Siirry pääsisältöön

Löydä uusia kavereita.

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Selaa kategorioita ja seuratoiveita

Kaveri-ilmoitukset

119 ilmoitusta

  • Hei! Asun Söderkullassa tämän kesän. Lähden syyskuun lopussa, mutta ennen sitä kaipaisin lähialueelta (Sipoo, Helsinki, Porvoo) noin 20-28 vuotta vanhaa ihmistä/ihmisiä, joiden kanssa pyöriskellä. En juo alkoholia ollenkaan. Minua ei haittaa, jos sinä juot, mutta en ole kiinnostunut lähtemään baariin tai kotibileisiin. Autismia on minussa huomattavissa, jotenka jos sinussakin on niin löydämme varmaan nopeiten yhteisen sävelen. Ei tosin ole pakko olla. Minulla on koira ja luonnossa kulkeminen on minulle jokapäiväistä. Lähtisin mielelläni myös ilman koiraa pidemmille/haastavammille reissuille. Tykkään käydä kiipeilemässä. Sekä boulder että itsevarmistava ovat tuttuja. Käyn kiipeilemässä täysin huvin vuoksi enkä ota sitä kamalan tosissaan. Voidaan siis lähteä käymään, vaikka et olisi koskaan kokeillut. Lautapeleistä nautin. Erityisesti sellaisista, joissa pääsee miettimään ja strategisoimaan paljon. Olen pariin kertaan kokeillut ttrpg-pelejä ja kiinnostusta niihin kyllä löytyy. Pidän erityisesti aika keveistä ja hassuttelevista peleistä. Olen aikalailla vielä sääntöjen kanssa aloittelija, mutta kiinnostunut oppimaan. Kaikki aktiviteetit kiinnostaa. Voidaan vaikka mennä pelaamaan biljardia tai ajamaan rallisimulaattoria tai kartingia. Budjetti ei ole satasissa päivää varten, mutta jos on halua lähteä, niin kyllähän ne huvipuistoliputkin voi kerran kesässä ostaa :D Kesän jälkeen en vielä tiedä, minne päädyn. Ehkä takaisin Jyväskylään tai jonnekin muualle kumppanin työn perässä. Minua kiinnostaisi jatkaa puheluiden parissa, pelaamalla esim. Minecraftia tai muita leppoisia pelejä tai matkailemalla toistemme luokse silloin tällöin. Heitä vaan viestiä ja kerro, mitä tykkäät tehdä. Yritetään sopia jotain kivaa pyörimistä vielä loppukesälle :)

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! Olen 21-vuotias ja etsin uusia kavereita, joiden kanssa voisi jutella rennosti ja ehkä jakaa yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Olen aika rauhallinen ja pohdiskeleva tyyppi, ja mun seurassa voi olla rennosti oma itsensä. Pidän erityisesti valokuvauksesta ja videokuvauksesta. Vapaa-ajalla tykkään pelata videopelejä, katsoa sarjoja ja olen hiljattain alkanut opetella kitaran soittoa. Olen myös aloittelemassa pientä elektroniikkaprojektia. Pelaan enimmäkseen eri ajopelejä, minecraftia sekä rocket leaguea. Jos etsit peliseuraa tai juttukaveria, ja tämä kuulosti yhtään kiinnostavalta, niin laita viestiä.

    Lue koko ilmoitus
  • Oon 13 v poika ja asun vantaalla. Kesällä on vähän tylsää ja oon ollu yksin niin haluisin uusia kavereita. Oon vähän ujo mutta tykkään jutella ja pelata jalkapalloa ja piirtää mutta voidaa tehä muutakin. Jos oot tyttö tai poika ja minkäikäinen vaa nii laita viestiä!

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 63 vuotias nainen Pohjois-Savosta Elämäntilanteeni on aika erikoinen ikäiselleni niin ehkä siksi kaverit on tippuneet matkan varrelle.Olisi kiva löytää joku jonka kanssa voisi vaihtaa ajatuksia ensiksi vaikka viesteillä ja myöhemmin vaikkapa kahvikupposen äärellä. Olen avarakatseinen ja avoin. Olen kokenut elämässäni ( tai ainakin läheltä seurannut ) niin monenlaisia asioita että ymmärrystä löytyy monenlaisiin ja monen ikäisten elämän tilanteisiin

    Lue koko ilmoitus
  • Etsin pelikaveria/kavereita pelaamaan cs2 aktiivisesti. Aloin pelaamaan uusiksi pitkästä aikaa ja nappas kiinnostus peliä kohden. Toki jos juttu lentää muitakin pelejä voidaan vetää mut pääsääntöisesti cs2.. rohkeasti yhteyttä! +

    Seuratoiveet

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 26v mies Ulvilasta ja etsin kavereita sukupuoleen/ikään katsomatta. Tykkään autoista ja niiden laittamisesta. Rakastan sarjoja- ja leffoja, lautapelejä ja rentoa olemista. Lähtisitkö vaikka kahville/muutamalle? Tai metsälenkille koiran kanssa?

    Lue koko ilmoitus
  • My daily activities involve weightlifting (gym) and football, and occasionally some running. Would be nice to find people who are trying other sports as well, like tennis, padel, volleyball, or just jogging and hiking is also nice. Anything to get moving!

    Lue koko ilmoitus
  • Heiii, oon 07/18 vuotias tyttö ja opiskelen tällä hetkellä eläintenhoitajaksiU⁠^⁠ェ⁠^⁠U tulevaisuudesta en tiiä viel mitää, mutta olen miettinyt muuttoa tampereelle. Tykkään videopeleistä (rdr2, mine, roblox...👀,spyro, erillaiset tarina pelit) tykkään myös kauhupeleistä mutta en uskalla pelata niitå yksin:( tällä hetkellä kesken on outlast 2. Tykkään myös askarrella, käydä kirppareilla katsoa kauhuelokuvia, pitää erillaisia leffailtoja, selata pinterestiä, pukeutua hienoihin vaatteisiin, aloittanut skeittauksen, puhua mielenkiinnon kohteista, käydä lenkillä ja piirtää sekä oikeestaan tykkään tehä vähän kaikkee kun on hyvää seuraa ja tykkään eläimistä, minulla on kiinanharjakoiranpentu spyro ja me asutaan kahestaan tällähetkellä. Olen vähän ujo ja menee hetki kun tutustun ja uskallan olla oma itseni (oon vähän lapsellinen) Ig: miida_qvist

    Lue koko ilmoitus
  • Moi! Olen 22/03 mies, asustelen tällä hetkellä Mikkelissä. Melkein kaikki kaverit muuttaneet muualle ja olo välillä yksinäinen ja kaipaisi väriä ja ääntä elämään. Harrastan aktiivisesti boulderointia, thainyrkkeilyä ja erilaisia videopelejä sekä näiden lisäksi satunnaisesti käyn lenkeillä, kalassa/metsästämässä ja vaeltamassa. Luonnossa liikkuminen ja oleminen aina mukavaa. Mielellään vaikka kävelylenkillä tutustutaan :) Olen aika ujo ainakin aluksi, ja kavereiden saanti ollut haastavaa sen takia mutta kyllä mie sieltä lopulta alan rentoutuu seurassa kuin seurassa ja sen jälkeen laatu ja huumori saattaa lähtee ihan mihin vaan.. Ikähaarukka 18-25v Sukupuolella ei väliä En etsi kumppania

    Lue koko ilmoitus
  • Heii oon 21-vuotias opiskelija ja etin uusia ystäviä joiden kanssa voisi tehdä kaikkea kivaa yhdessä, esim käydä luontopoluilla, pyöräillä, pelata jotain, osallistua tapahtumiin tai mitä ikinä keksiikään. Sukupuolella ei ole väliä, mutta toivoisin sun olevan n. 18-26 v. oon aluksi vähän ujohko, mut kun tutustun ihmisiin, niin oon luotettava, ystävällinen ja positiivinen. Toivoisin, että olisit aidosti kiinnostunut ystävyydestä ja haluisit pitää yhteyttä pidempäänkin kuin vain muutaman päivän tai viikon. Jos kiinnostuit ja uskot, että voitaisiin tulla ystäviksi, niin laita viestiä! (:

    Lue koko ilmoitus
  • Moi! :) Oon 26 v nainen Tampereelta ja etsin ystävää. Sukupuolellasi ei ole väliä, mutta etsin vain ystävää, parisuhde löytyy jo. Oon ujo uusien ihmisten parissa, mutta paremmin tutustuessa höpötän vähän liikaakin. :D Rakastan eläimiä todella todella paljon <3 mutta tällä hetkellä mulla ei omaa lemmikkiä ole. Tykkään pelata Pokemon Gota, kuunnella musiikkia, äänikirjoja sekä podcasteja, katsoa sarjoja ja toisinaan myös pelata pleikkarilla Elden Ringiä. Oon mielenterveysongelmien takia työkyvyttömyyseläkkeellä ja helposti jämähdän vain olemaan kotiin, joka ymmärrettävästi pahentaa oloa ja siksi toivoisinkin että olisi ystävä jota voisi nähdä edes joskus. :) Olisi kiva käydä vaikka kävelyllä pelaamassa pokemonia, katsoa yhdessä jotain sarjaa tai mitä ikinä keksitäänkään. Olen absolutisti (en käytä päihteitä enkä ole koskaan käyttänyt) ja kasvissyöjä, mutta sinun ei tarvitse olla. :) Mulla on ADHD. Mikäli kiinnostuit niin laita ihmeessä viestiä ja mikäli asut kauempana niin nettikaveritkin mulle kyllä kelpaavat. Jatkossa viestitellä tykkään eniten Discordissa, mutta Whatsapp käy myös. :)

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! ^^ Pokemon Go kärpänen puri taas joten toivoisin löytäväni kavereita joidenka kanssa sitä voisi pelata IRL ^^ Ois kiva liikkua yhdessä ja ihailla toistemme harvinaisia Pokeja! Jos vielä joku aktiivinen peli alue löytyisi niin olisi hauska myös kilpailla saleista ja ottaa tää leikkimielisesti liian vakavasti! ^^ Arvoiltani olen vihervasemmistolainen tasa-arvon arvostaja! ^^ (Tykkään kyllä myös Marvel Rivals/FFXIV jne. pc-peleistä mutta enimmäkseen tässä liikuntaseuraa etsisin)

    Lue koko ilmoitus
  • Kuopiolainen mies etsii kaveria tai kavereita, viestittelyä tai ehkä tapaamistakin ajan myötä. Päivät kuluvat ruudun ääressä ja sudokuja ratkoen, ulkona käyn kävelemässä Pokemon GO:n parissa (jota pelaan tarkoituksella peliyhteisöstä erillään), jos ei ole muuta syytä lähteä. En ole työelämässä. Suht terveet elämäntavat, bilettäminen ei ole koskaan ollut minun juttuni. Pidän lukemisesta ja elokuvista. Enimmäkseen kai luen fantasiaa, joskus scifiä. Elokuvan katson viikonloppuna, muodostunut sellainen tapa. Joo, vähän kaavoihin kangistunut rytmi päivissä, mutta on mukavampi toimia ilman yllätyksiä. Pelaan Switchillä monenlaisia pelejä. Musiikissa mieluisia ovat mm. Avatar ja Ludovico Technique, mitä lajia ne nyt ovatkaan. Rakentelen legoilla, vielä en ole kovin edistynyt siinä. Kuntosalilla treenaamista jatkanen tällä puolella vuotta. Haluaisin osata piirtää, kirjoittamisessa olen ihan hyvä, vaikka sitä harvoin teen. Luonteesta ei ole varmuutta. On sanottu "stoalaiseksi", "viilipytyksi". Sellaiselta se varmaan näyttää ulospäin. Huumorintajua löytyy, saatan vitsailla, vaikka en olekaan erityisen puhelias. Koen haasteelliseksi muihin ihmisiin samaistumisen, tavalliset keskustelut tuntuvat usein oudoilta. En tiedä, onko minulla sen puoleen mitään syvällistäkään sanottavaa, mutta ei kai se selviä kuin kokeilemalla.

    Lue koko ilmoitus
  • Heippa, Olen kiltti, avoin, sosiaalinen ja empaattinen, sekä puhelias. Tykkään lautapeleistä, tanssista, ihmisistä, urheilusta, musiikista, retkeilystä ja ruoanlaitosta. Mun lempiartisti on tällä hetkellä Gettomasa.Tiedän ainakin, että kaipaan samanlaista pohdiskelijaa ja ystävää rinnalleni. Olen ekstrovertti tapaus, mutta minussa on myös herkkä introvertti sisälläni. Olen hyvin tunneherkkä, tunteellinen ja myös aika ihana, vaikka itse sanonkin. Haluaisin kunnon ystäviä rinnalleni, jotka tekisivät mun kanssa kaikkea hauskaa. Voisiko joku pelastaa ja käynnistää mut uudestaan eloon? #uusimaa #teknillinen #pohdiskelija #pohdiskelu #festari #ekstrovertti #kiltti #pelaaminen #kävely #luonto #ystävä #viini #illallinen #ystäviä #kuntosali

    Lue koko ilmoitus
  • Terve! Olen 27-vuotias lapualainen, ja minusta olisi mukava tutustua Etelä-Pohjanmaan alueella uusiin ihmisiin ja saada uusia ystäviä. Vapaa-ajalla katson leffoja, retkeilen, valokuvaan ja matkustan. Olen hieman kiinnostunut myös tähtitaivaasta ja avaruudesta, tarkoitus olisi pian hommata omat kiikarit tiirailuun. Pelaan aika paljon CS:GO, mihin pelikavereita olisi kiva saada vaikka kauempaakin. Jos tarvitset helpon vastuksen sulkkikseen, niin pelaan sitäkin mielelläni. :) Käytän Whatsappia, mutta tutustuisin mielelläni livenä sinuun, jos meillä on jotain yhteistä! Mentäiskö vaikka oluelle tai ulkoilemaan?

    Lue koko ilmoitus
  • sanottakoon heti alkuun että ota rohkeesti yhteyttä <3 jutellaan ja tutustutaan! täällä olisi 23v yksinäinen nainen kemistä päin :-) lihavuusleikkaus tehty tammikuussa & painonpudotus vielä menossa 😌 mulla on yks kissa & ammatiltani oon lähihoitaja. työskentelen hoivakodissa ja teen pääsääntösesti yövuoroja. suurin osa ajasta menee siis töissä. vapaa-ajalla pelaan videopelejä pcllä (fortnite, dead by daylight, cs), nään perhettä. tykkään toki myös kokata ja leipoa, piirtää, kirjoittaa, laulaa ja tanssia. etin kavereita, ei oo väliä minkä ikänen tai mistä päin maailmaa oot. kaipaan nykyään hirveesti höpöttelyseuraa, viestitellen tai puhelussa 😅 luonteeltani oon tosi kiltti, osaan kuitenki tuoda oman mielipiteen esille. tuun kaikkien kanssa toimeen & ei oo tapana tuomita ketään. jos oot kiva mulle niin oon kiva sulle 🤷🏼‍♀️ mut saa helpoiten kiinni discordissa! laitan listan alle someista jokatapauksessa; discord - satususanv snapchat - satususanna instagram - satusvard

    Lue koko ilmoitus
  • Moips! Olen syksyllä 27v täyttävä naishenkilö Kouvolasta, joka kaipailee uutta juttuseuraa joko kasvotusten tai esim. viestien välityksellä. 😁 Kavereiden iällä tai sukupuolella ei ole väliä, tulen toimeen monenlaisten tyyppien kanssa! Luonteeltani olen muuten huumorintajuinen ja rento, mutta aika ujo uusien ihmisten kanssa. Teen täysipäiväisesti töitä ja vapaa-ajalla lähinnä pelaan Pokemon Go -peliä (keltanen tiimi erityisesti hmu). Tykkäisin liikkua enemmänkin luonnossa, lähteä retkeilemään/roadtripille tai vaikka kummitusjahtiin johonkin historialliseen paikkaan. 😎👻 Introverttina en niin yöelämässä tai muuten vaan ihmisten keskellä viihdy, mutta olen kyllä avoin tarvittaessa sellaiseenkin!

    Lue koko ilmoitus