Etsii kaveria
Seuratoiveet
Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.
Selaa kategorioita ja seuratoiveita287 ilmoitusta
Etsii kaveria
Seuratoiveet
Moii oon siis 14 vuotias tyttö kuka haluis uusia kavereita ketkä ois luotettavia ketkä ei kiusaa. tykkään shoppailla paljo ja uida kesäisin. haluun mielellään saman ikäisiä kavereita ainakin suurin piirtein. Tykkään jutella kaikest kans. Voidaan aina välil nähä jossaa ja olla. Tykkään piirtää🫶
Seuratoiveet
Hei Etsiskelisin kavereita koska omat ovat muuttaneet töiden taikka opiskelun perässä muualle, toki eka aloiteltaisiin ihan viestitelyllä sitten kun tunnettaisiin paremmin olisi mahdollista myös tavata livenä. Omiin harrastuksiin kuuluu valokuvaus jota tulee silloin tällöin harrastettua, tässä myös koittanut myös aloitella hieman striimaamista mutta se on vähän jäänyt taka alalle, minulla on myös kissa jonka kanssa tulee usein vietettyä päivää. Videopelejä pelaan PC:llä sekä PS4:lla. Lempi pelejä löytyy mm.; persona 5, Yakuza, FFXIV
Seuratoiveet
Oon 28 vuotias nainen pohjois-pohjanmaalaisilla juurilla ja asun kissan kanssa😁Etsin uusia kavereita Kuopion ja lähi seuduilta. Ei haittaa jos olet kauempaakin,se ei ole este😅 Iälläsi eikä sukupuolellasi ole väliä.Enemmän sillä kohtaako kemiat ja ajatusmaailma. Tässä iässä on alkanu kaipaamaan henkistä yhteyttä. Oon muuttanu kuopioon viime kesänä. Tykkään monenlaisesta tekemisestä, kirpparit,biljardi,käyä joskus baarissa, lautapelit,karaoke, makkaranpaisto, sarjat/elokuvan vois laskea harrastukseksi😅 Kävely seuraki ois jees joka potkis liikkumaan😅 Olisi kiva kokeilla uutta tekemistä/puuhaa😁Minua ei haittaa jos sinulla on lapsia,se ei ole este tutustumiselle☺️😁Oon ujo(alussa),varuillaan oleva, kiltti,ystävällinen,mukava, omaan kaksmielisen huumorin ja huumorintaju on omalaatuinen🤣 Pidän musiikissa enimmäkseen suomalainen räppi,hieman pop ja vähän sekalaista😁 Oon tällä hetkellä työtön.
Seuratoiveet
Etsin ympärilleni mielenkiintoisia ihmisiä. Olen luonteeltani utelias, kunnianhimoinen ja kiinnostunut lähes kaikesta. Nautin uuden oppimisesta, pitkistä työpäivistä ja siitä tunteesta, että tänään tietää tai osaa jotakin, mitä ei vielä eilen osannut. Kiinnostukseni liikkuvat sulavasti tieteestä ja teknologiasta oikeustieteeseen, talouteen, sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja kaikkeen siltä väliltä. Pidän ihmisistä, joilla on omia tavoitteita, ajatuksia ja tarinoita. Sinun ei tarvitse olla kiinnostunut samoista asioista kuin minä — oikeastaan päinvastoin. Mitä erilaisemmasta maailmasta tulet, sitä todennäköisemmin meillä on jotain kiinnostavaa puhuttavaa. Arvostan hyvää keskustelua, kunnianhimoa, huumoria, itsevarmuutta ja ihmisiä, jotka suhtautuvat elämään uteliaasti. Sellaisia, joiden kanssa lounas venyy hyvän keskustelun takia tai joiden kanssa voi pitkän päivän jälkeen istua lasilliselle ja huomata pari tuntia myöhemmin puhuneensa bisneksestä, tieteestä, elämästä, tulevaisuudesta ja täysin järjettömistä ideoista. En varsinaisesti etsi tietynlaista ihmistä. Etsin ihmisiä, joilta voin oppia jotain — ja joille minullakin saattaa olla jotain annettavaa. Jos olet rakentamassa jotakin, tavoittelemassa jotakin suurta, opiskelemassa intohimoisesti tai yksinkertaisesti sellainen ihminen, jolla on paljon sanottavaa maailmasta, tule juttelemaan. Lounas, kahvi tai lasillinen työpäivän jälkeen toimii aina. Hyvä keskustelu on riittävä syy tutustua.
Seuratoiveet
Moikka! 41v nainen etsii uusia ystäviä elämäänsä. Lapset alkaa olla kaikki sen ikäisiä ettei äitiä enää niin kaivata ja puolison lisäksi olisi kiva jos olisi muitakin kenelle jutella. Lähtökohtaisesti etsin naisista ystäviä. Olen sen ikäinen että ymmärrän että uusi ystävä ei löydy välttämättä ihan naapurista joten minulle voi laittaa viestiä ihan mistä tahansa. Luonteeltani olen sosiaalinen mutta rauhallinen. Pyrin näkemään asioissa positiivisia puolia enemmän kuin negatiivisia. Laita viestiä jos tuntuu siltä että voisin saada sinusta uuden ystävän 🤗
Seuratoiveet
Moi! Olen 27v queer transmaskuliini ja olen asustellut Kuopiossa jo monta vuotta. Monet opiskelujen aikaiset kaverit ovat kuitenkin muuttaneet pois paikkakunnalta ja jotta elämä ei menisi vain töissä käymiseksi olisi kiva löytää uusia kavereita, joiden kanssa viettää aikaa ja puuhastella jotakin yhdessä - etenkin kasvotusten eikä aina ruudun välityksellä. Tykkään mm. koota palapelejä, pelata lauta- ja korttipelejä sekä DnD:tä, lukea kirjoja - etenkin fantasiaa ja scifiä, laittaa arkiruokaa ja leipoa, hoitaa huonekasveja, liikkua luonnossa, neuloa ja askarrella, pelailla videopelejä, piirtää ja maalata, katsoa sarjoja ja leffoja - varsinkin animaatioita, keräillä Sylvanian families -hahmoja ja ihan vaan hengailla ja jutella kaikenlaisesta. Etenkin siis queer seuraa olisi hakusessa niin voitaisiin jakaa yhteisiä kokemuksia ja tukea toisiamme. Olisi erityisen kiva löytää muita transihmisiä Kuopiosta (mutta sukupuolellasi ei tietenkään ole väliä)! Tuntuu, että täällä Itä-Suomessa on tällaiset todella kiven alla. Vaikka ensisijaisesti etsiskelenkin queer-kavereita niin allyt ovat myös ehdottomasti tervetulleita varsinkin, jos mielenkiinnon kohteista löytyy yhteistä pintaa! Tämä ilmoitus ei vanhene, aina saa ottaa yhteyttä :)
Seuratoiveet
Kuten eräässä Timon & Pumba piirretyssä eräs hahmo itsensä esittelee: ”Mää. Ihan tavaallinen apina.”, myös minäkin kuvailen itseni tavalliseksi apinaksi, joka ihmettelee silmät pyöreinä tämän maailman vauhdikasta arkea. Etsien omaa paikkaansa kaiken tämän keskellä pohtien, voisinko minäkin joskus, edes kerran elämässä kokea onnen ja ilon. ”Pursuit of happyness”, on erinomainen elokuva ja minun on hyvin vaikea olla muistelematta, tämän ajatuksen juolahtaessa mieleen, Will Smithin monologia Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistuksen kirjauksen nerokkuudesta, miten onni on jotakin, mitä voisi ainoastaan tavoitella sitä koskaan saavuttamatta. Voisin käyttää kokonaisen illan keskustellakseni onnen ja ilon määritelmästä, mutta kaikesta lyhykäisyydessään minä tavoittelen onnea ja iloa tekemisen, kokemisen ja omistuksen kautta. Koen olevani onnellinen kun saan tehdä fyysisesti asioista. Kun pitkän päivän päätteeksi koen kaikkialla kehossani, että olen tehnyt tänään jotakin ruumiiseeni varastoituneella energialla, päiväni harvoin on ollut tylsä ja yksitoikkoinen. Liikunta on tärkeä osa elämääni ja hyvinvointiani. Harrastan kamppailulajia ja käyn salilla. Vastapainoksi käyn joogassa rentoutumassa ja pidän todella paljon paritansseista. Kotosalla harjoittelen pianonsoittoa ja pöytälaatikkoromaanini puhdistamista päälle kertyvästä pölystä. Tulen onnelliseksi kokiessani erilaisia asioita. Oli kyseessä sitten makuelämykset tai nähtävät asiat, kaikki viisi aistiani ovat minulle annettu jotakin tarkoitusta varten. Haluaisin omistaa kokkauskirjoja vinon pinon ja käydä nämä lävitse ystävän tai rakkaan ihmisen kanssa yksi kerrallaan. Pitäisin todella kovasti, jos pystyisin omin silmin näkemään maailman nähtävyydet aina Kiinanmuurista pyramideihin unohtamatta tietenkään auringonlaskua hiekkarannalla istuen. Esi-isieni tapaan olen myös metsästäjä-keräilijä. Haluan omistaa muutakin kuin vaatteet päälläni. Omaisuuden, jonka metsästän kantaakseni sen kotiini, saalistan kaikista mieluiten kirpputoreilta, antikvaareista ja muista kodikkaista kivijalkakaupoista. Vaikka kirjasto onkin hieno keksintö, mikään ei voita ikiomaa kirjahyllyä. Tässä iässä videopelit ovat huoneeni esteettinen sisustuselementti, mutta elokuvahyllystäni olen ylpeä. En tarvitse Netflixiä joskin olen ehkä hieman kateellinen sen hakutoimintaan. Joskus näiden kaikkien DVD-rivien selaaminen käy työstä, kun ei tahdo löytää etsimäänsä. Palapelikokoelmani ei ole laaja, mutta sitäkin rakkaampi. Kaikista eniten saan iloa elämääni viherkasviarmeijastani. Hmm… pitäisiköhän minun muotoilla sanomaani uudemman kerran. Mikäli ihan rehellisiä ollaan, kuten lajilleni on tyypillistä, myös minäkin olen yksilönä laumaeläin. Kaikista eniten saan elämääni onnea ja iloa, mikäli saan jakaa sen jonkun toisen kanssa. ”All you need is love”, laulaa muuan Brittiläinen bändi ja antaisin kaiken elämässäni pois sen vuoksi. Rakkaus voi olla romanttista tai platonista. Tärkeintä mielestäni on se, että koen olevani merkityksellinen toiselle. Onhan toinen sitä minullekin. Jos kukaan muu ei ole halukas tai kiinnostunut, niin minä nostan käteni pystyyn ja ilmoitan halukkuudestani kuulla sinun päivästäsi, ajatuksistasi ja onnistumistasi. Kuuntelen ja keskustelen hymy kasvoillani myöhään yöhön saakka. Aamuaurinkoa en välttämättä enää tässä iässä jaksa ottaa vastaan säännöllisesti, mutta pienen huilitauon jälkeen voimme jatkaa seuraavana päivänä siitä, mihin eilen illalla kerittiin. Viestitellään, keskustellaan, tutustutaan ja ehkä, kenties, jos hyvä onni potkaisee, voisimme jopa tavatakin toisemme. Eräänä kauniina päivänä.
Seuratoiveet
Ulkoiluseuraa luontopoluille🙋♀️ Etsin uusia tuttavuuksia ja jopa uusia ystäviä. Minua kiinnostavia asioita ovat luonto, eläimet, kirppistely ja käsityöt kuten neulonta ja virkkaus. Elämäntapani ovat terveet ja liikunta sekä luonnossa liikkuminen ovat mulle tärkeitä juttuja. Kiva olisi käydä kesäterassilla ja piknikillä kerran tai pari kesässä.🦋🌳 En välitä keikoista tai festareista enää, eli niihin ei musta seuraa saa. Nyt on seesteisempi vaihe elämssä. Toivoisin, että olisit kiinnostunut joistain samoista asioista ja tykkään myös jutella kaikesta maan ja taivaan välillä. En etsi kirjoittelukaveria vaan enemmän livenä kohtaamisia. Ota rohkeasti yhteyttä, kerrothan vähän itsestäsi kun vastaat niin saat postia takaisin😊. iälläsi ei ole niinkään väliä, kuitenkin 30+ Kanssani on helppo tulla juttuun, luotettava ja avarakatseinen.
Seuratoiveet
Ois ihana löytää uusia ystäviä joidenkaa tehä kaikkee kivaa. Tykkään käydä kävelylenkeil, kahvil, bilettää ja rentoutuu. Voidaan tehä ihan mitä vaan. Laita rohkeesti viestii💕
Seuratoiveet
Moikka! 👋 Olen 23-vuotias rauhallinen persoona Turusta ja etsin uusia kavereita sekä mielellään ihan oikeita ystävyyssuhteita, joiden kanssa voisi viettää aikaa ja tehdä kaikenlaista yhdessä. Olisi kiva löytää esimerkiksi joku, jonka kanssa voisi käydä kaupungilla, kirppiksillä, sulkapalloa, biljardia, syömässä, kuvailemassa tai vaikka hengailla jne. Käyn aktiivisesti salilla ja liikunta muutenkin kiinnostaa. Myös valokuvaamisesta tykkään, ja välillä käyn esimerkiksi reissuissa ja erilaisissa museoissa/näyttelyissä kuvaamassa itseäni ja muuta tunnelmaa jalustalla monta kappaletta. Tykkään myös taiteesta että purkutaiteita käynyt katsomassa ja välillä piirtelen vahaliiduilla. Arvostan toisten ihmisten arvoja ja rajoja. Minun seurassani saa olla oma itsensä. En käytä mitään päihteitä. Jos kuulostaa siltä, että voitaisiin tulla toimeen, niin laita rohkeasti viestiä! 😊
Seuratoiveet
(Puhun äidinkielenä suomea, mutta sujuvaa juttuseuraa saa paremmin englanniksi. Ainoastaan naispuolisia kavereita, kiitos. Olen parisuhteessa enkä tarvitse toista miestä.) Hello! 👋 I’m a 25-year-old student currently living in Kouvola. I’m studying Digital International Business and my dream is to travel to many countries in the future 😁 I have many hobbies and interests, such as creative writing, drawing and voice acting. I’m mostly a solitary person but I enjoy socializing and going out. Also, cats are lovely (I don’t own one but would like to!) 💖 I’m looking for likeminded friends to go to movies, karaoke, cafés and restaurants with. We could also occasionally host dinners at our own places. Tell me all about your hopes, dreams and grievances while we sip tea and nibble on some snacks together! 😊 Mainly looking for female friends between ages 20-40 from Kouvola or Lahti 🙏
Seuratoiveet
Etsin huumorintajuista neitosta kaikkeen kivaan esim konsertit,matkalle,laivalle,museoon tai muuten vain seuraksi. Kirjeenvaihtoseura myös käy.
Seuratoiveet
moi! Oon 19v tyttö pk-seudulta ja haluaisin löytää elämääni uusia, samanhenkisiä ystäviä. Tavoitteena ois löytää noin 18–22-vuotiaita (naissukupuolisia) , joiden kanssa jakaa arkea ja luoda uusia muistoja. olis ihanaa löytää seuraa, kenen kanssa kiertää Helsingin/vantaan aluetta, käydä tapahtumil jne. Tykkään myös musiikista ja festarienergiasta. Etsin nimenomaan ihmisiä, joilla on aito halu tutustua ja nähdä myös livenä matalalla kynnyksellä pelkäksi nettikaveriksi en siis niinkään etsi seuraa. Oon vapaana liikkumaan joustavasti pk-seudulla! Jos oot ghostaaja, skippaa tää profiili🙅♀️ Turha laittaa viestiä, jos et osaa syvällistä keskustelua tai aiot vain kadota
Seuratoiveet
Hei etsin uusia ystäviä kahvitteluun, kirppiksille, harrastuksiin, rupattelu hetkiin vaikka nuotion äärellä. Retkeilyyn. Olisi kiva kiertää museoita ja käydä tetterissa ja keikoilla. En etsi kumppania vaan ystäviä. Ystäviä on vaikea löytää aikuisena, miten se oli niin helppoa nuorena. Minä työskentelen hoitoalalla. Olen nuorekas huumorilla täytetty hulivili. Lemmikit on elämäni suola ja kumppanini. Luonto on tärkeä minulle ja asun luonnon keskellä. Sinun iällä, sukupuolella, suuntautumisella ei ole väliä.
Seuratoiveet
Oon muuttamassa Vantaalle ja etsiskelen seuraa ihan mihin vaan töiden jälkeen ja viikonlopuille. Tärkeintä on että tullaan toimeen niin sen jälkeen voidaan tehdä mitä sillä hetkellä mieli haluaa. Baari illoissa viihdyn mieluiten rauhallisemmissa paikoissa, enkä niinkään tykkää juoda "känniä" mutta yksillä tai kaksilla on ihan kiva käydä silloin tällöin. Pidän itse lautapeleistä, musiikista (niin kuuntelu kuin soittaminen), syvistä keskusteluista ja asioista jotka vaatii käden taitoa (remppaaminen, projektit, yms.). Ois myös kiva löytää joku harrastus johon humahtaa 100% tällä hetkellä omat harrastukset kuten laskettelu ja kelkkailu on näillä leveyspiireillä vähän hankalaa 😅 otahan yhteyttä jos on tekemisen/seuran puutetta niin keksitään jotaki!
Seuratoiveet
Heips, luet parhaillaan Tampereelta Helsinkiin muuttaneen 21v naisen kaveri-ilmoitusta. En oo tehny tämmöstä aikasemmin, niin oon vielä aika ulapalla miten tää toimii. Noh, tässä vähän infoa musta: Nautin astioiden hypistelystä kirppareilla, kävelyistä kauniissa ja uniikeissa paikoissa, uuden oppimisesta (erityisesti historiasta), pop- musiikista ja Daft Punkista, elokuvista (mm. Star Wars, LOTR, supersankarit, dokumentit...), sekä lauta- ja korttipeleistä (en tosin välitä roolipeleistä). Nautin coneissa käymisestä, ja haaveena olis mennä semmoseen omassa cosplay:ssa (ei mitään räikeää). Harrastin ennen tänne muuttoa partiota, eli nautin myös luonnossa liikkumisesta. Telttailu, nuotiolla lättyjenpaisto ja kansallispuistoissa vierailu on lähellä sydäntä, vaikka oma kunto ei olekaan mitään urheilijan tasoa. Opiskelen parhaillaan suuhygienistiksi, joten elämäni pyörii osittain koulun ja siihen liittyvän stressin ympärillä. Välillä kuitenkin tajuan olevani aika yksin tässä suuressa kaupungissa, ja kaipaan ns. yhtenäisyyttä. Henkilöä jota moikata kadulla ja jonka kanssa viettää aikaa. Baarit ja ryyppääminen ei oo kuitenkaan mun juttu, ja sama linja myös päihteiden kanssa. Toivoisinkin voivani seikkailla sun kanssa päihteettömästi☺️ Pyrin olemaan luettelematta tänne jotain toivomiani hyvän ystävän "kriteerejä". Haluan kuitenkin painottaa, että etsin vain naispuolista ystävää. Toivoisin myös ettet käytä päihteitä, olet enemmän liberaali kuin konservatiivi, ja uskallat heittäytyä ja kokeilla uusia asioita yhdessä. Jos uskallettais joskus matkustaa yhdessä ulkomaille?💃 Kiitos kun jaksoit lukea tekstini loppuun🥰 Ota vaan rohkeasti yhteyttä, jos vaikutan tyypiltä jonka kanssa haluaisit tutustua ja hengata.
Seuratoiveet
Moikka! 😊 Olen 32-vuotias nainen ja asun Helsingissä. Harrastuksiini kuuluu tällä hetkellä lenkkeily. Harrastin aiemmin ratsastusta ja hevoset kiinnostaa edelleen. Omistan yhden kissan ja terraarioeläimiä. Musiikkia kuuntelen hyvin paljon ja musiikkimakuni onkin laaja. Tykkään käydä klubikeikoilla ja festareilla. Löytäisin mieluiten naispuolisia kavereita. Olen avoin kaikenlaiselle tekemiselle, esim. kirppiskierrokselle, ulkoilemaan tai vaikka elokuviin. Ota vaan rohkeasti yhteyttä 🙂
Seuratoiveet
Olen 61-vuotias nuorekas ja avarakatseinen nainen ja luonteeltani avoin,sosiaalinen,helposti tutustuva ja myös innostun helposti sekä utelias uusista asioista. Hakusessa olisi kiva löytää seuraa kirppareille, museoihin ja kaikkiin kulttuuritapahtumiin. Tykkään keskusteluista niin syvällisistä kuin maailman tapahtumista. Kahviloissa kiva myös istuskella ja vaikkapa muuten vaan käydä ja vaihtaa kuulumisia. Torikahvit kesällä mukavia myös. Samanhenkistä seuraa olisi kiva löytää.Tämä jos tuntui omanlaiselta niin tutustutaan.Olisi kiva jakaa kokemuksia ja sosiaalinen seura piristää. Toivottavasti tämä löytää perille joka samanlaisista jutuista kiinnostunut. Olisi mukava saada viestiä ja keksitään mielekästä tekemistä.
Seuratoiveet
Kavereita ei voi koskaan olla liikaa ja niinpä rohkenin kirjoittaa tänne!🙏🏻 Kuvailisin itseäni empaattiseksi, huumorintajuiseksi ja hyväksi kuuntelijaksi, ja etsin pitkäaikaisia naispuolisia kavereita mielellään täältä pk-seudulta jakamaan arjen ilot ja surut sekä suuremmatkin juhlat, ikähaarukalla 25-40. Asun avomieheni kanssa Helsingissä ja ainakin toistaiseksi lapseton. Käyn 5 päivää viikossa töissä, mutta viikonloppuisin ja lomilla on aikaa käydä esim. ulkona syömässä, leffassa, reissata minne vain, istua terassilla ja mitä vaan! Mikään kova bilettäjä en ole, eli baareihin minua ei juuri saa houkuteltua. Harrastan kuorolaulua, soittelen pianoa, ja rakastan true crime-podeja, sushia, keittiöpsykologiaa, maailmanpoliittisen tilanteen ihmettelyä sekä huulen heittoa! 😄 Sarkasmi on taitolajini. Olisi ihanaa löytää ihmisiä käymään kanssani kulttuuririennoissa, klassisen musiikin konserteissa tai vaikka stand upia katsomassa! Minusta saa seuraa myös ihan arkisiin juttuihin. Arvostan ystävyydessä vastavuoroisuutta, luotettavuutta sekä puolin ja toisin vertaistukena olemista. Jos mikään tästä kolahti edes hitusen, niin nakkaa rohkeasti viestillä, ilmoitus ei vanhene!😊 Ps. En etsi pelkkää kirjekaveria, mutta muutoin olen aktiivinen viestittelijä!
Seuratoiveet