Siirry pääsisältöön

Löydä uusia kavereita.

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Selaa kategorioita ja seuratoiveita

Kaveri-ilmoitukset

459 ilmoitusta

  • Täällä urheilullinen kahden alakouluikäisen tytön vuoroviikko isä, jolla pitkän parisuhteen päättymisen takia iso aukko kaveri-/ystäväpiirin osalta (kun munat oli liian pitkään samassa korissa...). Nyt yksinäisyys vaivaa varsinkin lapsettomilla viikoilla. Etätyöt ei helpota tilannetta. Tuntuu että tätä puuttuvaa osa-aluetta yrittää täyttää kaikella urheilulla ja haluan siihen muutoksen. Vapaa-aikaan ja arkeen mahtuisi kaveri/ystävä, jonka kanssa viettää aikaa ilman suurempia paineita, niin että voi olla oma itsensä ja puhua myös vaikeista asioista. Luonteentani olen sosiaalinen, helposti innostuva, puhelias, avoin, itsensä tunteva, pohdiskeleva, herkkä, elämäniloinen, minua on helppo lähestyä ja minulta onnistuu kevyet ja syvälliset keskustelut. Harrastan urheilun lisäksi luontokuvausta. Tykkään luonnosta ja retkeilystä, ruoanlaitosta ja kahvittelusta, kirppareista ja käsillä tekemisestä, musiikista ja estetiikasta. Välillä käyn heittelemässä frisbeegolffia ja talvisin käyn avannossa. Kiinnostaa kaikenlainen ajanvietto yhteisen tekemisen ja keskustelun merkeissä, kuten kahvittelu, urheilu, leffat, kokkailu, museot, livemusa, retkeily. Olen valmis opettelemaan uutta ja menemään oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Kerro mikä sinua kiinnostaisi ☺️ Toivon sinulta avoimuutta ja rehelisyyttä. En etsi treffi-seuraa vaan puhdasta kaveria/ystävää ja ei ole väliä oletko mies tai nainen.

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Löytyisikö uusia ystäviä pääkäupunkiseudulta (naisia ja miehiä) yhteisiin harrastuksiin? Kiinnostaa kiiretön kävely ja oleskelu luonnossa, museot, kotimaan- ja ulkomaanmatkat, retket, erilaiset tapahtumat, kylpylälomat yms. Myös jotain uutta voisi yhdessä kokeilla. Ota rohkeasti yhteyttä. 🙂

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Olen 27-vuotias Joensuussa asuva mies. Toivon löytyäväni täältä uusia kavereita ja ystäviä, joiden kanssa jutella niitä näitä ja viettää aikaa vaikka ulkoillen, ravintoloissa käyden, elokuvia katsellen ja pelaillen. Tykkään myös käydä museoissa, lukea, matkailla ja askarrella kaikenlaista luovaa. Olen luonteeltani vähän hitaasti lämpiävä/ujo, mutta minua on kehuttu myös rauhalliseksi ja empaattiseksi, mieheni mukaan olen hassukin. Olisi hienoa, jos kavereita löytyisi täältä Itä-Suomen seudulta, mutta myös yhteydenpito pidemmän matkan päähän sopii! Voidaan ensin viestitellä vaikka täällä tai Discordissa, Snapchatissa tai Whatsapissa ja jos tuntuu natsaavan, niin sovitaan jotain kivaa tekemistä livenä.

    Lue koko ilmoitus
  • Lautapelit ja D&D kiinnostaa! Olen itse ollut DM noin 7 vuotta kohta ja olen suunnitellut oman lautapelin ajankuluksi. Löytyy minit ja muut härpäkkeet. Voidaan vaikka testailla eri pelejä? Ylemmän voi yhdistää vaikka valkkari pullon jakamiseen ja perus paskan jauhamiseen, mutta se takuulla muuttuu syvälliseksi pohdinnaksi ennen pullon puolta väliä. Elokuvia tykkään katsoa, kauhua varsinkin. Leffaan mennään teatteriin kun on sitä vaativa laatu tuotanto tarjolla. Jos konemusiikki innostaa lähes genrestä riippumatta niin lähdetään keikalle tanssimaan. Eniten itseä innostaa techno, psytrance, drum and bass, mutta myös raskaat metalli genret saa dopamiinin vapautumaan. Tuotan myös omaa konemusiikkia, mutta harraste tasolla omaksi iloksi. Vietän paljon aikaa koneella pelaillen, joten olen usein discordin päässä saatavilla jos haluaa viestitellä tai muuta. Ehkä löydetään joku co-op peli jota pelata? En yleensä tykkää pelata netissä mitään rankedia. Olen sellainen tyyppi, joka tykkää niin monista asioista että on vaikea saada aikaa kaikelle. Sosiaaliset normit yleensä kysymysmerkki, joten teen vaan omaa juttua vaikka välillä se tarkoittaa lyhtypylvääseen kiipeämistä, naku uintia koti matkalla baarista tai sitä että pelaankin viikon koneella uusia pelejä. Yllätän usein itsenikin. Puhun suuni puhtaaksi vaikka välillä sanon joitain asioita liian suoraan, pahaa en tarkoittanut silti. Sukupuoleltani kysymysmerkki tällä hetkellä, sekä ilmotan että yleensä naisten kanssa tulen helpommin juttuun mut kaikki saa kyllä ottaa yhteyttä! Kun ostan sen valkosen monsterin niin paperit kysytään välillä eli näytän paljon nuoremmalta kun olen. Sateenkaari ihmiset on ihania ja :3 on paras hymiö. Fuck small talk, pohditaan jotain tärkeetä.

    Lue koko ilmoitus
  • Heippa 🩷 Kaipaatko elämääsi samanhenkisiä ihmisiä? Niin minäkin. Jotenkin uusien ystävien löytäminen aikuisiällä on haastavaa. Monilla on niin sanotut "ruuhkavuodet" meneillään ja ystäville jää verrattain vähän aikaa. Muutama sananen minusta. Olen luonteeltani erityisherkkä introvertti, ujohko ja rauhallinen. Uusiin ihmisiin tutustuessa olen aluksi ujo/varautunut, mutta rentoudun oikeassa seurassa kuitenkin nopeasti. Viihdyn hyvin yksikseni, mutta kaipaan kuitenkin samanhenkisiä ihmisiä elämääni, joiden kanssa tehdä ja kokea asioita. En kuitenkaan kaipaa suurta porukkaa ympärilleni. Tärkeintä on, että toisen seurassa voi olla oma itsensä ja jonka kanssa asiat sujuvat omalla painollaan. Vaikka olenkin rauhallinen persoona, lähden mielelläni kuitenkin tekemään asioita ja kokeilemaan uusiakin juttuja. Ystävyydessä arvostan kaikkein eniten vastavuoroisuutta, avoimuutta ja aitoutta. Mikään ihmissuhde ei pysy kasassa, jos molemmat eivät näe sen eteen hieman vaivaa ja ole aidosti kiinnostuneita sen ylläpitämisestä. Luonto on itselleni hyvin tärkeä paikka, siellä mun sielu lepää. Kamera kulkee monesti näillä kävelyillä mukana taltioimassa luonnon kauneutta. Lisäksi harrastan kuntosalia sekä lenkkeilyä. Musiikki myös tärkeänä osana elämää. Keikoilla olisi mukava enemmänkin käydä. Lisäksi jonkin verran tulee leivottua, virkattua sekä luettua kirjoja. Tällä hetkellä luen historiallisia romaaneja. Historiasta olen aina ollut kiinnostunut ja sitä kautta myös museot, vanhat rakennukset ja niiden tarinat kiinnostavat. Samat kiinnostuksen kohteet on hyvä alku tutustumiselle, mutta itse koen, että tärkeintä on se oikea yhteys ✨ P.s. Itse kaipaan enemmän juuri kasvotusten kohtaamista kuin kirjoittelukaveria. Olethan siis Satakunnan tai Länsi-Pirkanmaan (myös Tampere) seudulta. Itse asun Pohjois-Satakunnassa.

    Lue koko ilmoitus
  • Heippa! Toivottavasti sinulle kuuluu hyvää 😊 Olen energinen, liikkuvainen ja uusista asioista kiinnostuvat ihminen Tampereelta Etsin kivaa ihmistä kaveriksi Pirkanmaalta. joka, haluaisi käyttää vapaa aikaansa pyöräillen, pelaillen, kaupungilla kävellen hämmästelemässä asioita ja ihan olla vaan höpötellen elämästä. tai, ihan vaan yksinkertaisista tolloista asioista 😄 Olen ujohko ja rauhallinen mutta, hetken tutustumisen jälkeen höpötän paljon 😊 Pidän musiikin ja äänikirjojen kuuntelusta

    Lue koko ilmoitus
  • Moikkasta! ☺️☺️ Olen eläin rakas ja mulla on ihana hulivili koira. Asustelen mieheni kanssa yhdessä. Olen todella liikunnallinen, luova ja helposti innostuva persoona.☺️☺️ En ole kovin puhelias mutta kuuntelen mielelläni. Mielekkäitä harrastuksia olis: lautapelit, leipominen, kirppikset, lenkkeily, metsässä kävely/vaellus, ompelu, virkkaus, neulonta (ja muutenkin kaikki käsillä tekeminen on in! ❤️), leffojen/sarjojen kattominen, tykkään konsoli ja kännykkä peleistä kuten switch ja uno pelit. Mitä nyt sitten keksitäänkään niin voidaan tehdä kaikenlaista tai kokeilla vaikka uutta harrastusta!☺️ Olen itse savuton enkä myöskään juo ja olisi mukaavaa ettet harrastaisi kumpaakaan minun seurassani.🙂 Heitä rohkeasti viestiä niin tutustutaan!☺️

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! Olen 31-vuotias laborantti Jyväskylästä. Etsin peliseuraa ja juttuseuraa – niin lautapelien, videopelien kuin ihan tavallisen keskustelun merkeissä. Silloin tällöin käyn myös keskustassa oluella. Juoksemassa käyn säännöllisesti, ja ruoanlaitto on minulle tärkeää ja lähellä sydäntä. Jos jaat yhtään samoja juttuja, laita rohkeasti viestiä Parasta seuraa on sellainen, jonka kanssa voi sekä pelata että puhua syvällisiä.

    Lue koko ilmoitus
  • 19v nuori. Muuttanu 2025 keväällä Kuopioon, ja alottanu valokuvaus opinnot täällä. Tunnen täältä lähinnä oman kumppanin, ja joitain henkilöitä koulun kautta, joten ois kivaa tutustua enemmän uusiin ihmisiin. Oon luonteeltani rento, ja avoin tekemään erilaisia asioita.

    Lue koko ilmoitus
  • Olen aika rauhallinen, mutta utelias. Innostun helposti kokeilemaan uusia juttuja tai oppimaan jotain uutta. Viihdyn parhaiten kahdenkeskisissä keskusteluissa tai pienissä porukoissa, eli ehkä sellainen sosiaalinen introvertti. Musiikki on iso osa elämääni, ja sen lisäksi tykkään tanssista, lautapeleistä ja kirjoista. Toisaalta viihdyn matemaattisten ongelmien parissa myös vapaa-ajalla. Viimeisin innostus on improteatteri ja roolipelit. Olisi mukava löytää lisää ihmisiä, joiden kanssa voi jutella vähän syvällisemmin. Mutta myös seura musisointiin, konserteihin tai vaikka retkille kiinnostaa. Tule rohkeasti juttelemaan, olisi kiva tutustua monenlaisiin ihmisiin! 😊

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka, Olen 36-vuotias mies ja ajattelin kokeilla tätä kautta, jos löytyisi uusia kavereita tai ystäviä elämään. Olisi mukava löytää joku, jonka kanssa voisi käydä välillä kahvilla, syömässä, salilla, tapahtumissa, yksillä tai vaikka viininmaistajaisissa. Kaiken tekemisen ei tarvitse olla mitään ihmeellistä, vaan arvostan enemmän sitä että seurassa voi olla rennosti oma itsensä. Välillä tulee kans pelattua jotain pleikkarilla. Kiinnostuksiin kuuluu kuntosali, matkustelu, valokuvaus, musiikin kuuntelu, kirjat sekä elokuvat, pelit ja sarjat. Tykkään myös lähteä tutkimaan uusia paikkoja, mutta viihdyn myös hyvin illan bingettämällä tv sarjaa. Luonteeltani olen alkuun ehkä hieman rauhallinen, mutta tutustuessa juttua alkaa tulla. Ja huumorintajua on moneen lähtöön. Iällä tai sukupuolella ja elämäntilanteella ei ole suurta merkitystä. Tärkeämpää minulle olisi löytää samalla aaltopituudella olevia ihmisiä, joiden kanssa yhteydenpito olisi molemminpuolista. Jos tuli yhtään sellainen fiilis, että voitaisiin tulla juttuun niin laita matalalla kynnyksellä viestiä ja ei tarvii keksiä mitään erityistä aloitusta viestiin.

    Lue koko ilmoitus
  • Hei, olen uusi Porvoossa ja olisi kiva tutustua paikallisiin tai johonkin toiseen junantuomaan. Kaikki rento tekeminen kuten kävelylenkit, kahvittelut, leffaseura, tai keikoilla käyminen kiinnostaa. Tykkään esimerkiksi kulttuurista, merestä ja musiikista. Teen töitä luovalla alalla ja etäpäivinä minusta saa myös lounasseuraa. Jos olet luova tyyppi niin voimme myös vaikka musisoida tai valokuvata yhdessä. Lähden mielellään katsomaan myös porvoolaista iltaelämää! Minulla on 2-vuotias lapsi, joka on osan ajasta isällään. Myös leikkitreffit siis kiinnostavat. :)

    Lue koko ilmoitus
  • I moved to Lohja Finland from Sweden a year ago, and I'm looking to find some local friends. I'm introverted, autistic and live with my long-term partner. I'm currently on a health-journey, so I go to the gym twice a week and I like going on long walks (Pokémon go). I'm a fan of gaming, movies/shows, comics, Lego and cooking. I'm also trying my best to learn Finnish. Looking for someone to chat about nerdy things, go for walks and to practice Finnish with. (strictly platonic)

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! :) Etsin ystäviä naisista (tai miksei miehistäkin) mieluiten täältä Helsingin suunnalta tai ainakin suht koht läheltä. Mainitsen heti alkuun, että olen mielipiteiltäni ja arvoiltani aavistuksen konservatiivinen/ poliittisesti hieman oikealle kallistunut, eikä minulla ole lainkaan samanhenkisiä ystäviä, tästä syystä olo on toisinaan aika yksinäinen. Ystävä/tuttavapiirini koostuu lähinnä vasemmistolaisista aktivisteista ja "queer" -tyypeistä, ja vaikka tulen hyvin toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa, niin usein kaipaisin elämääni edes yhden ystävän, jonka kanssa arvot kohtaisivat paremmin. Teen taidejuttuja, käsitöitä, tykkään katsoa hyviä elokuvia ja luen paljon klassista kirjallisuutta ja tietokirjoja. Olen myös pienen lapsen äiti. Olisi mukavaa löytää kaveri, kenen kanssa käydä vaikka kahvilla, leffassa, museossa, ravintolassa, kirpputorilla, retkeilemässä, kalassa, marjastamassa tms. Tai jos sinullakin on lapsia, niin vaikka lasten leikkitreffejä. Tykkään käydä välillä myös kirkossa, vaikka en mikään himouskovainen olekaan, koen olevani agnostikko. Rakastan kaikenlaista vanhaa: vintagea, antiikkia, vanhaa arkkitehtuuria ja vanhaa musiikkia. Olen uusien ihmisten seurassa ehkä vähän arka, mutta läheisten kanssa olen puhelias. Nykyisessä kaveripiirissäni ihmiset uskovat hyvin äärivasemmistolaisiin, mielestäni järjenvastaisiin ideoihin, kuten että sukupuolia on loputon määrä, tai esimerkiksi että mies voi olla raskaana ja synnyttää, ja jos olen uskaltanut kyseenalaistaa näitä ajatuksia, minua on kutsuttu transfobiksi/ homofobiksi, ja ajatuksiani "vaarallisiksi". Jos maahanmuuton epäkohdista olen maininnut sanallakaan, ystävieni mielestä se on silkkaa rasismia. Ystäväporukassani puhutaan myös miehistä jatkuvasti rumasti (valkoinen heteromies on se kaiken pahan alku ja juuri). Jatkuva katkeruus miehiä kohtaan tuntuu ankealta. Tämä kaikki kuulostaa varmaan melkein joltain komedialta tai karikatyyriltä, mutta tälläisessä kaveriporukassa vietän aikaa. Taidepiireissä meininki usein on tälläistä. Kaikkia ihmisiä kunnioitan, mutta jos arvot eivät kohtaa, jää ystävyyssuhde ehkä aavistuksen pinnalliseksi. Ja huom: en vihaa seksuaalivähemmistöihin kuuluvia, minulla on heitä useampia pitkäaikaisina ystävinä. Sateenkaari-ideologia on se, jota kritisoin. En myöskään vihaa maahanmuuttajia yksilöinä, vaan hallitsemattomaan maahanmuuttoon liittyvät ongelmat (integraation puute, fundamentalistisen islamin leviäminen) huolestuttavat minua. Ja kun en pysty edes ystävällisesti tuomaan esiin näkökantaani, ilman että ihmiset ympärilläni joko loukkaantuvat tai suuttuvat. Olen mielummin hiljaa, kun ystäväni jyräävät mielipiteillään. Toivottavasti tämä ilmoitus ei ollut liian negatiivinen, suhtaudun elämään suurella mielenkiinnolla ja olen kiitollinen kaikesta hyvästä, mitä minulla on. Olen usein innoissani taiteesta ja kulttuurista. Osaan olla hyvin spontaani ihminen. Ihmiset kiinnostavat minua, ja erilaiset elämäntarinat. Koen olevani hyvä kuuntelija, kunhan ystävyyssuhteessa voi olla oma itsensä. Laita viestä, jos koet olevasi samanhenkinen, ja kerro itsestäsi.

    Lue koko ilmoitus
  • Haluaisin tutustua uusiin naisihmisiin. Kaipaan seuraa keskusteluihin kasvokkain tai puhelimella. Olisi hienoa saada seuraa kävelylle, luontoon, kahville, museoon, ravintolaan tai mihin vaan. Olen 57 -vuotias avioliitossa oleva ja päivätyössä käyvä nainen. Minulla on myös koira. Asun Porvoossa ja olisi mukavaa jos asuisit lähistöllä niin tutustuminen olisi helpompaa.

    Lue koko ilmoitus
  • Etsin samanhenkisiä ihmisiä elämääni. Tuntuu, että kaipaan kaveria jonka kanssa tehdä mukavia asioita yhdessä. Asun Oulun keskustan lähettyvillä, joten olisi mukava jos sinäkin asuisit. Muutama kaverini asuu kauempana, joten heidän kanssaan yhteydenpito ja näkeminen tuntuu ajoittain hankalalta. Olisi ihana saada kaveri, joka asuu lähellä ja näkeminen onnistuisi näin lyhyellä varoitusajallakin. Mielenkiinnon kohteeni: - luonnossa liikkuminen, veneily, kalastus, uinti - lautapelit, erilaiset käsityöt, elokuvien katsominen - ruoanlaitto ja leipominen, uusien reseptien kokeilu - keikat ja erilaiset kulttuuritapahtumat Olisi ihana yhdessä käydä esim. Piknikillä, kävelyillä ym.. Olen luonteeltani nopeasti innostuva, iloinen ja positiivinen ihminen. En kaipaa siis elämääni negatiivisia ihmisiä. Aluksi vaikutan ujolta, mutta kun tutustutaan nii juttua varmasti riittää. Asun puolisoni sekä kohta 1 vuotiaan lapseni kanssa. Laita rohkeasti viestiä ja kerro hieman itsestäsi.

    Lue koko ilmoitus
  • Hei Etsiskelisin kavereita koska omat ovat muuttaneet töiden taikka opiskelun perässä muualle, toki eka aloiteltaisiin ihan viestitelyllä sitten kun tunnettaisiin paremmin olisi mahdollista myös tavata livenä. Omiin harrastuksiin kuuluu valokuvaus jota tulee silloin tällöin harrastettua, tässä myös koittanut myös aloitella hieman striimaamista mutta se on vähän jäänyt taka alalle, minulla on myös kissa jonka kanssa tulee usein vietettyä päivää. Videopelejä pelaan PC:llä sekä PS4:lla. Lempi pelejä löytyy mm.; persona 5, Yakuza, FFXIV

    Lue koko ilmoitus
  • Eli mitä olisi hakusessa: -iällä/sukupuolella/sijainnilla ei ole väliä -olisi kiinnostunut puuhastelemaan yhdessä netin kautta tai miksei tosielämässäkin Eli mitä voisimme tehdä netin kautta? -Tekstiroolipelata -pelata jotain online peliä, oli se sitten miniclipin kasipalloa tai steamin kautta kunnollisempaa peliä. -antaa mahdollisesti vertaistukea toisillemme tai jakaa elämänsuruja ja iloja keskenämme. -antaa haasteita toisillemme. Esimerkiksi piirustushaasteet ovat siitä kivoja että molemmat menee mukavuusalueensa ulkopuolelle kun mennään toisen toiveen mukaisesti!. Mikäli olet p-pohjanmaalta niin miksei tosielämäänkin voisi kehitellä jotain.Olen avoimin mielin eli tutustua voi niin kahvitellessa, jossain tapahtumassa tai vaikka lenkkipolulla. Shoppailemaankin saa mukaa jos siitä lähdetään. Olen myös miettinyt tanssikurssilla käymistä joten tässäpä olisi molemmille matalempi kynnys moiseen (sukupuoleen katsomatta) mikäli kiinnostusta aiheeseen olisi! :) Mikäli vähänkään kiinnostaa niin viestiä saa nakata, hämmenetään sitten yhdessä soppa. Yksityisviestillä on hyvä lähestyä ja pikaviestimiä löytyypi :)

    Lue koko ilmoitus
  • Hei, olen 32- vuotias naikkonen savosta joka kaipaa uusia kavereita irl ja etänä! 😎 Kaikenlainen arts & crafts on mun juttu, samoin tietokonepelit. Luonnossa viihdyn paljon ja myös sali, terveys yms on mun juttu! 💪 luen paljon ja oon aika utelias persoona, eli musta saa seuraa ja keskustelua monenlaiseen - olen myös huumorintajuinen ja rento persoona. Laittele vuan viestiä jos kiinnostais tutustua! Myös etä kahvittelu-höpöttelyt kiinnostaa ☕️ Elämässä jo mukana pitkäaikainen kumppani, joten en etsi romantiikkaa ja pääosin about saman ikäisiä naisia.

    Lue koko ilmoitus
  • Moi! Tuntuuko ettei kukaan laita viestiä puhelimeen eikä ole ketään jolle kertoa päivän tapahtumista? Olisi kiva matkustella mutta ei ole matkaseuraa? Etsin kavereita muista yksinäisistä naisista (40-55v.) kävelylenkille, museoihin, juttukaveriksi ja matkakaveriksi kaupunkilomille kotimaassa/ulkomailla. Etsin kaveria josta voisi saada ystävän jota nähdä säännöllisesti. Satunnaista kaveriseuraa en ole etsimässä. Tutustun parhaiten samassa elämäntilanteessa oleviin lapsettomiin joilla ei ole lemmikkieläimiä. Olen 45v. lapseton nainen Tampereelta. Harrastan leffojen ja sarjojen seuraamista. Vietän paljon aikaa yksin ja olen tottunut käymään paikoissa yksin. En omista lemmikkejä. En viihdy meluisissa kahviloissa tai ruuhkaisissa paikoissa. Sanotaan että kaveruus syntyy 50 tunnissa, ystävyys 90 tunnissa ja läheinen ystävyys vaatii 200 tuntia. Kuinka monta tuntia sinulla olisi aikaa tutustumiseen? Laita viestiä vain jos on oikeasti aikaa tutustua. Jos elät ruuhkavuosia tai poltat niin emme löydä yhteyttä.

    Lue koko ilmoitus