Etsinnässä seuraa lenkkeilyyn tai muuten vaan juttuseuraksi. Iällä tai muulla ei ole merkitystä. Viestiä voi laittaa, jos kiinnostaa.
Seuratoiveet
Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.
Selaa kategorioita ja seuratoiveita193 ilmoitusta
Etsinnässä seuraa lenkkeilyyn tai muuten vaan juttuseuraksi. Iällä tai muulla ei ole merkitystä. Viestiä voi laittaa, jos kiinnostaa.
Seuratoiveet
Hei Etsiskelisin kavereita koska omat ovat muuttaneet töiden taikka opiskelun perässä muualle, toki eka aloiteltaisiin ihan viestitelyllä sitten kun tunnettaisiin paremmin olisi mahdollista myös tavata livenä. Omiin harrastuksiin kuuluu valokuvaus jota tulee silloin tällöin harrastettua, tässä myös koittanut myös aloitella hieman striimaamista mutta se on vähän jäänyt taka alalle, minulla on myös kissa jonka kanssa tulee usein vietettyä päivää. Videopelejä pelaan PC:llä sekä PS4:lla. Lempi pelejä löytyy mm.; persona 5, Yakuza, FFXIV
Seuratoiveet
Hei! 😊 Täällä kirjoittelee 34-vuotias vapaaehtoisesti lapseton nainen, joka kaipaisi elämäänsä uusia kavereita ja ennen kaikkea mukavia ihmisiä, joiden kanssa voisi syntyä ihan oikea ystävyys. Puoliso löytyy jo, joten haussa on ihan puhtaasti kaveriseuraa. 🧡 Mieluiten Discordin tai jonkin muun somen kautta – sähköposti ei oikein ole minun juttuni. Olen melko introvertti ja viihdyn hyvin kotioloissa, mutta kaipaan samalla sosiaalisuutta, pitkiä keskusteluja ja sitä tunnetta, että on joku, jonka kanssa voi jakaa ihan tavallisenkin päivän höpinät. Aluksi olen ehkä vähän ujo ja varovainen, mutta kun alkukankeudesta päästään yli, juttua kyllä riittää. 😄 ✨ Mistä innostun? 🎲 D&D 5e sekä tekstiroolipelit 📸 Valokuvaus 🌙 Henkisyys, luonnonuskonnot, mystiikka 🧙♀️ Fantasia – Harry Potter, Lord of the Rings ja kaikenlaiset maagiset maailmat. 🎭 Teatteri, kulttuuri ja erityisesti musikaalit 🎬 Elokuvat ja sarjat 📚 Kirjat ja äänikirjat 🎮 Pelit – niistä osaan höpötellä, vaikka en uskalla luvata olevani se aktiivisin pelikaveri. 🥹 😂 Meemit, huonot vitsit ja kaikenlainen spontaani höpinä Olen empaattinen ja elämänasenteeltani melko positiivinen. Tykkään jutella elämästä, kokemuksista, harrastuksista, onnistumisista, haasteista ja oikeastaan kaikesta, mikä sattuu sillä hetkellä mieleen. Ei tarvitse aina olla mitään syvällistäkään – välillä parhaat keskustelut syntyvät ihan siitä, että toinen lähettää jonkun täysin typerän meemin. 😅 Olen myös absolutisti, mutta muiden alkoholinkäyttö ei minua häiritse. Toki olisi kiva löytää joku, jonka kanssa olisi tässäkin asiassa samanhenkinen. 🌿 Iällä tai paikkakunnalla ei oikeastaan ole merkitystä, sillä ensisijaisesti etsin netin kautta syntyvää ystävyyttä ja juttuseuraa. Olisi ihanaa löytää joku, jonka kanssa viestittely ei tunnu väkinäiseltä ja jonka kanssa voisi ajan myötä muodostua sellainen oma pieni yhteys. ♡ Jos joku kohta tässä herätti ajatuksen "hei, ehkä meillä voisi synkata" niin laita ihmeessä viestiä. 😊 Discord-tunnus, some tai ihan vain tervehdys riittää alkuun. Ehkä tästä alkaa uusi ystävyys? ~ ~ Kuulemisiin! 🌙✨
Seuratoiveet
Etin kaverei/juttelu seuraa Yksinäinen
Seuratoiveet
Tuu kertomaan jos tiedät mihin livettäjät siirtynyt kikistä!! Tai saa vaik muutenki tulla juttelee! Kikk Pinjakaa
Seuratoiveet
Moikka. Helsinkiläinen 30-vuotias mies etsii naispuolista ystävää. Lähellä sydäntä ovat elokuvat, tv-ohjelmat, lautapelit, pelaaminen ja mökkielämä. Olen surkea small talkissa, mutta sitäkin parempaa juttuseuraa syvällisemmin. En etsi parisuhdetta, vaan rentoa ja aitoa kaveriseuraa..
Seuratoiveet
Moi! Olen 27v queer transmaskuliini ja olen asustellut Kuopiossa jo monta vuotta. Monet opiskelujen aikaiset kaverit ovat kuitenkin muuttaneet pois paikkakunnalta ja jotta elämä ei menisi vain töissä käymiseksi olisi kiva löytää uusia kavereita, joiden kanssa viettää aikaa ja puuhastella jotakin yhdessä - etenkin kasvotusten eikä aina ruudun välityksellä. Tykkään mm. koota palapelejä, pelata lauta- ja korttipelejä sekä DnD:tä, lukea kirjoja - etenkin fantasiaa ja scifiä, laittaa arkiruokaa ja leipoa, hoitaa huonekasveja, liikkua luonnossa, neuloa ja askarrella, pelailla videopelejä, piirtää ja maalata, katsoa sarjoja ja leffoja - varsinkin animaatioita, keräillä Sylvanian families -hahmoja ja ihan vaan hengailla ja jutella kaikenlaisesta. Etenkin siis queer seuraa olisi hakusessa niin voitaisiin jakaa yhteisiä kokemuksia ja tukea toisiamme. Olisi erityisen kiva löytää muita transihmisiä Kuopiosta (mutta sukupuolellasi ei tietenkään ole väliä)! Tuntuu, että täällä Itä-Suomessa on tällaiset todella kiven alla. Vaikka ensisijaisesti etsiskelenkin queer-kavereita niin allyt ovat myös ehdottomasti tervetulleita varsinkin, jos mielenkiinnon kohteista löytyy yhteistä pintaa! Tämä ilmoitus ei vanhene, aina saa ottaa yhteyttä :)
Seuratoiveet
Etsin suurinpiirtein ikäistäni juttuseuraa satakunnasta tai vähän kauempaakin. Olen 50 vuotias sinkkumies, joka pitää lenkkeilystä ja lukemisesta.
Seuratoiveet
Hei! Olen yläastetta käyvä nuori. Pidän tanssimisesta, kitaran soitosta, sulkapallosta, muodista ja motocrossista. Musiikki on minulle tärkeää, kuuntelen mielelläni mm Deftones, HIM, Type O Negative jne. Tykkään elokuvista kuten Twilight ja sarjoista esim Dexter ja Death note. Etsin uusia kivoja kavereita. Plussaa, jos on samoja kiinnostuksen aiheita.
Seuratoiveet
etsin uusia tuttavuuksia naisista viinijarvelta ja sen lahialueilta...juttelu seuraksi, kahvitteluun jne...keksitään hauskaa yhdessä.
Seuratoiveet
Satunnaisina päivinä kutsu käy hetken mielijohteesta. Aktiviteetit voi olla mitä vain tamppaustelineestä pesäpalloon. Ajan kuluksi
Seuratoiveet
Hei, Oon tämmönen puhelias 25v jätkä joka pelaa paljon pelejä ja koodaileekin välillä omia. Eniten innostunu Overwatchista ja Pokemon Go:sta tällä hetkellä, mutta avoin pelaamaan muitakin pelejä kenenkä kanssa vaan etenkin jos ovatt FPS tai esim minecraft jossa vaa rakennellaan! Olen avoin kaikelle tekemiselle ja seuralle! Jos tekee mieli pelata vaikka overwatchia tai lähtee mun kanssa kirppiksille nii laita viestiä. En välitä mistä olet tai kuka olet :) Dc: soki6261 snap emilvaisanen01
Seuratoiveet
Aina valmis jutusteluun
Seuratoiveet
Minusta saat lojaalin ystävän. Minulla ei ole täällä Porissa juuri ystäviä ja kaipaan hyvää ystävää täältä. Arvostan ystävissä laatua määrän sijaan. Luonteeltani olen eloisa, huumorintajuinen, suht rauhallinen höpöttelijä. Ammatiltani olen lähihoitaja, tällä hetkellä työtön kylläkin. Vapaalla vietän aikaa miehen kanssa, virkkaan, katselen elokuvia, pelailen, käyn metsäkävelyillä, vietän aikaa perheen kanssa. Ystävän kanssa olisi kiva esim. viettää aikaa leffoja katsellen, ihan vaan ollen ja jutellen, kirppikset kiinnostaa, viinittely, kävelyt, ajelut.
Seuratoiveet
Olen 55v nokialainen nainen, kasvanut Tampereella. Vapaaehtoisesti lapseton, enkä etsi seurustelukumppania. Uudet ystävät ovat tervetulleita vaikkapa kävelylenkeille, musisointiin (soitan mm. viulua), kirppiskiertelyyn, pubiin, museoon, lounaalle, kahvitteluun, pelaamaan backgammonia (voin opettaa) myös Magic the Gathering voin opettaa. Ikään ja sukupuoleen katsomatta, voi jutella syvällisiä tai hassutella, huumori on tärkeää. Musiikki on intohimo, kiinnostaa taiteet ja tieteet, askartelu, käsityöt, keräily (mm. vintage pronssikorut). Pidän eläimistä. Itselläni ei ole mitään lemmikkiä nyt, enkä aio ottaa. Useita kissoja on ollut. Pistä rohkeasti viestiä, olen myös Discord (sartsavaan). Vastaan kaikille.
Seuratoiveet
Morjestaaa Olen Kuopioon 4 vuotta sitten muuttanut tamperelainen. Muutin tänne opiskelemaan mutta työt veivät mennessään ja kaverit muuttivat opintojen loputtua pois. Etsin immeisiä kenen kanssa viettää aikaa ja tehdä asioita. Tykkään käydä salilla/uimassa, juoksemassa/kävelylenkeillä, pelaan koneella välillä turhankin paljon ja tykkään kilpailla:D olkoon se missä muodossa tahansa, kortti/lautapelitkin on lähellä sydäntä:) Mua kuvaillaan usein fiksuksi ja hauskaksi, mutta juttujen taso saattaa heitellä paljon joten jos loukkaannut helposti nii lähesty varoen :D No anyways olisi kiva jos olisi joku kenenkanssa käydä lenkillä tai salilla/uimassa tai muuten vaa hengata/jutella.
Seuratoiveet
Hei, oon 02 päijät-hämeen alueelta. Haluisin lisää peli seuraa taikka irl seuraa peli ehdotuksii voi antaa tai jos pelataan jo samoi pelei nii mikäs sen parempi. Myös muunlainen seura kelpaa, kysy vaa ;) En tiedä paljon muuta tähä laittaa.
Seuratoiveet
Juuri Ouluun töiden perässä rantautunut ja kaverit jäivät pk-seudulle. Etsinnässä uusia kavereita arkeen. Olen hyvin tyypillinen tähän ikäryhmään kuuluva mies, rento, huumorintajuinen ja lähden aika matalalla kynnyksellä mukaan menoon. Tykkään urheilusta, musiikista ja välillä tulee myös pelattua, joten sohva ja sali molemmat hallussa 💪 Jos oot vailla treeniseuraa, kaljakaveria tai muuten vaan seuraa, niin tässä ois yksi valmis paketti. Lähetään salille, bisselle tai vaikka sporttaamaan. Pääasia että ei tarvi yksin hikoilla tai nauraa.
Seuratoiveet
Oon 20-vuotias mies ja opiskelujen takia Mikkeliin muuttanut. Opiskelen siis Ohjelmistotekniikkaa (2. vuotta) XAMK:ssa ja siinä ohessa teen toiminimellä IT- ja media-alan yritystoimintaa mm. verkkosivustoja, it-tukea, valokuvausta ja dronekuvausta. Teen myös nykyisin paljon töitä monen muun projektin/ohjelmiston/palvelinten parissa, joista ehkä ne tunnetuimmat ovat SeJuomapeli(.fi) ja Hopeacraft(.net). Mutta mitä teen vapaa-ajallani? Jatkan näiden projektejen tekoa, pelaan Overwatchia (rankki plat 3), Fall Guysia, Genshin Impactia tai Minecraftia (löytyy myös paljon muitakin, mutta kiinnostaisi pelaa niitä enemmän jos löytyis seuraa niihinkin), katson YouTubea tai Twitchia, teen satunnaisesti uutta musiikkia FL Studiolla tai yritän vaan keksiä jotain. Joten eikait tässä muuta kuin, että laita ihmees viestiä, jos kiinnostaisi vaikka jutella tai tulla pelaamaan. (Sähköpostiviestit btw välillä hukkuu muun postin sekaan niin suosittelen laittaa ihan yksityisviestiä).
Seuratoiveet
Olen 20v mies olen mukava hauska ja huumorintajuinen
Seuratoiveet