Siirry pääsisältöön

Löydä uusia kavereita.

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Selaa kategorioita ja seuratoiveita

Kaveri-ilmoitukset

256 ilmoitusta

  • Olen ystävällinen, kuuntelevainen ja rauhallinen. Minulle voi kertoa murheista. Olisi mukava tutustua uusiin ihmisiin, jutella eri aiheista ja nähdä kasvotusten. Tehdä jotain tai käydä jossain. Asun yksin tällä hetkellä. Itse vapaa ajalla tykkään viettää aikaa kavereiden kanssa tai yksin. Katsella sarjoja, joskus hyvää leffaa, käydä uusissa paikoissa. Kuunnella kaikenlaista musiikkia, saa ajatukset muualle. Ei väliä mistä päin olet! Laita viestiä jos olet kiinnostunut! Etsin ikäistäni seuraa 18-35v

    Lue koko ilmoitus
  • Etsin kaveria yhteiseen tekemiseen. Leffaan, keikoille, ravintoloiden testaamiseen tai vaikka teatteriin. Myös kuntoilun pariin saa musta kaverin. Alkoholia tulee vähemmän juotua, mutta muutamalle voin baariinkin lähteä. Olen rento ja reilu kaveri. Päivät menee pitkälti töiden parissa. Iltaisin ja viikonloppuisin olisi aikaa.

    Lue koko ilmoitus
  • Uusia kavereita olisi haussa. Olen aika yksinäinen. Olisi hauska saada kavereita joiden kanssa jutella ja tehdä kaikenlaista. Harrastan tanssia. Tykkään katsoa sarjoja ja leffoja. Tykkään myös palata lauta- ja videopelejä. En tiedä mitä tässä kertoa. Jos kiinnostuit laita ihmeessä viestiä.

    Lue koko ilmoitus
  • Moi :D Oon 20v transmies Seinäjoelta ja mulla on tosi vähän kavereita joten kokeillaan nyt tällästäkin. Tykkään kissoista, ruuasta, piirtelystä ja ompelusta ja vaatteista. Musiikki on kans mulle lähellä sydäntä ja kuuntelen kaikenlaista, erityisesti tykkään hardcore punkista, metallista ja indie musiikista. Oon ehkä vähän akward mutta en tuomitse ketään ja oon tosi avoinmielinen.

    Lue koko ilmoitus
  • Hei, Tarvitko apukäsiä työhön kun työhön? Paljon onnistuu kun saa apuakäsiä työhön kuten esimerkiksi erilaiset kokoamiset kuten vaikka Ikean tuotteet tai vaikka legot:) tai puutarha tuolin korjaus tai nurmikon leikkuu. Oikeastaan mihin vain keksit niin kysy ainakin :) Alueena Etelä-Pohjanmaa ja Pohjanmaa. Olen noin 40 vuotias mies henkilö Etelä-Pohjanmaalta, ihan mukava ja autoileva ja käsistään kätevä :)

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! Olen 27v nuori mies ja olen Seinäjoelle juuri muuttanut. Etsin uusia kavereita kenen kanssa vaihtaa kuulumisia ja viettää aikaa.😎Oon kaikkien kanssa toimeentuleva, alkuun voin olla ehkä hieman ujo. Luonteeltani olen rauhallinen, empaattinen, avarakatseinen ja luotettava ihminen😊Tykkään oikeastaan tehdä mitä vaan ja perus oleminenkin on kivaa.😃 Jos tuntuu että voitaisiin tutustua niin laita viestiä ja kerro vähän itsestäsi. Mieluiten sellaiset yhteyden otot joita oikeasti kiinnostaisi tutustua ja eikä asuisi kauhean kaukana. En etsi internet kaveria☺️Ilmoitus ei vanhene.😎

    Seuratoiveet

    Lue koko ilmoitus
  • Moro, oon junan tuoma lappilaine ja etsin uusia ystäviä etelä-pohjanmaalta.

    Lue koko ilmoitus
  • Moi! Olisi etsinnässä kirjekaveri. Halusin kokeilla jotain uutta ja erilaista. Tarkoitus olisi löytää uusia kavereita kun, niitä ei hirveämmin ole. Olen introvertin ja ekstrovertin sekoitus, olen nepsy, pidän eläimistä (itselläni on kissa ja koira), olen 22/-02 mies, tykkään videopeleistä, lukemisesta, neulomisesta (osaan tehdä villasukkia) kaikennäköisestä askartelusta ja siitä että saa olla luova. Harrastan valokuvausta ja videokuvaamista. Itselle tärkeitä arvoja on kohdella kaikkia kunnioittavasti, tasa-arvoisesti ja että kaikilla olisi mahdollisuus hyvään elämään. Poliittisesti olen enemmän vasemmalla, tämä ei estä sitä ettenkö voisi keskustella eri puolella olevien kanssa ja kuulla heidän näkemyksiään.

    Lue koko ilmoitus
  • Etsin nyt 61 vuotiaana ystävää jonka kanssa voisin jutella Star Trekistä, Isac Asimovin tuotannosta, fantasiakirjoista, luonnosta, tieteestä, villakoirista, kissoista ja puutarhan hoidosta, maailman tilanteesta, historiasta. Minulla on nykyään ongelmaa liikkumiskyvyn kanssa joten kaipaisin mukavaa ajatustenvaihtoa asioista jotka kiinnostavat. En ole kovin usein itseni kaltaisiin törmännyt. Olisi mielenkiintoista jutella toisen tämmöisen kanssa, joka tietäisi miksi minua naurattaa kun talomme numero on 42.

    Lue koko ilmoitus
  • Etsin uusia ystäviä Etelä-Pohjanmaan alueelta miehistä sekä naisista. Olen luonteeltani rauhallinen, huumorintajuinen ja toiset huomioon ottava. Tykkään retkeilemisestä luonnossa joten siihen olisi kiva saada kaveri. Kesällä tulee uitua ja pyöräiltyä. Lautapelien pelaaminen on myös mukavaa puuhaa. Tykkään katsella elokuvia ja eniten genreinä pidän trillereistä, komediasta ja draamasta. Minulla on yksi tytär, joka asuu jo omillaan. Seuraa minulle pitää kaksi suloista kissaani, petteri ja pipsa :) Laita rohkeasti viestiä niin tutustutaan!

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 57-vuotias nainen, joka asustaa Seinäjoen seudulla kaivaten kaveria! Olen niin paljon yksin kotona omissa ympyröissäni, että tähän on tultu: esitän itselleni kieroja kysymyksiä, vastaan niihin huumorilla, ymmärrän vitsin, sitten nauran - ja olen harmissani, kun ei ole ketään toista kuulolla. Hukkaan menevät hyvät naurut. Tähän asti olen pärjännyt, vaikka tylsää onkin ollut. Mutta nyt alkaa ottaa päähän. Kavereita on, mutta ne ovat joko a) toisella puolella maata tai ihan Ruotsissa asti, tai b) kiinni elämänkumppanissaan niin tiukasti, että heillä on kotiatuloaika. Etsin siis uusia kavereita, joilla kenties on hieman samanlainen tilanne? Olis kiva käydä joskus jossain, tai istua iltaa kaksin tai isommallakin kaveriporukalla - mutta ei ole ketään, joka innostuisi ja olisi valmis lähtemään mukaan? Missä kävisimme? Kesätapahtumissa kuten Hämeenlinnan keskiaikafestareilla, Kaustisen musiikkijuhlilla, Juthbackan markkinoilla, vaikka missä! Kesäterasseilla, museoissa, luonnonvesissä uimassa, risteilyllä, autoretkillä, toistemme luona kylässä jos oikein kaveruus menee päähän? Voidaan puhua kirjoista, paikallishistoriasta, kädentaidoista, vanhoista taloista ja niiden korjaamisesta, rallista.. tai heittäytyä filosofisiksi ja pohtia syntyjä syviä. Musiikkikeikoilla voisimme käydä: kuuntelen mieluiten metallia, rockia ja folkia, mutta tosi laajalla skaalalla sujuu muunkinlaisen musiikin kuuntelu. Poikkeuksena humpat ja tangot. Kestän nekin, jos saan pari lasia viiniä ennen kuuloetäisyydelle saapumista. Lavatansseihin?.... jos on ihan pakko, niin sekin menee. Poikkeus kun vahvistaa säännön. Toivon löytäväni ystävän, joka ei kanna maailman kaikkia murheita harteillaan, vaan näkee elämässä ilon aiheita. Toki ystävät jakavat myös murheet keskenään ja kunnioittavat toistensa vaihtuvia tilanteita, joiden vuoksi aina ei ehdi tai jaksa tavata. Se on elämää. Kirjoittamalla lähtee tutustuminen alkuun, eikös vaan! Laita viestiä ja kerro, kuka olet!

    Lue koko ilmoitus
  • Etsin lähinnä naispuolisia kavereita Alavuden seutuvilta. En ole täältä kotoisin, mutta asunut paikkakunnalla jo jonkin aikaa. Lapset asuu jo poissa kotoa, ja puolison lisäksi kaipaan muutakin sosiaalista elämää. Olen 50v. Tykkään puutarhajutuista, tanssimisesta (lavatanssit, salsa, boogie-woogie jne), itseni kehittämisestä, ratsastuksesta, kulttuuririennoista, konserteista (bilettämisestäkin) ja kahvitteluista. Olen avoin uusille asioille. Elämä on nyt, ja tämän ikäinen uskaltaa jo elää kuten haluaa. Olen puhelias ekstrovertti, mutta tykkään myös kuunnella. Juureva jalat maassa -tyyppi, mutta haaveilukin onnistuu oikein hyvin! Jos joku miespuolinen tanssitaitoinen luki tänne asti, niin sovitaanko tanssitreffit?

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 61-vuotias nainen Etelä-Pohjanmaalta. Etsin luotettavaa, keskustelutaitoista ystävää. Viime vuosina on käynyt ystäväkato, kaksi parasta ystävääni ovat siirtyneet rajan taa ja välillä tunnen oloni todella yksinäiseksi. Hyvää sielunkumppania ja keskustelutaitoista aitoa ihmistä, johon voi luottaa - sellaisen kun löytäisin, niin valo taas pilkahtaisi elämään. En etsi seksikumppania, vaan aitoa ystävää. Elän suht normaalia elämää, mutta vapaa-aikaa tuntuu olevan liikaa ja välillä yksinäisyys masentaa. Tätäkö tämä elämä tämän ikäisenä on? Mistä löydän intoa ja valoa päiviini? Näistä olisi kiva jutella ja saada vertaistukea.

    Lue koko ilmoitus
  • Asun omakotitalossa Etelä-Pohjanmaalla mieheni ja eläinten kanssa🤗 Kuvailisin itseäni; Empaattinen, syvällinen, avoin, eläinrakas. 🫶 Mulla on 2 koiraa ja 2 kissaa. Kiinnostais joskus lähteä johonkin rescue koiratarhalle, mutta en tiedä uskaltaisinko yksin, olis super löytää joku jonka kanssa lähteä. Haaveilen, että mulla olis joskus mökki veden äärellä +rakastan auringonlaskuja, siinä on jotain niin rauhoittavaa. 🌅 Menneisyydessä vaikeita asioita, jotka kasvattanut mua ihmisenä ja pyrinkin kehittämään itseäni ihmisenä. ✨ Toivonkin kavereilta&ystäviltä ymmärrystä, että musta ei välttämättä aina kuulu, mutta oon aina täälä. Kaverien kanssa tykkään esim: käydä ravintoloissa/kahviloissa, ulkoilla, käydä festareilla/keikoilla, vkl reissu hotelliin, ulkomaille, mökkeilemään. En juo kovin usein, joten baareissa käyn harvoin. Laita mulle sähköpostilla jotain itsestäsi ja vaikka sun ig tai snap. 🤗

    Lue koko ilmoitus
  • Hei. Kokeillaas täällä kuinka käy🙈 Tällä hetkellä asustelen poikaystävän ja koiran kanssa. Tykkään ulkoilla/liikkua, käydä kahvilla ja olen avoin kaikelle spontaanille, etenkin reissuille. Luonteeltani olen aluksi melko hiljainen, mutta ajan kanssa puhelias ja avoin. Kaveripiiri on ajan kanssa hiipunut muiden muuttojen vuoksi, joten yksikin kaveri riittäisi❣️

    Lue koko ilmoitus
  • Sup dawg. Vastavalmistunut filosofi. Itselläni on kiinnostus ja asiantuntijuus saksalaisessa ja buddhalaisessa ajatteluperinteestä, sekä eläinetiikassa, eläinrakas kun olen. Sivuaineilun ja muun kautta kiinnostukseni kiepuilevat myös historiassa, biologiassa, kulttuuriantropologiassa, taloustieteessä ja ulkopolitiikananalyysissä. Tämä on konkretisoitunut omaan matkusteluuni ja pyörintääni pitkin Eurooppaa ihmettelemässä mantereemme kulttuurielämää. Minulla on myös jonkinmuotoinen katalogi sisällöntuotantoa. Mikäli kiinnostaa, niin https://allmylinks.com/feetuska. Tässä nyt pääpiirteet itsestäni. Olen ihan nöyrä ja avomielinen, olen vain intohimoinen muutamasta aiheesta joita pidän tarpeeksi merkityksellisinä :D. Väikkäriaheita täs nyt keksimässä. Pelaan tai pelasin koneella myös reaaliaikaisia suurstrategiapelejä ja paljon kaikkea indie-tavaraa. Myös ihan kaikki muukin menee. Sanotaan pulmapelit, rpgt, souls-liket ja tasohyppelyt. Olin paikallinen mikrojulkkis mm. suomalaisissa lbp ja hoi4 yhteisöissä nuorempana. RIP LBP:lle btw ;_;. Muiden harrastusten suhteen, olen myös katsonut muutaman animen elämäni aikana ja piirtänyt varsin intensiivisesti digitaalisesti nuorempana. Ihmissuhteideni kannalta minulla on nettikavereita hieman pitkin maailmaa, mutta ei juurikaan Suomesta. Eikä minulta löydy myöskään tyttöystävää tai liioin muitakaan lähikontakteja fyysisesti tai henkisesti. Täten, sanotaan että olet epic sigma jota kiinnostaa juttuni, nii dmää/yksityisviestejä saa halutessaan lähetellä. Etäisyydellä ei ole merkitystä. Ihan hyvin voin pitää jutustelun etänä pidempäänkin, varsinkin kun otetaan huomioon että vietän pitkiäkin aikoja Suomen ulkopuolella. Etelä-Pohjanmaa on vain ehdotus. Lopulta, toki voisin tehdä tästäkin satasivusen esseen, mutta pidetään nyt pääpiirteet tässä ja muut tutustuttaessa. Pyydän vain uteliaisuutta ja avomielisyyttä!

    Lue koko ilmoitus
  • Moro! Haussa aito ihminen kaveriksi ja ystäväksi! Tässä kirjoittelee 38v heppu Seinäjoelta. Elämä ajoittain yksinäistä ja kesän, syksyn ja talven iltoihin haussa kaveri jonka kanssa ajatukset ja arvomaailmankohtaa ja juttu luistaa. Mut joskus voidaan nojalla toisiin sohvalla ja näpytellä kännykkää😁 Haussa kaveri ja ystävä joka lähtee päämäärättömille ilta-ajeluille, tykkää saunoa ei niin järkyttävän kuumissa löylyissä, on musiikin suurkuluttaja ja viihtyy keikoilla, mutta ei festareilla, on aito ja rehellinen, hyväksyy ihmiset just sellaisina kun ne on kaikkine ominaisuuksineen ja erilaisuuksineen. Haussa oikeita kohtaamisia, ei pelkkää viestittelyä. Haussa ehkä ennemmin mies ja tiukkoja ikärajoja en aseta. Keitän kahvit, tai tarjoon notskilla makkarat. Lähen fillaroimaan maastoon tai maantielle jo kysyt😁 Löytyy insta, missä jopa jotain sisältöäkin elämästä. Viihdyn luonnossa, kuuntelen musiikkia joka ei oo kaikkein raskainta. Ym töissä ja aitan vaikka just sua jos apua tarvit. Löytyykö mitää yhteistä? Laita viestiä!

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 46 vuotias mies Seinäjoelta ja haen uusia ystäviä miehistä ja naisista, harrastuksiin kuuluu lenkkeily, pyöräily, urheilun seuraaminen mm autourheilu ja pesäpallo,jääkiekko

    Lue koko ilmoitus