Kaverihaku Suomessa - selaa kaveri- ja ystäväilmoituksia
Etsi uusia kavereita, pelikavereita ja harrastusseuraa ympäri Suomen. Selaa ilmoituksia ja rajaa tuloksia sijainnin, iän, sukupuolen ja kiinnostusten (tagien) mukaan. Palvelu on tarkoitettu kaveriseuran löytämiseen – ei romantiikkaan.
Hei! Kaipaisin uusia tuttavuuksia, erityisesti suht samanikäisistä naisista, ketä voisi kysyä spontaanistikin mukaan rennolle lenkille, vesijumppaan tai kahvittelemaan, tai vaikka viininmaisteluun, kokeilemaan uutta ravintolaa, elokuviin tai yökerhoon tanssimaan. Kokeilen avoimella mielellä uusia juttuja joten jos olet vaikka pitkään halunnut kokeilla jotain erikoista ravintolaa tai liikuntalajia tai mennä katsomaan oudon kuuloista indie-leffaa, etkä löytänyt ketään seuraksi, niin täältä kannattaa kysellä :)
Olen vasta muuttanut Seinäjoelle ja kaipaisin kaveria lenkkeilyyn, kahvitteluun tai vaikka lautapeleihin. Harrastan, käsitöitä, kuntosalia, uimista ja tykkään kävelylenkeistä. Olen valmis kokeilemaan myös uusia harrastuksia. Tykkään jutella syvällisempiä, mutta huumoriakin löytyy. Aikaisemmin olen omistanut koiria ja rapsutustarve on kova eli uuden tuttavuuden koira olisi vain plussaa :). Olen parisuhteessa.
Olis kiva vihdoinkin löytää kavereita. Oon aika hiljanen ja tykkään ulkoilla, pelailla pc:llä, kattoo elokuvia, käydä erilaisis paikois. Aion kattoo tulevat jääkiekon olympialaiset (tunteella). Turun läheltä etsin kavereita, en mitään muuta! Ja jos kemiat ei kohtaa, saa vapaasti jatkaa matkaa.
Helou! Oon 28-vuotias oululainen mies. Viime aikoina on tuntunut, että ois kiva tutustua uusiin ihmisiin ja löytää kavereita, joiden kanssa vois viettää aikaa ja tehdä kaikenlaista. Olis mukava löytää joku tai vaikka muutamakin tyyppi, joiden kanssa vois hengailla, ulkoilla, pelata lautapelejä tai tehdä ihan mitä vaan hauskaa tulee mieleen :D Luonteeltani oon rauhallinen ja huumorintajuinen, vaikkakin alkuun ehkä vähän ujo ja hiljanen. Kun tutustutaan paremmin, niin mullakin kyllä juttua riittää :D Mun juttuja on mm. jääkiekon seuraaminen, musiikin kuuntelu, ulkoilu, lenkkeily, lautapelit, pakohuoneet, sarjat ja silloin tällöin myös kokkailu tai leipominen. Baari-iltoihin musta ei todennäköisesti saa seuraa, mutta melkein kaikkeen muuhun kyllä! Etsin kavereita sukupuolesta tai paikkakunnasta riippumatta ja jos satut asumaan lähempänä, olis kiva jossain vaiheessa nähdä myös ihan livenä, jos kemiat kohtaa. Laita ihmeessä viestiä, jos tuntuu, että voitais tulla juttuun! :D
Nuorekas ja liikunnallinen ,Lappiin muuttanut nainen etsii ystäviä ja kavereita luontoon,nuotiolle,lenkille,kahville jne. Olisi kiva saada juttu seuraa ja seuraa tekemisiin silloin tällöin. Baariin minua et saa . Kesällä lähtisin mielelläni yön yli retkille kaverin kanssa ,itselleni outoihin maisemiin. Olen ystävällinen ,rauhallinen, jonkin verran ex tempore tyyppi. Tulen toimeen kaiken ikäisten kanssa ,joten iällä ei ole väliä😊 En tykkää epärehellisyydestä .
Olen uusi täällä. Haluaisin löytää ystäväksi miehen. Toiveena, että olisit suurin piirtein ikäiseni, huumorintajuinen ja luetettava.Liikunnallisuus plussaa.
Hei. Olen Salolainen 3 lapsen äiti ja naimisissa. Meillä on 2 kissaa ja gekko eli olen eläinrakas. Harrastan lenkkeilyä, lukemista ja pokemon gota. Tykkään myös käydä kirppareilla ja katsoa leffoja ja sarjoja ja kuunnella musiikkia. Tykkään myös kokata. Leivonkin sillon tällöin. Sinun iälläsi ei ole väliä.
Olen 22v mies tampereelta ja naimisissa. Etsin kavereita kenen kaa olisi mukava hengaa ja voisi olla rehellinen. Harrastuksiini kuuluu: musiikin kuuntelu sekä keräily ja pelailen pleikal myös. Joskus tykkään kokeilla uusia ruokia mutta se on vähä sivu juttu😂. T:Tatu 😎
Itellä vaikeeta nähdä livenä, sen takia mielellään viestittelisin:) Olen hauska,luotettava,todella huumorintajuinen,ystävällinen,välillä outoo:0 (hyvällä tavalla) haha ja haluisin lisää kavereita. Saatan olla tosi ujo joskus mut sit kun tutustuu enemmän niin yleensä se helpottaa! Haluaisin joku, kuka haluaa viestitellä. Mielellään tyttö! Laita vaan rohkeasti viestiä, jos kiinnostaa 😊
Olen 49 vuotias eronnut mies Joensuusta, etsin ystävää / kaveria, jonka kanssa voisi viettää aikaa, mahdollinen vakavampi suudellaan ei ole pois suljettu vaihtoehto. Alkoholi ja tupakka ei kuulu elämän tapoihin. Etsin sinua ihana kiva nainen, jonka kanssa voisi aikaa viettää elokuvia katselle, ulkoillen, käydä kahvilla, keilaten ym. Baarielämä on taakse jäänyttä elämää. Jos kiinnostuit minusta, niin laita viestiä, niin tutustutaan. :). 🌹🌹🌹
Etsinnässä tosiystävä/ystäviä.
Heippa. Olen 36 vuotias nainen Seinäjoelta, joka on 3 vuotta sitten muuttanut Varsinais-Suomeen miehen perässä. Tässä kohtaa sanon, että en etsi suhdetta vaan naispuolisia ystäviä/kavereita. Muuton yhteydessä katosi pitkäaikaiset ystävät. Kaipaan ystäviä/kavereita ja olisi ihanaa tutustua uusiin ihmisiin. Naurettaisiin tyhmille jutuille, käytäisiin syömässä ja shoppailemassa, juteltaisiin huolista ja murheista, annettaisiin toistemme olla omia ihania itsejämme, mutta annettaisiin myös omaa aikaa toisillemme tietäen ettei se toinen katoa. Muista, että olet just hyvä noin. Toivottavasti nähdään ja pidetään yhteyttä pitkään.
Moi, etsin jutteluseuraa aiheella ei oo niin väliä, pääasia on että löytyy huumorintajua. Olen 53vuotias vanhusten parissa työskentelevä lähihoitaja. Etsin naispuolista juttuseuraa, iällä ei niin väliä. Voidaan keskustella syvällisiäkin, kunhan ei vaivuta synkkyyteen😊
Moikka! Etsin kavereita saman ikäisistä pieni ikäero ei haittaa, joiden kanssa olisi kiva myös nähdä ja viettää aikaa yhdessä välillä. Olen luonteelta introvertti. Tykkään lenkkeilystä, kuvataiteesta, lukemisesta, leivonnasta, musiikin kuuntelusta. Olen eläinrakas ja kotona on aina ollut kissoja. Ota yhteyttä jos kiinnostaa tutustua paremmin kaverina.🙂
Täällä kirjoittelee 30-vuotias nuori nainen, joka on Pohjois-Pohjanmaan lahja Savolle. Kuopiossa on tullut asuttua jo 11 vuotta ja opiskelukaverit muuttaneet muualle niin kaipaisin uusia ystäviä. Olen parisuhteessa, joten tämä ei ole seuranhakuilmoitus. Perheeseeni kuulu edellämainittu puoliso ja kissa. Lapsia ei ole, mutta ei ole ongelma jos sinulla niitä on. Luonteeltani olen iloinen, energinen ja vähän hömelö. Vapaa-ajalla tykkään pelailla erilaisia pelejä (niin konsoli-, tietokone-, kuin lautapelejä) Tehdä monenlaisia käsitöitä, mutta erityisesti neuloa. Tykkään myös todella paljon podcasteistä, erityisesti true crime aiheisista. Harrastan myös elokuvia, kauhu on lähellä sydäntä. Olen kiinnostunut japanilaisesta kulttuurista ja animea ja mangaa tulee jonkin verran kulutettua. Harrastan myös kirppistelyä. En harrasta päihteitä, mutta voin silti lähteä vaikka yksille tai laulamaan karaokea! Etsin seuraa kahville, lenkille ja ihan yleisesti vain viettämään aikaa. Lähden myös mielelläni kiertämään kanssasi kirppareita! :-) Ilmoitus ei vanhene.
Moi! Olen 26-vuotias nainen Kokkolasta. Etsin uusia ihmisiä piristämään arkeani, joka pyörii lähinnä töissä käynnin ja oman hyvinvoinnin ylläpidon ympärillä. Toiveissa olisi, että tapaisin ihmisen/ihmisiä, joiden kanssa pystyisi vapaa-ajalla käymään esimerkiksi yhdessä kahvilla, shoppailemassa, konserteissa tai lenkillä. Pelkät nettikaveritkin on toki tervetulleita, jos välimatkaa sattuu olemaan paljonkin meidän välillä. Toiveissa olisi löytää suurin piirtein samaan ikähaarukkaan (±5 vuotta) kuuluvia uusia kavereita. Tällä hetkellä harrastuksiini kuuluvat lähinnä lukeminen, lenkkeily, leipominen sekä musiikin kuuntelu. Toisaalta uuden "oikean" harrastuksen aloitus yhdessä jonkun kanssa ei todellakaan olisi pahitteeksi. Elokuvat/tv sarjat, eläimet (erityisesti koirat), valokuvaus, matkustelu ja luonnossa liikkuminen kuuluvat kiinnostuksen kohteisiini. Luonteeltani olen rauhallinen, luotettava, huumorintajuinen ja helposti lähestyttävä. Alussa välillä ehkä hieman ujonpuoleinen, mutta ennemmin tai myöhemmin tulet saamaan hyvän ja avoimen ystävän minusta. Jos mielenkiinto heräsi, laita täällä kaverihaun puolella viestiä tulemaan. Sähköpostin puolelle tulleisiin yhteydenottoihin en vastaa.
Olen 38v mies Tampereelta, etsin uusia kavereita mieluiten lähialueelta. Kaipaisin seuraa lenkille, salitreeniin, tapahtumiin, keikoille, kahville, ravintoloita testailemaan, baariin, hyviin keskusteluihin. Siinä jotain mitä tulee mieleen, varmaankin unohdin jotain mainita. Erityisesti haluaisin löytää kavereita joiden kanssa voisi sopia lyhyelläkin varoitusajalla kivaa tekemistä. Ettei kaikkea tarvitsisi kalenterin kanssa viikkojen päähän sopia. Laita viestiä matalalla kynnyksellä jos kiinnostaisi tutustua! Iällä, sukupuolella tai muilla jutuilla ei oo väliä jos vaan muuten on jotain yhteistä. Mainittakoon se että pelkkää kirjoittelukaveria en etsi.
Moikka! Täällä 39v huumorintajuinen, utelias, luotettava ja urheilullinen rentoreiska Vantaalta etsimässä uusia kavereita miehistä ja naisista. En jaksa hirveesti ottaa asioista paineita, vaikka ehkä välillä pitäiskin ottaa. Mun seurassa on helppo olla. Tykkään urheilla ja ulkoilla, niin ois näin alkuun kiva saada seuraa niihin. Voidaan myös luistelemaan, hiihtämään tai vaikka pulkkamäkeen:D Haen sellaista menevää kaveria joka viihtyy enemmän ulkona kuin sisällä kun kotona tulee vietettyä aikaa ihan tarpeeksi. Kiinnostuksen kohteita: Ulkoliikunta, frisbeegolf, pallopelit, jalkapallo, jääkiekko, HIFK, musiikin kuuntelu, leffat, sarjat, uiminen, podcastit, youtube, koirat, rullaluistelu. Harrastan myös vedonlyöntiä ja olen erikoistumassa hevosurheiluun. En ole koskaan ollut raveissa, mutta ehkä sinnekin vois jonkun kaverin kanssa:) Laita rohkeasti viestiä jos kiinnostaa tutustua ja kerro itsestäsi + kiinnostuksen kohteistasi:)
Olen 41- vuotias kainuulainen nainen. Rakastan lukemista ja harrastan musiikkia. Ulkoinen ja lenkkeilen säännöllisesti. Etsin ystävää ja olen hyvä kuuntelija. Tähän ikään asti olen ehtinyt nähdä ja kokea kaikenlaista, paljon olen elämästä oppinutkin. Pohdin tällä hetkellä: "tämä hetki on paras opettaja" sekä yritän ymmärtää pysymättömyyttä pysymättömyydessä.
Moi! 💕 Täällä kirjoittelee 28-vuotias nainen Joensuusta. Etsin uusia ystäviä joiden kanssa viettää matalalla kynnyksellä rennosti aikaa höpötellen ja oleskellen, lenkkeillen tai vaikka kahvitellen. Olisi ihanaa löytää ystävä jonka kanssa voisi vaihtaa kuulumisia ihan arjen pikku asioista ja miksei niistä suuremmistakin. 😊 Voisi vaikka viestitellä ja höpötellä niitä näitä ja tutustua! Tykkään käydä salilla ja kävelyillä, katsella sarjoja ja leffoja ja kokkailla herkkuruokia. Innostun herkästi uusista asioita ja projekteista ja omassa elämässä on aina jokin uusi intohimo menossa, tällä hetkellä jooga ja värityskirjat. 🤭 Tykkään myös laittaa ja sisustaa kotia, käydä ryhmäliikuntatunneilla ehtiessäni sekä välillä myös ulkona lasillisella! Laita viestiä ja jutustellaan jos kaipailisit tällaista kaveria, jonka kanssa voi touhuta oikeastaan mitä vain keksitään tai olla vaikka touhuamatta ja chillailla vaan kotona kahvikupposen kanssa höpisten. 💕