Siirry pääsisältöön

Löydä uusia kavereita.

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Selaa kategorioita ja seuratoiveita

Kaveri-ilmoitukset

159 ilmoitusta

  • Heipähei! Täällä olisi utelias ja sosiaalinen, mutta välillä omiin ajatuksiin uppoutuva ihmisolento etsimässä uusia kavereita ja ystävyyksiä. Kaikenlaiset älylliset, henkisesti ja emotionaalisesti syvälliset jutut sytyttää, mutta löytyy minulta näiden lisäksi huumorintajua ja kepeyttäkin. Sellaiset hienovaraiset, nokkelat ja spontaanit hetkessä improvisoidut vitsit ovat parhautta! Tai pohdiskelut siitä, millaista olisi olla vaikkapa kala. Arvostan toki ihan arkisistakin asioista keskustelua ja yleensäkin avointa ajatusten jakamista. Harrastuksia on vaihtelevasti, mutta liikunta on ollut osa arkea jo pitkään. Tällä hetkellä käyn pääasiassa salilla. Liikkumisen lisäksi tykkään myös lukea laidasta laitaan esimerkiksi artikkeleita, esseitä, tietokirjallisuutta, fiktiota ja runoutta. Setvin myös omia ajatuksiani kirjoittamalla ja etenkin viime aikoina runsaasti runouden kautta! Iso, iso, iso plussa jos olet runouden ystävä! Yleensäkin uusien asioiden oppiminen kiehtoo, niin mielenkiinnon kohteet elävät! Seura kelpaisi kahvitteluun, kävelyille, yleiseen hengailuun, yhdessä kirjoitteluun, museoissa ja taidenäyttelyissä käymiseen tai johonkin sellaiseen mitä en ole keksinyt vielä kokeilla. Olen avoin uusille kokemuksille, joten kaikkea saa ehdottaa. Discord, Telegram ja sähköpostilla viestittely onnistuu kirjautumattomien kanssa. Tosin sähköpostivastaukset saattaa kuulemma mennä joskus roskapostiin eli katso sieltäkin jos ei kuulu. Ei olla teknologian kanssa aina samalla puolella =)

    Lue koko ilmoitus
  • Hei. Mulla olisi aikaa ja tilaa uusille ihmisille elämässä ja semmosia ois mukava tavata. Tykkään pelailla kaverien kanssa lautapelejä tai videopelejä. Urheilu on myös lähellä sydäntä ja olen valmis kokeilemaan mitä vaan lajia. Kiipeily, parkour, akrobatia ja vastaavat ovat lähempänä omaa osaamista kuitenkin. Boulderointia tehnyt nyt erityisen paljon ja siiihen seura olisi jees. Luonteeltani taidan olla ekstrovertti ja puhelias tyyppi. Intoilen asioista helposti ja keksin uusia asioita kokeiltavaksi usein. Olen suhteellisen nokkela ja huumorintajulta vähän semmoinen toverillisesti. piikittelevä. Voisit olla vaikka +20v iältäsi, mutta muuten sukupuolella tai muulla ei oo väliä. Voidaan vaikka pelata lautapelejä, käydä boulderoimassa tai mitä ikinä keksiikään.

    Lue koko ilmoitus
  • Olis kiva löytää enemmän samanhenkisiä kavereita joiden kanssa viettää aikaa, käydä ulkona, jutella kaikenlaisesta ja vaikka pelata🫶 Tykkään videopeleistä, muodista, taiteesta, lukemisesta, musiikista, luonnossa olemisesta ja kaikenlaisesta muustakin. Jos löytyy yhteistä nii laita ihmeessä viestiä🤗

    Lue koko ilmoitus
  • Täällä 20-v tyttö Pirkanmaalta. Opiskelen yliopistossa ja vapaa-ajalla tykkään kaikenlaisista seikkailuista, lukemisesta, uimisesta, salilla käymisestä ja ihan vaan olemisesta. Haluaisin ideaalitilanteessa löytää uusia kavereita, joiden kanssa vois käydä esim. opiskelijatapahtumissa, terassilla, yöelämässä, konserteissa tai vaikka kahvilla. Etsin suunnilleen samanikäisiä ja samassa elämäntilanteessa olevia kavereita, ehkä ensisijaisesti naisia. Jonkun kaveriporukan rakentaminenkin vois olla kiva :)

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 61-vuotias nainen Uudeltamaalta ja kaipaan mukavaa juttuseuraa sekä yhdessä tekemistä. Viihdyn arjen pienissä iloissa, mutta välillä on mukava lähteä elokuviin, livekeikoille, tapahtumiin tai vaikka kahville vaihtamaan kuulumisia. Myös pieni retki tai kävely hyvässä seurassa olisi mukavaa. Olisi kiva tutustua suunnilleen saman ikäiseen mieheen, joka arvostaa aitoa, kiireetöntä tutustumista ja hyvää keskustelua. Katsotaan rauhassa, löytyisikö meistä toisillemme mukavaa seuraa.

    Lue koko ilmoitus
  • Moi. Täällä kirjoittelee 43-vuotias nainen Itä-Suomesta. Olen parisuhteessa, ja olen ns. vapaaehtoisesti lapseton enkä ole koskaan halunnut omia lapsia. Olen asunut ympäri Suomea monella eri paikkakunnalla joten ystävyyssuhteet on jäänyt sen vuoksi vuosien varrella ihan liian etäiseksi satojen kilometrien etäisyyden johdosta. Nykyisellä paikkakunnalla on toki kavereita, mutta aika vähän naisystäviä jotka olis kiinnostuneita samoista asioista kun minä ja kaikilla on ne omat perhe kiireet, ja miehenkin on aina töissä joten yhteistä aikaa harrastuksille meillä ei juurikaan enää ole. Vaikka tuota ikää jo on niin tykkään käydä festareilla (rakastan tanssia!!), konserteissa ja karaoke baareissa, ja on mua sanottu monesti olevan ikäisekseni nuorekas 😄 Vastapainona kaupungin melskeelle ja vauhdille viihdyn myös paljon luonnossa ja käyn paljon kalassa yksin kesällä. Minusta saa myös vaellus-/kalastus seuraa jos semmonen iskee. Harrastan myös pyöräilyä, tanssia, luontokuvausta sekä vain luonnossa kulkemista koiran kanssa. Jos yhtään tuntu että vois olla yhteisiä asioita niin laitappa rohkeasti viestiä tännepäin !

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Olen 40-vuotias nainen ja asustelen tällä hetkellä Nokialla. Elämässä olisi tilaa yhdelle tai kahdelle läheisemmälle ja pitkäaikaiselle ystävälle, jonka kanssa voisi jutella elämän menosta niin pinnallisesti kuin syvällisesti tilanteen mukaan, sekä viettää aikaa arjessa erilaisten aktiviteettien parissa. Pidän itse liikkumisesta, etenkin pyöräilystä, luonnosta, teattereista, matkustelusta, erilaisissa tapahtumissa ja uusissa paikoissa käymisestä, konserteista ja monesta muusta. Baariin tai terassille minusta ei kuitenkaan ole lähtijäksi, sillä en juurikaan käytä alkoholia :) Luonteeltani olen rauhallinen, luotettava, pohdiskeleva, huumorintajuinen, elämään uteliaasti suhtautuva introvertti. Jos sinusta tuntuu, että meillä voisi olla yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja haluat tutustua paremmin, kirjoittele ja kerro itsestäsi :)

    Lue koko ilmoitus
  • Hei, Mietin kauan mitä kirjottaisin. Sanat jotenkin katoaa ja en saa kiinni siitä mitä haluaisin kertoa. Olen 40-vuotias mies, naimisissa ja Yksi lapsi asuu kotona. Etsin ystävää. Yksinkertaisesti ja simppelisti. Olen introvertti ja hitaasti lämpenevä mutta silti sitä kaipaa välillä ystävää jonka kanssa voisi hengata. Voin lähteä harrastamaan vaikka jotain urheiluakin yhdessä tai ainakin kokeilemaan. Sitä on ajatellut että yksin pärjää ettei muita tarvitse mutta ei sitä oikeasti pärjää. Joskus sitä on hyvä vaihtaa ajatuksia muidenkin kuin puolison kanssa. Minulla ei ole väliä onko mies vai nainen tai minkä ikäinen. Eipä sitä taida koskaan tietää milloin tapaa henkilön kenen kanssa juttu luistaa. Päivitetään hieman tekstiä. Haluaisin löytää keskustelu kaverin jonka kanssa jakaa asioita myös niitä syvällisempiä ja pohdiskella elämän iloja ja suruja. Ostin 40-vuoden ikäkriisiä odotellessa moottoripyörän joten voin helpommin liikkua hieman pidemmällekin jos kemiat natsaa.

    Lue koko ilmoitus
  • Hei sinä siellä kadun toisella puolen! Jos sä satut oleen niinkuin mä - niin et sulla on kyl tuttuja, tutuntuttuja, kivoja naapureita ja jokunen kaverikin, ehkä lähinnä lapsesi kautta, mut ne todelliset ystävät, joiden kans mennä/ tehdä / kokea / jakaa tätä elämää tuntuvat puuttuvan elämästäsi tyystin, tai loistavat poissaolollaan. Täten oot aikas yksinäinen ja omillas. Niin ota hei yhteyttä, ja katsotaan, josko me kaksi pystyttäisiin täyttämään toisissamme tuo "tyhjiö". Tarve tulla kuulluksi, nähdyksi, kaivatuksi, kuuluvaksi joukkoon. Kokea olevansa tärkeä jollekulle. Se ensisijaisin vaihtoehto, jota pyydetään mukaan, kun saadaan päähän toteuttaa jotain. Lähteä vaikka ihan vaan syömään jonnekin. Eikä se viimeisin vaihtoehto, jota pyydetään vain koska kukaan muu todellinen ystävä ei pääse, tai on estynyt. Ite olen kyllästynyt olemaan toisille se ikuinen "varakaveri", et voin mä tulla, jos mulla ei oo siinä jotain oikeasti tärkeää. Itelle ystävyys lähtee aidosta halusta olla sen toisen kanssa/elämässä mukana. Se mitä tehdään on toissijaista. Pääasia on saada viettää aikaa yhdessä. Tekeminen keksitään sen mukaan, mistä kumpikin nauttii. Tai vuorotellen sitä kumman mieltymysten mukaan mennään - kompromissia. Mikäli toinen tarvitsee apua, jeesataan ilo mielin, jos vain mitenkään voidaan. Todellinen ystävä on sellainen, joka pitää sinuun yhteyttä ja kaipaa seuraasi - tykkää touhuilla kaikkea pientä kivaa kanssasi: rentouttavat / arjen kuormasta palauttavat lenkit, picnikpäivä rannalla, leffat, kahvilat, peli-illat, luontopolut, ostelureissut, sydämen pohjasta jaetut asiat, yhteinen sielujen sympatia, vaikka vaan ollaan ja katsellaan töllöö, tai tuijotetaan merta. Tai lähdetään extemporee-reissuun Kuopioon, ja nautitaan elämästä. Mennään musiikkikeikalle, tai kattoon stand uppia. Minne tuuli johdattaakaan, avoimin mielin - yhdessä toistamme tukien. Mahdollisuuksien rajoissa toki, kun aikaa ja rahkeita toteuttaa asioita&unelmia arjen keskellä liikenee. Ei siis tarkoita, että oltaisiin aina yhdessä, tai aina pitäisi mennä tuulispäänä toteuttamassa asioita, mut ois ystävä, jonka kans esim. moiset jutut ois toteutettavissa. Itelläni on kouluikäinen lapsi, ja oon hänessä aika kiinni. En omista autoa, mut tykkään seikkailla, tutkia uusia paikkoja, käydä ajeluilla. Matkustaa, mut rahat tähän ovat turhan vähäiset monesti. Nautin hetkestä ja Oulusta - olen asunut täällä viitisen vuotta. Pohjanmaan kasvatti alunperinkin. Vuodet välissä meni muualla. Alkoholia kulutan hyvin kohtuudella, en tykkää juoda humaltumiseen asti. Muutenkin hyvin harvoin otan kuppia, tai kulutan yökerhoja ainakaan. Enemmän pienemmissä istuskelu baareissa kävijä (silloin harvoin kun käyn) vaikka sinänsä rakastankin tanssia. Kotona saatan ottaa siiderin, tai kaksi joskus rentoutuakseni, tai ruuan kanssa lasillisen hyvää viiniä. Jossain määrin kuormitun liiasta hälinässä ja ihmismerestä, enemmän viihdyn rauhallisimmissa paikoissa. Oon hyvin puhelias, mut osaan myös kuunnella. Tykkään pyöräillä ja liikkua rauhallisilla luontopoluilla. Vihaan talvea ja kylmää, mut hyväs seurassa sekin menee, ja siitä löytää ne hyvät puolet. Oon utelias elämää ja ihmisyyttä kohtaan, pohdin paljon ja uskallan myös kyseenalaistaa. En voi sietää epäoikeudenmukaisuutta/itsekkyyttä. Tulen tilanteeseen täysin omana itsenäni avoimesti, toivon että myös sinä. Olen hetero, en etsi suhdetta tässä. Sinänsä ei ole väliä oletko mies, vai nainen, mut enemmän naispuolisia suht saman ikäisiä (35 - 46v) sydänystäviä kaipaan. Jokunen miespuolinen ystäväkään ei tosin olisi pahitteeksi. Ollaanko toisillemme ne, jotka tekee elämästä helpompaa ja merkityksellistä. Pienillä teoilla. Vaikka tuoden toiselle oven taa piristyksen, kun toinen makaa kipeenä kotona. Heitä viestiä, jos kolahti - jutellaan lisää, tutustutaan. Odotan jo innolla tutustumista sinuun tarkemmin ja yhteisiä seikkailuitamme, joista ei puutu naurua, ilonkyyneleitä ja syvyyttä. 😊🌠❤️. Ilmoitus ei vanhene, hyviä tyyppejä tarvii aina.💯🖐

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Etsin ystävää, sillä muutin Helsinkiin noin pari vuotta sitten ja minulla ei ole täällä kauheasti läheisiä ystäviä mutta haluaisin nyt korjata tilanteen. Olen rento, helposti innostuva, empaattinen, syvällinen mutta tykkään silti vitsailla. Tykkään kokeilla uusia asioita mutta tällä hetkellä vapaa-ajalla luen, kiipeilen, pelaan, käyn salilla, kuuntelen musiikkia, maalaan, askartelen, yritän myös virkata, kerään kasveja kasvioon, retkeilen, käyn keikoilla, käyn leffassa, kirppistelen ja nautin myös hyvästä ruuasta. Arvoissani on feminismi, tasa-arvo, oikeudenmukaisuus. Rakastan koiria mutta ei ole omaa. Haen ystävää jonka kanssa viettää aikaa, jutella syvällisistä tai omaa elämää koskettavista asioista tai käydä harrastamassa jotain. Jos samaistut johonkin niin ole yhteydessä! 😄

    Lue koko ilmoitus
  • olen kouvolasta 66v. kaipaan kaveria esim kahvitteluun, jutusteluun, tapahtumissa käymiseen. yksin ei tule lähdettyä ja huomaan, että liikaa olen alkanut kotoilemaan, enkä saa aikaiseksi lähteä mihinkään. olen kuitenkin sosiaalinen ja välillä kaipaan tuuletusta :) ota yhteyttä jos koet samankaltaisuutta.

    Lue koko ilmoitus
  • Moi Kaikkien monien muuttojen jälkeen heräsin huomaamaan, että kaikki ystäväni ovat jääneet kauas. Nyt onkin korkea aika löytää oikeita ystäviä seuraksi konsertteihin, illanviettoon, leffaan, salille, kahville, ihan mihin vain. Asuinpaikallahan ei ole väliä, mutta kyllähän se helpottaa, jos ystävät asuisivat edes suunnilleen lähistöllä. Olisi kiva ihan vain vaikka kahvitella ja höpöttää niitä näitä, parantaa maailmaa ehkä silloin tällöin. Itse olen 41v, uusioperheellinen. Omat 2 koululaista pyörii nurkissa ja miehen 3 lasta jollainlailla. Omaan hieman kieroutuneen huumorintajun, joten tosikko ei välttämättä pysy kyydissä. Musiikinmaku heittelee laidasta laitaan aina suomi-iskelmästä heviin, riippuen mielialasta. Moottoripyöräkortti olisi tarkoitus olla tänä kesänä taskussa, joten siihenkin kyllä seura kelpaisi. Pistä viestiä ja katsotaan mitä kaikkea voitais keksiä.

    Lue koko ilmoitus
  • Etsin kaveria tai useampaa, jonka kanssa voisi vaihtaa kuulumisia , käydä käydä kahvilla, lenkillä, leffassa, teatterissa tai mitä nyt ikinä keksitäänkään. Olen hiljattain muuttanut paikkakunnalle teinin ja koirien kanssa. Iälläsi ei ole väliä, kunhan synkkaa!Laita viestiä, jos haluat jutella ja tutustua!

    Lue koko ilmoitus
  • Tämä on nyt aika täsmälliseen tarpeeseen tehty haku. Ymmärrän, että tämä ei todennäköisesti johda mihinkään, mutta yrittänyttä ei laiteta. Etsin omanikäistäni tai vanhempaa seksuaalivähemmistöön laillani kuuluvaa kiipeilykaveria, joka haluaisi käydä yläköysi- tai liidiradoilla, tai miksei myöskin boulderoimassa. Mikäli nyt satut olemaan keski-ikäinen tai vanhempi homomies, joka etsii köysikiipeilyyn varmistajaa, niin ota ihmeessä yhteyttä.

    Lue koko ilmoitus
  • Tykkään viettää aikaa luonnossa – retkeillen tai ihan vain rauhoittuen riippumattoon hetkeksi. Olen avoin, lämmin ja aika lapsenmielinen tyyppi: saatan innostua kiipeilytelineissä heilumaan, ehdottaa juoksukisaa tai heittäytyä uusiin haasteisiin ihan vain kokeilun ilosta. Arkea ilahduttaa myös pienet jutut kuten jäätelön syöminen, sienestys- ja marjareissut, hyvä ruoka, kiinnostavat tarinat sekä erilaiset projektit ja uuden ideointi. Etsin seuraa aamukävelyille, päiväretkille, kirppiskierroksille tai vaikka vain istumaan alas ja höpöttelemään niitä näitä.

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Etsin kaveria jonka kans vois mennä lenkille, kahville tai tehdä ex tempore reissuja ,tykkään käydä kirpputoreilla 😊 mulla on kolme lasta 10v, 6v ja pian 2 v taapero, asutaan Alavudella perheeseen kuuluu mies ja kissakin. Oon luonteeltani sosiaalinen,lojaali, empaattinen,lapsi/eläinrakas. Olen omaishoitaja vanhimmalle pojalleni on erityislapsi.

    Lue koko ilmoitus
  • Moi! Olen Baski Kuvataiteilija että etsii kavereita suomessa. Muutin suomeen 4 vuotta sitten Espanjasta koska vaimoni on suomalainen. Asun Kauniaisessa vaimonin ja koiranin kanssa. Haluan ystäviä, joiden kanssa jakaa suunnitelmia, keskusteluja ja harrastuksia. Mun suomalainen kieli taito ei ole viela hyvin, sitten sori, mä vaihdan englanniksi, jota osaan paremmin. :D I moved to Finland letting all behind and since I live here was hard to make new friends. I have pretty niche tastes, and I am introvert so has became even harder. But I really wish to find real and genuine connections. As a visual artist I spend big time of my day thinking and planing art proyects and ofc making art. I make pencil and ink illustrations and oil paintings. Sometimes I like to take my camera and make artistic photos. I see myself as an dark romantic and symbolist artist. In my art I like to talk about feelings, human condition, and about dark and weird side of the universe. In my free time I really enjoy going to nature and wondering in forest or outdoor adventures in general. Hiking makes me feel alive. If I can go with my dog it is even better. I really love my dog :D In home, specially in the night I relax playing video games or reading a book. My favorite games I could say that are The witcher 3, Final Fantasy X, Bloodborne or Baldur´s Gate 3. And about books, Dracula and Lord of The Rings are probably my sancta sanctorums. Universes and the lore of Tolkien and Lovecraft are my biggest inspiration. But also I love Dune, Wuthering Heights, Bukowski´s works, Lovecraft and Stephen King´s works... and a lot of more. But Fantasy, Sciencie fiction and Horror are my great passions in all cultural stuff. I´m also History and mythology nerd, specially ancient world like Ancient Greece, Rome, Celts and Germanic tribes, Mesopotamia and Persia, Ancient China... And medieval world, Vikings, feudal Japan..they fascinate me also. I´m into music also. In general I´m so Rock and metal person but I lisen all kind of stuff depending of my mood. But I would lie to you if I don´t say that in general I ´m into dark music. And well not all is about outdoors or being in home with my hobbies, sometimes, specially with people, I like to make city plans like go to concerts, visit museums like for example Ateneum when they have interesting exhibition, or go to the coast just to hang out. I´m introvert, or at least I was considered introvert in Spain haha but in Finland I feel less introvert since here people it is more reserved than me. But with this I want to say that if you are good person I can open to you so easily. I´m good lisener and I enjoy having deep conversations about politics and philosophical shits. I really like dark humour, life is enough hard to not laugh about it. BTW I talk Spanish and Basque, English and so basic Finnish. If all of these resonates with you, please don´t doubt to answer me.

    Lue koko ilmoitus
  • Moi! 23-vuotias yhteiskuntatieteiden ja politiikan tutkimuksen opiskelija täällä. Kaveripiirissä on tapahtunut viime aikoina muutoksia ja siksi ois kivaa löytää lisää kavereita elämään. Sukupuolistereotypioista poiketen oon aina pitänyt eniten sellaisista kaverisuhteista, joissa tärkeimpinä on just se sama aallonpituus ja läsnäolo; aktiviteetit yhdessä tietty plussaa mut tärkeintä juuri se et voi viettää aikaa yhdessä ja puhua syvällisempiäkin juttuja. Lisäksi ois kivaa jos haluais nähdä vaikka vähän useamminkin livenä, etenkin kun oon luonteeltani aika sosiaalinen ja nykymaailmassa jengi on monesti niin kiireistä XD Oon tosiaan aika sosiaalinen, utelias, avarakatseinen ja liberaali nuori tyyppi. Mielenkiinnonkohteita on hyvin monia, mut tällä hetkellä päällimmäisinä ehkä anime ja conit, lauta-, video- ja roolipelit, historia, yhteiskuntatieteet ja filosofia, kielet, ruoanlaitto, kuntosali ja boulderointi. Oon kuitenkin hyvin avoin kokeilee kaikkee uutta hyvässä seurassa. Etsin lähtökohtaisesti ihmisiä joiden kanssa on helppoa ja luonnollista olla ja joiden kanssa voi sekä ihan vaan hengailla ja jutella syvällisesti että tehdä eri asioita ( esim. kaikkee sarjojen kattomisesta ja pelien pelaamisesta yhdessä tapahtumissa käymiseen XD) ja lisäks ois hauskaa jos tykkää itsekin nähdä livenä vähän useammin. Sukupuolella ei mitään väliä (mut kuten sanottu niin en oo ite kovin stereotypinen mies), ikä mieluiten suunnilleen samanikäinen (eli n. 22-30). Saa ottaa ihan rohkeasti vaan yhteyttä, kaikkihan me täällä etitään lisää kavereita joten ei mitään paineita! Ja jos pahimmassa tapauksessa ei funkkaa niin ei hätää, sellasta sattuu ja nekin voi handlata ihan hyvillä mielin :-))

    Lue koko ilmoitus
  • Hei. Etsin itselleni ystävää. Tai useampaa. Olen kohta 44 vuotias ja en ole parisuhteessa. Olen 9v pojan äiti. Ympärillä on paljon ihmisiä, mutta silti koen välillä yksinäisyyttä. Toivoisin löytäväni jonkun jonka kanssa voisi lenkkeillä, käydä kahvilla tai viinillä, laulaa karaokea, matkustella, käydä konserteissa, retkeillä. Lenkkiseuraa löytyy suht helposti kyllä, mutta esim matkusteluun ei ole kaveria ja yksin ei tule lähdettyä. Paljon viihdyn myös yksin ja kaipaan hiljaisuutta, mutta liika on liikaa. Jos yhtään kolahti niin laita viestiä. Ja mieluiten haluaisin yhteydenottoja naisilta.

    Lue koko ilmoitus