Moii!! Olisi kiva kokeilla jotain uutta ja kuulla sinun mielenkiinnon kohteista! ^^
Seuratoiveet
Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.
Selaa kategorioita ja seuratoiveita261 ilmoitusta
Moii!! Olisi kiva kokeilla jotain uutta ja kuulla sinun mielenkiinnon kohteista! ^^
Seuratoiveet
Olen hiljattain Pirkanmaalle muuttanut oman haaveeni perässä elää luonnonläheisempää elämää. Minulle luontoyhteys, perinteet, sekä erilaiset rituaalit tuo hirveästi lohtua, voimaa sekä pyhyyttä tähän yhä maallistuvaan elämään. Itselleni on tärkeää pyrkiä vastavuoroisuuteen ja kokea elävä yhteys siihen maahan ja paikkaan, josta juuremme juontuvat ja jonka piirissä elonkehämme kulkee. Näihin arvoihin liittyen nautin paljon metsässä liikkumisesta, luonnon antimien ja yrttien keräämisestä, luonnon vesissä uimisesta ja nuotion äärellä hurmioitumisesta. Minua kiinnostaisi oppia paljon lisää omavaraisuudesta, oman ruoan kasvattamisesta, villipuutarhan hoidosta ja perinteisistä käsitöistä. Minulle on myös tärkeää pystyä jollakin tavoin luomaan ja toteuttamaan itseäni asioissa, joista pidän. Tätä ammennan mm. valokuvauksen, tanssin ja musiikin keinoin. Pidän myös suomalaisesta vanhasta runoudesta ja kansanperinteistä. Harjoittelen kanteleen soittamista, mistä päästäänkin musiikkimakuuni joka menee kansantanhuista aina raskaaseen metalliinkin saakka. Myös Tolkienin kirjallisuus ja todellisuutta pakeneminen esim. hyvien elokuvien tai pelien parissa on välillä enemmän kuin paikallaan. Löytyisikö täältä samanhenkisiä ihmisiä jakamaan ajatuksia, syviä keskusteluja tai hetkiä luonnossa?
Seuratoiveet
27v nuori nainen Vantaalta, etsii uusia kavereita...
Seuratoiveet
Olen 45 vuotias mies. Etsin kavereita ja toivottavasti tosiystäviä suunnilleen +- 20 v. naisista ja miehistä. Toivottavasti pidät kirjallisuudesta tai muusta kulttuurista. Kirjallisuus on intohimoni ja olen monipuolisesti kiinnostunut muusta kulttuurista. Olen introvertti ja lämpenen uusille ihmisille ajan kanssa. Ethän tupakoi. Huumorintajuni on musta, mutta en pidä ilkeästä huumorista. Etsin myös kaverinaista tangotanssipariksi lavoille ja sisätansseihin. Ilmoitukseni on pysyvästi voimassa. Luen enimmäkseen tietokirjoja, mutta myös klassikkoromaaneja ja jonkun verran fantasiaa. Muut kulttuuriharrastukseni ovat teatteri, museot, taidemuseot ja taidenäyttelyt. Satunnaisesti käyn tanssimassa tangoa. Kävelen ja pyöräilen lämpiminä vuodenaikoina. Pidän eläimistä luonnossa. Minut saa houkuteltua melko varmasti erilaisiin kulttuuritapahtumiin, paitsi nykytaidenäyttelyyn. En sovellu bileseuraksi. Pidän leffa-/sarjailloista ja keskusteluista erilaisista näkökulmista. Näkisin mielelläni lyhyen kirjoittelun jälkeen esim. kahvilassa, kävelyllä, taidemuseossa tms. Kirjoittamalla saa helposti väärän kuvan toisesta ihmisestä.
Seuratoiveet
Olen 38 v.nainen.Asun hämeenkyrössä,mutta auto löytyy ja julkisilla pääsee myös tarvittaessa.Olisi kiva saada ystäviä,joille voisi viestitellä ja käydä kahvilla ym..Tykkään käydä live keikoilla.Metalli musiikki on lähellä sydäntä ja ysäri.Muukin musiikki käy.Tykkään käydä tanssimassa aina välillä baareissa ym..Olisi ihanaa saada ystävä,joka uskaltaisi heittäytyä ja lähtisi festareille tai keikalle mun kanssa.
Seuratoiveet
Olen 59 vuotias suomalainen mies. Etsin naista ystäväksi. Olen huumorintajuinen, luotettava ja rehellinen. Tykkään käydä kävelemässä, ja joskus myös pyöräilemässä. Muuten tulee sitten katsottua sarjoja telkkarista ja luen myös paljon kirjoja.
Seuratoiveet
Etsin ystäviä kenen kanssa viettää aikaa esim. lähteä mökkeilemään, uimaan, laavulle, kahvittelua jne. Minulla ei ole lapsia. Olen yrittäjä. Asun itse Kellokoskella miehen kanssa ja minulla on kaksi pientä koiraa. Toiveissa rentoa ja aitoja kohtaamisia. Kivaa tekemistä yhdessä.
Seuratoiveet
Täällä kirjottelee Oulussa yksin asuva, hieman ujo ja introvertti 46 vuotias mies. Toivon sinun olevan samassa elämäntilanteessa . Kaipailisin sähköpostia miksei oikeitakin kirjeitä naiselta, jonka kanssa voisi rauhassa tutustua ja luoda pitkäaikaista ystävyyttä. Tarvitsen yleensä aikaa avautuakseni vieraalle ja saada luottamusta kertoakseni avoimesti ja vapaasti. Vastausten väli voisi olla 2-3 kertaa kuukaudessa. Sä voisit olla iältään 25-35 vuotias.
Seuratoiveet
Mä olen kasvanut vanhoista kavereista erilleen ja nyt on aika päivittää lähipiiriä. Ja muutakin elämää. Luonteeltani olen energinen, sanavalmis, hölmö, ajoittain turhamainen, sarkastinen, positiivinen, impulsiivinen hyvässä ja pahassa, nauran elämän tyhmille hetkille. Duunikaverit sanoo että olen aina iloinen, tehokas ja asiallinen. Kukaan ei voi tätä todistaa, joten suhtauduthan skeptisesti. Toivoisin samanhenkisiä tyyppejä elämään. Arvostan ihmisissä määrätietoisuutta, ymmärrystä kaikenlaisia ihmisiä kohtaan, tervettä itsekkyyttä ja surkeaa huumoria. Mun elämääni kuuluu päivätyö, jonne tuntuu katoavan suurin osa ajatuksista. Siksi kaipaankin vapaa-ajalle enemmän meininkiä. Harrastan erilaisia käsitöitä, leipomista ja satunnaista ulkoilua. Kiinnostaishan suakin liikkua enemmän ja lähtee boulderoimaan, lenkkeilemään ja nostaa rautaa. Olen valmis kokeilemaan sulle mieluisia harrastuksia, vaikken mitään osaisikaan. Kavereiden kanssa haluisin nähdä säännöllisesti. Istutaan jomman kumman sohvalla, mennään kaupungille, urheillaan ja tehdään reissuja sinne tänne. Laita mulle viestiä niin nähdään jossain ja tehdään jotain! Discord: tantt3
Seuratoiveet
Täällä 37-v. järvenpääläinen löytäisi mieluusti uusia ihmisiä elämään. Käyn töissä Espoossa joten sielläkin päin tulee usein liikuttua. Erityisesti, jos tykkäät kiipeillä ja kaipaat kiipeilykaveria boulderointiin tai seinäkiipeilyyn, saa heittää viestillä :) Kiipeilyn lisäksi tykkään kulkea luonnossa, kokeilen mielelläni uusia lajeja, käyn museoissa, taidenäyttelyissä, kahviloissa ja ravintoloissa ja vaikkapa kuntosalilla tai pelaamassa sulkapalloa. Myös erilaiset nörttijutut kiinnostaa. Tykkään keskustella laajasti erilaisista asioista. Olen empaattinen, mukava ja kiltti ja rauhallinen tyyppi, joka tykkää välillä pitää hauskaakin. Nakkaa viestiä ja lähdetään vaikka kahville tai kirppikselle :)
Seuratoiveet
Hei! Mukava olisi löytää ystäviä,joita nähdä ja jotka haluaa pitää yhteyttä..laita viestiä! Ei haittaa,vaikka olisit minua paljon nuorempi,kunhan jutut kohtaa.🙂 Asun miehen ja 5 Ragdoll kissan kera Lumijoella. Työt on arkisin Oulussa,niin tulee Oulussa paljon liikuttua. Olen eläinrakas. Tykkään myös koirista,niitä ollut aiemmin. Olen huumorintajuinen, luotettava ja hyvä kuuntelija. Musiikki lähellä sydäntä,kuuntelen paljon musaa ja mielellään käyn live keikoillakin ja kaipailen kavereita keikoille ja eri menoihin. Ysäri,pop,dance,disco/menomusa,rock uppoaa ja kelpaa myös metallimusiikki. Tykkään tanssiakin ja käydä iltamenoissa, jos kaveria löytyy. Bändien keikoillekin kaipaisi kaveria sekä myös kaveria raskaamman musan keikoille. Kahvittelemassa,leffassa,stand up keikoilla,shoppailemassa tms. voi käydä,mitä nyt keksitään arjen vastapainoksi. ☺️👍 Minut on helppo houkutella eri menoihin.😊😄 Leffoja ja sarjoja tulee katseltua laidasta laitaan. Ilmoitus ei vanhene!! Ota yhteyttä 🙂👍
Seuratoiveet
Olen 50 v naimisissa oleva nainen ja etsin ystäviä. Meillä on kolme lasta joista yksi vielä asuu kotona. Elämä on työssäkäyntiä ja kotielämää. Etsin itselleni samassa tilanteessa olevaa immeistä joka kokee että elämä on hyvää mutta ystävä olisi plussaa. Olisi joku jonka kanssa jakaa asioita ja nauraa ja käydä silloin tällöin leffassa, baarissa, joogassa tmv. Olen kovaääninen ja huumorintajuinen optimisti joka ei pelkää juuri mitään ja rakastaa elämää täysillä. Hieman hullu, ei liikaa. Elämässä pitää olla rutiineja mutta myös jotain jonka vuoksi elää. Kuten henkiystävä. Jos resonoi, kirjoita.
Seuratoiveet
Moi! Olisi kiva löytää seuraa samankaltaisessa elämäntilanteessa (vapaaehtoisesti lapseton, yli kolmekymppinen) olevista ihmisistä. Ympärilläni on useita rakkaita ystäviä, mutta suurimmalla osalla on lapsia. Mukavan lapsiperhehengailun oheen kaipaan spontaaneja tapaamisia rauhassa sekä juttelua elämästä, yhteiskunnasta ja harrastuksista. Yhdessä oleilu voisi olla kävelyjä merenrantareiteillä tai luontopoluilla, kahviloissa tai kuppiloissa istuskelua, piirtämistä, jumppailua ulkokuntosalilla, tai vaikkapa taiteen ihmettelyä ja ihastelua museoissa. Voit myös ehdottaa sinulle mieluista tekemistä! Olen kiinnostunut erilaisista asioista ja oman ajattelun haastamisesta, tykkään oppia uutta ja innostun helposti uusista jutuista. Harrastan liikuntaa, musiikkia ja taidetta. Katson myös aika paljon sarjoja ja elokuvia. Kielet ja kulttuurit ovat suuri mielenkiinnon kohteeni, ja ne jos mitkä opettavat sekä avartavat ajattelua. Olen asunut ulkomailla useaan otteeseen.
Seuratoiveet
Pitkä avioliitto tuli päätökseen ja olisi kiva löytää muita eronneita vertaistueksi ja käymään jossain ihmisten ilmoilla.
Seuratoiveet
Heippa! Oon 22-vuotias nainen, about vuosi sitten miehen perässä Espooseen muuttanut Kuopiosta. Uusia kavereita ei näiltä seuduilta oikein ole siunaantunut ja yksinäisyys kyllä välillä iskee päälle, joten olis mukava tutustua johonkuhun samanhenkiseen. Lähellä sydäntä mm. raskaampi musiikki, leipominen, kauhuelokuvat ja pelaaminen. Vaikka mulla onkin vähän synkempi ja ronski huumorintaju, niin olen silti ihan totta tosi ystävällinen ja kiltti ihminen ketään ei jätetä-periaatteella. c: Luonteeltani oon aika introvertti, mutta jos persoonat mätsää niin mielelläni jauhan kolmatta tuntia paskaa oluen ääressä tai muuten vaan vietän aikaa. Sun sukupuolellasi ei oo väliä, tärkeintä on että etsit nimenomaan sitä ystävyyssuhdetta etkä mitään friends with benefits-looraa. Oma vakipippeli löytyy jo, enkä toiseen vaihda. 🖤 Pistä säpöä jos kiinnostaa edes vähän vaihtaa kuulumisia!
Seuratoiveet
Moiii! Oon 21v nainen ja muutin just muutama päivä sitten Kokkolaan, kun pääsin opiskelemaan ammattikorkeeseen! Tää on mulle ihan vieras kaupunki enkä tunne täältä ketään. Olis kiva saada uusia tuttuja/kavereita, jotka osais näyttää täältä paikkoja ja muuten vaa hengailla!🫶🏼 Tykkään kaikista extempore jutuista ja oon tosi sosiaalinen, mun kans harvemmin tulee hiljasta hetkeä😆 Laita viestii, mennää vaikka kahville, drinksuille tai kävelylle!
Seuratoiveet
Oon 20v Tampereelta opiskelen ja samalla käyn töissä. Oon luonteeltani rauhallinen ja höpsö. Etin uusia kavereita tekemään erilaisia asioita esim. Käymään kahvilla tai baarissa kaikki muukin tekeminen käy. Oon huono kirjottaan ajatuksia tähän, joten tuu laittaan viestiä niin tutustutaan ja nähään🥰
Seuratoiveet
Moikka. Etsin täältä 18-20 Vuotiasta Poika kavereita itselleni Ylöjärveltä ja Pirkanmaalta. Minä olen itse 19-Vuotias mies. Kaipaan peliseuraa, Hengailukaveria, Kahvi kaveria eli kaikkea kaipaan ja voidaan myös pelata jossain Frisbeegolfia, mutta me voimme mennä jääkiekkoa katsomaan. Itse olen ujo mies ja en itse uskalla aloittaa keskustelua .Voidaan keskustella mistä vaan. Voidaan mennään jonnekkin kahveille tutustumaan kunnolla. Kaveri seuraa kaipaan kovasti, jossa voin hengailla kavereitten kanssa kunnolla. Tuu rohkeesti tutustumaan minuun. Laita viestiä sähköpostilla.
Seuratoiveet
Sekoiluseuraa tylsiin hetkiin
Seuratoiveet
Heips, täällä kirjoittelee parinkympin ylittänyt työmyyrä. Etsiskelen seuraa, sillä muutin hiljattain ouluun ja uusia kavereita ei oo vielä muodostunut. Elämässä en oikeastaan tee muuta kun nukun, käyn töissä ja lenkeillä, oliski mukava saaha siihen vaihtelua. Kirpparit, ravintolat, kahvilat ja yöelämä on lähellä sydäntä. Pistä viästiä, jos haluat tutustua enemmän.
Seuratoiveet