Siirry pääsisältöön

Löydä uusia kavereita.

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Selaa kategorioita ja seuratoiveita

Kaveri-ilmoitukset

174 ilmoitusta

  • Hei, muutin syyskuussa Kuopioon olen omasta mielestäni hauska mukava ja rento kaveri. 🥹 kuopio on ihana kaupunki, mutta en tunne kaupungistä vielä oikein ketään jonka vuoksi haluaisin löytää itselleni naispuoleista kaveriseuraa ihan vaan hengailemiseen, viikonloppumenoihin🥂, lenkkeilyyn ja shoppailemiseen. Opiskelen tällä hetkellä ammattikorkeakoulussa (aloitin juuri) ja viikonloput ja illat ovat hieman yksiselitteisiä😂 Tykkään viettää aikaa vaan ystävien kanssa ja lähteä mukaan vaikka shoppailemaan tai kahville tai vaikka ihan vaan netflixiä katsomaan. Rakastan kissoja ylikaiken mutta sellaista ei itseltä vielä löydy💔 Olisi kiva löytää ystäviä joiden kanssa viettää ja tutustua ihan kunnolla 🤍🤍

    Lue koko ilmoitus
  • Moi! Haussa seuraa naisesta jolla löytyy pilkettä silmäkulmasta, eikä ota elämää liian vakavasti vaan osaa nauttia pienistäkin hetkistä! Olisi mukava löytää ihminen jonka kanssa jakaa arjen iloja ja suruja oman kuplan ulkopuolelta. Liikunnallisuutta ja huumorintajua löytyy ja olisikin kiva käydä yhdessä vaikka lenkillä! Olen varattu ja lapsiakin löytyy.

    Lue koko ilmoitus
  • Hei, sinä lukemista harrastava nainen! 📖 Kaipaatko ystäviä, joiden kanssa keskustella lukemistasi kirjoista, ihanimmista/vihatuimmista hahmoista ja säväyttävimmistä juonenkäänteistä? Olen jo jonkin aikaa etsinyt n. 20-35-vuotiaille naisille suunnattua kirjakerhoa pk-seudulla siinä onnistumatta, joten päätin kokeilla löytyisikö täältä kiinnostuneita sellaisen perustamiseen 🥰 Tässä kirjakerhossa ideana on valita yhdessä kuukauden teema, jonka jälkeen kaikki lukevat siihen sopivan ja itselleen mieleisen kirjan. Tapaamme kerran kuussa esimerkiksi drinkeillä tai kahvilassa pääkaupunkiseudulla. Tapaamisella kaikki esittelevät lukemansa kirjan ja keskustelemme yhdessä teosten herättämistä ajatuksista ja tunteista. Teemat voivat olla esim. kirjallisuuden lajeja (jännitys, kauhu, scifi, fantasia), kirjan aiheita (aikamatkustus, dystopia, historiallinen tapahtuma, taikuus), kirjan ominaisuuksia (kirjailijan ensiteos, novellikokoelma, suomalainen kirjailija, kirjan nimessä on eläin) tai tunteisiin perustuvia (kirja joka tekee iloiseksi, lapsuuden/nuoruuden suosikki, cozy kirja, kirja jota ei voi lukea itkemättä). Kirjallisuudesta keskustelun lisäksi kirjakerhon tavoitteena on luoda uusia ihmissuhteita yhteisen harrastuksen kautta ja pitää hauskaa! ☺️🍷☕📚 Vaatimukset jäsenille: - Olet n. 20-35-vuotias. - Pystyt osallistumaan tapaamisiin pk-seudulla kerran kuussa. - Osallistut yhteiseen keskusteluun ja olet kiinnostunut kuulemaan toisten ajatuksia. Kirjakerhossa kaikkien ajatukset ja näkökulmat ovat tärkeitä. Keneltäkään ei odoteta tai vaadita syväluotaavaa analyysia, mutta samalla myös syvällinen pohdinta on tervetullutta. Kirjakerhossa ei hyväksytä häirintää tai syrjintää, vaan kaikkia arvostetaan yhdenvertaisina ja kohdellaan ystävällisesti! Hieman itsestäni: Lukeminen on minulle rakas harrastus ja suosikkigenreihini lukeutuvat jännitys, kauhu, scifi, fiktio ja fantasia. Teemoina erityisesti dystopiat, synkät ihmiskohtalot, murhamysteerit, yhteiskunnalliset teemat ja yliluonnolliset/fantasiaelementit ovat lähellä sydäntäni. Niin sanottua raskaampaa proosaa tai tietokirjallisuutta en juuri lue, mutta olen avoin uudelle ja kuulisin erittäin mielelläni ajatuksia myös sellaisista kirjoista, joita en välttämättä itse valitsisi! ☺️ Jos sinua kiinnostaisi liittyä kirjakerhoon, kirjoittaisitko hieman itsestäsi ja miksi haluaisit liittyä sekä yhteystietosi. Mikäli kiinnostuneita tulee riittävästi, perustan meille yhteisen whatsapp/snapchat/discord -ryhmän, jossa voimme sopia tarkemmin jatkosta! ❤️

    Lue koko ilmoitus
  • Muutin pk-seudulle keväällä 2023 Tampereelta. Kaverit ja ystävät vähitellen jääneet pois mun elämästä vuosien varrella, ja ehkä just siitä klassisimmasta syystä eli ollaan kasvettu erilleen. Siispä kaipailisin elämääni ensisijaisesti ystäviä. Oon introvertti ja nautin yksinolosta, joten mulla ei ole tarvetta suurelle tuttavapiirille vaan kaipaan merkityksellisiä ihmissuhteita. Sukupuolella ei ole väliä, kunhan odotukset ystäväsuhteelta on platoniset. Mun perheeseeni tällä hetkellä kuuluu mies ja kaksi rescuekissaa. Jos sulla on lapsia, niin ei todellakaan haittaa! Itsellänikin on toive saada lapsia lähiaikoina.🫶🏻 Koen olevani hieman eskapisti. Rakastan fantasiaa. Tykkään katsoa fantasiasarjoja ja -elokuvia (myös kauhuleffat). Yritän myös ottaa aikaa kirjojen lukemiseen, mikä on välillä hankalaa, kun työ toisinaan vie niin paljon energiaa. Musta voi saada myös seuraa coneille ja muihin tapahtumiin! Oon myös aloitellut saliharrastuksen työuupumuksen täyttämän tauon jälkeen. Tykkään liikkua ja musta saa kaverin myös vaellukselle. Voisin luetella tähän kaikkea erilaista tekemistä, mitä voitaisiin tehdä, mut mulle on kuitenkin tärkeintä se, että kemiat kohtaa! Ystävältä kaipaisin kykyä heittäytyä mielikuvitukselle, huumorintajua ja avarakatseisuutta. Oon itse hieman ujo, mutta tutustuttua oon kyl myös tosi heittäytyvä, kun ei enää jännitä. :) Jos tunnistit edes vähän itseäsi tuosta esittelystä, laita mulle viestiä niin tutustutaan!🫶🏻

    Lue koko ilmoitus
  • Täällä olis tällänen 35 vuotias nainen Oulusta.Etsinnässä olisi seuraa kaikkeen kivaan ja hauskaan.Musta voi saada seuraa esim retkelle,kirpparille,leffaan,lenkille,syömään tai vaikka yksille jonnekin.Mä oon luoteeltani mukava,kiltti, helposti lähestyttävä,suht puhelias kun muhun tutustuu, empaattinen,avoin,toiset huomioonottava, syvällinen ja huumorintajuinen.Aluksi saatan olla hieman ujo mutta se hyvin nopeasti karisee kun jutellaan ja tutustutaan.Ensiksi voitas jutella viestein ja katsoa miten homma lähtee käyntiin.Jos synkkaa hyvin tapaaminen voisi olla mahdollista aika nopeastikin.Olisi kiva jos asuisit Oulussa tai lähellä mutta voit olla myös kauempaa jos aina välillä vierailet Oulussa.Etsin seuraa mieluiten naisesta mutta voit olla myös mies jos etsit pelkkää ystävyyttä.Mun mielenkiinnon kohteisiin kuuluu mm luonto,eläimet,retkeily,musiikki,leffat varsinkin kauhuleffat,shoppailu,kirjat,piirtäminen,syvälliset hyvät keskustelut ja taide.Sun iällä ei sinänsä oo kauheesti merkitystä tuun juttuun hyvin monen ikäisten ihmisten kanssa mutta ehkä voisit olla 25-48 ikävuoden väliltä.Laittele rohkeasti viestiä jos tunnet että meillä voisi olla jotain yhteistä ja voitaisiin tulla juttuun:)

    Lue koko ilmoitus
  • Olen hiljattain Pirkanmaalle muuttanut oman haaveeni perässä elää luonnonläheisempää elämää. Minulle luontoyhteys, perinteet, sekä erilaiset rituaalit tuo hirveästi lohtua, voimaa sekä pyhyyttä tähän yhä maallistuvaan elämään. Itselleni on tärkeää pyrkiä vastavuoroisuuteen ja kokea elävä yhteys siihen maahan ja paikkaan, josta juuremme juontuvat ja jonka piirissä elonkehämme kulkee. Näihin arvoihin liittyen nautin paljon metsässä liikkumisesta, luonnon antimien ja yrttien keräämisestä, luonnon vesissä uimisesta ja nuotion äärellä hurmioitumisesta. Minua kiinnostaisi oppia paljon lisää omavaraisuudesta, oman ruoan kasvattamisesta, villipuutarhan hoidosta ja perinteisistä käsitöistä. Minulle on myös tärkeää pystyä jollakin tavoin luomaan ja toteuttamaan itseäni asioissa, joista pidän. Tätä ammennan mm. valokuvauksen, tanssin ja musiikin keinoin. Pidän myös suomalaisesta vanhasta runoudesta ja kansanperinteistä. Harjoittelen kanteleen soittamista, mistä päästäänkin musiikkimakuuni joka menee kansantanhuista aina raskaaseen metalliinkin saakka. Myös Tolkienin kirjallisuus ja todellisuutta pakeneminen esim. hyvien elokuvien tai pelien parissa on välillä enemmän kuin paikallaan. Löytyisikö täältä samanhenkisiä ihmisiä jakamaan ajatuksia, syviä keskusteluja tai hetkiä luonnossa?

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka, Olen 35v nainen Hyvinkäältä. Etsin uusia kavereita ja ystäviä. Harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita on kuvataide, henkisyys, kissat, luonnossa kävely, musiikki, kitaran soitto, keskustelu, asmr-videot, kädentaidot. Olen ujo tutustumaan uusiin ihmisiin. Kokemusta on sosiaalisesta jännittämisestä ja yksinäisyydestä. Olisi mukava löytää joku, jonka kanssa jakaa asioita, löytyisi jotain yhteistä ja voisi mahdollisesti viettää aikaa joskus irl. Laita viestiä jos kiinnostuit.^^ Ps. En etsi täällä parisuhdetta

    Lue koko ilmoitus
  • Olen sosiaalinen introvertti: viihdyn ihmisten seurassa, mutta en välttämättä ole se, joka pitää porukan pisimmän monologin. Olen enemmän kuuntelija, innostuja ja tyyppi, joka lähtee mielellään mukaan, kun jotain kiinnostavaa tapahtuu. Geek-puoli on vahvasti läsnä. Tietokoneet, pelit, fantasia, scifi, conit ja kaikenlaiset pelitapahtumat kiinnostavat. Jos joku ehdottaa reissua coniin tai jotain muuta vähän nörttiä, olen todennäköisesti jo selvittämässä aikatauluja. 😄 Musiikissa genre ei ole minulle kovin tärkeä. Samalta soittolistalta voi löytyä electro swingiä, Euroviisuja, Hans Zimmeriä ja Sabatonia – kunhan kappaleessa on jotain, mikä nappaa. Arki on melko tavallista: töitä, ruoanlaittoa, kirjoja, pelejä ja välillä jonkin uuden kokeilemista. Klubit ovat vaihtuneet mieluummin hyvään ruokaan, kahviloihin, afterworkeihin, tapahtumiin ja spontaaneihin menoihin. Metsäänkin lähden, jos joku keksii hyvän syyn. Erityisen helposti minut saa innostumaan hyvistä tarinoista ja fiktiivisistä maailmoista. Remedyverse, Game of Thrones, teoriat, spekulaatiot ja loputtomat ”mutta entä jos…” -keskustelut ovat vaarallisen tehokas tapa saada minut puhumaan tuntikausia. Olisi kiva löytää seuraa sekä tapahtumiin ja reissuihin että ihan tavalliseen arkeen: kahville, syömään, kävelylle, kokeilemaan jotain uutta tai vaikka vain keskustelemaan jostain aivan liian perusteellisesti. Jos tiedät hyvän kahvilan, kiinnostavan tapahtuman tai haluat väitellä kanssani siitä, miten jonkin fiktiivisen maailman juoni olisi pitänyt oikeasti toteuttaa, laita viestiä.

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 45 vuotias mies. Etsin kavereita ja toivottavasti tosiystäviä suunnilleen +- 20 v. naisista ja miehistä. Toivottavasti pidät kirjallisuudesta tai muusta kulttuurista. Kirjallisuus on intohimoni ja olen monipuolisesti kiinnostunut muusta kulttuurista. Olen introvertti ja lämpenen uusille ihmisille ajan kanssa. Ethän tupakoi. Huumorintajuni on musta, mutta en pidä ilkeästä huumorista. Etsin myös kaverinaista tangotanssipariksi lavoille ja sisätansseihin. Ilmoitukseni on pysyvästi voimassa. Luen enimmäkseen tietokirjoja, mutta myös klassikkoromaaneja ja jonkun verran fantasiaa. Muut kulttuuriharrastukseni ovat teatteri, museot, taidemuseot ja taidenäyttelyt. Satunnaisesti käyn tanssimassa tangoa. Kävelen ja pyöräilen lämpiminä vuodenaikoina. Pidän eläimistä luonnossa. Minut saa houkuteltua melko varmasti erilaisiin kulttuuritapahtumiin, paitsi nykytaidenäyttelyyn. En sovellu bileseuraksi. Pidän leffa-/sarjailloista ja keskusteluista erilaisista näkökulmista. Näkisin mielelläni lyhyen kirjoittelun jälkeen esim. kahvilassa, kävelyllä, taidemuseossa tms. Kirjoittamalla saa helposti väärän kuvan toisesta ihmisestä.

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Olen 60v nainen Porista. Etsin juttuseuraa ja kavereita. Harrastan lähinnä lukemista, valokuvausta, käsitöitä ja mitä milloinkin huvittaa. Tykkään käydä kahviloissa kahvittelemassa hyvässä seurassa ja käydä kirpputoreilla. Mainittakoon vielä että istun pyörätuolissa mutta en hae hoivaajaa enkä sääliä. Jos kiinnostaa niin ota ihmeessä rohkeasti yhteyttä...

    Lue koko ilmoitus
  • Hei, etsin vain juttu seuraa tai vaikkapa vain irl kaveri seuraa jne. Tuu vaikka joskus hengaan jos mahollista ;p Ja joo, voin myös olla ystävä netinvälityksellä tai vaikkapa pelaamaalla. Yleensä tulen juttuun kaikenlaisten ihmisten kanssa. Olen luotettava, ujo, luova, tarkka ja energinen. Minusta saa myös peliseuraa, pelailen kaikkea mitä netistä oikeastaan löytyy. Tällä hetkellä lemppareita: Roblox, call of duty warzone ja minecraft. Ulkoilen aika paljon, aikaa vierii harrastusten parissa paljon :P Tulen juttuun vanhempien sekä nuorempien ihmisten, tule rohkeasti yv kysymään lisää. Minulle saa ehdottaa mitä vain tekemistä MITÄ vain. En suutu tai tuomitse sinua, lupaan sen😀 Jos haluat tutustua netin välityksellä taikka ihan irl kaveruuteen asti niin laita viestiä mulle ;D

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 59 vuotias suomalainen mies. Etsin naista ystäväksi. Olen huumorintajuinen, luotettava ja rehellinen. Tykkään käydä kävelemässä, ja joskus myös pyöräilemässä. Muuten tulee sitten katsottua sarjoja telkkarista ja luen myös paljon kirjoja.

    Lue koko ilmoitus
  • Täällä kirjottelee Oulussa yksin asuva, hieman ujo ja introvertti 46 vuotias mies. Toivon sinun olevan samassa elämäntilanteessa . Kaipailisin sähköpostia miksei oikeitakin kirjeitä naiselta, jonka kanssa voisi rauhassa tutustua ja luoda pitkäaikaista ystävyyttä. Tarvitsen yleensä aikaa avautuakseni vieraalle ja saada luottamusta kertoakseni avoimesti ja vapaasti. Vastausten väli voisi olla 2-3 kertaa kuukaudessa. Sä voisit olla iältään 25-35 vuotias.

    Lue koko ilmoitus
  • Tosiaan jokunen aika sit muuttanu Kallioon ja sitä myötä kaveripiiri pienentyny/jääny kotikaupunkiin. Teen töitä ja opiskelen, soittelen kitaraa ja kuuntelen muutenkin paljon musaa vapaa-ajalla. Rock ja raskas musiikki lähellä sydäntä, mut erittäin kaikkiruokanen 🙂‍↕️ Etin siis suunnilleen oman ikästä hengailuseuraa oli se sit kalliolla istumista, terassil/aftereil käyminen tai vaik jonku urheilulajin parissa, bilis, koripallo yms. Keikoillakin tulee käytyä et mukaan vaan jos kiinnostaa 🕺 Oon tosi avoin ja todellaki lähen melkein kaikkeen tekemisee mukaan. Pistä ihmees viestii jos on sun tyylinen postaus!

    Lue koko ilmoitus