Etsinnässä seuraa lenkkeilyyn tai muuten vaan juttuseuraksi. Iällä tai muulla ei ole merkitystä. Viestiä voi laittaa, jos kiinnostaa.
Seuratoiveet
Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.
Selaa kategorioita ja seuratoiveita200 ilmoitusta
Etsinnässä seuraa lenkkeilyyn tai muuten vaan juttuseuraksi. Iällä tai muulla ei ole merkitystä. Viestiä voi laittaa, jos kiinnostaa.
Seuratoiveet
Etsin ympärilleni mielenkiintoisia ihmisiä. Olen luonteeltani utelias, kunnianhimoinen ja kiinnostunut lähes kaikesta. Nautin uuden oppimisesta, pitkistä työpäivistä ja siitä tunteesta, että tänään tietää tai osaa jotakin, mitä ei vielä eilen osannut. Kiinnostukseni liikkuvat sulavasti tieteestä ja teknologiasta oikeustieteeseen, talouteen, sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja kaikkeen siltä väliltä. Pidän ihmisistä, joilla on omia tavoitteita, ajatuksia ja tarinoita. Sinun ei tarvitse olla kiinnostunut samoista asioista kuin minä — oikeastaan päinvastoin. Mitä erilaisemmasta maailmasta tulet, sitä todennäköisemmin meillä on jotain kiinnostavaa puhuttavaa. Arvostan hyvää keskustelua, kunnianhimoa, huumoria, itsevarmuutta ja ihmisiä, jotka suhtautuvat elämään uteliaasti. Sellaisia, joiden kanssa lounas venyy hyvän keskustelun takia tai joiden kanssa voi pitkän päivän jälkeen istua lasilliselle ja huomata pari tuntia myöhemmin puhuneensa bisneksestä, tieteestä, elämästä, tulevaisuudesta ja täysin järjettömistä ideoista. En varsinaisesti etsi tietynlaista ihmistä. Etsin ihmisiä, joilta voin oppia jotain — ja joille minullakin saattaa olla jotain annettavaa. Jos olet rakentamassa jotakin, tavoittelemassa jotakin suurta, opiskelemassa intohimoisesti tai yksinkertaisesti sellainen ihminen, jolla on paljon sanottavaa maailmasta, tule juttelemaan. Lounas, kahvi tai lasillinen työpäivän jälkeen toimii aina. Hyvä keskustelu on riittävä syy tutustua.
Seuratoiveet
Moikka! 41v nainen etsii uusia ystäviä elämäänsä. Lapset alkaa olla kaikki sen ikäisiä ettei äitiä enää niin kaivata ja puolison lisäksi olisi kiva jos olisi muitakin kenelle jutella. Lähtökohtaisesti etsin naisista ystäviä. Olen sen ikäinen että ymmärrän että uusi ystävä ei löydy välttämättä ihan naapurista joten minulle voi laittaa viestiä ihan mistä tahansa. Luonteeltani olen sosiaalinen mutta rauhallinen. Pyrin näkemään asioissa positiivisia puolia enemmän kuin negatiivisia. Laita viestiä jos tuntuu siltä että voisin saada sinusta uuden ystävän 🤗
Seuratoiveet
Oon muuttamassa Vantaalle ja etsiskelen seuraa ihan mihin vaan töiden jälkeen ja viikonlopuille. Tärkeintä on että tullaan toimeen niin sen jälkeen voidaan tehdä mitä sillä hetkellä mieli haluaa. Baari illoissa viihdyn mieluiten rauhallisemmissa paikoissa, enkä niinkään tykkää juoda "känniä" mutta yksillä tai kaksilla on ihan kiva käydä silloin tällöin. Pidän itse lautapeleistä, musiikista (niin kuuntelu kuin soittaminen), syvistä keskusteluista ja asioista jotka vaatii käden taitoa (remppaaminen, projektit, yms.). Ois myös kiva löytää joku harrastus johon humahtaa 100% tällä hetkellä omat harrastukset kuten laskettelu ja kelkkailu on näillä leveyspiireillä vähän hankalaa 😅 otahan yhteyttä jos on tekemisen/seuran puutetta niin keksitään jotaki!
Seuratoiveet
Moi, Olis kiva saada jotain järkevää mut rentoa harraste, peli ja hengailu seuraa. Persoonana otan muut hyvin huomioon, joten mun kanssa on kiva pelaa ja aika rentoa läppää tulee heitettyä paljon, ettei kerkii tylsistyy. Sun iällä ja sukupuolella ei sinänsä ole merkitystä, kunhan et oo mikään wannabe gansta tms kovis. Pelejä pelaan laidasta laitaan ja valmiina kokeilee uusiaki pelejä. Harrasteissa olen todella monipuolinen, joten varmasti löydetään jotain yhteistä, niin rohkeasti vain viestiä. Varsinkin tykkään salista(treenaamisesta), sulkiksesta, tenniksestä, frisbeegolfista ym. Vaikka en välttämättä täällä ole käynyt usein kirjautuneena, niin saan kyllä spostin viestistäsi ja tämä mun viesti vanhenee vasta sitten, kun poistan tän. Eli voi laittaa paljon myöhemminkin viestiä niin katsotaan saataisko kehiteltyä jotain :). P.s. Niin myös tuo remppakaveri olis hakusessa. Mahdollisuudet sen suhteen on todella laajat itselläni ainakin. P.p.s Vaikka jokainen saa olla mitä on, niin ihan heteromiehiä kavereiks olen ite etsimässä.
Seuratoiveet
Kavereita ei voi koskaan olla liikaa ja niinpä rohkenin kirjoittaa tänne!🙏🏻 Kuvailisin itseäni empaattiseksi, huumorintajuiseksi ja hyväksi kuuntelijaksi, ja etsin pitkäaikaisia naispuolisia kavereita mielellään täältä pk-seudulta jakamaan arjen ilot ja surut sekä suuremmatkin juhlat, ikähaarukalla 25-40. Asun avomieheni kanssa Helsingissä ja ainakin toistaiseksi lapseton. Käyn 5 päivää viikossa töissä, mutta viikonloppuisin ja lomilla on aikaa käydä esim. ulkona syömässä, leffassa, reissata minne vain, istua terassilla ja mitä vaan! Mikään kova bilettäjä en ole, eli baareihin minua ei juuri saa houkuteltua. Harrastan kuorolaulua, soittelen pianoa, ja rakastan true crime-podeja, sushia, keittiöpsykologiaa, maailmanpoliittisen tilanteen ihmettelyä sekä huulen heittoa! 😄 Sarkasmi on taitolajini. Olisi ihanaa löytää ihmisiä käymään kanssani kulttuuririennoissa, klassisen musiikin konserteissa tai vaikka stand upia katsomassa! Minusta saa seuraa myös ihan arkisiin juttuihin. Arvostan ystävyydessä vastavuoroisuutta, luotettavuutta sekä puolin ja toisin vertaistukena olemista. Jos mikään tästä kolahti edes hitusen, niin nakkaa rohkeasti viestillä, ilmoitus ei vanhene!😊 Ps. En etsi pelkkää kirjekaveria, mutta muutoin olen aktiivinen viestittelijä!
Seuratoiveet
Ikinä ei ole tarpeeksi hyviä tyyppejä elämässä! Olen pohdiskeleva ja puhelias tyyppi, mutta musta saa seuraa myös liikunnan pariin! Yliopistolla opiskellut laajasti erityisesti filosofiaa ja yhteiskuntatieteitä. Mm. politiikka, talous, sijoittaminen, psykologia, akateeminen tutkimus ja klassiset filosofian pulmat etiikasta vapaaseen tahtoon kiinnostavat. Olen kohteliaankriittinen ja analyyttinen sekä arvostan itsenäistä ajattelua. Mua kiinnostaa usein enemmän se, miten päädyt ajatuksiin, argumentoit ja muodostat näkemyksiä kuin näkemys itse. Vegaaninen kokkailu ja syöminen myös lähellä sydäntä, joten pelkästään tälläkin kulmalla tapaan mielelläni! Tässä joitain kivoja juttuja, mitä tykkäisin tehdä: -Mennään kiertämään pk-seudun hyviä vegaaniruokapaikkoja. Tai kokataan yhdessä pitkän kaavan mukaan -Käydään yksillä tai kaksilla -Käydään lenkillä, uimassa, keilaamassa tai tekemään jotain muuta aktiivista -Mennään luennolle, keskustelutilaisuuteen, väitöstilaisuuteen, museoon tai vaikka ihan saunomaan Muhun saa olla yhteydessä sukupuolesta riippumatta ilman ystävyyden ulkopuolisia taka-ajatuksia. Nautin uusien ihmisten tapaamisesta, joten ota yhteyttä matalalla kynnyksellä niin nähdään miten tullaan juttuun!
Seuratoiveet
Naimisissa oleva 47-vuotias perheenäiti. Perhe on todella tärkeä minulle ja toivottavasti uusilla ystävillä olisi myös perhettä. Tykkään käsityöistä (lähinnä ompelemistä), puutarhasta/kukista ja kasveista, leipomisestä, luonnosta, sisustamisesta, kissoista ja vanhoista tavaroista. Asun Pohjanmaalla. En etsi muuta kuin ystäviä!
Seuratoiveet
Kavereita etsimässä ihan vaan kaupungille hengailemaan tai muuta rentoa tekemistä varten (kirppiksillä käyntiä varten, kahviseuraksi, ym)
Seuratoiveet
Moro Etsin jotakin kaveria jonka kans tykittää rantaraittia. Tahti sais olla joku 5'00 - 5'60 ei oo niin väliä. Ei paljon tarvitse kepillä tökkiä nii kyllä juttu luistaa. Kiinnostuksen kohteina muuten musiikki / kitara / rummut -> kaikki genret menee. Kalastus ja retkeilykin kiinnostelee jos pääsis tien päälle. Yhteyttä ottamalla voin jakaa sosiaaleja.
Seuratoiveet
Olen rauhallinen, ennakkoluuloton ja positiivinen ihminen, joka arvostaa rehellisyyttä, ystävällisyyttä ja merkityksellisiä keskusteluja. Nautin erilaisten ihmisten ja kulttuurien oppimisesta, ja uskon, että aina löytyy jotain uutta löydettävää. Vapaa-ajallani tykkään viettää aikaa ulkona, kuunnella musiikkia, tutkia uusia paikkoja ja käydä mukavia keskusteluja kahvikupin tai kävelyn äärellä. Minulla on hyvä huumorintaju, nautin ihmisten hymyilemisen ilosta ja arvostan aitoja ystävyyssuhteita, jotka perustuvat molemminpuoliseen kunnioitukseen ja luottamukseen.
Seuratoiveet
Morjestaaa Olen Kuopioon 4 vuotta sitten muuttanut tamperelainen. Muutin tänne opiskelemaan mutta työt veivät mennessään ja kaverit muuttivat opintojen loputtua pois. Etsin immeisiä kenen kanssa viettää aikaa ja tehdä asioita. Tykkään käydä salilla/uimassa, juoksemassa/kävelylenkeillä, pelaan koneella välillä turhankin paljon ja tykkään kilpailla:D olkoon se missä muodossa tahansa, kortti/lautapelitkin on lähellä sydäntä:) Mua kuvaillaan usein fiksuksi ja hauskaksi, mutta juttujen taso saattaa heitellä paljon joten jos loukkaannut helposti nii lähesty varoen :D No anyways olisi kiva jos olisi joku kenenkanssa käydä lenkillä tai salilla/uimassa tai muuten vaa hengata/jutella.
Seuratoiveet
Muutin töiden perässä Turkuun ja olisi kiva saada täältä uusia ystäviä! Lähden mielelläni kaikkea tekemään niin kirppiskierroksista metsäretkille🤗 Olen rauhallinen ja empaattinen sekä ystävällinen. Saatan vaikuttaa alkuun ujolle ja hiljaiselle, sillä olen hieman hitaasti lämpenevä ihminen. Kuitenkin tutustuessa pystyn rentoutumaan ja olemaan oma itseni!
Seuratoiveet
Morjesta! Olen 29- vuotias mies Kuopiosta. Tyttöystävän kanssa oon reilu vuosi sitten muuttanut Kuopioon, joten kaverit jäänyt Lahteen. Vapaa-ajalla tykkään harrastaa liikuntaa monipuolisesti esimerkiksi kuntosali, lenkkeily, uinti ja kamppailulajit. Välillä tykkään baarissa käydä ja musakeikoilla yms. Laitahan viestiä jos tunsit piston sydämmessäsi. Sukupuolella ei niinkään väliä
Seuratoiveet
Olisipa kivaa löytää aidosti samanhenkinen naispuoleinen kaveri, jonka kanssa klikkaisi syvällisellä tasolla. Yritän kirjoittaa niin, että samanhenkisillä olisi mahdollisuus tunnistaa itsensä :) Luonteeltani oon aika kiltti, rauhallinen ja kunnianhimoinen. Enemmän introvertti, mutta melko puhelias ja siksi tykkään myös ekstroverteistä. Neurotyypillinen. Enemmän järki kuin tunne, vaikka oonkin vähän herkkä ja suorapuheisuus kauhistuttaa. Samaan aikaan huumorintajuinen ja vähän vakava. MBTI-termein ilmaistuna klikkaa paremmin sensing- kuin intuition-tyyppisten kanssa. Tykkään aika rauhallisesta yhdessäolosta, kaikkein kivointa on käydä vaan kahvilla juttelemassa. Siksi ei ehkä parasta seuraa super aktiivisille ihmisille. Tykkään pitää yhteyttä laittelemalla viestejä ja lähettelemällä hauskoja meemejä. Välillä jaksaa nähdä livenä enemmän ja välillä vähemmän. Kiinnostaa monenlaiset asiat, mm. psykologia, terveys ja uuden oppiminen. Olisi hauskaa oppia remontoimaan. Käyn palkkatöissä, mutta tavallaan kiinnostaisi yrittäjyys. Yrittäjähenkisten(kin) kanssa olisikin kivaa jutella (tai jos uran luominen on muutoin kiinnostuksenkohteena). Vakaa elämäntilanne, parisuhteessa. Hyvässä kodissa kasvanut ja etsin turvallisia ihmissuhteita. Yliopisto käytynä melkein pari kertaa, toivottavasti sullakin olisi kerran :) Vieraaksi koen mm. vihervasemmistolaisen ja woke-ajattelun. Vierastan myös ajatusta siitä, että omat mielipiteet nähdään totuuksina. En ole poliittinen enkä kuulu puolueeseen. Olisi kivaa jos ikä olisi melko sama (tai enemmän) kuin itsellä. Kavereita löytyy, mutta olisi huippua löytää ystävä, joka kokisi ja näkisi asiat vielä enemmän samalla tavalla. Kivaa antaa sille mahis :)
Seuratoiveet
Moikka! Löytyisiköhän tätä kautta uusia ystäviä? Asustelen luonnon keskellä, omassa rauhassa. Luonnollisesti luonto on lähellä sydäntä, niin päämäärättömän kulkemisen, kuin sienestyksen ja marjastuksen osaltakin. Lenkkeilen aktiivisesti. (Lenkkiseura olis hienoa!) Ja muutenkin urheilu innostaa kovin. Löytyisikö täältä samanhenkinen ihminen/ ihmisiä viettämään hyvää aikaa erilaisten tekemisten merkeissä? Pidän myös lukemisesta ja käsityöistä. Olen innokas neuloja, vaikkakin vielä aika aloittelija :D Vietän jonkin verran aikaa Tampereella, missä voitaisiin tutustua vaikka juoksulenkin merkeissä! Tietty Whatsappissa voidaan myös jaaritella ja ilm. täällä?
Seuratoiveet
Oon 22-vuotias mies ja oon just muuttanu Lahteen. Haluisin löytää täältä uusii kavereita kun en tunne täältä viel ketään.
Seuratoiveet
Olen iloinen ja mukava mies Helsingistä ja etsin kavereita :) Jutellaan lisää niin kerron lisää ;)
Seuratoiveet
Hei! Täällä kirjoittelee 26v nainen. Isoin osa ajastani menee tällä hetkellä töihin, mutta vapaa-ajalla minut löytää muun muuassa metallikeikoilta ja -festareilta, kotoa ja kävelyltä. Tykkään tavata uusia ihmisiä ja jo elämässä olevia kavereita. Yritän myös nyt tehdä kaikkea hieman uutta, joten minut saa suht matalalla kynnyksellä mukaan. Tykkään kanssa syvällisistä keskusteiluista. En ota itseäni hirveän vakavasti, ja tykkään nauraa kun on sellaiselle aihetta. Olen parisuhteessa, joten kaikki romanttiset yms jutut voidan jättää heti kättelyssä pois.
Seuratoiveet
Universumin tutkiminen, piirtäen, tekoälykysymyksillä tai kirjastohauilla kiinnostaa
Seuratoiveet