Kaverihaku Suomessa - selaa kaveri- ja ystäväilmoituksia
Etsi uusia kavereita, pelikavereita ja harrastusseuraa ympäri Suomen. Selaa ilmoituksia ja rajaa tuloksia sijainnin, iän, sukupuolen ja kiinnostusten (tagien) mukaan. Palvelu on tarkoitettu kaveriseuran löytämiseen – ei romantiikkaan.
Täällä Loimaalla asuva homppeli, jota kiinnostaa mm. politiikka, taide, kokkaaminen, muoti, musiikki, psykologia ja elokuvat/sarjat. Luonnossa käveleminen ja jooga aika jees kans! Olisi ihanaa löytää ystäviä tai ylipäänsä kavereita, joiden kanssa voisi tehdä kaikenlaista. Syvälliset ja monipuoliset keskustelut ovat kivoja, mutta tykkään myös rennosta ja huumorintäyteisestä juttelusta. Nauru on parasta! Tiivistetysti kuvailisin itseäni huumorintajuiseksi, luovaksi, empaattiseksi ja herkäksi. Arvostan hyviä ja monipuolisia keskusteluita, joten laita rohkeasti viestiä, jos resonoi! Sukupuolellasi tai iällä ei niin merkitystä, ja olisi kiva, jos asut suht lähellä, jotta joskus voisi tavata kasvotustenkin :)
Moikkelis! Tehdäänpä ensin lyhyt alkujohdanto... Suurimman osan elämästäsi olet joutunut elämään yksin. Loputon harmaa arkesi toistuu nykyään töiden ympärillä tai vapaa-aikana lähinnä kotona kökkien. Into uusiin kokemuksiin olisi suuri mutta et haluaisi toteuttaa niitä yksin. Saatat tuntea välillä ahdistusta sosiaalisissa tilanteissa tai kamppailla mielialan kanssa. Kaipaat tukea ja läheistä kontaktia mutta sitä ei ole saatavilla. Oliko vähääkään tuttua? Jos oli niin jatka lukemista. Mitä olen? Olen äskettäin pyöreitä täyttänyt töissä käyvä 30v kundi Uudenmaan sisältä. Persoonaani kuvaavien adjektiivien listaan voisi kuulua mm. reilu, luotettava (100%), avoin, empaattinen ja toisinaan hauska. Pientä kilpailuhenkisyyttä ja leikkimielisyyttä löytyy sopivassa määrin. Vapaa-aikaani kulutan enimmäkseen PC pelailun merkeissä mutta liikunnallisuuttakin löytyy lajin kuin lajiin. Nuorempana harrastanut tennistä pitkään ja sen jälkeen lentopalloa höntsästi. Epäsäännöllisesti seuraan myös animea mutta mangaa harvemmin luen ellei kyseessä satu olemaan lempparisarja. Olen viimeaikoina myös innostunut kokkaamaan itse enemmän vaikka noviisi siinä harrastuksessa olenkin. Ulkonäöllisiä paineita minulla ei todellakaan ole mutta mainittakoon tässä heti kättelyssä että ymmärrän oikein hyvin masennuksen päälle sen kanssa kamppailleena. Mitä etsin? Etsin pääosin tuttavuuksia joiden kanssa pystyy olla oma itsensä ja joiden kanssa voisi matalalla kynnyksellä viettää aikaa vaikka pelailun parissa (haasteena monesti on vaan löytää yhteinen peli xD ), erilaisten harrastusten parissa tai muuten vaan käydä uusissa paikoissa ja jakaa elämää. Sinkkuna en toki poissulje sitä mahdollisuutta että jotain läheisempää voisi löytyä elämään, vaikka en sitä väkisin etsikkään. Painotan ehkä enemmän naispuoleiseen seuraan mutta se ei tarkoita ettei miehet tai muut voi viestiä laittaa jos elämäntilanteet kohtaa joten rohkeasti vaan viestiä! :) Toivoisin myös lopuksi vain yhtä asiaa eli jos otat yhteyttä niin jaksaisit myös edes minimaalisella tasolla näyttää halukkuuttasi tutustua vaikka viestein. Eikä se tarkoita että pitää vastata heti tai välttämättä olla edes päivittäistä joten ei siitä stressiä :) Liian usein vaan tulee huomattua täällä nettitutustumisessa sen ilmiön että ensin vaihdetaan snäpit tai discordit ja sen jälkeen huomaat lopulta että se olet aina sinä joka tulee juttelee ja utelemaan toisen kuulumisia päivien hiljaisuuden jälkeen. Olisi mukava huomata että toistakin kiinnostaa :) Ilmoitus ei vanhene, toisinkuin minä. Joten piristä päivääni ja tule rohkeasti kysymään lisää :)
Etsiskelen helppoa ja mutkatonta mieskaveruutta/-ystävyyttä. Hyvät keskustelut esimerkiksi kahvikupin, iltakävelyn, pyöräilyn tai nuotion äärellä ovat lähellä sydäntä. Voidaan jutustella kaikesta taivaan ja maan väliltä – niin syvällisistä keskusteluista pinnallisempiin. Tykkään ajatella, että kaiken elämässä ei tarvitse aina olla niin vakavaa. Aina ei tarvitse välttämättä edes keskustella mitään, vaan joskus voi olla ihan mukavaa olla vain hiljaa yhdessä. Oon viime vuosien ajan elänyt elämää, jossa kaverit ja sosiaaliset kontaktit ovat lähinnä opiskeluissa ja työyhteisössä, joten vapaa-ajan kaverikuviot pääsivät huonoon jamaan ja nyt haluan tältä osin korjata tilanteen. Jos tähän väliin lyhyesti minusta… Olen 35-vuotias ja asun Joensuussa puolison ja koiran kanssa. Arkea rytmittää mukavasti päivätyö ja siinä sivussa tulee opiskeltua. Vapaa-ajalla tykkään ottaa rennosti kotosalla kuunnellen podcasteja tai kirjoja lukien, käydä pyöräilemässä, käydä ulkoilemassa. En kuitenkaan sanoisi itseäni mitenkään erikoisen liikunnalliseksi vaan ennemminkin lepposta liikuskelua. Talvella avantouinti ja sauna on loistava tapa rentoutua, ja mukava seura parantaa kokemusta. Kaveruudessa/ystävyydessä arvostan aitoutta, välittämistä ja rehellisyyttä. Minua on usein kuvattu sosiaaliseksi ja puheliaaksi, vaikka aluksi saatan olla hieman ujo. Kun tutustutaan paremmin, jännitys karisee, ja avoimet, rehelliset keskustelut ovat aina tervetulleita. Jos olet samanhenkinen, arvostat aitoa yhteyttä ja etsit pitkäkestoista ystävyyttä, laita viestiä!
Heips!👋🏻 Oon 25-vuotias ja opiskelen liikunnanohjaajaks (AMK). Asun Oulussa ja olis kiva löytää uusia ystäviä täältäpäin☺️ Teen opintoja etänä ja töitä en ole kovan etsinnän jälkeen saanut, joten vapaa-aikaa on vähän ehkä liikaakin🤷🏼♀️ Luonteeltani olen sosiaalinen, avulias, nauravainen sekä huumorintajuinen. Oon myös aika extempore tyyppi et lähen mukaan uusiin juttuihin. Harrastuksiin kuuluu frisbeegolf ja kuntosali. Muita kiinnostuksen kohteita on luonto, kävely, lumilautailu, retkeily, sulkapallo, lautapelit, pelaaminen ja monet muut asiat, niitä riittää..😁 Olis ihanaa löytää sellanen ihminen, joka on aito, tykkää myös keskustella syvällisii juttui, lähtee mukaan tekee juttui tai iha vaa hengailee😇 sukupuolella ei oo väliä! Ikäluokka mieluiten aika samaa ikää mut käy 23v - 30v väliltä😊 Tuu ihmees laittaa viestii, jos haluut tutustuu enemmä😇👉🏻
Hei olen sosiaalinen introvertti. Aina asunut Tampereella, mutta omistanut vain muutaman ystävän. Tällä hetkellä ei ole ainuttakaan kaveria tai ystävää. Osalle tullut perhe ja osa muuttanut pois tai elämäntavat ei kohtaa. Olen lähihoitaja eli teen kolmivuoro työtä. Introverttiyden ja 'erityisherkkyyden' takia koen ajoittain uupumista. Omistan pienen kissanpennun. Tykkään kuunnella vanhaa rokkia sekä metallia. Musiikkimaku on aika laaja. Katselen elokuvia ja tykkään käydä kirpputoreilla. Luen kirjoja. Olen kiinnostunut uskonnoista, psykologiasta. Minua kiinnostaa ihminen ja ihmisyys. Ajoittain koen masennusta sekä ahdistusta ja olen aikamoinen kotihiiri. Tykkään pelata tietokonepelejä. Lähinnä yksinpelejä tällä hetkellä; fallout, outer worlds, dragon age. Olen ollut pienessä kiltatoiminnassa mukana mm pelit elder scroll ja swtor. Hetken pelasin myös wow. Kaipaan syvällisiä keskusteluja ja ajatusten vaihtoa. Kaipaan myös mukavaa tekemistä. Museot, elokuvat, kahvittelu, mini golf tms. En välitä baareista, mutta välillä voisi muutaman siiderin juoda hyvässä seurassa :)
27-vuotias nainen Tampereen lähistöltä tässä kirjoittelee.😊 Yritän tässä vähän kertoa itsestäni: Minulle tärkeitä asioita elämässä läheisten ihmisten lisäksi ovat esimerkiksi liikunta (juoksu, pyöräily, hiihto talvisin, uimassa on myös kiva käydä ja muitakin liikuntalajeja voisin hyvin testailla), luonto ja monenmoisista aiheista lueskelu ja pohdiskelu. Persoonana olen mielestäni empaattinen, huumorintajuinen (toivottavasti hehe) ja jotain introvertin ja ekstrovertin väliltä. Joskus tykkään tehdä spontaanisti asioita, mutta usein suunnittelen mielummin kuitenkin etukäteen. Arvostan suvaitsevuutta, muiden ihmisten huomioon ottamista ja erilaisten mielipiteiden ja näkemysten ymmärtämistä (kunhan ne eivät loukkaa muita). Toisten ihmisten tuomitsemista en hyväksy. Mielenterveyshaasteista löytyy myös kokemusta ja ymmärrystä. Minusta voisi saada seuraa esimerkiksi liikkumaan, kävelylle, hengailemaan tai vaikka kahvittelemaan. Alkoholia en käytä ja en olen aamuvirkku, eli baareihin tai iltamenoihin en lähde.😅💤 Sijaintina voisi olla Lempäälä, Akaa, Vesilahti tai Tampere.
liikun pyörätuolilla rehellinen sosiaalinen viime vuosina pettynyt kun ihmiset ei halua nähdä. Kysy mitä tahansa olen aktiivinen pitämään yhteyttä jos sellaista kaveria löytyy Ole rohkea snäppi unski82
28 vuotias nainen Tampereelta etsin kavereita ei oo kun pari kaveria ja oon parisuhteessa eli ihan kavereita etsin pelkästään Tykkään käydä lenkillä ja Tykkään kattoo elokuva/sarjoja ja käydä elokuvissa , syömässä , shoppailemassa keilaamassa ja ihan olla vaan kotona myös Laita viestiä jos kiinnostaa Kerron lisää siellä sitten
Olen etsimässä uusia kavereita ja ystäviä elämääni! Olen neljääkymppiä lähestyvä henkilö Suomen mansikkapääkaupungista Suonenjoelta. Olen työtön mielenterveyskuntoutuja. Avoin mielin ystävyyttä etsimässä siis! Tykkään luonnosta, kävelyistä sekä musiikin kuuntelusta. Olen rauhallinen, rehti, ujo sekä luotettava, että humaani ja ympäristöystävällinen persoona. Euroviisuista tykkää kovasti myös. Kirjoittaminen, maalaaminen, piirtäminen sekä askartelu ovat hauskoja juttuja. Kauhuelokuvia tykkään katsella. Haluaisin löytyy mukavia, rehtejä sekä luotettavia kavereita. Jonkun jonka kanssa voisi jutella, kirjoitella sekä viettää kiireettömästi aikaa yhdessä. Kiitos! Kuulemisiin! Ystävällisin terveisin Jarkko, Suonenjoelta!
Etsin uusia kavereita ja ystäviä pääkaupunkiseudulta tai vaikka koko Suomesta! Olen 44-vuotias, perheellinen mies: minulla on vaimo ja kaksi ihanaa kouluikäistä lasta. Arki on usein vauhdikasta, mutta silti huomaan kaipaavani aitoja, rehellisiä ihmiskontakteja arjen ulkopuolelle, ystäviä, joiden kanssa voisi vaihtaa ajatuksia, jakaa hetkiä ja harrastaa jotain mukavaa yhdessä. Sukupuolella tai iällä ei ole minulle väliä, tärkeintä on, että löytyy molemminpuolista kiinnostusta tutustua ja jutella avoimesti. Olisi kiva löytää seuraa esimerkiksi kahville, lenkille, museoon, elokuviin, keikalle, kirpputorille, lautapeli-iltaan tai vaikka vain rauhalliseen kävelyyn meren äärelle. Myös etäyhteyksin onnistuu moni juttu: juttelu, vertaistuki, kirjapiirit, peli-illat jne. Harrastan monipuolisesti kaikkea kulttuurista liikuntaan. Tykkään esimerkiksi: Suppailla (ja etsin aina uusia paikkoja!) Lukea kirjoja ja kuunnella podcasteja Pyöräillä ja käydä luonnossa Katsoa leffoja ja sarjoja (myös dokkareita) Käydä konserteissa tai näyttelyissä Kirjoittaa ja keskustella syvällisemmistäkin aiheista Koen tärkeäksi, että ystävyyssuhteissa voi puhua myös niistä raskaammista asioista, kuten mielen hyvinvoinnista, uupumuksesta, riittämättömyyden tunteista ja arjen haasteista, avoimesti ja ilman painetta "suoriutua". Elämä ei aina ole helppoa, eikä sen tarvitse ollakaan. Jos tuntuu, että tämä teksti resonoi jollain tavalla, laita ihmeessä viestiä. Ystävyyksiä syntyy, kun uskaltaa ottaa ensimmäisen askeleen.
Hei! Olemme rauhallinen, introvertti pariskunta Oulusta, joka arvostaa kiireetöntä ja aitoa elämää ilman turhaa hälinää tai juhlahumua. Emme ole biletyksen tai suurten porukoiden ihmisiä, vaan viihtymme parhaiten pienessä, läheisessä seurassa – mieluiten luonnossa, hyvän ruoan äärellä tai harrastusten parissa. Meillä on myös suloinen, 3-vuotias seurakoira Senni, joka tuo iloa arkeen ja saa meidät usein liikkeelle luontoretkille ja koiralenkeille. Luonteiltamme olemme kumpikin selkeästi introvertteja – kotihiiriä, jotka lataavat akkuja rauhasta ja hiljaisuudesta. Arjessa pidämme kiinni tutuista rutiineista, mutta nautimme myös yhdessäolosta, ulkoilusta ja kevyestä liikkumisesta kuten pyöräilystä, keilauksesta, kuntosalilla käynnistä sekä minigolfista. Tulevaisuudessa haluaisimme kokeilla myös tennistä tai sulkapalloa. Meille on tärkeää, että ystävyyssuhteissamme löytyy ymmärrystä ja empatiaa, myös silloin kun mielenterveyden haasteet osuvat matkalle. Haluamme ympärillemme ihmisiä, jotka eivät tuomitse, vaan arvostavat rauhallista ja aitoa yhdessäoloa. Etsimme samanhenkistä, samanikäistä pariskuntaa, jonka kanssa voisimme jakaa yhteisiä hetkiä luonnossa, harrastusten parissa tai vaikkapa rentojen iltojen merkeissä. Jos tunnistat itsesi tästä kuvauksesta, ota ihmeessä rohkeasti yhteyttä! Tutustutaan rauhassa ja katsotaan, millaisia yhteisiä juttuja löytyy.
moiks! oon välillä yksinäinen joten etsinnässä ois kivoja uusia ystäviä! oon 26v ja asun Vantaalla mun kumppanin ja meidän lemmikkien kanssa. 💕 uusilta kavereilta toivoisin että asuisit PK-seudulla! voit toki asua jossain muuallakin ja se käy että oltais vaan chättäilykamuja, mutta tykkään tavata mun kavereita eniten kasvotusten. ilmoitus ei vanhene! mulla on joitakin mielenterveysongelmia mutta toivottavasti ne ei pelota sua pois, koska oon niistä huolimatta positiivinen ja kiinnostunut ihmisistä. en jaksa aina vastata viesteihin heti mutta yritän parhaani, joten jos toi tuntuu vaikealta hyväksyä niin ehkä me ei sitten olla se paras yhdistelmä. rakastan taidetta, runoutta ja ylipäänsä kirjoittamista, luontoa, eläimiä, uusien juttujen tutkimista ja keskusteluja. tykkään kuunnella paljon musiikkia, piirtää ja pelata satunnaisesti PC:llä (pääasiassa LoLia, mutta myös minecraft ja muut rennot yhdessä pelattavat pelit kiinnostaa!). luonteeltani oon nauravainen, avoinmielinen, huumorintajuinen, rauhallinen, hellä, avoin ja utelias. en yhtään tykkää siitä että muita ihmisiä painetaan alas tai arvostellaan ilman syytä. mä pyrin olemaan aina hyväksyvä muita ihmisiä kohtaan ja toivon et joskus rakkaus voittaisi. 🌈 oon enemmän sellainen "keskustellaan elämästä teen ääressä"-tyyppinen ihminen kuin sellainen, joka olisi valmis lähtemään aina johonkin. eli jos sulla on etsinnässä tyyppi jonka kanssa keskustella monta tuntia putkeen elämästä ja sen eri muodoista ja asioiden tarkoituksesta, niin mä oon se tyyppi jota sä etsit! toki mun kanssa voi jutella kevyemmistäkin jutuista, mutta smalltalk on mulle tosi vaikeaa joten sen yli haluun päästä nopeasti. :] discord: chaosjuwu oon discordissa kaikkein aktiivisin, joten lähetä kaveripyyntö niin tutustutaan! sähköpostia saa myös laittaa, mutta preferoisin vaihtaa vaikkapa puhelinnumerot whatsappia (myös signal löytyy) varten aika nopeasti sähköpostiviestittelyn jälkeen. kerrothan itsestäsi vähän kun lähetät mulle ekaa kertaa viestiä! 🍀
Asun omakotitalossa Etelä-Pohjanmaalla mieheni ja eläinten kanssa🤗 Kuvailisin itseäni; Empaattinen, syvällinen, avoin, eläinrakas. 🫶 Mulla on 2 koiraa ja 2 kissaa. Kiinnostais joskus lähteä johonkin rescue koiratarhalle, mutta en tiedä uskaltaisinko yksin, olis super löytää joku jonka kanssa lähteä. Haaveilen, että mulla olis joskus mökki veden äärellä +rakastan auringonlaskuja, siinä on jotain niin rauhoittavaa. 🌅 Menneisyydessä vaikeita asioita, jotka kasvattanut mua ihmisenä ja pyrinkin kehittämään itseäni ihmisenä. ✨ Toivonkin kavereilta&ystäviltä ymmärrystä, että musta ei välttämättä aina kuulu, mutta oon aina täälä. Kaverien kanssa tykkään esim: käydä ravintoloissa/kahviloissa, ulkoilla, käydä festareilla/keikoilla, vkl reissu hotelliin, ulkomaille, mökkeilemään. En juo kovin usein, joten baareissa käyn harvoin. Laita mulle sähköpostilla jotain itsestäsi ja vaikka sun ig tai snap. 🤗
Hellou! ฅ^>⩊<^ Tälläne 31v sinkku ♂️ melko yksinäinen sielu Etelä-Pohjanmaalta Seinäjoen ja Kauhajoen lähettyvistä. Tavoitteena olis kesän aikana löytää edes se yksi uusi ystävä täältäpäin. Tai vaikka kauempaaki, kyl autolla pääsee. Kiinnostuksen kohteisiin kuuluu videopelit ja taide, jotka yhdistyy myös ammattiini, elikkäsh oon graafinen suunnittelija ja sivussa pelailen työkseni. Rakastan kisui ja kaikkii söpöjä juttuja 😺💕 Oon yöeläin, ruokavalio koostuu roskasta ja unettomuuden ansiosta aika usein mustat silmänaluset joten oon varmaan pesukarhu 🦝 Frendit kuvailee et oon hauska, huumorintajuinen, rehellinen, lapsimielinen, kiltti, fiksu, ja hyvällä tavalla erikoinen outo persoona. Mulla on myös melko musta huumorintaju joka on varsin mainio coping mekanismi tälläselle mielenterveysongelmista kärsivälle. Ei elämää kuulu ottaa liian tosissaan! :) Tässä muutama pointteri mitä arvostan ihmisisissä: ♡ rehellisyys, avoimuus ja luotettavaisuus 🎨 luovuus ja taiteellisuus 🎮 tykkäät peleistä, animesta tai Netflix -illoista 👽 värikäs luonne ja omaperäinen persoonallisuus Jos pääsit tähä saakka ja viel kiindee jubailla nii jauhetaan iha mist vaa, ei välii kuka oot, nakkaa DM ja voin jakaa myös snäpin 😇 🫶🏻 Nummirock 2025 oli valehtelematta mun paras festarikokemus ikinä! Lähekkö mukaan ens Juhannuksena?
Etsin ystävää/kaveria pääasiassa Oulusta, mutta olen avoin jos asut kauempana 👋😊 auto käytössä ja junalla pääsee myös liikkumaan. Olen 32v nainen, asun puolisoni ja kissan kanssa Oulussa. Luonteeltani olen huumorintajuinen, rento, rauhallinen, ystävällinen, mietteliäs ja luotettava. Harrastan piirtämistä, huovuttamista, virkkaamista, kokkaamista sekä leffojen/sarjojen katsomista. Pidän todella paljon lautapeleistä ja videopeleistä 😄 Minusta saa seuraa rentoon ulkoiluun, kahvittelemaan, lautapeli-iltoihin, ulos syömään, shoppailemaan, luontoon vaikka paistamaan vaahtokarkkeja, piknikille ynm. Olen aika avoin tekemisille 😊 Kaipaan ystävää jota nähdä livenä. Toki viestittelykin on kivaa mutta huomaan kaipaavani kasvotusten näkemistä. Pidän syvällisistä sekä höpsöistä kevyistä keskusteluista. Joskus on kiva vaan pelleillä toisen kanssa 😆 Minulla on masennustausta mutta se ei tarkoita että minä olen itse masennus. Joskus on parempia ja joskus huonompia kausia. En ole siis ystävästä/kaverista hakemassa terapeuttia. Jos yhtään kiinnostaisi tutustua niin nakkaa viestiä tämän sivun kautta! 😊✨️ Sähköpostiini viestit hukkaantuu helposti.
Resonoiko sinussa jokin tai useampi näistä: - somesi on täynnä trauma healing journey -sisältöä - olet kiinnostunut turvattomista kiintymystyyleistä ja peilannut niitä - tutkit mielenkiinnolla defenssimekanismeja paitsi ylipäätään ihmisyydessä, myös reflektoiden itseäsi - olet lukenut/kuunnellut Juha Klaavun "Kehityksellinen trauma" (itselläni kesken atm ja muita kirjasuosituksia otetaan vastaan) - sinua kiinnostaa psykologia, terapiaskene, itsetutkiskelu, ihmisyys ja tunteet Jos meillä on yhteistä, jatka lukemista: Moi! Olen kolmekymppinen, pääkaupunkiseutulainen vapaaehtoisesti lapseton nainen. Käsittelen tällä hetkellä paljon ylhäällä lueteltuja teemoja itseäni ja ylipäätään ihmisyyttä koskien. Olisi mukavaa löytää juttukaveri ja vertainen, kenen kanssa pallotella asioita ja teemoja. Huolimatta rankoistakin tutkimusmatkateemoista koen elämäni olevan tasaista, etkä missään nimessä joudu kannattelijan rooliin. Pyydän yhteydenottoja spesifisti (joistain) näistä teemoista kiinnostuneilta, koska kaipaisin nimenomaan samanhenkisyyttä ja syvällisiä, autenttisia ihmissuhteita. Saatan oppia sinulta paljon mikäli olet tutkinut asioita pidempään, mutta toivottavasti opimme yhdessä toinen toisiltamme, tasavertaisina jakajina ja kuuntelijoina! 🤗 Sillä ei ole väliä mitä ikähaarukkaa edustat, miten määrittelet sukupuolesi, perhe/suhdetilanteesi tai seksuaalisuutesi. En myöskään näin perusduunarina välitä, oletko tällä hetkellä työelämässä tai onko kertynyt koulutusta. Kunhan olet kiinnostunut puhumaan ihmisyydestä ja vaihtamaan ajatuksia kanssani. 🤗 Ilmoitus ei vanhene! Discord @kookospirtelo
31v. nainen oulusta etsiskelee kavereita (vain platonisesti, deittailu ei kiinnosta). ei ole väliä sukupuolella tai mistäpäin olet kotoisin, mutta olisi kiva jos olisit suunnilleen minun ikäiseni. kiinnostuksen kohteita mm. - fantasia, kauhu, scifi - videopelit - valokuvaus - taiteet - dnd - koiran kanssa lenkkeily minusta saa hyvää juttuseuraa niin arkiseen löpinään kuin syvällisempäänkin keskusteluun, joten laita vain rohkeasti viestiä!
Täällä kirjoittelee 21v naisihminen :) Olisin kovasti ystävää vailla. Olen väliaikaisella eläkkeellä, jonka takia sosiaaliset kontaktit on jäänyt aika vähälle ja yksinäisyys meinaa vaivata välillä paljonkin :( Toivoisin ystävältä avoimuutta, ymmärrystä, empatiakykyä ja aitoutta. Sukupuolellasi ei ole väliä, mutta olethan about samaa ikäluokkaa kanssani. Minua kiinnostaa, taide, laulaminen, kirjoittaminen, elokuvat ja sarjat, eläimet ja luonto💗 Omistan kissan🐱
Moi! Täällä kirjottaa 26-vuotias nainen, joka kaipaa uusii ystäviä elämään 🫶 Asun Helsingissä mun kahen kissan kanssa. Luonteeltani oon pohdiskeleva, avoin, empaattinen ja utelias. Ystävyydessä arvostan sitä, et pääsee aidosti pintaa syvemmälle ja on sellasta henkistä läheisyyttä, et voi puhuu kaikesta ja olla oma ittensä. Tekemisellä ei oo mulle niin väliä, vaan sillä et saa kohdata ja vaihtaa kuulumisia ✨ Tykkään lukemisesta, kirjottamisesta, luonnossa liikkumisesta, leffojen katselusta ja ruuanlaitosta. Mua kiinnostaa mm. itsetutkiskelu, psykologia, mielenterveys, kirjallisuus ja taide monissa muodoissaan. Ota matalalla kynnyksellä yhteyttä, jos tuntuu et meillä vois klikata 💛 Ilmoitus ei vanhene.
Moikka, Olen 36-vuotias muunsukupuolinen, jolla hakusessa muutama paikallinen kaveri pääkaupunkiseudulta. Olen kiinnostunut mielenterveyteen ja hengellisyyteen liittyvistä aiheista ja pelailen välillä videopelejä (tällä hetkellä olen innostunut Marvel Rivalsista). Lisäksi luen kirjoja ja meditoin silloin tällöin. Mielellään näkisin jossain kohti livenä, kunhan tutustutaan viesteillä ensin. Lähtisitkö seuraksi kahvilaan, ravintolaan, tai kävelylle? Tiedän hyvän nuudelipaikan ;)