Siirry pääsisältöön

Löydä uusia kavereita.

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Selaa kategorioita ja seuratoiveita

Kaveri-ilmoitukset

153 ilmoitusta

  • 27 vuotias nokialainen nainen etsiskelee kavereita ja juttuseuraa. Päivät kuluu lähinnä töiden, videopelien, animen ja muiden juttujen äärellä. Salilla aloitin juuri käymään eli siihenkin alkaa aika kulua ja lenkkeily olisi tarkoitus aloittaa. Olen puhelias ja ystävällinen ihminen, jolla on vähän omanlainen huumorintaju. Osaan olla myös todella rauhallinen ja jutella syvällisiä. Puhun myös mieluummin rennosti kuin kysyen miljoona kysymystä. Pistä viestiä jos kiinnostaa tutustua 😊 Ps : Avopuoliso löytyy eli pysyttehän asiallisena ja jätätte taka-ajatukset pois kokonaan.

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka. Olen 30 vuotias mies Hämeenlinnasta. Käyn työtoiminnassa arkisin ja viikonloput olen yleensä kotona. Olen tosin viime aikoina ollut turhan yksinäinen ja kaipaisin vapaa-ajalle omaa seuraa kotiseudulta. Olisi mukava nimittäin saada toimintaa sosiaalielämääni ja tavata muitakin ihmisiä. Olen rento ja lojaali kaveri enkä yleensä hermostu pikku jutuista. Lisäksi olen aika luotettava ja pyrin pitämään sovituista asioista kiinni jos ne ei ylitä rajojani. Sukupuolella ja iällä ei ole niin väliä, kunhan et ole ala-ikäinen sälli. Parisuhdetta en hae tällä hetkellä, kaveria vaan. Kanssani vietettävä vapaa-aika voisi olla mm. juttelua, tekstailua, hengailua esimerkiksi koti-oloissa, baarissa tai ihan vaikka pihallakin. Alkoholi ei ole pääasia, vaikka olisi kiva viettää jonkun seurana viikonloppua alkoholin ääressä edes joskus. Itse en ole juoppo, mutta silloin tällöin nauttiva. Tupakkaa en polta. Eli jos asut Hämeenlinnassa ja luulet että tulisit kanssani toimeen, niin viestiä vain kehiin. Minulla on Facebook ja Whatsapp, joista kerron lisää viestissä.

    Lue koko ilmoitus
  • Olisitko sinä ystäväni? 😊 Olen 29-vuotias positiivinen nainen Järvenpään ja Porvoon väliltä, kuka hakee uutta naispuolista ystävää. Perheeseeni kuuluu mies sekä hänen tyttönsä, olen siis vahvasti kasvanut bonusäidin rooliin. Olen startupissa töissä, joten työpäivänä venyvät usein pitkiksi. Vapaa-ajallani katson paljon sarjoja ja tykkään tehdä käsilläni asioita mm. palapelit sekä pleikkarilla pelaaminen ovat mieluisia iltapuuhia. Painonhallinta tulee olemaan kattoteema vuoden 2025 aikana, joten olisi kiva käydä välillä esimerkiksi lenkillä yhdessä 😊 En oikein juo (ehkä muutaman kerran vuodessa yhden tai kaksi), joten baariin musta ei saa seuraa. Kirppistelläkään en oikein osaa, mutta aina voin tätä yrittää 😊 meillä ei ole lemmikkejä. Olen aina viihtynyt todella huonosti isoissa seurueissa ja mulla on aina ollut vain muutamia ystäviä. Viimeisten vuosien aikana ne vähäisetkin ystävät ovat kuitenkin kadonneet ja olen tällä hetkellä usein aika yksinäinen. Olisikin ihanaa saada uusi ystävä! Olisi mahtavaa, jos olisit 25-35-vuotias nainen ja sinua kiinnostaisi erilaiset sarjat, lenkillä käyminen ja kosmetiikka. Tykkään hirveästi kokeilla uusia kosmetiikkatuotteita ja näistä olisi ihana keskustella jonkun kanssa. Olisi myös kiva tutustua ihmisiin, kenelle perheen perustaminen olisi ajankohtaista 😊 tykkään kotoilla paljon ja olen myös arvoiltani hieman vanhanaikainen, näin olen ainakin kuullut 🤭🤭 Jos mikään tässä tuntui kolahtavan ja kuullostan siltä, että voisimme olla ystäviä, laita viestiä! 😊😊 Huom. Aviomies minulta löytyy, joten en hae mitään sellaista täältä.

    Lue koko ilmoitus
  • Moi! 23-vuotias yhteiskuntatieteiden ja politiikan tutkimuksen opiskelija täällä. Kaveripiirissä on tapahtunut viime aikoina muutoksia ja siksi ois kivaa löytää lisää kavereita elämään. Sukupuolistereotypioista poiketen oon aina pitänyt eniten sellaisista kaverisuhteista, joissa tärkeimpinä on just se sama aallonpituus ja läsnäolo; aktiviteetit yhdessä tietty plussaa mut tärkeintä juuri se et voi viettää aikaa yhdessä ja puhua syvällisempiäkin juttuja. Lisäksi ois kivaa jos haluais nähdä vaikka vähän useamminkin livenä, etenkin kun oon luonteeltani aika sosiaalinen ja nykymaailmassa jengi on monesti niin kiireistä XD Oon tosiaan aika sosiaalinen, utelias, avarakatseinen ja liberaali nuori tyyppi. Mielenkiinnonkohteita on hyvin monia, mut tällä hetkellä päällimmäisinä ehkä anime ja conit, lauta-, video- ja roolipelit, historia, yhteiskuntatieteet ja filosofia, kielet, ruoanlaitto, kuntosali ja boulderointi. Oon kuitenkin hyvin avoin kokeilee kaikkee uutta hyvässä seurassa. Etsin lähtökohtaisesti ihmisiä joiden kanssa on helppoa ja luonnollista olla ja joiden kanssa voi sekä ihan vaan hengailla ja jutella syvällisesti että tehdä eri asioita ( esim. kaikkee sarjojen kattomisesta ja pelien pelaamisesta yhdessä tapahtumissa käymiseen XD) ja lisäks ois hauskaa jos tykkää itsekin nähdä livenä vähän useammin. Sukupuolella ei mitään väliä (mut kuten sanottu niin en oo ite kovin stereotypinen mies), ikä mieluiten suunnilleen samanikäinen (eli n. 22-30). Saa ottaa ihan rohkeasti vaan yhteyttä, kaikkihan me täällä etitään lisää kavereita joten ei mitään paineita! Ja jos pahimmassa tapauksessa ei funkkaa niin ei hätää, sellasta sattuu ja nekin voi handlata ihan hyvillä mielin :-))

    Lue koko ilmoitus
  • En nyt yritä kirjoittaa mitään luovaa tai kaunista tekstiä itsestäni, mutta laittelen tähän listaa asioista, joilla on tavalla tai toisella iso merkitys elämässäni. Jos tunnistat itsesi useammasta kohdasta ja tekee mieli tutustua, niin laita ihmeessä viestiä. ♥ Katotaan josko siitä tulis jotain. Parisuhdetta en ole vailla, kiitos. # Päihteettömyys # Lapsettomuus omasta halusta # LGBTQ+ # Tekstipohjaiset roolipelit # Piirtäminen # Anime, manga jne # Videopelit # Rescuekoirat # Hevoset (en nykyisellään ratsasta, mutta hoidan ja puuhailen) # XXXL # Neuroepätyypillisyys # Mt-ongelmat # Sosiaalinen ahdistus # OCD Ehkä oot se toinen ++koon hevostelija, jota hoikat heppatytöt katsoo nenänvartta myöten ja haluisit käydä joskus yhdessä tallilla paijaamassa poneja? Sitten kun on siis tutustuttu netissä ja selätetty ahdistus jne. Tai ehkä haluut vaan laittaa mulle ponikuvia ja ottaa multa vastaan ponikuvia ja jutella miten tallilla meni? Tai olet nörtti joka haluu pelata yhdessä videopelejä ilman paineita tai tavotteita, jutella animesta ja lähetellä tyhmiä videoita. Tunnen itseni herkästi ulkopuoliseksi, joten en etsi kaveriporukkaa, vaan kaveria jonka kanssa jutella ja viettää aikaa 1 on 1. Kaverilta toivon suunnilleen samaa ikäluokkaa, jotain yhteisiä mielenkiinnonkohteita ja ettei elämän tärkeät arvot ole ihan vastakkaiset.

    Lue koko ilmoitus
  • Jäin leskeksi enkä tunne ketään koko Etelä-karjalasta. Lähinnä Imatran läheltä kaipaan kaveria, että ei jää kertakahvitteluksi etäisyyden takia. Ihan se paras naispuolinen rinnallakulkija ystäväkaveri kaikkeen elämässä, jonka kanssa mennä ja rientää tai vaan könöttää sadepäivää. On kyllä auto, että liikkumaan päästään. Olen hieman altruistinen, oikeudentuntoinen, elämyshakuinen mielestäni ihan kiva akka, kaipaan virikkeitä enkä osaa vain olla-möllöttää, ellen sitten makaa aurinkoa ottamassa. Myös puutarhassani möyrin kädet mullassa, joten seuraksi pihaan törröttämään höpisten ja vastavuoroisesti minä sinun seuraksi ( vaikka ne varmaan tulee tehtyä, vaikkei ole sitä seurana-törröttäjääkään) . Lapsi on jo aikuinen ja pari lapsenlastakin jo on. Tulen kärsimään yksinäisyydestä ja tarvitsen ystävän. Naispuolisen, empaattisen oman kamun, jonka kanssa liikuntalajeissa etsimään sitä omaa lajia, kokeilemaan uutta, ( tuo kävelyhomma pitää testata, paljonko yhteen putkeen voi edetä, koska polvi kipeytyy ajoittain mm. parin-kolmen km kävelyn jälkeen, mutta siinä voi vaikuttaa tahti ja maapohja ja ilmiö ei oireile aina) ulkoilla ja uida tai retkeillä, mennä leffaan tai kirppiksille ostoksille tai myymänkin vaikka ja sinun ideasi elämänsisällöksi toki kolutaan jos ne ei suoriltaan tyrmää :D...Kahville, tapahtumiin, reissuunkin joskus tulevaisuudessa. Yksinelävän talous määrää myös tahtia. Hiihtämäänkin, mutta infoksi-> Oon siinä huano ja 5- vuotiaatkin varmaan ohittaa minut, mutta uskallan silti ja suksetkin jo hommasin :D Kaikkea ei toki arvitse tehdä jos jo on mielipiteitä tullut erinäisistäkin aiemmista kokeiluista

    Lue koko ilmoitus
  • Hei, nimeni on Mikko Anttila. Olen 20v Mies joka asuu kotkassa kymenlaakson keskussairaalan lähistöllä. Olen toisen vuoden opiskelija XAMK:issa jossa opiskelen peliohjelmointia, mutta minulla riittää kiinnostuksia tietokonetoiminnan ulkopuolellakin. Pääharrastukseni ovat Roolipelit (D&D, Pathfinder, Jne), Askartelu ja Leipominen, mutta pidän myös pyöräilystä, leffa teattereissa käymisestä, sekä monista muista toimista joita ei nyt kirjoittaessa tule mieleen. Persoonan kannalta olen hieman omituinen siitä että tykkään puhua ja pystyn puhumaan vaikka kuinka pitkään mutta olen surkea aloittamaan keskustelua joten pahoittelen jo etuajassa tästä. Olen yleensä realisti, mutta tykkään katsoa enemmän positiiviseen suuntaan, tai ainakin yritän tähdätä tähän. Toivottavasti tämä herätti ainakin hieman mielenkiintoa. Jos näin on, olisin todellakin kiinnostunut tutustumaan sinuun! Voit ottaa minuun yhteyttä täällä, tai discordissa käyttäjälle "itshimagain"

    Lue koko ilmoitus
  • Hei vaan! 30-vuotias mies pirkanmaalta tampereen kupeesta etsii ystäviä, jonka kanssa tehdä, käydä ja kokea kaikennäköstä. Netin kautta sekä livenä. Tahtoisin löytää ihmisiä joiden kanssa voisi esim käydä pakohuoneissa, Pelata DnD:tä tai muita lauta-/videopelejä ja jutella kaikesta tärkeästä turhanpäiväiseen. Olen luonteeltani positiivinen, empaattinen, huumorintajuinen ja rauhallinen . Olen videopelien ja lautapelien ystävä ja pelaan kaikkea ihan laidasta laitaan(OSU:sta pasiannssiin, FFXIV:stä valheimiin) lemppareita MH Wilds ja darktide. Kaiken näköiset yhteistyöpelit on aina ollu suosikkeja. Lautapeleissä lemppareita ollut frost/gloomhvaen ja Arkham horror. Tykkään lukea, etenkin fantasiaa. Tällä hetkellä wheel of timea lukemassa. Olen myös innostunut japanijutuista (ruoka, kulttuuri, kieli anime jne :)) Silloin tällöin rakentelen GUNPLA malleja. Haluaisin myös löytää uusia asioita joista voisi innostua. Pistä viestiä ihmeessä!

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka. Täällä 28-vuotias Kuopiolainen. Olen reilu vuosi sitten muuttanut paikkakunnalle ja olisi kiva löytää uusia kavereita. Tykkään mm. urheilusta, musiikista, luonnossa liikkumisesta, lauta- ja pleikka peleistä ja legojen rakentelusta.

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Oon 17v eläinhoitaja opiskelija. Etsin noin omanikäistäni aktiivista viestittelykaveria, jonka kanssa voisi kirjoittaa esim. sähköposteja tai vaikka snapchat viestejä. Pidän eläimistä, etenkin lehmistä ja kissoista, palapeleistä, lukemisesta, valokuvaamisesta, kirjoittamisesta, maalaamisesta ja musiikin kuuntelusta.

    Lue koko ilmoitus
  • Kuten aika monelle aikuiselle miehelle niin myös minulle on yksinäisyys alkanut käydä turhan tuttavalliseksi. Ikää löytyy 39-vuotta ja kotoa puoliso, lapset ja kasa eläimiä. Parisuhde ei siis ole hakusessa vaan ystävä tai pari jakamaan ajatuksia ja harrastuksia. Aika kuluu paljolti työn ja kodin välillä palloillessa. Vapaa-aika menee arkea pyörittäessä, äänikirjoja kuuntelen kohtalaisen paljon (fantasia/scifi), pelattua tulee myös (pc, lauta, pöytärope). Elokuvat ja sarjat on myös lähellä sydäntä kuten myös valokuvaus ja kirjoittaminen. Ulkoiltua tulee liian vähän ja salillakaan ei ole tullut käytyä hetkeen kahteen, mutta jos näihin löytyy kaveri niin lähden mielelläni ja koiralenkille voin lainata vaikka koiran tai kaksi jos ei omasta takaa löydy! Toisaalta illan viettäminen vaikka discordissa jutellen ja pelaten joko samaa tai eri peliä vois myös olla mukavaa tutustelua alkuun. Laitahan viestiä jos aikuisen yksinäisyys on sinullekin tuttu kaveri niin kokeillaan voidaanko sille tehdä yhdessä jotain. Lähtökohtaisesti olen vähän ujo, mutta aika helposti lämpenevä ja minusta on kiva keskustella vähän syvällisempiä.

    Lue koko ilmoitus
  • Olisi kiva saada ystävä/ystäviä, joiden kanssa voisi viestitellä päivän kuulumisista (sähköpostitse, Instassa, Signalissa), avautua iloista ja suruista ja jakaa hassuja kuvia. Jos asutaan lähekkäin, ehkä voitais kahvitella, katsoa kauhuleffa tai käydä uimassa jossain random paikassa. Toivon, ettei juttusi keskity pelkästään vallitsevaan säähän tai ryyppäämiseen. Asun maalla aviomiehen ja seniorikissan kanssa. Kotikuntani sijaitsee Uudellamaalla, mutta Päijät-Hämeeseen on lyhyt matka ja siellä sijaitseekin lähikauppa ja työpaikka. Luonnollisesti minulla on auto, koska täältä ei muuten pääsisi mihinkään. Virkkaan, maalaan, kirjoitan, teen palapelejä ja yritän näiden välissä saada itseäni liikkumaan ja käymään avannossa ja muuten ihan luonnon vesissä. Uimahalliin kaipaan sovitut treffit, muuten ei tule enää lähdettyä oikeasti uimaan. Sitä kuitenkin rakastan ja kroppani kaipaisi sitä. Ehkä sinusta saisi myös seuraa uimahalliin tai järveen? Musiikkimakuni on hyvin laaja ja miehen kanssa tulee katsottua paljon sarjoja ja jonkun verran leffoja. Itse rakastan kauhuleffoja, kuuntelen äänikirjoja ja true crime juttuja, puolison kanssa kevennän tunnelmaa komediaan. Töissä kuuntelen enimmäkseen lofia, mutta vapaa-ajalla kotona kuuntelen countrya, Metallicaa ja Bilmuria sekä Disneyn biisejä, eli tosiaan, laaja musamaku. Etsin seuraa naisista. Ja kuten moni muukin on jo kirjoittanut; tämä ilmoitus ei vanhene (vain minä).

    Lue koko ilmoitus
  • Kaveriksi kelpaa rohkea tai ujo. Höpöttelen ja osaan olla rennosti seurassa kuin seurassa. Vedän kahta roolipeliryhmää ja jos planeetat sekä kuut sattuu kohdalleen, niin toiseen porukkaan mahtuu kohta pelaaja tai pari lisää. (Kaverit valmistuu.) Ensin pitää kuitenkin tutustua. Roolipeleissä eläydyn täysillä ja välillä se onkin yhtä hulvatonta improteatteria kaikkien osalta. Joka toinen viikko olen kuitenkin lapsen kanssa ja aikaa on rajallisesti. Olen tosiaan 37 vuotias mies. Harjoittelen viestittelemistä ja soittelemista, parhaiten juttua tulee kasvotusten. Kavereita löytyy ikähaarukalla 25-40 ja se on tällä hetkellä aika sopiva väli.

    Lue koko ilmoitus
  • Moi, nyt olisi mahdollisuus tutustua rauhalliseen ja arkea pyöritävään herrasmieheen. Etsin porukkaa jonka kanssa vois jakaa arjen mietteitä ja ideoita. Mielellän joku tai ryhmä jossa keksitään tekmistä kuin lautapeli iltoja tai D&D (en ole itse ikinä pelannut, mutta todella kiinostunut oppia sitä), keilailua, biljardia, dartsia, periaatteessa mikä vaan yhdessäoloa. Arki pyörii puoleksi lasten kaa ja puoleksi enimmäkseen yksin. Viihdyn keittiössä ja jos peliiltoja viettää niin mielellään kokkaan jotain hyvää safkaa kaikille, koska kukaan ei tykää pelata tyhjällä vatsaalla. Äidinkieli ruotsi, mutta pärjään hyvin suomeksi ja englannikisi myös. Vaikka välillä voi tulla hauskoja lipsahduksia, kuin sanon jotain mikä uskon olevani oikein mutta tarkoittaa jotain ihan mutta.

    Lue koko ilmoitus
  • Vielä luonnos Olen alle 50v miehen ”alku” Elämäni pyörii Aasian ympärillä ja tuttavuuksia pitäisi etsiä. Also English. Lempiruokani on CurryRice. Jopa koti on aasialainen kun Riisinkeitin on 110V Panasonic yli 15v takaa. Riisisäkkejä on kotona ja niitä menee. Lempihuonekalu on kotatsu. Etsin kavereita 18-55v ikäluokasta.

    Lue koko ilmoitus
  • Etsin itselleni naispuolista ystävää, joka on kiinnostunut taiteesta, piirtämisestä ja koirista.Olen opintovapaalla 1.1.2026 asti media-alan oppilaitoksesta ja kaipaan seuraa spontaaniin toimintaan esim. luontoretkiiin, markkinoille, kirjastoon, Helsingin keskustaan, mihin vaan. PS. Minulla on poikaystävä, mutta naisilla on erilaiset menot kuin miehillä. ODOTAN VIESTIÄSI INNOLLA! t Petra Vantaa

    Lue koko ilmoitus
  • Moip! Oon tällanen 30+ dude Tampereen läheltä, jolla on kaksi koiraa (best!), oon iltahommissa asiakaspalvelijana ja opiskelen tällä hetkellä visuaalista pelisuunnittelua sekä 3d mallinnusta~ Huumori on top-notch enkä tuppaa stressaamaan asioista liikaa, what happens, happens! Suurin intohimo on ehdottomasti videopelit ja unelmahomma olis niiden tekeminen, siksipä sitä 3d mallinnusta treenailen :) Oon support-main pelissä kuin pelissä ja tällä hetkellä erityisen kovasti hittaa Baldur's Gate 3 (koska D&D!). But that's not all! Tosissaan itsellä on kaksi koiraa ja nautin ehdottoman paljon luonnosta, Lappi 5/5. Kalastus varsinkin on vaan niin best~! Täältä etsiskelen kaveriseuraa, peleihin tai ihan muuten vain. Jotain tiäkkö... Erilaista, mihin on nyt arkiinnuttu. Also yksinäisyys välillä vähän sucks. Rakastan keskustelua ja uusia tuttavuuksia ja oon yleisesti ottaen aaaaaika chilliä seuraa. Helppo avautua, so to speak. Ouh ja mieluiten naispuolisia ihmisiä, jotenkin vaan toimii paremmin mulle... Ikähaarukka en mä tiä, yli 24 tai jotain. Niin että jos kiinnostaa tulla juttelemaan ni siitä vaan! Ja jos löytyy discord niin sitä kautta tavoittaa 24/7 :D

    Lue koko ilmoitus
  • Olen liian vanha (34 vuotias) mies Helsingin alueelta. Olen täällä jo jonkin aikaa asustellut ja etsin uusia kavereita. Olen hieman introvertti ja laiska aloittamaan itsekseni uusia harrastuksia, mutta tykkään osallistua ja lähden herkästi mukaan kaikenlaiseen. Käyn sään salliessa tai aina vaikka se ei varsinaisesti sallisi, kävelyllä paikallisilla kävelypoluilla. Olen myös kiinnostunut lauta-, tietokone- ja pöytäroolipeleistä. Luen dekkareita, fantasiaa ja scifiä. Etsin seuraa, jonka kanssa käydä kävelyllälenkeillä, kodalla paistamassa makkarat, pelata lautapelejä, keskustella lempikirjoista tai suositellusti tutustua uuteen harrastukseen yhdessä. Etenkin ihan vain hengailu kelpaisi, ilman sen suurempaa päämäärää. Kunhan uuden tuttavuuden naamaa näkisi sen verran usein, että se alkaa painumaan mieleen.

    Lue koko ilmoitus
  • Uusien kavereiden kaipuu on ollut läsnä jo pitkän aikaa ja ajattelin kokeilla, jos tätä kautta olisi mahdollisuus löytää uusia tuttavuuksia. Etsin kavereita tai ihan oikeita ystäviäkin, jos oikeasti innostuu tutustumaan ihmiseen ja juttu liikkuu kuin luonnostaan. Itse olen aika usein juttelukaverin tarpeessa, mutta jos juttelusta tulee hyvinkin yksipuolista (eli itse vain lähetän viestiä ja kysymyksiä yms.) oma mielenkiintoni tutustumista kohtaan valitettavasti tuppaa laskemaan. Haluan siis kaverin, joka osaa olla avoin ja pitää myös keskustelua yllä :) Mielenkiinnonkohteita löytyy jonkin verran. Suurin niistä on varmaankin kirjoittaminen. Tykkään kirjoitella omia tarinoita, mutta tykkään myös kirjoitella yhteistä tarinaa kavereiden kanssa, eli roolipelata tekstimuotoisesti. Piirrän myös hieman ja mangan lukeminen sekä animen katselu ovat osa vapaa-aikaani. Kissat on tosi suuri osa omaa elämääni. Alkuun saatan olla vähän ujompi ja varovaisempi keskustelujen alkaessa, mutta lämpenen kyllä nopeasti, jos koen kaverin yhtä avoinmieliseksi sekä samalla aaltopituudella olevaksi :D Tykkään jutella kaikesta maan ja taivaan väliltä, kuulumisten vaihdosta suurimpiin ja kummallisimpiin unelmiin. Lisäksi ei haittaa missä vaiheessa viestiä tulee, oli sitten yö tai päivä, aina saa häiritä ja pyrin mahdollisimman nopeasti vastailemaankin. Kaveriksi hakisin sellaisia nuoria aikuisia, jotta ajatusmaailmat jotenkin kohtaisivat ja juttelu tuntuisi luonnolliselta. Parhaiten mut tavoittaa discordista, sen saa heittämällä viestiä! Sähköposti on toki myös toinen mahdollinen viestikeskusteluiden pohja. Toivottavasti jonkun kanssa kiinnostuksen kohteet ja ajatukset kohtaisivat, jotta pääsisi innolla tutustumaan uudenlaisiin ihmisiin :)

    Lue koko ilmoitus
  • Heihei! 🌸 Oon 18 vee tyttö, joka asuu vielä vanhempien kanssa ja opiskelen ihan kivaa koulua 😎 Rakastan animeja, Pokemoneja ja kaikkea värikästä 💖💜💙 Hiukset mulla on supervärikkäät ja vaatteet myös 😝 tyyli vaihtelee fiiliksen mukaan! Etsin kivan rentoa tyyppii juttuseuraks 😳 välillä vähän yksinäinen… vois olla kiva jakaa kaikenlaisia hömppähetkiä yhdessä, esim. katsoa animea, pelata Pokemonia tai vaan höpöttää kaikkea tyhmää 😆 Jos oot kiltti ja tykkäät kaikesta söpöstä ja värikkäästä, niin hei… voit vaikka laittaa viestiä 💌

    Lue koko ilmoitus