Siirry pääsisältöön

Löydä uusia kavereita.

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Selaa kategorioita ja seuratoiveita

Kaveri-ilmoitukset

230 ilmoitusta

  • Olen juuri 50 vuotta täyttänyt työssäkäyvä mies. Liikun eniten Helsingin keskustan, Myyrmannin, Sellon ja Kaaren suunnilla. Arki kuluu töissä ehkä vähän liiankin mukavasti, mutta viikonlopuille ja lomille olisi kiva löytää seuraa ulkoiluun ja muuhun tekemiseen. Muita velvoitteita minulla ei ole, niin olen vapaa menemään ja olemaan. En ole varsinaisesti seuraihminen ja viihdyn hyvin itsekseni, mutta hyvä seura on aina tervetullutta. Työskentelen IT-alalla, ja se on samalla harrastukseni. Vähän turhankin kätevästi se vie kaiken vapaa-ajan, jos muuta ohjelmaa ei ole. Pitkät pyörälenkit, yli 40 kilometriä, sekä 10-20 kilometrin kävelyt sujuvat mainiosti. Iällä ei ole väliä, ja juttua riittää varmasti aiheesta kuin aiheesta. Elämä on urautunut mukavuusalueelle, joten uudet tuulet, tekeminen ja näkökulmat ovat enemmän kuin tervetulleita. Kaipaan arkeen ravistelua, ja muutaman erinomaisen kokemuksen olenkin jo saanut. Mistä sitä oikein tietää, mitä elämässä edes pitäisi haluta? Sitä pohdiskelen välillä itsekin, ja kiva olisi jos joku miettisi samoja kysymyksiä matkan varrella. Kofeiini ja alkoholi on jäänyt niin ikään menneeseen elämään. Tule sellaisena kuin olet. Haen kaveria, en sielunkumppania. Sinkku olen, ja sen sanon suoraan. Haluan kuitenkin korostaa, etten ole etsimässä parisuhdetta enkä seksiseuraa. Jos joku ihme sattuisi, parisuhde olisi teoriassa mahdollinen, mutta ei lainkaan todennäköinen vaihtoehto. Periaatteessa saattaisin päästää elämääni ison, itsenäisen kissan, joka osaa pakata omat laukkunsa reppureissulle ja tulla ja mennä omilla ehdoillaan. Kaikkea saa ehdottaa. Ajatuksena olisi kiireetön ja paineeton meno. Jos kemiat kohtaavat ja satutaan kulkemaan samaan suuntaan, niin mikäpäs siinä. Olen lomalla viikoilla 41 ja 42, joten silloin myös matkustelu onnistuisi hyvin. Esimerkiksi Unkari, Espanja, Italia , Portugali, Kreikka, Kroatia, Slovenia, tai Bulgaria kiinnostavat, mutta muitakin ideoita saa heittää. Reissun voi tehdä joko vähän tasokkaammin keskustamajoituksessa tai kustannustehokkaasti. Molemmat sopivat hyvin.

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Löytyisikö uusia ystäviä pääkäupunkiseudulta (naisia ja miehiä) yhteisiin harrastuksiin? Kiinnostaa kiiretön kävely ja oleskelu luonnossa, museot, kotimaan- ja ulkomaanmatkat, retket, erilaiset tapahtumat, kylpylälomat yms. Myös jotain uutta voisi yhdessä kokeilla. Ota rohkeasti yhteyttä. 🙂

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Olen 27-vuotias Joensuussa asuva mies. Toivon löytyäväni täältä uusia kavereita ja ystäviä, joiden kanssa jutella niitä näitä ja viettää aikaa vaikka ulkoillen, ravintoloissa käyden, elokuvia katsellen ja pelaillen. Tykkään myös käydä museoissa, lukea, matkailla ja askarrella kaikenlaista luovaa. Olen luonteeltani vähän hitaasti lämpiävä/ujo, mutta minua on kehuttu myös rauhalliseksi ja empaattiseksi, mieheni mukaan olen hassukin. Olisi hienoa, jos kavereita löytyisi täältä Itä-Suomen seudulta, mutta myös yhteydenpito pidemmän matkan päähän sopii! Voidaan ensin viestitellä vaikka täällä tai Discordissa, Snapchatissa tai Whatsapissa ja jos tuntuu natsaavan, niin sovitaan jotain kivaa tekemistä livenä.

    Lue koko ilmoitus
  • Hei. Oon 34-vuotias nainen Tampereelta, ja etsin naispuoleisia ystäviä sekä rentoon yhdessäoloon, että syvällisempiin jutusteluihin. Mun kiinnostuksenkohteina on mm. hyvinvointi, vertaistuki, tunne- ja vuorovaikutustaidot, luonto ja retkeily, henkisyys, laulaminen (tai olisi ainakin kiva osata). Välillä terveydessäni on haasteita, jotka vaikuttavat aktiivisuuteeni noin yleisesti elämässä.

    Lue koko ilmoitus
  • Oon 25-vuotias Lietolainen, joka viihtyy vähän tilanteesta riippuen sekä ihmisten keskellä että omissa oloissaan. Saatan innostua täysin spontaanista ideasta lähteä jonnekin, mutta toisaalta hyvä ilta voi tarkoittaa myös sitä, et istutaan jossain liian pitkään ja päädytään puhuu elämästä, ihmisistä ja kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä. Opiskelen tietojenkäsittelyä ja teen osa-aikatöitä, mutta en halua, että elämä pyörii pelkästään koulun tai työn ympärillä. Tällä hetkellä kiinnostaa ainakin Liiga, treenaaminen, teknologia, psykologia, hyrox ja hiihto. Lisäksi mulla on tapana kiinnostua vähän liian helposti uusista asioista, eli jos alat puhua jostain oudosta aiheesta, josta en tiedä mitään, saatan hyvinkin olla seuraavan tunnin aikana täysin mukana siinä keskustelussa. Ihmisissä arvostan eniten sitä, että voi olla aidosti oma itsensä. Ei tarvii olla koko ajan hauska, sosiaalinen tai keksiä jotain tekemistä. Joskus parhaat keskustelut syntyy silloin, kun piti alun perin puhua ihan jostai muusta. Oon myös sitä mieltä, että hyvä ystävyys tarvii vähän spontaaniutta. Voidaan lähteä kahville ja päätyä toiselle puolelle kaupunkia, alottaa “yks nopea peli” ja huomata kolme tuntia myöhemmin, ettei kukaan enää muista alkuperäst suunnitelmaa tai päättää hetken mielijohteesta kokeilla jotain, mitä kumpikaan ei ole ennen tehnyt. En eti mahdollisimman montaa uutta tuttavuutta. Mieluummin muutaman ihmisen, joiden kanssa tulee sellainen “miten ihmeessä me tunnetaan vasta nyt?” ajatus. Ja koska pelkkä “hei mitä kuuluu?” on ehkä maailman vaikein tapa aloittaa keskustelu, alotetaanko vaikka tästä: Mikä on täysin turha asia, josta tiedät epäilyttävän paljon? Mä vastaan omani, jos vastaat ensin. Ja se onkin jännittävä.

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! Olen 31-vuotias laborantti Jyväskylästä. Etsin peliseuraa ja juttuseuraa – niin lautapelien, videopelien kuin ihan tavallisen keskustelun merkeissä. Silloin tällöin käyn myös keskustassa oluella. Juoksemassa käyn säännöllisesti, ja ruoanlaitto on minulle tärkeää ja lähellä sydäntä. Jos jaat yhtään samoja juttuja, laita rohkeasti viestiä Parasta seuraa on sellainen, jonka kanssa voi sekä pelata että puhua syvällisiä.

    Lue koko ilmoitus
  • Hei, olen uusi Porvoossa ja olisi kiva tutustua paikallisiin tai johonkin toiseen junantuomaan. Kaikki rento tekeminen kuten kävelylenkit, kahvittelut, leffaseura, tai keikoilla käyminen kiinnostaa. Tykkään esimerkiksi kulttuurista, merestä ja musiikista. Teen töitä luovalla alalla ja etäpäivinä minusta saa myös lounasseuraa. Jos olet luova tyyppi niin voimme myös vaikka musisoida tai valokuvata yhdessä. Lähden mielellään katsomaan myös porvoolaista iltaelämää! Minulla on 2-vuotias lapsi, joka on osan ajasta isällään. Myös leikkitreffit siis kiinnostavat. :)

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! :) Etsin ystäviä naisista (tai miksei miehistäkin) mieluiten täältä Helsingin suunnalta tai ainakin suht koht läheltä. Mainitsen heti alkuun, että olen mielipiteiltäni ja arvoiltani aavistuksen konservatiivinen/ poliittisesti hieman oikealle kallistunut, eikä minulla ole lainkaan samanhenkisiä ystäviä, tästä syystä olo on toisinaan aika yksinäinen. Ystävä/tuttavapiirini koostuu lähinnä vasemmistolaisista aktivisteista ja "queer" -tyypeistä, ja vaikka tulen hyvin toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa, niin usein kaipaisin elämääni edes yhden ystävän, jonka kanssa arvot kohtaisivat paremmin. Teen taidejuttuja, käsitöitä, tykkään katsoa hyviä elokuvia ja luen paljon klassista kirjallisuutta ja tietokirjoja. Olen myös pienen lapsen äiti. Olisi mukavaa löytää kaveri, kenen kanssa käydä vaikka kahvilla, leffassa, museossa, ravintolassa, kirpputorilla, retkeilemässä, kalassa, marjastamassa tms. Tai jos sinullakin on lapsia, niin vaikka lasten leikkitreffejä. Tykkään käydä välillä myös kirkossa, vaikka en mikään himouskovainen olekaan, koen olevani agnostikko. Rakastan kaikenlaista vanhaa: vintagea, antiikkia, vanhaa arkkitehtuuria ja vanhaa musiikkia. Olen uusien ihmisten seurassa ehkä vähän arka, mutta läheisten kanssa olen puhelias. Nykyisessä kaveripiirissäni ihmiset uskovat hyvin äärivasemmistolaisiin, mielestäni järjenvastaisiin ideoihin, kuten että sukupuolia on loputon määrä, tai esimerkiksi että mies voi olla raskaana ja synnyttää, ja jos olen uskaltanut kyseenalaistaa näitä ajatuksia, minua on kutsuttu transfobiksi/ homofobiksi, ja ajatuksiani "vaarallisiksi". Jos maahanmuuton epäkohdista olen maininnut sanallakaan, ystävieni mielestä se on silkkaa rasismia. Ystäväporukassani puhutaan myös miehistä jatkuvasti rumasti (valkoinen heteromies on se kaiken pahan alku ja juuri). Jatkuva katkeruus miehiä kohtaan tuntuu ankealta. Tämä kaikki kuulostaa varmaan melkein joltain komedialta tai karikatyyriltä, mutta tälläisessä kaveriporukassa vietän aikaa. Taidepiireissä meininki usein on tälläistä. Kaikkia ihmisiä kunnioitan, mutta jos arvot eivät kohtaa, jää ystävyyssuhde ehkä aavistuksen pinnalliseksi. Ja huom: en vihaa seksuaalivähemmistöihin kuuluvia, minulla on heitä useampia pitkäaikaisina ystävinä. Sateenkaari-ideologia on se, jota kritisoin. En myöskään vihaa maahanmuuttajia yksilöinä, vaan hallitsemattomaan maahanmuuttoon liittyvät ongelmat (integraation puute, fundamentalistisen islamin leviäminen) huolestuttavat minua. Ja kun en pysty edes ystävällisesti tuomaan esiin näkökantaani, ilman että ihmiset ympärilläni joko loukkaantuvat tai suuttuvat. Olen mielummin hiljaa, kun ystäväni jyräävät mielipiteillään. Toivottavasti tämä ilmoitus ei ollut liian negatiivinen, suhtaudun elämään suurella mielenkiinnolla ja olen kiitollinen kaikesta hyvästä, mitä minulla on. Olen usein innoissani taiteesta ja kulttuurista. Osaan olla hyvin spontaani ihminen. Ihmiset kiinnostavat minua, ja erilaiset elämäntarinat. Koen olevani hyvä kuuntelija, kunhan ystävyyssuhteessa voi olla oma itsensä. Laita viestä, jos koet olevasi samanhenkinen, ja kerro itsestäsi.

    Lue koko ilmoitus
  • Hiljattain valmistunut ja tällä hetkellä Turussa kokoaikatöissä. Luppoaikaa kuitenkin riittää, joten olisikin kiva löytää uusia tuttavuuksia ja parhaassa tapauksessa pidempiaikaisia ystäviä, joiden kanssa viettää aikaa tai vaikka aloittaa uusi harrastus! Mä pyrin täyttämään päiviäni sopivalla tasapainolla liikuntaa (esim. avanto, sulkkis, luontopolut, pyöräily, kotitreeni) ja löhöilyä (kirjat/lehdet, lauta- ja videopelit, sohvalla homehtuminen). 🏸🏋️🌲🎲🛌. Persoonana alussa aika maltillinen ja hitaasti lämpenevä, myöhemmin mukana myös huonot vitsit! Pidän ihmisiä mielenkiintoisina, minkä vuoksi tykkään kuunnella ja oppia muilta, joten erityisesti höpöttelijöiden kanssa on synkannut aiemmin. Eläimet jees, vaikka mulla ei omasta takaa löydy, erityisesti 🐶.

    Lue koko ilmoitus
  • Haluaisin tutustua uusiin naisihmisiin. Kaipaan seuraa keskusteluihin kasvokkain tai puhelimella. Olisi hienoa saada seuraa kävelylle, luontoon, kahville, museoon, ravintolaan tai mihin vaan. Olen 57 -vuotias avioliitossa oleva ja päivätyössä käyvä nainen. Minulla on myös koira. Asun Porvoossa ja olisi mukavaa jos asuisit lähistöllä niin tutustuminen olisi helpompaa.

    Lue koko ilmoitus
  • Moi! Tuntuuko ettei kukaan laita viestiä puhelimeen eikä ole ketään jolle kertoa päivän tapahtumista? Olisi kiva matkustella mutta ei ole matkaseuraa? Etsin kavereita muista yksinäisistä naisista (40-55v.) kävelylenkille, museoihin, juttukaveriksi ja matkakaveriksi kaupunkilomille kotimaassa/ulkomailla. Etsin kaveria josta voisi saada ystävän jota nähdä säännöllisesti. Satunnaista kaveriseuraa en ole etsimässä. Tutustun parhaiten samassa elämäntilanteessa oleviin lapsettomiin joilla ei ole lemmikkieläimiä. Olen 45v. lapseton nainen Tampereelta. Harrastan leffojen ja sarjojen seuraamista. Vietän paljon aikaa yksin ja olen tottunut käymään paikoissa yksin. En omista lemmikkejä. En viihdy meluisissa kahviloissa tai ruuhkaisissa paikoissa. Sanotaan että kaveruus syntyy 50 tunnissa, ystävyys 90 tunnissa ja läheinen ystävyys vaatii 200 tuntia. Kuinka monta tuntia sinulla olisi aikaa tutustumiseen? Laita viestiä vain jos on oikeasti aikaa tutustua. Jos elät ruuhkavuosia tai poltat niin emme löydä yhteyttä.

    Lue koko ilmoitus
  • 31v, 186cm mies Uudeltamaalta. Hyvässä kunnossa, siniset silmät ja rento tyyppi. 🙂 Etsin mukavaa naisseuraa ja katsotaan mihin kemiat johtaa. Vanhempi nainen kiinnostaa erityisesti, eikä isompikaan ikäero haittaa yhtään. 😉 Olisi kiva löytää seuraa vaikka jo tälle illalle – laita rohkeasti viestiä.

    Lue koko ilmoitus
  • Etsin ympärilleni mielenkiintoisia ihmisiä. Olen luonteeltani utelias, kunnianhimoinen ja kiinnostunut lähes kaikesta. Nautin uuden oppimisesta, pitkistä työpäivistä ja siitä tunteesta, että tänään tietää tai osaa jotakin, mitä ei vielä eilen osannut. Kiinnostukseni liikkuvat sulavasti tieteestä ja teknologiasta oikeustieteeseen, talouteen, sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja kaikkeen siltä väliltä. Pidän ihmisistä, joilla on omia tavoitteita, ajatuksia ja tarinoita. Sinun ei tarvitse olla kiinnostunut samoista asioista kuin minä — oikeastaan päinvastoin. Mitä erilaisemmasta maailmasta tulet, sitä todennäköisemmin meillä on jotain kiinnostavaa puhuttavaa. Arvostan hyvää keskustelua, kunnianhimoa, huumoria, itsevarmuutta ja ihmisiä, jotka suhtautuvat elämään uteliaasti. Sellaisia, joiden kanssa lounas venyy hyvän keskustelun takia tai joiden kanssa voi pitkän päivän jälkeen istua lasilliselle ja huomata pari tuntia myöhemmin puhuneensa bisneksestä, tieteestä, elämästä, tulevaisuudesta ja täysin järjettömistä ideoista. En varsinaisesti etsi tietynlaista ihmistä. Etsin ihmisiä, joilta voin oppia jotain — ja joille minullakin saattaa olla jotain annettavaa. Jos olet rakentamassa jotakin, tavoittelemassa jotakin suurta, opiskelemassa intohimoisesti tai yksinkertaisesti sellainen ihminen, jolla on paljon sanottavaa maailmasta, tule juttelemaan. Lounas, kahvi tai lasillinen työpäivän jälkeen toimii aina. Hyvä keskustelu on riittävä syy tutustua.

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! (Hi, English-speaking friends welcome too!) Muutin Helsinkiin vuoden alussa ja koska nykyisistä kavereista kukaan ei asu täällä päin, niin etsin uutta (naispuoleista) ystävää / pientä kaveriporukkaa Helsingistä, jotta onnistuisi kasvokkain tapaamiset helpommin (en etsi kavereita päivittäiseen viestittelyyn siis). Ehkä noin kerran viikossa olisi kiva tavata, ainakin alkuun. Oon avoin kokeilemaan uusia aktiviteetteja ja minulle sopii monenlainen tekeminen esim. kävelylenkit, museot, kirppikset, elokuvissa käyminen / leffaillat, syvällinen ja kevyt jutustelu / keittiöpsykologiakeskustelut vaikka kahvi/teekupposen äärellä, simppeli kokkailu, kielten opiskelu (esim. haluaisin aloittaa vietnamin kielen opiskelun), valokuvaus (valokuvaus ja "short films" tmv videoiden tekeminenkin on alkanu kiinnostamaan uutena harrastuksena), tai voisi mennä vaikka jollekin kamppailulajikurssille (aloittelijoille tarkoitettuun tietenkin 😂)... Joku päivä olisi kiva matkustaa ystävän/ystävien kanssa ulkomaille (mahdollisimman pienellä budjetilla; eli riittävän siisti majoitus ja enemmän liikkumista nähtävyyksien ja ruoan perässä :D). En ole terassi-, baari- tai bileihminen (en juo, tai käytä mitään päihteitä ylipäätään). En arvostele ketään, joka tykkää käydä yksillä tai kaksilla ja tanssahtelemassa yökerhossa, mutta itse en jaksa raahautua näihin mukaan. Mitäs muuta... Jos saan valita, niin kävelen mieluummin paikasta A paikkaan B eli tykkään tosi paljon liikkua jalkaisin, oon kissaihminen, yritän huomioida ympäristöasioita arjessa (en oo kuitenkaan aktivisti 😅 mut esim. pyrin syömään kasvispainotteisesti), ja tykkään minimalismista (jota ei ole viety kuitenkaan äärimmäisyyksiin). Pidän itsestäni ja terveydestäni huolta. En tykkää negatiivisesta juoruilusta. Jos jokin klikkasi niin laita viestiä ja katsotaan, miten asiat lähtevät rullaamaan 🫶 Oon ns. tavallisen kokoinen ja näköinen tyyppi. Nyttemmin olen yrittänyt opetella pukeutumaan smart casual tyylisesti ja kokeilemaan muutenkin hieman eri tyylejä 😄 (Ps. Etsin vain ystäviä, poikaystävä löytyy jo)

    Lue koko ilmoitus
  • Vanhat kaverit tavalla tai toisella häipyy elämästä (osa ruvennut lisääntymään ja aika ei enää riitä mihinkään, osalla tuntuu olevan mielenkiinto loppunut kaikkeen kun ei mikään enää kiinnosta) ja uusille ystäville olisi tilaa ja tarvetta. Itsellä tavoitteena elää niin, että jos ensi viikolla tulisi noutaja, ei tarvitsisi ajatella, että "hitto kun ei tullut tehtyä tuota ja tuota". Omia harrastuksia/kiinnostuksen kohteita satunnaisessa järjestyksessä: - Moottoripyöräily. Suurimman osan ajasta tulee ajeltua yksin, välillä olisi kiva jonkun muun kanssa/porukassa päristellä menemään - Festarit. 1000 ihmisen festarit pienemmässä kylässä? 200 000 ihmisen festarit maailmalla? I'm in - Keikoilla käynti. Omaa sydäntä musiikkigenreistä lähimpänä EDM ja Punk. Muutkin genret menee ja livenä saattaa toimia joku ihan muukin. Joskus olis kiva esim. Eminem ja Eläkeläiset nähdä livenä :D - Matkustelu. Kotimaan roadtrip? Aasiaan reppureissaamaan? Kaupunkilomalle? Rantalomalle? Kiertämään Amerikkaa autolla? Yes, please! Myös esim. Tsernobylissä haluaisin käydä. Enkä sen TV-sarjan takia, en oo edes kattonut sitä :D - Mökkeily. Välillä on kiva vaan rentoutua mökillä ja vaikka kalastella - Ulkoilu. Kansallispuistoon päiväreissulle tai vaikka telttailemaan? - Videopelit. Viime aikoina tullut pelailtua esim. NHL/FIFA ja GTA V Online. Peliseura kelpaa aina - Jotain muuta? Pääsääntöisesti olen avoin uusille kokemuksille Jos joku mielenkiinnon kohde edes etäisesti osuu kohdalle, ota ihmeessä yhteyttä ja mietitään mitä tekemistä keksitään kimpassa! Jotain varmasti jäi itseltäkin tähän listaamatta. Itse olen 37v mies Helsingistä, käyn päivätöissä joten iltaisin ja viikonloppuisin jää aikaa harrastuksille. Teikäläisen iällä ei niin merkitystä, kunhan juttu luistaa ja löytyy yhteisiä mielenkiinnon kohteita! Sä kysyt miks, mä vastaan miksei!

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 61-vuotias nuorekas ja avarakatseinen nainen ja luonteeltani avoin,sosiaalinen,helposti tutustuva ja myös innostun helposti sekä utelias uusista asioista. Hakusessa olisi kiva löytää seuraa kirppareille, museoihin ja kaikkiin kulttuuritapahtumiin. Tykkään keskusteluista niin syvällisistä kuin maailman tapahtumista. Kahviloissa kiva myös istuskella ja vaikkapa muuten vaan käydä ja vaihtaa kuulumisia. Torikahvit kesällä mukavia myös. Samanhenkistä seuraa olisi kiva löytää.Tämä jos tuntui omanlaiselta niin tutustutaan.Olisi kiva jakaa kokemuksia ja sosiaalinen seura piristää. Toivottavasti tämä löytää perille joka samanlaisista jutuista kiinnostunut. Olisi mukava saada viestiä ja keksitään mielekästä tekemistä.

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! 😊 Täällä Tampereella asuva sporttinen, työelämässä oleva äiti ja 8 v. poika etsivät uusia, samanhenkisiä kavereita niin matkaseuraksi kuin arkiseen tekemiseen ja harrastuksiin. Matkasuunnitelmissa on mm. Aasia, USA, Eurooppa sekä Lappi ja muu Suomi. Olisi ihana löytää toinen äiti lapsineen yhteisille reissuille, ollaan itse reissattu paljon, mutta myös ihan tavallisiin arjen menoihin ja yhdessäoloon. Eron jälkeen samanhenkisten kavereiden löytäminen on tuntunut vaikealta. Kaipaisimme molemmille uusia ystäviä ja seuraa monenlaiseen tekemiseen. Poikaa kiinnostavat muun muassa Pokémonit, padel ja PC-pelit (Minecraft ja monet muut). Jos kaipaatte myös uusia kavereita ja yhteisiä seikkailuja, laita viestiä! ❤️

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Olen 27-vuotias Helsinkiläinen, etsin ystävää. Sukupuolella ei ole väliä kuhan juttu toimii. Minulla on neuroepätyypillisiä piirteitä, joten toivon että mahdollisesti sinullakin olisi samoja haasteita niin olisi turvallinen olla, tai muuten ymmärtäväinen. Olen rauhallinen, huumorintajuinen ja kiltti. Pidän museoista, kahvittelusta ja luonnosta:)

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! Täällä ois kavereita vailla korkeakoulutettu työssäkäyvä 27v mies. Kavereiden sukupuolella ei ole merkitystä, en oikein tunne juuri ketään Tampereelta ja kaipaisin seuraa illanviettoihin ja rentoon hengailuun ja musta saa seuraa monenlaiseen tekemiseen, mm. lautapelit, museot, elokuvat ja sarjat, ruoanlaitto ja ulkoilu kiinnostaa! Lähden mielelläni vähän kaikkeen mukaan vaikka oonkin vähän kotihiiri. Oon helposti lähestyttävä ja huumorintajuinen ja mun kanssa voi jutella mistä vaan. Laita rohkeesti viestiä, olisi kiva jutella ja tutustua uusiin ihmisiin ja löytää hyviä tyyppejä elämään! 🤗

    Lue koko ilmoitus