Jotakin uutta, voimaannuttavaa seuraa itelle ja koiralle etsien. Rohkeasti yhteyttä, olen hyvin sosiaalinen.
Seuratoiveet
Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.
Selaa kategorioita ja seuratoiveita75 ilmoitusta
Jotakin uutta, voimaannuttavaa seuraa itelle ja koiralle etsien. Rohkeasti yhteyttä, olen hyvin sosiaalinen.
Seuratoiveet
Olen niiiiiiin kyllästynyt small talkiin. Haluan löytää elämääni ihmisiä, joiden kanssa voi ihan oikeasti kohdata. Sellaisia, joiden kanssa voi puhua syvällisiä ja seuraavassa hetkessä hohottaa jollekin aivan typerälle. Kaipaan ihmisiä, joita kiinnostaa elämä vähän pintaa syvemmältä. Taivaantuijottelu ilman kiirettä. Männynkäppyrät ja sydämenmalliset kivet, jotka on ihan pakko ottaa mukaan kotiin. Sammalet ja metsän pikkuväen ihastelu. Yliluonnolliset jutut, joille ei tarvitse järkevää selitystä. Värien voima ja se, miten yksi väri voi muuttaa kokonaisen päivän tunnelman. Positiivisuus ja kiitollisuus elämää kannattelevana voimana. Taide. Luovuus. Keskustelut. Musiikki. Metsä. Hiljaisuus. Ihmettely. Rauha. Minusta luovuus ei kuulu vain taiteeseen. Sitä voi olla tavassa ajatella, pukeutua, laittaa ruokaa, sisustaa, ratkaista ongelmia tai rakentaa ihan tavallista torstaita vähän omannäköisemmäksi. Uskon ykseyteen. Siihen, että olemme kaikki jotenkin yhteydessä toisiimme ja tähän kaikkeen. Uskon henkimaailmaan, ufoihin ja kuljen muutenkin vastavirtaan tämän elämän poluilla. Toivon, että olet utelias, ennakkoluuloton ja avoin. Uskallat puhua oikeista asioista. Tunnet. Naurat. Ihmettelet. Osaat olla myös vähän hullu, hyvällä tavalla. En kaipaa ympärilleni valtavaa määrää ihmisiä. Kaipaan niitä muutamaa, joiden kanssa voin olla täysin oma itseni. Ihmisiä, joiden kanssa voi lähteä metsäkävelylle ja päätyä puhumaan maailmankaikkeudesta tai vaikka siitä miten keitti makaroonit pohjaan, kun innostui neulomaan kirjoneulevillasukkaa. Kertoa miksi itkettää joka kerta kun kuulee kurjen huudon. Istua kahvilla ja huomata kahden tunnin päästä, että kukaan ei ole kertaakaan kysynyt “mitäs kuuluu?” – koska on oikeasti puhuttu siitä, mitä kuuluu. ❤️ Jos sinäkin kaipaat elämääsi enemmän aitoja kohtaamisia, laitahan viestiä. Ilmoitus ei vanhene, sillä aika on ikuisuutta. ✨
Seuratoiveet
Hei! En puhu paljon suomea, mutta puhun sujuvasti englantia. Etsin ystävää, jonka kanssa voisin jutella. Ehkä lukiossa voisimme tavata. Tykkään piirtää, juosta, tehdä joogaa, puzzles, nukkua ja joskus opiskella.Pidän elokuvista, erityisesti Transformersista. Olen aasialainen, toivottavasti se ei haittaa sinua! Minua ei haittaa, oletko tyttö vai poika. 14–17 on ok! Olkaamme ystäviä. :D Lähetä viesti.
Seuratoiveet
Etsin ympärilleni mielenkiintoisia ihmisiä. Olen luonteeltani utelias, kunnianhimoinen ja kiinnostunut lähes kaikesta. Nautin uuden oppimisesta, pitkistä työpäivistä ja siitä tunteesta, että tänään tietää tai osaa jotakin, mitä ei vielä eilen osannut. Kiinnostukseni liikkuvat sulavasti tieteestä ja teknologiasta oikeustieteeseen, talouteen, sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja kaikkeen siltä väliltä. Pidän ihmisistä, joilla on omia tavoitteita, ajatuksia ja tarinoita. Sinun ei tarvitse olla kiinnostunut samoista asioista kuin minä — oikeastaan päinvastoin. Mitä erilaisemmasta maailmasta tulet, sitä todennäköisemmin meillä on jotain kiinnostavaa puhuttavaa. Arvostan hyvää keskustelua, kunnianhimoa, huumoria, itsevarmuutta ja ihmisiä, jotka suhtautuvat elämään uteliaasti. Sellaisia, joiden kanssa lounas venyy hyvän keskustelun takia tai joiden kanssa voi pitkän päivän jälkeen istua lasilliselle ja huomata pari tuntia myöhemmin puhuneensa bisneksestä, tieteestä, elämästä, tulevaisuudesta ja täysin järjettömistä ideoista. En varsinaisesti etsi tietynlaista ihmistä. Etsin ihmisiä, joilta voin oppia jotain — ja joille minullakin saattaa olla jotain annettavaa. Jos olet rakentamassa jotakin, tavoittelemassa jotakin suurta, opiskelemassa intohimoisesti tai yksinkertaisesti sellainen ihminen, jolla on paljon sanottavaa maailmasta, tule juttelemaan. Lounas, kahvi tai lasillinen työpäivän jälkeen toimii aina. Hyvä keskustelu on riittävä syy tutustua.
Seuratoiveet
Hei! Olisi kiva saada seuraa vaikkapa kahvilaan, katsomaan jotain kiinnostavaa näyttelyä, metsäretkelle tai vaikkapa lappiin vaellusreissulle! Joskus olisi mukavaa istua iltaa, jutella ja vaikka siemailla lasilliset viiniä kaverin kanssa. Olen päivätöissä ja viikonloput on vapaata jolloin on hyvin aikaa tehdä kaikkia kivoja juttuja. Olen erityisherkkä ja enemmän introvertti kuin ekstovertti. Minulla on 2 aikuista tytärtä. Asun kahden kissani kanssa. Olen hyvin eläinrakas. Vapaa-ajalla liikun paljon käymällä jumpissa ja kävelylenkeillä. Lisäksi käyn espanjan ja englannin kurssilla. Talvella käyn avantosaunalla.
Seuratoiveet
Etsin huumorintajuista neitosta kaikkeen kivaan esim konsertit,matkalle,laivalle,museoon tai muuten vain seuraksi. Kirjeenvaihtoseura myös käy.
Seuratoiveet
Hei! Löytyisikö täältä 57-64v miestä ystäväksi, juttukaveriksi, yhdessä käymään pienimuotoisilla luontoretkillä, kahvitteluun, mitä kivaa yhdessä keksimmekään. Tykkään käydä uimassa, vesijumpassa ja liikkua luonnossa, lukeminen kuuluu myös harrastuksiini. Olen 62v sinkku nainen Jyväskylästä toivon sinunkin olevan vapaa ja näiltä samoilta seuduilta. Laita viestiä niin tutustutaan, katsotaan sopiiko ajatusmaailmamme ja askeleemme yhteen.
Seuratoiveet
Etsin kunnes löydän sun..... Reipas ulkoileva nainen etsii tositarkoituksella luotettavaa huumorintajuista miestä. Olethan tupakoimaton ja eläinrakas. Mielellään Lapista enintään 100 km Roista. Käyn kuntosalilla, uin, pyöräilen, harrastan kuorolaulua. Aloitetaan ystävyydestä ja jos natsaa niin ihan rengastetaan suhde. Laitappa viestiä iältäsi 66 - 72 v.
Seuratoiveet
Työssä oleva mies etsii tuttavuuksia. Olen luonteeltani introvertti ja viihdyn omissaoloissa ja on aika tylsää,joten kirje tai sähköposti vois piristää.
Seuratoiveet
Olisi ihanaa jos olisi hyvä ystävä/ystävät, jonka/joiden kanssa viettää aikaa sekä touhuilla kaikenlaista tai ei mitään sitten 😊 Ulkoilen paljon ja minulla on koira, jonka kanssa voitaisiin mennä vaikka yhdessä ulos tai koirapuistoon tai retkeilemään. Itse olen aika rauhallinen, mutta ei haittaa extemporet välillä 😅 Pidän käsitöistä, kirppiksistä, kahviloista sekä nykyisin palapelit on tullut kuvioihin. Leffoista ja sarjoista pidän myös. Olisi mukavaa jakaa elämää ja löytää omat hengen heimolaiset elämääni 😊
Seuratoiveet
Olen 45-vuotias nainen Salosta. Lapset ovat jo kasvaneet isoiksi ja elämä on monella tapaa tasapainossa. Arki rullaa hyvin, mutta siitä puuttuu yksi tärkeä asia, toinen aikuinen ihminen, jonka kanssa vaihtaa ajatuksia, kertoa kuulumisia, jakaa arjen pieniä iloja ja suruja. Ihminen, jolle voisi laittaa viestiä päivän tapahtumista tai vaikka sopia spontaanit kahvit tms, jos välimatka sen sallii. Olen iloinen, avoin, huumorintajuinen ja sopivasti ambivertti. Etsin aitoa ystävyyttä. Sellaista, jossa ei tarvitse esittää yhtään mitään. Jos ajattelet samoin, laita viestiä tulemaan. Katsotaan, olisiko meistä toisillemme juuri ne "puuttuvat palaset." Tykkään lukea pitkiäkin posteja ja myös kirjoittaa sellaisia.
Seuratoiveet
Pariskunta m56 ja n53 Etsii uusia ystäviä. Iltaa istumaan , tai mitä nyt keksitään yhdessä . Tykätään liikkua luonnossa,kirppiksillä. ( Mies kaipais lenkki seuraa. ) Ja kovasti ihmetellää maailman menoa.. Huumorintajua löytyy..sekä keskustelu taitoa. Uudet kaverit ja jutut olis tervetulleita.
Seuratoiveet
Esitykseen on vielä (1.10.) lippuja. Harrastukseni ovat kutakuinkin tällaisia. Ahmin kulttuuria pitopöydiltä ja nuhjuisista buffapaikoista. Etsin kokeilevan teatterin mausteista jälkikuumotusta ja elokuvan värikkäiden annosten makuyllätyksiä. Usein istun kirja kädessä elämän pintaan unelmia ja ajatuksia kirjailevan veneen kokassa ja huudan tyrskyihin. Metsät, rannat, kalliot, niityt ja oikeastaan kaikki kehoa koettelevat ja mieltä puhdistavat tienoot aiheuttavat minulle retkeilyriippuvuutta, johon ei ole vieroitushoitoa. Pyöräilen, kävelen, juoksen, hiihdän, uin - siis olen.
Seuratoiveet
Hei, Lähde mun kanssa terassille. Johonkin, mihin pääsee metrolla. Mennään live musiikkia kuuntelemaan. Tai kesäteatteriin. Jos oikein hyvin tullaan juttuun, niin tehdään kesäretki johonkin. Jos olet seksiseuraa etsimässä, älä haaskaa aikaasi minuun.
Seuratoiveet
Oon 22-vuotias mies ja oon just muuttanu Lahteen. Haluisin löytää täältä uusii kavereita kun en tunne täältä viel ketään.
Seuratoiveet
Hei vaan. Haussa olisi uusi ystävä, kenen kanssa pitää yhteyttä päivittäin. Haussa yhteydenpitoa sähköpostin, tai vaikka kikin välityksellä. Haussa lähtökohtaisesti kaveria kirjoitteluun, mutta sopivan tapauksen kohdalle osuessa olisi hauska tutustua muutoinkin. Olen itse n. 40v mies, sinänsä iältäsi tai sukupuolella ei ole väliä, kunhan mielenkiinnon kohteet jotenkin kohtaisi. Itse pidän mm. luonnossa liikkumista, lukemisesta, kalastamisesta ja metsästyksestä. Pokémon go:a ja minecraftia tulee pelailtua, samoin geokätköiltyä. Jos kaipailet juttuseuraa ja ystävää, laittele viestiä.
Seuratoiveet
Elämääni kuuluu monipuolisia harrastuksia, arki-iltoina ja viikonloppuisin: liikuntaa, kulttuuria, luontoa. Työni vastapainoksi kaipaan monenlaisia harrastuksia, mutta mihinkään sen vakavammin tai tavoitteellisemmin menemättä. Omaksi iloksi ja rentoutumiseksi vain. Olen 52-vuotias mies. Uusille ystäville on elämässäni tilaa, ja myös harrastuskaverille esim. liikunnan pariin (sulkapallo, tennis, rullaluistelu, hiihto, pyöräily, laskettelu, ...). Minulle liikunnassa tärkeää, että mennään rennolla otteella ja iloisella mielellä. Olen luonteeltani rauhallinen, puhelias, pohdiskeleva ja avarakatseinen. Seuraan aktiivisesti yhteiskunnan tapahtumia. Lapseni ovat jo aikuisia ja asuvat omillaan. Jos molemmista siltä tuntuu, voi kaveruus edetä ystävyyden kautta ties kuinka läheiseksi ihmissuhteeksi. Jos asialla on sinulle merkitystä, niin tiedoksi, että olen bi-seksuaalinen.
Seuratoiveet
Olen uuden perheen isä Kuopiosta ja etsin samassa tilanteessa olevia perheitä ja "isäksi valmistuneita" :D Lapsen syntymän myötä muutto uuteen kaupunkiin haastaa ystävyyssuhteissa ja lapsiarkeen kaipaa vertaistukea, keskusteluita ja yhteisiä perhe-hetkiä parhaillaan tuttavaperheen kanssa. Olisi kiva löytää uusia ystäviä, itselle ei niin tutusta kaupungista. Varsinkin yhdessä vaimon ja lapsen kanssa.
Seuratoiveet
Hei! Toivoisin kohtaavani naisen joka haluaisi tutustua ja tehdä yhdessä kaikkea kivaa ja kiinnostavaa. Harrastan mm. liikuntaa, soittamista ja lukemista. Käyn mielelläni keikoilla, konserteissa ja muissa tapahtumissa. Monenlainen musiikki kiinnostaa. Olisi kiva tutustua aluksi vaikka viestitellen ja jos hyvältä tuntuu, voisi tavata ja keksiä yhteistä tekemistä, vaikkapa kävelylenkit ja kahvilakäynnit, keikat ja muut kulttuuritapahtumat, luontoretket, liikunta, tai jotain muuta mitä tutustumisen myötä yhdessä keksitäänkään. Jos haluaisit tutustua ja saada seuraa tekemisiin, olisin iloinen yhteydenotostasi! Uuden hyvän kaverin löytäminen erilaisiin tekemisiin ja yhteydenpitoon olisi upea juttu. Olen myös avoin mahdollisuudelle, että tutustumisen myötä ja ajan kanssa voisi muodostua lämmin yhteys ja ystävyys.
Seuratoiveet
Moi, mä oon tämmönen yksinäinen nuori mies, joka on toipumassa vakavasta masennuksesta ja melkeinpä kaikki merkittävät ihmissuhteet on jäänyt ajan kanssa pois. Aika monipuolisesti lähtisin mukaan tekemään, mut en käytä alkoholia enää niin baarikaveria musta ei saa. Mulla ei oo mitään someja enään niin kiinni mut saa puhelimitse tai vaikka sähköpostilla. Otathan yhteyttä jos tuntuu yhtään siltä että voisimme ystävystyä
Seuratoiveet