Luontoihminen,metsäkävelyt piristää ja saa voimia elämään . Harrastuksia muutama, kävely yms,tärkeitä oman kunnonkin takia . Olen vilkas ja innostun uusista ,mielenkiintoisista jutuista ja tekemisistä .
Seuratoiveet
Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.
Selaa kategorioita ja seuratoiveita118 ilmoitusta
Luontoihminen,metsäkävelyt piristää ja saa voimia elämään . Harrastuksia muutama, kävely yms,tärkeitä oman kunnonkin takia . Olen vilkas ja innostun uusista ,mielenkiintoisista jutuista ja tekemisistä .
Seuratoiveet
Tervehdys! Kolmenkympin kriisi lähenee ja kaveripiiri supistuu kun kukin kasvaa omille poluilleen, joten hakusessa olisi uudet ihmiset joihin tutustua ja vietellä vapaa-aikaa. Tällä hetkellä arki pyörii paljolti töiden ja arjen askareiden ympärillä, joten tilaa uusille kavereille löytyisi. Itseäni kuvailisin normaalina kaiffarina, jolla kehno huumorintaju. Kenties siten stereotyyppinen mies, että kiinnostuksen kohteet pyörii luonnossa, eräilyssä, pärisevissä laitteissa ja käsillä tekemisessä, mutta myös esimerkiksi historia ja yhteiskunta kiinnostaa. Myös jollain kierrolla tavalla numeroiden pyörittely on lähellä sydäntä. Ura akateeminen, mutta henkisesti samalla pikkupoika. Tuppaan kuitenkin tulemaan melkolailla kaikkien kanssa toimeen. Paitsi ehkä ääri-ihmisten kanssa – suuntautuu äärimmäisyys sitten mihin tahansa. Smalltalk on vaikeaa mutta jahka keskustelu saadaan liikkeelle niin juttua kyllä riittää. Voin lähteä kävelylle, metsään, pelaamaan lautapelejä, hallille väkerätmään jotain tai vaikka koluamaan prätkällä mutkateitä - kunhan ei hurjita. Tai sitten tekemään jotain ihan muuta! Fun fact: Vatikaanissa on keskimäärin karvan päälle 2 paavia neliökilometrillä.
Seuratoiveet
19 vuotias opiskelija
Seuratoiveet
Moi!! Oon 18v (kohta 19) tyttö oulusta ja kaipailisin kavereita🫶 Tykkään maalata, piirtää, lukea kirjoja, katsoa elokuvia, käydä kävelyillä, kahviloissa, kirppiksillä ja paljon muuta johon ois kiva saada seuraa! Oon tosi avoin ja puhun aika paljon kun oon hyvässä seurassa jossa on mukava olla. Ikähaarukka on noin 17-21v😁 Laita ihmeessä viestiä niin tutustutaan💕
Seuratoiveet
Löytyisikö minulle Tampere-Jyväskylä -väliltä samanhenkistä ja suunnilleen samaan ikäluokkaan kuuluvaa ystävää? Tykkään käydä teatterissa, stand-up keikoilla ja elokuvissa. Joskus voisi lähteä yhdessä vaikka syömään, terassille, jäätelölle tai jonkun mielenkiintoisen artistin keikalle. Perinteinen kyläily puolin ja toisin ja "maailmanparantaminen" siinä ohessa olisi todella mukavaa. Matkustan myös mielelläni, mutta en lentokoneella, vaan laivalla ja maata pitkin junalla tai bussilla. Politiikkaa seuraan vain otsikkotasolla, eikä uskonnollisuus ole millään tasolla minun juttuni. Sen sijaan (joskus huonokin) huumori on välttämätön elämän suola. Fiksu viinittely silloin tällöin on myös ok, mutta pitkän kaavan radalle minusta ei saa kaveria. Olen eronnut lähes 10 vuotta sitten ja lapset ovat aikuisia. Arkipäiväni kuluvat pitkälti kokopäivätöissä, mutta illat ja viikonloput ovat vapaita. Jos kiinnostuit ilmoituksesta, niin laita viesti ja kerro, millainen sinun mielestäsi olisi kaverin kanssa vietetty täydellinen päivä?
Seuratoiveet
Olen intohimoinen videontekijä, varsinkin tarinankerronta videoilla kiinnostaa paljon. Vaikka olen someen tehnyt paljon videoita, niin en ole "luonnossa" mitenkään ultrasosiaalinen tarinankertoja, vaan enemmän tarkkailija. Yleensä siinä vaiheessa kun tuntee toisen ihmisen, niin muutun ehkä turhankin puheliaaksi. Pidän taiteesta myös laajemmin, kuin pelkässä videoformaatissa, esimerkiksi akryyleillä maalaaminen, valokuvaus, piirtäminen, taidenäyttelyissä käyminen kiinnostaa. Maalaustaiteessa pidän impressionismityylistä. Innostun usein monista asioista ja sen vuoksi minulla on paljon harrastuksia, vaikka moniin harrastuksiin en välttämättä käytä paljon aikaa. Harrastuksina on esimerkiksi pyöräily, eräily, pelit (lauta- ja videopelit), lukeminen, puutyöt, mosaiikkityöt, nahkatyöt, suppailu
Seuratoiveet
Moi! Oon 24v nainen. Muutin takas Turkuun tossa alkuvuodesta 2025, ja ois kiva saada lisää kavereita täältä :) Mielellään suunilleen saman ikästä, muuten ei mitään väliä! Tykkään käydä salilla ja ulkona kävelylenkeillä, kasvattaa kasveja, pelailla teholäppärillä, katella kun muut pelaa pelejä joihin oma taito tai läppärin speksit ei riitä, ja seurata sarjoja/leffoja/animea. Äänikirjoja menee jonkun verran myös! Kaikenlainen tarinankerronta on siis todella lähellä sydäntä. Joskus kirjottelen myös ite, mutta en usein niin tosissaan :D Enemmän vaan kiinnostaa se tutkimispuoli kirjotusprojekteissa. Musiikkia tulee kans kuunneltua jonkun verran, lemppareita soundtrackit, instrumentaalinen, ja metalli, rock. Somea ei oikeen tuu käytettyä passiivista scrollaamista lukuun ottamatta. Pelien puolesta viime aikoina tullut pelattua esim. Hollow Knight, Subnautica, Minecraft, Stardew Valley ja Deltarune. Terrariaa ja kiinnostaisi kokeilla, mutta joku vois vähän ensin opettaa alkuun! :D Baldur’s Gate kiehtoo myös, mutta konetta pitäis vähän päivittää ensin. Lähinnä siis avoimen maailman ja tarinapohjaiset pelit suosikkeja, mutta en nyt ihan vastaan kokeilla muitakin oo. Kirjoissa maistuu eniten fantasia, ja ehdotukset on aina tervetulleita! Töissä menee aika paljon aikaa tällä hetkellä, viikossa viidestä kuuteen päivään ja välillä vielä ylityötunnitkin. Saliharrastus siihen mukaan luettuna, ihan aina ei löydy aikaa vastata viesteihin välittömästi tai nähdä ihan jokainen viikko. Jos tämä ei kuitenkaan haittaa, ois kiva tutustua! :) Tekemisenä kivaa on kävelylenkit, elokuvat, kahvittelu, kirppikset, melkeen kaikki menee. Vaikka joku käsityökurssikin yhdessä! Konsertteihin ja baariin en niin aktiivisesti ole marssinut, mutta sillon tällön sellainenkin voisi onnistua :D Persoonana oon varmasti alkuun vähän ujo, mutta olis mahtava löytää sellasta seuraa, jonka kanssa lopulta vois olla täysin oma ittensä. Oon positiivinen ja ehkä haluun sanoo kiltti, mutta välillä on kyllä myös sanottu, että saatan olla vähän intensiivinen, sitten kun tunnetaan oikeen hyvin :D Multa saattaa löytyä jotain lieviä ongelmia sosiaalisten normien kanssa. En sanois sen johtuvan jännittämisestä, vaan enemmän vaan siitä, ettei aina vaan tuu ulos suusta ihan sitä mikä ois sosiaalisesti ”oikea” juttu sanoa tiettyyn tilanteeseen. Välillä saattaa siis mennä ohi vihjailut ja vitsit, mutta aina on kyllä silti hauskaa ollu oikeessa seurassa :D Parhaiten yhteyttä melkein saa discordin tai tekstarien kautta. Voidaan vaihtaa numeroa kun ollaan vähän tutustuttu :)
Seuratoiveet
Etsinnässä ois luonnossa liikkujaa ja muutenkin kaveriksi.sillä aidot oikeat on kadonnut ajan saatossa. Yksin asun töissä olen ja eikä sitä kaveria ole elämääni löytynyt.olen eronnut 2015 poika ja tyttö on ovat jo täysi ikäisiä.siitä asti yksin asunut ja ollut Alkoa en käytä. Ois ihana löytää aito nainen kaveriksi ja iällä ei ole väliä ja vaikka kainalo kaveriksi.vaikka kalaan laavulle makkaran paistoon telttaileen. marjaan kun aika koittaa.tykkään matkustella monen laista käsillä töitä harrastan.olen puhelias ja huumoria löytyy
Seuratoiveet
Hei kaikki!! Täällä olis Jyväskylään muuttanut, syntyjään Ylivieskalainen/Vihantilainen 29v vähän ADHD sekä introvertti mies etsimässä omintakeisia ihmisiä kaikenlaisiin kohtaamisiin! Onko sulla joku kulttuuri, tausta, taito tai harrastus joka on epätavallinen? Tai oletko säkin aito ja luotettava ihminen etsimässä elämään tekemistä ja äksönii? Satutko olemaan vaan uusi ja jokseenkin samanikäinen Jyväskylässä ja etsit syksylle tai tulevaan ajanviettoo tai haluaisit muuttaa tänne? No tässäpä hyvä kaveri sulle 😄 Minulla on kokemusta monikulttuurisesta taustasta, filologiasta, antropologiasta, historiasta, laulusta, sekä mulla on hyperfokus muinaisuskontoihin ja kivikauteen! SPR / vapaaehtoisjutut, verenluovutus passaa, ottakee mut mukaan. Oon veripalvelussa O-. Pelaan myös aika usein ja joskus devaan peliä tai serveitä (L4D2! DRG!). Sähköpyöräilen eri seutuja, ja julkisilla voitais mennä vähän johonkin. Bushcraft / eräjormailu on myös tosi kivaa, olen katellut jyväskylästä itään alueita. Eläimet on kans tosi ihania! Välillä saatan liikkua porukoilla Pohjois-Pohjanmaalla. Jos kuljet tätä väliä, jaetaanko bensarahet? Tuletko tutkimaan mun kanssa vanhoja rakenteita, retkeileen, tai vaikka vaan hengaan paikallisissa virikkeissä? Emailia, whatsapp ja discord (puttiis6297) on käteviä. En kuluta alkoholia tai päihteitä. Terveisin, Henri!
Seuratoiveet
Juuri kestilään muuttanut 35v mies joka koiransa kanssa etsii ystäviä mukaviin yhessä oloihin ja harrastusten pariin minulla on koira joka on suomen pystykorva ja olen hyvin erä henkinen minulla on snäppi
Seuratoiveet
Moi! Olen 30-vuotias espoolainen ja etsin kavereita koiraharrastusten pariin. Harrastan pelastuskoiratoimintaa ja treenataan muutenkin säännöllisesti. Arkisin töissä, mutta viikonloput on vapaata ja niitä tulisi mielellään vietettyä koiratreenien tai yhteisten lenkkien merkeissä. Jos sulla on koira ja kiinnostusta esim. pelastuskoiratoimintaan, tottelevaisuuteen, jälkeen tai muuten vaan reippaisiin metsälenkkeihin, laita viestiä!
Seuratoiveet
Meitä on pieni ryhmä minecraftia rakastavia otuksia, jotka kaipais lisää seuraa pienelle serverillemme! :D Kyseessä on hyvän fiiliksen "enchanted" vanilla survival servu, jossa kiusaamista ja ilkivaltaa lukuunottamatta, pelityyli on vapaa! Ollaan rento ja mukava porukka, joista osa on enemmän ja osa vähemmän aktiivisia. Lähinnä omaniän haarukan porukkaa kaivataan, muuten muulla ei oo väliä :) Jos kiinnostaa, laita ihmees viestii nii kattellaa! Ilmoitus ei vanhene :D
Seuratoiveet
Samanhenkistä kaveria hakusessa, tykkään mökkeillä ja siellä kalastella, kahvi on parasta kaikessa muodossaan! harrasteauton kanssa kulutan vapaa aikaa, musamaku sinfoninen black metal esim dimmu borgir yms enimmäkseen mutta kuuntelen kaikkea muutakin, olen kiinnostunut mytologiasta, tatuoinneista ja autoista . resting bitch facesta kuulen säännöllisesti Olen myös oman polun tallaaja, en välitä pinnallisista ihmisistä, en seuraa muotia ja lakkaa kynsiäni , leffoista kauhu on hyvää silmät kiinni. Olen huumorintajuinen ja omaan syvällisen keskustelutaidon, mun seurassa voit olla oma itsesi ilman turhaa teeskentelyä. Etsin kavereita livenä näkemiseen, arkipäivät olen töissä mutta iltasin ja vkl olis aikaa nähdä! mennään musakeikalle, kahville, yksille tai mennään ajelee, tai katsotaan leffaa, kaikki käy 😁 sukupuolellasi ei ole väliä. Jos natsaa kemiat niin keskustelutaitoa löytyy kyllä riittämiin. laittele viestiä jos kiinnostaa tutustua. Ps. Olen ateisti, Lapsia ei ole, enkä ole lapsirakas, ei toki haittaa jos sulla on. ikää vois olla 30-50.
Seuratoiveet
Moii oon 17-vuotta ja muutin Tampereelle nyt alkukesästä joten kavereita olis hakusessa. tykkään myös istua paljon koneella, joten peliseura tai muu netissä hengailuseura ei haittaisi yhtään! ei tarvitse pelätä tulla juttelemaan ihmisiähän me kaikki vaan ollaan :D
Seuratoiveet
Moikka. Olen Pohjois-pohjanmaan ja Lapin rajan tuntumasta kotoisin oleva nuorehko mies, joka pitää syvällisistä keskusteluista, luonnosta, road tripeistä sekä kaikenlaisesta luonnossaliikumisesta. Keskustelen mielellään monenlaisista asioista ja olen avoin myös uusille asioille. Minulle saa kertoa omia mielipiteitä ja ajatuksia, niitä en tuomitse jos niissä ei ole mitään väärää... No eteenpäin 😁 Olen luonteeltani avoin, empaattinen, iloinen, mietteliäs ja rauhallinen. Minulle on tärkeää että minun seurassa toinen kykenee olemaan oma itsensä eikä hänen tarvitse tehdä itsestään ketään toista. Jos kuulostan yhtään hyvälle tyypille joka sopisi sinulle kaveriksi niin saa ottaa yhteyttä :)
Seuratoiveet
Moi, olen muutama vuosi sitten E-P muuttanut ja kaverit viellä hukassa, opiskelen. Tykkään käydä seutuajeluilla, uimassa , kylpylöissä, veneilemässä, sähköskuuttikin löytyy.. Olen helposti lähestyttävä , puhelias, sosiaalinen, LOJAALI, en tee ohareita! Kaverin iällä ei ole väliä kuiteskin n. 20-40 kuhan on jotakin yhteistä tekemistä ja höpöttelyä 🙂. Paikkakunnallakaan ei ole väliä kuhan on valmis näkemään (en etsi näpyttelyä tässä loputtomiin)* On tullu paljon "vierasviestejä" joihin tämänkautta ei voi vastata, minulla ei ole snäppejä tms!!!
Seuratoiveet
Moikka! Olen 34v paljasjalkainen helsinkiläisnainen. Olen todella aktiivinen ja minua kiinnostaa harrastaa ja kokeilla uusia juttuja. Rakastan luonnossa oleilua ja vaeltamista, juoksua, uintia, melontaa, kiipeilyä ja minusta on hauskaa löytää uusia tapoja nauttia luonnosta. Tykkään myös matkustella ja olen asunut useammassa eri maassa. Olen ns sosiaalinen introvertti, tykkään puuhastella myös kotona rauhassa kaikenlaisten harrastusten parissa, teen paljon käsitöitä, luen ja soitan paria instrumenttia. Olen luova ja kulttuuri ja taide on lähellä sydäntäni. Joogaan ja meditoin myös säännöllisesti. Luonteeltani olen utelias, empaattinen, ystävällinen, huumorintajuinen, herkkä, ja analyyttinen - tykkään pohtia asioita eri näkökulmista ja pyrin ymmärtämään erilaisia tapoja ajatella ja elää. Psykologia ja mielenterveys kiinnostavat vahvasti. Olen vapaaehtoisesti lapseton ja toivoisinkin nyt ensisijaisesti lapsettomia kavereita, sillä lähipiirissäni on niin monella pieniä lapsia ja koen eläväni itse hyvin erilaista elämää - olisi ihana siis löytää seuraa samansuuntaisesti ajattelevista ihmisistä. Olen myös hyvin eläinrakas, minulla on rescuekoiran yhteishuoltajuus ja toivoisin tulevaisuudessa lisää eläimiä elämääni. :) Olen kasvissyöjä ja pyrin muutenkin elämään ekologisesti. Mikäli profiilissani on jotain joka herättää kiinnostuksesi tai koet että jaamme samankaltaisia kiinnostuksenkohteita, kirjoita rohkeasti, odotan innolla! :) Minusta saa seuraa monenlaiseen tekemiseen, mutta baarissa istumista tai bilettämistä en juuri harrasta. Olen aika kehno viestittelemään joten kirjoitteluseuraa minusta ei saa, sovitaan livetapaaminen pian! :)
Seuratoiveet
Moro, oon 22-vuotias kaveri. Muutin turkuun noin 2 vuotta sitten opiskelemaan. Vapaa-ajalla tykkään pelata tietokoneella (cs) ja käydä salilla. Muunkinlainen urheilu natsaa. Kuvailisin itteeni mukavaks, ystävälliseks ja järkeväks ihmiseks. Tuun kaikkien kaa toimeen ja otan muut huomioon. En viihdy isoissa porukoissa vaan tykkään hengaa kahestaan tai pienessä porukassa saman henkisten ihmisten kanssa, jonka takia on ollu vaikeeta löytää läheisiä kavereita. Lähen mielelläni tekeen jotain, esim kirpparille, urheileen, bilistä jne. Laita viestii jos samaistut tai kiinnostaa.
Seuratoiveet
Heippa! Etsin kavereita kaikenlaisiin erilaisiin aktiviteetteihin, ihan ajatustenvaihdosta vaikkapa vaelteluun tai jonkun uuden harrastuksen kokeilemista. Tykkään kokeilla uusia asioita. Viihdyn kotona, mutta etätöitten myötä tulee vietettyä vähän liikaakin aikaa siellä, joten olisi mukava puuhailla jotain muuta! Kiinnostuksen kohteina mm. pelaaminen (myös lautapelit), co-op pelit, ruoanlaitto, pyöräily, elokuvat, sarjat, penkkiurheilu
Seuratoiveet
Hei! Asun Söderkullassa tämän kesän. Lähden syyskuun lopussa, mutta ennen sitä kaipaisin lähialueelta (Sipoo, Helsinki, Porvoo) noin 20-28 vuotta vanhaa ihmistä/ihmisiä, joiden kanssa pyöriskellä. En juo alkoholia ollenkaan. Minua ei haittaa, jos sinä juot, mutta en ole kiinnostunut lähtemään baariin tai kotibileisiin. Autismia on minussa huomattavissa, jotenka jos sinussakin on niin löydämme varmaan nopeiten yhteisen sävelen. Ei tosin ole pakko olla. Minulla on koira ja luonnossa kulkeminen on minulle jokapäiväistä. Lähtisin mielelläni myös ilman koiraa pidemmille/haastavammille reissuille. Tykkään käydä kiipeilemässä. Sekä boulder että itsevarmistava ovat tuttuja. Käyn kiipeilemässä täysin huvin vuoksi enkä ota sitä kamalan tosissaan. Voidaan siis lähteä käymään, vaikka et olisi koskaan kokeillut. Lautapeleistä nautin. Erityisesti sellaisista, joissa pääsee miettimään ja strategisoimaan paljon. Olen pariin kertaan kokeillut ttrpg-pelejä ja kiinnostusta niihin kyllä löytyy. Pidän erityisesti aika keveistä ja hassuttelevista peleistä. Olen aikalailla vielä sääntöjen kanssa aloittelija, mutta kiinnostunut oppimaan. Kaikki aktiviteetit kiinnostaa. Voidaan vaikka mennä pelaamaan biljardia tai ajamaan rallisimulaattoria tai kartingia. Budjetti ei ole satasissa päivää varten, mutta jos on halua lähteä, niin kyllähän ne huvipuistoliputkin voi kerran kesässä ostaa :D Kesän jälkeen en vielä tiedä, minne päädyn. Ehkä takaisin Jyväskylään tai jonnekin muualle kumppanin työn perässä. Minua kiinnostaisi jatkaa puheluiden parissa, pelaamalla esim. Minecraftia tai muita leppoisia pelejä tai matkailemalla toistemme luokse silloin tällöin. Heitä vaan viestiä ja kerro, mitä tykkäät tehdä. Yritetään sopia jotain kivaa pyörimistä vielä loppukesälle :)
Seuratoiveet