Olen pienikokoinen ikäihminen. Etsin tanssimisesta kiinnostunutta, ei kovin pitkää miestä. Ihan perustanssitaito riittää. Kirjoitteleminenkin riittäisi. Oma ystäväpiiri on luonnollisista syistä vähentynyt. Meri
Löydä uusia kavereita.
Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.
Selaa kategorioita ja seuratoiveitaKaveri-ilmoitukset
1 328 ilmoitusta
Hei! Etsin mieskaveria ei seksiseuraa. Mahdollisesti teatteriin, elokuviin, syömään jne. Mitä nyt keksitäänkin, olen avoin kaikelle.
Joskus käy niin, että vuosien varrella ystävät elämäntilanteiden muuttuessa joko katoavat, tai sitten päätyvät asumaan niin kaukana, ettei ajan viettäminen yhdessä onnistu oikein millään. Perhe ja työ pitävät paikoillaan, lähteminen ex tempore toiselle puolen Suomea ystävää tapaamaan on hankalaa. Sitten sitä huomaa yhtenä iltana kotona, että tuntee olonsa yksinäiseksi. Miettii, että olisipa mukava löytää elämäänsä uusia ystäviä. Onneksi google löytää vaikka mitä... Joten eikun naputtelemaan ilmoitusta kaverihakuun. Olen siis 39-vuotias, perheellinen ja vuorotyötä tekevä nainen. Ihannetilanteessa löytäisin sielunsiskon, jonka kanssa käydä shoppailemassa, kahvilla, syömässä, kävelyllä, kuntoilemassa... vaikka museossa tai oopperassa, keikoilla, leffoissa.. Olen avoin melkein kaikenlaiselle ajanvietolle. :) Olen kiinnostunut kirjoista, eläimistä, ihmisistä, moottoripyöristä (en tiedä niistä mitään, ruuvimeisseli ei pysy kädessä, mutta ajaa osaan), tatuoinneista, musiikista.. Melkein kaikesta maan ja taivaan välillä? Huumorintajuinenkin väitän olevani, vaikka ymmärrykseni huumorista on aika musta ja vino. Puhun mielelläni ja paljon, mutta osaan kyllä kuunnellakin. Uskoisin, että minun kanssani on aika helppo tulla toimeen. Laita rohkeasti viestiä. En pure enkä hauku, päinvastoin ilahtuisin kovasti. :)
Moi! Etsin kaveria, jonka kanssa voisi tehdä kaikenlaista ja vaikkapa harrastaa jotakin yhdessä. Olen kiinnostunut hyvin monesta asiasta, teatterista, filosofiasta, kirjallisuudesta yms. Luonteeltani olen mietiskelijä, mutta pidän myöskin esim. improvisaatiosta ja pakohuone-tyyppisistä peleistä. Olen myös kiinnostunut aidosti muista ihmisistä. Eli tässä olis monipuolinen persoona, joka on helposti lähestyttävä ja joka on valmis hyppäämään uuteen toimintaan, jos se vain tulee eteen eikä käy ristiin periaatteitteni kanssa. Jos koet että ollaan kanssasi samoilla raiteilla, niin käy kimppuun ja kirjoittele!
Jospa tätä kautta löytyisi minulle uusia kavereita. Kaveripula on ollut viime vuodet. Olen 60v aktiivinen työssäkäyvä nainen. Lapsi on ollut jo joku aika omillaan. On ihanaa ammatti ja käyn töissä toimistolla harvemmin etänä.Kaksiossa asustaa minun lisäksi kaunis graafisen musta-valkoinen kissa. Pentu vielä alle1v. Sen kaverina on joka toinen viikonloppu Akita-koira. Seuraa kaipaan kaikenlaisiin menoihin ja myös lenkkiseura kiinnostaa. Olen rento, hyvää keskustelija. Välitän paljon ystävistä jos sellaisia löytyy. Ainakin toivon että löytyisi. Ystävällisin erveisin. M
Moi! Oon 23-vuotias jätkä Helsingistä. Sukupuolella, seksuaalisellasuuntautumisella, paikkakunnalla, iälllä, uskonnolla yms. ei ole väliä, kunhan jotenkin samanhenkinen tyyppi! Etsin lähinnä ainakin aluksi netin kautta kavereita, koska tosiaan saatan olla ekaks vähän ujo, mutta jos kemiat kohtaa niin lämpenen aika nopeesti. Eli en oo irl tapaamisia vastaan, mut toivoisin tuntevani tyypin vähäsen ennen sitä :) Mun harrastuksia/mielenkiinnonkohteita joista voitaisiin jutella tai tehä on esimerkiksi: - Videopelit (PC itellä: Lähinnä Overwatch, mut pelit kuten DBD, Stardew Valley tyyppiset pelit, FFXIV jne.) - DnD ja muu roolipelaaminen kiinnostaa, vaikken oo hirveen kokenu - Filosofiset keskustelut - Piirtäminen ja muu taide - Musiikki (Mun musiikki maku on aika kaikkiruokanen, ihan klassisesta musasta K-poppiin ja rockiin + perus poppiin) - Eläimet - Haluaisin oppia erilaisista kasveista ja luonnosta, joten jos tää on sun juttu niin cool! - Historia/Poliitiikka ja yhteiskunnalliset jutut - Psykologia - Muoti + Paljon muuta Ainoot ns. "kriteerit" mitä löytyy on: - Oon transmies, eli jos on jotain LGBT vastaan niin luultavasti ei tulla toimeen - Ylipäätään rasismi, homofobia, ableismi yms. on semmosta mitä en siedä - Sulla on aikaa kavereille. Eli siis etin mahdollisesti semmosta ystävyyttä, jossa molemmat panostaa ihanteellisesti samanverran. (Ymmärän toisaalta jos on jotain mt liittyviä ongelmia, jotka saattaa joskus tehä yhteydenpidosta vaikeempaa!) - Saatan olla vähän awkward suomenkielen käytössä. Oon siis syntyny täällä, mut suurin osa nuoruuden kavereista oli netin välityksellä muualta maailmaa, eli englannista tuli luontevampi. Toisaalta harjotus tekee mestarin :D Eli siis pistä viestiä, jos haluaisit tutustua! Tää ei vanhene koskaan, ja mut saa nopeiten kiinni discordissa. Discord: 0773
Seuratoiveet
Olen 33 voutias, Etsin uusia kavereita jotka mä voin harjoitella lisää suomenkielinen, ja tavataan jos haluatte , puhun ranskaa ja englantia ja vahan italia , harjoittele kanssani suomea, mä opetan sulle ranskaa tai italiaa
Moikka!🌸 Oon puolvuotta sitten muuttanu Helsinkiin, välivuodella lukiosta tällä hetkellä ja etin uusia kavereita ja seuraa:) Oon avoin uusille jutuille ja munkaa voi lähtee illanviettoihin, lenkille, kahville ja muualle mitä tulee mieleen!
Moi! Oon just muuttanut Helsinkiin töiden perässä ja etsin samanehenkisiä tyttökavereita läheltä kaikkeen mahdolliseen tekemiseen! Mm liikuntaan (esim pilates, lenkkeily, kuntosali), baari-iltoihin, kahvitteluun, saunomiseen yms kuhan tykkää yappaa ja pitää hauskaa. Oon ite aika ulospäinsuuntautunut, positiivinen ja tykkään puhua ja liikkua paljon. Asun keskustassa joten on helppo tehä asioita aika spontaanistikin. Jos saadaan kasaan porukkakin niin olis hienoa:) Jos kiinnostaa laita rohkeasti viestiä!
Seuratoiveet
Hei, etsinnässä olisi kämppäkavereita Helsinkiin. Olen itse 20-vuotias naisopiskelija ja arvostaisin sun olevan suunnilleen samanikäinen. Rakastan eläimiä, joten mun puolesta lemmikit on ok ja toivoisin sulta samaa näkökulmaa. Luonteeltani oon rauhallinen ja ymmärtäväinen. Arvostaisin ymmärtäväisyyttä myös muilta kanssa asujilta, sekä sitä että omat sotkut siivotaan itse ja muutenkin ylläpidetään siisteyttä ja mukavia oloja kotona. Oon pitänyt silmällä yhtä upeeta mestaa jossa jokaisen vuokra olisi 530€, mutta jos se paikka viedään käsistä niin vaihtoehtoja löytyy ja vuokra pysyisi alle 600€. Sijaintina olisi keskusta ja sen ympäristö, mutta oon myös valmis joustamaan jos sille on tarvetta. English is okay too! 🇬🇧
Heippa! Olen 29-vuotias nainen Pohjois-Helsingistä ja etsin uusia naispuoleisia ystäviä yhdessä tekemiseen ja oleiluun. Juureni ovat Pohjois-Suomessa, jonne perheeni sekä iso osa ystävistä on jäänyt. Mielenkiinnon kohteitani ovat historia, kirjallisuus, käsityöt, kielet, matkailu, musiikki, terveelliset elämäntavat, kasvisruoka, ruoanlaitto ja leipominen, elokuvat ja sarjat. Rakastan eläimiä. Kaupungilla kiertely sekä ravintoloissa ja museoissa käyminen ovat myös minusta mukavaa puuhaa. Näin talvisaikaan harrastan kiipeilyä, hiihtoa, ratsastusta, pyöräilyä ja lenkkeilyä, kun taas kesäisin aikaa vietän maantiepyöräilyn, retkeilyn ja uimisen parissa. Harrastuksiin ja retkiin olisi ihanaa löytää naispuoleista seuraa! Innostun helposti myös uusista harrastuksista, joten jos kaipaat seuraa omaan harrastukseesi, niin laita viestiä. Vaikka tykkään liikkua, en ole mikään superurheilija vaan tätä nykyä enemmän tavoittelen rentoa, hyvää fiilistä liikunnasta 😊 Olen joustava, empaattinen ja sosiaalinen, ja minun on yleensä helppoa tutustua ihmisiin. Minusta voisi olla kivaa tutustua muutaman viestin jälkeen vaikka kahveilla tai jonkin aktiviteetin parissa. Olen töissä Helsingin keskustassa virka-aikaan, joten lounastreffit tai after work olisivat kivoja tapoja nähdä ja ihmetellä elämän menoa. Olen parisuhteessa, en etsi minkäänlaista miesseuraa enkä pelkkää viestittelyseuraa (tapaan ystäviä mieluiten kasvotusten).
Seuratoiveet
Moi, Olisiko mahdollista saada viipyä yksi yö luonasi maanantai -illasta tiistai aamuun asti eli 14.4 - 15.4 välisen yön? Siis sohvapaikka käy. Olen raitis ja savuton keski-ikäinen mies, joka on käymässä Helsingissä.
Moi! Oon ettimässä kämppistä tai useempaa ja uutta asuntoo mieluiten Helsingistä mut myös Espoosta sopii. Muuttaisin kesäkuussa tai jo toukokuussa. Jos oot about saman ikänen ja etit uutta asuntoo kesällä täältä päin niin laita viestiä! :) mulla ei näy yksityisviestit niin laita sähköposti tai vaikka instassa @nyxia.s Mukana muuttaa koira ja sen takia ettisin mieluiten ekaks rivi-/paritaloa🐩
Seuratoiveet
Keski-suomesta huhti-toukokuussa Helsinkiin opintojen perässä muuttava erakko tässä päivää. Koronan ja 2023 olleen auto-onnettomuuden jälkeen sosiaalinen elämä ja hyvinvointi muuttui selviytymiseksi ja nyt olisi hakusessa kaveria. Semmoista tyyppiä jonka kanssa voi yhdessä motivoida, tsempata ja puuhailla kaikenlaista samalla kun kasvattaa sosiaaliset taidot taas elävien kirjoihin. Esimerkiksi: - Joka viikko tavataan jossain ja jutellaan/käydään kävelyllä (ettei kumpikaan mene vahingossa hulluksi liiallisen ruudun toljottamisen ja kenkälaatikko-asunnossa homehtumisen ohella) - Noin kerran kk kyläillään jomman kumman luona että on extra motivaatiota siivota useammin ( ja koska kahvilat ja ravintolat maksaa paljon opiskelijabudjetilla) - Pyritään juttelemaan pitkät keskustelut puhelimessa tai videopuhelussa (koska se tankkaa sosiaalista hyvinvointia enemmän kuin tekstailu ja pitää sosiaalisia taitoja paremmin yllä) Omiin kiinnostuksiin kuuluu Harry Potter ja mäyräkoirat, vaikka suurin osa ajastani menee vartijan töissä tai jonkinlaista luentoa katsellessa. Viimeisin suosikki-henkilö jonka hölinöitä YouTubessa on kuunnellut on Dr. Gabor Maté, jos sattuu olemaan tuttu. En ole vahvasti vasemmalle tai oikealle kallellaan joten jos pelkäät että joudut kuuntelemaan hölinää kummastakaan ääripäästä, ei tarvitse huolestua. Huumorintajua minusta löytyy laatua "huono", joten harvemmin sitä yritänkään vaikka välillä joku epäonnekas joutuu todistamaan huonon vitsin läsnäollessani. Oma persoonallisuus on vielä hakusessa koska se 2023 -tälli veti muistista muunkin kuin pelkät fysiikan ja matematiikan kaavat, mutta pikkuhiljaa sekin sitten löytyy taas. ...toivottavasti. Näin alkuun ennen muuttoa valitettavasti ollaan etänä osan aikaa koska opinnot eivät pakota joka päivä olemaan läsnä, ja 300 km matka työpaikan ja koulun välillä ei ole ihan alle tunnin reissu kuitenkaan, mutta työpaikka ja asunto on 95% varmuudella jo Helsingissä. Kaveri mieluusti 18-25 v, miespuoleisten kanssa olen enemmän ujo kuin naispuolisten mutta yhtä pihalla kuin lumiukko molempien kanssa kuitenkin mitä siinä "jee ollaa tavattu ekaa kertaa" ja "nyt ollaan parhaita kavereita lopun elämää jee!" -välissä tapahtuu. Jos kelpaan tyttöystäväksi jollekulle niin... olet tervetullut mutta valmistaudu henkisesti.
Seuratoiveet
Moi! Olen 28-vuotias, naispuolinen opiskelija Helsingistä. Etsin kasuaalia hengailuseuraa - voidaan käydä vaikka metsäretkellä, kahvilla tai kirppiskierroksella. Olen parisuhteessa, enkä etsi romanttista seuraa. Tykkään luonnossa liikkumisesta, puutarhanhoidosta, voimatreenistä, neulomisesta ja elokuvista. Elämäntyyliltäni olen melko hipihtävä, tykkään käydä reiveissä ja itsetutkiskelen tajusteiden avulla. Retkeilen paljon sulan maan aikaan ympäri maata, olisi ihanaa löytää joskus kaveri mukaan patikkareissulle Lappiin! En tiedä mitä enempää tällaiseen tulisi kirjoittaa joten ota yhteyttä jos tämä resonoi. Ei mulla muuta, kivaa päivää sulle kuka ikinä tätä lukeekin!
Seuratoiveet
Moro, Helsingis asustelen, poikaystävä on, et kaikki pertit(no hate to pertti) ketkä ettii jtn romattista nii byebye. Mut muute ei oo välii sukupuolel tai mitää, peliseuraa vaa legit kaipailen, enimmäkseen pelaan ow ja stardew mut omistan paljon muitaki. Että lataan sit vaan, valooki pelannu aika paljo, atm ei ladattuna mut ei se paljoo vaadi. Irl frendditki käy sie siin mitää, mut nettifreddei ny pääsoin. oon suht sosiaalinen ja rakastan jauhaa kaikesta astetta syvemmästä ja ajatuksia herättävämmästä. discord: innix. siel vaa viestii tai tääl :))))
Seuratoiveet
Moikka, Olen 36-vuotias muunsukupuolinen, jolla hakusessa muutama paikallinen kaveri pääkaupunkiseudulta. Olen kiinnostunut mielenterveyteen ja hengellisyyteen liittyvistä aiheista ja pelailen välillä videopelejä (tällä hetkellä olen innostunut Marvel Rivalsista). Lisäksi luen kirjoja ja meditoin silloin tällöin. Mielellään näkisin jossain kohti livenä, kunhan tutustutaan viesteillä ensin. Lähtisitkö seuraksi kahvilaan, ravintolaan, tai kävelylle? Tiedän hyvän nuudelipaikan ;)
Seuratoiveet
Mun nimi on Tanja ja oon 39 vuotias naimisissa oleva nainen. Etin täältä uusia ystäviä 😊 [email protected]
Moikka! ☀️ Oon 25-vuotias nainen Helsingistä. Muutin tänne noin puolivuotta sitten opintojen perässä ja olisi tosi kiva tutustua muihin lähialueilla asuviin (toki ei haittaa, jos asut kauempana). Asun mieheni ja meidän yhteisen koiran kanssa, ja meidän elämään kuuluu kaikenlainen peliaiheinen harrastaminen. Suosikkipelini on Guild Wars 2, jonka pariin palasin muutaman vuoden tauon jälkeen viime syksynä. Oma pelimakuni on laaja, mutta nykyisin tykkään pelata enemmän rentoja (co-op) pelejä sekä GW2:n lisäksi välillä muita mmo:ita (Black Desert, Final Fantasy XIV). Tykkään myös intoilla nostalgisista ja retroista pelisarjoista. Tule höpöttämään mulle sun lapsuuden suosikkipeleistä! Teen opiskeluiden ohella kevytyrittäjän töitä kuvittajana ja tykkään myös piirtää paljon vapaa-ajalla. Olen harrastanut cosplayta kohta 13 vuotta ja coneihin tulee osallistuttua 2-3 kertaa vuodessa. Sen lisäksi tykkään käydä ulkona kävelyllä koiran kanssa sekä kierrellä museoissa ja käydä kahviloissa. Tykkään myös pelata lautapelejä ja Mario Partyn kaltaisia moninpelejä pikku porukalla. Myös DnD kiinnostaisi, jos löytyisi siihen kiva porukka. Mä aika varmasti kiinnostuisin myös muista aktiviteeteistä. Jos sulla on joku mielessä niin kerro siitä mulle! 😊 Olen luonteeltani positiivinen, läsnäoleva ja aidosti kiinnostunut muiden ihmisten asioista. Koen, että mun kanssa on helppo jutella ja muhun voi luottaa asiassa kuin asiassa. Negatiivisena puolena olen varsinkin livenä aluksi ujo ja ahdistun joskus ihmisten kanssa, jos meno on omaan makuun liian villiä tai volyymitasot liian korkeat. En käy viihteellä enkä käytä alkoholia, mutta musta saa rauhallisen juttukaverin esim. kahvilaan tai kaupungille pyörimään sitten, kun tunnetaan jo paremmin! Olisi myös mukava saada seuraa coneihin tai cossien tekoon. Isosti plussaa samoista mielenkiinnon kohteista. En koe sen kuitenkaan olevan välttämättömyys, kunhan sua ei haittaa mun harrastukset ja niihin tutustuminen. Keksitään varmasti muutakin yhteistä tekemistä. Lisäksi haluaisin, että olet aktiivinen keskustelija ja oikeasti halukas tutustumaan. Olen parisuhteessa, joten etsin vain kavereita. Ei haittaa, jos et asu lähellä, mutta olisi mukava tavata välillä (esim. coneissa tai vierailla toisten luona). Haluan kuitenkin tutustua kunnolla ensin etänä. Voit laittaa mulle vaikka sun Snapin tai Discordin niin laitan sulle mielelläni viestiä siellä ✨️ Ilmoitus ei vanhene!
Seuratoiveet
Täällä on 38-vuotias kanadalainen mies joka on asunut Suomessa 10 vuotta, ja haluan lajentaa ystäväpiirejä. Pidän pyöräilystä, kävelystä ja lenkkeilystä luonnossa. Nautin fantasia ja scifia kirjoja, televisiosarjoja ja elokuvia, esimerkiksi Taru Sormusten Herrasta, Star Trek, Star Wars ja Dune, ja minun lempi animaatio on Futurama. Kuuntelen paljon suomalaismusiikkista, ja äskettäin tykkään paljon bändeistä Nyrkkitappelu, Kissa and Teini-Pää. En voi kuunnella Litku Klemetti koska sitten kuulen musiikkia päässäni koko yön ja en voi nukkua. Paras suomalainen bändi on tietysti Teksti-TV 666. Muuten, soitan akustista kitaraa ja laulan (ei niin hyvin), ja Kanadassa soitin rumpuja, mutta ne olivat liian suuria tuoda Suomeen joten otin vain kitarani. Tykkään videopeleistä, esimmerkiksi Counterstrike ja World of Warcraft, ja minulla on Nintendo Switch myös mutta yleensä pelaan yksinpelejä. Minulla on myös oma suomenkielen nettisivu jonne minä teen ja kirjoitan suomen kielioppia ja sanastoa auttaakseni itseäni ja muita oppimaan. Tiedän parhaan suomalaisen vitsin, joka on oma vitsi. Jos haluat tietää mikä se on kysy minulta siitä. Bonus pointtejä jos kerrot minulle mikä on suosikki pokémonisi tai jos voit kertoa minulle sana suomeksi joka ei voi olla 1:1 käännetty englanniks, esimerkiksi eräjorma, kyykkyviini tai kissanristiäiset. PS: Se voi olla vaikeaa kommunikoida suomeksi ja joskus se kestää paljon aika vastata, joten se on mahdollinen että vastaan englanniksi, mutta yritän pysyä suomimodissa.
Seuratoiveet