Juttelu- ja höpötteluseuraa. Harrastuksina piirtäminen, elokuvat ja videopelitkin aina toisinaan
Seuratoiveet
Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.
Selaa kategorioita ja seuratoiveita351 ilmoitusta
Juttelu- ja höpötteluseuraa. Harrastuksina piirtäminen, elokuvat ja videopelitkin aina toisinaan
Seuratoiveet
Moikka! Olen 23-vuotias mies Salosta. Etsin uusia tuttavuuksia Salon alueelta että myös lähiseuduilta. Minuun on helppo tutustua, aluksi saatan olla hieman ujo ja keskustelu voi olla vähän pintapuolista. Rohkaistun kylläkin tosi nopeasti mitä enemmän keskustellaan. Kaverit ovat kehuneet mukavaksi, ystävälliseksi, kiltiksi, huumorintajuiseksi sekä luotettavaksi. Minulle saa olla vapaasti oma itsensä, en tuomitse enkä pilkkaa. Olen pohjimmiltani tosi avoin, jutella voi mistä vain maan ja taivaan väliltä. Harrastan vapaa-ajalla mm. pyöräilyä, lenkkeilyä, autojen yms. menopelien ropaamista. Tykkään autoilusta sekä kaikenlaisesta muusta rennosta tekemisestä. Minusta saa seuraa myös melkeinpä mihin vain tekemiseen. Tuossa itsestäni alustavasti tietoa. Jos kiinnostus heräsi niin laita viestiä :) Sukupuolella ei väliä.
Seuratoiveet
Moikka! Etsin ystävää/ystäviä retkeilyn ja kalastuksen pariin. Vaikka viihdyn yksinkin, niin olisi välillä mukava jos olisi ystävä jonka kanssa käydä uusissa paikoissa ja nähdä kaikkea kivaa :) Ja ehkä sä voisit opettaa mulle perhokalastusta? Arkeni kuluu tällä hetkellä töissä ja arki askareiden parissa. Perheeseeni kuuluu mun rakas kissa. Ihmisenä olen iloinen, luotettava, avoin, herkkä ja positiivinen. Olen myös sitä mieltä, että elämää ei pidä ottaa liian vakavasti. Tykkään retkeilyn ja kalastuksen lisäksi myös lapista, live musiikista, kahviloista, museoista, urheilun katsomisesta, leffoista, hyvästä vehnäoluesta. Ja eläimet on mulle tärkeitä. Jos yhtään kolahti, niin heitähän viestiä.
Seuratoiveet
Moikka! Olemme 40- ja 26-vuotias pariskunta Espoosta ja etsimme kaveripariskuntia, joiden kanssa voisi tutustua ajan kanssa ihan kunnolla. Meille syntyi tammikuussa tytär, ja perheeseemme kuuluu myös koira. Olemme rentoja ja suorapuheisia tyyppejä. Tykkäämme hyvästä keskustelusta, huumorista ja siitä, että seurassa voi olla oma itsensä. Meitä yhdistävät muun muassa urheilu, luonto, mökkeily ja matkustaminen. Seuraamme myös amerikkalaista jalkapalloa, ja pitkät kävelyt metsässä ovat meidän juttu. Olisi hauska lähteä yhdessä brunssille, kahville tai viinille, tehdä retki, viettää mökkiviikonloppua tai järjestää peli-ilta. Toiveena olisi löytää sellainen pariskunta, jonka kanssa voisi nähdä välillä koko porukalla ja välillä myös niin, että kummallekin löytyisi oma kaveri kahdenkeskisiin menoihin. Ei tarvitse olla täsmälleen samoja harrastuksia – tärkeintä olisi, että yhdessä on helppo ja hauska olla. Jos tämä kuulostaa teiltä, laittakaa viestiä! 😊
Seuratoiveet
Heloou!! Oon 27-vuotias nainen ja juuri muuttanut Riihimäelle. Oon reilu vuosi sit valmistunut rakennusmestariksi ja töitä teen työnjohtajana rakennustyömaalla. En oo mikään kovin naisellinen laittautuja, en esimerkiksi osaa meikata mitenkään erityisemmin. Katon kyllä peiliin ulos lähtiessäni, mutta useimmiten päällä farkut ja huppari. Mua ei haittaa vaikka sä tykkäisit laittautua, ties vaikka saisit mutkin innostumaan! Mulla on muutama kaveri joiden kanssa näen harvoin, joten tästä syystä ois kiva löytää uusia ystäviä ja se yks tietty puuttuu, jolle voi kertoa kaiken. Kaipaan sitä yhtä tiettyä, jolle voi vaikka soittaa keskellä yötä jos on hätätilanne...Eli se niin sanottu tosi ystävä puuttuu. Kaipailisin siis seuraa kaikkeen mahdolliseen tekemiseen. Esimerkkinä keilaus tai muut pallopelit, kirppistely, nikkarointi, festarit ja keikat, illanistujaiset, piknikit, leffat, afterworkit yms. Laittele rohkeasti viestiä ja katsotaan tulisko meistä loppuelämän ystävät ♥️ Seurustelen, joten etsi itselleni parisuhdetta tms, vain puhtaasti ystäviä. -Sara
Seuratoiveet
Heips! Etsisin uusia ystäviä pk-seudulta joiden kanssa vois käydä ulkona ja muuten vaan hengailla ja tehä kaiken laista. Oon aika extempore tyyppi, valmis lähtemään lähes aina lähes mihin vaan :) ja peli seura kelpaa myös, tällä hetkellä oon pelaillu R.E.P.O. Mimesis Ja Deep Rock Galactic. Mut oon aika avoin myös uusille ja erilaisille peleille 😄 Laita rohkeasti viestiä nii tutustutaan ja vaikkapa nähdään kahvin äärellä.💕 HUOM! Olen onnellisessa parisuhteessa joten en etsi deitti seuraa!!
Seuratoiveet
Moi:) olen pohjois Helsingissä asuva yksinäinen nainen joka kaipaisi uusia ystäviä. Sukupuolellasi ei ole väliä eikä oikeestaan iälläkään. Toivoisin vain että asuisit lähellä että pystyisi helpommin/useammin näkemään livenä ja että olisit mukava ja ymmärtäväinen. Minulla on ollut elämässä paljon haasteita ja huonoja kokemuksia että saatan olla hieman varovainen uusien ihmisten kanssa, mutta perusluonteeltani olen kyllä todella puhelias. Vietän paljon aikaa kotona enkä ole työelämässä mutta kyllä mut saa myös lähtemään kokeilemaan uusia juttuja jos keksitään joku yhteinen kiinnostuksen kohde. Olisi kiva mennä vaikka ajelemaan autolla (itselläni ei ole autoa) tai ottamaan vaikka muutamat drinksut johonkin. Saa laittaa rohkeesti viestiä :)
Seuratoiveet
Heissan! Mie oon vuosmallia -97 ja 2 lapsen äiti sekä vaimo. Myö asutaan Pohjois-savossa pienemmällä paikkakunnalla, mutta liikkuminen ei oo este! Teen käsitöitä, liikun ja touhuan lasten kanssa sekä laittelen autoja eli täten kortti ja auto löytyy! Yleensä oon aluksi hieman ujo, mutta tutustuttuaan pupatan mennä :D Jos siusta tuntuu että meillä voi klikata niin pistä ihimeesä viestiä! Ja vaikka miulla on lapsia nii siulla ei tarvii olla ja miulla on muutakin elämää ja pupatettavaa. Sukupuolella merkitystä 🫡 Tää ilimotus ei myöskään vanahene 🫶🏻
Seuratoiveet
Moi! Oon just muuttanut takas Suomeen (ja ekaa kertaa Turkuun) monen vuoden ulkomailla asumisen jälkeen! Alotin kansainvälisen maisteriohjelman täällä ja sen kautta jää kontakti muihin suomalaisiin aika vähälle, eli suomi-seuraa nyt hakusessa. Oon avoin hyvin monipuolisesti erilaiselle tekemiselle ja erityyppisille kaverisuhteille, mut esimerkiks kahvittelu, kävelyt, tai baari-illat vois olla hauskoja✨. Oon suht sosiaalinen ihminen, tykkään deep talkeist, ja jos meiän vibat mätchää voin olla vaik sun uus besu!
Seuratoiveet
Moikka Olen juuri muuttanut Jyväskylään, enkä oikein tunne kaupunkia, ihmisistä puhumattakaan. Olisi mukavaa löytää uusia tuttavuuksia, joiden kanssa viettää aikaa ja kaverustuakin paremmin. Tykkään ihan vaan hengailusta esim. kaupungilla, luonnossa tai harrastusten parissa. Silloin tällöin myös terassi/yöelämä kiinnostaa tai illanistujaiset muuten vain oluen merkeissä. Harrastan kuntosalia, tietokirjallisuutta, lenkkeilyä ja uimista (enemmänkin lillumista porealtaassa). Eli atleettinen älykkö siis😂 pikemminkin diletantti pyknikko🙄 Ammatiltani olen lähihoitaja, jonka alan töitä tällä hetkellä etsin. En osaa smalltalkata, eikä minua juurikaan kiinnosta "pinnalliset" asiat tai aiheet. Olen hyvin puhelias ja nautin keskustella erilaisista aiheista aina politiikasta filosofisiin kysymyksiin. Alkuun olen tutustuessa hieman varautunut tarkkailija, mutta enimmäkseen olen melko rento ja nopeasti vapaudun tilanteissa. Minulle tärkeää on vastavuoroiset keskustelutaidot, jossa ollaan valmis tajuamaan toisen näkökulman, vaikkei sitä kannattaisikaan. Arvostan ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneet ympäröivästä maailmasta. Huumorintajuni on sarkastinen. Tilannehuumori ja erilaiset typerät inside-jutut uppoavat enemmän kuin koululais- tai alapäävitsit. Ystävänä koen olevani luotettava, empaattinen ja valmis kaikkiin ideoihin. Miinuksina puolestaan pieni kärkkäys mielipiteissä ja se, että välillä tahdon ladata henkisiä akkuja itsekseni. Arvomaailmaani kuuluu pitkälti tasa-arvoon ja ihmisen eettisyyteen liittyvät asiat. Toivoisinkin, että ihmiset tavallisista kaduntallaajista päättäjiin oppisivat enemmän ottamaan tietoa asioista, käyttämään kriittistä ajattelua ja muodostamaan perusteltuja argumentteja. Eli ottakeepa yhteyttä, jos koette jonkinlaista yhtymäkohtaa ja bio resonoi👍
Seuratoiveet
Hejs:3 Tämmöne nuori androgyyni transdude itäisestä stadista. Helsingin Yliopistossa Molekyylibiotieteitä tokaa vuotta 🤞 Perinyt kokin taidot isältä (intialainen ruokakulttuuri ehkä erikoisosaamista) 🤤. Muita mielenkiinnon kohteita moottoripyörät, videopelit ja virkkaus. Osaan myös kalastaa... -ainakin toisinaan. Oon open kaikelle niin perus lenkeistä, chättäilystä ja pelaamisesta aina sinne yön pitkään baarikierrokseen asti 😝 Pistä dm tai slidaa suoraa esim. discord: sn0wi warning: oon aika kova jäpättään 🥴
Seuratoiveet
Olen 27-vuotias nainen. Asun Oulussa, mutta kuljen Rovaniemellä joka toinen viikonloppu. :) Olen luonteeltani sosiaalinen, puhelias ja rehellinen. Vapaa-ajalla tykkään nähdä kavereita, katsella leffoja/sarjoja, pelata sulkapalloa, käydä uimassa. Minut saa helposti houkuteltua baariin/kaljalle. Tykkään myös käydä pelaamassa pakohuonepelejä, baareissa biljardia/pöytäfutista ja myös keilaamassa. Tekemistä voi ehottaa siis kaikenlaista, sillä tykkään kokeilla uusia juttuja. Reissaan myös paljon Suomessa, niin matkojakin voi ehotella, kunhan rahatilanne sen sallii. Kesällä paremmin, kun on töissä. Opiskelen siis tällä hetkellä. Laita viestiä ja vaihdetaan snäpit ja keksitään jotain hommaa. Sukupuolella ei ole väliä, kunhan kemiat mätsää. Ikärajaksi voisin laittaa vaikka 18-40. :)
Seuratoiveet
Olen positiivinen, iloinen, ajattelevainen, avoin, rehellinen, maanläheinen ja toiset huomioiva ihminen. Olen kykenevä ja halukas pitämään huolta itsestäni ja läheisistäni. Olen kuskin paikalla elämässäni. Tarkoittaen, että esim. päihteet eivät vie tätä miestä ja elämänhallinta on muutenkin kunnossa. Voin hyvin lähteä lasilliselle tai parille johonkin, mutta ei ole tarvetta juoda itseään humalaan. Harrastus- ja kiinnostusrintamalla liikunta on aina ollut lähellä sydäntä. Pyöräilystä tykkään, mua ei tartte suostutella tyyliin 50km pyörälenkille. Kevät- ja kesäajalla pyöräretkiseura oliskin oikein mukava löytö. Elokuvat ovat toinen intohimo. Leffateattereissa käyn jonkun verran itseksenikin, mutta aina mukavampaa sekin puuha on seurassa. Musiikki saa minut hyvälle tuulelle, ja tykkään myös liikuttaa vartaloani mitä eriskummallisimmilla tavoilla musiikin tahdissa. Jopa siivoaminen on suht siedettävää, kun kuulokkeissa soi samalla hyvä musiikki. Teatterit, musiikkitapahtumat, keilailu yms. ovat kiinnostavia asioita myös. Omaa lemmikkiä ei ole (enää), mutta olen varsin eläinrakas, ja sen huomaa minusta varsin pian, jos esimerkiksi altistun koiraeläimen lähikontaktille. Kirppiksillä käppäilen mielelläni ja kirjastot ovat myös paikkoja, joissa on kiva käydä ja olla. Haluaisin ehtiä lukemaan enemmän, nykyisin olen vahvasti enemmän äänikirjamies. Asun Varsinais-Suomessa, Salossa, mukava tietty olis, jos olet näiltä nurkilta. Toki auto ja junat yms. vievät loitommallekin, ei täältä ole tolkuton matka pääkaupunkiseudullekaan. Mulla on juuret Kymenlaaksossa, ja Suomen sisällä on tullut muutettua useampaan otteeseen, joten kavereita ei täällä V-Suomessa liiemmin ole työpaikan ulkopuolella. Työpaikka mulla on Turussa, ja käyn Turussa päivittäin ma-pe. Ja aina sinne Turkuun voi eksyä välillä viikonloppuisinkin, eli se olisi ihan hyvä sijainti kaverin kohtaamiselle myös. Arki-iltaisin ja parillisten viikkojen viikonloppuina mulla on parhaiten vapaa-aikaa. Elän ruuhkavuosia, lapset, työ ja 240km päässä asuva äitini saavat ja ansaitsevat aikaani. Kaipaan kumminkin lisää kaveruutta elämääni, kun olen päätynyt tänne "väärälle" puolelle maata. Ikä ei ole mikään kovin merkittävä tekijä tässä haussa, kun kaveria etsin. Töiden kauttakin huomaa, että erilaisten ihmisten kanssa tulee juttuun hyvin iästä riippumatta. Lähinnä olis kiva, jos meidän sijainnit olis sellaiset, että joskus vois viestittelyn lisäksi tavata ihan nokitustenkin. Piristä päivääni ja viskaa viestillä!
Seuratoiveet
Moi! täällä kirjottelee suht tuore helsinkiläinen N30. Etsin uusia kavereita naispuoleisista suht samalla ikähaarukalla. Kiinnostaa kaikenlainen tekeminen ja seura. mm shoppailu, ravintolat, elokuvissa käyminen, reivit, kylpylä.. Oon kaikelle avoin, you name it. Rakastan matkustelua ja harrastan sitä aina kun on mahdollista. Oon luonteeltani helposti lähestyttävä ja mielestäni ihan kiva, vaikka alkuun saatan tahtomattani antaa ihan introvertin vaikutelman! :D Oon vakkarityössä ja teen vuorotyötä joten vapaata on useimmiten myös arkenakin. Ilmoitus ei vanhene, laita viestiä jos yhtään resonoi :)
Seuratoiveet
Oon 23v nainen helsingistä ja ois kiva löytää uusia kavereita! 😗 Tykkään pelaa ps5 ja koneella, käydä elokuvissa, viihteellä, tapahtumissa, shoppaileen jne. Voidaan tehdä mitä vaan tulee mieleen tai sit pelkästään hengailla ja olla! Etsin pääasiassa naisia, mut kyl miehetkin käy jos tullaan juttuun. Pelaan pubg, cod, simssiä, cyberpunk, bg3 jne mut ei oo välii vaikka sä et pelais mitään. Laita viestiä jos haluut tutustuu!
Seuratoiveet
Moii!! Olisi kiva kokeilla jotain uutta ja kuulla sinun mielenkiinnon kohteista! ^^
Seuratoiveet
27v nuori nainen Vantaalta, etsii uusia kavereita...
Seuratoiveet
Oon avoin, rento ja sosiaalinen mut yksinäinen. Ois kiva saada lisää ihmisiä ympärille. Kavereita joiden kans tehdä asioita. Käydä kirjastos, teatteris tms. Mist molemmat tykkää.
Seuratoiveet
Moi!! Oon 18v (kohta 19) tyttö oulusta ja kaipailisin kavereita🫶 Tykkään maalata, piirtää, lukea kirjoja, katsoa elokuvia, käydä kävelyillä, kahviloissa, kirppiksillä ja paljon muuta johon ois kiva saada seuraa! Oon tosi avoin ja puhun aika paljon kun oon hyvässä seurassa jossa on mukava olla. Ikähaarukka on noin 17-21v😁 Laita ihmeessä viestiä niin tutustutaan💕
Seuratoiveet
Olen 38 v.nainen.Asun hämeenkyrössä,mutta auto löytyy ja julkisilla pääsee myös tarvittaessa.Olisi kiva saada ystäviä,joille voisi viestitellä ja käydä kahvilla ym..Tykkään käydä live keikoilla.Metalli musiikki on lähellä sydäntä ja ysäri.Muukin musiikki käy.Tykkään käydä tanssimassa aina välillä baareissa ym..Olisi ihanaa saada ystävä,joka uskaltaisi heittäytyä ja lähtisi festareille tai keikalle mun kanssa.
Seuratoiveet