Siirry pääsisältöön

Löydä uusia kavereita.

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Selaa kategorioita ja seuratoiveita

Kaveri-ilmoitukset

144 ilmoitusta

  • Hei etsin kavereita käytännön ihmisistä. Maaseutu / haja-asutus henkisistä ja kenties yrittäjä henkisistäkin. Elikkä sellaisia joita kiinostaa tai puuhailevat / harrastavat esim : vanhempia autoja / koneita / traktoreita. Puutarha tai isompaa viljelyä. Hyötyliikunta. nikkarointi / vanhan kunnostus. Hevosharrastajat / yrittäjät. Muut eläin harrastajat. ok-talossa asuvat. marjastus kirpparit vanhempi musiikki / elokuvat vaatteita valmistavat / korjaavat / suutari taitoiset. Tässä muutamia nyt aluksi. Kaikkea ei tarvitse harrastaa mikä kenenkin kohdalle sattuu. Live seura olisi pää asiassa hakusessa. Toki muutamia viestejä voidaan täällä kirjoitella tutustumisen pohjaksi. Itse olen 51 v Joensuusta muuttanut Liperiin 2011 jossa asun kahden kissan kanssa vanhassa talossa. Haja-asutusalueella asun jossa luonto on tosi lähellä ja silti hyvät liikenne yhteydet. Mustikat on ainakin löytyneet tosi läheltä. Joensuussa tulee käytyä isommilla ostoksilla ja tarpeen mukaan. Täysi ikäiset henkilöt voivat ottaa yhteyttä Tietysti asiallista luotettavaa seuraa etsin ja KESKUSTELU TAITOISTA myös. Tässä nyt tärkeimpiä ainahan jotain jää mutta jos voin niin lisään tänne sitten.

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! 👋 Olen rauhallinen ja empaattinen tyyppi, joka kaipaisi uusia kavereita elämäänsä. Arvostan aitoja kohtaamisia, hyviä keskusteluja ja sitä, että voi olla oma itsensä ilman turhaa esittämistä. Vapaa-aikani kuluu mm. ulkoillen koiran kanssa, puutarhaa hoitaen, pelaillen, musiikkia kuunnellen, taiteen parissa (piirtäen, maalaten ja valokuvaten) sekä käsitöitä tehden. Toimin myös vapaaehtoisena ystävätoiminnassa, mikä kertoo ehkä jotain siitä, että toisten huomioiminen on tärkeää ja löytyy korvaa kuuntelulle. Elämäntilanteeltani olen lapseton ja kihloissa, joten etsin ennen kaikkea ystäviä. Olisi kiva löytää seuraa kahville, kävelyille, taidenäyttelyihin tai vaikka jakamaan arjen pieniä (ja välillä vähän isompiakin) ajatuksia. Jos kaipaat rauhallista ja huumorintajuista kaveria, joka ei katoa ensimmäisen viestin jälkeen, laita rohkeasti viestiä. Ehkä meillä klikkaa 💛

    Lue koko ilmoitus
  • Heipsun! Olen 21vuotias nainen Lapista, Torniosta. Rakastan taideaineita, eli maalaamista, piirtämistä ja musiikkia. Harrastan leipomista sekä pianon ja suuni soittamista. Talvisin laskettelen ja käyn moottorikelkkailemassa helluni kanssa sekä tykkään pilkkimisestä :) Rakastan kissoja, ja sellainen ollaan hankkimassa. Tykkään myös tehdä erilaisia asuja ja kokonaisuuksia. Tykkään kirjoittaa pitkiä kirjeitä, ja olla hiukan extra niiden suhteen. Kun tykkään jostain, panostan siihen myös. Jos kiinnostuit, niin ota yhteyttä. Olisi ihana kirjoitella juuri sinun kanssasi 🥰

    Lue koko ilmoitus
  • Pidän kirjoittamisesta ja maalaamisesta, joita ruokkivat luova ajattelu ja mielikuvitus. Joskus syyllistyn filosofointiinkin ... Olen aina ollut kiinnostunut kaikenlaisista teorioista elämästä, tieteistä, kulttuureista, kielistä, uskonnoista, esoteriasta, jne. kuulumatta kuitenkaan mihinkään kuppikuntaan. Luonnolla ja eläimillä on suuri kunnioitukseni ja rakkauteni. Edesmenneitä kissojani kaipaan kovasti. Jos sinuakin kiinnostaa ajatusten vaihto, kirjoittele! Kommunikointi samanhenkisten kanssa tuo mausteita arkeen.

    Lue koko ilmoitus
  • EDIT: etsin samanhenkistä seuraa Flow-festivaalille perjantaille. Jos olet itsekin seuraa vailla, lue ilmoitukseni alta. Moikka! Etsin elämääni avointa, vähän hullua ja outoa, vähän räiskyvää ja rentoa samanhenkistä ystävää naisesta. Olen 37-vuotias nainen Vantaalta, ja haluaisin löytää ystävän, jolla olisi ainakin osittain samanlaisia kiinnostuksenkohteita ja arvoja. Tykkään liikunnasta, kuten salilla käymisestä, joskus tanssimisesta ja luonnossa liikkumisesta (retkeily, sienestys, marjastus jne.). Harrastukset ovat tällä hetkellä aika fyysisiä, koska päivät tulee istuttua pitkälti tietokoneen ääressä. Mielelläni käyn myös kasvisruokaravintoloissa hakemassa uusia kulinaristisia kasvisruokaelämyksiä. Eläimet ovat lähellä sydäntäni. Olen myös kiinnostunut hyvinvoinnista, kauneudenhoidosta ja vaatteista. Paljon muitakin kiinnostuksen kohteita löytyy, kuten vaikka paranormaalit ilmiöt ja kauhutarinat. Olisi ihanaa löytää ihminen, jonka kanssa voisi myös matkailla Suomessa ja ulkomailla. Vuokrataanko auto ja lähdetään Jenkkeihin Road Tripille? Lähdetäänkö musakeikalle johonkin Suomen rajojen ulkopuolelle? Lähdetäänkö Tallinnaan joulutorille? Olen luonteeltani sosiaalinen ja teen ihmisläheistä työtä, mutta toisaalta ihmisten kanssa olemiseen liittyy myös paljon epävarmuutta ja joskus jännittyneisyyttäkin. Tulen helposti juttuun pienessä porukassa, mutta isommassa ryhmässä saatan tuntea itseni ulkopuoliseksi. Minulla on tällä hetkellä masennus ja OCD, joka kuluttavat jonkin verran voimavaroja ja saa vetäytymään omiin oloihin, mutta pyrin pitämään silti itsestäni huolta mm. liikkumalla säännöllisesti ja käymällä terapiassa. Jos sullakin on haasteita mielenterveyden kanssa, voidaan jakaa ajatuksia ja kokemuksia! Kenenkään terapeutiksi minusta ei kuitenkaan ole. Pyrin olemaan myös aito eli en esitä mitään muuta kuin mitä olen, ja minulla on outo ja alkeellinen huumorintaju. Myös leikkisyyttä löytyy. Ihmissuhteissa arvostan hyviä sosiaalisia taitoja ja kykyä kohdata toinen ihminen kunnioittavasti jarauhassa. Toivon samoja arvoja myös sinulta kaverisuhteisiin liittyen. En etsi parisuhdetta, koska avopuoliso minulta jo löytyy. Sydänystävän paikka sen sijaan on auki <3

    Lue koko ilmoitus
  • Heii! Täällä 21-vuotias opiskelijanaikkonen Joensuusta, joka aattelee, että ystävät on paras hamstrauksen kohde♥︎ Etsin frendejä matalalla kynnyksellä käppäileen kuutamoyöhön, kirppiskierroksille, piknikille pohtimaan syvällisyyksiä ja mitä nyt keksitäänkään!😊 Pidän pihapeleistä, pitkistä rennoista kävelyistä, kirjallisuudesta ja eritoten runoudesta. Oon puheliasta sorttia, että kiusalliset hiljasuudet on aika harvinaista herkkua mun seurassa. Jos kiinnostuit, tuu avoimesti ittenäs, ja ota yhteyttä. (Toivoisin toki, ettei ikäero olis semmonen, mikä sais kulmakarvat nousemaan.) Tossa some alapuolella: discord: nellafine

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka, täällä tällanen 19v harrastetaiteilija Rovaniemeltä. Olisi hakusessa suunnilleen saman ikäistä ja saman henkistä seuraa. (Ei tarvi välttämättä olla taidehenkistä😅) Muutin siis nyt elokuussa Rovaniemelle opintojen takia. Opiskelen kuvataidekasvatuksen linjalla Lapin Yliopistossa ja itselläni ei tosiaan ole ennestään laisinkaan tuttuja täältä päin. Olisi siis mukava jos joku vaikka esittelisi kaupunkia tai vastaavaa. :) Harrastan tosijaan taiteilua, jonka tiimoilta tulee käytyä kaikenlaisissa myyjäisissä ja näyttelyissä, mutta tykkään myös ulkoilusta esim. pyöräilemisestä. Luen paljon vanhoja kirjoja ja tykkään vanhoista elokuvista, mutta tulee myös katsottua uudempiakin leffoja. Paljon tulee myös pelailtua tietokoneella ja konsolilla (Ps4). Tykkään myös ruoanlaitossa ja leipomisessa. Jos oot kutakuinkin samanhenkinen niin pistä viestii täällä tai Instagramissa: Taiteilija_Korkkonen

    Lue koko ilmoitus
  • Oon 21-v nainen, joka muuttamassa Helsinkiin opiskelujen perässä. Etsin itselleni ystäviä, joiden kanssa vois vaikka käydä kirppareilla, puistossa Piknikillä, kävelyllä, puhua syviä (myös nauraa), musisoida, piirtää etc. Oon tosi kiinnostunut psykologiasta, taiteesta sekä musiikista. Kuuntelen tosi paljo kaikkee musiikkia mut erityisesti metalli/rock/punk musiikki lähellä sydäntä. Teen kans musaa ja piirrän paljon. Oon tosi empaattinen ja analyyttinen tyyppi. Ja ystävällinen. Saatan ehkä olla vähän ujo ensikättelyssä, mutta aika nopeesti rupeen puhumaan. Etsin samanhenkisiä kavereita, joilla olis samanlaisia kiinnostuksen kohteita. Sukupuolella, seksuaalisella suuntautumisella etc ei oo väliä. Hyväksyn sut sellaisena kuin oot🫵💕 Kuhan oot hyvä tyyppi! Ota yhteyttä jos haluat olla mun kamu. 💕

    Lue koko ilmoitus
  • Tykkäätkö maalailusta, askartelusta, squishmallowseista? Olisi kiva jutella jonkun kanssa, jolla on samoja mielenkiinnonkohteita!☺️ Asun avopuolisoni kanssa Tuusulassa. Meillä on pian 12-vuotias koira. Työpaikkani on toisella paikkakunnalla, joten uusia tuttavuuksia olisi hauska löytää Tuusulasta ja sen lähialueilta. Tykkään viettää aikaa kotona, mutta juttuseura kelpaisi, myös viestitse!☺️ Keräilen squishmallowseja ja maalaan akryylimaaleilla sekä vesiväreillä. Hiljattain innostuin askartelemaan valokuva-albumia. Odotan jo innolla syksyä, halloweenia ja joulua. Puolisoni pitää paljon elokuvista, joten niitä tulee myös katseltua paljon. Viimeisimpänä kävimme katsomassa Odysseyn. Viimeisin reality-sarja, jota olen katsonut, on The Secret Lives of Mormon Wives. Musiikkia kuuntelen laidasta laitaan: yhtenä vuonna kuunnelluin biisini Spotifyssa oli Cantina Band (John Williams), kun taas kaikkein aikojen kuunnelluin biisini on The Box (Roddy Rich). Tämän hetken suosikkini on Speedline Miracle Masterpiece. 😊 Myös Pop-ristikot ovat mieleen, sekä lautapeleistä suosikkini taitaa olla Codenames. Ystävyydeltä toivon vastavuoroista kiinnostusta, syvällisiä keskusteluja ja hauskoja hetkiä. 😁 Silloin tällöin voisi yhdessä heittäytyä johonkin uuteen. 😊 Minua kiinnostaisi kuulla, mistä sinä pidät ja mikä sai sinut etsimään täältä ystävää? 😊 Huom! Etsin vain naispuolisia ystäviä ☺️

    Lue koko ilmoitus
  • Moi oon aika yksinäinen ja haluisin juttelu kavereita jolle voi puhua ja ehkä jonku jonka kaa vois hengata välillä jos asuu lähellä(Tampereen alueella),mutt online kaverikin riittää. Harrastan teatteria ja laulamista. En tällä hetkellä eti poika-tai tyttöystävää. ota yhteyttä jos kiinnostaa sukupuolella ei oo väliä ja ikä mieluiten 13-15♡:]

    Lue koko ilmoitus
  • Tykkään monista asioista kuten taiteesta, muodista, kaikenlaisesta musiikista (erityisesti metallin eri genret), mysteereistä, storytelling, outouksista, folkloresta ja urbaani legendoista, video peleistä, tv sarjoista, luonnosta ja luonnossa olemisesta, eläimistä (mulla on kissa), psykologiasta ja ihmismielestä ylipäänsä, historiasta, kirjoista, elokuvista, eri kulttuureista, kielistä, ruuasta, leipomisesta jne. Tuossa nyt muutama mitä mieleen tuli. Romantisoin joka päivää ja nään kauniita asioita ja arvostan elämää. Mieluusti about 22-27v kavereita etsin jonka kanssa voisi tehdä mitä vaan. Ulkoilla, kahvitella, käydä elokuvissa, viini-iltoja, shoppailua jne tai ihan vain arki asioita tai kysyä mukaan johonkin minne ei viitsi yksin mennä. Haluaisin avoinmielisen ystävän jonka kanssa voi myös olla syvällinen ja joka arvostaa mua tällasena. Jos tykkäät samanlaisista jutuista kuin mä niin laita viestiä :)

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! Täällä 44v nainen Kanta-Hämeestä ja mulla on kaksi pian aikuista lasta, puoliso ja 2 koiraa. Huomasin olevani vailla ystävää kun kaikilla ympärillä on omat kiireet ja mulla olisi nyt aikaa kahvitella, viinitellä, käydä keikoilla ja vaikka reissata jos löytyy kaveri mukaan! Huono huumorintaju ja positiivinen ja avoin suhtautuminen elämään on plussaa 😃 Jos kiinnostuit höpöttelemään lisää, niin laitathan viestiä!

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Etsin ystävää, sillä muutin Helsinkiin noin pari vuotta sitten ja minulla ei ole täällä kauheasti läheisiä ystäviä mutta haluaisin nyt korjata tilanteen. Olen rento, helposti innostuva, empaattinen, syvällinen mutta tykkään silti vitsailla. Tykkään kokeilla uusia asioita mutta tällä hetkellä vapaa-ajalla luen, kiipeilen, pelaan, käyn salilla, kuuntelen musiikkia, maalaan, askartelen, yritän myös virkata, kerään kasveja kasvioon, retkeilen, käyn keikoilla, käyn leffassa, kirppistelen ja nautin myös hyvästä ruuasta. Arvoissani on feminismi, tasa-arvo, oikeudenmukaisuus. Rakastan koiria mutta ei ole omaa. Haen ystävää jonka kanssa viettää aikaa, jutella syvällisistä tai omaa elämää koskettavista asioista tai käydä harrastamassa jotain. Jos samaistut johonkin niin ole yhteydessä! 😄

    Lue koko ilmoitus
  • Olisi kiva saada kirjoittelukavereitä. Yksinäisyys vaivaa usein kun ei ole ystäviä jonka kanssa keskustella. Mies ja perhe löytyy ja arki pyörii pitkälti niiden ympärillä. Olisi kiva jos sinullakin olisi perhe ja kumppani niin olisi jo heti jotain yhteistä😊 Tykkään käydä kirpputoreilla, sisustuksesta, vanhoista asioista, luonnosta, lemmikeistä, puutarhatyöstä ja paljon muusta. Asun Pohjanmaalla.

    Lue koko ilmoitus
  • Heips, Mie oon tällänen pian 27v, transnainen Ulvilasta. Elämä on kuljettanut monien mutkien kautta siihen, että nyt kaipailisi lisää ystäviä elämään. Erityisesti pelailuseura ois todella tervetullutta. Oon ite työttömänä tällä hetkellä, niin aikaa riittää runsaasti. (Eniten aikaa viepi rakkaan kanssa touhuillessa omakotitalon arkijuttuja). Pelailen PS4/PS5 konsoleilla ja satunnaisesti PC:llä. Jos kiinnostuit, niin nakkaa ihmeessä viestiä vaikka tätä kautta tai Discordissa: Sointupuro

    Lue koko ilmoitus
  • Löytyisikö täältä ihmisiä joitten kanssa voisi rupatella ja tutustua ja laajentaa vähän kaveri piiriä ja kaikkea siltä väliltä😌 kuljen reissutöissä siilinjärvellä ja olisi mukava saada täältä uusia kavereita ja tutustua uusiin ihmisiin ja viettää heidän kanssa aikaa aina kun aika sallii:) ja tottakai saa olla myös muualta päin suomee, mutta ihan naamatusten ois aina mukava tavata ja yhdessä kuluttaa aikaa. Etsin siis uusia ystäviä joitten kanssa voisi jutella ja tutustua ja tappaa aikaa yhdessä :D kiinnostuksen kohteita minulla on melkopaljon 😄, mutta kaikista eniten tulee aikaa vietettyä pc:n ääressä ja pelailtua pelejä aika laidasta laitaan ja laulaminen ja musiikki on erittäin lähellä sydäntä. Mitä urheiluun tulee niin tykkään käydä lenkeillä ja salilla tulee aina silloin tällöin käytyä kun saa seuraa sinne jotenkin tulee hyvin huonosti lähdettyä yksin urheilemaan, niin ulkoilemaan on aina seura tervetullutta😌 Tule ihmeessä laittamaan viestiä tai kysymään vaikka bisselle tai lähteen vaikka ulos syömään tai vaikka tietokoneelle pelaileen pelejä tai vaikka lautapeli iltaa😁 Ilmoitus ei tosiaan vanhene niin saa ihan milloin vain tulla pistään viestiä ihan milloin vain😊 Snap- zussaa Discord- jupe#5891

    Lue koko ilmoitus
  • Heippa, Olen 25-vuotias nainen Seinäjoelta. Etsin naisystävää ainoastaan! Persoonaltani olen empaattinen, luotettava, nauravainen ja aktiivinen. Harrastan kuntosalia, ulkoilua ja lukemista paljon. Olen sellainen jalat maassa ihminen, enkä tykkää "sekoilla", vaan pidän enemmän rauhallisesta olemisesta, juttelusta avoimesti ja vaikka vaan seinään katsomisesta ja mietiskelystä😀 Kristinusko on suurin asia elämässäni, josta pidän kiinni ja johon arvoni perustuvat. Jos olet samanhenkinen ja etsit aitoa ystävää, niin ota yhteyttä vain rohkeasti!

    Lue koko ilmoitus
  • Moi! Olen 25-vuotias opiskelijanainen, pääaineenani kuvis. Oon muuttanut Rovaniemelle vuosi sitten kahden kisuni kanssa. Mulla on myös koira, joka asuu mieheni kanssa toisella puolen Suomea, he vierailevat onneksi usein pohjoisessa. Olin koko viime vuoden vähän yksinäinen, vaikka koulukavereiden kanssa välillä hengaillaankin. Tahtoisin löytää uuden bestiksen, sielunsiskon tai jonkun sellaisen, jonka kanssa vois nauraa ja itkeä, olla rennosti ja viettää aikaa yhdessä. Olen rauhallinen, empaattinen, herkkä sekä luotettavaa ja hauskaa seuraa. Tykkään katsoa leffoja ja sarjoja, laittaa ruokaa, olla luova, kahvitella ystävien kanssa ja haluaisin myös saada takaisin intoni liikkua luonnossa ja retkeillä. Olen yleensä avoin spontaaneille ehdotuksille, mutta myös löhöily kuuluu lempipuuhiini. Jos kuulostaa yhtään kivalta, laita ihmeessä viestiä! Olisi ihana tutustua (ikään tai sukupuoleen katsomatta) ❤️

    Lue koko ilmoitus