sanotaanko että minun kanssani selviää jos on utelias ja menevä. Laita ihmeessä viestiä jos tapaaminen kiinnostaa!

    Lue koko ilmoitus
  • Täällä on 29 vuotias nainen Joensuun lähistöltä, olen jo kauan halunnut tutustua uusiin ihmisiin mutta vasta nyt sain tartuttua tuumasta toimeen.Luonteeltani olen rauhallinen, empaattinen, ennakkoluuloton,vähän hassu ja asioita paljon pohdiskeleva ihminen, voin alkuun vaikuttaa hieman vakavalta mutta tykkään vitsailla ronskillakin huumorilla kunhan enin jää sulaa.Pidän luonnossa olemisesta, eläimistä, syvällisistä keskusteluista,kaikenlaisesta taiteesta, elokuvista ja tvsarjoista, musiikkimakuni on hyvin vaihtelevaa joten melko varmasti sieltä saralta saattaa löytyä jotain yhteistä myöskin.Kaikki hieman omituinen, mysteerinen ja erikoinen vetää minua puoleensa olipa kyse sitten vaatetyylistä tai mistä tahansa.Olisi hienoa löytää vaikka vain juttuseuraa, mutta miksei kaveria jonka kanssa harrastaa jotain tai vaikka käydä kahvilla, teellä tai oluella joskus.Miksei katsoa yhdessä leffaa ja sitten keskustella siitä jälkeenpäin, olen avoin kaikille ehdotuksille.Arvostan ihmisiä jotka sanovat asiat niinkuin ne ovat eivätkä ota itseään turhan vakavasti, olen itse aika herkkä joten seurassani ei tarvitse arastella näyttää tunteita jos siltä tuntuu.Yhteyttä voivat ottaa niin miehet, naiset kuin muunsukupuoliset.Jos jokin tässä höpinässä osui silmään niin ota yhteyttä. :)

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! Mistä niitä ystäviä aikuisena löytää? Olen työelämässä, lapseton, onnellisesti kihloissa, on asuntolaina ja luottotiedot kunnossa. Elämänhallinta siis aivan kunnossa, mutta jostain syystä ei ole ystäviä löytynyt. Tai jos on löytänyt, se ei ole ollut pysyvää. Tuntuu, että tämän ikäisenä monella on jo enemmän tai vähemmän isompi kaveripiiri, osalla kaverit jo lapsuudesta asti. Itsellä kaikki on syystä tai toisesta karissut pois matkan varrelta, kliseisesti elämä vienyt eri suuntiin. Olen onnellinen, mutta kuitenkin yksinäinen. Tuttua? Minua sytyttää huumori (mustaakin mustempi), hyvät syvälliset keskustelut, liikunta, hyvä ruoka ja joskus ihan kiva bilettääkin. Nykyisin tosin ei enää jaksa bilettää samalla tavalla kuin ennen, arvostan suuresti myös ei-krapulaista sunnuntaita (eli jaksaa maanantaina painua duuniin). En ole taiteellinen ihmeellinen, en ymmärrä politiikasta enkä kulttuurista juuri mitään (paitsi festarit/livemusiikki sytyttää aina), katson telkkarista milloin mitäkin ja kuuntelen musiikkia, mikä sillä hetkellä sytyttää. Olen arkiorientoitunut, mutta en kaavoihin kangistunut. Jos jaksoit lukea tänne asti, älä huoli, sukupuolella tai millään muullakaan suuntautumisella ei ole miulle mitään väliä. Sinulla saa olla lapsia tai olla olematta. :) Kunhan olisit oma itsesi ja elämänhallintasi olisi kunnossa, autan ihmisiä työkseni joten kokoaikatyö ystävän tukemisessa ei ole nyt hakusessa. Hakusessa on kaveri/ystävä, jonka kanssa puhuu enemmän tai vähemmän paskaa ja tehdä jotain kivaa yhdessä (= eli vastapainoa sille työlle)!

    Lue koko ilmoitus
  • Oletko sinäkin ylipainoinen ja haluaisit yrittää yhdessä? Olen 40+ nainen Joensuusta ja tuskailen ongelman kanssa. Lisäksi muutenkin mukavat ihmiset ovat elämään tervetulleita. Olen empaattinen ja huumorintajuinen, eläinrakas nainen. Luonto rauhoittaa mielen.

    Lue koko ilmoitus
  • Olen Mariia. Olen korealainen, 27 v. Asuin Pietarissa, nyt asunut Joensuussa. Tykkään lukea kirjoja, olen kiinnostunut taiteesta. Tykkään käydä elokuvissa ja mennä ulos ystävieni kanssa. Opiskelun suomea, puhun ranskaa, venäjää, englantia. Haluaisin löytää ystäviä, joiden kanssa puhua suomeksi.

    Lue koko ilmoitus
  • Heips! Oon 26-vuotias ja vuoden vaihteessa Joensuuhun muuttanut. Oon alkanu kaipaan tekemistä opiskelujen ohelle ja uusia ihmisiä, joiden kanssa vois käydä vaikka lenkillä, kaupungilla, kahvilla tai bissellä. Oon rauhallinen, ilonen ja huumorintajunen, aluks hieman hiljasempi, mutta tutustumisen myötä juttua kyllä riittää. Laittakaahan viestiä, jos herätti kiinnostusta tutustua 😊

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 23 vuotias nainen Joensuusta. Elämään kuuluu enimmäkseen perhe, koira, miesystävä ja työ. Olen nykyisin aika yksinäinen ja suuresti hyvää ystävää vailla jonka kanssa jutustella ja viettää rennosti aikaa. Myös joku yhteinen harrastus olisi kiva. Tykkään viherkasveista, kierrellä kirpputoreilla, ulkoilla ja luonto on lähellä sydäntä. Ulkoiltua tulee enemmän kun on koira ja sen kanssa vaan on lähdettävä sinne ulos🤣 Opettelen kotosalla itsekseni ompelua. Vapaa-aikaa vietän ihan vaan kotona, kierrellessä yksin jossain, koiran kanssa ulkoillessa ja perheen tai miesystävän kanssa. Laita vaan reippaasti viestiä tulemaan jos kiinnostuit😊

    Lue koko ilmoitus
  • Oon just muuttanu joensuuhun mun poikaystävän kanssa. En tunne täältä ketään ja ois tosi kiva saaha kavereitä uudesta kotikaupungista! :) Tällä hetkellä vapaa-aika menee lähinnä kotona ollessa ja salilla käydessä. Tuu ihmeessä laittaa viestiä nii voidaan jutskailla enemmä! :)

    Lue koko ilmoitus
  • Täällä 55 vuotias nainen. Mies ja aikuiset lapset . Haluaisin uusia ystäviä . Harrastan puutarhaa , lenkkeilyä , käsitöitä . Töiden ohessa. Olis kiva vaihtaa ajatuksia.

    Lue koko ilmoitus
  • Mie oon sosiaalinen, luotettava, rento ja hyvän huumorin omaava tyttö Joensuusta. Elikkäs, asun poikaystävän ja kissan kanssa, olen opiskelija. :) Oon muuttanut tänne muualta joten kavereita/tuttavia/juttuseuraa etsiskelen kun niitä ei miulla täälläpäin juurikaan ole. Tykkään vapaa-ajalla kierrellä kirppareita, käyä kahviloissa, käydä luonnossa esim sienestämässä/marjastamassa, tykkään myös tosipaljon etsiä ja kuvata autiotaloja. Käytännössä tykkään tehä siis kaikenlaista 😌 Jos siusta tuntuu että mie oisin kiva ni laita sähköpostia! Jos haluut jutella esin snapchatissa niin kysy! Niinjasiis etsin mielellään naispuolisia ystäviä, iälläsi ei sinällään ole mitään väliä 😇

    Lue koko ilmoitus
  • Heippa! Oon 24-vuotias nainen Joensuusta ja etsin uusia kavereita jotka ois suurinpiirtein saman ikäisiä (muutaman vuoden heitto ei haittaa). Oon vähän höperö, rakastan eläimiä (itselläni on kissa ja koira🐱🐶), hyvää ruokaa, tykkään käydä pitkillä lenkeillä, pelata pleikkaa ja kattoo leffoja/sarjoja. Oon netflixin suurkuluttaja. Omaan huonon huumorintajun ja nauran omille vitseille.😂 Jännitän aika usein uusia tilanteita ja ihmisiä, mut kun pääsen jännityksestä ohi, lupaan puhua enemmän ku jaksat kuunnella. Oon myös hyvä kuuntelemaan ja oon tosi luotettava. Haluisin kaverin jonka kaa viettää aikaa, lähtee vaikka lenkeilemään koiran kanssa tai ilman, extempore roadtripeille tai vaikka ihan vaa terdelle. Leffa ja viini illat on kanssa miun mieleen. Ja tälleen kesällä ois ihana lähtee rannalle istuskelee, pitämään piknikkiä ja höpöttelee😍 Nakkaa viestiä jos natsaa!

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 21-vuotias nainen Joensuusta, kaipailisin kovasti uusia ystäviä tai juttuseuraa, kun sitä ei liiaksi löydy tällä hetkellä :) Olen luonteeltani ihan mukava ja rauhallinen, minusta löytyy kyllä myös räväkämpikin puoli. Tykkään touhuta ihan arkisia juttuja, kuten lenkkeillä, shoppailla, laittaa ruokaa jne. Opiskelen vielä hetken aikaa, valmistuminen lähestyy pian, ja tietysti sen myötä myös työelämä. Laita toki viestiä ja kerro hieman itsestäsi, mikäli kiinnostaa tutustua. Kerron mielelläni myös itsestäni lisää :)

    Lue koko ilmoitus
  • Oon 19-vuotias tyttö. Muutan poikaystäväni kanssa Joensuuhun syyskuun alussa😊 Olen käynyt Joensuussa vain pari kertaa, joten melkein kaikki paikat ovat minulle uusia. Enkä myöskään tunne ketään Joensuusta (paitsi poikaystäväni). Poikaystäväni pääsi kouluun Joensuuhun, joten muutin hänen kanssaan. Itse tosin vietän välivuotta. Hakusessa olisikin uusia kavereita Joensuusta, joiden kanssa voisin viettää vapaa-aikaani🥰 Tykkään vapaa-ajalla esim. käydä kahviloissa, elokuvissa ja viihteellä. Lähden mielelläni myös suppailemaan, kajakoimaan tai tekemään muuta hauskaa aktiviteettiä. Olen yleensä valmis kaikkeen😊 Luonteeltani olen hauska ja mukava.

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 41-vuotias perheellinen nainen. Nyt kun lapset ei tarvitse enää minua muuten kuin kaupassa maksajana niin aikaa olisi naispuoliselle ystävälle. Tykkään kierrellä kaupoilla, kirpparilla ja vaikka rautakauppaankin minusta saa kaverin. Tällä hetkellä aika menee remontoidessa ja työ vie tietysti puolet päivästä, mutta täytyyhän elämässä olla muutakin. Jos elämääsi mahtuu muutakin kuin KORONA niin otahan yhteyttä🙂

    Lue koko ilmoitus
  • Kauniista kesästä huolimatta kaipaan suunnattomasti itselleni ystävää ja sielunkumppania. Olen 61-vuotias akateemisesti kouluttautunut nainen Joensuusta. Työni on sopivan haasteellista, luovaa ja merkityksellistä. Lapseni ovat jo aikuisia ja omillaan. Oma puutarha ja luonto sekä itseni näköiseksi tuunailtu kotini ovat minulle tärkeitä. Vaikka olen iloinen säheltäjä, intuitiivinen tekijä ja sitkeä suorittaja, elämä tuntuu tyhjältä ja yksinäiseltä. Kaipaan elämääni suorittamisen katkaisuhoidoksi ystävän, jonka kanssa voisi yhdessä keskustella rajattomasti, hassutella ja hupsutella, pelata, retkeillä, pysähtyä ja ihmetellä, olla hiljaa. Arvostan erityisesti sydämen sivistystä ja sisäistä kauneutta. Onko myös sinulla mies (tai ehkä nainen) oma sielunpuolikkaasi vielä löytämättä, hukassa? Etsittäisiinkö yhdessä elämän pieniä iloja tehdäksemme niistä suuria?

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 49v nainen, asunut Joensuussa. Matkustin paljon, etenkin Italiassa. Rakastan taidetta. Impressionistien työ on intohimoni. Haluan löytää ystäväni (kirjeenvaihdolla tai tavata - sillä ei ole väliä) vain puhua elämästä, taiteesta ja muista maista. Olen kotoisin Venäjältä, asui monta vuotta Pietarissa. Mutta toivon, että minulla on hyvä kielitaito vain jutella.

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka, Olen 25-vuotias opiskelija ja etsin täältä itselleni aitoa ystävää. Yksinäisyys on alkanut vaivaamaan ja syvällisiä ihmissuhteita puuttuu elämästäni. Viestittely ja soittelu on mukavaa, mutta kaipaisin face to face kohtaamisia ihmisten kanssa. Itse olen ystävänä lojaali ja toivon, että sinäkin olet :) etsin pitkäaikaista ystävää jos vain kemiat kohtaa. Etsinnässä olisi ystävä, jonka kanssa voisi käydä kävelyillä, kahvilla ja jutella aiheesta kuin aiheesta. Tykkään itse pohtia paljon syvällisiä asioita, vaikka ei arkipäiväisetkään asiat ole tylsä keskusteluaihe. Itselläni on elämässäni ollut aika paljon haastaviakin kokemuksia, joten ymmärrän monenlaisia ihmisiä. Itse jännitän herkästi uusien ihmisten tapaamista, joten ymmärrän jos sinullakin on vastaavaa. Olisi mukava tutustua toiseen matalalla kynnyksellä ja tavata ilman turhaa stressiä. Jos etsit samaa, laita viestiä ja tutustutaan :)

    Lue koko ilmoitus