Siirry pääsisältöön

Löydä uusia kavereita.

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Selaa kategorioita ja seuratoiveita

Kaveri-ilmoitukset

225 ilmoitusta

  • Moi! Olisi kiva löytää seuraa samankaltaisessa elämäntilanteessa (vapaaehtoisesti lapseton, yli kolmekymppinen) olevista ihmisistä. Ympärilläni on useita rakkaita ystäviä, mutta suurimmalla osalla on lapsia. Mukavan lapsiperhehengailun oheen kaipaan spontaaneja tapaamisia rauhassa sekä juttelua elämästä, yhteiskunnasta ja harrastuksista. Yhdessä oleilu voisi olla kävelyjä merenrantareiteillä tai luontopoluilla, kahviloissa tai kuppiloissa istuskelua, piirtämistä, jumppailua ulkokuntosalilla, tai vaikkapa taiteen ihmettelyä ja ihastelua museoissa. Voit myös ehdottaa sinulle mieluista tekemistä! Olen kiinnostunut erilaisista asioista ja oman ajattelun haastamisesta, tykkään oppia uutta ja innostun helposti uusista jutuista. Harrastan liikuntaa, musiikkia ja taidetta. Katson myös aika paljon sarjoja ja elokuvia. Kielet ja kulttuurit ovat suuri mielenkiinnon kohteeni, ja ne jos mitkä opettavat sekä avartavat ajattelua. Olen asunut ulkomailla useaan otteeseen.

    Lue koko ilmoitus
  • Olimme lauantaina 3.9.2022 Tiilikkajärven kansallispuiston 40-vuotisjuhlassa. Patikoimme pienehköllä porukalla Tiilikankierron. Sen päätteeksi tanssit Sammakkotammen opastuspaikalla vanhemman miehen kanssa. Valokuvasin reipasta tanssianne. Ottaisitko yhteyttä Kaverihaussa sähköpostiviestillä, niin lähetän muutaman kuvan tanssistanne. Jos joku olettaa tietävänsä tanssijan, pyydän häntä vihjaamaan tästä ilmoituksesta hänelle. Kiitos! LISÄYS 8.10.2022 Minulle oli lähetetty Kaverihaussa yksityisviesti 6.10.2022 illalla. Valitettavasti viestin lukeminen ei onnistunut, viesti ei auennut. Viestin lähettäjä, ottaisitko yhteyttä Kaverihaussa sähköpostiviestillä. Kiitos!

    Lue koko ilmoitus
  • Etsin kavereita Hyvinkäältä tai lähiseudulta. Olen itse parisuhteessa ollut jo pidemmän aikaa ja teen vuorotyötä laitoshuoltajana. Kaipaisin kaveria vapaa-ajalle jonka kanssa voisi käydä leffassa, ulkona, kävelyillä tai hengailla muuten vaan. Vuorotyö tuo toki haasteita aikatuluihin aina mutta ei ole este. Olisi hyvä jos olisit suurinpiirtein saman ikäinen, sukupuolella ei ole oikeastaan väliä. Olen eläinrakas joten eläimet myös ok, toivottavasti myös sulle :) Itsellä ei ole eläimiä mutta käy pari corgia aina silloin tällöin hoidossa ja kotona ollut lapsesta asti kaikenlaisia eläimiä.

    Lue koko ilmoitus
  • Onko niin ettei ole ihmisiä jotka haluaisivat tutustua transvestiittiin? Olen 60v, kokonaan naiseksi laittautuva, pullukka tv. Olen tyttöillyt jo hyvin pitkään, mutta hyvää ystävää, jonka kanssa jakaa naiselliset ajatukseni en ole löytänyt. Olisitko sinä? Etsin uusia kavereita tai kirjekavereita, aluksi vaikka vaihtaa ajatuksia sähköpostilla ja jakaa arjen juttuja ja ystävystyä. Tulevaisuudessa - jos siltä tuntuu - tavatakin. Olen vankassa parisuhteessa, joten etsin vain ystäviä tai keskusteluseuraa. Ota rohkeasti yhteyttä:)

    Lue koko ilmoitus
  • Tervehdys! Olisi kiva saada uusia kavereita kaikenlaiseen mahdolliseen tekemiseen. Olen itse perheetön ja lapseton joten aikaa riittää. Vanhat kaverit jääneet hieman juuri lasten ja perheen takia ja itsellä toki aikaa aivan eri tavalla. Tykkään käydä museoissa ja kahviloissa ja syömässä. Muutoin harrastan lähinnä kävelyä, lukemista yms. Miksei jos oikein ystävystyy voisi lähteä matkallekin tai reissuun. En etsi parisuhdetta mutta sinänsä sukupuolella tms. ei ole yhtään väliä. Olen aika rauhallinen mutta juttu yleensä luistaa silti ongelmitta ja huumorintajua löytyy, varmaan hieman mustaa ja todennäköisesti huonoakin sellaista. Also wouldn’t mind at all making friends with English speaking ppl.

    Lue koko ilmoitus
  • Etsin uusia kavereita, joiden kanssa voisi viestitellä, tutustua ja nähdä kasvotusten. Lähellä sydäntäni on luonto, lemmikit, marjastus, mökkeily, liikunta, leipominen, lauta- ja korttipelit, sekä kuvataide. Olisi mukava käydä vaikkapa kirpparilla, kahvilla, retkellä luonnossa, leikkipuistossa lasten kanssa jne. Olen kahden leikkisän alle 10v lapsen äiti, arkisin käyn töissä 8-16. Mulle on tärkeää luottamus ja aitous. En tupakoi, enkä käytä alkoholia/päihteitä. Olen aluksi ujo. En etsi miestä tai baari seuraa. Laita rohkeasti viestiä 😊

    Lue koko ilmoitus
  • Olen eloisa, herkästi hymyilevä, urheilullinen ja nuorekas nainen Helsingistä. Kiinnostuksen kohteitani ovat mm. ulkona liikkuminen ja luontoelämykset (patikointi/retkeily), kuntosali, tanssi, kuvataide, teatteri, elokuvat, livekeikat, matkailu. Olen helposti innostuva ja lähden mielelläni kaveriksi kokeilemaan jotain ihan uusiakin asioita. Toivon löytäväni samanlaisista asioista kiinnostuneita naispuolisia ystäviä mukavaan yhteiseen tekemiseen, kivoihin tapahtumiin menokavereiksi ja myös ihan vaan erilaisista teemoista juttelemiseen ja ajatusten vaihtoon. Etsin myös tanssiparia salsa/bachata -kursseille (muutkin tanssit kiinnostavat). Sinä mukava ja urheilullinen, pk-seudulla/lähialueilla asuva mies, jolla on jo jonkinlaista paritanssitaustaa ja kiinnostusta oppia lisää kuvioita – Otahan yhteyttä! Seura on tervetullutta myös muihin tanssitapahtumiin ja lavoille 😊

    Lue koko ilmoitus
  • Moi!💕 Etsin noin. 18-25-vuotiasta naispuolista kaveria mieluiten Tampereen seudulta. En itse varsinaisesti asu Tampereella, mutta siellä tulee vietettyä aikaa yliopiston puolesta aamusta iltaan. Olen luonteeltani yleensä rauhallinen, hieman hiljainenkin ja herkkä, ja liikutun esimerkiks jotai tunnepitosta musiikkia / puhetta kuunnellessa tai tekstiä lukiessa. Tän lisäks kuvailisin itseäni empaattiseksi, rakastavaiseksi ja muita arvostavaksi💗 Rakastan Taylor Swiftin fanittamista ja kuuntelemista ja mulle tää on erittäin sydäntä lämmittävä ja glitteriä elämään tuova asia eli jos satut myös olemaan swiftie, nii ois aivan ihanaa🫶🏻 Kuuntelen myös muuta pop- ja countrymusiikkia sekä vähän sellasta light rock -tyylistä. Popkulttuuri ja fangirlaus on siis ylipäänsä mulle sellanen intohimo, mitä haluaisin jakaa jonkun kanssa. Kaikki estetiikkoihin liittyvä on kans lähellä sydäntä ja ois aika hauskaa vaikka kokeilla ottaa joitai aesthetic instagram kuvia yhdessä. Tykkään kissoista super paljon, mutta en valitettavasti ole ikinä omistanut omaa kissaa, mutta jos omistat kissan nii ois ihana kuulla hänestä🐈 Lisäks tykkään lenkkeillä kauniissa luonnossa sekä katsella elokuvia / sarjoja lämpimään vilttiin käpertyneenä sitten kun on aikaa. Oon myös alkanut käymään yliopiston tanssitunneilla ja ne on ollu tosi hauskoja, vaikka en osaakaan oikeesti tanssia. Harrastan myös luovaa kirjoittamista, jota teen pääosin englanniksi. Olis ihan superii, jos olisit innokas lähteä kokeilemaan erilaisia opiskelijatapahtumia, sillä yksin olen vähän ujo käymään monissa tapahtumissa. Kärsin myös sosiaalisesta ahdistuneisuudesta ja tuntuu, että tää on estänyt mua tutustumasta helpommin uusiin ihmisiin ja löytämään todellisia ystäviä. Mulla on kuitenki niin suuri halu löytää kaveria ja kehittää itseäni, minkä vuoksi koen nää tapaamiset paljon arvokkaampana🥹

    Lue koko ilmoitus
  • Moi! Oon 25 vuotias urheilullinen ja terveellisistä elämäntavoista kiinnostunut nainen. Uusi ihania luottoystäviä ois mahtava löytää. Olis ihana löytää seuraa esim salille, tanssimiseen, kahvitteluun, illan istumiseen, shoppailuun jne. Oon tosi spontaani ja teen ja kokeilen mielelläni melkein mitä vaan ja oon mukana kaikessa. Positiivisia, luotettavia ja rehellisiä ystävyyssuhteita hakusessa. Sellasia puuttuvia siskoja. ❤️ Jos yhtään kiinnostuit niin olis super ihana tutustua. 🦋

    Lue koko ilmoitus
  • Pidän miksiköhän-kysymyksistä, jokseenkin turhan tiedon keräilystä ja kiireettömästä elämästä. Haussa on ystävä, jonka kanssa ihmetellä maailmaa: lukemaamme, kokemaamme, näkemäämme. Meillä ei tarvitse olla tismalleen samat kiinnostuksenkohteet; jutunjuurta löydetään varmasti lokeroiden ulkopuoleltakin :) Suunnilleen tällainen tyyppi täällä kuitenkin on: vietän paljon aikaa ulkona liikunnan, luonnon tarkkailun ja metsän-/puutarhanhoidon parissa. Olen jonkinlainen ikuinen kieltenopiskelija, jolla on tällä hetkellä työn alla saksa, italia ja ruotsi. Lisäksi rentoudun retroillen, eli vaikka kiertelemällä kirpputoreja tai lataamalla levysoittimeen 50–70-luvun musiikkia. Tutustuminen voi olla kätevintä netissä, mutta liikun helposti Tampere–Helsinki-akselilla tai kauemmaskin.

    Lue koko ilmoitus
  • Harakat ovat lempilintujani. En osaa sanoa, johtuuko se niiden älykkyydestä, uteliaisuudesta vai siitä, että niillä vaikuttaa olevan taipumus kerätä kaikkea kiiltävää. Tunnistan asioiden keräilyssä kuitenkin jotain samaa, kuin omassa tavassani kiinnostua asioista. Vapaa-ajalla saatan kirjoittaa runon, opetella jotain uutta käsillä tekemistä tai uppoutua kirjaan. Toisaalta toisena päivänä saatan olla telttailemassa, sienessä tai erämaassa valmistamassa pizzaa tunturissa. Metsissä samoilu, yöuinnit ja luonnon ilmiöiden ihmettely ovat erityisen hyviä tapoja käyttää aikaa, jota ei tarvitse käyttää tehokkaasti. Kaksi koiraani ovat hyviä muistuttamaan siitä, että suunnitelmat voivat joskus olla lähinnä ehdotuksia, eikä haaveiden tarvitse olla puhtaita sukkia suurempia. Pidän myös asioista, joissa saa vähän ajatella: strategialautapeleistä, ristikoista, elektroniikan opinnoista ja oudoista faktoista, joita ei varsinaisesti tarvitse tietää mutta jotka on silti ehdottomasti saatava tietää. Vastapainoksi viihdyn museoissa ja gallerioissa, kokeilen uusia reseptejä ja innostun helposti uusista harrastuksista. Olen Tampereelta Helsinkiin päätynyt ambivertti, joka pitää sekä hyvistä keskusteluista että siitä, ettei aina tarvitse puhua mitään. Jos sinusta tuntuu, että hyvä ystävyys voisi alkaa vaikka lautapelistä, metsäpolusta tai keskustelusta siitä, miksi jokin täysin arkinen asia on oikeastaan aika ihmeellinen, saatamme tulla hyvin toimeen. Kaikki parhaat asiat eivät ehkä tarvitse tarkoitusta vaan riittää, että ne herättävät uteliaisuuden.

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! Olen 47-vuotias hyvän fiiliksen nainen Tampereelta ja etsin uusia ystäviä. Olen se tyyppi, joka innostuu nopeasti baari-illasta, lähtee mielellään kirpparikierrokselle ja sanoo harvoin ei matkalle tai viinilasilliselle hyvässä seurassa. Joskus parasta on vain istua alas kahville ja jutella elämästä – tai lähteä tanssilattialle unohtamaan arki hetkeksi. Olen huumorintajuinen, avoin ja aika spontaani. Kanssani on helppo olla, eikä tarvitse pingottaa. Arvostan aitoja kohtaamisia ja sitä, että voi olla oma itsensä. Rakastan reissaamista, sisustushaaveilua, hyvää ruokaa, muotia ja kuntoilua. Sarjamaraton sohvalla tai kesäilta auringonlaskussa – molemmat kuulostavat hyvältä! Jos kaipaat ystävää, jonka kanssa jakaa vapaa-ajan hauskoja hetkiä, laita viestiä. Iälläsi ei ole merkitystä – tärkeintä on, että synkkaa.

    Lue koko ilmoitus
  • Täällä 38–46-vuotias pariskunta pk-seudulta, joka rakastaa elämää, naurua ja hyviä tyyppejä! Meille sosiaaliset tilanteet ovat kuin happea – mitä enemmän meininkiä, sitä parempi. Tykkäämme tanssia yökerhoissa, kannustaa suosikkijoukkueita pubissa, nauraa vedet silmissä stand up -keikoilla ja fiilistellä drag queen -esityksiä – olemme aika kaikkiruokaisia, kunhan seura on hyvää ja tunnelma kohdillaan. Moni ystävä elää nyt ruuhkavuosien pyörteissä, joten päätimme kokeilla onneamme täällä: löytyisikö muita rentoja, seikkailunhaluisia pariskuntia, jotka kaipaavat välillä irtiottoa ja olisivat valmiita hyppäämään mukaan hauskaan iltaan Helsingissä? Jos teilläkin tekee mieli jutella, nauraa ja löytää uusia tuttavuuksia, laittakaa viestiä :)

    Lue koko ilmoitus
  • Kesällä on tylsää ja ois kiva saada kavereita ku ei oo hirveesti. Voidaan jutella ja ehkä hengataki mut oon vähän ujo. Tykkään pelaa robloxii ja tykkään mirellasta ja kuumaasta, eläimistä, sarjoista ja luen tosi paljo. oon 13 mut jos oot tyttö tai poika tai minkä ikänen vaan ni voi tulla juttelee.

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Arkielämä on kiireistä, ja olisi hauska tasapainottaa elämää kävely/juoksulenkillä, hyvän oluen maistelulla tai käymällä lautapelimiitissä. Mielelläni kokeilen uusia videopelejä, ja voidaan vaikka Discordissa miitata, mut ensisijaisesti lähikaveri etsinnässä 🌞 Hybridikaveruus ois ihan ookoo kans 😊 Kuljeskelen Tampereen ja Espoon seutuvilla silloin tällöin, lähdetään pelikahvilaan, padelia pelaamaan tai sushille vaikkapa 💚

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Olen avarakatseinen, erilaisuutta arvostava työssäkäyvä perheellinen nainen. Monenlaisessa tyrskyssä ja myrskyssä uinut, kuitenkin elämään iloisesti ja innostuneesti suhtautuva 😊 Olen muualta muuttanut ja asunut Reisjärvellä muutaman vuoden. Minulla on mies, täysi-ikäinen kotoa pois muuttanut lapsi sekä koira. Kaipaankin ystävän seuraa juuri vapaa-ajan viettoon erityisesti keväällä, kesällä ja syksyllä, kun miehen töissä on kiireinen sesonki menossa. Seura maltilliselle lenkille, uimahalliin, tanssimaan, keikalle, tapahtumiin, taidenäyttelyihin yms. olisi mukava lisä arkeen. Pidän kauniista asioista, tuunatuista autoista ja kirjallisuudesta (perinteinen ja äänikirja), veden äärellä rauhoittumisesta ja saunomisesta. Jos olet lähiseudulta ja sinulta löytyy aikaa välillä arkisinkin, niin otahan yhteyttä ja vaihdetaan ajatuksia 🤗

    Lue koko ilmoitus
  • Moi! Asun Tampereella, perheeseen kuuluu mies ja koira. Tykkään vapaa-ajallani käydä mm. kirpputoreilla, kahviloissa ja kuntosalilla. Harrastan myös tanssia. Rakastan eläimiä ja vauvoja <3 Tykkään myös matkustella ja elää elämää täysillä. Olen tällä hetkellä työtön, mutta teen vähän keikkatöitä. Ystävässä arvostan mm. rentoutta ja rehellisyyttä. Olen itsekin toisinaan jopa vähän liian rehellinen, ja toivon, ettet ota elämää liian vakavasti. Etsin sellaista ystävää, jonka kanssa voi jutella syvällisiä ja käydä esimerkiksi kahvilla/shoppailemassa/kirppistelemässä. Minun kanssani voi jutella kaikesta eikä erilaiset arvo/näkemyserotkaan haittaa, kunhan pystyt keskustelemaan niistä asiallisesti. Haen naispuoleista ystävää. Laita viestiä jos tuntuu, että meillä vois kemiat kohdata :)

    Lue koko ilmoitus
  • Moro! 36 vuotias nainen etsii uusia kavereita Hämeelinnasta. Käyn tanssiharjoituksissa mutta huomaan että pitäisi liikkua vähän enemmän. Kävelylenkit voisi olla kiva lisä kuntoiluun ja siksi etsinnässä lenkkiseuraa Hämeenlinnaan. Luonteeltani olen rauhallinen, enkä kovin puhelias. Tykkään tehdä käsitöitä, lukea kirjoja ja pidän kissoista.

    Lue koko ilmoitus