Siirry pääsisältöön

Löydä uusia kavereita.

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Selaa kategorioita ja seuratoiveita

Kaveri-ilmoitukset

233 ilmoitusta

  • Hei, sinä lukemista harrastava nainen! 📖 Kaipaatko ystäviä, joiden kanssa keskustella lukemistasi kirjoista, ihanimmista/vihatuimmista hahmoista ja säväyttävimmistä juonenkäänteistä? Olen jo jonkin aikaa etsinyt n. 20-35-vuotiaille naisille suunnattua kirjakerhoa pk-seudulla siinä onnistumatta, joten päätin kokeilla löytyisikö täältä kiinnostuneita sellaisen perustamiseen 🥰 Tässä kirjakerhossa ideana on valita yhdessä kuukauden teema, jonka jälkeen kaikki lukevat siihen sopivan ja itselleen mieleisen kirjan. Tapaamme kerran kuussa esimerkiksi drinkeillä tai kahvilassa pääkaupunkiseudulla. Tapaamisella kaikki esittelevät lukemansa kirjan ja keskustelemme yhdessä teosten herättämistä ajatuksista ja tunteista. Teemat voivat olla esim. kirjallisuuden lajeja (jännitys, kauhu, scifi, fantasia), kirjan aiheita (aikamatkustus, dystopia, historiallinen tapahtuma, taikuus), kirjan ominaisuuksia (kirjailijan ensiteos, novellikokoelma, suomalainen kirjailija, kirjan nimessä on eläin) tai tunteisiin perustuvia (kirja joka tekee iloiseksi, lapsuuden/nuoruuden suosikki, cozy kirja, kirja jota ei voi lukea itkemättä). Kirjallisuudesta keskustelun lisäksi kirjakerhon tavoitteena on luoda uusia ihmissuhteita yhteisen harrastuksen kautta ja pitää hauskaa! ☺️🍷☕📚 Vaatimukset jäsenille: - Olet n. 20-35-vuotias. - Pystyt osallistumaan tapaamisiin pk-seudulla kerran kuussa. - Osallistut yhteiseen keskusteluun ja olet kiinnostunut kuulemaan toisten ajatuksia. Kirjakerhossa kaikkien ajatukset ja näkökulmat ovat tärkeitä. Keneltäkään ei odoteta tai vaadita syväluotaavaa analyysia, mutta samalla myös syvällinen pohdinta on tervetullutta. Kirjakerhossa ei hyväksytä häirintää tai syrjintää, vaan kaikkia arvostetaan yhdenvertaisina ja kohdellaan ystävällisesti! Hieman itsestäni: Lukeminen on minulle rakas harrastus ja suosikkigenreihini lukeutuvat jännitys, kauhu, scifi, fiktio ja fantasia. Teemoina erityisesti dystopiat, synkät ihmiskohtalot, murhamysteerit, yhteiskunnalliset teemat ja yliluonnolliset/fantasiaelementit ovat lähellä sydäntäni. Niin sanottua raskaampaa proosaa tai tietokirjallisuutta en juuri lue, mutta olen avoin uudelle ja kuulisin erittäin mielelläni ajatuksia myös sellaisista kirjoista, joita en välttämättä itse valitsisi! ☺️ Jos sinua kiinnostaisi liittyä kirjakerhoon, kirjoittaisitko hieman itsestäsi ja miksi haluaisit liittyä sekä yhteystietosi. Mikäli kiinnostuneita tulee riittävästi, perustan meille yhteisen whatsapp/snapchat/discord -ryhmän, jossa voimme sopia tarkemmin jatkosta! ❤️

    Lue koko ilmoitus
  • Oon 23v nainen helsingistä ja ois kiva löytää uusia kavereita! 😗 Tykkään pelaa ps5 ja koneella, käydä elokuvissa, viihteellä, tapahtumissa, shoppaileen jne. Voidaan tehdä mitä vaan tulee mieleen tai sit pelkästään hengailla ja olla! Etsin pääasiassa naisia, mut kyl miehetkin käy jos tullaan juttuun. Pelaan pubg, cod, simssiä, cyberpunk, bg3 jne mut ei oo välii vaikka sä et pelais mitään. Laita viestiä jos haluut tutustuu!

    Lue koko ilmoitus
  • Mooi, oon 09 (eli tänävuonna 17 täyttävä) muunsukupuolinen ihminen, muutin just omilleni Hämeenlinnaa amista varte nii ois kiva jos jostai täältäpäi löytys kavereita :) Voin myös tutustuu netissä ja esim Tampereella käyn aika usein eli voitas kyllä tavata livenä vaikka vähän kauempana asuiskin Jotain 15-18 ikästä toivoisin

    Lue koko ilmoitus
  • Olen hiljattain Pirkanmaalle muuttanut oman haaveeni perässä elää luonnonläheisempää elämää. Minulle luontoyhteys, perinteet, sekä erilaiset rituaalit tuo hirveästi lohtua, voimaa sekä pyhyyttä tähän yhä maallistuvaan elämään. Itselleni on tärkeää pyrkiä vastavuoroisuuteen ja kokea elävä yhteys siihen maahan ja paikkaan, josta juuremme juontuvat ja jonka piirissä elonkehämme kulkee. Näihin arvoihin liittyen nautin paljon metsässä liikkumisesta, luonnon antimien ja yrttien keräämisestä, luonnon vesissä uimisesta ja nuotion äärellä hurmioitumisesta. Minua kiinnostaisi oppia paljon lisää omavaraisuudesta, oman ruoan kasvattamisesta, villipuutarhan hoidosta ja perinteisistä käsitöistä. Minulle on myös tärkeää pystyä jollakin tavoin luomaan ja toteuttamaan itseäni asioissa, joista pidän. Tätä ammennan mm. valokuvauksen, tanssin ja musiikin keinoin. Pidän myös suomalaisesta vanhasta runoudesta ja kansanperinteistä. Harjoittelen kanteleen soittamista, mistä päästäänkin musiikkimakuuni joka menee kansantanhuista aina raskaaseen metalliinkin saakka. Myös Tolkienin kirjallisuus ja todellisuutta pakeneminen esim. hyvien elokuvien tai pelien parissa on välillä enemmän kuin paikallaan. Löytyisikö täältä samanhenkisiä ihmisiä jakamaan ajatuksia, syviä keskusteluja tai hetkiä luonnossa?

    Lue koko ilmoitus
  • Arjessa ei kummempaa - käyn töissä (epäsäännöllinen 3-vuorotyö) ja huolehdin eristyislapsestani, joka asuu minun luona vuoroviikkoin. Tylsää rataa värittävät lukeminen, matkustaminen (vaikka ei kovin usein), elokuvat ja musiikki, kirppistely, taide ja runous (niissä olen enemmän kuluttaja kuin tuottaja😁). Tykkään kielten opiskelusta, tällä hetkellä ruotsi ja portugali työn alla. Joten ainakin ruotsiksi keskustelu kiinnostaa kyllä myös. En ole kovin liikunnallinen, mutta pitkät kävelylenkit ja uintireissut ovat minun juttu. Olis kivaa löytää ihmisiä (iältään 35-50) joiden kans voisi jutella esim. kirjoista, leffoista tai musiikista, saada luku-, katselu-, ym. vinkit, jakaa ajatuksia tai kertoa vitsit. Välimatkan salliessa myös tavata ja kahvitella. Ja jos löytyy sama aaltopituus ja sopivat puitteet, niin suunnitella vaikka matka jonnekin tai muuta tekemistä. En viihdy yöelämässä, en tupakoi, eikä alkoholi maistu ollenkaan. Olen (hyvällä tavalla😄) introvertti ja netissä muutenkin varovainen, joten pidän enemmän rauhallisesta ja kiireettömästä tutustumisesta ilman mitään paineita, kuin ikuisesta ystävyydestä ja koko elämästä avautumisesta heti ensimmäisessä viestissä.

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 45 vuotias mies. Etsin kavereita ja toivottavasti tosiystäviä suunnilleen +- 20 v. naisista ja miehistä. Toivottavasti pidät kirjallisuudesta tai muusta kulttuurista. Kirjallisuus on intohimoni ja olen monipuolisesti kiinnostunut muusta kulttuurista. Olen introvertti ja lämpenen uusille ihmisille ajan kanssa. Ethän tupakoi. Huumorintajuni on musta, mutta en pidä ilkeästä huumorista. Etsin myös kaverinaista tangotanssipariksi lavoille ja sisätansseihin. Ilmoitukseni on pysyvästi voimassa. Luen enimmäkseen tietokirjoja, mutta myös klassikkoromaaneja ja jonkun verran fantasiaa. Muut kulttuuriharrastukseni ovat teatteri, museot, taidemuseot ja taidenäyttelyt. Satunnaisesti käyn tanssimassa tangoa. Kävelen ja pyöräilen lämpiminä vuodenaikoina. Pidän eläimistä luonnossa. Minut saa houkuteltua melko varmasti erilaisiin kulttuuritapahtumiin, paitsi nykytaidenäyttelyyn. En sovellu bileseuraksi. Pidän leffa-/sarjailloista ja keskusteluista erilaisista näkökulmista. Näkisin mielelläni lyhyen kirjoittelun jälkeen esim. kahvilassa, kävelyllä, taidemuseossa tms. Kirjoittamalla saa helposti väärän kuvan toisesta ihmisestä.

    Lue koko ilmoitus
  • Moi!! Oon 18v (kohta 19) tyttö oulusta ja kaipailisin kavereita🫶 Tykkään maalata, piirtää, lukea kirjoja, katsoa elokuvia, käydä kävelyillä, kahviloissa, kirppiksillä ja paljon muuta johon ois kiva saada seuraa! Oon tosi avoin ja puhun aika paljon kun oon hyvässä seurassa jossa on mukava olla. Ikähaarukka on noin 17-21v😁 Laita ihmeessä viestiä niin tutustutaan💕

    Lue koko ilmoitus
  • Löytyisikö minulle Tampere-Jyväskylä -väliltä samanhenkistä ja suunnilleen samaan ikäluokkaan kuuluvaa ystävää? Tykkään käydä teatterissa, stand-up keikoilla ja elokuvissa. Joskus voisi lähteä yhdessä vaikka syömään, terassille, jäätelölle tai jonkun mielenkiintoisen artistin keikalle. Perinteinen kyläily puolin ja toisin ja "maailmanparantaminen" siinä ohessa olisi todella mukavaa. Matkustan myös mielelläni, mutta en lentokoneella, vaan laivalla ja maata pitkin junalla tai bussilla. Politiikkaa seuraan vain otsikkotasolla, eikä uskonnollisuus ole millään tasolla minun juttuni. Sen sijaan (joskus huonokin) huumori on välttämätön elämän suola. Fiksu viinittely silloin tällöin on myös ok, mutta pitkän kaavan radalle minusta ei saa kaveria. Olen eronnut lähes 10 vuotta sitten ja lapset ovat aikuisia. Arkipäiväni kuluvat pitkälti kokopäivätöissä, mutta illat ja viikonloput ovat vapaita. Jos kiinnostuit ilmoituksesta, niin laita viesti ja kerro, millainen sinun mielestäsi olisi kaverin kanssa vietetty täydellinen päivä?

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 38 v.nainen.Asun hämeenkyrössä,mutta auto löytyy ja julkisilla pääsee myös tarvittaessa.Olisi kiva saada ystäviä,joille voisi viestitellä ja käydä kahvilla ym..Tykkään käydä live keikoilla.Metalli musiikki on lähellä sydäntä ja ysäri.Muukin musiikki käy.Tykkään käydä tanssimassa aina välillä baareissa ym..Olisi ihanaa saada ystävä,joka uskaltaisi heittäytyä ja lähtisi festareille tai keikalle mun kanssa.

    Lue koko ilmoitus
  • Etsin ystäviä kenen kanssa viettää aikaa esim. lähteä mökkeilemään, uimaan, laavulle, kahvittelua jne. Minulla ei ole lapsia. Olen yrittäjä. Asun itse Kellokoskella miehen kanssa ja minulla on kaksi pientä koiraa. Toiveissa rentoa ja aitoja kohtaamisia. Kivaa tekemistä yhdessä.

    Lue koko ilmoitus
  • Mä olen kasvanut vanhoista kavereista erilleen ja nyt on aika päivittää lähipiiriä. Ja muutakin elämää. Luonteeltani olen energinen, sanavalmis, hölmö, ajoittain turhamainen, sarkastinen, positiivinen, impulsiivinen hyvässä ja pahassa, nauran elämän tyhmille hetkille. Duunikaverit sanoo että olen aina iloinen, tehokas ja asiallinen. Kukaan ei voi tätä todistaa, joten suhtauduthan skeptisesti. Toivoisin samanhenkisiä tyyppejä elämään. Arvostan ihmisissä määrätietoisuutta, ymmärrystä kaikenlaisia ihmisiä kohtaan, tervettä itsekkyyttä ja surkeaa huumoria. Mun elämääni kuuluu päivätyö, jonne tuntuu katoavan suurin osa ajatuksista. Siksi kaipaankin vapaa-ajalle enemmän meininkiä. Harrastan erilaisia käsitöitä, leipomista ja satunnaista ulkoilua. Kiinnostaishan suakin liikkua enemmän ja lähtee boulderoimaan, lenkkeilemään ja nostaa rautaa. Olen valmis kokeilemaan sulle mieluisia harrastuksia, vaikken mitään osaisikaan. Kavereiden kanssa haluisin nähdä säännöllisesti. Istutaan jomman kumman sohvalla, mennään kaupungille, urheillaan ja tehdään reissuja sinne tänne. Laita mulle viestiä niin nähdään jossain ja tehdään jotain! Discord: tantt3

    Lue koko ilmoitus
  • Täällä 37-v. järvenpääläinen löytäisi mieluusti uusia ihmisiä elämään. Käyn töissä Espoossa joten sielläkin päin tulee usein liikuttua. Erityisesti, jos tykkäät kiipeillä ja kaipaat kiipeilykaveria boulderointiin tai seinäkiipeilyyn, saa heittää viestillä :) Kiipeilyn lisäksi tykkään kulkea luonnossa, kokeilen mielelläni uusia lajeja, käyn museoissa, taidenäyttelyissä, kahviloissa ja ravintoloissa ja vaikkapa kuntosalilla tai pelaamassa sulkapalloa. Myös erilaiset nörttijutut kiinnostaa. Tykkään keskustella laajasti erilaisista asioista. Olen empaattinen, mukava ja kiltti ja rauhallinen tyyppi, joka tykkää välillä pitää hauskaakin. Nakkaa viestiä ja lähdetään vaikka kahville tai kirppikselle :)

    Lue koko ilmoitus
  • Heippa! Oon 22-vuotias nainen, about vuosi sitten miehen perässä Espooseen muuttanut Kuopiosta. Uusia kavereita ei näiltä seuduilta oikein ole siunaantunut ja yksinäisyys kyllä välillä iskee päälle, joten olis mukava tutustua johonkuhun samanhenkiseen. Lähellä sydäntä mm. raskaampi musiikki, leipominen, kauhuelokuvat ja pelaaminen. Vaikka mulla onkin vähän synkempi ja ronski huumorintaju, niin olen silti ihan totta tosi ystävällinen ja kiltti ihminen ketään ei jätetä-periaatteella. c: Luonteeltani oon aika introvertti, mutta jos persoonat mätsää niin mielelläni jauhan kolmatta tuntia paskaa oluen ääressä tai muuten vaan vietän aikaa. Sun sukupuolellasi ei oo väliä, tärkeintä on että etsit nimenomaan sitä ystävyyssuhdetta etkä mitään friends with benefits-looraa. Oma vakipippeli löytyy jo, enkä toiseen vaihda. 🖤 Pistä säpöä jos kiinnostaa edes vähän vaihtaa kuulumisia!

    Lue koko ilmoitus
  • Moiii! Oon 21v nainen ja muutin just muutama päivä sitten Kokkolaan, kun pääsin opiskelemaan ammattikorkeeseen! Tää on mulle ihan vieras kaupunki enkä tunne täältä ketään. Olis kiva saada uusia tuttuja/kavereita, jotka osais näyttää täältä paikkoja ja muuten vaa hengailla!🫶🏼 Tykkään kaikista extempore jutuista ja oon tosi sosiaalinen, mun kans harvemmin tulee hiljasta hetkeä😆 Laita viestii, mennää vaikka kahville, drinksuille tai kävelylle!

    Lue koko ilmoitus
  • Oon 20v Tampereelta opiskelen ja samalla käyn töissä. Oon luonteeltani rauhallinen ja höpsö. Etin uusia kavereita tekemään erilaisia asioita esim. Käymään kahvilla tai baarissa kaikki muukin tekeminen käy. Oon huono kirjottaan ajatuksia tähän, joten tuu laittaan viestiä niin tutustutaan ja nähään🥰

    Lue koko ilmoitus
  • Tervehdys! Olisi kiva saada uusia kavereita kaikenlaiseen mahdolliseen tekemiseen. Olen itse perheetön ja lapseton joten aikaa riittää. Vanhat kaverit jääneet hieman juuri lasten ja perheen takia ja itsellä toki aikaa aivan eri tavalla. Tykkään käydä museoissa ja kahviloissa ja syömässä. Muutoin harrastan lähinnä kävelyä, lukemista yms. Miksei jos oikein ystävystyy voisi lähteä matkallekin tai reissuun. En etsi parisuhdetta mutta sinänsä sukupuolella tms. ei ole yhtään väliä. Olen aika rauhallinen mutta juttu yleensä luistaa silti ongelmitta ja huumorintajua löytyy, varmaan hieman mustaa ja todennäköisesti huonoakin sellaista. Also wouldn’t mind at all making friends with English speaking ppl.

    Lue koko ilmoitus
  • Haluaisin löytää yksinäisyyden tilalle rinnalleni tosi läheisen liikunnallisen mukavan naisen. Harrastan matkailua kotimaassa ja 2-6 x/ vuosi ulkomailla. Huonon kielitaitoni vuoksi toivoisin englannin auttavaa taitoa. Olen kesätapahtumien suurkuluttaja. Sodankylän elokuvaviikko, Kuopion viinijuhlat. lukuisat kesäteatterit ym tapahtumat eripuolilla Suomea ovat tulleet tutuiksi. Toiveena olisi niihin voitaisiin osallistua yhdessä.

    Lue koko ilmoitus