Kaverihaku Suomessa - selaa kaveri- ja ystäväilmoituksia
Etsi uusia kavereita, pelikavereita ja harrastusseuraa ympäri Suomen. Selaa ilmoituksia ja rajaa tuloksia sijainnin, iän, sukupuolen ja kiinnostusten (tagien) mukaan. Palvelu on tarkoitettu kaveriseuran löytämiseen – ei romantiikkaan.
Koska itse suomalainen en ole. Opiskelen kuitenkin yliopistossa pääaineena suomen kieltä ja kulttuuria. Haluan yhdistää miellyttävän hyödylliseen: saada kaverin ja samalla harjoitella suomea vielä enemmän. Toistaiseksi voisin vain vaihtaa viestejä, koska en asu Suomessa, mutta matkustan usein Helsinkiin, joten voisimme joskus järjestää kasvokkain tapaamisen esimerkiksi jossain kahvilassa. Ikä tai sukupuoli ei ole minulle tärkeä - tulen toimeen sekä nuorten että vanhempienkin ihmisten, ja niin naisten kuin miestenkin kanssa. Minua luullaan ainakin 10 vuotta nuoremmaksi, koska en näytä, pukeudu, käyttäydy enkä tunne olevani kolmekymppinen. Suhtaudun ihmisiin aina ystävällisesti, empaattisesti, avomielisesti ja avuliaasti. Introverttina olen myös vähän ujo ja hiljainen, mutta kun tutustun johonkuhun paremmin, niin tykkään puhua enemmän. Vieraiden kielten opiskelu on pääharrastukseni. Suomen lisäksi voit puhua minulle englanniksi, puolaksi, japaniksi, ja myös saksaksi, tšekiksi, viroksi, udmurtiksi ja pohjoissaameksi. Olen erittäin kiinnostunut saamen kielistä ja kulttuurista ja yhdistän tieteellisen tulevaisuuteni siihen. Kun minulla on vapaa-aikaa, luen kirjoja, keksin tarinoita, kuuntelen musiikkia, piirrän, teen grafiikkaa tai pelaan Simsiä. Kävelen myös usein puistoissa ja leivon jotain joka viikko. Nyt aion ryhtyä yliopiston tutkijaksi ja opettajaksi, mutta työskentelin joskus baristana pari vuotta ja se oli unelmatyöni, koska en selviä päivääkään ilman kahvia ja kakkupalaa - se on minun polttoaineeni! Ylipäätään pidän hyvästä ruoasta, olen todellinen herkkusuu! Oh, ja rakastan kissoja! Jos kiinnostaa, ota rohkeasti yhteyttä! Kirjoitellaan!
Minä myös olen yksi maan lapsista, taivaan alle annetuista.
Moi! Oon asunut Jyväskylässä jo useamman vuoden mutta ekana opiskeluvuotena syntyneet kaverisuhteet on aika lailla hävinnyt ja nyt etsin samanhenkisiä kavereita. Mun erityismielenkiinnonkohde on kieltenopiskelu, joten jos se ei sua ollenkaan kiinnosta tai jopa ärsyttää niin ei kannata ottaa yhteyttä, koska kyllästyisit kun puhun siitä ehkä joskus liikaa :D Jos taas sua kiinnostais esimerkiks jonkun kielen opiskelu yhdessä tai jos vaikka puhut jotain muuta kieltä ja opiskelet suomea niin kirjoita ihmeessä! Muita asioita joista tykkään on lukeminen, elokuvien ja sarjojen kattominen, musiikin soittaminen (olis kiva myös soittaa jotain porukassa), pelien pelaaminen ja käsityöt. Tykkään myös käydä kaikenlaisissa tapahtumissa, erityisesti kulttuuri kiinnostaa. Myös kirpparikierrokset ja ihan luonnossa kävely on kivaa! Laita mulle viestiä, jos haluat. Mutta vain kaverimielessä, ei siis mitään asiatonta kiitos :D
Hei Etsin samanhenkisiä tuttavuuksia, jotka viihtyvät paremmin hyvän keskustelun äärellä kuin väentungoksessa, vaikka en pane pahakseni spontaaniuttakaan, kun se on paikallaan. Olen omimmillani silloin, kun keskustelu saa kulkea rauhassa maisemareittiä ja ajatuksia voi vaihtaa vähän syvemmin. Huumorintajuni kallistuu usein tummemmalle puolelle, mutta en ota itseäni liian vakavasti. Olen avoin, utelias ja maltillinen ja arvostan näitä ominaisuuksia myös muissa. Kanssani voi jokainen olla oma itsensä, ja omaperäisyys on plussaa. Tiedonjanoni on loputon ja olen kiinnostunut laaja-alaisesti historiasta, yhteiskuntaopista, psykologiasta, tieteestä yleisesti sekä kirjallisuudesta ja siitä, kuinka eri ilmiöt kytkeytyvät toisiinsa. Töiden lisäksi aikaa kuluu kielten opiskelussa, pelaillessa (tietovisoissa en anna armoa!) ja kirjoittaessa, mutta myös vaikka matkustelu ja paikallisissa tapahtumissa käynti sopivat omaan rytmiin. Jos samaistut tähän, laita vain viestiä tulemaan.
En kirjoita pitkiä lurituksia, paljon tai kaikki on henkilökemiasta kiinni. Yhteisiä harrastuksia voi olla, mutta se ei ole yhteensopivuuden tae. Olen naimisissa, syrjähyppy ei kiinnosta. Jos et usko miehen ja naisen väliseen ystävyyteen, ei voi mitään.
Moi! Olis ihana löytää pitkäaikainen ystävä, jonka kanssa voisi jutella mistä vaan. Vapaa-ajalla tykkään muun muassa liikkua luonnossa, matkustella, lukea kirjoja, kirjoittaa kirjeitä ja opiskella kieliä. Oon rauhallinen ja viihdyn itsekseni tai pienessä porukassa. Toivottavasti löytyy samanhenkinen ihminen :)
Moi! Oon 21-vuotias. Kiinnostuksen kohteita on filosofia, eri kielet ja kulttuurit, sarjakuvat, lautapelit ja videopelit. Harrastan jalkapalloa ja muutenkin tykkään urheilla paljon et urheilla ois kiva kaverin kaa. Oon kyllä tosi kilpailuhenkinen Vapaa-aikaa kyllä riittää paljon et iltasin pari kolme kertaa viikosta jalkapallo vie mut iltapäivillä on melkein aina aikaa.
Mä oon Stan, 20-vuotias ja asun Stadissa. Opiskelen rahoitusta ja laskentatoimea Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa. Etsin kavereita, jotka on 18–25-vuotiaita ja asuu Helsingissä, Espoossa tai Vantaalla. Tykkään leffoista, sarjoista ja musiikista. Käyn salilla ja harrastan lentopalloa, lumilautailua ja hiihtoa. Mä puhun englantia, espanjaa ja suomea. Olis tosi kiva löytää uusia frendejä, joiden kaa vois jutella, käydä salilla, hengailla ja käydä vaikka erilaisissa eventeissä yhes! Jos sä oot muualta Suomesta, sekin on ihan ok-aina kiva tutustua uusiin tyyppeihin! Jos haluut tutustua, laita vaan viestii!
Moikka! Me ollaan kaks nuorta 18v taiteilijaa, helsinkiläinen poika ja tamperelainen tyttö. Etsimme muita nuoria, joita kiinnostaa jutella, hupsutella, seikkailla ja taiteilla. Toivomme että olisit hyväntuulinen, hyväntahtoinen, järkevä, huumorintajuinen ja lapsenmielinen. Emme etsi vakavanaamoja, vaan laadukasta leikkikenttäseuraa. Me tykätään monenlaisista jutuista, mm. kaikesta ulkona liikkumisesta, kuten keinumisesta, pyöräilystä, luontoretkistä, hiihdosta ja pulkkailusta, sekä musiikista, kirjallisuudesta, valo- ja videokuvaamisesta, politiikasta, historiasta, kaikenlaisista vanhoista asioista ja elämäntavoista, jonglööraamisesta, lastenohjelmista, ruuanlaitosta ja kielten opiskelusta sekä eri kulttuureihin tutustumisesta. Sun ei tarvi välittää ihan näistä kaikista, mutta keinumisesta me ei kyllä jousteta. Ois myös tosi siistiä jos teet jotain taidetta! Toinen meistä lukee ja kirjottaa kirjoja puolet hereilläoloajastaan, ja toinen taas soittaa kitaraa ja haitaria tehden myös omia kappaleita. Kirjotetaan kummatkin runoja, usein yhdessä. Olisi kiva siis lyödä useampikin taiteellinen pää yhteen :D Toinen meistä tosiaan asuu Tampereella ja toinen Helsingissä, ja me liikutaan tällä välillä melko usein. Täällä meidät on helpoin tavata, mutta saa ottaa yhteyttä kauempaakin! Myös kirjekaveruus on tervetullutta, ja ties vaikka joskus nähtäiskin jonkun reissun merkeissä.
Hei! Olen kiinnostunut löytämään samanhenkisiä ja suunnilleen samanikäisiä kavereita/ystäviä. Olen luonteeltani rauhallinen, pohtiva ja analyyttinen. Pidän erityisesti hyvistä keskusteluista, rennosta ajanvietosta, lautapelailusta ja luonnossa liikkumisesta. Olen kiinnostunut esimerkiksi historiasta, kielistä, kulttuureista, psykologiasta ja erilaisista mytologioista. Vapaa-ajalla pelaan usein strategiapelejä ja käyn kävelyillä. Työstän myös silloin tällöin keinotekoisia kieliä (ConLang) ja suunnittelen oman fantasiaromaanin kirjoittamista. Tykkään kaikenlaisesta teestä, mutta erityisesti vihreästä teestä. Olisiko antaa suosituksia? Laita viestiä niin katsotaan, löytyykö yhteistä jutusteltavaa. Etsin erityisesti livekavereita, joten olisi kiva, jos asut Turussa tai lähikunnissa.
Moii :) Olen 18 vuotias tyttö Satakunnasta. Oon kristitty. Luonteeltani olen intohimoinen, herkkä ja utelias. Mulla on paljon mielenkiinnon kohteita ja voin aikalailla puhua mistä vaan. Tykkään erityisesti käsitöistä (ompelu, maalaaminen, piirtäminen, askartelu yms), elokuvista ja musiikista. Kuuntelen tosi paljon musiikkia. Tykkään kielistä ja opiskelen tällä hetkellä ranskaa. Tykkään kaikenlaisesta hauskasta tai rauhallisesta tekemisestä ja uusista kokemuksista. Haluaisin oikean ystävän. Etsin toista kristittyä, ikä luokkaa 17-20. Ainakin aluksi haluisin vaan nettikaverin.
Etsin kaveria, jonka kanssa pystyn tutustumaan ruotsin kielen saloihin. Vastapainoisesti voin olla apuna suomen kielen ongelmissa sekä tiettyyn pisteeseen asti englannin kielessä. (Äidinkieleni on suomi mutta puhun sujuvaa englantia). Itse olen 23v naine Siilinjärveltä eikä iälläsi tai sukupuoli-identiteetilläsi ole väliä kunhan vain kemiat kohtaa. Hey! I'm looking for a friend who can help me with the secrets of the Swedish language. In exchange I can help you with finnish if you have found problems there. I'm 23 years old woman from Siilinjärvi. I don't mind your age nor gender identity as long as we get together well.
24v Mies, Vantaa Ei alkuun kovin puhelias mutta kun puheenaihe löytyy niin innostun helposti. Yleensä väsynyt. Ananas menee pizzaan. Mielenkiintoja ovat valokuvaus, tarinoiden kirjoittaminen, videopelit, manga, anime, showpaini, historia, kielet. Musiikkimaku on moninainen. Keskustelukanavina käy Instagram, Twitter/X, Guilded, Steam, Revolt. Nettikaveruuteen riittää kun päivittäin toivoo huomenta ja yötä ja kysyy miten menee. Jos asuu Vantaalla tai siellä päin, niin voidaan tavata myös kasvokkain kun ollaan tunnettu jonkin aikaa.
हरे कृष्ण Moro! Terveh teilä! 👋🏻 Täs est. 1999 karjalaine ja suomalaine amab kolmassukupuoline homo ja fursuittaaja Espoost! :3 Mul o AuDHD ja masist, ni yksinäisyyttä poistamaa ehtin uusii frendei keienkaa avomielisesti jutella iha kaikest, pelailla, käyä tyylii käppäilee, tapahtumis, museois, galleriois, kirjastos, kirppareil, antikvariaatis, pelilafkois, animelafkois, coneis, keskiaikafestareil, meditoida, laittaa sapuskaa, käyä uimas, saunoo, kahtoo sarjoi/leffoi yms, oon avoin ehotuksille 😀 Oon tbh aik dumb fuck välil mut muuten oon omalaatune, ambivertti, avomieline, suht hyvä kuuntelija, empaattine, välittävä, lojaali, rento, rehelline, pikkase suorapuheine, vähä kaksmieline, omaan myös pimeen huumorintajun enkä ota elämää kauhee seriously x3 Vaik oon ambivertti, ni silti uusien kans oon aluks pikkase hiljane, mut ko tutustutaa ni sit o paremmi juttuu :3 E käy salil, mut oon ruvennu täs kuntoilee omaa tahtii, nostelen myös käsipainoi samal ko kahton vaik Netflixii. Oon kasvissyöjä, mut ei haittaa jos muut syö lihaa, koha ei mulle tyrkytä, mut lasilliselle voin lähtee 😁 Pelaan atm enite ESO, Apexii, Minecraftii ja Farming Simulator 25, niihi peliseura ois nice ^^ Käyn myös pelaa D&D, Dungeon World, Cyberpunk 2020 ja Call of Cthulhu. Kiinnostuksii/harrastuksii kuuluu myös mm. kielet, kirjotusjärjestelmät, wanhat kirjat/lehdet, uskonnot/pakanuus/hindulaisuus/okkultismi, historia (erityisesti keskiaika! :3), laivat, junat, vinyylilevyt, mykkäleffat, retrotech, turrit, fursuittaus, cosplay, anime ja manga, miniatyyrit, kalligrafia, piirtämisen opettelu, DIY, itäautot, militaria, teknologia, tietokoneet, AI, jousiammunta, sulkapallo, jne. Kiinnostas opetella myös mm. pianoo ja kitaraa soittaa jossai vaihees 😁 Oon monimusamakuine, et kaikki metalli, rock, bhajans, työväenlaulut, kansanmusa, EDM, Kpop, Cpop, Jpop, klassine, punk, rap, Suomipop, iskelmä, animetunnarit yms menee 😁 Sukupuolel ja suuntauksel ei välii, ikähaitari vois olla 18-45v. Ilmotus ei vanhene. Jos mu ilmotus osu silmää ja kiinnostas tutustuu ni mut saa kii Discordis, Telegrammis, Tiktokis ja Instas, heitä dm ^^ Miunke šuau tože paista karjalakši :3
Oon 39v. nainen ja asun Tampereella, vaikka oonkin kotoisin muualta, nimittäin Ranskasta 😄 Olis kiva tavata uusia ystäviä, erityisesti lapsiperheitä (meillä 12v, 11v ja 8v, jotka kaikki puhuu mielellään suomea). Me tykätään uimisesta, metsässä oleskelusta, ruoan laittamisesta, pelaamisesta (taverna lienee meidän lempipaikka Tampereella), käsitöistä, jne... Ota yhteyttä jos kiinnostuit!
Moi! Olen 23v tietoturva-alan opiskelija Jyväskylästä ja etsin sekä paikallisia- että nettituttuja joiden kanssa höpötellä maailma paremmaksi. Mun mielenkiinnonkohteisiin kuuluu - tietokoneet, - pelit, - kirjat (kauno- ja tieto-), - historia, - filosofia, - yhteiskunnalliset aiheet (esim. politiikka, kansainväliset suhteet), - maanpuolustus, - erilaiset maat, kielet, kulttuurit ja uskonnot, - elokuvat, jne jne. Lista ei todellakaan ole täydellinen, sillä hypin eri aiheista ja harrastuksista nopeasti toisiin. Käyn myös kuntosalilla ja yritän aloitella lenkkeilyä. Koen myös kiinnostusta eräjormailua kohtaan, mutta en vielä omaa inttiä suurempaa kokemusta siitä. Jos sulla on samankaltaisia mieltymyksiä tai muita joita kohtaan tunnet suurta intohimoa niin tullaan varmasti juttuun. Etsin porukkaa noin ikähaarukalla 21-25. Olethan huumorintajuinen etkä loukkaannu hyväntahtoisesta huumorista. Olen myös valmis lähteä joskus tapaamaan kasvotusten esimerkiksi kahville tai kaljalle kunhan ollaan tutustuttu vähän paremmin. English also ok :D. 日本語も勉強しています。 Voit lisätä minut suoraan discordissa käyttäjänimellä "ko ke ki" ilman välilyöntejä tai sähköpostitse. En tarkista tämän sivuston yksityisviestejä.
Olen kiinnostunut enimmäkseen kielistä, elokuvista ja musiikista. Äidinkieleni on venäjä, joten voin auttaa ystävääni sen oppimisessa ja haluaisin vaihdossa oppia tai harjoitella muita kieliä. Osaan myös suomea, ruotsia, ranskaa, englantia, jonkin verran saksaa, espanjaa, italiaa ja ukrainaa. Lapsuudessani opiskelin musiikkikoulussa, sitten oli erittäin pitkä tauko, mutta nyt harjoittelen pianoa uudelleen joka päivä. Olisi kiva soittaa jonkun kanssa. Ennen Suomea asuin viidessä muussa maassa. Suomessa työskentelin enimmäkseen koulunkäynninohjaajana. Nyt opiskelen Åbo Akademissa. Minulla on jo mieskavereita, joten olen enimmäkseen kiinnostunut löytämään naispuolisia. Mieluiten savuttomia, koska vastustan vahvasti tupakointia. Olen hieman vanhempi kuin tässä on mainittu.
Earlier this year I moved to Finland to live with my husband. I can chat on Discord, but it'd be cool to be able to meet someone to go on walks, visit places, share interests, etc. Native English speaker. I'm learning Finnish and can understand some of it, but I can't have Finnish conversations yet. If you'd like to teach each other a bit, that'd be fun. :> I'm trans. I've always been very solitary and introverted but I've made a lot of progress feeling comfortable around people, and I'd like to be more social and maybe make a close friend. I get along well with other neurodivergent people but anyone can message! I am very relaxed but also enthusiastic. I like going outside and quiet places, and usually don't linger in crowded or noisy areas. Self-awareness and reflection are my favorite qualities in people. I have a ton of hobbies and interests. Zen is important to me and I'm versed in eastern philosophy (Taoist). I love creativity and new ideas, which I express through writing. I like fitness and learning new skills. History, culture, and languages. Self-development. Tabletop roleplaying. Fashion and thrift shopping. Games. Sciences. I'd like to get into climbing but haven't done it yet. While I value close friendships, meeting anyone would be interesting. I hope to hear from someone!
Olen 52v nainen. Olen avioliitossa. Asumme Tampereen keskustassa. Olen ambivertti/introvertti ja pidän rauhallisista asioista, kuten kävelystä, kahviloissa käymisestä, kirjoittamisesta, lukemisesta, hitaasta keskustelusta, kielten opiskelusta, käsityöstä, piirtämisestä, kauneudesta, ja siisteydestä. Laulan ja kirjoitan runoja, kuuntelen musiikkia. Haluaisitko tavata?
Etsin ystävää, jonka kanssa pitää rentoa yhteydenpitoa viesteillä, ainakin alkuun. Ikäsi voisi olla 18-35 välillä. Olen 23-vuotias nainen. Opiskelen yhteiskuntapolitiikkaa. Olen kiinnostunut kielistä, kulttuureista, sisä- ja maailmanpolitiikasta, yhteiskunnasta, historiasta, psykologiasta, filosofiasta ja oikeudesta. Mukavaa, jos sinullakin on samoja kiinnostuksenkohteita. Vapaa-ajallani käyn kuntosalilla, teen käsitöitä, maalaan ja tykkään lukea kirjoja. Tällä hetkellä luen Richard Bachin "Illuusio - Vastahakoisen messiaan seikkailut" -kirjaa. Kerro viestissäsi mitä opiskelet vai oletko töissä, jos töissä niin missä sekä mitä harrastuksia sinulla on. Jos juttu luistaa hyvin ja yhteydenpidosta tulee säännöllistä, voimme tavatessa käydä esimerkiksi lenkillä, kuntosalilla, kahvitella ja/tai käydä jossain syömässä.