Siirry pääsisältöön

Löydä uusia kavereita.

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Selaa kategorioita ja seuratoiveita

Kaveri-ilmoitukset

80 ilmoitusta

  • Etsin elämääni ystävää – sellaista, jonka kanssa voisi ajan myötä rakentua lämmin, turvallinen ja aito yhteys.💕 Olen ihan tavallinen, täysipäinen ja tasapainoinen aikuinen, ja toivon sinulta suunnilleen samaa – lisäksi avointa mieltä, ystävällisyyttä ja halua tutustua. Minulla on kumppani, joten etsin nimenomaan ystävyyttä.✨ En käytä alkoholia, ja viihdyn parhaiten sellaisessa yhdessäolossa, jossa tärkeintä on hyvä seura, kiva tekeminen ja hyvät keskustelut.👌 Olen ollut pitkään parisuhteessa ja keskittynyt paljon omaan elämään ja perheeseen, joten ystävyydet ovat vuosien varrella jääneet vähän pienempään rooliin. Nyt huomaan kaipaavani elämääni enemmän ystäviä, uusia tuttuja ja seuraa.☺️ Tällä hetkellä harrastan kaikenlaista liikuntaa omaksi iloksi sekä hoidan kasvimaata ja puutarhaa, joista saan paljon iloa. Lähellä sydäntä ovat myös käsillä tekeminen ja luonto.🌲☀️ Olisi ihanaa löytää ystävä, jonka kanssa voisi lähteä vaikka lenkille, metsäretkelle/vaeltamaan luontoon tai vaikka virkkailla ja jutella. Tykkään myös telttailusta ja sellaisesta kiireettömästä yhdessäolosta – vaikka grillata, paistaa lettuja tai vain olla. Lähtisin mielelläni myös uimaan, kalastamaan tai muuten vesille. Tykkään käsitöistä ja luovasta tekemisestä, esimerkiksi maalaamisesta, savitöistä, virkkaamisesta, huonekalujen tuunaamisesta... Lisäksi kiinnostavat ratsastus, melominen, kasvien hoitaminen, kirpputorit… Kirkkonummi–Espoo, mutta kauempikin voi sopia, jos liikkuminen onnistuu. Etsin siis kavereita kasvotusten tapaamisiin!☺️ En ole somessa ja siksi tämä oli ensimmäinen paikka, jonka löysin kokeilla ystävän etsimistä netin kautta. Jos jokin tässä kuulosti tutulta tai tuli tunne, että voitaisiin tulla juttuun, laita rohkeasti viestiä! 🥰

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 34-vuotias luonnosta pitävä ja naimisissa oleva mies Liedosta. Asun kumppanini kanssa 20-luvulla rakennetulla maatilalla ja vapaa-aikani kuluu mm. eläintemme (koiria, kissa, pupuja, kanoja ja hevosia) kanssa puuhastellessa tai lähialueiden luontopoluilla. Pidän ruoanlaitosta ja tykkään kokeilla uusia vegaanisia reseptejä. Kesäisin pyrin myös löytämään aikaa vähintään yhdelle vähän pidemmälle vaellukselle ja syksyisin sienimetsä kutsuu nimeäni. Olen myös vähän hurahtanut kasvimaan ylläpitoon vaihtelevalla menestyksellä. Tykkään kokeilla uusia juttuja ja tosi harvoin tulee sanottua uusille kokemuksille ei paitsi jos haluat mun ylittävän jonkun korkean sillan niin se on iso EI. Etsin uusia ystäviä, sukupuolella ei mitään väliä, kun suurin osa nykyisistä on päättäneet muuttaa pääkaupunkiseudulle ja ihan viikottain ei eläinten takia sinne voi reissata.

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! Oon täällä maalla omakotitalossa asusteleva työssäkäyvä ihminen. Omaan pienen huumorinkukkasen, ainakin omat jutut monesti naurattaa.😁 Olen avoin ja sosiaalinen ja tutustun mielelläni uusiin ihmisiin. Tällä hetkellä odotan meidän esikoista ja jään äitiyslomalle syyskuussa. Ajattelin että olispa mukava saada uutta juttuseuraa. Uusien ihmisten tapaaminen aikuisiällä ei tunnu käyvän niin helposti kuin ennen joten kokeilen tätä kautta. Nautin niin sanotuista mummo aktiviteeteista🫣 tykkään leipoa, säheltää puutarhassa ja tehdä käsitöitä kun inspiraatio iskee. Tasapainoksi pelaan myös harvoja valittuja pelejä boxilla ja pc:llä. Käyn myös mielelläni lenkillä, kahviloissa, kirjastossa, markkinoilla vähän joka paikassa😆 Olen melko kaikkiruokainen kavereiden suhteen joten jos nappaa niin laita ihmeessä viestiä ja alotetaan keskustelu🤗

    Lue koko ilmoitus
  • 26v Nainen Pieksämäeltä! Etsin mm.  peliseuraa ps5/ps4, aikalailla kaikki pelit menee mutta saavutuksien kerääminen on  se juttu. Ois kiva myös löytää seuraa ja ihan vaan käydä vaikka kahvilla jossain, kattoo leffaa, käydä kävelyil, laavuil, rannal jne. Oon tosi ujo, mutta jos vastapuoli on sosiaalisempi niin pikkuhiljaa siitä avaudun.(kova ulkokuori) Kiltti, rehellinen, luotettava, huumorintajuinen. Elämässä paljon nähnyt ja kokenut, syvällisiä ajatteleva, hyvät keskustelutaidot osaava. Asioita joista pidän: pelaaminen ps5/4, netflix, lauta/korttipelit, piirtäminen/värittäminen, musiikin kuuntelu (elokuvamusiikki),räppi, tekno, aikalailla kaikki menee. Askartelu, sisustus,(kissat/ eläimet ylipäätään) erinäiset pikku projektit ja ihan vaan istua iltaa ja ottaa vaikka muutamat. Arvostaisin myös sitä että se toinen osapuoli ois luotettava ja hyvät keskustelutaidot omaava ja ois jotain yhteistä :)

    Lue koko ilmoitus
  • Olen asunut Tampereella noin 8 vuotta, nykyään länsipuolella. Useampi kiva tuttavuus on löytynyt mutta aina on hauska tutustua uusiin tyyppeihin😊 Olen rento ja melko viihteellinen, puhelias tyyppi. Olen myös yrittäjä. Tykkään kaikesta luovasta näpertelystä, luonnosta, kirpparit ja vintage, puutarhahommat, nautiskelu! Minut saa mukaan kaikkeen pelaamiseen futiksesta lautapeleihin. Laulan kotosalla Singaa. Musamakuni on melko indie/rock ja tykkään käydä keikoilla, musikaaleissa ja museoissa. Mulla on monen ikäisiä kavereita, koska en iästä niinkään välitä, vaan siitä että jutut kohtaa☺️ Mulla on puutalo, 11v-lapsi ja mies sekä pieni rescue-koira🫶🏻 Jos tekstini kuulostaa yhtään samantapaiselta menolta kuin sulla niin voit käydä stalkkaamassa Instassa @puutarhaunia ja sitten laittaa viestiä jos keksittäis jotain hauskaa yhdessä🤩

    Lue koko ilmoitus
  • Hei, etsin ystäväksi ihmistä joka on samassa elämäntilanteessa tai juuri kokenut sen. Mies päätti että hän haluaa jatkaa elämäänsä ilman minua. Meillä on pieniä lapsia joten yhteydenpito miehen kanssa heihin liittyen jatkuu. Olisi mahtavaa jos olet ajatuksiltasi perussuomalainen, suomalaisuus ja isänmaa ovat minulle tärkeitä. Tunnen nyt olevani hieman yksin ja kaipaisin tukea jota myös itse haluan antaa sinulle vaikeassa elämäntilanteessasi johon me kaikki joskus joudumme. En siis etsi uutta suhdetta, sen aika on sitten joskus. Olen ja olethan sinäkin huumorintajuinen, hyväsydäminen, ymmärtäväinen, haluat kuunnella ja kertoa omasta tilanteestasi rehellisesti ja avoimesti. Huumorintaju ja asioille nauraminen ovat pelastus. Elämäni ei ole aina ollut helppoa joten ymmärrän ahdistuksesta, sosiaalisten tilanteiden pelosta ja masennuksesta kärsiviä. Olen koti-ihminen enkä tässä tilanteessa varmasti jaksa kovinkaan paljon lähteä harrastamaan mitään. Mutta jos jaksaisin harrastaa pitäisin kuntosalista ja ampumisharrastuksesta ja tarvitsisin joogaa tai vastaavaa missä venytellään. Etsin sellaista leppoisaa ja rauhallista ystävää jonka kanssa on hyvä olla vaikkei tekisi mitään ihmeellistä tai sitten voimme suunnitella elämänmuutoksen tekemistä esim. pienyrittäjänä aloittamisen. En jaksa kirjoitella pitkiä viestejä vaan mielummin näen pian livenä jotta saamme paremmin kuvan millainen toinen on. Aluksi tietty kirjoitellaan täällä ja nähdään jos tuntuu synkkaavan. Voisimme ystävinä sitten pitää yhteyttä kahvitellen, ruokaravintoloissa ja Whatsapp-viestein. Jos sinullakin on vauva, voimme leikkitreffata päivisin. En käytä alkoholia ja etsin muutenkin selväpäistä seuraa.

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! Olen 27-vuotias, hiljattain Lahden seudulle muuttanut omakotitaloelämään totutteleva eläinrakas höpöttelijä 🦧 Mulla olisi kaikki maailman aika tehdä, nähdä ja kokea yhdessä, mutta ei ystäviä/kavereita/tuttavuuksia kenen kanssa jakaa sitä aikaa. En tunne näiltä suunnilta vielä ketään, mutta kaipuu sosiaaliseen elämään on kroonisen kova. Varsinaisesti en harrastele mitään, tällä hetkellä päivät täyttyvät keikkatyön lisäksi enemmänkin arkisista ajanvietteistä kuten esimerkiksi kävelylenkit, ulkoilu, pienet luontoretket, leipominen, leffaillat, remppailu, palapelien väsäily, päiväretket ja kevytmuotoinen taiteilu. Muutoin olen persoonaltani empaattisen huolehtivainen, mukautumiskykyinen ja usein höpsöttelevä herkuttelija, jolle harvoin mikään ehdotus on liian spontaania. Rakastan auringonpaistetta, eläinten paijaamista, kukkasia, museoita, mekkokelejä, laadukkaita trillereitä, saunomista, kakkuja, sekä toisten ilahduttamista 💐 Mulle on erityisen tärkeää olla ystävyyssuhteissani aidosti aktiivinen, vastavuoroinen ja luoda ympärilleni kaikinpuolinen turvallinen ilmapiiri 😊 Haluaisinkin siis löytää täältä lähiseuduilta (Päijät-Häme) tositarkoituksella seuraa, jonka kanssa aidosti päästä matalallakin kynnyksellä jakamaan tätä arkea ja toki juhlaakin sen kohdalle osuessa. On se sitten retkeilyä, kahvittelua, kyläilyä tai mitä tahansa, ei aktiviteetilla niin merkitystä, vaan sillä yhteydellä ja kohtaamisella 🤗 Olen itse lapseton, mutten tietenkään säiky jos sinulta niitä löytyy! Olen myös naimisissa, joten senkaltaista seuraa ei ole haussa. Ikä/sukupuoliero suuntaan tai toiseen ei ole minulle ongelma, jos ei se ole sitä sinullekaan 🙏🏻

    Lue koko ilmoitus
  • Haussa uusi ystävä! Pidän luonnosta, rauhasta, lautapeleistä, musiikista, videopeleistä, sarjoista ja kirjoittamisesta. Tykkään myös piirrellä tabletilla ja teenkin osa-aikaisesti graafista suunnittelua. Kirjoitan proosaa sekä runoja ja olen julkaissut muutaman teoksen. Kuuntelen progressiivista rockia, suomalaista indietä ja kaikenlainen jumputijumputi menee jos tilanne sitä vaatii. Kahvittelut ja kirppistelyt ovat myös juttuja joista nautin. Kesällä tykkään kalastaa, hoitaa puutarhaa, hommata kesäkanoja, viettää aikaa mökillä. Syksyllä kerään sieniä ja marjoja. "Vaatimuksena" ystävälle: olethan suvaitsevainen ja yrität ymmärtää kanssaeläjiä, ethän kärsi kateellisuudesta. Kaikenlainen väkivalta ja sen ihannointi on no-go. Oma sielunsiskon löytäminen on yksi tavoitteistani! Ei haittaa vaikka asuisit jossakin muualla Tampereella. Syksyllä syntyy meidän perheseen ensimmäinen lapsi, jota odotetan kyllä innolla. <3 Kuulemisiin!

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka😊 Olen 38 -vuotias nainen Nummelasta. Minulla kaksi isoa lasta (teini ja 4 luokkalainen) jotka asuvat osan kuukaudesta minun kanssani, mutta minulla on runsaasti vapaa aikaa. Tällä hetkellä olen sairaslomalla, mutta tavallisesti töissä arkisin päiväsaikaan. Tykkään sisustaa, katsella elokuvia tai dokumentteja, tehdä ruokaa, käydä kirppiksillä ja deittailla koska sinkkuna mennään😁😁💞💞💞 Olen pääasiassa positiivinen, iloinen, helposti innostuva, impulsiivinen, huumorintajuinen, empaattinen, kiltti ja huomaavainen😊🫶🫶🫶 Etsin ystäviä lähialueilta kahvi kupposen ääreen höpöttelemään kaikenlaisesta esimerkiksi ihmissuhteista, deittailusta, lapsista, mielenterveydestä, ADHD sta..., kirppiskaveriksi, shoppailukaveriksi, viihteellelähtökaveriksi... Voit olla mies tai nainen, ei väliä😊 Ota yhteyttä jos yhtään tuntui että me voisimme tulla juttuun🫶🫶🫶

    Lue koko ilmoitus
  • Ja erityisesti sinä jolla sydän sykkii käsillä tekemiseen: puutyöt, kodin remontointi, vanhan uudistaminen DIY-kikoilla kekseliäisyyttä haastaen jne. Luomista ja kaikkea muuta elämän kivaa (kahvittelut, ruokaravintolat, kävely ehkä koiran kanssa) on mukava ihastella ja kokea samanmielisen ystävän kanssa. Siis vain ystävän, parisuhdetta en hae enkä halua. Minä olen 50+ nuorekas nainen. Sinä voit olla mitä vaan kunhan olet myös hyvä tyyppi ja ylläolevat kiinnostaa edes jonkin verran 😊

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 44-vuotias suomenruotsalainen nainen. Olen naimisissa ja minulla on 7-vuotias poika ja kissa. Muutimme kesällä Nousiaisiin. Olisi mukavaa löytää täältä tai lähikunnista naispuolisia ystäviä/kavereita. Vapaa-ajallani harrastan mielelläni liikuntaa. Nykyään lähinnä kävelylenkkejä ja pyöräilyä. Aloittaisin mielelläni kuntosalilla käynnin, mutta tuntuu, että yksin en jaksa lähteä. Sulkkista olisi myös kivaa päästä pelaaman. Geokätköilystä on viime vuosina tullut minulle erittäin rakas harrastus. Matkustelu on myös lähellä sydäntäni ja hoidan mielelläni puutarhaa. Lisäksi tykkään jonkin verran lautapeleistä ja käyn seurakunnan tapahtumissa. Luonteeltani olen introvertti. Aluksi myös ujo, mutta kun minuun tutustuu lähemmin, ja jos löytyy jotain yhteistä juttua kyllä riittää Jos edes joltain osin kolahti, niin laitapa viestiä!

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 33-vuotias nainen ja etsin kaikenikäisiä naispuolisia ystäviä Keski-Suomesta. Minulla on kaksi lasta sekä aviomies. Meillä on lemmikkinä kaksi kissaa. Tykkään kehittää itseäni ja rakastan uuden oppimista. Minua kiinnostaa erilaiset aiheet ja harrastukset kuten esimerkiksi musiikki (karaoke), eläimet, sisustaminen, kirpputorit.. Viihdyn kotona omissa oloissani perheeni ympäröimänä, mutta rakastan hyviä keskusteluja samantyyppisten ihmisten kanssa. Olen kokenut paljon elämässäni, optimistinen luonteeni on auttanut monesta yli. Olen introvertti ja jännitän uusia ihmisiä. Voisimmekin aloittaa rauhassa tutustumisen vaikka sähköpostin tai perinteisen kirjeenvaihdon avulla ja tavata sitten jos/kun siltä tuntuu. Toivoisin, että löydän puheliaita ystäviä, joita voisin vaikka kutsua silloin tällöin kotiimme kahville tai teelle. :) Ei ole väliä minkä ikäinen olet, minulla on sekä nuoria, että vanhoja ihmisiä elämässäni. Tärkeintä, että löydämme yhteistä puhuttavaa ja muutenkin yhteisen sävelen. Jään odottelemaan viestiäsi!

    Lue koko ilmoitus
  • Hi all, I'm a Swede living in Kyrölä since 10 years with my wife and kids (6 & 10). My Finnish is fluent but I'm looking for friends to hang with in English. I enjoy watching football, having a beer, playing boardgames, travelling, getting out in nature, going to the opera and of course laughing. Other things I do is code with the earphones full of EDM, spend too long in the sauna and play FIFA. If you're up for any of the above then please send me message and we'll meet for a beer here in Järvenpää!

    Lue koko ilmoitus
  • Etsin uusia ystäviä. Olen 46-vuotias perheellinen naimisissa oleva nainen. Olen kiinnostunut puutarhanhoidosta, kissoista, käsitöistä, ulkoilusta, sisustuksesta. Toivoisin ystäviä joiden kanssa voisin kirjoittaa kaikenlaisista asioista. Arjen ilot ja vaikeudet, perhe-elämästä, harrastuksista jne. Kirjoita ja kerro vähän itsestäsi niin tutustutaan.

    Lue koko ilmoitus
  • Olen naimisissa oleva perheenäiti. Olisi kiva löytää kavereita joille kirjoittaa ja tutustua sen kautta. Perhe on minulle ykkössijalla ja lapset alkavat jo olla vähän isompia. Olisi kiva jos sinullakin olisi perhe. Harrastuksiin kuuluu mm. leipominen, sisustus, ulkoilu, puutarha, eläimet ja paljon muuta. En etsi kumppania!

    Lue koko ilmoitus
  • Etsin ystävää jakamaan ja keksimään yhdessä fantasiamaailmoja ja tarinaideoita kanssani ja myös ulkoilemaan ja käymään vaikkapa jossain konsertissa. Iälläsi, sukupuolellasi, ulkonäölläsi, ammatillasi tms. ei ole väliä. Minulla on monta pitkäaikaista ystävää, mutta ei montakaan sellaista, joka jakaisi mielenkiinnonkohteeni. Olen 60-luvulla syntynyt nainen Espoosta. Luen, kirjoitan ja pelaan fantasiaa ja scifiä. Tolkien, C.S.Lewis, Asimov, Heinlein, Lem, Orson Scott Card, Sheckley, Riordan, Kagan, Niffenegger, McMaster Bujold .. Final Fantasy, Etrian Odyssey, Minecraft, Pokemon, Digimon, SIMS .. Matrix, Star Trek, Babylon 5, Miyazaki, Doctor Who .. nämä upposivat. Kauhu ja räiskintä eivät oikein ole minun juttujani, vaikka luen joskus rajumpaakin tekstiä, esim. Sandersonin Ajan Sankari sarjan luin. Kirjoitan aika paljon ja olen julkaissutkin jotain. Pelikäsikirjoitus on paraikaa tekeillä. Ammatiltani olen insinööri, töissä suunnittelutoimistossa. Kerron työkavereille juttuja, jotka saavat heidät nauramaan. Tykkään myös luonnosta, ulkoilusta, puutarhanhoidosta, purjehtimisesta ja luonnonvesissä uimisesta, mutta tällä hetkellä en omista pihaa ja parvekekukatkin ovat huonolla hoidolla, omaa venettä ei minulla ole koskaan ollut. Allergiat rajoittavat jonkin verran tekemistä. Kuuntelen monenlaista musiikkia, mieluiten hyvin melodista. Otan laulutunteja, vaikka en ole hyvä laulaja. Toivoisin samanhenkistä ystävää. Mahtaako sellaista löytyä tältä planeetalta?

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 53-vuotias nainen ja etsin pitkäaikaista ystävää tosi tarkoituksella. Olen aktiivinen , aikaansaapa ja heittäytyjä. Pidän puutarhanhoidosta, tanssimisesta, melomisesta, suppailista, lounaista, kävelylenkeistä . Sopivassa seurassa viikonlopun shoppailumatka johonkin Euroopan kaupunkiinkin voisi laittaa listaan. Epäsäännöllisen työni vuoksi säännölliset harrastukset ovat hankalia niinkuin pitkälle ennakkoon suunnitelmalliset tapaamiset. Ex-temporee ja mites just nyt sopii pirtaan parhaiten. Ohareita en tee enkä tykkää niistä itsekään enkä asioiden vatvomisesta. Lasillisen tai kaksi skumppaa voin nauttia mielelläni mihin kellon aikaan vaan mutta useampi lasillinen ei oo mun juttu. Aikuistuvat lapset ja erityisesti juuri pois nukkunut lemmikkini tekevät suuren aukon elämääni. Miehelläni on aktiivinen harrastuselämä yrittäjyyden lisäksi niin huomaan kaipaavani seuraa iloisesta, pirteästä, itseensä tyytyväisestä , elämä mallillaan olevasta naishenkilöstä.

    Lue koko ilmoitus
  • Etsinnässä uusia ystäviä ja ystäväporukoita elämään! On tullut elettyä oma elämä suurimmaks osaks ulkomailla ja Suomen puolesta vähän joka kolkassa, joten kaverit on myös jääny vähän eri puolille maailmaa. Oon kärsinyt jo monta vuotta vähän vaihdellen yksinäisyyden tunteesta, mutta haluan sen asian nyt muuttuvan! Oon itse parisuhteessa ja mulla on 4v tytär vuoroviikoin lapsen isän kanssa. Mun elämä on muutoin todella hyvässä tasapainossa nyt, mutta uudet ystävät vielä puuttuvat. Oon vanhempana sellanen, jolle lapsi on kyllä yks elämän isoimmista asioista, mutta en hössötä vaan lapsiarkijuttuja. Mun parit ystävät ja työkaverit on joskus tokassu, että välillä vähän unohtaa sen, että mullaki on muksu ja elän joka toinen viikko ihan erilaista elämää. :D Mua kiinnostaa: -Luonto/Retkeily -Syvälliset keskustelut, mielenterveys ja tasa-arvo -Sisustaminen ja remppaaminen yms. -Sijoittaminen ja urajutut -Taide, musiikki ja teatteri -Urheilu, lenkkeily, sali yms. ja haluisin kauheesti kokeilla seinäkiipeilyä! -Keikat kesäiltoina auringon laskiessa -Kirppistely Laita rohkeesti viestiä, jutellaan, nähdään ja tutustutaan lisää! :) <3

    Lue koko ilmoitus
  • Onko sinulla hakusessa uusia kavereita piristämään elämää ja oletko sitoutunut rakentamaan jotakin aitoa? Jos vastasit kyllä, niin olet juuri oikeassa paikassa! Pistähän viestiä jos sulla on aikaa ja kiinnostusta tutustua kunnolla ja viettää aikaa erilaisten tekemisten merkeissä. Itse innostun laajasti hyvin monenlaisesta tekemisestä eli ei muuta kun ehdottelemaan rohkeasti! Olen 24- vuotias nainen Tampereelta. Asun kihlattuni kanssa, eli kumppania en ole etsimässä. Etsin suurinpiirtein samanikäistä seuraa, ikähaarukassa 21-26v. Sukupuolella ei ole väliä, kunhan meillä muuten kemiat kohtaa. Laitappa rohkeasti viestiä!

    Lue koko ilmoitus
  • Etsin ystäviä Pohjois-Vantaalta! Ympäristöstä: Vallinoja, Korso, Savio, Hyrylä, Kerava, jne Muutin tänne vuosia sitten työn perässä, tuolloin ystäväni jäivät pohjoiseen. Kaipaan kovasti juttukaveria- ihan tavallista seuraa kävelyille, lasilliselle, elokuviin, puistoon, teatteriin, lavatansseihin, yökerhoon, ravintolaan, rannalle, pihalle tai vaikkapa ostoksille. Viihdyn ihmisten seurassa, on uuvuttavaa olla yksin. Nautin ihmisiin tutustumisesta, puutarhan hoidosta, läheisyydestä ja tukemisesta, vastavuoroisuudesta, kumppanuudesta ja asioiden jakamisesta, syvällisistä keskusteluista, lukemisesta, japanilaisista puutarhoista, sisustamisesta, hyvästä ruuasta, eläimien ja luonnon seurailusta.

    Lue koko ilmoitus