Siirry pääsisältöön

Löydä uusia kavereita.

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Selaa kategorioita ja seuratoiveita

Kaveri-ilmoitukset

125 ilmoitusta

  • Moi! Oon siis muuttanut Tampereelle tän vuoden elokuussa, ja en ole saanut kovin kavereita ja vähän jämähtänyt omiin oloihini ( yksinäistä :< ). Joten ajattelin kirjoittaa tänne ja katsoa jos tätä kautta joku samanhenkinen ( 18-25v ) löytäisi ilmoitukseni! ^^ Etsin siis kavereita juuri Tampereelta, jos kukaan olisi kiinnostunut, ei tarvitse heti tavata kasvokkain, mutta olisihan se kiva sitten tutustuttua käydä vaikka jossain yhdessä ja olla ihan irl friends (>ᴗ•) ! Mut myös kauempaa kiinnostuneet on tervetulleita ottamaan yhteyttä, kunhan jaksaa vaan sitten oikeasti laittaa viestiä. Myös sähköpostilla kirjekamuilu on hyvä vaihtoehto! Kuvailisin itseäni ujoksi ja melko rauhalliseksi persoonaksi, mutta tutustuessa enemmän saatan alkaa höpöttää enemmän, varsinkin jos sellaiseen annetaan tilaisuus >_< Mun harrastuksia on piirtäminen, omien hahmojen luominen, roolipelaaminen, lukeminen, musiikin kuuntelu, keräily ja luonnossa harhailu. Tykkään jutuista niinku anime, manga, pelit, tähdet, kasvit ja taide. Ja tottakai musiikki!! aika semmonen anime nörtti sanoisin olevani Oon myös autistinen, joten myös ois kiva jos ois muita neurodivergent tyyppei jotka haluais olla kamui!! :3 ( Tämä ei toki ole pakko, avoin kaikille! ) Jos ollenkaan kiinnostaa, rohkeasti vain sähköpostilla vastausta tai mun discordiin kaveripyyntöä! ( Discord: wolf8229 )

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! Oon 29-vuotias (-94 syntynyt) yliopisto-opiskelija Joensuusta, joka etsisi ystäviä muuhunkin kuin vaan netissä chattailuun. En kuitenkaan ole ketään tapaamassa välittömästi kasvokkain vaan tarvitsen edes pientä tutustumispohjaa ensin. Harrastuksina/mielenkiinnonkohteina minulla on videopelit (tarinapohjaiset yksinpelit), anime, tv-sarjat, marvel-elokuvat, meikkaus sekä k-pop, pop- ja metallimusiikki. Minulta myös löytyy kissanpentu. En juurikaan juo alkoholia, joten jos etsit bilekaveria niin olen valitettavasti väärä henkilö. Joskus harvakseltaan on kuitenkin kiva käydä lasillisella tai jopa humaltua, mutta en pidä baareissa juoksemisesta sillä sitä tuli nuorempana harrastettua kyllästymiseen asti. Olen ollut parisuhteessa 7-vuotta, joten en etsi mitään muuta kuin kavereita. Mitä minua kiinnostaisi tehdä ystävän kanssa: Kahvittelu, syvälliset keskustelut, piknikit, mielenkiinnonkohteiden jakaminen ja niistä keskustelu, keikoilla, kirppiksillä sekä syömässä käynti. Muutakin tekemistä saa aina ehdottaa, jos vaikka innostuisin 😅 Luonteeltani olen aluksi todella ujo, mutta kunnolla tutustuttua minun leipäluukkuani ei saa kiinni millään. Olen hyvä kuuntelija, empaattinen ja vähän rääväsuu. Kahvini nautin maustetulla kaurajuomalla ja huumorin mustana (itseironia best). Kaurajuoman mainitsemisesta huolimatta en kuitenkaan ole kasvissyöjä tai vegaani, mutta yritän vähentää maidon/punaisen lihan kulutusta terveydellisistä syistä. Oon tosi huono kirjoittamaan tällaista itseni esittely postausta, mutta jospa tässä olisi tullut tärkeimmät ja kysymällä saa aina lisää tietoa. Toivottavasti täältä löytyisi edes yksi samanhenkinen ihminen ❤️ Edit: Oon huomannut, että sähköpostilla tehdyt yhteydenotot tulee monta viikkoa viiveellä, joten muhun saa ottaa yhteyttä: Discordissa: satzu0202 Kerro kuitenkin itsestäsi lyhyesti tai pitkästi jotain! En hyväksy kaveripyyntöä keneltä tahansa 🤗

    Lue koko ilmoitus
  • Minä (25M) & avovaimoni (26F) olemme etsimässä kavereita Tampereelta, olemme juuri muuttaneet Tampereelle & haluaisimme kavereita täältä, asumme Hervantaan puolella kaupunkia. I (25M) & my fiancé (26F) are looking for friends in Tampere, we have just recently moved here and would like to get friends here too! We live in the Hervantaa side of the city. Haluamme peli kavereita, IRL sekä online. Minä muummuassa pelaan ARK:ia, CoD, Minecraft, Stardew Valley, Among us/GGDuck/muita "party pelejä". Avovaimoni pelaa Otome pelejä, Animal Crossing, Stardew Valley, Sims & "party pelejä". We want gaming friends, IRL and online. I usually play games like ARK, CoD, Minecraft, Stardew Valley, Among us/GGDuck/other "party games". My Fiancé plays Otome games, Animal Crossing, Stardew Valley, Sims & "party games". Olemme myös kiinnostuneita lautapeleihin! Emme ole pelanneet D&D mutta olemme valmiita oppimaan! We are also interested on tabletop games! We haven't played D&D before by we are ready to learn! My Fiancé only speaks English & German, but I don't speak German so English would need to be the primary language. Send me a message if you are interested! Don't be shy! Ps. We are going to the "I Love Me" it's a beauty Convention. Ps. Ps. Send me a msg about yourself & your Discord. Ps. Ps. Ps. We are also interested in Pokemon Go groups

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka! Oon 19-vuotias tyttö ja muutin tänä syksynä Tampereelle opiskelujen perässä. Etsin 18-22-vuotiasta ystävää, sukupuolella ei väliä. Toivoisin, että asuisit Tampereella tai ainakin lähistöllä, jotta kasvotusten tapaaminen olisi mahdollista :) Sitten vähän minusta: Olen luonteeltani ystävällinen ja herkkä, mutta samalla myös hiljainen ja ujo, varsinkin uusien ihmisten seurassa. Tämän takia fuksivuosi ei ole lähtenyt käyntiin kuten olisin toivonut. Ehkä odotukseni olivat liian korkeat, sillä haaveenani oli löytää kauan kaivattu sydänystävä /kaveriporukka, jonka kanssa olisi yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja turvallinen tunne jakaa elämän ilot ja surut. Siispä päädyin tänne hiipivää yksinäisyyttäni taltuttamaan :) Tykkään vapaa-ajalla piirrellä ja maalailla, lukea kirjoja, liikkua luonnossa (geokätköjä en ole vielä täällä ehtinyt keräillä), käpertyä sohvalle katsomaan leffaa/sarjaa, pelailla lautapelejä (videopelitkin käy, jos haluat opettaa :D), kokkailla sekä suunnitella tulevaa kuten mahdollista interreilausta ensi kesänä! Kaverin kanssa sekin olisi varmasti mukavampaa joten tervetuloa vain, jos kiinnostaa <3 Myös kahviloiden, ravintoloiden, kirppareiden, museoiden ja mahdollisesti baarien tutkiminen yhdessä olisi mahtavaa tässä uudessa kaupungissa! Jos olet itsekin opiskelija, olisi kiva jakaa kokemuksia opiskeluelämästä ja osallistua yhdessä vaikka joihinkin opiskelijatapahtumiin. Opiskelet tai et, olet yhtä tervetullut tutustumaan! Laita ihmeessä viestiä, jos tippaakaan kiinnostaa tai löysit yhteisiä mielenkiinnon kohteita tai samanlaisia tuntemuksia! Ei haittaa jos jännittää / pelkäät kuollaksesi, oon itsekin awkward sosiaalisissa tilanteissa, sumplitaan yhdessä läpi jääkuoren :D

    Lue koko ilmoitus
  • Heips, Oisin tosiaan Espoo-Helsinki rajoilt, 24v(kevääl 25), cisnainen joka kokee itsensä myös sukupuoli neutraaliksi vaikka ulkoisesti extra feminiinin oloinen, ja aseksuaali. Eli LGBTQA+ ja seksuaalisuus positiivisuutta/tiedon puolella. En tykkää sukupuoli jaotteluista, ellei puhuta tutkimuksista ja psykasta(eli olen näitä jotka itse opiskelee, tutkii ympäristöö ja lukee psykologiaa kirjoina tai artikkeleina, analysoiva, kuulema INTP-A/T jolla INFP piirteit, mutten ota noit täys vakavissani). Joten kaikki sukupuolet ja seksuaalisuudet tervetulleit tutustuu(~20-28 ikähaarukalla). Haen juttelu kavereit joille voi avoimesti puhua laajasti kaikenlaisia aiheita, toiveena olisi avoimuutta ja kiinnostusta erillaisuuksiin, pystyy arvostamaan että ollaan kaikki omia identiteettejä omine persoonallisuuksiemme kaa muista irti ja ei tarvii olla ku muut, ei oletuksia ja sosiaalisia normien tiukkapipoja. Saa olla oma ittensä. Haluun myös viettää yhdessä aikaa tehden asioita ja kokeillen uutta. Tykkään käydä esim tytkimassa uusia kahviloita/ravintoloita tai drinkillä hipistelemässä yhen juoman jossain kivan oloisessa paikassa. Oon ollut absolusti viimeset vuodet ja pysyn yhä parin juoman rajoilla, vaikka yhä rennommatkin paikat käy ja rakastan tanssimista. Olen siis myös muuten päihteetön(joten olethan myös, kiitos) ja en pidä tupakoinnista(saat kuitenkin oman halun mukaan, hyvä kuitenki mainita etten pidä hajusta). Museotkin kivoja. Muuten harrastuksiini/mielenkiintoihin kuuluu esim: Merenneito uinti/vapaa sukellus, manga, anime, tankotanssi, muoti(etenkin japanin, alternatiivia siis), taide monessa muodossa, runoilu/kirjottaminen(kuten täs näkyy), valokuvaust ja... Jotain ehk tulee viel ilmi myöhemmin. xD Multa löytyy kissaki. Mut saa kiinni esim discordista: _merena_

    Lue koko ilmoitus
  • Hei vaan kaikki! Päätin kokeilla onneani ja kirjoitella tänne tämmöisen pienen esittelyn siitä kuka minä olen ja miksi minä olen täällä. Eli olen syksyn synkkyydessä kohti 30 ikää lähestyvä luontokappale, tarkemmin ottaen naisoletettu. Moon aluunperi kotoosin Etelä-Pohojanmaalta mutta monisen mutkan kautta olen toistaiseksi löytänyt itseni Vaasasta asumasta. :D En ole sinkku. Persoonaa on aina vaikea kuvailla, saatan olla aluksi varautunut ja ujo mutta ajan kuluessa mitä kauemmin ihmisiä tunnen niin sitä papupadampi minusta kehkeytyy. Varsinkin jos mennään jonnekin omien harrastusten ja mielenkiinnon kohteiden piiriin. Nauran herkästi. Olen uneksija ja unelmoija isolla U:lla. Pari sataa vuotta takaperin olisin ehdottomasti halunnut olla tutkimusmatkailija. Pakenen todellisuutta uppoutumalla joko kirjojen pariin, käyskentelemällä luonnossa tai sitten pelaamalla videopelejä. Katson myös leffoja, tv-sarjoja ja animea melko paljon. Luovan puoleni käytän mm. satunnaiseen piirtelyyn. Olen hiljattain innostunut salilla käynnistä. Käyn coneissa ja kirjatapahtumissa, cosplayhin olen kastamassa uudestaan varpaita pitkän tauon jälkeen. :3 Etsin ihmisiä, joiden kanssa synkkaa! Minulla on paljon eri ikäisiä ystäviä mutta tällä hetkellä etsin eniten samaan ikähaarukkaan kuuluvia ihmisiä eli noin 26-35 v. :) Etsin todellisia ystäviä, sellaisia joiden kanssa voi jakaa kaiken nippelinappelitiedon kuin myös ne suurimmat ja syvimmätkin murheet ja ilot. Ihmisiä, joiden kanssa voisi lähteä vaikka reppureissuille tai muuten vain tavata kupposella teetä tai kahvia. Tai kirjoittaa kirjeitä tai chattailla vaikka Discordissa. Ihmisiä, joiden kanssa jakaa upeita kokemuksia ja hetkiä. Etsin ehkä juuri sinua? Joten, nykäiskää hihasta jos yhtään tuli sellainen tunne, että haluatte kirjoitella ja tutustua! ^-^ Minulle käy sähköpostikirjoittelu, perinteinen etanaposti tai muualla somessa viestittely. Olisi kuitenkin kiva ensin kirjoitella menemään ennen kuin mahdollisesti tapaa kasvotusten. Terveisin jonkinsortin oman elämän filosofi pyrstötähtien yläpuolelta

    Lue koko ilmoitus
  • Olen päälle kolmekymppinen nainen Etelä-Savosta. Kaipailen juttuseuraa tai jopa ihan liveseuraa kaikenlaiseen kohellukseen. Olen introvertti, mutta juttelen siulle silmät ja suut täyteen, jos vauhtiin päästään. Pidän kpopista, truecrimesta, lukemisesta, lähimatkailusta (ja vaikka kauemmaskin lähen, jos seuraa löytyy) ja kirjoittamisesta. Tykkään käydä museoissa ja kaikenlaisissa tapahtumissa, mutta yksin se on välillä vähän tylsää. Suostuttelulla lähen oikeestaan mihin vaan mukaan. Laita ihmeessä viestiä, vaikka ei kaikki harrastukset osunukaan kohdalleen.

    Lue koko ilmoitus
  • Etsin saman henkisiä kavereita PK seudulta. Vähän huono kirjoittamaan omia ajatuksia teksti muotoon, mutta jos nyt harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita listaa ensin lyhyesti. - Warhammer 40k sekä muut miniatyyri sotapelit - Pc pelaaminen - Anime & Manga - Cosplay ja Conit - Kuntosali & muu liikunta Tuossa muutama tämän hetken isoimmat kiinnostuksen kohteet, esimerkiksi DnD on aina kiinnostanut mutta seuraa tähän ei ole ollut. Vaikka suurin osa näistäkin harrastuksista onki sellaisia missä tapaa paljon uusia ihmisiä, ei silti ole pintaa syvempiä kaveri suhteita näistä koskaan syntynyt joten päätin pistää vähän supporttia asialle tämän ilmoituksen muodossa. Asustelen pienen kissan kanssa Helsingissä, jos vähäänkään samaistut tilanteeseen niin pistä ihmeessä viestiä täällä, jos juttu lähtee rullaa niin voidaan siirtyä vaikka Discordin puolelle :) Ilmoitus ei vanhene koskaan,

    Lue koko ilmoitus
  • Hellou :D Koitan siis hakea täältä ehkä mahdollisia ehdokkaita tekstiroolipeliryhmään jossa on ainakin nyt jo minä ja mun poikaystävä ( Molemmat Keski-Suomesta ja asutaan täällä. Ainakin vielä. )! Alustana toimisi Discord, sen ollessa niin helppo järjestelmä :3 Eli, tilanne on se että meillä oli isompi roolipeliryhmä, mutta se ajan kuluessa, ehkä muutaman vuoden jälkeen, lopsahti. Sen jälkeen on ollu tosi vaikeeta löytää ketään suomalaisia jotka tykkäis roolipelata, varsinkaan omilla hahmoilla. Me molemmat siis harrastetaan piirtämistä ja omien hahmojen luomista, joilla me sitten roolipelataan, tai tavallaan vain kirjoitetaan niiden tarinaa yhdessä. Teemat on yleensä aika fantasian puolella, mutta myös erillaisia Alternative Universe roolipelejä ollaan pelattu niinku Post Apocalypse, Murder Mystery, Highschool jne. Joten, mä päätin alkaa etsimään meille, ja ehkä muutamalle muulle sieltä vanhasta ryhmästä, lisää halukkaita roolipelaajia joilla olisi ehkä samanlaisia mielenkiinnonkohteita! Pääpointtina nyt se omien hahmojen käyttö enimmäkseen. Aiemmin mainitut mielenkiinnon kohteet siis ovat: Anime/Manga, piirtäminen, videopelit, cosplaying, musiikki, fantasia ja kirjat/elokuvat muutenkin! Tekstiroolipelaamisen lisäksi ois ihan kiva muutenkin saada rakennettua näistä asioista kiinnostuneita ryhmäkeskustelu! Kun itse ainakin olen ystäviäkin vailla :3 Ehtoja nyt ei ole kauheasti, mieluiten 18-22v porukkaa niin pysyy samassa ikäluokassa kun mekin! Ryhmään halukas joka ei ole ennen roolipelannut omilla hahmoilla, mutta fandom/canon hahmoilla voi myös ilmoittautua, jos on halukas kokeilemaan omia hahmoja!! Ihan aloittelevia me ei välttämättä voida ottaa vastaan, kun me kirjoitetaan melko pitkästi, riippuen kuinka paljon asiaa milläkin vuorolla on. Niin se saattaa olla vasta aloittavalle aika painostavaa. Mutta about 10-20 riviä on se yleinen meillä. Jos ilmoittaudut, sä et voi olla missään nimessä homo- tai transfoobinen, etkä rasisti tai ableisti. Toivoisin myös että keskusteluun olisi jonkinlaista motivaatiota. Tämä ei tarkoita ettetkö voisi olla ujo taikka hieman kiireinen, kunhan sinulla on motivaatiota vastata viesteihin. Haluan myös mainita, että roolipelit joihin me haemme porukkaa, ei ole seksuaalisia, vaikka suggestive sisältöä saa olla! ( Tästäkin on koitunut ongelmia jäseniä etsiessä, joten ilmoitan varulta etukäteen ) Nyt alkaa loppua itseltä idea siitä mitä kaikkea tähän piti laittaa, mutta siis laita toki viestiä jos kiinnosti, tai jos on lisäkysymyksiä! Ihan reippaasti vain, oon ihan mukava enkä pure ^^ Jos tuntuu helpommalle laittaa viestiä muualla, mun Twitter/X ja Instagram käyvät molemmat käyttäjänimellä susi4414404 ja siellä pitäis molemmissa olla kyllä avoimet DMs. Kiitos lukemisesta, ja toivottavasti kiinnostuit! <3

    Lue koko ilmoitus
  • Moi, oon 23 vuotias vastanainut Kouvolasta. Kiinnostunut japanilaisesta muodista. Otan paljon asukuvia, fashion is my passion. Tykkään kaikesta söpöstä (* ´ ▽ ` *) Tykkään shoppailusta ja sarjojen kattomisesta. Et jos olis vaan juttukaveria tai shoppailu seuraa. Tai baariseuraa. Tykkään myös juoda aina välillä (^○^) Ig: @_mitsuki_rose sc: eve_rosexxx

    Lue koko ilmoitus
  • olen 34 vuotias nainen hämeenlinnasta rakastan hello kittya my melodya sanrio tuotteista gootti vaatteista gootti tavaroista lolita vaatteista lolita tavaroista rakastan pinkkiä kultaa glitteriä rakastan kenkiä kosmetiikkaa koruja laukkuja rakastan leipoa erilaisia herkkuja rakastan käydä shoppailemassa syömässä kahvilla kirjastossa elokuvissa ja muissa kivoissa tapahtumissa olisi kiva saada uusia kavereita joiden kanssa mennä kirpputoreille syömään kahville shoppailemaan kirjastoon elokuviin konserttiin ja muihin kivoihin tapahtumiin

    Lue koko ilmoitus
  • Moikka Hassu, reilu kolmekymppinen tilasi juuri facebook ryhmästä Disney aiheista kirjepaperia ja nyt etsin sille vastaanottajaa. Näin alkuun toivon tutustuvani sinuun kirjeiden välityksellä, mutta jos kemiat kohtaavat niin silloin tapaaminenkin olisi mukavaa. Asun Ylöjärvellä mieheni ja kissani kanssa, olemme vapaarhtoisesti lapsettomia. Työnteon ohella harrastan elokuvia (erityisesti kotimaiset ja Disney leffat) ja juuri ilmoittauduin pitkästä aikaa teatterikurssille. Olen ysärin lapsi ja koen suunnatonta nostalgian kaipuuta 90-luvulle ja sielä ehkä koen tätä kaipuuta kirjekavereihinkin. Pidän ysärihiteistä, kasarirokista, keittiössä kokkailusta, Barbie nukeista, Muumeista ja Tenavat sarjakuvista.

    Lue koko ilmoitus
  • Muutin kuukaus sitten poikaystävän kans Jyväskylästä tänne Helsinkiin onnea etsimään mutten tunne täältä vielä ketään! Olisi ihanaa löytää uusia tyttökavereita joiden kanssa jakaa iloja ja suruja, ja käydä ulkona näkemässä ja kokemassa (keikoilla, klubeilla ja kahvilossa, museoissa, shoppailemassa, meren rannalla unelmoimassa suurista seikkailuista?). Mulla vaihtelee kiinnostuksen kohteet vähän päivän mukaan mutta oon tosi utelias maailmasta, kulttuurista ja eläimistä. Tykkään ruuanlaitosta ja leipomisesta, luovasta kirjoittamisesta, fantasiasta ja itä-aasialaisesta populaarikulttuurista ja satunnaisesti tykkään myös laulaa karaokea ja maalata. Musta saa myös tarvittaessa opiskelu(bile)seuraa, oon ex-yliopistohumanisti ja teen nyt opintoja amkissa. Kaikki sanoo näin mutta oon tosi avoin uusille ihmisille ja haluun innostua vielä vaikka mistä kaikesta uudesta, pistä viestiä ni chättäillään tai lähetään vaikka saman tien ulos :) Ilmoitus ei vanhene!

    Lue koko ilmoitus
  • Oon 25-vuotias nainen Varsinais-suomesta ja etsin samanikäisiä kavereita. (En parisuhdetta) Sukupuolella ja paikkakunnalla ei ole väliä, mutta haluaisin mielelläni ensin tutustua viestitse esim discordin kautta. (Sen saa pyytämällä 😄) Harrastan piirtämistä, cosplayta, pelaamista ja rakastan musiikkia. Omistan sähkökitaran ja olen sitä pikkuhiljaa itsekseni opetellut soittamaan! Rummut kiinnostavat minua myös todella paljon. ☺️ Musiikkimakuuni kuuluu pääosin metalli, mutta kuuntelen aika pitkälti kaikkea. Arkisin käyn töissä ja vapaa-ajalla olen koittanut pudottaa painoani, sekä yleisesti parantaa elämänlaatuani liikunnalla.

    Lue koko ilmoitus
  • Moi kaikki! Oon 21-vuotias Jyväskylästä päin. Etsin lähinnä kavereita Jyväskylästä tai lähikunnista, mutta kauempaakin saa tietenkin ottaa yhteyttä! Olen hieman ujo aluksi, mutta lämpenen nopeasti ja olen kuulemma ihan chill seuraa. Olen kiltti, ymmärtäväinen ja hyvä kuuntelemaan. Olen introvertti joten pitkään ihmisten keskellä oleminen kuluttaa minua, mutta pidän silti esim. kahvilla ja kirpputoreilla käymisestä. Kunhan tunnen oloni mukavaksi, voin kyllä viettää pitempäänkin aikaa yhdessä. Tykkään jutella tosi paljon ja olisi kiva jos voisi skipata small talkin ja alkaa suoraan vaan jutella ihan mistä vaan! Voin lähetellä meemejä tai eläinkuvia, kun mulla niitä löytyy iso kasa. Olen kiinnostunut musiikista, tanssimisesta, meikkamisesta, runoilusta, ruoanlaitosta, leffojen/sarjojen katselusta ja pelaamisesta (koneella enimmäkseen). Musiikkimaku menee laidasta laitaan ja runoja kirjoitan suomeksi ja englanniksi. Pidän myös kielten opiskelusta ja lenkkeilystä vaikka ne ovat vähän jääneet. Tykkään opiskella ja oppia uusia asioita. Rakastan eläimiä hyvin paljon ja pidän myös niiden kanssa ajan viettämisestä ja hoitamisesta! Omistan itse kesyrottia, mutta tulen toimeen kaikennäköisten eläimien kanssa. Olisi kiva jos voitaisiin jutella jopa päivittäin ja ehkä pelailla tai tehdä jotain muuta kivaa yhdessä! Mulla ei oikeestaan ole kavereita, joten kaikki seura kelpaa. Sukupuolella ei niin väliä ja ikähaarukka noin 18-24. Tykkään mieluiten puhua discordissa, mutta snäppi ja whatsappkin löytyy!

    Lue koko ilmoitus
  • Hei sinä siellä! Koetko itsesi jollain tapaa massasta poikkeavaksi? Otaku? Ernu? Nörtti? Outolintu? Pelaaja? Sateenkaarikansalainen? Onhan näitä paljon erilaisia, mutta tällaiset ovat parhautta! Ja jos ikinä kukaan sanoo sinulle, että pitäisi asettua tiettyyn muottiin, niin höpöhöpö! Älä kuuntele moisia höpötyksiä vaan usko itseesi! :) Etsin samanhenkisistä ihmisistä uusia ystäviä sillä olen vähän erkaantunut sosiaalisesta elämästä tavattua avopuolisoni. Ystäviä on kyllä, mutta he ovat muuttaneet töiden tai seikkailujen perässä kauemmas. Välillä kieltämättä koen oloni yksinäiseksi ja sen vuoksi päätinkin repäistä ja lähteä testaamaan tätä sivustoa! En tosiaan etsi millään tasolla mitään, mikä viittaisi kahden tai useamman ihmisen väliseen fyysiseen kanssakäymiseen - Vaan puhtaasi ystävyyttä erilaisista ihmisistä. Tässä vähän itsestäni! - Rakastan sushia - Kierrän kirppiksiä suurella seikkailumielellä - Mökkeily on parasta! - Ilman koiria ei voi elää - Pokemon GO auttaa liikunnassa - Animesta en ikinä kasva "aikuiseksi" - MMORPG pysyy aina sydämmessäni - Koirienkouluttaminen on kiva harrastus - Japaniin matkustaminen on unelmani - Koti-ilta voittaa bileet - Teksin kirjoitus sujuu paremmin kuin puhuminen - Annyeong Party is BEST! Tykkään todella paljon höpötellä ummet ja lammet kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta, joten vaikka asuisit kauempana niin ei haittaa pelkkä jubailu viestittäen. Olen myös hyvä kuuntelija ja hoidan hommani hyvin jos ystävälläni on jotain sydämmen päällä. Minusta saa myös väittely kaverin! Mutta siinä vaiheessa, varaudu oikeasti :D Arvostan hyviä keskusteluita, värikkäitä ihmispersoonia, rehellisiä sellaisia ja muutenkin ihmisiä, joilla se Elämän ABC - kirja ei ole ohjaamassa elämäänsä. Ystävilleni ja läheisilleni olen tukipilari, voimavara, hyvä ystävä ja positiivinen kannustaja, vaikka omaankin jyrkät mielipiteet ja tokaisen asiat välillä vähän liiankin suoraan. Mutta silti teen kaikkeni, että läheiseni ja ystäväni ovat turvassa ja voivat hyvin. Olen pelannut useamman vuoden elämästäni mmorpg pelejä, ollut oman peliluolani hallitsija, irlissä sosiaaliset taidot pyöreä 0, mutta sitten kun löytää jonkun samantyyppisen ihmisen kenen kanssa jutella ni hiljaista hetkeä ei tule :D Perheestäni löytyy myös koira, joka on minulle todella tärkeä ja suuri voimavara minkä avulla jaksan puskea stressiä aiheuttavien asioiden läpi. Ja pian perhettämme täydentää uusi karvaturri Romanian Carpen tarhalta tuleva 8kk vauva :) Vihaan lämpöisiä kesähelle päiviä, joten minusta ei oikein saa seuraa terdelle tai piknikille päivän paahteeseen. Voin kyllä suostua, jos saan olla varjossa, vaikka sinä olisitkin auringossa. :D En myöskään viihdy ihmispaljouksien seassa, Helsingissä tms, mutta jos on Annyt, Kpoppi bileet kyseessä ni menossa jo! :D Rakastan ukonilmaan, vesisadetta, yö/kuutamo uintia, oletko valmis lähtemään keskellä yötä vaikkapa Häklimontulle? - Tosin minusta on tullut aikamoinen vilukissa :D Mutta ei se menoa estä! :D Jos luit tähän asti, niin kiitos siitä :) Tuon tässä nyt kuitenkin muutaman pääpiirteen itsestäni esille, joka saattaa karsia teistä ihanista persoonista muutamia: - Olen Oinas! - En tiedä yhtäkään meikkimerkkiä - minulta löytyy ainoastaan meikkivoide, en ole ikinä käyttänyt ripsaria "vahvempaa". - Join nuorena tarpeeksi, jonka vuoksi enään ei tarvitse pämpätä, minusta et saa kaveria baariin, mutta tykkään välillä ottaa huikkaa lonkuilla. - En pidä lapsista.. Olen kahden vaihella tämän asian kanssa, mutta olen asiasta melko varma. - En tykkää draamasta, mustasukkaiset ihmiset on usein todella raskaita ja heitä on paljon ollut ympärilläni, enkä välttämättä kaipaa sitä enään. - Olen surkea huumorissa, mitä tyhmempää juttua niin sen hauskempia, yleensä. - En shoppaile uusia vaatteita, ostan vaatteeni kirppiksiltä. - Jos elämäsi on ihan perseellään etkä ole valmis näkemään vaivaa positiivisen muutoksen eteen, niin en valitettavasti ole myöskään terapeutti, vaikka kuuntelen mielelläni, niin en tee sitä työkseni. Neuvon mielelläni jos olet neuvojen tarpeessa, mutta jos et tee asioille mitään ja valitat vain, niin en ole oikeanlainen ystävä sinulle. - Lisäksi olen läski ja tiedän sen, teen parhaani muuttuakseni, mutta en kaipaa sellaista ihmistä vierelleni joka ei kehtaa liikkua kanssani tai paheksuu ulkomuotoani tai tapojani. Ethän tuomitse ulkonäön perusteella tai yritä tyrkyttää "toimivia" laihdutusmenetelmiä :) Jos oikeasti luit tänne asti, niin nostan hattua, tule ihmeessä juttelemaan jos koet että olisin potentiaalinen ystävä :) Odotan innolla yhdeydenottoasi :) Käyn harvoin tietokoneella, mutta luen sähköpostia enemmän, en tiedä näkyykö sposti jossain täällä mutta tässä se ainakin on: [email protected]

    Lue koko ilmoitus
  • Olen 33 vuotias nainen Hämeenlinnasta rakastan Hello kittya My melodya Sanrio tuotteita gootti vaatteita ja gootti tavaroista ja Lolita tavaroista ja Lolita tavaroista ja rakastan pinkkiä kultaa glitteriä rakastan myös laukkuja kenkiä kosmetiikkaa koruja ja rakastan käydä kirpputoreilla ja rakastan myös leipomisesta ja rakastan kirjoittamista ja värittää värityskuvia ja rakastan käydä kirjastossa

    Lue koko ilmoitus
  • Hei, olen 25 vuotias mies, ja etsin samanhenkistä ja mielellään samanikäisehköä kaveria. Viime aikoina ryhtynyt taas kuntoilemaan, vähän kotikuntosalin poikasta alkanut rakentelemaan, kävelylenkeilläkin tulee käytyä kunhan kelit on hyvät. Pelailen joskus pelejä, yleensä FPS/JRPG/rytmipeli akselilla liikun. Olisi mukavaa jos olisit lähialueelta, niin vaikka voitaisiin nähdäkin jos siltä tuntuu 😄 Minulta löytyy discord, ota yhteyttä rohkeasti jos kiinnostaa niin päästään tutustumaan paremmin! Ilmoitus ei vanhene

    Lue koko ilmoitus