Siirry pääsisältöön

Löydä uusia kavereita.

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Selaa kategorioita ja seuratoiveita

Kaveri-ilmoitukset

301 ilmoitusta

  • Elämäntilanteen muuttuessa vanhat kaverit on pääosin hävinneet elämästä. Voisikohan täältä löytyä samanhenkistä seuraa? Tykkään monenlaisesta liikunnasta, etenkin kestävyyslajeista ja ulkoliikunnasta. Olen harrastanut aika paljon lenkkeilyä ja talvisin hiihtoa. Huonon hiihtotalven innoittamana aloin myös alkuvuodesta käydä aktiivisesti uimassa. Erävaelluksia tulee myös tehtyä silloin tällöin mahdollisuuksien puitteissa. Noin muuten tykkään kaikenlaisesta rennosta tekemisestä ja puuhastelusta. Vähän kaikenlainen tekniikka, sekä talous ja yhteiskunnalliset asiat myös kiinnostavat. Yöelämässä ei ole tullut pitkään aika juurikaan pyörittyä, mutta kenties sitäkin voisi taas ainakin silloin tällöin harrastaa sopivassa seurassa. Työkseni teen IT-hommia ja koulutukseltani olen DI. Laita viestiä, niin katsotaan, että löytyisikö yhteistä jutun aihetta ja tekemistä. Lähiviikkoina on hieman kiireitä, mutta ainakin loppusyksystä ja talvella on todennäköisesti reilusti aikaa kaikenlaiseen. Ajatuksena olisi ainakin tällä hetkellä löytää kaveri täältä Oulusta, joskin pääsen liikkumaan myös lähialueella autolla melko vaivattomasti.

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 38v ukrainalainnen nainen. Etsin erilaisia uusia kavereita elämääni ja harjoitelemaan suomea. Olen mukava, hauska, energinen ja äänekas. Tykkään musikkista, kävelystä, metsästä, baareista, lautapeleista Jos sinulla on koira voimme mennä ulkoilemaan sitä metsään! Osan venäjä, ukraina, englantia ja opin suomea! Olen ensinnäkin kiinnostunut löytää Tamperella asuvia kaveria ja viettää aikaa yhdessä Hauska tutustua! Mennään johonkin!

    Lue koko ilmoitus
  • 27-vuotias mies, joka on ollut pitkään yksinäinen sielu, mutta nyt olisi mahdollisuus tavata uusia ihmisiä ja tehdä heidän kanssaan jotain mukavaa. Lähden todella helposti kaikkeen mukaan, kunhan siellä olisi edes yksi tuttu mukana. Toivoisin, että olisit suurin piirtein saman ikäinen. Parin vuoden ikäero kumpaankin suuntaan ei haittaa. Sukupuolella ei väliä Haluaisin tutustua ensin Discordissa tai WhatsAppissa ennen kuin tapaisimme irlissä

    Lue koko ilmoitus
  • Kiinnostaisko sua spontaani, välittävä ja hauska uus kaveri tai miksei jopa sydänystävä sun elämään? Tai miksei jopa voitais kehitellä jotain isompaa kaveriporukkaa? Mun kanssa voit olla just sä, miettimättä sen enempää. Hullutellaan, keskustellaan kaikesta maan ja taivaan väliltä, voin olla sun olkapää sillonkun on vaikeeta ja saada sut piristyyn mun hassunhauskoilla jutuilla, missä ei oo mitään järkeä. Vähän itestä: Oon 27- vuotias. Oon muuttamassa alkuvuodesta Turkuun, enkä tunne sieltä oikeen ketään, joten ystävät on todellakin tervetulleita. Kahvilat, hengailut& höpöttely, keikat, kirpparit, urheilu, peli-illat, 🍷, you name it niin oon mukana 🤩

    Lue koko ilmoitus
  • Heippa! Löytyisiköhän täältä samanhenkisiä naispuolisia ystäviä? Olen 34-vuotias nainen, käyn arkisin päivätöissä, mutta vapaa-ajalla olisi kiva käydä kaverin kanssa terassilla lasillisella, kävelyllä, kahvilla, kirpparilla, keikoilla tai jossain muussa aktiviteetissa! Tykkään myös matkustella niin Suomessa kuin ulkomailla. Mut saa helposti mukaan melkein mihin vaan tekemiseen (lailliseen 😁). Etsin ensisijaisesti ystäviä joita tavata kasvokkain livenä. En etsi parisuhdetta. Olen luonteeltani ystävällinen ja melko puheliaskin. Voit olla millainen vaan, jos kuulostetaan samanhenkisiltä niin ota rohkeasti yhteyttä ja sovitaan vaikka joku kahvitteluhetki. Lupaan tulla oikeasti paikalle 😊.

    Lue koko ilmoitus
  • Moro, olen aikuiselämään kipuava 25-vuotias korkeakouluopiskelija. Harrastelen lukemista ja ajoittaista kitaran soittoa. Lisää voit tietää kasvotusten! Mua on kuvailtu mm. hyväsydämiseksi, joviaaliksi, hauskaksi ja hyväksi kuuntelijaksi. Jos kiinnostaa kasuaali juttelu, läpän heitto ja syvälliset keskustelut, laita viestiä: KIK: khartwall Myös kaverihaun kautta voi laittaa viestiä!

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! 😌 Oon tällänen 30v tyyppi. Asustelen Etelä - Pohjanmaalla. Harrastuksiin lähinnä kuuluu pelaaminen ,valokuvaaminen,värittäminen,lenkkeily,frisbeegold kesäisin. Tykkään eritoten synkästä huumorista,pelaamisesta,juttelusta ihmisten kanssa ja tutustuu uusiin persooniin. Saatan olla ajuksi ujo tapaus,mutta jos yhteinen sävelmä löytyy oon täynä hyvää huumoria,tyhmiä läppiä ja paljon naurua. Löytyy 2 kissa,joten eläimet on tosilähellä sydäntä. Lähinnä kaveri mielessä olisi kiva tutustu uusiin ,saman tyyppisiin ihmisiin joiden kanssa voi jakaa ajautksia niin hyvistä ku huonoistakin hetkistä. Eli deeppikeskustelu on myös tervetullutta. Taustalla on paljon koulukiusaamista mikä voi myös vaikuttaa luotonsaamiseen ja muuhun. Mutta jos juttu loistaa ja oot sen arvonen tyyppi että kykenet oleen läsnä niin uskon et juttu luistaa ja ystävyys toimii. Löytyy sosiaalista mediaa kuten snapchat,instagram ,discord d jossa voidaan viestitellä,jutella 😊

    Lue koko ilmoitus
  • Etsin Helsingistä tai pääkaupunkiseudulta kavereita, kun vanhat käy nykyään baareissa ja käyttää päihteitä. Päivät käy vähän tylsäks ku ei oo ketään kenelle puhuu omista kiinnostuksen kohteista tai tehä aktiviteettejä. Seuraan futista todella aktiivisesti ja pelaan myös vapaa-ajalla, oon kattonu liikaa animea, pelailen esimerkiksi Rocket Leaguea, Fortnitea, Clash Royalea, välillä OW:ta ja oon ihan liikaa koneella. Tuun mielelläni pelaa mitä vain urheilulajia tai videopeliä, mennä keilailemaan/biljardia pelaa ja oikeastaan mitä vain aktiviteetteja (paitsi baari ja yökerho). Urheilu on aina ollut lähellä sydäntä. Jos mikään yllämainitusta kiinnostaa laita ihmeessä viestiä ja tuu kertoo sun futisjoukkue, jota kannatat. Snap on korpela.santeri ja discord on Santzu.

    Lue koko ilmoitus
  • Nyt olisi aikaa uusille ystäville. Etsin Aitoja ystäviä erityisesti naisista, voisi puhua ja tehdä naisten juttuja. yhteys ja yhteenkuuluvuus syntyisi toisen kanssa. Etsin ystävää jolle voi puhua kaikista asioista, jakaa ilot ja surut. Jonka kanssa voisi tehdä kaikenlaista. Mielellään täältä Porista mutta miksei kauempaakin. Olen Iloinen, positiivinen, rauhallinen, ystävällinen, fiksu, rehellinen, kiva tyyppi. Tuun kaikkien kaa toimeen. Harrastuksiini kuuluu uinti, kuntosali, pyöräily, kävelylenkit Tykkään käydä kuntoportailla, leffassa, shoppailemassa, mustikoita poimimassa, ottamassa aurinkoa rannalla, kuvailemassa, käydä merellä, keikoilla/festareilla, kuunnella musiikkia, kattoo sarjoja, ulkona syömässä, kahviloissa Yhen kaverin kanssa käyn fribaamassa ja grillaamassa makkaraa Olisi kiva mennä pelaamaan biljardia esim Oon käyny joskus nyrkkeilemässä ja heittelemässä koripalloa Olisin kiinnostunut psykologiasta

    Lue koko ilmoitus
  • Hei, Olen 20v tyttö Oulusta, joka haluaisi tutustua uusiin ihmisiin ja saada lisää kavereita. Haluaisin kavereita lähialueelta ja aikalailla samaa ikäluokkaa Tykkään kulkea luonnossa, pelata pelejä joten peliseura kiinnostaa sekä lukea kirjoja. Musiikki on myös lähellä sydäntä. Saatan olla aluksi hiukan hiljaisen oloinen, mutta se muuttuu, kun ollaan tutustuttu

    Lue koko ilmoitus
  • Olin äskettäin kirjakaupassa, jossa aloitin keskustelun myyjän kanssa. Heti hän virnisti minulle: onpa söpöä, kun joku keskieurooppalainen pyrkii puhumaan suomea. Toisella lauseellani hänen ilmeensä katosi kokonaan. Kävi ilmi, et mun kielikäyttöni oli aivan kunnossa. Vihdoinkin! Mutta sosiaalinen elämäni ei ole vielä käynnistynyt täällä Suomessa. Olen avoin, kunnioittava ja koulutettu tyyppi. Haluan mennä kahvitteluun kaikenlaisten oman ikäluokkani ihmisten kanssa, sillä toivon löytäväni kavereita. Joka tapauksessa saisin lisää harjoitusta, joten varaa ehdottomasti on siihen, että olet vain oma itsesi.

    Lue koko ilmoitus
  • Olen avoin, sosiaalinen, huonon huumorin omaava, herkkä, introvertti nainen. Rakastan syvällisiä keskusteluja, koti-iltoja, leffojen ja sarjojen katselua, luontoa, keikoilla käymistä yms. Pelaan esim. fortnitea, tomb raideria, call of dutya ja spyroa. Sulkapalloa pelatessa oon elementissäni ja saatat nähdä mun voitontahtoisen ja temperamenttisen puolen loistossaan. 😂 Ystävänä oon lojaali ja empaattinen. Haluan kuunnella, auttaa ja tukea toista parhaani mukaan. Vastavuoroisuus on ystävyyssuhteessa todella tärkeää. Arvostan rehellisyyttä ja avoimuutta. Pelkään ahtaita ja korkeita paikkoja, eli mitkään extremelajit ei oo mun juttu. En käytä alkoholia, enkä viihdy baariympäristössä. Moneen muuhun tekemiseen mut saa varmasti mukaan. ☺️ Yksinäisyys on kuulunut aina elämääni, enemmän tai vähemmän. Minulla ei ole tällä hetkellä ainuttakaan ystävää ja olen myös kokenut uusiin ihmisiin tutustumisen suhteellisen mahdottomana, kun en ole juuri käynyt missään. Edellämainittuun liittyen, saatan olla ujo ja lämmetä hitaasti mutta olen ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Suorastaan puhkean kukkaan alun kankeuden jälkeen.

    Lue koko ilmoitus
  • Moi! Etin seuraa ihan keveruuteen/ystävyyteen. Tykkään pelaa (videopelei/lauta/korttipelei) virkkaa neuloo piirtää maalaa ja tykkän lätkästä sekä judosta. Oon hyvin sosiallinen ilonen hauska energinen ja kiltti. Saa tulla rohkeesti puhuu. MIELELLÄÄN 16-19-vuotiaat! sc: kuurankukkav

    Lue koko ilmoitus
  • Hei, Ystävää kauniimman sukupuolen edustajasta ikääsi, kokoosi tai siviilisäätyysi katsomatta kaipailen☺️ Paikkakunnallasi ei niin väliä, mutta olisihan se kiva jos asuisit tässä suht lähellä mahdollisten tapaamisten onnistumiseksi..🤗 Itse täällä Salon "maaseudulla" asustelen.. Tälläinen ikäisekseen ihan nuorekas ja liikunnallisesti aktiivinen , vireä ja hyväkuntoinen, puhelias, avoin, huumorintajuinen ja iloinen, asiallinen ja ehdottoman luotettava, leikkisä ja poikamainenkin mies, ihan tavallinen ja työssäkäyvä, ei- korkeasti koulutettu, mutta käytöstavat ja sydämensivistyksen omaava "pojanviikari" olen. Olisi kiva löytää juttuseuraa, kahvi- ja leffaseuraa, pyöräilemään (eMtb), retkeilyyn ja patikoimaan, talvella hiihtämään ja kylmäuimaan, urheilua ja kulttuuria seuraamaan tai vaikka Meri-Teijon kansallispuistossa liikkumiseen...tai mitä ikinä keksitäänkin😊 Ja olisi kiva löytää myös uusia, sinun juttujasi🤗 Mutta parisuhdetta en ole hakemassa...ja sitä samaa sinulta toivon. Kiva olisi löytää sinut kiva, ennakkoluuluton ja kivaa kaveria kaipaava nainen:-) Otahan rohkeasti yhteyttä! Ilmo ei vanhene!

    Lue koko ilmoitus
  • Moro! Oon tämmönen ADHD tapaus jota kaikki harrastukset ja ajanvietteet kiinnostaa, sanoisin olevani aika spontaani tyyppi. Lähen mukaan aikalail mihinvaan. Mun aikataulut vaihtelee semisti, mut hengailulle löytyy kyl aikaa! (snäppi: adehode) Pelailen pleikalla ja koneella semisti nii siihen toki seura natsaa. (steam ja discord: adehode, epic ja ps: koivune33) Nii ja mul on lemmikkinä kani ja tyttöystävä:D ps. kaikki ihmiset on mulle saman arvosia kulttuurista, seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuolesta, ihonväristä yms. riippumatta. Se jos on kusipää on asia erikseen!

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Pelaan ps5-pelikonsolilla Fortnitea enimmäkseen zero buildia, mutta kaikki menee. Playstation tunnus löytyy nimellä Minimoonies ja Epic-tunnus on Minimooncookies. Mulla on pelikuulokkeet ja tykkään kans jutella samal pelatessa. Multa löytyy kans Discord nimellä dddep. Saa ehdottaa myös muita pelejä, jos kiinnostuisin niistä!

    Lue koko ilmoitus
  • Moi! Oon 23v nainen. Nykyään vietän suurimman osan ajasta Etelä-Pohjanmaalla. Täällä ei vielä oo yhtään kavereita tai muitakaan tuttuja vaan kaikki jäänyt Satakunnan puolelle. Ois kiva tutustua porukkaan täällä päin! Harrastuksia ei ole, mutta tykkään liikkua luonnossa. Eläimet on mulle tärkeitä ja omistankin 2 kissaa. Työ vie suurimman osan ajasta työpäivinä, koska kaksiosainen työpäivä.. Rakastan ajelua ilman määränpäätä tai vaikka vain ympäri kyliä ja kuunnella kaikenlaista musiikkia 😁 muutenkin tykkään autoista. Ota yhteyttä ja tutustutaan lisää!

    Lue koko ilmoitus