Kuten eräässä Timon & Pumba piirretyssä eräs hahmo itsensä esittelee: ”Mää. Ihan tavaallinen apina.”, myös minäkin kuvailen itseni tavalliseksi apinaksi, joka ihmettelee silmät pyöreinä tämän maailman vauhdikasta arkea. Etsien omaa paikkaansa kaiken tämän keskellä pohtien, voisinko minäkin joskus, edes kerran elämässä kokea onnen ja ilon.
”Pursuit of happyness”, on erinomainen elokuva ja minun on hyvin vaikea olla muistelematta, tämän ajatuksen juolahtaessa mieleen, Will Smithin monologia Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistuksen kirjauksen nerokkuudesta, miten onni on jotakin, mitä voisi ainoastaan tavoitella sitä koskaan saavuttamatta. Voisin käyttää kokonaisen illan keskustellakseni onnen ja ilon määritelmästä, mutta kaikesta lyhykäisyydessään minä tavoittelen onnea ja iloa tekemisen, kokemisen ja omistuksen kautta.
Koen olevani onnellinen kun saan tehdä fyysisesti asioista. Kun pitkän päivän päätteeksi koen kaikkialla kehossani, että olen tehnyt tänään jotakin ruumiiseeni varastoituneella energialla, päiväni harvoin on ollut tylsä ja yksitoikkoinen. Liikunta on tärkeä osa elämääni ja hyvinvointiani. Harrastan kamppailulajia ja käyn salilla. Vastapainoksi käyn joogassa rentoutumassa ja pidän todella paljon paritansseista. Kotosalla harjoittelen pianonsoittoa ja pöytälaatikkoromaanini puhdistamista päälle kertyvästä pölystä.
Tulen onnelliseksi kokiessani erilaisia asioita. Oli kyseessä sitten makuelämykset tai nähtävät asiat, kaikki viisi aistiani ovat minulle annettu jotakin tarkoitusta varten. Haluaisin omistaa kokkauskirjoja vinon pinon ja käydä nämä lävitse ystävän tai rakkaan ihmisen kanssa yksi kerrallaan. Pitäisin todella kovasti, jos pystyisin omin silmin näkemään maailman nähtävyydet aina Kiinanmuurista pyramideihin unohtamatta tietenkään auringonlaskua hiekkarannalla istuen.
Esi-isieni tapaan olen myös metsästäjä-keräilijä. Haluan omistaa muutakin kuin vaatteet päälläni. Omaisuuden, jonka metsästän kantaakseni sen kotiini, saalistan kaikista mieluiten kirpputoreilta, antikvaareista ja muista kodikkaista kivijalkakaupoista.
Vaikka kirjasto onkin hieno keksintö, mikään ei voita ikiomaa kirjahyllyä. Tässä iässä videopelit ovat huoneeni esteettinen sisustuselementti, mutta elokuvahyllystäni olen ylpeä. En tarvitse Netflixiä joskin olen ehkä hieman kateellinen sen hakutoimintaan. Joskus näiden kaikkien DVD-rivien selaaminen käy työstä, kun ei tahdo löytää etsimäänsä. Palapelikokoelmani ei ole laaja, mutta sitäkin rakkaampi. Kaikista eniten saan iloa elämääni viherkasviarmeijastani.
Hmm… pitäisiköhän minun muotoilla sanomaani uudemman kerran. Mikäli ihan rehellisiä ollaan, kuten lajilleni on tyypillistä, myös minäkin olen yksilönä laumaeläin. Kaikista eniten saan elämääni onnea ja iloa, mikäli saan jakaa sen jonkun toisen kanssa.
”All you need is love”, laulaa muuan Brittiläinen bändi ja antaisin kaiken elämässäni pois sen vuoksi. Rakkaus voi olla romanttista tai platonista. Tärkeintä mielestäni on se, että koen olevani merkityksellinen toiselle. Onhan toinen sitä minullekin.
Jos kukaan muu ei ole halukas tai kiinnostunut, niin minä nostan käteni pystyyn ja ilmoitan halukkuudestani kuulla sinun päivästäsi, ajatuksistasi ja onnistumistasi. Kuuntelen ja keskustelen hymy kasvoillani myöhään yöhön saakka. Aamuaurinkoa en välttämättä enää tässä iässä jaksa ottaa vastaan säännöllisesti, mutta pienen huilitauon jälkeen voimme jatkaa seuraavana päivänä siitä, mihin eilen illalla kerittiin.
Viestitellään, keskustellaan, tutustutaan ja ehkä, kenties, jos hyvä onni potkaisee, voisimme jopa tavatakin toisemme. Eräänä kauniina päivänä.