Hei. Etsin vertaistukea mielenterveys asioihin. Etsin myös ystävää. Toivon luottamusta ja rehellisyyttä. Käyn koulua alkaa toinen vuosi. Olen käynyt suuren muutoksen.
Seuratoiveet
Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.
Selaa kategorioita ja seuratoiveita276 ilmoitusta
Hei. Etsin vertaistukea mielenterveys asioihin. Etsin myös ystävää. Toivon luottamusta ja rehellisyyttä. Käyn koulua alkaa toinen vuosi. Olen käynyt suuren muutoksen.
Seuratoiveet
Haaveilen sieluntoverista, jonka kanssa jakaa elämäntarinoita ja tehdä hassuja nettitestejä (mikä muumihahmo olisit?) ja jonka luo voisin tulla vaikka lukemaan kirjaa. Voisimme kuunnella soittolistoja, lukea runoja ja pohtia olemassaoloa. Tai olla hiljaa ja katsella metsää kalliolta. Haaveiletko sinäkin? 🤍 Olen hiljainen rapu, joka rakastaa logiikkapulmia ja ihmissuhteita. Ja astrologiaa! Tulen varmasti kysymään syntymäaikaasi jossain vaiheessa XD Pidän myös palapeleistä, äänikirjoista ja hyvän mielen tarinoista. Kun arvostelen leffoja, annan plussaa queer-hahmoista ja miinusta väkivallasta. Kaikkein mieluiten katson silti ehkä teinisarjoja tai Dan & Phil -videoita. Älkää vaan sanoko että olen jo 30 :’D Minulla on muutamia paheita: syön toisinaan ei-vegaanisia herkkuja ja katson yhä euroviisuja. Olen myös kovin mukavuudenhaluinen ja viihdyn kotona liiankin hyvin :D Minulla on toisinaan epäaktiivisia kausia, mutta haaveilen silti tiiviistä yhteydenpidosta ja mulla olisi aikaa nähdä vaikka joka viikko, jos asut Turun lähistöllä. Toki sydänystävä voi löytyä kauempaakin. Etsin ystäviä ensisijaisesti naisista ja muunsukupuolisista :3 Laita ihmeessä viestiä, jos jokin tässä resonoi! Olisi ihana kuulla sinusta 🥰
Seuratoiveet
Monenlaiseen yhdessä tekemiseen seuraa etsin. Illanviettoon, harrastuksiin, luonnossa liikkumiseen, elokuviin ja keskusteluun. Saa ehdottaa erilaista tekemistä, monet asiat kiinnostavat.
Seuratoiveet
15v jätkä tosiaan mieluiten 011, mutta vuoden ikäerokaan ei haittaa. Etin itelle uusia frendejä, kaikenlaiset ihmiset ovat tervetulleita. Vapaa-ajalla pelaan, kuuntelen musiikkia, käyn salilla, välillä kaverin kanssa tekemässä jotain. Oon aika sosiaalinen ja tykkään heittäytyä hetkeen Toivottavasti joku kiinnostuis lähteen tutustuuu:)
Seuratoiveet
Olen 20v mies olen mukava hauska ja huumorintajuinen
Seuratoiveet
Moikka! Olen 38-vuotias mies ja etsin uusia kavereita, joiden kanssa voisi jakaa yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja tehdä kaikenlaista yhdessä. Vapaa-ajalla viihdyn salilla, pelaan tietokoneella, matkustan, kokeilen uusia ravintoloita ja käyn mielelläni keikoilla, teatterissa sekä erilaisissa näyttelyissä. Tykkään myös pubivisoista ja kaikenlaisesta tekemisestä, jossa saa käyttää päätä. Erityisesti nautin syvällisistä keskusteluista. Psykologia, ihmismieli, historia, teknologia, tiede, yhteiskunta ja elämän isot kysymykset ovat aiheita, joista voisin jutella tuntikausia. On myös täysin ok vaihtaa välillä vakavat aiheet huonoon huumoriin ja rentoon jutusteluun. Luonteeltani olen rauhallinen, avoin, suora ja huumorintajuinen. En juuri käytä alkoholia, joten yhdessäolo ei pyöri baarissa istumisen ympärillä, vaikka pubivisaan lähdenkin mielelläni. Toivoisin, että olisit mielellään yli 25-vuotias. Sukupuolella ei ole minulle merkitystä – tärkeintä on, että juttu luistaa, kemiat kohtaavat ja molemmat haluavat tutustua aidosti. Jos ajattelet, että voitaisiin lähteä joskus kahville, syömään, salille, pubivisaan, keikalle, teatteriin tai vain parantaa maailmaa pitkän keskustelun merkeissä, laita rohkeasti viestiä!
Seuratoiveet
Olen iloinen ja mukava mies Helsingistä ja etsin kavereita :) Jutellaan lisää niin kerron lisää ;)
Seuratoiveet
Hei! Olen 35-vuotias nainen Joensuusta ja etsin Joensuun alueelta tosiystävää, mutta en etsi netin kautta parisuhdetta, kun netissä parisuhde ja nettitreffit eivät ole juttuni, vaan haluan ensin tutustua netissä kaverina (nettikavereiden kesken). Livenä parisuhdetta (elämänkumppanin) haluan miehestä, joka olisi 90-87 luvulla syntynyt eli minua vanhempi 😊. Itselläni minulla on Dysfasia eli puheentuottamis- ja ymmärtämisvaikeus, mutta olen pärjännyt sen kanssa hyvin ja puhun joskus normaalisti 😊. Olen tunnollinen, rehellinen, luotettava, herkkä, ystävällinen, aktiivinen, sosiaallinen, luova, ymmärtäväinen, huumorintajuinen, avoin ja taiteellinen. Harrastan piirtämistä, maalaamista, lukemista, pyöräilyä, kuntosalia+ryhmäliikuntaa, lenkkeilyä, jousiammuntaa ja aikidoa. Tykkään pyöräilystä, kävelystä, ruuanlaitosta, taiteesta, kädentaidoista, elokuvista, keilailusta, rock- ja goottijutuista, kamppailulajeista, fantasia- ja aasialaisista jutuista, reissuista, liikkumisesta, luonnosta, magiasta, tarot-korteista, Hyvinvointi korteista, pelaamisesta, videopeleistä ja animesta. Toivon haluavani sellaista ystävää, joka on luotettava, asiallinen, tuki, turvallinen, rauhallinen, ymmärtäväinen, aktiivinen, rehellinen, ystävällinen, tasainen, huumorintajuinen ja heikompien puolustaja ja jolla on hyvät välit perheensä ja ystävien kanssa. En hyväksy alistamista, kiusaamista, vainoamista, hyväksikäyttämistä, raivoamista, valehtelusta, huijaamista, varastamista, halveksumista, vähättelyä, poissulkemista, riitaa, määräilyä,komentelua, painostamista, ahdistelua, narsisteja, sadisteja, rasisteja esim. Kehitysvammaisia ja erityisihmisiä kohtaan,narkomaaneja, parittajia, parisuhteen-,perheen enkä ystävien rikkojia, uhkailua, satuttamista, omistushaluisia, pettämistä enkä loukkaamista. Jos haluaa olla yhteydessä ja ystävä kanssani, jonka kanssa tutustutaan paremmin sekä netissä että livenä, niin rohkeasti vaan. Ehdin vastata sit kun aikaa vaikka olen kiireinen. 🙂 Olen alussa oikeesti hyvin ujo, mut silloin pitää alussa tutustua paremmin. Jos on Discord, niin löytyy nimellä: jellu.t
Seuratoiveet
Hei! Täällä kirjoittelee 26v nainen. Isoin osa ajastani menee tällä hetkellä töihin, mutta vapaa-ajalla minut löytää muun muuassa metallikeikoilta ja -festareilta, kotoa ja kävelyltä. Tykkään tavata uusia ihmisiä ja jo elämässä olevia kavereita. Yritän myös nyt tehdä kaikkea hieman uutta, joten minut saa suht matalalla kynnyksellä mukaan. Tykkään kanssa syvällisistä keskusteiluista. En ota itseäni hirveän vakavasti, ja tykkään nauraa kun on sellaiselle aihetta. Olen parisuhteessa, joten kaikki romanttiset yms jutut voidan jättää heti kättelyssä pois.
Seuratoiveet
Oon 32-vuotias mies Tampereelta. Hakusessa ois uusia juttukavereita. Iällä ei periaatteessa väliä, mielellään+-10vuotta. Discord: Samppa1993
Seuratoiveet
Moi ☺️ Haussa pääsääntöisesti viestittelykaveri naisista. Luottamusta on kuitenkin helpompi rakentaa sellaisen kanssa, jonka olisi edes kerran nähnyt, joten hyvin satunnainen näkeminen livenä olis kiva 🤗 Tälle ei ole kuitenkaan kiirettä. Tykkään vuorovaikutteisesta viestittelystä, jossa viestien pituus ja lähetystiheys voi vaihdella. Joskus voi olla nopeaa chattailyä, joskus pidempiä viestejä. Ei oo pakko noudattaa vuorotellen-viestittelyä, eli vaikka itse olisin laittanut viimeisimmän viestin, niin saa laittaa seuraavankin viestin. Ei paineita vastata aina heti ja nopeasti, mutta en ehkä halua, että viestien välissä kuluu aina viikkoja. Aiheet voivat olla hassuista meemeistä syvällisempiin pohdintoihin, mitä tänään ruuaksi -ajatuksista päivän iloihin tai suruihin. Olen introvertti ja HSP, joten viihdyn hyvin itsekseni. Ajattelen ja tunnen syvällisesti. Luonto ja eläimet on mulle tärkeä asia ja arvo. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että ruokavalioni on 99 % vegaaninen. Toivon, että ymmärrät tätä ajatusmaailmaa, mutta sun ei tarvi olla vegaani. Saat olla toki! Olen ollut aviomieheni kanssa yli 20 vuotta. Asutaan luonnon keskellä, joten luonto on aina läsnä. Meillä ei ole lapsia. Sun ei tarvi olla lapseton, mutta en osaa sujahtaa lapsiperheen ajatusmaailmaan, joten en osaa siitä kauheasti jutella, tai ainakaan olla hyvänä vertaistukena. Olen uskonnoton ja lähes päihteetön, muutama annos alkoholia saattaa kulua vuoden aikana yhteensä. Tupakkatuotteita en käytä. Kulutan paljon dekkareita ja kahvia, ihmettelen ja ihailen luontoa. Olen työelämässä. Joskus on kiva meikkailla ja laittautua ja käydä yökerhossa tanssimassa. Useimmin kuitenkin oon kävelylenkillä ja pelastan ötököitä autojen tieltä pois pikkuteiden varsilla. Pride on tärkeä olla olemassa, joskaan vielä en ole osallistunut tapahtumiin. Tasa-arvo ylipäätään on tärkeää. Tässä jotain minusta. Tää ei oo kuvaus siitä, millanen sun pitää olla, mutta ehkä tietyt teemat tai arvot tästä tulee esiin: jos olet hyvin voimakkaasti vastakkaisesta päästä, voi olla, että kemiat ei kohtaa. Jos jollakin tapaa tuntuu siltä, niin laita ihmeessä viestiä ❤️ Tällä hetkellä kaverit sellaisia, että pitäisi pystyä usein näkemään, että ystävyys pysyisi yllä. Sen vuoksi toivoisin löytäväni ystävän, jonka kanssa kaveruutta voisi aloitella viestittelemällä, ja mahdollisesti syventää aina ystävyyteen saakka.
Seuratoiveet
etsin 36-40 vuotiasta miestä jonka kanssa voi käydä ulkona syömässä ja kahvilla ja Coca-Colaa juoda en polta tupakkaa ja en juo alkoholia olen 36 vuotta toukokuussa täytän 37 vuotta käyn päivä toiminnoissa ma ti to ja pe päivisin asun asumis palvelu yksikössä toukolassa ke mulla on vapaa päivä ja muro aamu lopetin taikkarissa käymisen joulukuussa vuonna 2024 voidaan vaihtaa numerot sähköpostilla
Seuratoiveet
Juttelu- ja höpötteluseuraa. Harrastuksina piirtäminen, elokuvat ja videopelitkin aina toisinaan
Seuratoiveet
Hei vaan. Haussa olisi uusi ystävä, kenen kanssa pitää yhteyttä päivittäin. Haussa yhteydenpitoa sähköpostin, tai vaikka kikin välityksellä. Haussa lähtökohtaisesti kaveria kirjoitteluun, mutta sopivan tapauksen kohdalle osuessa olisi hauska tutustua muutoinkin. Olen itse n. 40v mies, sinänsä iältäsi tai sukupuolella ei ole väliä, kunhan mielenkiinnon kohteet jotenkin kohtaisi. Itse pidän mm. luonnossa liikkumista, lukemisesta, kalastamisesta ja metsästyksestä. Pokémon go:a ja minecraftia tulee pelailtua, samoin geokätköiltyä. Jos kaipailet juttuseuraa ja ystävää, laittele viestiä.
Seuratoiveet
Moi! Oon 26 v nainen ja asun mun kumppanin ja kahden kissan kanssa Jyväskylässä. Etsin kavereita joiden kanssa voitaisiin tavata livenä jos meillä synkkaa, eli en etsi pelkästään nettikavereita. Opiskelen tällä hetkellä IT-alaa ja käyn myös töissä. Vapaa-ajalla tykkään neulomisesta ja virkkaamisesta, ja myös muista käsitöistä. Tykkään myös lukea ja kattoo kauhuleffoja. Pelaan jonkun verran videopelejä, mun lempparit on Baldur's Gate 3, Oblivion, Skyrim, Fallout NV ja Pokemonit. Musiikissa tykkään eniten metallista ja muusta raskaammasta. Lempibändi on Ghost ja tulee kans kuunneltua varmaan Nirvanaa, Green Dayta ja Rammsteinia aika paljon mutta yleensä en kuuntele yksittäisiä artisteja niin paljon vaan riippuu kappaleesta. Pelaan myös pöytäroolipelejä, näistä DnD:tä ja Call of Cthulhuu tulee eniten pelailtua. Olis ihanaa löytää kaveri jonka kanssa käydä vaikka yksillä, kahvilla, kirppistelemässä ja keikoilla tai festareilla :) Jos kiinnostaa tutustua enemmän niin vastaa tähän ilmoitukseen ja voidaan jutella esim discordissa sit lisää! Ilmoitus ei vanhene
Seuratoiveet
Olen tosi mukava ihminen kunhan tutustuu.. mulla on kissa ja koiruus
Seuratoiveet
Hei! Täällä kirjoittelee 33-vuotias mies, Pirkanmaalta. Etsinnässä olisi ainakin alkuun ihan normaalia viestittelyä, joko sähköpostitse, Whatsapp, Kik, Snapchat, Instagram. Että mikä itsellesi sopii tottakai parhaiten. Naispuolisia olisi mielellään hakusessa ja iällä ei kauheasti ole väliä. Olen omasta mielestäni: ujo, rauhallinen, hiljainen, mukava, huumorintajuinen, ymmärtäväinen, en tuomitse ketään, pyrin aina hyväksymään jokaisen sellaisena kuin on, yritän aina kehua toista. Mielestäni ulkonäön ei pitäisi olla ratkaiseva tekijä ystävän saamisessa. Tykkään mm. Katsoa YouTube videoita/sarjoja ja jonkin verran elokuvia sekä myöskin urheilua. Kalastella, ajaa mönkijällä, kuunnella musiikkia, käydä välillä kaupungissa ja ajelulla, pelaaminen on ollut pitkään sellainen mistä olen tykännyt. Ja ainoastaan pleikkarilla. Olikohan vielä jotain, kysymällä selviää lisää jos jotain unohtui mainita ilmoituksessa ☺️ Joten laittele viestiä tulemaan jos yhtään kiinnostuit! Snapchat: samih2593. Voi lisätä jos haluat siellä viestitellä. Tai kysyä jotain muuta paikkaa missä haluaisi viestitellä. Ystävällisin terveisin: Sami
Seuratoiveet
Hei. Minulla ei ole ystäviä ja haluaisin löytää ystäviä joiden kanssa jutella ja tehdä ihan mitä vaan jännää. Mieluiten naispuolisia mutta ei muutkaan ole ongelma. Tulen toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa.
Seuratoiveet
Nais puolisia kavereita.
Seuratoiveet
Onko pelityylisi melee vai ranged? Fire, grass vai water? Otatko Orderin vai Chaosin puolen? Introvertti kaipaa uusia tuttavuuksia, jotka jakavat samoja kiinnostuksen kohteita! RPG:t ovat lähellä sydäntä ja suosikkipeleinä mm. Guild Wars 2 ja Personat, vaikka pelimaku onkin hyvin laaja ja vaihtelee fiiliksen mukaan. Lisäksi kiinnostuksiin kuuluu D&D ja muut TTRPG:t - kuvailisin itseäni nörttihtäväksi ja analyyttiseksi mysteerien ystäväksi, joka viihtyy erityisesti tv-sarjojen ja aivopähkinöiden parissa. Etsin ensisijaisesti etäkavereita, mutta jos kemiat kohtaavat, en täysin vastusta livenä tapaamista. Vastaan viesteihin joskus viiveellä kiireisestä arjesta johtuen, mutta jos tämä ei haittaa, laita rohkeasti viestiä! Etsin pelkkiä kavereita. Viestit mielellään kaverihaun kautta, sähköpostini syö tuntemattomasta lähteestä tulleita viestejä aamupalaksi.
Seuratoiveet